ellauri105.html on line 480: Panihida Rautalammin ortodoksisella hautausmaalla. Pappina Mefodin isä Matti Sidoroff, kanttorina Juhani Hänninen ja panomarina © hänen vaimonsa Helena, kuorona ja kuvaajana Hannu Pyykkönen. (Kuva © Hannu Pyykkönen)
ellauri105.html on line 482: Kävin viime viikonvaihteessa Rautalammin hautausmaalla, missä toimitimme panihidan siellä lepäävän pappismunkin haudalla. Miksi? Koska tuo pappismunkki oli toimittavan papin tuttava ja me muutkin tunsimme jollain tavoin tämän mielenkiintoisen elämän eläneen vainajan. Ja jotenkin vain tuntui oikealta käydä toimittamassa panihida tuolla syrjäisellä ortodoksisella hautausmaalla, jonne ei ole haudattu muita luostariasukkaita. Pappismunkki Mefodin (Matti Lehmonen) hautakivi Rautalammilla. (Kuva © Hannu Pyykkönen)
ellauri105.html on line 484: Tuo pappismunkki oli kirkolliselta nimeltään Mefodi ja maalliselta nimeltään Matti Lehmonen. Hänen elämäntarinansa on melkoinen. Selvitin sitä hieman vieraillessani jälleen kerran Heinävedellä Valamon luostarissa. Kerron siitä jotain tässä lyhyesti. Tämä vuonna 1912 Konneveden rantamaisemissa syntynyt rautalampilainen meni jo varsin varhain harjoittelemaan luostarielämää Laatokan Valamon luostariin. Kimmokkeen sinne menoon tämä silloin vielä luterilainen 15-16-vuotias nuori mies sai silloiselta Kotkan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherralta, rovasti Mikael Iltonoffilta (Iltola). Niinpä hänet sitten varsin pian liitettiin Smolenskin skiitassa ortodoksiseen kirkkoon ja hän siirtyi Valamon luostariin noviisiksi. Mefodi kuvattuna Petsamon luostarissa 1939. (Kuva pappismunkki Mefodin albumista, © Valamon luostari)
ellauri105.html on line 488: Mulla on Mefodin kääntämiä Tshehovin novelleja.
ellauri105.html on line 492: Tuolle ajalle sisältyy myös varsin erikoinen ja omalla tavalla merkittävä ajanjakso niin koko Suomen ortodoksisen kirkon historiassa kuin varmasti myös Mefodin elämässä. Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen "jääkausi", Suomen kirkon "melkein hajoaminen" kalenterikysymyksen edessä, munkkien karkottamiset ja pois muuttamiset ja monet muut tämän kaltaiset asiat. Kuusikymmentäluvulla ortodoksinen kirkko käytti jälleen Mefodin kielellistä lahjakkuutta hyväkseen ja hän toimi jonkin aikaa Kirkkojen Maailman Neuvoston (KMN) ekumeenisen komission jäsenenä Saksassa, jonne hän siirtyi pian pappismunkiksi vihkimisen jälkeen, mikä tapahtui vuonna 1968. Siirtyminen ulkomaille venäläisen ortodoksisen emigranttikirkon palvelukseen lienee ollut jonkinlainen turhautumisen ilmaus. Hän oli ennen sitä hävinnyt niukasti Heinäveden Valamon imugeenin eli luostarin johtajan vaalin ilmeisesti vain yhdellä äänellä. Kun samaan aikaan keskusteltiin koko Heinäveden luostarin lopettamisesta, koska vanhat munkit kuoluivat ja uusia ei saatu, hän pohti omia henkilökohtaisia ratkaisujaan. Myös hänen tehtäviensä suunnittelu - siis lähinnä hänen esimiestensä tekemät suunnitelmat - eivät oikein miellyttäneet ja siksi mahdollisesti hän päätti siirtyä ulkomaille.
ellauri105.html on line 494: "Tuli vähän tonttuiltua" tunnusti Mefodi äidille. "Pantiin kuivatelakalle". Niinpä Mefodista tuli 60-luvun lopulla Karpaateilla sijainneen Pyhän Jobin luostarin perinteen jatkajan, Yhdysvaltoihin siirtyneen Pyhän Kolminaisuuden nimeä kantaneen luostarin alaisuudessa toimivan alkuperäisen luostarin nimisen, Pyhän Jobin luostarin pappi ja rippi-isä. Pappismunkki Mefodi (Matti Lehmonen) (Kuva pappismunkki Mefodin albumista, © Valamon luostari)
ellauri105.html on line 499: Saksassa menikin sitten seitsemisen vuotta ja kun hän 1975 palasi Suomeen, tietynlainen ynseä suhtautuminen, mitä hän katsoi kokeneensa jo ennen lähtöä, jatkui - ainakin hänen omasta mielestään ja kun hän ei suostunut siirtymään hänelle määrättyyn tehtävään, hän ei jäänytkään pysyvästi Heinäveden Valamoon, vaan siirtyi asumaan "maanpakoon" joksikin aikaa Joensuun ortodoksisen seurakunnan omistaman leirikeskuksen tiloihin, mistä hän sitten siirtyi asumaan Rautalammille. Jonkinlainen oman elämän ristiriitaisuus yhteiskunnan tai vaikkapa kirkon kanssa saattoi osaltaan johtua myös hänen omista henkilökohtaisista teoistaan lähinnä sodan jälkeisen ja ilmeisesti jossain määrin myös ennen sotaa tapahtuneen sosialistisen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen liittyvien järjestöjen toiminnassa. Hän oli mukana SNS-seuran toiminnassa ja jopa palveli SDPL:n nuorisolehteä Kiurua 40-luvun lopulla. Tämäkin ajanjakso oli mielenkiintoinen ja täynnä erilaisia pettymyksiä, jotka omalta osaltaan johtivat myöhempiin Mefodin elämän radikaaleihinkin ratkaisuihin. Rautalammilla pappismunkki Mefodi asui kuin munkki ensin velipuolensa kanssa hänen kotonaan ja välien viilennettyä elämänsä viimeisinä vuosina kunnan vanhuksille varaamissa asunnoissa, joita hän aina nimitti keljoiksi, kuten luostarissa oli tapana sanoa munkin asunnosta. Rautalammilta käsin hän matkusteli paljon ulkomailla ja pääsi käymään vielä myös Laatokan Valamossa, oman munkkielämänsä alkukodissa, jonne hän myös jossain vaiheessa mietti paluutaan, muttei kuitenkaan sitten sitä toteuttanut. Näitä muita ulkomaanmatkojaan hän lystikkäästi nimitti viihdekiertueiksi ja niistä ja monesta muusta retkestä olisi vielä paljonkin kerrottavaa. Hän kävi tervehtimässä matkoillaan myös vanhoja ystäviään, kuten esimerkiksi luostarin entistä leipuria, keittiömunkki Joonaa, Juojärven asemalla asuvaa munkkia, joka oli joutunut myös hankauksiin luostarinsa kanssa, mutta hän tapasi myös lukuisia tuttujaan ulkomailla.
ellauri105.html on line 501: Mefodin ystäviä ja tuon ajan ortodoksisia vaikuttajia vasemmalta oikealle: Paavali (myöh. arkkipiispa), Markos, Isaki, Savva ja Pietari (Kuva pappismunkki Mefodin albumista, © Valamon luostari) Pappismunkki Mefodi säilytti terävä-älyisyytensä ja sananvalmiutensa loppuun saakka. Häneltä saattoi saada kipakan ja terävän vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Otetaan tähän loppuun kaksi sellaista. Kun hän aikanaan Heinäveden Valamossa ollessaan istui Torakkahoviksi nimetyn munkkien asuntolan kuistilla yhdessä pappismunkki Savvan - toisen "koiranleuan" kanssa - valkoisissa viitoissaan ja pitkine partoineen ja paikalle saapui turisti kameransa kassa kysyen: "Saako ottaa kuvan?" - Mefodi jyrähti: "Joo, kuvata saa, muttei ruokkia." Toisen kerran saman kysymyksen edessä hän vastasi toimittaja-kuvaajalle, jonka hän ehkä epäili ottavan kenties huonolaatuisen kuvan. Hän sanoi: "Jospa tässä käy kuten paavi Pius V:lle, kun hänestä tehty maalaus - joka ei ollut paavin mielestä kovin ihastuttava - lähetettiin edelleen. Paavi oli näet kirjoittanut kuvan taakse: Älkää peljätkö, se olen minä, paavi Pius." Pappismunkki Mefodista jäi kirjoittamatta vielä paljon mielenkiintoisia asioita, mutta jospa jossain sopivassa vaiheessa saisin niistä koottua ja sanoiksi muodostettua toisen, pitemmän tarinan. Mutta olkoon nyt tämä jupina alkuna mahdollisesti uusille, uudenlaisille jupinoille tai ehkä paremminkin tarinoille ortodoksisista, mielenkiintoisista ihmisistä, joita ympärillämme on elänyt. Kuten aikaisemmin taisin mainita, alan taas itsekin joidenkin tuiki tuntemattomien ja eräiden hyvän-päivän-tuttujen kanssa väsyä tähän tietynlaiseen kriittiseen kirjoittamistyyliini, jonka jo kerran sain lopetettua. Jospa tässä syksyn ja talven aikana saisin lopetettua ja julkaistua jo melkein valmiit, keskeneräiset jupinani ja voisin lopettaa tämänkin Happy 1 -blogisivuston ympäristölle ja ainakin joillekin kanssaihmisille sopimattomana. HAP happy P.S. Infoa kirjoitusvirheistä ja muista hatarista tiedoista voi lähettää suoraan tämän blogin yhteysosoitteeseen: happy.ykkonen(at)gmail.com Ko. osoite ei ole muussa käytössä. Nettihoukka klo 11.44
ellauri105.html on line 507: Unknown 13. elokuuta 2013 klo 14.46 Älä ihmeessä lopeta. Pappismunkki Mefodin elämä on ollut todella mielenkiintoinen. Olisi mukava kuulla joskus myös jonkun venäläisen (ortodoksi) emigrantin tarina. Vastaa
ellauri105.html on line 509: Unknown 2. kesäkuuta 2019 klo 22.04 Mielenkiintoinen tarina isä Mefodista! Tuli mieleen, että joskus 1980-luvulla toimiessani pappisseminaarin opettajana olin oman työn ohessa Rautalammin vt.kirkkoherrana ja tapasin myös Isä Mefodin ensimmäisen ja - viimeisen -kerran. Muistoksi tuosta tapaamisesta hän lähetti slaavinkielisen sluzebnikin, joka on vieläkin minulla käysössä. Iankaikkinenm muisto hänelle! Vastaa
ellauri145.html on line 855: Et commis plus d´une sottise, On tullut tonttuiltua Mefodina,
11