ellauri073.html on line 199: Vuonna 2000 Wallu seuras McCainin kampanjaa Rolling Stonessa. Matt herkuttelee ajatuxella, että Wallu parka olis ottanut suihin McCainilta. Vähän huolettaa nää hemmot jotka vetää käteen sellaisilla mielikuvilla. Nähtävästi Wallu kirjoitti jonkun puffin ennnen 2000 esivaaleja Rolling Stonesiin McCainin kampanjasta. "Since you’re reading Rolling Stone, the chances are you’re an American between say 18 and 35."
ellauri073.html on line 208: Tää kuulostaa rehdiltä rebublikaanilta (siis Johnu ja Wallu molemmat). Reippaasti miinusta siis Wallacelle McCainin mainostuxesta. Mattille McCainin vika näyttää olevan ettei se ollut Donald Trump. Tää Wallun juttu on pitkä kuin Elvixen muna ja yhtä tylsä mutta siinä on paljon ajankuvia.
ellauri073.html on line 216: Teknikot ja vähiten apinamaiset kynäilijät arvioivat että McCainin selkeästi humaanein hetki kampanjassa oli Warren MI kaupungintalolla maanantaina kyselytunnilla, kun keski-ikäinen mies urheilutakissa ja baskerissa, joka ei näyttänyt mitenkään tavallisuudesta poikkeavalta, mutta osoittautui kukkelikuu hulluxi, kirjaimellisesti, siis niinkuin DSM asteikon IV-asteen skizofreenikko – tuli mikille ja sanoi että Michiganin hallituxella on mielenhallintakone joka vaikuttaa aivoaaltoihin, niin että ei auta edes kääriä rullakaupalla alumiinia pään ympärille vain pikkuriikkisillä näkö- ja hengitysaukoilla, ja haluaa tietää aikooko McCain presidenttinä käyttää Michiganin ajatustenhallintakonetta murhaajien nappaamiseen ja kongressin armahtamiseen ja hankkiakseen henkilökohtaista palkkiota 60v urasta mielenhallinnassa, ja voisiko hän saada vastauxen kirjallisena.
ellauri073.html on line 233: Äärioikislainen National Review kuzui McCainia “roistoxi" ja "pellexi", vanha vassari New York Review of Books meinas että “McCain ei ole anti-Clinton vaan pikemminkin epäclinton, niinkun 7Up on epäkola: eri maku, sama sokeri". Poliittisesti välinpitämätön Vanity Fair lainaa syvää kurkkua joka sanoo “Älkää aliarvioiko McCainin oveluutta, se on kova laskelmoimaan meediavaikutuxia."
ellauri073.html on line 237: Ja kuten Wallun suikkis, McCainin kuolema sai enemmän huomiota kuin se ansaizi. (Mähän olin vielä elossa!) Wallu merkkas kirjanpainamisen ylivallan päättymistä ja someaikoja; McCainin raato symbolisoi uusliberalismin ajan päättymistä jenkkipolitiikassa, Amerikan talouden rappiota ja trumppikansan nousua. Toisin kuin Wallu, jolle suikkis oli urasiirto, McCain pelkäsi helvettiä ihan oikeesti. Se kuoli päivän sen perästä kun perhe kertoi että sen syöpähoidot keskeytetään, se halus roikkua loppuun saakka hengissä. (Mä en kyllä ois.) Perhe halus kai säästää perintöä. Porsasmainen tytär Meghan varmaan sano iskälle, että äiskyn rahat muuten loppuvat. (Haha, Matt, hyvin keksitty! Kylsä sitten hallizet tän sarkasmin.)
ellauri226.html on line 55: Näillä kaksoisperinnöillä on jokaisella oma päähenkilönsä, ja Beach Boysin mytologia asettaa heidät luonnollisesti toisiaan vastaan. Se menee näin: Wilson, lapsenomainen Icarus, leikkasi taiteelliset siipensä, while laulaja Mike Love, hänen kukkoserkkunsa, joka halusi pitää kiinni todistetusta kaavasta, laulaa tytöistä ja autoista, hauskaa ja surffata. Wilson vetäytyi sitten harjaantuneena itse asettamaansa maanpakoon ja taisteli henkilökohtaisten demonien ja huumeiden kanssa. Rakkaus puolestaan johti yhä ersatz Beach Boysin pitkälle oudolle matkalle, joka huipentui soittamaan yksityisen vuoden 2008 Romneyn "kampanjan jälleennäkemisen" tapahtuman Houstonissa, joka toimi myös John McCainin varainkeräyksenä. (McCainilla oli sinä iltana mahdollisuus laulaa omaa ulkopolitiikkaansa teko-paska-parodiana Beach Boysin klassikosta "Barbara Ann" - "Pommi, pommi, pommi, pommita Iran.")
6