ellauri022.html on line 73: Maud menee nukkumaan nekku suussa ja Tom saa hammassärkyä.

ellauri022.html on line 78: Se tyytyy leikkimään hemmotellun pikkusisko Maudin kaa.

ellauri022.html on line 215: Maudkin ottaa osaa, 12-vuotias kalvakka ruma tytönpunkero.
ellauri022.html on line 218: Pollyn luona oli huisin hauskaa. Maud seuraa hartaana omenan paistumista. Hurjavauhtinen tapahtuma maalin kuivumiseen verrattuna. Polly haluu Willille vaan pienen kylmän kirkon, ne on hartaampia kuin isommat. Ja jää rahaa yli charityyn.
ellauri022.html on line 220: Polly kazoo mielissään kun Tom jo riisuu takkinsa. Pollyn omena alkaa hiljaa kypsyä. Siis Maudin.
ellauri022.html on line 269: Maud kokkaa ja huutaa Tomille: miesten paikka ei ole keittiössä. Onk se joku somali? Maailman parhaat kokit on miehiä, sanoo mieskokit. Ja on meitä näitä paljon huonompiakin. Pollyn saarna rusinapullasta on opettavainen, mutta onnexi hauskanläntä. Tom antaa kolehdin. Kiitos hyvä veli, tarpeeni ovat vähäiset ja korpit tavallista kylläisemmät, kuten tapasi sanoa Wilho Pylkkänen, ei vaan pastori Müller. Hau.
ellauri022.html on line 287: Tomin lompakossa oli pieni ruskea esine, josta lähti heikko tuoksu. ??? Ei, vaan lakastunut luusu. Polly hipelöi heltyneenä Tomin majavaista venelakkia, suoristaa sen lommoja. Kohta Tomi silittelee Pollyn majavaa. Polly on maailman uskollisin lakastaja, Maud sanoi pienenä. Vai sanoiko se jakastaja? No mekin (Seija ja mä) jaxettiin odottaa jakkauden täyttymystä aika monta vuotta.
ellauri022.html on line 291: Ruma punkero Maud ei saa Williä. Se jää vanhaxipiiaxi pitämään huolta isästä. Äiti on hmhm päässyt sit varmaan rauhaan. Willistä tulee pastori ja nai sen semilangenneen Jane statistin. Eräänlainen lehmipaimen tuli siitäkin, vaikka Tomi vei sen paikan.
ellauri022.html on line 297: Luisa kuoli lavantautiinsa 55 vuotiaana 2 päivää isä Alcottin jälkeen. Hoiti iskän loppuun saakka kuten paxu Maud. Että sellaista feminismiä.
ellauri030.html on line 742: I had written to Aunt Maud
ellauri038.html on line 261: Joku Maudemarie Clark on kiistänyt tyhmien postmodernistien väittämän et Nietzsche olis ollu joku prepostmodernisti, jolle kaikki mielipiteet on yhtä tosia. Preposterous huutaa Clark. Clarkin mielestä Nietzsche vaan hylkäs Kantin (muista ääntämys: Käänt!) erottelun havaittavissa olevien ilmiöiden ja asioiden välillä an sich. Mustakin se on tolloa platonismia, nakkaan roskakoriin Nietzschen perässä.
ellauri053.html on line 1361: Maud ei huolinut maalitahraista kalansuista jästiä vonkunasta huolimatta vaan otti jonkun majurin. No ei se izekään ollut mikään dainty dish, ikävä viivasuu. Vastenmielisiä ilmiöitä tuubista: Maudin animoitu pää. Virtahepo purexii krokotiilia. Julie Andrews ja Gene Kelly tap dancing, sanoen seskvipedaalisia sanoja, 463K kazelukertaa. Ei jaxa.
ellauri053.html on line 1370: By 1916, Yeats was 51 years old and determined to marry and produce an heir. His rival John MacBride had been executed for his role in the 1916 Easter Rising, so Yeats hoped that his widow might remarry. His final proposal to Maud Gonne took place in mid-1916. Gonne's history of revolutionary political activism, as well as a series of personal catastrophes in the previous few years of her life—including chloroform addiction and her troubled marriage to MacBride—not to mention that she was 50—made her a potentially unsuitable wife; biographer R. F. Foster has observed that Yeats's last offer was motivated more by a sense of duty than by a genuine desire to marry her.
ellauri053.html on line 1371: Yeats proposed in an indifferent manner, with conditions attached, and he both expected and hoped she would turn him down. According to Foster, "when he duly asked Maud to marry him and was duly refused, his thoughts shifted with surprising speed to her daughter." Iseult Gonne was Maud's second child with Lucien Millevoye, and at the time was twenty-one years old.
ellauri072.html on line 149: Ikäviä miehiä oli myös Maudilla ja Sylvillä. Virginia oli kai ize ikävä. Hyviä kirjailijoita yhtä kaikki. Sylvi pani pään kaasu-uuniin, Ginny hyppäs jorpakkoon, ja Maud otti unilääkettä. Karin Boye oli lepakko. Sen lepakkosiippa teki seppukun heti perään. Ei ollut kivaa.
ellauri083.html on line 63: Alunperin nimeltään Lohtu Silkinkutoja syntyi Hillsborossa Länsi-Virginiassa, United Statesissa, vanhemmille Caroline Maude (Stulting) (1857–1921) and Absalom Sydenstricker. Ne oli etelä-vanhempainneuvostolähetyssaarnaajia, matkustivat Kiinaan pian avioiduttuaan 1880 palaten synnyttämään Helmin United Statesissa. Helmin ollessa 5kk ne palasi Kiinaan, ensin Huai'aniin ja sitten 1896 Tsingkiangiin lähelle Nankingia.
ellauri107.html on line 550: Kate Croy and Merton Densher are two betrothed Londoners who desperately want to marry but have very little money. Kate is constantly put upon by family troubles, and is now living with her domineering aunt, Maud Lowder. Into their world comes Milly Theale, an enormously rich young American woman who had previously met and fallen in love with Densher, although she has never revealed her feelings. Her travelling companion and confidante, Mrs. Stringham, is an old friend of Maud. Kate and Aunt Maud welcome Milly to London, and the American heiress enjoys great social success.
ellauri107.html on line 554: With the threat of serious illness hanging over her, Milly decides to travel to Venice with Mrs. Stringham. Aunt Maud, Kate and Densher follow her. At a party Milly gives in her Venice palazzo (the older Palazzo Barbaro, called "Palazzo Leporelli" in the novel), Kate finally reveals her complete plan to Densher: he is to marry Milly so that, after her presumably soon-to-occur death, he will inherit the money they can marry on. Densher had suspected this was Kate's idea, and he demands that she consummate their affair before he will go along with her plan.
ellauri107.html on line 556: Aunt Maud and Kate return to London while Densher remains with Milly. Unfortunately, the dying girl learns from a former suitor of Kate's about the plot to get her money. She withdraws from Densher and her condition deteriorates. Densher sees her one last time before he leaves for London, where he eventually receives news of Milly's death. Milly does leave him a large amount of money despite everything. But Densher does not accept the money, and he will not marry Kate unless she also refuses the bequest. Conversely, if Kate chooses the money instead of him, Densher offers to make the bequest over to her in full. The lovers part on the novel's final page with a cryptic exclamation from Kate: "We shall never be again as we were!"
ellauri146.html on line 178: L'AUTEUR, dehors derrière la porte. O! Maudit Maître d'école! Immesurable sac à mensonges!
ellauri197.html on line 153: - Yeats was all his life passionately devoted to a woman named Maud Gonne :D She had an affair with him which meant everything to him, and wrote many poems in her honor, but she refused to marry him. She married someone else, and so he had to marry someone else as well, but he always cherished her above all. She was "THE" woman to him. It may be for her sake that he imagined love from HER point of view. Meanwhile he and his second-choice wife had a son and a daughter, whom he loved dearly. That's sad... For all parties involved.
ellauri198.html on line 823: Spending most of his time in London, Yeats met with Maud Gonne, a tall, beautiful, socially prominent young woman passionately devoted to Irish nationalism. Yeats soon fell in love with Gonne, and courted her for nearly three decades although he eventually learned that she had already borne two children from a long affair. Their sole attempt at copulation at long last in Paris ended with a fizz. Yeats found he actually really liked young boys and girls.
ellauri276.html on line 349: Hän muutti Dubliniin vuonna 1905, ei löytänyt työtä ja seuraavana vuonna (1906) hän muutti Lontooseen, missä hän osallistui irlantilaiseen kirjalliseen toimintaan työskennellessään opettajana. Hän meni naimisiin vuonna 1910 Nancy Mauden kanssa, ja he muuttivat pian Dubliniin ja sitten Wicklow´n kreivikuntaan. Hänen näytelmänsä Judgment esitettiin Abbey Theatressa huhtikuussa 1912.
ellauri359.html on line 114: Elokuvassa Saint Maud (2019) päähenkilö saa potilaaltaan Blaken tekemän kirjan.
xxx/ellauri174.html on line 406:
xxx/ellauri229.html on line 410: Possibly a contentious choice, but Even Madder Aunt Maud sincerely believes in the veracity and vivacity of her companion. She frets, she worries, she loves that stuffed mustalid like one of the family, while everyone else knows it’s just a mangy old no-longer-vital stoat. But then again, to Calvin’s parents’ eyes Hobbes is just a cuddly stuffed tiger.
xxx/ellauri287.html on line 632: Bibliografia: Bost-Pouderon, C. 2000. "Le ronflement des Tarsiens: l'interprétation du Discours XXXIII de Dion de Pruse." REG 113: 636-51.—. 2003. "Dion de Pruse et la physiognomonie dans le Discours XXXIII." REA 105.1: 157-74.—. 2006. Dion Chrysostome: Trois discours aux villes (Or. 33-35). 2 osaa Salerno: Helios.—. 2009. "Entre predication morale, parénèse et politique: les Discours 31-34 de Dion Chrysostome (ou: la subversion des genres)." Julkaisussa Danielle van Mal-Maeder et ai., toim. Jeux de voix: enonciation, intertextualité et intencionalité dans la littérature antiikki. Bern: Peter Lang. 225-56.Desideri, P. 1978. Dione di Prusa: un intellettuale greco nell'impero romano. Messina: d'Anna. Gleason, Maud. 1995. Making Men: Sophistis and Self-Presentation in Ancient Rome. Princeton: Princeton University Press. Gangloff, Anne. 2006. Dion Chrysostome et les mythes: Hellénisme, communication et philosophie politique. Grenoble: Millon. Houser, J. Samuel. 1998. "Eros" ja "Aphrodisia" Dio Chrysostomin teoksissa. Classical Antiquity 17.2: 235-58. Jones, CP 1978. Dio Chrysostomosin roomalainen maailma. Cambridge, MA: Harvard University Press. Millar, F. 1968. "Local Cultures in the Room Empire: Libyan, Punic and Latin in Roman Africa." JRS 58: 126-34.Mras, K. 1949. "Die προλαλία bei den griechischen Schriftstellern." Wiener Studien 64: 71-81. Swain, Simon. 1996. Hellenismi ja valtakunta: kieli, klassismi ja valta kreikkalaisessa maailmassa, 50-250 jKr. Oxford: Oxford University Press.—. 2007. "Polemonin fysiognomia". Julkaisussa Simon Swain, toim. Kasvojen näkeminen, sielun näkeminen: Polemonin fysiognomia klassisesta antiikista keskiaikaiseen islamiin. Oxford: Oxford University Press. 125-202. Harvard University Press. Millar, F. 1968. "Paikalliset kulttuurit Rooman valtakunnassa: Libyan, Punic ja Latin in Roman Africa." JRS 58: 126-34.Mras, K. 1949.
27