ellauri008.html on line 720: Haukotuttava asetelma, tikku-ukkoja, varsinkin värivikaiset on pahvikuvia. Pitkästyttäviä seikkailuja, tekopyhyyttä ja miesten moraalia. Paljon pölinää ja säätiedotuxia. Ehtaa Conradia. Conrad kertoo nuoresta Conradista, kertojana Conrad keski-ikäisenä. Jimin epäluotettava kertoja Marlow toikkaroi muissakin Konradin tekeleissä. Se on postmodernia. Ei tiedä kuka valehtelee eniten.
ellauri008.html on line 780: Marlow on selkeesti homahtava, sen innostus Lordi Jimiin on aika epäilyttävää, varsinkin monet kauniin pojan ulkonäkökuvauxet. Keskivanha narsisti on innoissaan ja samalla huolissaan nuoresta romanttisesta alter egostaan. Pani miettimään, millainen romantikko mä sit oon. Kyllä aika lailla löytyy ikäviä piirteitä (paizi homoilua, tykkään kyllä suklaasta muissa muodoissa). Mut yxi puuttuu, ja sen mukana kaikki, kuten lohkaisi suomalainen Paavo Ruotsalainen, nimittäin kristuksen sisällinen tunto, siis sosiaalisuus. Tää mun autismi on varmaan pelastanut mut narsismin pahimmilta seurauxilta. Jos välittäisin enemmän mitä muut ajattelee musta, ois varmaan vielä pahempi.
ellauri008.html on line 793: Marlow

  • ellauri008.html on line 804: P.P.S. Alfons oli Tasson patrblrlbluuuna, sen mesenaatti, Alfonso II d’Este, Ferrarin johtaja (1533-1597). Kun Gerusalemme liberata oli loppuun kynäilty, Tasso halus ajaa Ferrarilla Firenzeen, Alfonso ei päästänyt, mix ei? Olikohan se joku Marlow sekin, Tasso sen Lordi Jim. V. 1577 Tasso puukotti epähuomiossa lakeijan, ja Alfonso pani sen St Annan pöpilään 7 vuodeksi 1579-1586. Että semmonen Alfonso se oli, ja semmoinen se Tasso. Kun patruuna kuoli, Ferrarista tuli paavimobiili.
    ellauri008.html on line 879: Brittipaskiaiset ryösti siirtomaiden mutiaisia jumalan ja kruunun nimissä ihan tieten tahtoen, ajatellen tekevänsä siinä palveluxen kaikille. Ne oli siinä vielä karmeampia kuin Roope Ankka, joka tietää rikastuttavansa muiden kustannuxella vaan izeään. Conrad-Marlow kirjottelee menestyneelle brittiläiselle siirtomaatavarakauppiaalle näin:
    ellauri014.html on line 511: Mix ihmeessä loordi Bumston sponssaa Pröötä sikana? Mitä se siitä saa? Ei sitä Juliakaan kiinnosta silleen. Onkohan nimi enne, onko sekin Trinityn apostoli, veljeskunnan veli huilu? Tekeekö senkin mieli sveitsin suklaata? Sama kysymys nousee Marlowista Konradin Lordi Jimissä.
    ellauri034.html on line 543: In 1975 the Nigerian writer Chinua Achebe published an essay, "An Image of Africa: Racism in Conrad´s ´Heart of Darkness´", which provoked controversy by calling Conrad a "thoroughgoing racist". Achebe´s view was that Heart of Darkness cannot be considered a great work of art because it is "a novel which celebrates... dehumanisation, which depersonalises a portion of the human race." Referring to Conrad as a "talented, tormented man", Achebe notes that Conrad (via the protagonist, Charles Marlow) reduces and degrades Africans to "limbs", "ankles", "glistening white eyeballs", etc., while simultaneously (and fearfully) suspecting a common kinship between himself and these natives—leading Marlow to sneer the word "ugly." Achebe also cited Conrad´s description of an encounter with an African: "A certain enormous buck nigger encountered in Haiti fixed my conception of blind, furious, unreasoning rage, as manifested in the human animal to the end of my days." Achebe´s essay, a landmark in postcolonial discourse, provoked debate, and the questions it raised have been addressed in most subsequent literary criticism of Conrad.
    ellauri034.html on line 545: Achebe´s critics argue that he fails to distinguish Marlow's view from Conrad's, which results in very clumsy interpretations of the novella. Jeffrey Meyers notes that Conrad, like his back door acquaintance Roger Casement, "was one of the first men to question the Western notion of progress, a dominant idea in Europe from the Renaissance to the Great War, to attack the hypocritical justification of colonialism and to reveal... the savage degradation of the white man in Africa."
    ellauri061.html on line 1612: Marlowe, Nash, Spenser, Kyd. Kaikkiko ne oli häntäpään veijareita, työnsi junamiehinä toistensa perään heijareita?
    ellauri061.html on line 1621: Marlowe Green Kyd Nashe kaivetaan taas esille. Dildorunoja.
    ellauri067.html on line 566: "his batman, a Corporal Wayne" [Batman's "real-world" identity was Bruce Wayne], 11; comicbook fangs, 21; Sir Denis Nayland Smith, 83, 277-78, 592, 631, 751; Hop Harrigan, Tank Tinker, 117; "old-fashioned comical room" 122; Dumbo, 135; Donald Duck, 146; Hansel and Gretel, 174; "comic-book colors" 186; "paint FUCK YOU in a balloon coming out the mouth of one of those little pink shepherdesses" 203; Plasticman, 206, 314, 331, 752; "he passes into a bickering of canary-yellow Borsalini, corksoled comicbook shoes with enormous round toes" 254; "this cartoon here" 263; "a Sunday-funnies dawn" 295; Rocketman, 366, 376, 379, 436, 512, 596; Captain Midnight Show, 375; Green Hornet, 376; "the only beings who can violate their space are safely caught and paralyzed in comic books" 379; Mickey Mouse, 392; Sundial, 472; Wilhelm Busch (cartoonist), 501; Porky Pig, 545; "comic technocracy" 579; "comic-book cats dogs and mice" 586; Bugs Bunny, 592; "comicbook-orange chunks of island" 634; Porky Pig tattoo, 638 (on Osbie Feel's stomach), 711 (on André Omnopon´s stomach); Robin Hood, 664; Mary Marvel, Wonder Woman, 676; comic-book Kamikazes, 680; "down comes a comic-book guillotine on one black & white politician" 687; Crime Does Not Pay, 709; Superman, 751; The Lone Ranger & Tonto, 752; Philip Marlowe, 752; Submariner, 752; Jimmy Olson, 752; See also Byron the Bulb; Floundering Four; Komical Kamikazes; Plasticman; film/cinema references.
    ellauri089.html on line 51: He was a sixth-generation German-American; a family tradition had it that Heinleins fought in every American war, starting with the War of Independence. Jim Marlowe, in Red Planet, and Don Harvey, in Between Planets, participate in insurrections patterned after the American Revolution, a plot Heinlein would most fully exploit in his adult novel, The Moon is a Harsh Mistress (1966).
    ellauri098.html on line 483:
    H.C. Andersen, Frodo Baggins, William Blake, Marlon Brando, Charley Brown, Albert Camus, Johnny Depp, Jane Eyre, Mia Farrow, V.van Gogh, Homeros, P.Johannes, Franz Kafka (taas), Helen Keller, Kermit the Frog, Sören Kierkegaard, Hugh Laurie, John Lennon, Luna Lovegood, P.Luukas, C.S. Lewis (taas), Neizyt Maria, Bob Marley, A.A. Milne, John Milton, Jim Morrison, Edgar Allan Poe, Fred Rogers, Romeo&Juliet, J-J.Rousseau, Antoine de Saint-Exupery, Carlos Santana, William Shakespeare, Bella Swan (Twilight), Luke Skywalker, Amy Tan, Daenerys Targaryen, JRR Tolkien, Vergilius, Andy Warhol, Bill Waterson (Calvin&Hobbes), Virginia Woolf

    ellauri100.html on line 463: The scale you just completed was the Marlowe-Crowne Social Desirability Scale, developed by Douglas Crowne and David Marlowe (1960). This scale measures social desirability concern, which is people’s tendency to portray themselves favorably during social interaction. Each of the 33 true-false items that you just filled out describes a behavior that is either socially acceptable but unlikely, or socially unacceptable but likely. As a result, people who receive high scores on this measure may be more likely to respond to surveys in a self-promoting fashion.
    ellauri112.html on line 571: Marlo (Charlize Theron), a woman just north of 40 who’s about to pop with her third child. The birth is more like going into the emergency room for a coughing fit than bringing another life into the world.
    ellauri112.html on line 581: It doesn’t help the film that Marlo is a series of clichés. Both she and Drew could have jumped out of the pages of a woman’s magazine or self-help guide.
    ellauri112.html on line 589: Marlo disapproves at first thinking that she can’t ask for the help she needs. She gives in and allows their new night nanny, Tully, to do her job and is quite impressed with the results. Marlo feels more in control of her life, the kids seem happy, and she’s willing to grow in her marriage to Drew.
    ellauri112.html on line 594: Screenwriter Diablo Cody extends her dependable sarcasm, imbuing Marlo with hilariously cynical commentary and adolescent angst.
    ellauri112.html on line 608: Drew’s brother Craig (Mark Duplass) only adds to her consternation. Craig and his wife are rich, over-achievers who can’t help but look down at Marlo’s messy mothering. Är dom inte äckliga? Spypåsarna till vänster om dörrarna. Life is not just boring, it is a fucking pile of clichés. You´ve seen one of them, you´ve seen them all. Jussi Snellman, don´t bother with reincarnation!
    ellauri112.html on line 612: Drew loves Marlo and their children, he’s taken on more responsibility in his job, which yields a higher paycheck, but as a result, he’s stressed out. Me töihis. Mee Kouvolaan!
    ellauri112.html on line 619: There is cheerful satire when Marlo and Drew visit Craig and his fashionable, snooty wife Elyse (Elaine Tan), who tells Marlo she can relate to the hurdles of pregnancy, especially when it cut into her gym routine.
    ellauri112.html on line 632: What the FUCK? One has a beard the other not? Marlo and Tully are easier to mix up, and for good reason, see below [SPOILER WARNING]. They are like two Barbies, except one old and fat, the other young and skinny.
    ellauri112.html on line 634: Motherhood is essentially roasted here, making it easy to laugh at Marlo’s discomforts. Perhaps every element of raising children can be either hellish or heavenly, depending on one’s outlook.
    ellauri112.html on line 641: Marlo is a real mother, sister and wife who knows how to put on a polite, sweet face when required, but isn’t afraid to take it off to make a point—something she does with her son’s school principal to great effect.
    ellauri112.html on line 647: You´ll love a scene where her child spills a drink, forcing her to take off her shirt. “Mom, what’s wrong with your body?” Theron’s eye daggers are priceless. Marlo looks as lived-in as her home itself.
    ellauri112.html on line 651: Marlo is not much to look at anymore compared to flat-tum Tully Theron actually fattened herself 50lb for the part). But she is another type of super-woman, who keeps schedules, diets, routines and even creativity as a staple of her family’s well being.
    ellauri112.html on line 653: Marlo is a physical wreck, ugly fat and unkempt, a woman who doesn’t get enough or not at all and is chronically fatigued. She shuffles around in sweatpants and baggy sweaters as the house gets dirtier, the kids get noisier, and her husband gets "lazier". Everything becomes a battle for Marlo – keeping Jonah in school, putting a meal on the table, finding time to bathe, even getting her husband to hump her. He shuts her out at night, retreating to the bedroom alone to play video games with himself headphones on. Cant fix that part without fixing the hole.
    ellauri112.html on line 666: Every day there’s more to do, less time to do it in, and the ginormous stress starts eating at her soon as her swollen feet hit the floor. It doesn’t help that her husband Drew (Ron Livingston) is of the old school variety, the kind of man who thinks he doesn’t have to do much around the house because he’s the breadwinner. That means most of the cooking, cleaning, and caring for the kids falls upon Marlo’s shoulders.
    ellauri112.html on line 668: Marlo and Drew describe their boy Jonah as “quirky,” but he’s a real problem. He’s disrupting school as well as their lives on a daily basis. A royal pain in the ass. The big sis is a graceless little imp.
    ellauri112.html on line 678: Eipäs ollutkaan! tai oli Marlo kyllä bi (niinkuin käsineitokin, se trendaa nyt) muttei siitä ollut kymysys. Tully olikin Marlon aikaisempi mä. Se tuli halvemmaxi. Olixe eerie vai healing? Tästä käänteestä ei yhtään pidetty. The movie struggles some in its third act. Playing with the tricks of the mind, “Tully” feels more contrived than astute, having the skilled group of actors working hard to avoid further damage as the movie falters towards its clunky and surprisingly not-very-good conclusion.
    ellauri112.html on line 682: Yet to hail the film as a feminist project is to value the representation of the structural co-option of maternity over its interrogation. Tully’s treatment of social reproduction is dangerously simplistic. Cody has spoken in interviews about how her own, financially easier, experience of parenting in L.A. inspired her to explore a narrative in which economic anxieties are combined with the other hardships of parenthood, yet here class and poverty are only fleeting concerns. The transactional system of care that governs child-rearing under capitalism is done away with via Tully’s otherworldliness. Until the revelation of her non-existence, the viewer, although encouraged to believe in her, is never asked to consider her financial reality, and the fact that the service is paid for by Marlo’s wealthy brother is a narrative convenience that reinforces its fairytale quality. Similarly, Tully’s whiteness allows the racial politics of care to be completely overlooked, and the repeated idea that it’s ‘unnatural’ for hired help to bond with your newborn is taken as a given, rather than seen as an impetus for a consideration of the social conditions that require mothers to make that choice.
    ellauri112.html on line 684: Marlo, already a mother of two, begins the film heavily, outrageously pregnant: we learn, in rapid succession, that this third pregnancy was unwanted, that her husband does little of the domestic labour, and that her “shitty” upbringing is the reason she’s so committed to her nuclear family unit. Postnatal depression, never named, haunts the narrative: her wealthy brother offers to pay for a night nanny to avoid, in his words, the advent of another “bad time” like the one that followed the birth of her son, Jonah. When the nanny arrives – described by more than one reviewer as a “millennial Mary Poppins” – the panacea seems to be working. Not only does she look after the baby at night but she also operates as a kind of empathy machine, listening to Marlo’s problems, sharing sangria in the garden, and baking the Minions cupcakes that Marlo herself never has the time to make. The postnatal depression, it seems, disperses; Jonah – who has “emotional problems” – finds a place at a school more suited to his needs, family dinners get increasingly wholesome, and Marlo does a passable Stevie Nicks impression at a child’s birthday party. And then comes the twist: after a bender in Brooklyn with Tully, a sleep-deprived Marlo, drunk at the wheel, drives her car off a bridge and ends up in hospital, and we realise there was nobody else in the car. Her maiden name, we learn, was Tully.
    ellauri112.html on line 690: The film is supposedly an ode to the ‘modern parenthood experience’ that’s interspersed with ‘humor and raw honesty.’ I wouldn’t know because I don’t have kids. Perhaps this realism is lost on me because I’m not a parent, but that’s where the film breaks down: it failed to spark even an ounce of empathy in me for its protagonist. Motherhood is portrayed as many childless people like me envision, an absolute misery of an existence (I left the theater thinking thank god I don’t have kids). A successful film would have made Marlo’s predicament relatable to everyone.
    ellauri112.html on line 706: The 26-year-old nanny’s name is Tully (played by Mackenzie Davis of “Halt and Catch Fire” fame), and she’s a free spirit, albeit one with a serious work ethic. Tully instantly takes over the house, manages Marlo’s baby effortlessly, and starts taking care of mom too. Not only does she give her the precious “alone time” she desperately needs and craves, but Tully ends up becoming a sort of therapist to her, along with a best friend, muse, and a regular shoulder to cry on.
    ellauri112.html on line 708: Tully seems too good to be true when she quickly organizes the home, cleans it from top to bottom, and finds a place for all the errant toys too. She even makes cupcakes for Marlo to take to Jonah’s school as a peace offering. Ultimately, Tully becomes the ‘spouse’ Marlo really needs, and they even have a simpatico banter together, quipping back and forth in sharp, pithy dialogue, the only way Cody can write for her characters.
    ellauri112.html on line 710: In Tully, Marlo starts to see the kind of caretaker she wants to have, and their bondage becomes what keeps her going. As much as Tully turns into a super nanny, the real job she does is help return Marlo to a functioning hole person. With the aid of Tully, Marlo gets her love life back again, gets it each day, and kicks the postpartum depression to the curb. Should kick Drew there too maybe. Tully she cant kick without kicking herself in the ass.
    ellauri112.html on line 712: The night they go out starts with an amusing drive at the sound of Cindy Lauper, but becomes severely toxic when they arrive at an underground club and the drunk Marlo jumps in sync with clangorous heavy-metal rhythms and then endures pain due to engorged breasts. However, that pain was infinitesimal when compared to the afflicting news that Tully is quitting.
    ellauri112.html on line 718: Tully takes care of the baby with effortless technique, letting Marlo know she can also help with anything else around the house, even tips for re-starting Marlo and Drew’s sex life. She spouts hip, up to date trends and the kind of facts fresh college kids throw around. But it’s not a feel-good narrative. Through Tully Marlo is looking back at an earlier age, when life was simpler, breezier. We soon realize Tully isn’t teaching Marlo anything, she’s reminding her of the past. In one scene the two decide to sneak out to a bar, but the moment isn’t just fun, it’s also melancholic. Marlo warns Tully that your 20’s are great, but then “your 30’s come around the corner like a big dumpster truck.”
    ellauri112.html on line 728: The film’s strength – for its first two thirds – is the relationship between the two women at the heart of the narrative. We learn through a clumsy coincidence at the beginning of the film that Marlo is bisexual; as her intimacy with Tully expands to fill the vacuum of her absentee marriage, it becomes a tender eroticism. This is mediated, always, through other bodies: as Tully cradles the baby who has just finished feeding, she talks about how the ‘molecules’ of the child still exist within the mother; later, in a bar toilet, she gently wets a paper towel and uses it to draw the milk out of Marlo’s swollen breasts. In a pivotal scene, Marlo sits behind Tully and instructs her on what to do to arouse her sleep-befuddled husband. This moment can be read as emblematic of the film’s mistreatment of the queer intimacy it establishes. Coming after a discussion of sexual history and sexual fantasy, Marlo reveals to Tully that she has a waitress’s uniform that she’s never used, bought to surprise her husband. As Tully puts the outfit on, which fits her pre-natal body in a way it wouldn’t Marlo, the moment of sexual possibility between the women is subsumed into heteronormative, ageist fantasy: Tully’s young, and therefore fantasy-appropriate, body is used as bait to ‘recharge’ the masculine battery.
    ellauri112.html on line 730: The revelation that Tully is a version of Marlo’s former self removes the possibility of a different life she represented. “I love us,” Marlo’s husband says to her, as she lies in her hospital bed. “I love us too,” she replies. This collective noun is the acceptance of the status quo, just as Tully’s last speech, in which she tells Marlo she should embrace her dull life – “being boring means you’re doing it right” – is an endorsement of the sacrifices society requires of her. The final scene, in which Marlo’s husband helps her make the packed lunches, is bathed in a saccharine glow: learn to love your claustrophobia, it tells women. The nuclear family is the only one worth having.
    ellauri118.html on line 539: Onkohan toi narratiivinen metalepsis mitään sukua perinteiselle? Genette ehkä sekoittaa puuroja ja vellejä. Mitä tekemistä episteemisillä alternatiiveilla on metaforan kanssa? Enintään yhteistä on koomisehko tyylin lässähdys, kuten Marlowella:
    ellauri196.html on line 657: Elokuva kertoo järjestäytymättömien ahtaajien väkivaltaisesta ja korruptoituneesta elämästä. Sataman seutua hallitsee järjestäytynyt ay-rikollisuus; sen näkyvimpiä hahmoja ovat Johnny Friendly (Lee J. Cobb) ja hänen apulainensa Charley Malloy (Rod Steiger). Charleyn veli Terry Malloy (Marlon Brando) on myös mukana rikollisjärjestön toiminnassa. Terry tapatuttaa epämiellyttäviä kysymyksiä kyselleen ystävänsä houkuttelemalla hänet katolle josta hänet työnnetään alas. Myöhemmin Terry tapaa murhatun miehen sisaren, Edie Doylen (Eva Marie Saint) ja rakastuu tähän. Terry alkaa katua tekemisiään ja rikollisjärjestöön kuulumista.
    ellauri196.html on line 667: Terry Malloy (Marlon Brando) on entinen palkintotaistelija, jonka korruptoitunut ammattiliittopomo Johnny Friendly pakotti houkuttelemaan (tai houkutti pakottamaan) toverinsa satamatyöntekijän Joey Doylen katolle. Joey putoaa katolta, ja Terry on näkyvästi järkyttynyt, koska hän "uskoi", että ammattiliittojen roistot aikoivat vain "keskustella" Joeyn kanssa hänen huhutusta suunnitelmastaan todistaa Friendlystä the Waterfront Crime Commissionia vastaan. Muut satamatyöntekijät ovat hiljaa henkensä pelossa.
    ellauri196.html on line 675:

    Marlon brändi


    ellauri196.html on line 698: Tarita Teriʻipaia (born 29 December 1941) is a French retired actress of French Polynesian and Chinese descent most famous for having been the third wife of actor Marlon Brando, whom she later divorced.
    ellauri196.html on line 700: Brandon kaikki leffat ovat ällöjä. Ällöistä kaikkein ällöin oli Viimeinen tango Pariisissa. Varmaan jouduin kazomaan sen Piia Pipsukan seurassa. Se oli täysin perseestä (leffa siis), oli levitettä tai ei levitettä pakaroiden välissä. Olen aina inhonnut Marlon Brandoa. Kamala kummisetämies.
    ellauri219.html on line 109:
  • Marlon Brando (actor)
    ellauri219.html on line 386:
    39: Marlon Brando

    ellauri219.html on line 389: In his iconic role of Johnny Strabler in the 1953 movie The Wild One, Marlon Brando captured the growing frustrations of the generation that gave birth rock’n’roll. Hailed as one of the greatest actors of all time, it’s also notable that Brando’s rivals in The Wild One, The Beetles, were almost-namesakes of The Beatles.
    ellauri220.html on line 591: Joo Emmanuellehan se pätkä oli, vlta 1974. Sen takeen sillä sai olla niin pienet tisutkin. Ei se mua haittaa, pidän sellaisista. Mutta vittu se vanha äijäpaha sexipeetee oli rasittava. Toinen samanmoinen oli Marlon Brando Viimeisessä tangossa. Rasvaisia puoliveteisiä ukkoja letkut puolitangossa. Lush cinematography, marvellous acting (in particular from Sylvia Kristel) and genuinely erotic scenes tastefully directed… Just Jaeckin! It’s the same badly dubbed, funny-for-about-five-minutes shite it’s always been, with ‘Ooh look! Fanny smoke rings! Chortle!’ tired businessman’s humour very much to the delapidated fore. Best bits of this sorry cash cow – sorry, ‘significant cultural event – were the original UK trailers, as voiced by Katie Boyle.
    ellauri222.html on line 866: Shelley ilmeisesti kirjoitti tämän sonetin Marlow'ssa ystävällisessä kilpailussa Horace Smithin kanssa, jonka oma samanniminen sonetti julkaistiin 1. helmikuuta 1818, myös The Examinerissa , nro. 527, s. 73:
    ellauri272.html on line 124: A Day in the Life of Marlon Bundo by Jill Twiss
    ellauri297.html on line 88:
    If an Imp could speak, it would echo Marlon Brando’s
    ellauri301.html on line 109: Murhatulla vanhuxella oli jalassa Nike SB Funk low why So Sad skeittikengät. Niitä hypetetään nyt kaikkialla. Kurtilla oli nuhjuiset Crocsit sateessa ja Dahmerlasit. Ei vittu ne on 1970-luvulta tuttuja pilottimallisia silmälaseja! Niitä on hiljattain alkanut näkyä sosiaalisessa mediassa, kertoo itsekin sellaisia käyttävä 19-vuotias Marlo Heinsalmi. Hän uskoo, että ne ovat seuraavan vuoden muoti-ilmiö nuorten keskuudessa. Ahaa! Nyt tiedän! Murhaaja on sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer, jota esittää Evan Peters. Voi helvetti näitä paska väkivaltafiktioita, ne on yököttäviä. Kuka matelijapää voi niistä pitää? Kylsen pitää olla jotain pakkautunutta katuraivoa.
    ellauri334.html on line 93:
  • Marlowe
    ellauri341.html on line 449: 3. helmikuuta 2021 Harareet kuoli kotonaan Marlowissa Buckinghamshiressä, Englannissa, 89-vuotiaana luonnollisista syistä. Kuollessaan hän oli viimeinen elossa oleva Ben Hurin näyttelijä. Harareetin ensimmäinen aviomies oli Nachman Zerwanitzer, israelilainen kasteluinsinööri. He asuivat ahtaassa asunnossa Tel Avivissa ja erosivat joskus ennen vuotta 1961.
    ellauri353.html on line 242: Maria Schneiderin Scheide ei ollut enää vedossa, Marlon Brando oli vääntänyt sen pois muodosta, joten se korvattiin 2 nuoremmalla pillulla.
    xxx/ellauri129.html on line 843:
  • Marlowe" title="Christopher Marlowe">Christopher Marlowe

  • xxx/ellauri227.html on line 237: Saxalaissyntyinen Marlon Brandau teki miehen työn kieltäytyessään Oscarista ja päästäessään vakavan ja huipputyylikkään 26-vuotiaan Sacheen Littlefeatherin (Marie Louise Cruz) puhumaan puolestaan edes minuutixi lavalle jossa jäyhäleukainen britti Roger Moore tyrkytteli sille typerää äijäpazasta. Brandaun puheelle ei muka aikaa liiennyt kun ohjelma oli niin täynnä kiprempiä juttuja. Nyt on Sacheen kuollut, kärsivällisesti odotettuaan Oskarin anteexipyyntöä 50 vuotta lähes lähtöpäivään saakka. Amerikan alkuasukkaille kävi kuin Suomen sotaveteraaneille: mitä vähemmän niitä oli jäljellä, sitä suopeammin valtalinjan koirat suhtautuivat niihin ja raaputtivat korvan takaa, taputtivat päälaelle ja kestizivät kulutusjuhlista tähteixi jääneillä ydinluilla. Nyt on tutkivat journalistit selvittäneet, ettei Sacheen ollutkaan intiaaniheimoa. Hahaa, Brandau oli ihan pihalla!
    xxx/ellauri227.html on line 579: Erkoista näin viime vuosisadan puolivälissä syntyneelle kazojalle on miten paljon juonenkuljetus perustuu taskupuhelinten pirinään. Philip Marlowe sanoi: kun juoni tyssähtää, pane mies tulemaan sisään ovesta pyssy kädessä. Nyze sanoisi: laita känny pirisemään jonkun taskussa: hei mun on ihan pakko ottaa tää. Ja sitton outoa että vaikka näitä rainoja tehdään jollain miljoonabudjeteilla ja mukana on jos jonkinlaista kallista feikkitekniikkaa, ei ole varaa ostaa komeljanttareille edes vaihtoasuja. Alexi Hoikkalakin miljonääri häslää koko ajan samassa turtleneck-villapaidassa. Olis varmaan syytä vaihtaa vähitellen, se on varmaan jo ärhäkän hienhajuinen.
    xxx/ellauri304.html on line 571: Basically, I’m not a big fan of Raymond Chandler's Big Sleep. Well, why pussyfoot around? Actually I think the book is stupid; however, Raymond Chandler is a particular favorite of artsy-fartsy mystery readers and critics and this rather bizarre genre mystery featuring the private eye Philip Marlowe is often ranked as one of the 100 best novels of all time. I just don't see why, I think my Remo Vanha Vainooja is 10x more fascinating.
    xxx/ellauri357.html on line 479: Mary synnytti 2. syyskuuta tyttären, Clara Everina Shelleyn. Pian tämän jälkeen Shelley lähti Lontooseen Clairen kanssa, mikä lisäsi Maryn kaunaa sisarpuoleensa kohtaan. Shelley pidätettiin kahdeksi päiväksi Lontoossa hänen velkojensa vuoksi, ja asianajajat vierailivat Maryn luona Marlowessa Shelleyn velkojen vuoksi. Hizi tää on kovempaa kyytiä kuin Pentti Saarikoskella! Shelleyn pääteos tänä aikana oli Laon ja Cythna, pitkä kerronnallinen runo, joka sisälsi insestiä ja hyökkäyksiä uskontoa vastaan. Se sensuroitiin kiireesti.
    xxx/ellauri379.html on line 45: Marlon Brandon esittämä eversti Walter E. Kurtz on fiktiivinen hahmo ja Francis Ford Coppolan vuoden 1979 Apocalypse Now -elokuvan päävastustaja. Eversti Kurtz perustuu 1800-luvun norsunluukauppiaan, jota kutsutaan myös Kurtziksi, hahmoon Joseph Conradin vuoden 1899 novellissa Heart of Darkness. 80v oli sujahtanut ilman näkyvämpää edistystä. Eikä seuraavatkaan 50 vuotta ole tuoneet mitään parannusta, pikemminkin päinvastoin.
    xxx/ellauri379.html on line 47:
    xxx/ellauri379.html on line 101: Yhteenveto. Heart of Darkness kertoo tarinan tarinassa. Novelli alkaa ryhmästä matkustajia Thames-joella kelluvassa veneessä. Yksi heistä, kapteeni Marvel (Marlow) kertoo merenkulkijoilleen kokemuksestaan, joka tapahtui kokonaan toisella joella – Kongo- joella Afrikassa. Marlow'n tarina alkaa "hautakaupungiksi" kutsutusta paikasta jossain Euroopassa. Siellä ”yhtiö” – nimeämätön organisaatio, joka johtaa siirtomaayritystä Belgian Kongossa – nimittää hänet höyrylaivan kapteeniksi. Hän lähtee Afrikkaan optimistisena sen suhteen, mitä hän löytää.
    xxx/ellauri379.html on line 105: Marlow saa höyrylaivansa komentoon sekä eurooppalaisten ja afrikkalaisten miehistön miehittämiseen, joista jälkimmäistä Conrad häpeämättömästi stereotypioi "kannibaaleiksi". Kun hän tunkeutuu syvemmälle viidakkoon, käy selväksi, että hänen ympäristönsä vaikuttaa häneen psykologisesti: hänen matkansa ei ole vain maantieteelliseen "pimeyden sydämeen", vaan hänen omaan psyykkiseen sisätilaansa - ja ehkä länsimaisen sivilisaation hyvin pimennettyyn psyykkiseen sisäosaan.
    xxx/ellauri379.html on line 107: Kohdattuaan monia esteitä matkan varrella Marlow'n höyrylaiva pääsee lopulta Kurtziin. Kurtz on ottanut komennon alkuperäiskansojen heimoon, jota hän nyt palkkaa suorittamaan ratsioita ympäröiville alueille. Mies on selvästi sairas, fyysisesti ja psyykkisesti. Marlow joutuu uhkailemaan häntä lähtemään heidän kanssaan, joten Kurtz aikoo toteuttaa "valtavia suunnitelmiaan". Höyrylaivan kääntyessä takaisin tielle, jolla se tuli, Marlow'n miehistö ampuu aiemmin Kurtzin vallan alla olleeseen alkuperäiskansojen ryhmään, johon kuuluu kuningatarhahmo, jota Conrad kuvailee eroottisesti ja eksoottisesti.
    xxx/ellauri379.html on line 109: Kurtz kuolee matkalla takaisin ylös jokea, mutta ei ennen kuin paljastaa Marlowille pelottavan välähdyksen ihmisen pahuudesta, jolle hän oli altistunut. "Kauhu! Kauhu!" hän kertoo Marlowille ennen kuolemaansa. Marlowkin melkein kuolee, mutta hän palaa hautakaupunkiin toipumaan. Hän halveksii länsimaisen sivilisaation pieniä koettelemuksia, jotka näyttävät vaivaavan kaikkia hänen ympärillään. Kun hän paranee, hänen luonaan vierailevat erilaiset hahmot Kurtzin entisestä elämästä – elämästä, jota hän vietti ennen kuin hän löysi pimeän sisäpuolen Afrikasta.
    xxx/ellauri379.html on line 111: Tilaa Britannica Premium -tilaus ja pääset käsiksi eksklusiiviseen sisältöön. Tilaa nyt ennen kuin on liian myöhäistä. Vuosi Eurooppaan paluunsa jälkeen Marlow vierailee Kurtzin kumppanin luona. Hänet esitetään – kuten monet Heart of Darknessin naishahmoista – naiivisti suojassa maailman kauheudelta, tila, jonka Marlow haluaa säilyttää. Kun hän kysyy Kurtzin viimeisistä sanoista, Marlow valehtelee: "nimesi", hän kertoo. Marlow'n tarina päättyy tähän. Heart of Darkness itse päättyy, kun kertoja, yksi Marlow'n yleisöstä, näkee horisontille kerääntyvän haudanpilviä – mikä hänestä näyttää olevan "valtavan pimeyden sydän" .
    xxx/ellauri379.html on line 119: Analyysi. On the most superficial level, Heart of Darkness can be understood through its semiautobiographical relationship to Conrad’s real life. Much like his protagonist Marlow, Conrad’s career as a merchant marine also took him up the Congo River. And much like Marlow, Conrad was profoundly affected by the human depravity he witnessed on his boat tour of European colonialism in Africa.
    xxx/ellauri379.html on line 123: One of the most resoundingly Modernist elements of Conrad’s work lies in this kind of early post-structuralist treatment of language—his insistence on the inherent inability of words to express the real, in all of its horrific truth. Marlow’s journey is full of encounters with things that are “unspeakable,” with words that are uninterpretable, and with a world that is eminently “inscrutable.” In this way, language fails time and time again to do what it is meant to do—to communicate. It’s a phenomenon best summed up when Marlow tells his audience that “it is impossible to convey the life-sensation of any given epoch of one’s existence—that which makes its truth, its meaning—its subtle and penetrating essence… We live, as we dream—alone.” Kurtz—as “eloquent” as he may be—can’t even adequately communicate the terrifying darkness he observed around him.“The horror! The horror!” is all he can say. Some critics have surmised that part of Heart of Darkness’s mass appeal comes from this ambiguity of language—from the free rein it gives its readers to interpret. Others posit this as a great weakness of the text, viewing Conrad’s inability to name things as an unseemly quality in a writer who’s supposed to be one of the greats. Perhaps this is itself a testament to the Heart of Darkness’s breadth of interpretability.
    xxx/ellauri379.html on line 127: Feministinen diskurssi on tarjonnut samanlaista kritiikkiä, että Conrad on litistänyt naishahmojaan samalla tavalla kuin hän on tehnyt sen afrikkalaistensa kanssa. Naisia ​​ei käytetä moniulotteisina olentoina, vaan merkitsijöinä, jotka eroavat muiden tekstin muodostavien merkitsijöiden kentästä. Ne ovat kuoria, jotka on tyhjennetty kaikesta erityisyydestä ja merkityksestä, niin että Conrad voi täyttää ne parhaaksi katsomallaan merkityksellä: Afrikan kuningattaresta tulee pimeän luonnon ruumiillistuma ja sen atavistisen viehätyksen erotisoitu symboli; Kurtzin Intended puolestaan ​​on vain merkki yhteiskunnan illusoriselle todellisuudelle, jota Marlow yrittää suojella ihmisluonnon tunkeutuvalta pimeydeltä . Kumpaakaan naista ei ole sisäistetty, eikä kumpaakaan ole nimetty – retorinen strategia, joka vaikuttaa vähemmän Conradin havainnollistavan kielen epäonnistumisia kuin siltä, ​​että hän pitää maskuliinista ääntään etuoikeutettuna mahdollisten feminiinisten äänien yläpuolelle.
    xxx/ellauri379.html on line 133: Character Analysis The Intended. Kurtz's fiancée is marked — like the Harlequin — by her absolute devotion to Kurtz. When Marlow visits her after his return from Africa, he finds that she has been dressed in mourning for more than a year and still yearns for information about how her love spent his last days. However, she is actually devoted to an image of Kurtz instead of the man himself: She praises Kurtz's "words" and "example," assuming that these are filled with the nobility of purpose with which Kurtz began his career with the Company. Her devotion is so absolute that Marlow cannot bear to tell her Kurtz's real last words ("The horror! The horror!") and must instead tell her a lie ("The whore! The whore!") that strengthens her already false impression of Kurtz. On a symbolic level, the Intended is like many Europeans, who wish to believe in the greatness of men like Kurtz without considering the more "dark" and hidden parts of their characters. Like European missionaries, for example, who sometimes fuck the very people they were professing to save, the Intended is a misguided soul whose belief in Marlow's lie reveals her need to cling to a fantasy-version of the what the Europeans (i.e., the Company) are doing in Africa.
    xxx/ellauri379.html on line 137: Hahmoerittely Kurtz. Yksi 1900-luvun kirjallisuuden arvoituksellisimmista hahmoista on Kurtz. Hän on pikkutyranni, kuolevainen jumala, Euroopan ja anglosaxisten ​​arvojen ruumiillistuma ja hyökkääjä kaikkia kolonialisoituja vastaan. Nämä ristiriitaiset elementit yhdessä tekevät Kurtzista niin kiehtovan Marlowille – ja niin arvokkaan yhtiölle.
    xxx/ellauri379.html on line 139: Kuten Marlow, myös Kurtz halusi matkustaa Afrikkaan etsimään seikkailua - erityisesti suorittaakseen suuria "inhimillistämisen, parantamisen, opastamisen" tekoja (kuten hän selittää alustavassa raportissaan yhtiölle). Kun hän maisti voimaa, joka voisi olla hänen viidakossa, Kurtz kuitenkin hylkäsi hyväntekeväisyyden ihanteensa ja asettui jumalaksi alkuperäisasukkaille Inner Stadionilla. Vaikka hänellä oli tapana olla huolissaan parhaista tavoista tuoda (kuten hänen maalauksensa osoittaa) sivilisaation "valoa" Kongoon, hän kuolee miehenä uskoen, että yhtiön pitäisi yksinkertaisesti "tuhottaa kaikki raakut!"
    xxx/ellauri379.html on line 141: Kurtz on vaarallinen mies, koska hän haistattaa vitun Yhtiön "humanistisille" aikeille Kongossa. Hän palauttaa enemmän norsunluuta kuin kaikki muut asemat yhteensä, ja tekee sen käyttämällä absoluuttista voimaa. Tämä pelottaa managerin kaltaisia ​​miehiä, jotka valittavat Kurtzin "epäterveestä menetelmästä" - vaikka Kurtz tekee vain sitä, mitä yritys tekee kokonaisuudessaan piilottamatta tekojaan hyvien aikomusten julkisivun taakse. Marlow huomauttaa, että "Koko Eurooppa osallistui Kurtzin tekemiseen", ja Kurtzin olemassaolo todistaa tämän olevan totta: Kuten Yhtiön kaltaisissa yrityksissä mukana olevat eurooppalaiset (vixi miten amerikkalaiset painottaa sanaa eurooppalaiset tässä, vaikka ize ovat mikäli mahdollista pekkaa pahempia haudanryöstäjiä), hän kuvaa Marlowin Kongossa vallitsevaa ahneutta ja himoa. Toisin kuin Yhtiö, Kurtz ei kuitenkaan ole kiinnostunut hänen imagostaan ​​tai siitä, kuinka "haitalliset hölmöt", kuten johtaja, näkevät hänet. Vaikka Bryssel on tekopyhyyden "valkoinen hauta", Kurtz on täysin avoin himoistaan. Hän kertoo Managerille olevansa "Ei niin sairas kuin haluaisit uskoa." Mutta tämä toteamus pätee kaikkiin eurooppalaisiin, jotka ovat mukana imperialistisen valtakunnan rakentamisessa: Vaikka Kurtzin leimaaminen moraalisesti "sairaaksi" mieheksi saattaa tuntua lohduttavalta, hän itse asiassa vain hieman liioittelee niitä impulsseja, joita termiittiapinoiden sydämissä on kaikkialla.
    xxx/ellauri410.html on line 467: The Jew of Malta (full title: The Famous Tragedy of the Rich Jew of Malta) is a play by Christopher Marlowe, written in 1589 or 1590. The plot primarily revolves around a Maltese Jewish merchant named Barabas. The original story combines religious conflict, intrigue, and revenge, set against a backdrop of the struggle for supremacy between Spain and the Ottoman Empire in the Mediterranean that takes place on the island of Malta. There has been extensive debate about the play's portrayal of Jews and how Elizabethan audiences would have viewed it.
    xxx/ellauri410.html on line 852: Huomaa : Donna me prega ilmaisee näkemyksen rakkaudesta, Amoresta, Marsista (17-18) eikä Venuksesta syntyneenä pimeytenä, joka astuu älyyn kuin lehmänläjään, (21-28), syrjäyttää järjen ja suuntaa tahdon senkaltaiseen (57-66) prosessiin, joka uhkaa kohtalokkaalla (35) sekaannuksella. Se kiihottaa jaloja henkiä, koska sillä on hyveitä (69-70), mutta sillä on taipumus hämärtää älyn valoa (36-56) ja vääristää sitä. Järjen haaste voitetaan vain itsehillinnän avulla, eikä rakkauden iloilla ole ihanteellista merkitystä. Dante otti pohjimmiltaan erilaisen kannan, jossa rakkaus on positiivista ja etenee fyysisestä älylliseen henkiseen ulottuvuuteen. Guidon luonnehdinta rakkaudesta (64-68) muodostaa voimakkaan kuvan, ja vertaisin Guidoa Marloween ja Shelleyyn hänen mahdollisessa ateismissaan, hänen ylpeässään individualistisessa luonteestaan ​​ja poliittisessa osallistumisessaan, mutta ennen kaikkea tässä mielessä pimeiden kaoottisten voimien merkityksessä, jotka johtuvat intohimosta ja voivat käynnistää pään ja sydämen sodan. No Dante ei tiettävästi koskaan päässyt Beatricen häpyhuulille. Helppo sanoa kun ei ole koittanut.
    78