ellauri014.html on line 1002: Lukaisin tähän väliin kirjan liitteestä ne loordin Rooman seikkailut. Melkomoisen törkymöykky viftaaja, Sibeliuxen sanaa lainataxeni. Sillä oli enste joku markiisitar, elävän leski, jota se lakkas siveyssipulina naimasta kun kuuli et sillä oli mies komennuxella jossain Wienissä. Tapailivat ahkerasti siltikin. JJ tähdentää et niillä aina synkkas hyvin, vaikkei ne loordin tyhmän ahdasmielisyyden vuoxi enää bylsineet. Markiisitar luonnollisesti ei perustanut sellasesta protestanttipelleilystä. Kiltti kun oli, hankki loordille pumpattavan barbaran, pikku Lolitan, johon se voisi kevennellä itseään.
ellauri014.html on line 1009: Markiisitar poltti hihansa, kun loordi ronttas sille Lauran hylkäämiä lahjoja, "pikku Lauralle" luki vielä käärepaperissa. Ne lahjat lensi ikkunasta pokat mukana. Siitä lähin markiisitar hauto kostoa. Sen upseerimies tuli Roomaan pistelemään loordiin reikiä palvelusmiekalla. Loordi voitti, upseeri kuoli mielipahaan myöhemmin. Mut vähän jo rypistynyt markiisitar ei enää kelpaa Ralphille, se saa pakit, loordi käy mieluummin sileän pikku Lauran luona konventissa.
ellauri014.html on line 1029: Markiisitar on niin pahoillaan loordin naimapuuhista että sairastuu raivosta ja kuolee sopivasti. Se oli sen loppu, ajattelee Loordi pakana. Hard rock hallelujah.
ellauri118.html on line 44: Markiisitar Merteuil ja varakreivi Valmont on samanlaisia vehkeileviä narsisseja kuin ruma JP Sartre ja sirkkismäinen de Beauvoir. Bylsivät alaikäisiä lokinpoikasia ja vertailevat muistiinpanoja. Ikäviä ihmisiä, ei voi muuta sanoa. Niiden kirjeet on täynnä tervettä narsismia. Minulla on kunnia jne.
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
xxx/ellauri044.html on line 779:
xxx/ellauri129.html on line 635: Fontenelle sai kasvatuksensa jesuiitoilta. Hän vaihtoi aloittamansa asianajajanuran kirjalliseen. Ensin hän yritti Pariisissa traagisena ja paimenrunoilijana, mutta saavutti menestystä vasta Lukianoksen tyyliin kirjoitetuilla dialogeillaan Dialogues des Morts (1683). Oikean alansa hän kuitenkin löysi vasta ruvettuaan Anto Leikolaxi. Teos Entretiens sur la Pluralité des Mondes (1686) oli ensimmäinen onnistunut yritys yleistajuisesti esittää Kopernikuksen, Galilein ja Descartesin oppeja. Teos Histoire des oracles (1687) oli sivistyneitä varten tehty hollantilaiselta oppineelta Antonius van Dalelta nyysitty kirja, jossa Fontenelle joutui ristiriitaan kirkon kanssa. Pientä ironis-leikillistä kritiikkiä, joka nojas senaikaisen luonnontieteen perustuksiin. Markiisitar de Lambertin suuntaamääräävissä hienon maailman salongeissa Fontenellella oli suuri näkyvyys. Akatemiassa se aloitti akateemikkojen omakehuperinteen. Eipä siitä sen enempää.
7