ellauri147.html on line 712: Horkheimerin diagnoosi "hupenevasta" egosta(2), Adornon viittaus narsismin "sosialisoituun narsismiin" tai "kollektiivisiin johdannaisiin" (3), Marcusen sanelu "psykoanalyysin ikääntymisestä"(4) jakavat tämän aikadiagnostisen ytimen. Habermas omaksuu myös tämän opinnäytetyön diagnosoidessaan "oidipaalisen ongelman vähenevän merkityksen" ydinperheen rakenteellisella muutoksella ja toteaa, että toisin kuin lähes "sukupuuttoon kuollut" hysteria ja "huomattavasti" vähentynyt pakko-oireinen neuroosi viittaamalla nimenomaisesti Kohutiin: "sen sijaan narsistiset häiriöt kerääntyvät".
ellauri147.html on line 715: Horkheimers Diagnose des „schwindenden“ Ich(2), Adornos Hinweis auf den „sozialisierten Narzissmus“ oder „kollektivistische Derivate“ des Narzissmus(3), Marcuses Diktum vom „Veralten der Psychoanalyse“(4) ist dieser zeitdiagnostische Kern gemeinsam. Auch Habermas übernimmt diese These, wenn er mit dem Strukturwandel der Kleinfamilie die „abnehmende Bedeutung der ödipalen Problematik“ diagnostiziert und gegenüber den beinahe „ausgestorbenen“ Hysterien und „drastisch“ verringerten Zwangsneurosen unter ausdrücklichem Verweis auf Kohut feststellt: „statt dessen häufen sich narzisstische Störungen“.(5)
ellauri345.html on line 718: Melankolinen joukko Frankfurtin koulun maanpaossa olevia saksalaisia ​​juutalaisia ​​intellektuelleja (Adorno, Horkheimer, Löwenthal, Marcuse, Fromm) tuki häntä kuukausittaisilla stipendeillä. Miksi Benjamin on tärkeä vuonna 2014? Miksi meidän pitäisi lukea häntä? Sas se. No koska hän oli dekonstruktionisti avant la lattre, tulta hengittävä kommunisti, ja messiaaninen juutalainen mystikko. Sitäpaizi Samuel Taylor Coleridgellakin oli huumeongelmia, vaeltava silmä ja häpeällinen piittaamattomuus velvollisuuksistaan ​​vaimoa ja lapsia kohtaan. Todellakin, kun Benjamin itse lipsahti pois luotamme ennenaikaisesti vuonna 1940, hänen itsemurhansa edusti, kuten Scholem ilmaisi, anteeksiantavalla liioituksella "eurooppalaisen miehen kuolemaa".
xxx/ellauri149.html on line 571: Theodor Ludwig Wiesengrund Adorno oli saksalainen sosiologi, filosofi, musiikkitieteilijä ja säveltäjä, joka tunnetaan hänen massakulttuuriin ja kulttuurituotantoon suuntaamastaan kritiikistä. Adorno kuului niin kutsuttuun Frankfurtin koulukuntaan, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja Jürgen Habermas. Ryhmä kritisoi perinteisiä yhteiskuntatieteen menetelmiä tarjoamatta tilalle juuri mitään sen kummempaa.
xxx/ellauri363.html on line 762: Löllömarxilainen perinne: Frankfurtin koulukunnan kriittinen uusmarxilainen teoria eli Max Horkheimer, Theodor Adorno ja Herbert Marcuse.
xxx/ellauri363.html on line 781: Vuonna 1971 Leo Kofler julkaisi kirjan nimeltä Technologische Rationalität im Spätkapitalismus (Teknologinen rationaalisuus vuonna 1968). Claus Offe julkaisi esseensä "Spätkapitalismus – Versuch einer Begriffsbestimmung" (Myöhäinen kapitalismi – yritys käsitteelliseen määritelmään) vuonna 1972. Vuonna 1973 Jürgen Habermas vihdoin julkaisi Legitimationsprobleme im Spätkapitalismus (Legitimationsprobleme im Spätkapitalismus). Vuonna 1975 Ernest Mandel julkaisi väitöskirjansa Late Capitalism englanniksi New Left Booksissa. Myös Herbert Marcuse hyväksyi termin.
xxx/ellauri427.html on line 248: Amis had an unclear relationship with antisemitism, which he sometimes expressed but also claimed to dislike. He occasionally speculated on the commonly advanced Jewish stereotypes. Antisemitism was sometimes present in his conversations and letters to friends and associates, such as "The great Jewish vice is glibness, fluency ... also possibly just bullshit, as in Marx, Freud, Marcuse", or "Chaplin [who was a gypsy] is a horse's arse. He's a Jeeeew you see, like the Marx Brothers, like Danny Kaye." As for the cultural complexion of the United States, Amis had this to say: "I've finally worked out why I don't like Americans ... . Because everyone there is either a Jew or a hick." Amis himself described his antisemitism as "very mild".
15