ellauri047.html on line 70: Saikun jälkeen Goethe jatkoi lakitieteen opiskelua Strasbourgissa. Johann Gottfried von Herder tutustutti Goethen Homerokseen, William Shakespeareen, James Macphersonin Ossianin lauluihin ja goottilaiseen tyyliin.
ellauri047.html on line 799: Ossianin laulut (The Works of Ossian) ovat kokoelma skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin kirjoittamia, vuosina 1760–1765 englanniksi julkaistuja sankarirunoja. Macpherson väitti runojen olleen käännös hänen Skotlannin Ylämailta kokoamastaan, suullisena kansanperinteenä säilyneestä ikivanhasta gaelinkielisestä runoudesta, jonka alkuperäinen sepittäjä olisi ollut varhaiskeskiajalla elänyt Ossian-niminen bardi. Runot ruokkivat skottien kansallisuusaatetta ja saivat suuren suosion ympäri Eurooppaa siitä huolimatta, että niiden autenttisuudesta esitettiin alusta alkaen epäilyksiä. Ossianin laulut vaikuttivat merkittävästi varsinkin romantiikan kirjallisuuteen ja runouteen. Nykyisin niitä pidetään paljolti Macphersonin itsensä sepittäminä, vaikka hän lainasi niihin aiheita myös oikeasta kansanrunoudesta.
ellauri348.html on line 726: Ossian oli yksi monista nimistä, joita niin kutsutun ossialaisen runouden säveltäjän James Macphersonin (kuoli 1796) romanttiset teokset suosittelivat. Tämän seurauksena se ja muut ossialaiset nimet – kuten Malvina, Minona, Orla, Oscar ja Selma – otettiin innokkaasti käyttöön Skandinaviassa 1800-luvulla. Till exempel vackra Carlson. Pikku Selma osoittautui tuulimunaxi.
ellauri348.html on line 731: Ossian ( / ˈ ɒ ʃ ən , ˈ ɒ s i ən / ; irlantilainen gaeli / skotlantilainen gaeli : Oisean ) on kertoja ja väitetty kirjoittaja skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin julkaisemassa eeppisessä runosarjassa , alun perin Fingal ja (1761) Temora (1763), ja yhdistettiin myöhemmin nimellä The Poems of Ossian. Macpherson väitti keränneensä skotlannin gaelinkielistä suullista materiaalia, jonka sanottiin olevan muinaisista lähteistä, ja että teos oli hänen käännöksensä tästä materiaalista. Ossian perustuu Oisíniin, Fionn mac Cumhaillin pojaan (englanninkielinen Finn McCool), legendaariseen irlantilaisen mytologian bardiin. Nykyaikaiset kriitikot olivat jakautuneet näkemyksensä teoksen aitoudesta, mutta nykyinen yksimielisyys on, että Macpherson sävelsi runot suurelta osin itse, hyödyntäen osittain keräämänsä perinteistä gaelilaista runoutta.
ellauri348.html on line 733: Macphersonin maineen kruunasi hänen hautaaminen kirjallisuuden jättiläisten joukkoon Westminster Abbeyssa. WP Ker, Cambridge History of English Literature, huomauttaa, että "kaikki Macphersonin taidot filologisena huijarina eivät olisi olleet mitään ilman hänen kirjallisia taitojaan".
ellauri348.html on line 739: Oletetut alkuperäiset runot oli muka käännetty runoproosaksi lyhyin ja yksinkertaisin lausein. Tunnelma on eeppinen, mutta yhtenäistä juonta ei ole, vaikka samat hahmot ilmestyvät uudelleen. Päähenkilöt ovat itse Ossian, joka kertoo tarinoita vanhana ja sokeana kuin pikku Heidin vuohikenraali Pekan mommo, hänen isänsä Fingal (hyvin löyhästi irlantilaisen sankarin Fionn mac Cumhaillin perusteella), hänen kuollut poikansa Oscar (myös irlantilaisen vastineen kanssa ) ja Oscarin rakastaja Malvina (kuten Shrekin Fiona, Macphersonin keksimä nimi), joka huolehtii Ossianista vanhuudessaan. Vaikka tarinat "ovat loputtomista taisteluista ja onnettomista rakkaudesta", vihollisia ja riidan syitä ei selitetä ja kontekstia ei ole juurikaan.
ellauri348.html on line 744: Vastauksena MacCodrum vitsaili: "Cha n-eil agus ge do bhiodh cha ruiginn a leas iarraidh a nis" tai englanniksi: "Ei, ja jos olisikin, olisi turhaa pyytää sitä nyt." Campbellin mukaan tämä "vuoropuhelu... kuvaa yhtä aikaa Macphersonin epätäydellistä gaelia ja skotti MacCodrumin vastausnopeutta."
ellauri348.html on line 748: Syklillä oli vähemmän vaikutusta Brittein saarilla. Samuel Johnson piti sitä "toisena todisteena skotlantilaisten salaliitosta kansallisessa valheessa", kun taas irlantilaiset vastustivat Macphersonin omien perinteidensä väärinkäyttöä. Macpherson edisti aineiston skotlantilaista alkuperää, ja irlantilaiset historioitsijat vastustivat häntä kiivaasti, koska he kokivat, että heidän perintöään approprioitiin. David Hume peruutti lopulta Macphersonin alkuperäisen tukensa ja vitsaili, ettei hän voinut hyväksyä runojen väitettyä aitoutta, vaikka "viisikymmentä karvakätistä ylämaalaista" takaisi sen. Samuel Johnson, Touretten syndroomainen englantilainen kirjailija, kriitikko ja elämäkerturi, oli vakuuttunut siitä, että Macpherson oli "vuoripankki , valehtelija ja huijari ja että runot olivat väärennöksiä". Johnson hylkäsi myös runojen laadun. Kun kysyttiin: "Mutta tohtori Johnson, uskotko todella, että kukaan nykyajan mies voisi kirjoittaa sellaista runoutta?" hän vastasi kuuluisasti: "Kyllä. Monet miehet. Monet naiset. Ja monet lapset." Johnsonin sanotaan kutsuneen Ossianin tarinaa "yhtä törkeäksi kusetukseksi kuin koskaan, mikä maailmaa vaivasi". Väitteensä tueksi Johnson kutsui gaelia myös barbaarisen kansan töykeäksi puheeksi ja sanoi, ettei siitä edes ollut yli 100 vuotta vanhoja käsikirjoituksia. Vastauksena todistettiin, että Advocates' Library Edinburghissa sisälsi 500 vuotta vanhoja gaelinkielisiä käsikirjoituksia, jotka ovat vieläkin vanhempia. 1800-luvun alkuun mennessä syklillä oli rajallinen rooli Skotlannin isänmaallisessa retoriikassa.
xxx/ellauri235.html on line 430: Grayn kirjalliset saavutukset – kuten William Collinsin , James Macphersonin, Thomas Chattertonin , William Cowperin ja Christopher Smartin saavutukset, sekä Joseph ja Thomas Warton – 1780- ja 1790-luvuilla ilmestynyt Wordsworth, Coleridge ja nopeasti menestynyt toinen romanttisten kirjailijoiden sukupolvi varjostivat.
9