ellauri001.html on line 669: Mä istun ihan kokassa, ja uitan

ellauri001.html on line 1533: Jostain Mäkelänkadun varrelta

ellauri001.html on line 1905:

Mä kävin yhdettätoista, kun koulua vaihdettiin.

ellauri001.html on line 1920:

Mä vielä muistan hyvin hetken sen,

ellauri001.html on line 1922: kun rumat kissalasit Birger Mäkinen

ellauri001.html on line 2472:

Mä vastasin:
ellauri001.html on line 2474: Onx nää sun tunnelmat? Mä en ollut tullut ajatelleex tota. Niihän se ommutta, sanoi mummi. Itte asiassa mä en voinut ollenkaan kuvitella itteäni vanhana, nuorena. Mieluummin kuvittelin izeni reporankana, kuten tämän päivän sarjakuvassa kettu, joka ajatteli, että se olis ketun elämän ylin aste. Pöllö sanoi, älä nyt pety, mutta sä taidat jo olla sillä asteella. Mä en kadehdi mummia, paizi sen hienoja bambuisia keppejä. Ja Eeditiä, niinkauan kun sillä vielä oli se.
ellauri001.html on line 2478: Kristina kysyi sähköpostissa, millaista olisi pyyhkiä pyllyä jos olisi ainoa maailmasta eloon jäänyt ihminen. Mä sanoin, että tarvizeeko sitä sitten enää pyyhkiä. Kuka välittää? Kristina sanoi että ize, kerta on vielä ihminen. Nojaa. Mä sanoin että ainoa syy sitten vielä pyyhkiä on kutina, ja lisäsin: Me pikkupojat laulettiin pienenä Hoosiannan sävelellä "kutiaa-a-a-a-a-a, kutiaa-a-a-a-a-a, kutiaa-aa-aa-aa-a, kuin tuu-uu-lee-ee herran nii-ii-meen", kun peppu kutisi.
ellauri002.html on line 1012: Sen nimi oli Heli Mätinki.

ellauri002.html on line 1015: kisannut Iida Mätinki

ellauri002.html on line 1328: Kenraali ja mä osattiin tukkukaupalla KJJ:n eleitä ja sanontoja ulkoa, näyteltiin niitä asiaa tunteville yleisöille tilaisuuden tullen menestyksellä. Mä piirsin sarjakuvia Jaakosta, joissa se oli Aku Ankka, kenraali ja mä oltiin veljenpoikia, Mårten Ringbom oli honottava hanhi, Jaakon sievä erittäin isotissinen sihteeri oli Minni Hiiri, jne, jne.
ellauri002.html on line 1493: Ylpistyneenä Juhona lähdin Jönsy-veljen häihin Ilomantsiin. Jöns nai lapsuudenystävän ja leikkitoverin Merikatu viidestä, jonka kanssa pelattiin rantaradan vieressä neljää maalia. (Mä en pelannut, en osannut. Muistan ratapölkyn keroseenin hajun. Litistelin junan alle viiden pennin rahoja.) Sen isä, juoppo armeijan lääkäri, ei hyväksynyt Jönsiä (Jöns ei mennyt armeijaan). Naimisiin menivät ne kuitenkin, äiti ei vastustanut, ja Jöpi oli tytön vanha unelma. Se (tyttö) oli muuten samalla luokalla kun dona Carita, luokan priimus, soitti nokkahuilua ja viulua, hyvä kaikessa. (Myös neljässä maalissa.) Tästä tuli liittoon pitkän päälle harmia. Meikäläiset ei tykkää olla kakkoskuskeja. (A propos, täällä kotona kuskeja on kaksi: minä poljen, sinä ohjaat, niinkuin matka tanssi käy.)
ellauri002.html on line 1495: Toi armeja vai siviilipalvelu -teema oli sodan käyneille paha paikka. Mä menin väkeen koska Jöns ei mennyt, mutta jäin kirjuriksi, olin latva-B. Petteristä tuli torpedon näköinen ilmaväen korpraali. Kaikki tää oli tykistöupseeri-isällemme niin nolo asia, että se meni toiseen huoneeseen, kun Brotheruksen serkut kerskui rukkipojillaan.
ellauri002.html on line 2198: Mun lisänimi on "professorn", vähän naureskelee pampaksen pojat ja eteläsuomen sivistyneet kielipuolta vanhaa hurtti ukkoa. Oli siellä liikkiksiä tyyppejä, yks hirmu korsto 57 numeron saappaissa ei mahdu riviin, joko on varpaat tai kantapäät poissa linjasta. Se tykkäs kaivaa poteroita. Sen korsu hiekkamäen kyljessä oli kuin asemasodan bunkkeri, ratapölkyillä tuettu, joita se siirteli kuin korsia. Sit oli se toinen heppu jostain takametsistä, jonka felo oli rikki, "Pedin min je ruku", joka halus koittaa mun kirjoituskonetta. Iso sormi paino varmaan viittä nappia yhtä aikaa, vasarat tarttu toisiinsa. Tulkki tarvittiin, kun etelän alikessu puhutteli pampuscheja. Sit oli jotain etelän herraspoikia, von Konow kuin Ruuneperistä. Därek Breitenstein Venezuelasta, sittemmin osti apelta Eiran yksiön, koppava Eevan mies, jonka lapsi hukkui kalliolta Nauvossa. Mä kirjoittelin muistiin hurrien inttislangia, se vihko on kai jossain vielä tallessa. Ja luin C.S. Whiten kirjaa The Once and Future King. Siinä on hyvä pätkä murkuista, ihan kuin armeija, tai ihmiskunta. Jag tar hommio på det. Myror är idioter.
ellauri003.html on line 169: Määritelläänpä marssijärjestys!

ellauri003.html on line 436: Määrää sattuvasti se ennusti,

ellauri003.html on line 554: Mä seisoin rantamökin ovella

ellauri003.html on line 662: Samaan aikaan syntyi Aulille ja Antille tytär Maisu, me oltiin kummeja. Mä haluun myös! sanoi Seija. Kova vauvakuume iski kummitätiin. Oisko ollut Eskin ja Liisan lähdön ansiota, pantiin tuulemaan, postimerkki pölisemään. Pian meidänkin esikoinen ilmoitti syksyllä lähenevästä tulostaan.
ellauri003.html on line 696: Mä näytin Jaakolle kikkeliä ja sanoin: hanki tälläinen. Tällä hässii, ja syntyy tulosta. Ei vaitiskaan, en näyttänyt. Mut se näytti, ylen surulliselta näytti. No, nyt on kenkä toisessakin jalassa.
ellauri003.html on line 1008: Mä näin niin seijahina silmät hänen,

ellauri003.html on line 1049: kuin pikku myy. Mä huomaan:

ellauri003.html on line 1375: Mä oon ihan vitunmoinen kusipää

ellauri004.html on line 777: Mää oon me, me ollaan mää, määkii nää

ellauri004.html on line 1028: Määrä korvaa laadun, sanoi Hegel.
ellauri004.html on line 1128: Mä teen pelin, kekkaan säännöt,

ellauri004.html on line 1499: Mä syvään huokasin ja katkerasti

ellauri004.html on line 1671: Mä en vielä nähnyt viime iltaa, mutta

ellauri004.html on line 1676: Mä virkan, päätäin arvokasta puistain.
ellauri004.html on line 1877: Mä kohta kohta delaan jengist viis

ellauri004.html on line 1893: Mä tässä olen,

ellauri005.html on line 209: Kun näin on näkyleipä, voi elämän huippukohdan valita aika vapaasti. Mä päätin kerran, että se on päiväkahvin kera nautittava pulla.
ellauri005.html on line 1118: Mun poikakaan ei sais syyttää mua mix siitin sen, sehän olis röyhkeää. Mäkään en saa syyttää jahvetta mix se siitti mut, mähän on sen lelu jolla se saa tehdä mitä lystää. Summa summarum, iskä on aina oikeassa. Mika Häkkinen voittaa! Hyvä Mika!
ellauri005.html on line 1935: Mä lähden nyt, muut tehkööt kunniaa.

ellauri006.html on line 138: Mä oon Jeesus

ellauri006.html on line 271: Mä menettelen kuin lordi Byron:

ellauri006.html on line 403: Omalaatusia ajan merkkejä Nälkäkurjessa on invertti narsismi, et näkee ittensä koko aika kameran ja muiden silmissä: näytin siltä ja siltä. Sillä oudolla suomalaisella homolla (Miki Liukkonen: O) oli tätä samaa. Hurjasti sivuja siitä miten mun stailistit stailaa mua miehissä ja mitä mul on päällä. Mä katon itteeni videosta ja kuvista. Otan selfieitä. Calle ei edes kattonut itteänsä peiliin, vaik ois ehkä pitänyt. Never underestimate the power of the eye of Sarnath, I mean my stylist.
ellauri006.html on line 1255: Mix mix mix? Mix just minä? Mixei kukaan muu? Woi nössö sentään. Mähän olin kiltti! Hei jehowa, jotain rajaa, huutaa jopi huusin herraa.
ellauri007.html on line 173: Mä olen kakskytyhdeksän, kohta

ellauri007.html on line 359: Mä peukutan kuten aina ennen

ellauri007.html on line 753: Mäntyharjulta. Varmaan jonkun

ellauri007.html on line 766: Mä oon sun Jenni Haukio, sä oot mun Niinistö.

ellauri007.html on line 1688: Mä tämä

ellauri008.html on line 82: Määrä muuttuu laaduksi, laatu määräksi.

ellauri008.html on line 309: Käytti samoja Birger Mäkisen varaston

ellauri008.html on line 505: Onhan tähän toinenkin näkökulma: puisevat kirjat on kivoja puisevista ihmisistä. Ne on niistä just sellaisia tutunoloisia ja kuitenkin jänniä, josta ne löytää oman itsensä. Vika ei ole kirjassa, lukija on väärä. Mä en vaan ole oikealla lailla puiseva. Vaan tällä toisella lailla.
ellauri008.html on line 664: Oman elämänsä pelkureista, jotka koittaa olla sankareita muiden silmissä. Pelon päihittää kunnia ja häpeä, i.e. kaverien ja kazojien tuomio. Sosiaalisuus on cro magnonin menestyxen salaisuus. Mä en ole niitä. Mä oon miisu kissanpoika, hepeteeu, pikku peikko neandertaali, rehellinen pelkuri, rhipsaspis, kilvenheittäjä. Erilainen kuin muut, muhun sattuu. Lähden karkuun, ryömin piiloon. Ajatelkoot muut mitä tahtovat. Arvonkieltäjä. Siitä ylpeä.


ellauri008.html on line 756: Apinat eivät kaikki pidä koirista. Jarmo Mäkinen pureskelee kirkon talutinta, kun naispapit siunaa jouluna perhekunnan kanssa koiria. Se suunnittelee kirkosta karkaamista, koska se nyt tuntee olevansa koiransa kanssa samalla viivalla. Mutta ei, hyvän alkuvauhdin jälkeen seinään kiinnitetty lieka jännittyy, ja kiskaisee Jarmon koiran seuraan kirkon koppiin takaisin. Siellä se nyt ulvoo yhteen ääneen koiralauman kanssa joulukirkossa. Ne kaikki ovat näät syvästi uskonnollisia.
ellauri008.html on line 785: Mä (kuten aina)


  • ellauri008.html on line 797: Jarmo Mäkinen

  • ellauri008.html on line 800: Mä (taas, alfa ja oomega)

    • ellauri008.html on line 1020: Mä vien metsän kaupunkiin, se sanoo, kauppa somistetaan kaadetuilla puilla

    ellauri008.html on line 1090: Laantumuksen äänitorvi Mäntti Hajahder

  • ellauri008.html on line 1138: Mä on sentään päässyt kättelee Chris McKayta,

    ellauri008.html on line 1173: Terävintä kärkeä on luokkasodan renki Mäntti Kulliakoski,

    ellauri008.html on line 1174: siis mulkullinen pääkirjoitusministeri Mäsä Kallokioski,

    ellauri008.html on line 2155: Mä vien meidät mun hotellihuoneeseen. Älä nyt katso mua noin. En ole homo. Etkä sä ole minun tyyppiäni. Mä pidän miehistä, jotka pystyvät huutamaan, kun panen niitä perseeseen. Sä et pystyisi muuhun kuin raapimaan patjaa. Totta puhuen se ei riitä mulle. Pitää kuulua vähän ääntäkin.
    ellauri009.html on line 55: Raportoiko se kunkulle vastuualueestaan? Välittääkö se kunkun käskyt kansalle? Mätkiikö se kansaa kruunun nimissä? Vetooko se kunkkuun, piiloutuu sen selän taaxe kun kansa napisee? Kanske det. Mut se onkin ihminen. Apina-aateliset ei menettele samoin.
    ellauri009.html on line 127: Onko kukaan vetänyt loppupäätelmää kasautumisesta? Kun kapitaali ei enää tarvii laboria, ei edes kuluttajixi? Kun niillä ei enää ole ostovoimaa, niistä ei ole enää mihinkään. Mänkööt vaan rupusakki huuthelekkariin, me ja ropotit pärjätään keskenämme. Siitä sit vasta maailmansota tulee, oikea harmageddon. Osattomat näyttävät mistä kana kusee. Tai sitten ei. Ylen surullisilta vain ehkä näyttävät. Kunnon vallankumouxet alkaa, kun joku ennen mitätön porukka vahvistuu. Heikot ei ala vallankumouxia, ne hävii niitä. Usein ensin hävitään sota herrojen kesken tai ulkomailla, aloitettu kansan napinan vaientamisexi (ulkoinen vihollinen saa unohtamaan sisäisen, sitäpaitsi sota on jännittävä lottoarvonta, oiva mahis säätykiertoon). Tappion kärsinyt vanha valta kaatuu, tulee uusi sortaja tilalle. Ihan kuin de Waalin apinoilla.
    ellauri009.html on line 301: Vapaakauppasopimuxet sais kaatua kuin WTC:n kaxoistornit. Wall Street, sammumaton silmä Mordorin, muurautua umpeen, pörssit romahtaa. Mänkööt vuan kaek, mänkööt huuthelekkariin. Takaisin kivikaudelle! Silloin oli kaikki paremmin, ainakin noin globaalisesti katsoen.
    ellauri009.html on line 636: Mä ensin, sitten uskonto,

    ellauri011.html on line 71: Mä kyllä haluun aika usein paasata,

    ellauri011.html on line 141: Märkä on vain päältä.

    ellauri011.html on line 571: HS julkaisi 12.09.2019 arvostelun Porsas Pyllerön nuolaisuteoksesta Läski-Röhnö Pahkasika. Mätä-ääninen Ploiri, näppyläinen plösö moukka, täys feikki, kupla kurkussa. Ikuinen Ilta-Pulun toimittaja Juri Turvo nokkii siltä tähteitä molempien uran illansuussa. Arvostelijana toimi laantumuksen äänitorvi Mäntti Hajahder. Kolmas iltatähti siinä pahnanpohjimmaisena.
    ellauri011.html on line 869: Mä tiedän et mä lopun tähän, te jatkatte.

    ellauri011.html on line 906: Pupu sanoo et hipit matkii kyynikoita, muttei sanan nykyisessä merkityksessä. Mut sekin on sen sanan vanha merkitys. Kyynikko haukkuu toisten juttuja lujaa kuin rakkikoira, ja nuolee kiltin hauvan lailla omaansa. Mäkin oon kyynikko. Ja epikurolainen kanssa. Porsaita äidin oomme kaikki.
    ellauri011.html on line 926: Näin unta et mun muka joku entinen tyttöystävä oli keskustalainen presidentti. Mä olin tapaamassa sitä kultarannassa pesemättömänä parta ajamatta. Se tykkäs mutta kuitenkaan ei oikein tykännyt. Paparazzit tuli jonona perässä ja räpsi kuvia. Sekään ei oikein sopinut. Salissa pelattiin krokettia alamaisten kalloilla. Tää uni tuli jotenkin illalla luetusta el Paulon luvusta. Korjaan o Paulo, sehän on dago. Sen huomaa roikkuvista silmistä. Kai mä olin siinä unessa Paulo ja tää pressa oli Karla. Mäkin oon pieni ruipelo.
    ellauri011.html on line 1031: Bertta "näkee" asioita. "Mä nään", se sanoo. Kun sen mies heitti lusikan nurkkaan, joku lapsi näki vainaan hautakiven takana lusikka kädessä. Siis se lapsikin "näki" saman minkä Bertta. Siitä lähin Bertta istui pihalla kaiket päivät "näkemässä" väkeä kuin Riitta Roth, tai Rousseaun Wolmar. Eikä siinä kaikki, sen mieskin istuu siinä vieressä, tosin näkymättömänä, ja "näkee" asioita ennalta. Se "näkee" et Wisconsinin pankki on kohta konkassa, Bertta ehtii just siirtää varat talteen toisaalle. Se on varsinainen noita.
    ellauri012.html on line 231: Kirjoita siis mulle heti äläkä odota ihmeitä; niitä on niin harvoin, ja me ollaan liian totuttu onnettomuuksiin että uskottaisiin onnenpotkuihin. Mä oon aina tämmönen, jos sopii, ja mulle on aina tarpeeksi, kun saan edes jonkun kirjeen että nään että sä vielä muistat mut. Senecakin (jonka sepustuksia sä mulle luit) vaikka stoalainen olikin näytti tykkäävän yhtä paljon Luciliuksen kirjeistä kuin sen kanssa juttelusta.
    ellauri012.html on line 233: Mä oon huomannut meidän eron jälkeen että sitä tykkää paljon enemmän toisen kuvasta kun se on kaukana kuin kun se on tässä lähellä. Musta näyttä kuin kuvat näyttäis paremmilta ja näkösemmiltä mitä kauempana kuvattava on, tai ainakin mielikuvitus joka aina kuvaa ne sellaisina kuin haluais, saa siltä näyttämään. Jollain voimalla rakkaus saa kuvan näyttämään elävältä, mut kun rakastettu palaa, ei kuva ole enää mitään. Mulla on sun kuva huoneessani; pysähdyn aina sitä katsomaan; kuitenkin kun sä olet täällä, mä en vilkaisekaan sitä. Jos kuva, joka on pelkkä heijastus, voi olla niin kiva, niin entä sitten kirje? Kirjeillä on sielu, ne puhuu; niissä on kaikki sydämentykytyksen voima ja tunteiden palo, ja ne voi herättää niitä yhtä paljon kuin tyyppi itse; niissä on kaikki puheen hellyys ja herkkyys, ja joskus ne sanoo enemmän kuin suusanat.
    ellauri012.html on line 235: Me voitas kirjoittaa toisillemme; ei kai niin pientä iloa voi kieltää. Ei haaskata sitä vähää onnea mikä meillä on jäljellä, ehkä ainutta mitä viholliset ei voi meiltä viedä. Mä saan lukea että sä oot mun mies ja mä voin kirjoittaa että rouva Abelard.
    ellauri012.html on line 263: Mut voi! missä on noi onnelliset ajat? Nyt valitan rakastajaani, ja mulla ei ole muita iloja kuin tuskalliseet muistot menneestä. Kaikki te menneet kilpailijat jotka katoitte mua kadehtien, kuulkaa, se teidän kadehtima ei enää ole mun. Rakastin sitä; mun rakkauteni oli sille rikos ja rangaistuksen syy. Mun kauneus kerran lumosi sen; toisiimme tyytyväisenä me vietettiin hienoimmat päivämme rauhassa ja onnessa. Jos se oli rikos, olkoon vaan, tykkään siitä vieläkin. Mä en sure muuta kuin että nyt mun pitää olla ilman. Mut mitä sanonkaan? Mun onnettomuus oli että mulla oli julmat sukulaiset, joiden ilkeys tuhosi meidän onnen; jos ne olis ollut järkeviä, olisin ollut onnellinen mun rakkaan miehen kaa. Mut ei! Ne oli tosi julmia kun ne raivossaan laitto roiston yllättämään sut unessa! (Roistot siis sahasivat irti Abelardin munat, ikäänkuin väänsivät siltä irti kikkelin. Tää oli se suuri onnettomuus josta ei suoraan sovi puhua.) Missä mä olin silloin? Olisin tosi mielelläni puolustanut rakastettua; olisin suojellut sua väkivallalta henkeni hinnalla. Äh! minne tää liika into on viemässä mua? Rakkaus säikähtää ja häveliäisyys vie mun kielen.
    ellauri012.html on line 274: Meinasin lopettaa jo kirjeen tähän, mutta kun nyt kerran valitan susta niin mun pitää keventää sydäntä ja kertoa sen kaikki mustasukkaisuudet ja syytteet. Pidin tosiaan aika raukkiksena sitä että kun me molemmat oltiin päättäneet pyhittää itsemme taivaalle, niin sä panit mut kaikki tekee ensiksi. Epäileekö herra Abelard siis, sanoin, että kuin Lootin vaimo, mä katson selän taakse? Jos mun nuoruus ja sukupuoli antoi aiheen pelätä että palaisin maailmaan, eikö mun käytös, uskollisuus, ja tää sydän jonka tunnet, karkottanu sellaiset epäreilut epäilykset? Tää luottamuksen puute satutti; sanoin izelleni, Kerran oli aika jolloin se luotti mun pelkkään sanaan, haluuko se nyt multa nunnalupauksen suojellakseen oman selustansa? Mitä mä olen ikinä tehnyt ansaitakseni tällaisen epäluottamuksen? Mä tulin kaikkiin sen sopimiin salaisiin tapaamisiin, miks sitten kieltäytyisin seuraamasta sitä luostariin? Minä, joka en kieltäytynyt olemasta mielihyvän uhri ollakseni sille mieliksi, miten voisin kieltäytyä kunniasta sen hyväksi? Onko pahe niin koukuttavaa, että kun kerran on juotu siitä kupista niin ei voi ryypätä pyhimysten maljasta? Vai olitko pätevämpi opettamaan paheita kuin hyveitä, tai minä parempi oppimaan edellisiä kuin jälkimmäisiä?
    ellauri012.html on line 276: Ei; sellainen epäilys loukkaisi meitä molempia: hyve on niin kaunis et sitä on pakko halaata kun näet sen sulot, ja pahe liian karmea et sitä vois sietää kun sen muodottomuuden näkee. Ei, kaikki mikä sulle on mieleen näyttää musta ihanalta, ja mikään ei ole rumaa kun mä oon sun kanssa. Mä oon heikko vaan kun mä olen yksin ilman sun tukea, ja siksi on sun asia tehdä musta sellainen kuin haluat. Vittu miten mä toivon ettei sulla oisi sellaista valtaa muhun! Jos sulla olis jotain syytä pelätä mua, sä et olis noin välinpitämätön. Mutta mitä sulla on pelättävää? Olen tehnyt liian paljon, ja nyt en voi tehdä muuta kuin niittää sun kiittämättömyyttä. Kun elimme onnellisina yhdessä, olisit voinut epäillä oliko se mielihyvä vai kiintymys joka liitti suhun mut, mutta mun oleminen täällä kyllä poisti epäilykset siitä. Täälläkin mä rakastan sua yhtä paljon kuin ulkona maailmassa. Jos se olisi ollut vaan mielihyvä, enkö mä ois löytänyt muita keinoja sitä hankkia? En ollut kuin 22, ja onhan niitä muitakin miehiä kuin Abelard. Ja kuitenkin mä hautasin itseni elävältä luostariin, ja jätin elämän iässä jolloin oisin voinut vielä nauttia siitä täysillä. Sulle pyhitän nää katoovan kauneuden jämät, nää leskenyöt ja tylsistävät päivät; ja koska sä et ota niitä vastaan, mä otan ne sulta ja tarjoon ne taivaalle, teen näin uudelleen lämmitetyn näkyleivän mun sydämestä, mun päivistä, mun elämästä!
    ellauri012.html on line 293: Häivyin matkan päähän susta tarkoituksenani vältellä sua kuin vihollista; silti taukoomatta haen sua mielestäni; muistan kuvasi, ja kaiken maailman angstailussa paljastan ja petän itseni. Vihaan sua! Ja rakastan sua! Häpeä puristaa mua joka puolelta. Tällä hetkelläkin pelkään että vaikutan välinpitämättömämmältä kuin ansaitset, silti häpeän paljastaa hätäni. Kylläpä me ollaan heikkoja ellei nojailla ristuksen ristiin. Onko meillä niin vähän rohkeutta, ja pitääkö kahden herran palveleminen joka vaivaa sun sydäntäsi vaikuttaa muhun myös? Näet missä sotkussa mä oon, kuinka syytän itseäni ja kuinka MÄ kärsin. Mää, mää, mää. Joo joo sää mut mää! taas kerran. Sehän meillä kundeilla on vika ainainen.
    ellauri012.html on line 295: Uskonto käskee mun tavoitella hyvettä koska mulla ei ole enää mitään saatavana rakkaudelta. Mutta rakkaus vallitsee yhä mun mielikuvitusta ja viihdyttää menneillä nautinnoilla. Muisti toimii mun rakastajattarena. Vanhurskaus ja velvollisuudentunto ei aina seuraa eläkkeelle menosta; autiomaassakin kun taivaasta ei tule mannaa, sitä halaa mitä ei enää saa. Yksinäisyyden herättämät himot täyttää nääkin maisemat kuolemalla ja hiljaisuudella; harvoin täällä tehdään mitä pitäisi, harvoin palvotaan vain jehovaa. Jos mä oisin tiennyt tän aiemmin, oisin opettanut suakin paremmin. Sä sanot mua sun mestariksi; totta on että sut uskottiin mun huostaan. Mä näin sut, koitin tosissani opettaa sulle kaiken maailman tieteitä; se maksoi sulle neitsyyden ja mulle vapauden. Sun sedästä, joka tykkäs susta, tuli mun vihollinen ja se kosti mulle. Jos olisin munat menetettyäni lakannut rakastamasta sua, olisi se ollut joku lohtu. Konnat oisi antaneet mulle saman onnen mihkä Origenes pääsi omin käsin vaikka ilman lupaa. Kyll on kurjaa! Tunnen itseni syyllisemmäksi nyt sua ajatellessani itku kurkussa kuin silloin kun panin sua täysissä voimissa. Mä mietin sua koko ajan; mä muistan koko ajan sun hellyyden. Tässä kunnossa, herran pieksut! jos juoksen sun alttarille, ja pyydän sua mua säälimään, miksei hengen kestoliekki kuluta tarjottua uhria? Eikö nää mun katumusharjoitukset kiinnosta taivasta pätkän vertaa? Mutta taivas on yhä taipumaton, koska mun himo on vielä elossa; tuli on vaan pettävien hiilten peitossa, eikä sitä sammuta kuin joku poikkeusarmahdus. Ihmisiä käy pettäminen, mut millään et huijaa jumalaa.
    ellauri012.html on line 297: Sä sanot että elät mun tähden huiviasussa; miksi sä halvennat univormua sellaisilla puheilla? Miks ärsyttää karsasta jumalaa kirosanoilla? Mä toivoin että sä oisit meidän eron jälkeen kääntänyt kelkkasi; toivoin myös että jumala ois vapauttanut mun tunnemyrskystä. Tavallisestihan me kylmetään niiden kiintymykselle ketä me ei nähdä enää, ja ne meihin; ero on rakkauden hauta. Mut mulle ero on vaan levotonta muistelua siitä mitä kerran rakastin ja mikä yhä mua kiduttaa. Petin itseäni että kun en näkis sua enää, sä jäisit mieleen häiriöttömästi; että Bregtagne ja meri veisi ajatukset toisaanne; että paastot ja opinnot vähitellen haalistais sut mun sydämestä. Mut ei vaitiskaan, kovat paastot ja pänttäys ja kolmen sadan mailin välimatkakaan ei auta, sun kuva kun sa kuvailet itseäsi huivissa, tulee mun silmiin ja sotkee kaikki päätökset.
    ellauri012.html on line 299: Mitä kaikkea mä oonkaan koittanut! Mä olen nostanut käteni itseäni vastaan; olen treenannut niin maan perhanasti; kirjoitan kommentteja Paavaliin (paska homma); kinaan Aristoteleen kanssa: lyhyesti sanoen teen kaikkea mitä tein ennen kuin bylsin sua, mut kaikki turhaan; mikään ei onnistu sua torjumaan. Voi nenä, älä lisää mun kurjuutta olemalla uskollinen; unohda, jos voit, suosionosoituksesi ja niiden antama oikeutus muhun; anna mun välittää susta viis. Kadehdin niiden onnea jotka ei oo koskaan rakastaneet; onpa heillä rauhallista ja iisi olo! Mutta nautinnon vuoksea seuraa aina katkeruuden luode; olen nyt siitä vissin varma; mut vaikka mua ei enää petä rakkaus, en ole parantunut. Järki tuomitsee, mut sydän hurraa. On se heikkoa etten pysty vapautumaan tunteesta jonka niin monet asiat, tää paikka, mun persoona ja mun häpeä koittaa tuhota. Annan periksi välittämättä että parempi vastustuskyky pyyhkisi pois mun vanhat synnit, ja korvaisi ne ansioilla ja laakereilla. Miksi sä käytät kaunopuheisuuttas haukkuakses mun pakoa ja vaikenemista? Lakkaa puhumasta meidän jimbajamboista ja sun täsmällisestä osanotosta niihin tilaisuuksiin, mulla on tarpeeksi kärsimistä ilman että ajattelen niitäkin. Kai filosofiasta olisi paljon etua, jos sen avulla opittaisiin hallitsemaan himojamme? Kyllä tässä piisaa ponnistusta, repsahduksia, angstausta! Mitenkä kauan me ollaan eksyksissä tässä sotkussa, kykenemättöminä järkeilemään, hillitsemään itseämme, hallitsemaan tunteitamme?
    ellauri012.html on line 303: Mut mitä lieventäviä näkökohtia löytyiskään sussa jos rikos oisi anteeksiannettava? Kannattamaton kunnia, vaivalloinen rikkaus ei mua koskaan oisi houkuttanut; mutta noi sulot, toi kauneus, toi ilme, jonka näen silmissäni vielä nyt, ne aiheutti mun lankeemuksen. Sun kasvot oli mun syyllisyyden syy; sun silmät, sun puhe lävisti mun sydämen; ja vaikka mun kunnianhimo ja omatunto koitti panna vastaan, rakkaus kohta voitti. Jumala hylkäs mut mua rangaistakseen. Sä et ole enää maailmassa, sä sanoit sen irti: mä oon munkki olosuhteiden pakosta; eikö meidän pitäisi ottaa lusikka nyt kauniiseen käteen? Koitatko sä tuhota mun hartauden näin alkumetreillä? Pitäiskö mun jättää apottikunta jonka just vasta aloitin? Hylätä valat? Mä tein ne jumalan katsoessa päältä; minne mä pakenen sen vihaa jos mä rikon ne? Anna mun hakea helpompaa oloa työhommista, vaik se onkin vaikeaa. Multa kuluu kokonaisia päiviä ja öitä täällä luostarissa ilman silmän täyttä. Mun rakkaus palaa vaan kuumemmin keskellä näitä huolettomia hessuja, ja mun sydäntä pistää sun surut ja mun omat. Vitsi mä menetin paljon ajatellen sun uskollisuutta! Mitä nautintoja jäikin kokematta! Mun ei pitäs tunnustaa tätä heikkoutta sulle; tiedän että teen siinä virheen. Jos mä voisin olla lujempi, saattaisin suututtaa sut muhun ja sun vihastus vois saada aikaan sen mihin sun tahdonvoima ei näytä riittävän. Mä julkaisin mun heikkouteni maailmalle rakkauslauluissa ja värssyissä, eikö tän rakennuksen pimeät sellit vois peittää saman heikkouden ees vähän? Mut ei! Mä oon yhä sama! Tai jos vältänkin mä pahimman, en pysty hyvään. Velvollisuudentunto, järki ja säädyllisyys, jotka joskus on merkinneet mulle jotakin, on täällä hyödyttömiä. Kaikkien näiden äänten keskellä jotka käskee mun tehdä mitä pitää, mä kuulen ja tottelen vaan salaisen ja epätoivoisen tunteen ääntä. Nauttimatta yhtään hyveestä, välittämättä tilastani ja keskittymättä lukuihin, mä olen mielikuvituksessani koko ajan just siellä missä mun ei pitäis olla, enkä pysty oikaisemaan itseäni. Koko ajan panttaa vastakkain taipumus ja pakko. Olen sekopäinen rakastaja, meluan hiljaisuuden keskellä, olen levoton täällä rauhan sydämessä. Tää on niin vitun noloa!
    ellauri012.html on line 305: Älä enää ajattele mua, pliis, minään perustajaisänä tai suurmiehenä; sun kehut ei sovi yhteen mun heikkouteen. Mä oon kurja syntinen, rähmällään tuomarinsa edessä, naama ravassa mä sekoitan kyyneliä maa-ainekseen. Pystytkö näkee mut tässä ja silti pyytää mun rakkautta? Tule, jos kehtaat, ja työnny huiviasussasi mun ja jahven väliin, jokskin väliseinäksi. Tule ja purista musta huokailut ja ajatukset, jotka kuuluis vaan yläkerran kaverille. Auta paholaisia ja toimi niiden välikappaleena. Sä saat kehnon sydämen itkemään sitä kaikkea, sä kyllä tiedät mitä. Eips, vaan peruuta pois ja auta mua pelastumaan. Salli mun välttää kadotus, sitä pyydän sun entisvanhan hellyyden ja meidän yhteisen onnettomuuden nimessä. Suurin rakkauden osoitus on olla näyttämättä sitä; mä puolestani vapautan sut täten kaikista sun valoista ja lupauksista. Ole vaan herran morsian, jolle mä sut lupasin; mä en asetu vastustamaan niin hyvää suunnitelmaa. Mä oon kyl tosi ilonen jos mä menetän sut niin! Sit must tulee oikee kirkonmies ja susta ihan upee abbedissa.
    ellauri012.html on line 317: Mut taivaan kiitos sä päätit ottaa valat. Mä seurasin sua alttarille, ja kun sä ojensit kätes koskettaakses pyhää rättiä mä kuulin sun pupeltavan noi kohtalokkaat sanat, jotka lopullisesti erotti sut miehistä. Siihen asti olin pelännyt että sun nuoruus ja kauneus voisi sotkea mun konseptit ja pakottaa sut palaa siviiliin. Eiks joku pieni houkutus ois voinut muuttaa sun mielen? Voiko hylätä lopullisesti itsensä vasta kakskytkaksivuotiaana? Voiko silloin, kun pitäis olla maksimi vapaa, ajatella ettei maailma tunnu miltään? Vähänpä mä tein sulle hallaa, ja pidin sua heikkona. Sä olit mun mielikuvituksessa kevytmielinen ja häilyvä. Voiko nainen, joka kuulee Sodoman liekit ja romahduksen, olla kääntämättä päätään sääliessään jotakuta? Katsoin sun silmiä, sun joka liikettä, sun ilmettä; kaikki vapisutti. Saatat pitää tämmöistä itsekästä toimintaa petoksena, julmuutena, murhana. Rakkaus joka muistuttaa noin paljon vihaa ei voi synnyttää muuta kuin halveksuntaa ja vihaa takaisin.
    ellauri012.html on line 330: Toistonkin uhalla: mä olin sun mestari, nimittäin synnin koulussa. Sanoit mua isäksi, olinhan mä sitäkin. Mutta en vaadi sitä titteliä, koska tavallaan tapoin siinä taivaan isää. Mä oon sun veli, mut vaan synnissä. Mua sanotaan sun mieheksi, mutta vasta kun sä olit jo paksuna. Käytit aika paljon huonosti valittuja pyhistelysanoja musta sun kirjeessä, ihan omaks iloksesi, suttaa pois ne ja pane sijalle: murhaaja, roisto, vihollinen, joka teki parhaansa tuhotakseen sun kunnias, häiritäkses sun rauhaa, ja viedäkseen sulta neitsyyden. Mä olisin tappanutkin sut, mutta sä selvisit, kiitos jumalan haluttomuuden noudattaa mun neuvoja.
    ellauri012.html on line 341: Luin sulta saamani kirjeen kärsimättömästi: kaikista onnettomuuksistani huolimatta toivoin, ettei siinä olisi muuta kuin lohdutuksen sanoja. Mutta kyllä rakastavaiset sitten on ovelia kiduttamaan itseään. Huomaat mun erityisherkkyyden ja mun rakkauden voiman siitä mikä mua heti suretti. Mua häiritsi jo sun kirjeen otsikko: Miks sä laitoit Heloisen nimen Abelardin edelle? Mitä tää tämmönen oikein tarkoittaa? Mä etsin vaan sun nimeä, en omaani, jonka mieluiten vaikka unohtaisin jos voisin, sillä se oli kaiken sun onnettomuuden alkusyy. Säädyllisyys ja sun johtoasema muhun nähden ois vaatinut toista järjestystä, ja jos rakastat mua et ois maininnut mua yhtään; hitsi sä tiesit tän ihan hyvin!
    ellauri012.html on line 343: Kirjoititko sä mulle muka näin ennenkuin julma kohtalo oli pilannut kaiken? Nään että sun sydämes on hyljännyt mut, ja sä olet päässyt pitemmälle hartaudessa kuin oisin toivonut. Voi voi! Mä oon liian heikko seuraamaan perästä; jarruta edes sen verran että neuvot mua. Voitko sä olla niin julma että dumppaat mut? Tää pelko pistää mua sydämeen; karmeet ennustukset sun kirjeen lopussa, noi hautajaisnäpäykset ihan sekoittaa mun pään. Julma Abelard! sun piti pysäyttää mun kyyneleet, mut sä lisäät niitä. Sun piti rauhoittaa mun sydän, ja sä hämmennät vaan sitä lisää.
    ellauri012.html on line 349: Kun olet vaeltanut vaellukses loppuun täällä alhaalla, sanoit että haluut tulla haudatuksi Parakleteen tontille, jotta sä olisit aina mun silmien alla ja mielessä. Luulitko että sun mun mieleen kaivertamat jäljet voi koskaan kulua jäljettömiin, tai että mikään ajan kulu voi kuluttaa pois sun hyväntekeväisyyksien muiston täältä? Ja milloin mä ehtisin noita sun vaatimia rukouksia pomiloida? Hemmetti! Mulla on sillon tuhat muuta huolta, sillä semmoinen onnettomuus ei jättäisi hetken rauhaa. Voiko mun heikko järki kestää sellaista runkutusta? Kun mä olen hulluna ja raivoon taivastakin vastaan, mä en pehmitä sitä mun huudoilla, vaan haastan sitä haukkuen. Miten mä sit rukoilisin ja miten kestäisin suruani? Mä lähtisin mieluummin messiin kuin järjestäisin sun hautajaisia. Sua varten, Abelard, mä elän, ja jos sut temmataan pois multa, ei mulla ole mitään käyttöä mun kurjille päiville. Aargh! Mitä valituksia mä voisin tehdä jos taivas julman säälin vallassa säästäisi mut sillä hetkellä? Kun mä vaan ajattelenkin tätä viimeistä eroa, mä tunnen kaikkia kuoleman tuskia; millaista se sitten tulee olemaan jos se kauhea hetki joskus koittaa? Älä hittovie tunge mun mieleen niin surullisia ajatuksia, jos et rakkaudesta niin edes säälistä.
    ellauri012.html on line 357: Se mikä vielä enemmän lisää mun kärsimyksiä on että meillä alkoi mennä huonosti just silloin kun se oli vähiten ansaittua. Kun me hilluttiin estotta syyllisessä lemmessä, mikään ei pannut vastaan, mutta tuskin me oltiin peruutettu siitä vähän ja menty naimisiin, niin silloin taivaan viha putos meidän päälle yhdellä rysäyksellä. Ja kuinka barbaarinen oli sun rangaistus! Äh! Mikä oikeus julmalla sedällä oli meidän yli? Me oltiin yhdytty toisiimme jo ennen alttaria, ja tän olisi pitänyt suojella meitä vihollisten raivolta. Sitäpaitsi me oltiin erottu; sulla oli kiireitä luentojen kanssa ja opetit oppineelle yleisölle salaisuuksia joita parhaatkaan päät ennen sua ei olleet lävistäneet; ja mä sun käskystä painuin luostariin. Kulutin siellä päiväkausia ajatellen sua, ja joskus miettien saarnoja joita piti opetella. Just tällä hetkellä se rangaistus kaatui meidän päälle, ja sä joka olit vähiten syyllinen jouduit sen barbaarin koston kohteeksi. Mutta miksi raivoisin Fulbertille? Mä, mä kurja olen sut tuhonnut, ja olen kaikkien sun kurjuuksien syy.
    ellauri012.html on line 359: On tosi vaarallista suurmiehen langeta naisten pauloihin! Sellaisen pitäisi pienestä pitäen tulla puudutetuksi meidän houkutusta vastaan. Kuule poika, sanoi entinenkin viisas mies, kuuntele ja pidä nämä ohjeet; jos kaunis nainen yrittää vilkkusilmin iskee sut, älä anna periksi näille rumille kotkotuksille; hylkää myrkky jonka se tarjoilee, äläkä lähde polulle sinne yhteen paikkaan minne sut se veisi. Se pesä on sisäänpääsy tuhoon ja kuolemaan. Mä on pitkään tutkinut tätä asiaa, ja huomannut, että kuolema on vähemmän vaaraksi kuin kauneus. Se on vapauden haaksirikko, kohtalokas naru, josta on mahdotonta päästä irti. Just nainen suisti ekan miehen paalupaikalta, johon taivas oli asettanut sen; oliosta joka oli luotu hauskuttamaan sitä, tuli sen lankeemuksen syy. Ajattele miten kivaa ois ollu Simsonista jos sillä ois ollut vastustuskyky Delilalle samoin kuin filistealaisten aseille. Mut nainen riisui siltä kaikki paitsi sen paljaan aseen, vaikka se oli päihittänyt kokonaisen armeijan. Se joutui vihollisten käsiin ja menetti silmänsä, pääsytien miehen päähän; hulluna ja epätoivoisena se kuoli ilman muuta lohdutusta kun että sai mukaansa tuhoon nipun vihollisia. Salomo pani hetkeksi kaniin jehovan jotta pääsis naisten suosioon; kunkku jonka viisautta prinssit tuli kaikkialta ihailemaan, jonka jahve oli pannut rakentamaan temppelin, lakkas käyttämästä alttareita jotka oli pystyttänyt, ja meni niinkin pitkälle että poltti suitsutusta pahvikuville. Jobilla ei ollut ketään niin julmaa vihollista kuin sen vaimo, kyllä se saikin kärsiä siltä ikävyyksiä. Paha henki joka julistautui Jobin vainoojaksi käytti naista välineenä sen mielenrauhan järkyttämiseen.
    ellauri012.html on line 361: Ja sama paha henki teki Heloisesta Abelardin kuohitsimen. Ainoa lohtu mikä mulla on on että mä en tehnyt sitä tahalteen, mä en petkuttanut sua; mut mun uskollinen rakkaus koitui sun tuhoksi. Ehkä mä teinkin tyhmästi siinä että mä rakastin sua niin järkkymättä, mut en mä osaa sitä katua. Mä yritin miellyttää sua oman kunniani kustannuksella, sain siis mitä ansaitsin, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niinpian kuin olin varma sun rakkaudesta, en vitkastellut hetkeäkään ennenkuin annoin sulle; Abelardin rakkaus oli mun mielestä niin suuri kunnia, ja mä kaipasin sitä niin kärsimättömästi etten voinut olla uskomatta siihen heti. En käyttänyt kunniallisuuden ja väheksynnän puolustusaseita; nää keinot joilla me naiset vastustetaan miesten välitöntä tyydytystä ei mua paljon hidastanu. Mä yritin vaan vakuuttaa sut mun tunteista. Uhrasini kaikki mun rakkaudelle, ja annoin velvollisuuden antaa tietä pyrkimykselle tehdä onnelliseksi sen ajan kuuluisin ja sivistynein julkero. Jos mikään näkökohta saattoi mua hidastaa, se oli just mun rakkaus. Pelkäsin että jos mä annan heti kaiken, niin sä pitkästyt, ja etsin uutta jännitystä jostain muualta. Mutta sun oli helppo vakuuttaa mut ettei siitä ollut pelkoa, enkä mä sitä halunnutkaan. Mun oisi pitänyt ennakoida muita todennäköisempiä ikävyyksiä, ja ottaa huomioon että ilojemme menetyksestä voisi tulla mun loppuelämäni kurjistus.
    ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
    ellauri012.html on line 367: Mä muistan (sillä rakastavaiset ei unohda mitään) ajan ja paikan missä sä ekan kerran tunnustit tunteesi ja vannoit että rakastaisit mua aina kuolemaan. Sun sanat ja valat on syvälle kaivertuneet mun sydämeen. Mun katkonainen puhe kavaltaa mun mielen sekavuutta; mun huokaukset paljastaa mut, ja sun nimi on alituiseen mun huulilla. Voi juku! Kun mä kärsin näin mikset sä herra siellä ylhäällä sääli mun heikkoutta ja vahvista mua sun armolla? Sä olet onnellinen Abelard että sulle on suotu se armo, ja sun onnettomus on käännetty levoksi. Sun ruumillinen rangaistus on parantanut sun panohalut. Myrsky on ajanut sut satamaan. Jumala joka näytti vähän jakaneen sulle huonot kortit, koitti vaan auttaa sua; hän olikin kiltti isi joka vaan ruuvas irti sulta kikkelin, eikä paha vihollinen - viisas lekuri joka sanoo: tää voi vähän kirpaista, vaan pelastaakseen sun henkesi. Mua pitäis sääliä tuhat kertaa enemmän kuin sua, sillä mulla on tuomiota jäljellä vaikka kuinka monta kuukautta. Mun pitää vastustaa noita kuumeita jotka rakkaus herättää nuoreen sydämeen. Tää sukupuoli on vitun heikko, ja mun on vaikeempi puolustautua, koska mua ahdistava vihollinen miellyttää mua; mä nautin vaarasta joka uhkaa mua; miten mä voin olla antautumatta sille?
    ellauri012.html on line 369: Näiden taistelujen keskellä koitan edes piilottaa heikkouteni niiltä jotka sä olet antanut mun hoitoon. Kaikki mun alaiset ihailee mun hyvettä, mut jos niiden silmät vois tunkeutua mun sydämeen, mitä ne näkiskään siellä? Mun tunteet siellä kapinoi; mä käsken muita mutten pysty käskee itseäni. Mulla on valepuku, ja tää valehyve on tosi pahe. Miehet pitää mua kiitettävänä, mut mä olen syyllinen jahven silmissä; niiltä ei mikään pysy piilossa, ja se näkee suonikiekuroiden läpi suoraan sydämeen. Mä en välty paljastukselta. Ja kuitenkin on kova homma pitää yllä edes tää hyveen näköiskuva, joten kait tääkin teeskentely jotain hyvittää. En aiheuta skandaalia maailmalle, joka on herkkä ottamaan huonoja vaikutteita; en heiluta hyveen venettä noille jotka on mun käskyläisiä. Sydän täynnä rakkauta yhteen mieheen opetan niitä rakastamaaan yhtä jumalaa. Maisten nautintojen hurmaamana koitan näyttää niille että ne on kaikki turhuutta ja petosta. Mulla on just tarpeeksi voimaa kätkeä niiltä mun kaipaus, sitä kai on pidettävä armon työnä. Jos se ei saa mun aikomuksia hyviksi, se ainakin estää mua jauhautumasta jyviksi.
    ellauri012.html on line 371: Ja siltikin on turha edes yrittää erottaa näitä kahta: ne jotka ei ole vanhurskaita on syntisiä, ja ne jotka hidastelee hyvän kanssa jää siitä jälkeen. Sitäpaitsi ei pitäisi olla muita motiiveja kuin rakkaus jumalaan. Voi vinde! mitä toivoa on sit mulla? Mun sekavuus johtu enemmän pelosta loukata miestä kuin suututtaa jumalaa, ja mä käytän vähemmän aikaa sen miettimiseen kuin edelliseen. Just niin, sun käsky vaan, eikä mikään oikee kutsumus lähetti mut tähän luostariin; mä koitin helpottaa sun oloa enkä pyhittää itseäni. Mä oon niin onneton! Mä revin itseni irti kaikesta mistä pidin; hautaan itseni elävältä; harjoitan mitä tiukinta paastoa ja kaikkia muita julmuuksia joita täällä tehdään; ruokin itseäni kyynelillä ja suruilla; ja tästä huolimatta en ansaitse mitään näillä harjoituksilla. Mun väärä hartaus on kauan pettänyt niin sua kuin muitakin, sä oot luullut että mä oon rauhoittunut vaikka mä oon häiriintyneempi kuin mä oon ollut ikinä. Sä uskottelit itsellesi että mä olin ihan omistautunut tälle hommalle, mutta mulla ei ollut muuta harrastusta kuin tää rakkaus. Tässä harhassa sä pyydät multa rukouksia - hitsi! mä tarvitsen niitä sulta! Älä oleta mitään mun hyveistä tai huolesta; mä horjun, tue mua sun neuvoilla; mä oon heikko, vahvista ja ohjaa mua sun ohjeistuksilla.
    ellauri012.html on line 381: Rakas Abelard, - sä ehkä luulet et mä syytän sua vetelyydestä. Sä et ole vastannut mun viime kirjeeseen, ja taivaan kiitos, siinä kunnossa missä mä nyt oon, on helpotus että sä osoitat niin vähän kiinnostusta tunteisiin jotka kavalsin. Lopultakin Abelard sä olet menettänyt Heloisen iäksi. Kaikista niistä valoista huolimatta etten ajattelis muuta kuin vaan sinua, enkä saisi viihdytystä muusta, olen nyt karkottanut sut mun mielestä, mä oon unohtanut sut. Sä ihana ajatus rakastetusta jota kerran jumaloin, sä et ole enää mun onnen avain! Rakas Abelardin kuva! sä et enää vainoo mua, mä en enää edes muista sua. Ooh kuuluisuus ja ansio, mies joka vihollisista huolimatta on aikansa ihmemies! Oi lumoavat nautinnot mihin Heloise alistui - te olitte mun kiduttajia! Mä tunnustan mun häilyvyyden, Abelard, ihan punastumatta; opettakoon mun uskottomuuteni maailmalle ettei naisten lupauksiin ole luottamista - meidän mieli ja kielikin on niin muuttuvainen. Tää kiusaa sua, Abelard; tää tieto ulkoa voi sut yllättää; sä et koskaan kuvitellut että Heloise voisi olla petollinen. Sillä oli niin vahvat ennakkoluulot sun puolesta, ettet voi kuvitella miten aika voisi muuttaa niitä. Mutta pidä kiinni tuolista, mä aion nyt paljastaa sulle mun kaksinaamaisuuden, vaikka luulenkin että sä et moiti mua, vaan itket ilosta.
    ellauri012.html on line 385: Yksinäisyys on kestämätöntä ahdistuneelle mielelle; sen huoli kasvaa hiljaisuudessa, ja syrjäytyminen vaan lisää sitä. Siitä lähin kun olen ollut suljettuna näihin seiniin, en ole tehnyt muuta kuin itkeskellyt meidän vahinkoa. Tää luostari on kaikunut mun kiljunnasta, ja ikuiseen orjuuteen tuomitun kurjimuksen lailla olen kuluttanut päivät surun parissa. Sen sijaan että olisin toteuttanut loordin armollisen suunnitelman mua kohtaan, olen kapinoinut sitä vastaan, pidin tätä pyhää pakopaikkaa kauheeena vankilana, ja olen kantanut loordin iestä vasten tahtoa. Sen sijaan että olisin putsannut itseäni katumuksen harjoituksilla, olen vaan vahvistanut mun tuomiota. Fataali erehdys! Kardinaalimunaus! Mut Abelard, mä oon nyt repinyt silmiltä siteen joka sokaisi mut, ja jos mä nytkään voin yhtään luottaa omiin tunteisiin, musta on nyt tullut sun arvostuksen arvoinen. Sä et ole mulle enää muuta kuin se rakastava Abelard, joka aina pyrki yksityisiin hetkiin mun kanssa sumuttaen meidän vartijoiden silmät. Meidän onnettomuudet sai sut kammoamaan pahetta (ei ihme, kun et siihen enää itse kyennyt), ja sä heti omistit loput päiväs hyveelle, ja näytit alistuvan siihen pakkoon mielelläsi. Mä taas, joka olin herkempi, ja enemmän nautinnon perään (ja jolla oli paikat vielä kunnosssa) olin vitun kärsimätön tästä, ja olet kuullut miten paljon kannoin kaunaa sun kalttaajille. Oot nähnyt mun kaunan mun viime kirjeistä; tää se oli, varmasti, joka sai mun Abelardin, sut munattoman Hannibalin, mulle äkämystymään. Sä hermostuit mun valituksista, ja jos totta puhutaan, menetit toivon mun sielun pelastuksesta. Et voinut aavistaa että Heloise voisi voittaa noin vahvan tarpeen; mut olit väärässä, Abelard, mun heikkous, armon lihaksilla, ei estänyt mua tavoittamasta voiton seppelettä. Palauta mut siis sun hyviin kirjoihin; sun oma jumalisuus varmaan kehottaa sua siihen.
    ellauri012.html on line 387: Mut mut: mikä salainen huoli nyt nousee mun sieluun - mikä loppuun ajattelematon tunne nyt nousee joka vastustaa mun lupausta olla huokailematta Abelardin perään? Voi taivas! eks mä ookkaan päihittänyt mun rakkautta? Heloise sä onneton! niin kauan kun sulla henki pihisee sun pitää nähtävästi rakastaa Abelardia, niin on päätetty. Itke vaan kurja ämmä, sillä tätä parempaa tilaisuutta siihen tuskin tarjoutuu. Mun pitäis kuolla surusta; armo oli jo kerran ohittanut mut, ja sit mä lupasin olla sille uskollinen, mut nyt mä olen taas kerran pettänyt lupaukseni, ja armo on taas uhrattu Abelardille. Tää pyhäinhäväistys kyllä jo saa kupin kaatumaan. Miten mä voin tän jälkeen enää toivoa et jumala aukasee mulle aarrearkkunsa, sillä mä oon ihan väsyttänyt sen. Aloin loukata sitä heti ekasta hetkestä kun näin Abelardin; onneton sielun veljeys sai meidät ryhtymään luvattomiin panopuuhiin, ja jumala lähetti roiston erottamaan meidät puukolla. Mä valitan tätä onnettomutta, mutta jumaloin sen syytä. Aargh! mun pitäisi pitää tätä onnettomuutta taivaan lahjana, se ei hyväksynyt meidän liittoa ja erotti meidät, ja mun pitäisi pinnistää et saisin mun tunteen loppumaan. Eikö olis paljon parempi jos unohtaisin kokonaan sen kohteen, enkä jättäisi mieleeni mitään muistoa joka on fataali mun rauhalle ja pelastukselle? Herra varjele! pitääkö Abelardin kummitella mun ajatuksissa iän kaiken? Enksmä koskaan pääse vapaaksi lemmen kahleista? Mut ehkä mä pelkään ihan turhaan; ohjaahan hyve nyt kaikkia mun akteja ja ne on kaikki armon huostassa. Siis pelko pois, Abelard; ei mulla enää ole noita tunteita joiden kuvaaminen mun kirjeissä sai sut niin hermoksi. En mä enää yritä, kertomalla noista hyvistä hetkistä jotka rakkaus meille jakoi, herättää mitään syyllistä tunnetta jota sä voisit tuntea mua kohtaan. Mä vapautat sut kaikista sun valoista; unohda rakastajan ja aviomiehen tittelit ja jätä vaan toi iskä. Mä en odota sulta enää muuta kuin lempeitä nuhteita ja kirjeitä jotka pitää yllä rakkauden loimua. En vaadi sulta muuta kuin hengellistä neuvontaa ja terveellistä kuria.
    ellauri012.html on line 389: Koskemattomuuden polku, niin okainen kuin onkin, näyttää musta silti hyvältä, jos vaan saan kulkea sun saappaiden jäljessä. Sä löydät mut aina täältä sun kintereiltä. Mä luen suuremmalla mielihyvällä kirjeitä jossa sä ylistät hyveen etuja kuin koskaan niitä joilla sä taitavasti pistit muhun naintihalun myrkkyä. Et voi nyt enää mulle vaieta tekemättä rikettä. Kun mulla oli niin kova rakkauden hätä, ja mä painostin sua niin kovasti kirjoittamaan mulle, kuinka monta kirjettä sain kirjoittaa ennen kuin sain edes yhtä takaisin? Sä kielsit multa mun kurjuudessa mun ainokaisen lohdun, koska pidit sitä vaarallisena. Sä yritit tylyttämällä pakottaa mut unohtamaan sut, enkä mä sinänsä syytä sua, mut nyt sulla ei ole mitään pelättävää. Tää hyvän onnen sairaus, jolla sallimus mut nujersi, on tehnyt sen mitä ihmisten ponnistukset ja sun julmuus turhaan yritti. Nään nyt miten turhaa oli meidän rakkaus, johon me luotettiin kuin johkin ikuiseen. Kyllä siitä tuli sitten paljon harmia!
    ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
    ellauri012.html on line 397: Sun kirjeen lopussa on yleistä marinaa sun onnettomuudesta ja et toivot et kuolema lopettais sun munattoman elämän. Miten noin suuri nero kuin sä ei voi nousta onnettomuuden yläpuolelle? Mitä maailma sanoisi jos ne lukis sun mulle lähettämät kirjeet? Uskoiskohan ne sun luostarielämän jaloihin tarkoitusperiin, vai ajattelisko vain että sä vetäydyit sinne nuolemaan kelliesi arpia? Mitä sun oppilaatkin sanoisi, jotka on tullut niin pitkän matkan takaa, ja pitää sun ankaria luentoja parempina kuin maallista elämää, jos ne huomais että sä ot salaa sun ex-kassiesi orja, ja samojen heikkouksien uhri joista sun säännnöt suojaa niitä? Tää Abelard, jota ne niin paljon ihailee, tää suuri johtaja, menettäisi maineensa ja siitä tulis sen oppilaiden pelle. Jos nää syyt ei riitä sua rauhoittamaan, vilkaise vähän tänne päin ja ihaile päättäväisyyttä jolla mä suljin itteni tänne ihan vaan sun pyynnöstä. Mä olin nuori kun me erottiin ja (jos mä kehtaan uskoa mitä sä aina vakuutit) oisin kelvannut kenelle tahansa. Jos mä olisin halunnut melaa keneltäkään muulta kuin just sulta, muut miehet olis mielellään lohduttaneet mua sun puutteessa. Tiedät mitä mä oon tehnyt, anteeksi että hieron tätä, mä muistelen mielelläni vieläkin sun rakkaudenvakuutuksia. Mä kuivasin sun kyynelet pusuilla, ja kun sä olit kyvytön, mä uskalsin enemmän. Voi voi, jos sä olisit rakastanut herkemmin, mun valat, mun huippuhetket, mun hyväilyt olis kyllä vakuuttaneet sut. Jos sä oisit nähnyt mun vähitellen viilenevän sulle, sulla ois ollut syytä huoleen, mut sä et koskaan saanut multa enemmän rakkautta kun sen jälkeen kun sulta meni kassit.
    ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
    ellauri012.html on line 406: Olisin halunnut lopettaa tän kirjeen kertomatta mitä täällä tapahtui pari päivää sitten. Nuori nunna joka oli pakotettu luostariin ilman kutsumusta siihen karkasi jollain ilveellä, en tiedä miten, ja pakeni Englantiin yhden herrasmiehen mukana. Olen käskenyt koko talon salata tän jutun. Voi Abelard! Jos sä olisit täällä näitä juttuja ei tapahtuisi, sillä kaikki siskot jotka hurmaantuis sut nähdessään ja kuullessaan, eivät ajattelisi kahdesti vaan noudattaisivat sun sääntöjä ja ohjeita. Se noviisi ei olisi ikinä tehnyt noin rikollista suunnitelmaa kuin rikkoa valansa, jos sä olisit ollut täällä kehottamassa kuuliaisuuteen. Jos sun silmät vahtis meitä, kaikki olis viattomia. Kun me liukastutaan sä nostaisit meidät pystyyn ja tukisit neuvoillas; me marssittaisiin varmajalkaisina lampaina hyveen kaitaa tietä. Alan huomata että musta on ihan liian hauskaa kirjoittaa sulle; mun pitäis polttaa tämäkin kirje. Siitä näkee että mulla on vielä ihan liikaa tunteita sua kohtaan, vaikka yritin aluksi vakuuttaa sut ettei niin ole laita. Mä tunnen joskus armon, joskus himon laineita, ja vuorotellen annan periksi kummallekin. Sääli mua Abelard, ja tilaa johon sä olet mut saattanut, ja tee mun viime päivistä tääällä yhtä levollisia kuin ne ensimmäiset oli ahdistuneita.
    ellauri012.html on line 413: Koitetaan viedä uskonnollinen perfektionismi ihan tappiin. On kaunista kun löytää kristillisiä mieliä jotka on niin irti maasta, luojan luomista ja itsestäänkin, että ne näyttävät levitoivan erossa ruumiista missä ne on kiinni, ja käyttää ruumista vaan orjana. Me ei voida koskaan päästä jumalan tasolle. Miten paljon me yritetäänkin, me jäädään aina takatuhdolle, me ei edes tajuta kuinka paljon. Toimitaan vaan jumalan kunniaksi välittämättä muista luomista tai edes itsestämme, ei välitetä omista haluista tai muitten toiveista. Jos me oltaisiin aina sellaisia, niin mä voisin ihan hyvin tulla asumaan Parakleteeseen, josta mä olen pitänyt tarkkaa huolta ja sitä koko ajan tuhannesti siunannut. Mä opettaisin sitä mun omilla sanoilla ja animoisin sille esimerkkiä; stalkkailisin mun siskojeni elämää, enkä komentaisi mitään mitä en itse voisi pitää: käskisin teidän rukoilla, mietiskellä, ja tehdä työtä, ja pitämään hiljaisuuden lupauksen; ja mä itekkin rukoilisin, duunailisin, tuumailisin ja oisin enimmäkseen hiljaa.
    ellauri012.html on line 415: Ja jos mä joskus puhuisin niin vaan nostaakseni teidät ylös kun te lankeette, vahvistaakseni teitä kun ootte jälleen heikkoja, valaistakseni teidän pimeitä päitä, aina kun pimeys teidät yllättää. Mä lohduttaisin teitä kun hyveen harjoitus tuntuu liian ankaralta; mä kohtuullistaisin teidän virkaintoa, ja silittelisin teidän hyveitä sopivan oloisiksi: mä osoittaisin mitä tehtäviä teidän pitää toimittaa, ja rauhottaisin epäilyksiä joita teidän järjen hataruus voisi nostattaa. Se olisi kivaa. Mä olisin teidän mestari ja iskä, ja hämmästyttävän taitavasti olisin eloisa tai hidas, hellä tai ankara, aina sen mukaan mitä eri luonteet vaatisivat, jotta saisin ne kaituksi kaitaa polkua kristilliseen nirvanaan.
    ellauri012.html on line 417: Mut ei, nyt mun turhamainen mielikuvitus taas vie mua kuin litranmittaa. Voi Heloise, miten kaukana me ollaankaan oikeasta mielenrauhasta! Sun sydän vielä palaa roihulla jota et saa sammutetuksi, ja mun on täynnä hätää ja levottomuutta. Älä luulekaan Heloise, että mä nautin täällä täydellistä lepoa; mä avaan nyt viimeisen kerran sulle sydämeni; - mä en ole vieläkään ihan irti susta, ja vaikka mä taistelen mun sua kohtaan tuntemaani hellyyttä vastaan, niin kaikista yrityksistäni huolimatta mä koen liian voimakkaasti sun surut ja haluisin jakaa ne. Sun kirjeet on tosiaankin liikuttanut mua; en voi lukea kylmänä sun rakkaan käden raapustamia kirjaimia! Mä huokaan ja itken, ja kaikki mun järki tuskin riittää kätkemään mun heikkouden mun oppilailta. Tää, Heloise parka, on Abelardin kurja olotila. Maailma, joka on yleensä väärässä joka asiasta, luulee että mä olen päässyt rauhaan, ja luullessaan et mä rakastin sua vaan aisti-ilon tähden, et mä oon nyt unohtanut sut. Ja vitut! Ihan väärin meni! Ihmiset oli kyllä oikeassa kun sanoivat et kun me erottiin, mä menin luostariin häpeestä ja surusta. Mut se ei ollut, kuten tiedät, kunnon katumusta siitä et oisin jotenkin loukannut jumalaa, mistä mä keksin tän ajatuksen. Mutta mä pidän meidän kurjuutta sallimuksen salaisena merkkinä että se tahtoo rankaista meitä; ja pidän Fulbertia vaan jumalan koston välikappaleena. Armo veti mut houruintaloon missä olisin vieläkin jos mun vihollisten raivo ois sen sallinut; mä olen kestänyt niiden vainon, varmana että jumala ite usutti ne mun kimppuun mun puhdistukseksi.
    ellauri012.html on line 432: Läpytätkö nyt Heloise mun idealle et sä lähtisit pyhimysten kelkkaan? Saaks sä mun sanoista mitään iloa katumisen harjoituksiin? Eiks sua kaduta sun sekolut, etkö sä haluisi kuin kristuksen huora pestä sun pelastajan jalat kyynelilä? Jos sulla ei ole vielä näitä palavia toiveita, rukoile et sä saisit ne. Mä en koskaan lakkaa suosittamasta sua johtoportaalle mun rukoksissa, ja pyydän herroja auttamaan sua sun suunnitelmassa kuolla pyhänä (jos hyvin käy jo ensi pyhänä). Sä oot sanonut heido maailmalle, ja mikä sua enää pitäisikään siellä? Nosta katse aina tonne ylöspäin siihen jolle olet pantannut elämäsi. Elämä täällä murheen laaksossa on paskamaista; ihan nää elämän välttämättömyydet kuten kusella käynti on tuskaisaa vammaiselle pyhimykselle. Loordi, sanoi kuninkaallinenkin profeetta, siis ennustajakunkku, vapauta mut välttämättömyyksistä. Monet on ressuja jotka ei edes tiedä sitä; ja silti ne on vielä ressukampia jotka tietää kurjuutensa eivätkä silti voi vihata tätä menoa. Ihmiset on hulluja kun ne paneutuu maallisiin asioihin! Ne kyllä sit huomaa virheensä kun on liian myöhäistä. Tosi pyhimykset ei erehdy silleen; ne vapautuu aistinautinnoista ja himoitsee vaan ylös taivaaseen.
    ellauri012.html on line 444: Toivon tosiaan Heloise, että kun olet kyllin pahoitellut aiemman elämäsi väärinkäytöksiä, sä kuolet oikeen miellyttävän vanhurskaan kuoleman. Aah, onneks meitä on vähän jotka päästään siihen! Ja miksi? Koska on niin vähän niitä jotka rakastaa ristuksen ristiä. Kaikki haluis pelastua, mut harvat viitsii nähdä riittävästi vaivaa. Vaikka me voidaan pelastua ihan vaan ristin avulla, miks ihmeessä kieltäytyä kantamasta sitä vähän matkaa? Kantohan pelastajakin sitä jonkun matkaa (vaikka sitäkin kyllä autettiin, ei se ollut mikään muskelimasa itsekään), se kuoli meidän puolesta (no, kyllähän mekin vielä kuollaan, mut se on eri asia), niin miksei mekin kanneta sitä ja haluta kuolla? (Ei jessekään nyt varsinaisesti iloiselta vaikuttanut ennen kuolemaansa, vaikka lopuksi sille kävikin paremmin kuin hyvin.) Kaikilla pyhimyksillä on ollut kurjaa, ja pelastusmiehelläkin oli jotain kurjuutta enimmän aikaa (paitsi ehkä Kaanaan häissä, ja muutamissa muissa bileissä, Magdaleenan seurassa). Älä siis luule pääseväsi liian helpolla. Risti, Heloise hyvä, on aina käsillä, älä marise vaan ota se vastaan iloisella naamalla, muuten se tuntuu painavalta eikä siitä ole sulle vastaavaa hyötyä. Mut jos sä kannat sitä reippaasti vaikka tiukka mutru huulessa, niin näistä kärsimyksistä kasvaa luottamusta, josta löydät lohtua. Kuuleppas mitä sanoo pelastusmies: lapsi, kiellä itsesi, älä mua, ota ristisi ja tule perässä. Äh Heloise, mitä epäilet? Eiks tää kuulosta susta hyvältä diililtä? Eiks näin ystävällinen tarjous vakuuta sua? Varo Heloise, ettes torju tätä toista puolisoa joka vaatii sua, se on pelottavampi kuin mäkään olin. Jos se suuttuu suhun ja sun kiittämättömyyteen, sen rakkaus muuttuu kiukuksi ja se kostaa sulle. Miten sä kestät sitten sen tuomiota lautakunnan edessä? Se syyttää sua sen armon halveksunnasta, ja näyttää sulle omat haavansa. Mitäs siihen sanot? Se on sitten leppymätön, se sanoo sulle: mene ylpistelijä, ja pala ikuisessa hellassa. Mä eristin sut maailmasta, virutin sut yksinäisyydessä ja sä et äänestänyt mun suunnitelman mukaan. Mä koitin parhaani pelastaakseni sut, mut sä vaan itsepäisesti munasit itsesi, antaa vetää sitten vaan tonne vasemmalle vuohten joukkoon.
    ellauri012.html on line 528:

    Katajanokan vankilahotellin vessanseinässä oli kirjoitus: Kun olin 5v äiti sanoi mulle että elämässä tärkeintä on on olla häpi. Kun menin kouluun multa kysyttiin mitä haluun olla isona. Mä sanoin häpi. Ne sanoi etten ymmärtänyt tehtävää. Mä sanoin että ne ei ymmärtäny elämää. Allekirjoitus John Lennon.
    ellauri012.html on line 676: Ransu toimi tuonnempana delfiinien kotiopettajana. Mun esisetä Fredrik Ferdinand kotiopetti sukulaispoikiaan Vaasan prinssejä. Mulla on tussari, jonka se sai pojilta lahjaxi. Oonhan mäkin eräänlainen kotiopettaja, kotosalla ohjasin kiinattaria, toinen oli keisarin tytär n:nnessä polvessa. En tosin Ransun kirjasta. Enkä geometriaa. Olin siinä huono. Mä oon 66v. Ransu kuoli 63v. Descartes oli Kristina-tädin kotiopettaja, kuoli Tukholmassa 53v. Descartes on haudattu Adolf Fredrikin kirkkoon. Tussarissa on kahen kunkun nimikirjaimet, AF, FA ja kolme kruunua. Aika halpa.
    ellauri012.html on line 710: Ei järjestänyt alan kokouxia eikä seminaareja. Minkä alan. Mä en ala mitään. Menkää tiehenne. Ei kehittänyt mitään hyödyllistä eikä ollut järin tunnollinen. Pelkäs valtaa ja inhos sitä. Uskoi lujasti joka iikan tasa-arvottomuuteen.
    ellauri014.html on line 527: Aika ikävästi kohtelee nyt Julle Pröötä, Heloise Abelardin hattu päässä. Mä en anna enää sulle, mut älä hemmetissä silti petä mua, pidä itses miehenä mutta munattomana, vaan hyveen lippu liehukoon sun tangossa. Ja hölmö Pröö lupaakin ripustaa pippelinsä kuivumaan. Mulkut tuulessa ne heiluu. Samaan aikaan toisaalla Volmar pian rassaa pikku Juuliaa. No ehkä Pröö voi Lontoossa britin kanssa alkaa suunnitella junaa. (Ne ei vielä tähän aikaan käyneet höyryllä.)
    ellauri014.html on line 743: Aika kuluu, vuodet vierivät. Oisko kuutisen vuotta mennyt Tedin lähdöstä, eli Julle on noin 25. Se valittaa Clairelle (27) et nuoruus alkaa olla ohize. Mäkin muistan kazoneeni 20-vuotiaana kättäni Merikadun lastenhuoneen vessassa: kauheaa, mulla on jo ryppyjä! Ullanlinnan Dorian Gray. 67-vuotiaana naurattais, ellei sattuis.
    ellauri014.html on line 944: Voin kertoa kokemuxesta, minkä ongelman tämmöinen koirankasvatus voi aiheuttaa: lapsesta ei koskaan tule aikuista. Mä muistan vielä kuinka hämmästyin, kun nelikymppisenä sairaalassa kuulin musta käytettävän sanaa "mies". Ajattelin itteäni yhä pikkupojaksi, koska isi ei koskaan päästänyt poikiansa keulailemaan rinnalleen. Sen piti aina olla oikeassa ja voittaa pojat pingispelissä viimeiseen asti.
    ellauri014.html on line 1153: Pastori köhii ja alottaa saattohommat. Se sanoo toivovansa, et Julle tulee pääsemään eteistä peremmälle vaikka onkin ollut vähän vääräuskonen. Julle kohentaixe pieluxilla ja pitää pikku saarnan ammattimiesten kesken. Mä oon ollu kunnon protestantti, nojaan vaan painettuun sanaan ja päättelyyn, mitä mä en jaxa uskoa, panen protestiin ja jätän uskomatta, meni syteen tai saveen vastustajan maalilla.
    ellauri014.html on line 1188: Sit palataan Jullen seeveen takaisinkelaukseen hidastuxineen. Mulle tuli sit tää Pröö. Mä valizin sen ize, tai taivaan isä tyrkytti, paroonilta ei joka tapauxessa kysytty. Se vokotteli mut totutuilla vippaskonsteilla, uhkaili ja lupaili, mut toisin kuin muut veijarit, se tarkotti mitä sanoi, sanatarkasti.
    ellauri014.html on line 1189: Kai. Mä annoin sille kerran pari, ekax säälistä, sit epätoivosta; kun se meni ohi, panin lapun luukulle. Onnex onnex mä panin mun pelimarkat sit möngön puolelle, ja voitin tän pääpotin. Moraali ja meemi voitti, hyvät geenitkin tuli kaupan päällisinä.
    ellauri014.html on line 1283: Kolho Encarna ja luihu Dulcamaro muhinoi. Siis Amparo. Seppo Kemivirtamainen baariapulainen Paco siirtää tuoleja. Maiskahtavia puseja. Näyteltyjä tunteita. Tyylikkäitä kuteita. Kolme hevosta. Kaxi autoa. Mätää moraalia. Aina samat kulissit: iänikuinen kabaree, kahvila, la finca, La Torrejen Merikadun kulma, kolhon lesbiaanin kämppä, jonka ovisilmästä kurkistaa milloin nahkalippis milloin joku toinen konna.
    ellauri014.html on line 1626:

    Täähän himskatti (forgive my French), kuulostaa vähän mun tuotannolta! Mäkin "lainaan" muilta aika röyhkeästi, yrittämättä varsinaisesti peitellä jälkiäni. "Kiva juju" siinä on just, että voi tunnistaa klisheitä uusista asennoista.
    ellauri014.html on line 1713: I would that thus, when I shall see Mäkin oikeastaan toivoisin, et
    ellauri015.html on line 39:

    Mäki haluun!


    ellauri015.html on line 41: Kuka on tää Teemu Mäki? Luetaanpas netistä.
    ellauri015.html on line 43: Teemu Mäki tuli tunnetuksi vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän runkkaa ruumiin päälle. Teosta kutsuttiin ”kissantappovideoksi”. Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989 pitäen sitä ”raaistavana ja epäsiveellisenä”. Kissantappo raaistaa, ja runkkaus on epäsiveellistä.
    ellauri015.html on line 49: Kissa nahkoineen ja karvoineen nahkurille, kissavideosta oravannahkaa eli rahaa Teemulle. Teemu Mäkisen moraalista suhteellisuusteoriaa. Etiikan ja estetiikan Einstein kiitää omassa viitekehyxessä omaa vauhtia, silmä kovana kohti omaa mustaa aukkoa.
    ellauri015.html on line 51: Hän toimi kuvataiteiden professorina Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolla (eli Aalto-yliopiston Taiteen laitoksella) viisivuotiskauden 2008–2013. Kissoja tappamalla pääsi Teemu istuximaan tovin näkyvillä oppituolissa. Mäki haluun näkyy! Raaistunut runkkari. Kylä lähtee. Onkohan se sukua Timo Mäkiselle.
    ellauri015.html on line 53: Tanssi, musiikki ja runous on Teemu Mäelle maailman kuvaamisessa tärkeämpiä välineitä kuin esseet ja suora puhe. Kun sanat eivät riitä tai ne sakenee, otetaan kirves avuxi. Sirppi ja vasara on myös hyviä. Kohta näätte tähtiä. Te ja teidän kissa.
    ellauri015.html on line 55: Puoli vuotta myöhemmin, koronapandemian silmässä Teemu Mäki nostaa taas pystyyn pienen kaljun terskansa. Nyze ei enää ole feikkiprofessori, vaan ihan vaan freelanse taiteilija, lue työtön. Se on sittemmin julassut ison joukon selitysteoxia, jossa se selittää mixe runkkas sen kissan päälle tapettuaan sen. Juttu on se että maailmassa on liikaa väkivaltaa, mutta Suomessa liian vähän, täytyy tasapainottaa. Teemu innostuu väkivallasta, ja se luokittelee eri väkivallan lajeja sen mukaan kuinka viihdyttäviä ne on sen mielestä. Kissantappo ja runkkaus on ihan sen suosikkilistan kärjessä. On siellä myös 99 lapsen tappo Utoyan saarella, siinä oli jotain komeeta. Mäki haluun! Mäki! huutaa Teemu Mäki. Muttei sittenkään uskalla. Lähtee ezimään lisää kissoja.
    ellauri015.html on line 60: Politiikka on mahdollisen, saavutettavissa olevan - toiseksi parhaimman taidetta (Bismarck). Kaikki taide on poliittista, näin ajattelee kääntäen mm. monitaiteilija Teemu Mäki Voima-lehdessä, netissä sen toistaa joku Abbas Kiarostami, ja taiteilija Timo Wright.
    ellauri015.html on line 111: Aikaisemmin ihmettelin miksi jotkut kriitikot ylistävät joidenkin kirjailijoiden proosarytmiä. Ei kai ne sentään tätä tarkoittaneet? Mitämaks, kenties ehkä nimenomaan tätä. Aika noloa. Mä luulin että se olis jotain sofistikoidumpaa.
    ellauri015.html on line 415: Mättähältä mättähälle käy pikkujalka

    ellauri015.html on line 979: Mäkin käyttäjät ei tarvi hiiriä, kun kuulolla on Siri.

    ellauri016.html on line 886: Piilottajan sequel on enempi sivustakatsomista, tutkimusapulainen on haastatellut anonyymin vastaanottokeskuksen nimeltä Mäntylä nimeltä mainizemattomia esimerkkimamuja, ja Juhis tekee siitä poliittista yhteenvetoa. Ei yhtä vetävä, vähemmän human interestiä, six varmaan löytyi poistolaatikosta. Se et mamujen nimet muutetaan kertoo jo paljon. Ei nää ole yxilöitä, nää on tyyppejä. Suspekteja tyyppejä.
    ellauri016.html on line 912: Mäntyjen keskellä mäellä seisoo matala mielisairaala. Tää Mäntylä taitaa olla pahoistakin paha paikka. Matut osti turvaa kovalla valuutalla, elämästä jäi jäljelle vain paljaat luut. Ei sais holhota ja hyysätä, sanoo kovapintaisempi hoituri, ja jatkaa holhoomista entisellä teholla. Eihän tästä tule mitään, mut eihän tästä muuten tule mitään.
    ellauri016.html on line 941: Isoissa kaupungeissa mamut saa toisistansa apua, muodostaa kansallisuusghettoja. Juhixen mielestä pikkukylässä vois olla helpompaa, kiintiöpaholainen voisi osallistua aktiivisesti kylätoimintaan, niinkuin Mämmilän iloinen neekeri, joka puhu hoono soomi sydän paikallaan.
    ellauri016.html on line 972: Kiitti luonnonvaroista, tässois pyssyjä, selvittäkää te kaverit nyt loput, täällä alkaa olla liika kuuma valkoiselle miehelle. Taakka siirtyy ikävä kyllä nyt takas teille. Mut pysykää siellä, älkää hemmetissä tupatko meille, me autetaan meluummin siellä, rahoitetaan Turkin Mäntylöitä. (Tää koskee etenkin perheitä. Muutama halpa bussikuski ja kebaabikokki olkoon menneeksi, plus käymälähygieenikkoja.)
    ellauri016.html on line 978: Sevverran siinä on pastoria, että sen mielestä muutos alkaa ihmisten sydämistä. Kyllä kai. Siinä elimessä ei tapahdu muita muutoxia kuin kalkkeutumia, läppävikoja ja vajaatoimintaa. Ja vielä kaiken kukkuraxi, insult upon injury: kun Juha kurvaa kotiin Mäntylästä, autoradiosta soi Ismo Alanko. Mensch!
    ellauri017.html on line 538: Mä olen fiilisten rosvo ja mä reilusti

    ellauri017.html on line 540: Mä otan peukalokyydin aurinkoon

    ellauri017.html on line 595: Jommassa on kummasti kunniassa alfa ja oomega. Theaitetoxen sielu muistaa alkuperänsä. Jomma oli Rousseausta pirullista, Descartesista jumalaista. Mä olin huono siinä koulussa, mutta vanhemmiten opin tykkäämään. Siinä saa valaistuxen hetkiä, näkee osan taivasta.
    ellauri017.html on line 881: Sekukin näkee käärmeunia. Käärme on nostanut taas päätänsä. Ystävällisen näköinen, vähän siskonmakkaran. Mä nään aina painajaista etten saanutkaan väitöskirjaa valmiiksi. Molemmat on vaan unta. Älä unta nää.
    ellauri017.html on line 956: Me TErmijtiapinat myrisemme caicki nijncuin Carhut/ ja waikeroidzemme nijncuin mettiset. Mänkät wuan kaek, mänkät hut heleckarijn. Luomakunnan herrat samaa tietä samaa haawaa HERroineen. Wiekät tuhcatkin pesästä.
    ellauri017.html on line 1162: Raamatun mukaan kukaan ei ole käynyt Taivaassa. (Paitsi Jeppe, mutta sitä ei lasketa, se asuu siellä.) Taivaskäynti ei ole tärkeää vaan Jeesukseen Kristukseen uskominen. Ei siellä rampata kuin Porthanian pyöröovissa. Don't call us, we'll call you, sanoo ovisummeri. Mä tiän, oon kokeillut.
    ellauri017.html on line 1286: On näitä tapahtunut mullekin, vaikka meillä ei pieraisua pidetty minään. Isäkin sanoi räjähtävän puupan jälkeen vain "anteexi" ja rapisutti lehteä. Eski Saarisen lisänimi isälle oli Lujaapierevä. Mä olin Lujaapierevän poika, sankari siis melkein izekin.
    ellauri017.html on line 1293: Toisen kerran Jöns, joka oli kahta luokkaa ylempänä, valitti kuinka vaikea on lausua ruotsin sanaa Kupol, kaxi erilaista uu-äännettä peräkkäin. Mä joka osasin jo sanoa Olympia (sekin vitsin haastavaa), väheksyin tehtävää, ja koitin perässä: kupuul!
    ellauri017.html on line 1297: Kolmas takauma. Kansixessa mun piti olla musta kissa jossain näytelmässä. Mulla oli jotkut mustat trikoot, varmaan tyttöjen. Ja ihan kuin se ei ois jo ollut kyllin noloa, ope vielä kaiken kukkurax piirsi pienen hännän perseeseen valkoisella liidulla. Aivan sikanoloa! Mä koitin kumittaa sitä pois hankaamalla vaivihkaa penkkiin peppua. Ei lähtenyt, tuli vaan pahempaa tuheroa, kuin joku linnunkakka pepussa.
    ellauri018.html on line 112: Mä mietin sua tänää

    ellauri018.html on line 115: Mä oon iha just, pääsetsä?

    ellauri018.html on line 117: Mä oon iha just, oot sä jo?

    ellauri018.html on line 119: Mä oon iha just, pääsetsä?

    ellauri018.html on line 121: Mä oon iha just, oot sä jo?

    ellauri018.html on line 232: Mäntsälän Milton on näämmä vironnut,

    ellauri019.html on line 144: Oikeisto vs vasemmisto on lopultakin vaan minä versus me. Kumpikaan ei ole mitään altruismia, siitähän ei politiikassa ole kysymys. Ei se yritäkkään olla mitään uskontoa, ei sellaista kusetusta, vaan toisenlaista, ihan avointa oman edun ajoa sarjassa tai rinnan. Mä ensin, meistä mitä väliä, muista puhumattakaan. Autetaan niitä mieluummin siellä mis ne on, tai ei ollenkaan.
    ellauri019.html on line 146: Omat hymistelynsä on toki politiikassakin. Ilman tekopyhyyttä ei mikään huijaus pelaa. Isänmaa, maan etu, maan tapa, maassa maan tavalla ja kotoutus, siniristi ja hakaristi lippumme, seppeleitä sankarien hauvoille, sisätä valaistu reijille ammuttu sotamies josta voi kazoo talvisotavideoita. Onhan näitä. Marssikaamme tahdissa kyltit kädessä. Mätkikäämme vastapuolta pesäpallomailoilla. Jos vaikka päästäs uutisiin. Näizä, mä näyin tv-kuvassa!
    ellauri019.html on line 812: Tuukka Mäntylä ja Patrik Puistola

    ellauri019.html on line 815: Mäntylä makasi jäällä liikkumattomana

    ellauri019.html on line 820: Mäntylää hoidettiin pitkään kaukalossa

    ellauri019.html on line 825: Tappajaleiristä kerrottiin että Mäntylä on nyt tajuissaan

    ellauri019.html on line 828: Nyt pikaista parannusta Mäntylälle.
    ellauri019.html on line 949: Lasse Männistö

    ellauri020.html on line 29:

    Iltalehden viihdeuutiset: kuolemansairas Janita Lukkarinen siirrettiin Terskakotiin, keräystili suljettiin tehottomana. Jos jokin kuolinvuoteella kaduttaa, niin se ettei elänyt sellaista elämää kuin olisi halunnut. Mix ihmeessä se kaduttaa? Vitun tarpeetonta. Kuten katuminen ainakin. Ennen piti katua mitä oli tehnyt, nyt mitä jäi tekemättä. Mä oon kyllä Edith Piafin kannalla. NOOOON; Rien de rien; Je ne regrette rien. En edes ole pettynyt. Kaikki on Allahin kädestä.
    ellauri020.html on line 280: Matti serkun vaimo Tinna, anorektikko, oli Stockmannilla sisäänostaja. Kuoli syöpään nelikymppisenä. Poltti ketjussa. Kai ne silloin jo oli eronneet. Rankkaa on elon taistelu seurapiireissä. Matti oli Kymi OY:llä New Yorkissa markkinoijana. Joutui lopettamaan sen, kun ei maxa kestänyt. Mä olin niillä yötä kerran niiden luksuskämpässä jossain Nykin pilvenpiirtäjässä. Greta Garbo asui siinä vastapäätä. Matti oli matkoilla, Tinna paistoi mulle herkkusieniä kokonaisina. Outoa. Mulla ei ollut yöpukua ja kuljin ympäriinsä suihkun jälkeen ihan nakkena. Kuulin jälkeenpäin, että sitä oli päivitelty Hiekkaloiden naisten piirissä. Tiinakin oli ollut järkyttynyt, muttei langennut kiusauxeen kuitenkaan.
    ellauri020.html on line 313: Iivana ei anna koskaan perixi, imeytyy kiinni uuteen isäntään kuin iilimato. No ei vaitiskaan, Akun jälkeen sillä oli vaan pari saapasmaan gigoloa, rahalla ostettuja, heikkolaatusia. Ämmä on varmaan niin vittuuntunut Akusta ettei se siedä enää muita kuin jeesmiehiä. Sii och såå uomini. Viimeisin niistä, 5v nuorempi kuin Katrinkan kadonnut poika, sanoi et Akun ja Iinexen kakarat on karseita, vihonviimeisiä jerks, suorastaan scum. Helppo uskoa. Mätä omena ei puupäästä kauas putoa.
    ellauri020.html on line 445: Ted Turner voitti oikeesti jonkun huvijahtikisan 1979 myrskyssä. Mä taisin olla silloin intissä jäähyllä kotisuomessa. Aku, poliittinen takinkääntäjä ei ollu mukana, ennenku 40v myöhemmin hukkuneiden muistopäivänä. Iivanan sadussa se on joku Rodney Harringtonin ja Hjallis Hjarkimon ristisiitos. Ruskettunut sorsa huvijahdissa blondattu tukka pörrössä. Muut sanoo sitä armottomaxi konnaxi, mutta ei Iines. Iinexestä se on vain