ellauri020.html on line 360: Ludvig XV:n porsliininen nuuskisrasia
ellauri031.html on line 28: Hun var født i Trondhjem, flyttet til Risør da hennes far, Peter Gustav Zwilgmeyer ble beordret dit som byfogd, i mai 1861. Som voksen flyttet hun til Kristiania. De siste årene av livet bodde hun på Kongsberg. Hun var søster til Ludvig Daae Zwilgmeyer og Ludvig Daae (1829–1893) var hennes onkel.
ellauri031.html on line 37: Yrhättan Dikken oli poikatyttö eikä mennyt naimisiin. Lepakkoja vintillä. Eno ei ollut se kuuluisampi Ludvig Daae, vaan samanniminen upseerismies, wiixiwallu, eikä partapozo niinkuin ensinmainittu. Dikke väänteli sen wiixiä. Oslosta tai siis Kristianiasta molemmat 1800-luvun alusta. Dikken tuli Risöörista, nätistä vanhasta kaupungista lännempänä, Skagerrakin rannalla jossa sen isä oli pormestari. Dikkenistä tuli naisasianainen isona. Aika jyreä. Ois kiva käydä joskus Risöörissä.
ellauri032.html on line 105: Jansenistit levittivät teorioitaan koulujen välityksellä ja heillä oli kuuluisia oppilaita kuten Jean Racine ja Blaise Pascal, joka vastusti tinkimättömällä tavallaan jesuiittoja, näin eritoten teoksessa Les Provinciales (1656), jossa hän syyttää jesuiittoja älyllisestä korruptiosta. Nämä teesit eivät miellyttäneet paavi Innocentius X:tä ja Ludvig XIV:tä, jotka halusivat yhdistää kristikunnan ja tuomita jansenismin ja protestanttisuuden. Maaliskuussa 1656 Ranskan hallitus määräsi suljettaviksi ns. petites écoles, joissa opinahjoissa jansenismin sanomaa oli levitetty. Kuningas osallistui itse parlamentin istuntoon eli käytti ns. lit de justice -oikeutta hyväkseen 19. joulukuuta 1656 ja hyväksyi tilaisuudessa paavi Aleksanteri VII bullan Ad Sacram, jossa virallisesti tuomittiin jansenistien ajatukset.
ellauri046.html on line 192: He was a "very stern man, to all appearances dry and prosaic, but under his 'rustic cloak' demeanor he concealed an active imagination which not even his great age could blunt". He was also interested in philosophy and often hosted intellectuals at his home.The young Kierkegaard read the philosophy of Christian Wolff. He also preferred the comedies of Ludvig Holberg, the writings of Johann Georg Hamann, Gotthold Ephraim Lessing, Edward Young, and Plato.
ellauri049.html on line 1064: Ettei vaan suinkaan ollut Johan Ludvig narsisti? Ja VA Koskenniemi myös.
ellauri118.html on line 401: Laclos aloitti teoksen kirjoittamisen 1779 ollessaan Aixin saaren linnoitustöissä Ranskan länsirannikolla. Saamansa kuuden kuukauden loman aikana hän kirjoitti Pariisissa teoksen loppuun. Kirja julkaistiin maaliskuussa 1782, ja ensimmäinen tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun kuukaudessa, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. De Laclos meni naimisiin 1786 La Rochellen ammusvarikon rakennustöissä 1783 tapaamansa Marie-Soulange Duperrén kanssa. De Laclos erosi armeijasta ja siirtyi 1788 sihteeriksi Orléansin herttua Ludvig Filip II:n palvelukseen. Hän liittyi vuoden 1795 jälkeen Napoleonin kannattajiin ja sai vastavalitulta konsuli Napoleonilta vuonna 1800 uudelleen nimityksen prikaatinkenraaliksi. Napoleonin hallintokaudella hänestä tuli myös Etelä-Italian tykistön päätarkastaja 1803. Se ilo loppui lyhyeen. De Laclos kuoli Tarantossa kulkutautiin 1803.
ellauri118.html on line 850: Då hon var 17 år gammal, 1661, gifte hon sig med kusinen Filip I, hertig av Orléans, son till hennes morbror Ludvig XIII av Frankrike och ende bror till Ludvig XIV av Frankrike. Äktenskapet hade arrangerats av Ludvig XIV och hans mor Anna av Österrike direkt efter att monarkin hade återinförts i England och hennes bror bestigit tronen, vilket i ett slag gav henne politiskt betydelse; det har sagts att detta var det första självständiga politiska beslut av vikt som kungen tog, efter att han fram till kardinal Mazarins död samma år överlämnat politiken åt denne. Det ansågs också angeläget att snabbt gifta bort Filip, som var homosexuell, och Henrietta utgjorde då i egenskap av prinsessa ett snabbt alternativ till att arrangera ett rangmässigt acceptablet parti. Henrietta och Filip inledde aldrig något förhållande med varandra, och Filip föredrog män, särskilt Chevalier de Lorraine, men han accepterade att ha samlag med henne regelbundet för reproduktionens skull.
ellauri118.html on line 852: Ludvig XIV stod sin svägerska mycket nära, och han troddes även vara far till hennes döttrar. Både Louise de la Vallière och Madame de Montespan var ursprungligen hovdamer hos Henrietta, och hon uppmuntrade 1661 förhållandet mellan kungen och Louise de la Vallière för att tysta ryktena kring henne själv och Ludvig. Ludvig sörjde mer vid hennes död än vad Filip gjorde, vilket även det bidrog till de ryktena. Det har aldrig bekräftats att Henrietta och Ludvig hade ett förhållande, men hon var huvudperson vid många av hans fester och hennes man var svartsjuk på det inflytande hon utövade på hans bror.
ellauri135.html on line 453: Erik Ticklénin tunnetuin runo oli Neidon valitus. Johan Ludvig Runeberg käänsi tämän runon ruotsiksi ja se julkaistiin Helsingfors Morgonbladissa vuonna 1832. Sieltä Nikke Berg sen lukaisi ja teki venäjännöxen. Erik Ticklénin veli Pietari (Pehr) Ticklén oli myös runoilija ja Oulun Wiikko-Sanomia-lehden perustaja. Lähteet. Kotivuori, Yrjö: Erik Ticklén. Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852.
ellauri146.html on line 412: Vignyn esikoiskokoelma Poèmes ilmestyi 1822. Niihin aikoihin hän kirjoitti myös mestariteoksensa Moïse (suom. Mooses) ja Éloa, ja ne sekä Le déluge ilmestyivät ensin kokoelmassa Poèmes antiques et modernes (1826). Hän yritti vielä 1823 rintamalle Espanjaa vastaan mutta päätyi reserviin ja kirjoitti lohdukseen runon "Le cor" Rolandin kuolemasta ja Walter Scottin tyylisen historiallisen romaanin Cinq-Mars ou une conjuration sous Louis XIII (1826, Cinq-mars eli Eräs salaliitto Ludvig XIII:nen aikana, suom. K. Cronstedt 1879), joka sai suuren suosion. Hän erosi armeijasta kapteenin arvoisena 31-vuotiaana 1828 ja solmi samana vuonna avioliiton Lydia Bunburyn kanssa.
ellauri160.html on line 701: Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg
ellauri160.html on line 768: Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.kirkkovene
ellauri267.html on line 1347: Elizabeth oli kuningatar Victorian tyttärentytär. Hänen vanhempansa olivat Yhdistyneen kuningaskunnan prinsessa Alice ja Hessenin suurherttua Ludvig IV. Hänen sisarensa oli Aleksandra, Venäjän tsaaritar, Suomen sortajan tsaari Nikolai II:n vaimo. Elisabet oli todellakin tärkeä tekijä siinä, että hänen sisarensa meni naimisiin tsaarin kanssa, mitä hän saattoi kyllä myöhemmin katua. Elizabeth meni naimisiin Venäjän suurherttua Sergei Aleksandrovitšin kanssa, viimeisen tsaarin sedän kanssa. Se oli rakkausottelu ja muuten onnistunut, vaikkakin lapseton avioliitto, joka päättyi, kun Serge murhattiin traagisesti.
ellauri284.html on line 268: Hänen hallituskautensa aikana Clovis (Ludvig I) otti alueen haltuunsa ja Melainesta tuli hänen luotettu neuvonantajansa. Saxalaiset ampuivat Reimsin hienomman kadetraalin liisteixi 1. maailmansodassa. Rennesin rumempi kadetraali säästyi tykkitulelta. Se ei ollut saxalaisten reitillä.
ellauri284.html on line 276: Nicolas Marie Potainin esittelemän hankesuunnitelman hyväksyi Ludvig XV vuonna kivi ja puu neuvostossa noin 9. maaliskuuta 1762. Sitä säilytetään Kansallisarkistossa: "Ympäristön hämmentyneenä pidentää latinalaisen ristin varret," Potain selitteli pitkittäisalusta, jossa oli vakuus ja ambulanssi. "Tilaus on juokseva ioninen. Vuonna Apsis the soikea kappeli ja ehtoollinen välillä tapahtuu goottilaisen kellotorneista." Ei ihme että rojekti alkoi venyä.
ellauri322.html on line 411: Mary muistelee kiukkuisena brittikuningatar Matildan kohtelua Tanskassa. Sehän on kuin Sirkka-täti joka pahastui Lady Din puolesta. Caroline Mathilde (engelsk: Caroline Matilda; født 22. juli 1751[b] på Leicester House, London, død 10. maj 1775 i Celle, Hannover) var dronning af Danmark og Norge fra 1766 til 1772. Hun var datter af Frederik Ludvig, prins af Wales, og søster til George 3. af Storbritannien. I 1766 blev hun gift med sin fætter kong Christian 7. til Danmark og Norge.
ellauri328.html on line 154: 26.-27. elokuuta käydään Dresdenin taistelu. Taistelun toisena päivänä Moro, huomattuaan ranskalaisten alkavan ampua kukkulalla sijaitsevaan Ruåzin kuninkaan seurakuntaan, sanoo, että heidän on lähdettävä, he lähtevät naapuripatterille lehdon läpi, mutta eivät saavuta sitä, Moreau's hevoseen osuu tykinkuula, joka menee suoraan läpi ja osuu kenraalin molempiin jalkoihin. Moro viedään Kainzin kylään. Moron leikatun jalan tuo Napoleonin leiriin hänen koiransa Fifi. Napoleon ja marsalkat katsovat, että kappas korkea-arvoinen upseeri on tapettu, ja katsovat koiran kaulapantaa, johon on kirjoitettu "Kuluu kansalaiselle J. Y. Moro." Napoleon iloitsee: "Oikeus on vihdoin tehty! Suum kuikve!" Joukoiden keskuudessa oli pitkään legenda, että Napoleon näki Moron kaukoputken läpi, kohdisti itse tykin ja ampui. Moreaun toinenkin jalka amputoitiin, mutta tämä ei auttanut. Moro kuoli kaksi viikkoa myöhemmin Nötnitzin linnassa. Hänet haudattiin Nevski Prospektille, jonka vastakkaiselle puolelle Generalissimo Suvorov, hänen tärkein vastustajansa Italian kampanjassa, haudattiin. Moro vitun loikkari sai Venäjällä marsalkka-arvon, ja Ranskassa Louis kahdeksastoista myönsi hänelle marsipaaniporsaan. Moreaun vaimolle tarjottiin lähtöä Venäjälle 30 000 ruplan elinikäisellä eläkkeellä ja Aleksanterin lahjalla 100 000 ruplaa; hänen tyttärestään voisi tulla keisarinnan hovissa kunnianeito. Pariisin vangitsemisen jälkeen Aleksanteri kuitenkin esitteli Alexandrinan Ludvig 18:lle, ja hän jäi asumaan Ranskaan 12 000 frangin eläkkeellä. Pian Leipzigin taistelussa (Kansakuntien taistelu) Napoleon voitti ja vetäytyi Ranskaan.
ellauri330.html on line 529: Uno Ludvig Lehtonen (27. tammikuuta 1870 Akaa – 25. joulukuuta 1927 Helsinki oli suomalainen historiantutkija ja professori, joka oli erikoistunut varsinkin Venäjän vasallivaltion Suomen historiaan. Lehtonen toimi historian lehtorina Sortavalan reaalilyseossa 1905–1908 ja Tampereen klassisessa lyseossa 1908–1910. Helsingin keisarilliseen yliopistoon perustettiin vuonna 1903 Venäjän historian professuuri, joka täytettiin vuonna 1910 kun Lehtonen nimitettiin siihen. Opetuksessa hän painottui lähinnä yleiseen historiaan, ja vuonna 1924 virka muutettiinkin ryssävihan tähden yleisen historian professuuriksi. Lehtonen hoiti sitä ennenaikaiseen kuolemaansa asti. Lehtosen puoliso oli Katri Danielson-Kalmari, jonka isä oli valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmari, yksi Lehtosen opettajista. Lehtonen kuoli isänsä tavoin sokeritautiin.
ellauri335.html on line 287: Sen rauhallisen kuoleman Johan Ludvig Runeberg 1855, bearb. | Melodi: Armas Maasalo 1912.
ellauri365.html on line 472: Heidenstam sände i början av 1880-talet några dikthäften till Zacharias Topelius för bedömning. De gick huvudsakligen påverkade av efterromantikens stil och även influerade av Johan Ludvig Runeberg.
ellauri373.html on line 239: Sanat: Kuningas Ludvig XVI. Hänet pidätettiin 22. kesäkuuta 1791 Varenissa.
xxx/ellauri125.html on line 72: Boucher voitti Prix de Rome'n opiskelijapalkinnon ja pääsi opiskelemaan Roomaan Académie de France'en vuosiksi 1727–1731. Hän ei saavuttanut siellä ollessaan suurta suosiota, mutta palattuaan Ranskaan hänestä tuli 1734 Royal Academyn (paskat, Académie Royalen) jäsen. Boucher maalasi lukuisia maalauksia, suunnitteli tapetteja, tekstiilejä ja posliineja sekä lavastuksia ja puvustuksia teattereihin. Hänestä tuli vuonna 1755 Gobelinin tapettitehtaan johtaja ja päägobeliini. Boucherilla oli keskeinen osa Ranskan kuninkaallisten asuntojen ja kaupungintalojen koristeluissa ja myöhemmin koko Euroopan koristetaiteen kehityksessä. Hän maalasi useita rohkeita muotokuvia myös Ludvig XV'n virallisesta rakastajattaresta, Madame de Pompadourista.
xxx/ellauri154.html on line 59: Konnetaabeli (ransk. connétable < lat. comes stabuli, tallikreivi) on historiallinen arvonimi. Itä-Rooman keisarien ja frankkien valtakunnan hallitsijoiden hoveissa konnetaabeli oli tallimestari ja ratsuväen päällikkö. Myöhempinä aikoina nimitys tarkoitti Ranskassa armeijan ylipäällikköä, joka oli arvoasteikossa lähinnä kuningasta. Ranskan kuningas Ludvig XIII lakkautti konnetaabelin arvon 1627, mutta Ranskan keisari Napoleon I myönsi arvon veljelleen Ludvigille 1804. Napoleonin aikaa seuranneena restauraatiokautena arvo jälleen lakkautettiin.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri229.html on line 55: Noin vuonna 1770 Bošković muutti Milanoon, jossa hän jatkoi opettamista ja Breran observatorion johtamista. Hän oli juuri vetäytymässä kotipaikkakunnalleen Ragusaan, kun hän sai tiedon jesuiittaveljeskunnan lakkauttamisesta Italiassa vuonna 1773. Epävarmuus tulevaisuudestaan sai hänet hyväksymään Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n kutsun tulla Pariisiin, jossa hänet nimitettiin merenkulun optiikan johtajaksi.
xxx/ellauri376.html on line 478: Piron valittiin Ranskan akatemiaan 1753, mutta kuningas Ludvig XV kumosi valinnan sillä verukkeella, että riettaan nuoruudenrunonsa "Ode à Priape" vuoksi hän ei ollut sopiva sellaisen kunnianosoituksen saajaksi.
xxx/ellauri376.html on line 859: Charles Maurice de Talleyrand-Périgord (2. helmikuuta 1754 – 17. toukokuuta 1838) oli ranskalainen diplomaatti, joka toimi Ludvig XVI:n alaisuudessa, Ranskan Suuren vallankumouksen, direktoraatin, konsulaatin ja heinäkuun monarkian aikana. Hänet tunnettiin yleisesti vain nimellä Talleyrand. Sano vain Hannixi, balit jäi aidalle. Hänet vihittiin papiksi 1779 ja 1780 hänestä tuli kirkon edustaja hoviin. Tässä tehtävässään hän oli laatimassa kirkon omaisuuden inventaariota 1785 ja puolusti kirkon likaisia oikeuksia. Vuonna 1789 maallisena tunnettu Talleyrand nimitettiin Autunin piispaksi suvun vaikutusvallan ansiosta. Talleyrand kellui joka käänteessä kuin pieruinen paska pinnalle. Se juoni Napoleonia vastaan minkä kerkisi, haukkui sitä Alexanteri I:lle. Napsu nimitti Talleyrandia "paskaksi silkkisukassa" (la merde dans un bas de soie). Talleyrandilla ei ollut laillisia lapsia, mutta suht tuntematon tavis Charles-Joseph de Flahaut tunnustetaan yleisesti hänen pojakseen.
xxx/ellauri387.html on line 162: Aluksi ristiretkeä kohtaan ei ollut käytännöllisesti katsoen suurta innostusta, kuten se oli ollut vuonna 1095. Bernard piti tarkoituksenmukaisena pohtia ristin ottamista tehokkaana keinona saada syntien anteeksiantamus ja saavuttaa armo. 31. maaliskuuta Ranskan kuninkaan Ludvig VII: n läsnä ollessa hän saarnasi valtavalle ihmisjoukolle Vézelayn pellolla pitäen "elämänsä puheen". Koko tekstiä ei ole säilynyt, mutta nykyisessä kertomuksessa sanotaan, että "hänen äänensä soi niityllä kuin taivaan elimet".
29