ellauri118.html on line 381: Madison Julius Cawein (March 23, 1865 – December 8, 1914) was a poet from Louisville, Kentucky.
ellauri118.html on line 382: Madison Julius Cawein was born in Louisville, Kentucky on March 23, 1865, the fifth child of William and Christiana (Stelsly) Cawein. His father made patent medicines from herbs. Thus as a child, Cawein became acquainted with and developed a love for local nature.
ellauri118.html on line 384: After graduating from high school, Cawein worked in a pool hall in Louisville as a cashier in Waddill´s New-market, which also served as a gambling house. He worked there for six years, saving his pay so he could return home to write.
ellauri118.html on line 386: His output was thirty-six books and 1,500 poems. [I got more than 2000 by now! Well most of mine are prose, to be honest.] His writing presented Kentucky scenes in a language echoing Percy Bysshe Shelley and John Keats. He soon earned the nickname the "Keats of Kentucky". He was popular enough that, by 1900, he told the Louisville Courier-Journal that his income from publishing poetry in magazines amounted to about $100 a month.
ellauri118.html on line 388: In 1912 Cawein was forced to sell his Old Louisville home, St James Court (a 2+1⁄2-story brick house built in 1901, which he had purchased in 1907), as well as some of his library, after losing money in the 1912 stock market crash. In 1914 the Authors Club of New York City placed him on their relief list. He died on December 8 later that year and was buried in Cave Hill Cemetery. Shouldn´t have speculated but on his own pen and paper.
ellauri270.html on line 597: Louis David Brandeis (later: Louis Dembitz Brandeis — see below) was born on November 13, 1856, in Louisville, Kentucky, the youngest of four children. He was born to immigrant parents from Bohemia, who raised him in a secular Jewish home. His parents, Adolph Brandeis and Frederika Dembitz, both of whom were Frankist Jews.
ellauri282.html on line 444: 5. tammikuuta 1949 Merton matkusti junalla Louisvilleen ja haki Yhdysvaltain kansalaisuutta. Samana vuonna julkaistiin Seeds of Contemplation, The Tears of Blind Lions, The Waters of Siloe ja The Seven Storey Mountainin brittiläinen painos otsikolla Elected Silence. 19. maaliskuuta Mertonista tuli ritarikunnan diakoni, ja 26. toukokuuta (helatorstaina) hänet vihittiin papiksi pitäen ensimmäisen messunsa seuraavana päivänä. Kesäkuussa luostari vietti satavuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi Merton kirjoitti kirjan Gethsemani Magnificat muistoksi. Marraskuussa Merton aloitti opettaa mystistä teologiaa Getsemanin aloittelijoille, josta hän nautti suuresti. Tähän mennessä Merton oli valtava menestys luostarin ulkopuolella, ja The Seven Storey Mountainia on myyty yli 150 000 kappaletta. Seuraavina vuosina Merton kirjoitti monia muita kirjoja, jotka keräsivät laajan lukijakunnan. Hän tarkisti Seeds of Contemplationin useita kertoja ja piti varhaista painostaan ​​virhealttiina ja epäkypsänä. Ihmisen paikka yhteiskunnassa, näkemykset yhteiskunnallisesta aktivismista ja erilaiset lähestymistavat mietiskelevään rukoukseen ja elämään nousivat hänen kirjoituksissaan jatkuviin teemoihin.
ellauri282.html on line 455: The Seven Storey Mountainin mukaan nuorekas Merton rakasti jazzia, mutta aloittaessaan ensimmäisen opettajatyönsä hän oli hylännyt kaiken paitsi rauhallisen musiikin. Myöhemmin elämässään aina kun hänen sallittiin lähteä Getsemanista lääketieteellisistä tai luostarisyistä, hän sai kuulla mitä elävää jazzia pystyi, pääasiassa Louisvillessä tai New Yorkissa.
ellauri282.html on line 457: Huhtikuussa 1966 Merton joutui leikkaukseen heikentävän selkäkivun hoitamiseksi. Toipuessaan Louisvillen sairaalassa hän rakastui vaikeasti Margie Smithiin, hänen hoitoonsa määrättyyn sairaanhoitajaopiskelijaan. (Hän kutsui häntä päiväkirjassaan nimellä "M.") Hän kirjoitti hänelle runoja ja pohdiskeli suhdetta "Juhannuspäiväkirjassa M." Merton kamppaili pitääkseen lupauksensa samalla kun hän oli syvästi rakastunut. Ei tiedetä, "viimeistelikö" hän koskaan suhdetta. Vizi varmaan "viimeisteli!" Mertonin päiväkirjan Kuudes osa, Learning to Love: Exploring Solitude and Freedom aiheutti pienen kohun, kun päiväkirjamerkinnät paljastivat Mertonin "suhteen" nuoren sairaanhoitajan kaa vuonna 1966. Nainen, joka tunnistettiin vain "M":ksi, oli Mertonin syvän intohimon kohde: "En ole koskaan nähnyt niin paljon yksinkertaista, spontaania, täydellistä rakkautta", hän kirjoitti, vaikka ei kuvaillutkaan heidän suhdettaan seksuaalisilla termeillä. Tämän hyvin inhimillisen rakkauden ansiosta Merton sai uuden ymmärryksen mystisestä rakkaudesta. As Burton-Christie sanoo: "Hän tuli huomaamaan, että kokemus siitä, että hän on" rapt "ekstaattisessa rakkaudessa voi tapahtua, ei vain yksityisenä, hengellisenä kokemuksena, jonka Jumala ja hän itse jakavat, vaan myös fyysinen, läheinen suhde rakastajattaren kanssa." Mertonin rakkausrunot, joku ymmärtäväinen Burton-Christie toteaa, ovat täynnä tarvitsevuuden teemaa ja haavoittuminen, että alttius rakkaudelle on inhimillinen tila, jota edes munkit eivät saa kieltää. Tämä nuori sairaanhoitaja herätti Mertonissa tietoisuuden siitä, että hän oli katkaissut itsensä elämästä uskonnollisen varmuuden ja dogman muurien taaxe. Hänellä oli turvaa, mutta ei viisautta eikä elämää. Get a life! Ne muutamat kuukaudet, jolloin he näkivät toisensa, tekivät munkista haavoittuvan monille ihmisille tuttuun läjään tunteita, kiusauksia ja psyykkisiä haavoja, mutta juuri tässä kaaoksessa hän koki "Rakkauden maailman" parantavan ja uudistavan voiman. Mitä vetoa että "viimeisteli!" Olihan se poikasena ollut kova panomies.
ellauri282.html on line 477: Mertonin elämä oli aiheena Charles L. Meen näytelmässä The Glory of the World. Roy Cockrum, entinen munkki, joka voitti Powerball-loton vuonna 2014, auttoi rahoittamaan näytelmän tuotantoa New Yorkissa. Ennen New Yorkia näytelmää esitettiin Louisvillessä, Kentuckyssa. Laulaja ja lauluntekijä Judy Collins kirjoitti ja äänitti kappaleen Thomas Mertonista vuonna 2022. Se on osa hänen settiään vuoden 2023 kiertueella.
xxx/ellauri193.html on line 432: Mervin Aubespin of Louisville is a former reporter and associate editor of The Courier-Journal who retired in 2002 after a 35-year career. He is a member of the Kentucky Journalism Hall of Fame and former president of the National Association of Black Journalists (NABJ). He was an unpaid consultant to the United Nations Development Prøgram. He is still waiting to get paid.
11