On se rappelle qu´après la mort de Leconte de Lisle, Verlaine fut
ellauri033.html on line 1167: Hän julkaisi vuonna 1884 Mustetahrat -nimistä lehteä, joka esiintyi nazirevanshistipoikien äänitorvena. Hän liikkui muun muassa huijarirunoilija Leconte de Lislen ja symbolistipaskiaisten piireissä. Barrès kohosi nopeasti maineeseen sekä keikarimaisilla elämäntavoillaan että varhaisilla teoksillaan, joista useimmat olivat avainromaaneja. Vuosina 1888–1891 ilmestyneessä ensimmäisessä romaanitrilogiassaan Le Culte du moi (”Minän kultti”) Barrès uppoutuu tiiviisti itsetutkiskeluun, ylistää individualismia, ivaa vallitsevia arvoja ja hierarkioita sekä tuo esiin kiinnostuksensa kuoleman ja dekadenssin teemoihin. Mikä perse! Hän sai lempinimen prince de la jeunesse (”nuorison ruhtinas”). Vittu pahan ruhtinas, suoraan Mordorista. Nationalismi korvaa culte du moin culte du moi et mes copainsilla. Yhtä syvältä on molemmat.
ellauri049.html on line 245: Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud. Näistä mä tunnen edes nimeltä Villonin, Hugon, Baudelairen, ja Rimbaudin. Huhhuh, piisaa työmaata. Hugo oli peikko jota ohjasti teeveessä söpö Taru Valkeapää. Herää pahvi!
ellauri049.html on line 257: Kääntäjänä hän tutustui Leconte de Lislen runouteen, ja tällä oli suuri vaikutus hänen kahteen viimeiseen kokoelmaansa, kuten hän itsekin jossakin totesi.Who dat? Ei hemmetti, ei tää ala supeta, divergoituu vaan.
ellauri049.html on line 702: Charles Marie René Leconte de Lisle (22. lokakuuta 1818 Saint-Paul, Île Bourbonn – 17. heinäkuuta 1894 Voisins, Ranska) oli ranskalainen runoilija, joka syntyi Intian valtameren Réunionin saarella Madagaskarin ja Intian puolivälissä.Kossujen rastatukkainen vävypoika on kotoisin Reunionin saarelta. Se kulexi Sysmän raitilla ja veljeili alkuasukkaiden kaa. Helmin nörttipoikaystävä oli pikemminkin peloissaan. Rastatukka ei ymmärtänyt pelätä. Ja se toimi, koirat ei pure jos niitä taputtaa ystävällisesti.
ellauri049.html on line 706: Leconte de Lisle oli pessimisti, mutta ei runojensa kautta tuonut esiin ahdistuksensa perussyytä, ja häntä pidettiin omana aikanaan kylmänä, virtuoosina ja muotoon keskittyvänä runoilijana. Hän palvoi kauneutta, kuten häntä suomentanut Kaarlo Sarkiakin, joka on sanonut saaneensa häneltä paljon vaikutteita. Hän oli perehtynyt Intian uskontoihin ja piti ihmiselämää tragediana. Rakkaus on Leconte de Lislelle pelkkää harhaa, ja onnellisia ovat vain kuolleet. Mutta kauneus oli hänelle korkein ideai, tosin Sarkian elämäkerran kirjoittanut Aune Hiisku sanoo että jää hämäräksi, mitä kaikkea Leconte de Lislen kauneuden ideaan sisältyy.Ize se ei ollut järin kaunis, samaa ulkonäkötyyppiä kuin Jouko "Näkymätön" Viänänen. Joukolla oli nenäkäs amerikkalainen kakkosvaimo, joka höykytti sitä sikana Mika Seppälän rapujuhlissa, josta me myöhästyttiin törkeästi, koska tavattiin Lauri Karttusta ja Auli Hakulista Elitessä. Vaimo höykytti sikana myös Seijaa, sitä harmitti vitusti että Seija oli töissä vesilaitoxella, ja se oli vaan miehen mukana.
ellauri049.html on line 708: Leconte de Lisle arvosti runon musiikillisuutta ja melodisuutta, hän käytti sisäriimejä ja alkusointuja niitä luodakseen. Leconte de Lisle vaikutti hyvin merkittävästi Sarkiaan, mutta Sarkia ei kuitenkaan ollut hänen jäljittelijänsä. Heidän eronsa pessimismissä oli, että Sarkia ei etäännyttänyt aiheita itsestään, vaan kuvasi runoissaan omaa tuskaansa. Sarkia ei ollut positivisti, pikemminkin päinvastoin, negatiivinen.
ellauri049.html on line 714: Charles Leconte de Lisle Kalle, saaren kreivi
ellauri049.html on line 748: Charles Leconte de Lisle, Derniers Poèmes Saari-Kalle, Viimeiset runot.
ellauri192.html on line 137: Sully Prudhomme oli Ranskan-Saxan sodan veteraani. Varmaan sen kavereita oli hydropaatit ym. fin de siecle töyhtöhyypät. Goncourt sanoi että se oli pappimaisen öljyinen seuramies. Se kirjoitti Leconte de Lislen Parnasso-lehteen ja seukkas vaan kavereiden kanssa kuten Alphonse Daudet, Paul Bourget, Goncourtin veljexet etc. Vanhemmiten se kääntyi runoudesta filosofiaan ja pohti finaalisten syiden roolia darwinismissa (oikea vastaus on: ei midiä). Tässä ilmainen näyte nuorelta Sullyltä. Sr varmaam viittaa Sullyn omaan pottaan joka halkesi kun sen sussu antoi sille rukkaset. Ruukku on hyvin populääri meemi, vatsinkin särkynyt (Kleist, hindut, Keazin Isabella, Rebekka kaivolla, ym).
ellauri389.html on line 133: Coleridgen maine eeku paranee kun ei tarvi enää lukea sen sepustuxia. Se toimii enää imperiumin menetetyn suuruuden näköispazaana. The Guardianin vuoden 2018 raportti leimaa hänet "neroksi", joka oli edennyt "yhdeksi tunnetuimmista englantilaisista runoilijoista". Coleridgen mielilukemistoon kuuluivat Virgil ja William Lisle Bowles.
ellauri389.html on line 134: William Lisle Bowles (24. syyskuuta 1762 – 7. huhtikuuta 1850) oli englantilainen pappi, runoilija ja kriitikko. Oxfordissa hän voitti kanslerin palkinnon latinalaisesta säkeestä.
xxx/ellauri173.html on line 83: No sit Ilse-Adam siteeraa Leconte de Lisleä, toista jämäaatelista, radiokreiviä. Kai tuostakin ärmätistä on jo paasaus. Nää uusluddiittiepelit tuppaa jo toisesta päästä unohtumaan.
14