ellauri035.html on line 1219: Kiinan vanhin runoteos on konfutselaiseen kaanoniin kuuluva Shih ching (shijing) eli Laulujen kirja . Laulut ovat syntyneet vuosina 1100-700 eKr. Toivo Koskikallion luoma Kalevala-mittaa jäljittelevä suomennoskokoelma on varsin outo ja jopa kiinalaisuudesta vieraannuttava lukukokemus. Onneksi myös Pertti Nieminen on luonut teoksesta oman kokoelmansa. Sieltä löytyy ihastuttavaa rakkauslyriikkaa sekä mm. legendoja ja riittilauluja.
ellauri349.html on line 193: Eva Korsisaaren ”Tule, rakkaani!” -kutsu on poimittu Raamatun Korkeasta veisusta. Kutsulla neito pyytää miestä, rakastaan kulkemaan rinnalleen. Laulujen laulun tulkinta asettuu kirjassa vedenjakajaksi. Sitä ennen Korsisaari tutkii muun muassa filosofi Platonin Pitoja, runoilija Percy Bysshe Shelleyn ja viihdekirjailija Barbara Cartlandin teoksia. Hän kutsuu niitä yhden ja saman rakkauden kuvauksiksi. Näitä kuvauksia Korsisaari lähestyy nykyfilosofi Luce Irigarayn ajatusten näkökulmasta: tärkeää on Irigarayn samuuden järjestystä kohtaan esittämä kritiikki. Korsisaaren mukaan yhden ja saman rakkaudessa toinen, yleensä nainen, on pyritty sulauttamaan toiseen, yleensä mieheen, tai rakastaja on yrittänyt työntyä rakastettuunsa. Vaihtoehtoisesti rakastavaiset ovat onnistuneet saamaan aikaan jonkin kolmannen. Valitettavasti tällainen haltuun ottava ja toisen toiseuden unohtava rakkauskuvaus on ollut hallitsevassa asemassa aina kulttuurimme kätkyestä lähtien. Tätä järjestystä Korsisaari purkaa kehittämänsä kolmen käsitteen avulla, joita hän nimittää sen ainoan oikean myytiksi, täydellistymisen myytiksi ja henkisen rakkauden myytiksi. Mutta ei näin! Vaan korkean veisun sanoin:
xxx/ellauri057.html on line 719: Murheellisten Laulujen Maa
xxx/ellauri087.html on line 442: Vanhimmat riimit löytyy Laulujen kirjasta 1KBC, kääk kääk panivat sääxet joen luodolla, toonien piti mäzätä. Metriikka on kielikohtaista, mikä toimii yhdessä on toisessa ihan kökköä. Riimi toimii lyhytsanaisissa kielissä joissa on paljon äänteitä ja vähän päätteitä, englanti ja kiina esimerkixi. Yxitavuisista löytyy kahmaloittain riimejä.
xxx/ellauri148.html on line 546: Juutalaisen tradition mukaan Salomo kirjoitti kolme Raamatun kirjoista, ja nämä kirjat vastaavat ihmisen elämän kolmea vaihetta: Laulujen laulu kuvaa nuoruuden tarmoa ja halua, Sananlaskut kypsän iän viisautta, ja Saarnaajan kirja vanhuuden kyynisyyttä. Talmudin ja Koraanin mukaan Salomo oli profeetta.
xxx/ellauri175.html on line 196: Ja hiänen äänensä artikuloi tämän lauseen kontraaltolla, niin rikkaalla ja niin puhtaalla, jopa niin taivaallisella tavalla, että vieraan korville, joka ei ollut puhunut sitä kieltä, jolla vieraat puhuivat, neiti Alicia Clary olisi vaikuttanut ylevältä haamukuvalta. Hypathia, ateenalaisin kasvoilla, vaeltelemassa öisin läpi Pyhän maan ja purkamassa tähtien valossa Siionin raunioilla sellaista unohdettua kohtaa Laulujen laulusta.
xxx/ellauri295.html on line 534: Shir ha-Shirim (Laulujen laulu) [שיר השירים]
xxx/ellauri304.html on line 202: Laulujen laulu eli (Salomon) Korkea veisu (hepr. ‏שיר השירים‎, Shir Hashirim, ”Laulujen laulu”) on yksi Raamatun Vanhan testamentin runollisista kirjoista. Se on Raamatun 22. ja juutalaisen Raamatun Tanakin kolmannen pääosion Ketuvimin neljäs kirja. Nimi ”Laulujen laulu” on itse kirjaa paljon myöhäisempi. Se tulee kirjan nimestä Vulgatassa, Canticum Canticorum.
xxx/ellauri304.html on line 204: Suomenkielisessä Raamatussa kirjan nimi on vuoden 1933 käännöksessä Korkea veisu, vuoden 1992 käännöksessä sen sijaan Laulujen laulu. Aivan persettä.
xxx/ellauri304.html on line 209: Musta (f) minä ja miellyttävä (f), lukee psalttarissa alkukielellä. Kirja muistuttaa tyyliltään muinaisen Lähi-idän alueen eroottisia runoja ja Theokritoksen maalaisidyllejä. Tästä syystä kriittiset tutkijat uskovat, että kirja on ajoitukseltaan myöhäinen ja että se on kirjoitettu hellenististen kulttuurivaikutteiden aikana. Vaikka kirja ei mainitse Jumalaa nimeltä kertaakaan, sen allegorisen tulkinnan vuoksi se on otettu mukaan Raamatun kaanoniin. Haha, se sai vaan patriarkkojen veret liikkeelle. Juutalaisen tradition mukaan kirja on allegoria Jumalan rakkaudesta Israelin kansaa kohtaan. Origeneestä alkaneessa kristillisessä perinteessä kirja on allegoria uskovaisen suhteesta seurakuntaan tai Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Vittu se on vaan pehmopornoa. Uuden testamentin kirjoittajat eivät viittaa Laulujen lauluun. Eikä ihme, on se niin heruttava, että Paavalilla olisi tullut vähemmästäkin kamat housuihin. Etenkin kun miehen kauneutta suizutetaan siinä aivan pidäkkeettömästi.
10