ellauri024.html on line 163: Erkki Puuperä johtaa osastoa. Kuvassa Jorma Laitinen marssii
ellauri040.html on line 182: Leuaton olkihattuinen ja kaljupäinen Laitinen Kai">Kai Laitinen oli näiden Maxin ja Moritzin hampaissa ihan viimeisinä vuosinaan kun pulska kana. Mahtoi harmittaa, kun vasta oli saanut professuurin viime tingassa.
ellauri040.html on line 211: Paitsi että Eskelisen teos on memento, se on myös monessa suhteessa anateema, syytöspuhe akateemista tutkimusta vastaan. Erityisesti kritiikin kohteena ovat kotimaisen kirjallisuuden professorit Maria-Liisa Nevala, Juhani Niemi ja Pirjo Lyytikäinen. Osansa saavat myös 'teoriarajoitteinen' Laitinen Kai sekä vanhemmat estetiikan ja yleisen kirjallisuuden edustajat V.A. Koskenniemi, K.S. Laurila, Eino Railo ja Rafael Koskimies. Yliopistollisen tutkimuksen ulkopuolisista kirjallisuuden alan vaikuttajista Eskelinen kohdistaa kritiikkinsä etenkin Tuomas Anhavaan, kun taas Alex Matson saa arvostusta. Kyse ei Eskelisen esimerkkien valossa ole ainoastaan tavalla tai toisella puutteellisesta tutkimuksesta vaan Eino Kauppisen tapauksessa suorastaan epäeettisestä tavasta julkaista Pentti Haanpään tekstejä. Kritiikkiä saavat osakseen myös eräät ulkomaiset tutkijat, kuten Mihail Bahtin ja 'nojatuolimarxilaiset kulttuurintutkijat' Fredric Jameson ja Terry Eagleton.
ellauri048.html on line 119: Koskenniemi oli huolestunut Valvojan menestyksestä ja kilpailutilanteesta uusien lehtien paineessa. Hän kirjoitti 18.9.1949 Uuden Suomen päätoimittaja Lauri Aholle ja valitti, ettei Valvojan nimi esiinny lehden palstoilla. "Alinomaa siteerataan Ajan Kirjaa ja Näköalaa". Vuonna 1949 aloittaneen Näköalan päätoimittaja oli Aaro Hellaakoski ja toimitussihteeri Tuomas Anhava. Vakinaisiksi avustajiksi olivat lupautuneet mm. Unto Kupiainen, Kai Laitinen, Kaarlo Marjanen, P. Mustapää, Annamari Sarajas, Aale Tynni ja Lauri Viljanen.*
ellauri054.html on line 365: Teologit väänsi hemmetisti esseitä, varsinkin piispa Sormunen, mut ei niitä kauan luettu. Ei Hande ainaskaan. Kirjallisuuskritiikkiä myös aivan vitusti: Rafu K-mies, Eino Krohn, Kai Laitinen, Irma Rantavaara, Eila Pennanen, Annamari Sarajas, Pekka "Tuus" Tarkka. Mulla taitaa olla JA Hollon "Kohtaamiani", vähän aloitin, en jaxanut.
ellauri055.html on line 966: WSOY:lla Pransu käännätti uudelleen Lauri Viljasella Teuvo Pakkalan suomentaman Viktorian. L. Viljanen ja Kai Laitinen oli Vaakun avustajia Valvojassa. Kai Laitisella oli omistuskirjoitettu kopsu Panun Hämeenkyrö-oppaasta. Hinta läpykästä Hagelstamilla oli kokonaista 30 egeä. Ei napannut. Siellä oli sukupolvenvaihdos tapahtunut. Viileähkö tytär piti puotia.
ellauri118.html on line 1085: Mitä naisviha sitten on? Äitin ja muitten tätien kieltojen maailman jättämää kaunaa lapsuudesta kai, ehdottaa Kai Linnilä. Kai Laitinen nyökyttää kaljupäätä, niin Kai Kailakin. Kai Pylkkänen on kahden vaiheilla. Kai Pahlman jää peippailemaan nahkakuulalla.
ellauri238.html on line 368: Hän tunsi itsensä aina evakoksi kuten Marquetta Posti. Harvoin nähtyä iljaista, herkkää, poikamaisen avutonta ja melankolista Penttiä Kai Laitinen on nimittänyt ”surun matkalaiseksi” Shakespearen sanoin: Sä olet lehti ruokalassa Resuiseksi selattu Pukuhuoneen korttipakka Ihan loppuun pelattu Sä olet yksin yksinäinen Mä olen yksin yksinäinen Mä olen onnen kerjäläinen... kurjuuden kuningas.
ellauri275.html on line 536: Tamminiemen pesänjakajat-kirjasta (kirj. "Loka" Laitinen) on jo maininta paasauxessa 259. Se löytyi resuisena Emmauxen kirjastosta 0.50 sentin hinnalla. Kiinnosti että ketä olivat ne pesänlikaajat. Ko aikana 1982 ei voinut vähempää kiinnostaa. Silti vittu, Tamminiemen pesänjakajat olivat "Loka" Laitisen perusteella seuraavat:
ellauri330.html on line 333: Laitinen, Kai, ”Koskimies, Rafael”. Kansallisbiografia-verkkoartikkeli. Luettu 11.5.2015.
xxx/ellauri209.html on line 65: Alivaltiosihteerin kaikkien aikojen ensimmäinen kolmas kirja Nuoret viralliset miehet jatkaa siitä, mihin Huippuvirallinen kirja jäi. Alivaltiosihteeri on juuri saapunut Iijoesta Tammerkoskeen ja nikkaroi itselleen pitkät kalsarit ikkunatiivisteteipistä 50-luvun Tampereella. Tähän teemaan palaan kun ehdin Paavo Rintalan teoxeen Rikas ja köyhä. Se on romaani nuoren miehen vaiheista 50-luvun alun Suomessa. Kai Laitinen Helsingin Sanomissa arveli että se voi herättää pahennusta.
xxx/ellauri259.html on line 450: Hanna Laitinen (1891–1929)
xxx/ellauri259.html on line 452: 3. vaimo. Pankkivirkailija Päätyi Leinon kolmanneksi vaimoksi, kun Leino yllättäen kosi vierailulla professori Laitisen veljentytärtä. Kun laulajatar Ester Laitinen kieltäytyi, Leino kosi tämän serkkua Hannaa. Pian häiden jälkeen Leino joutui katkaisuhoitoon ja rouva mielisairaalaan. Eikan heilat oli tollasia assorted englantilaisia lakuja, kuin Iisakki Singerin kääntäjättäret.
xxx/ellauri259.html on line 528: Laitinen Aarno">Aarno Olavi ”Loka” Laitinen (17. tammikuuta 1943 Helsinki – 25. syyskuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja kolumnisti pysähtyneisyyden aikana. Laitinen oli Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimies vuodesta 1972. Hänet erotettiin 1982, kun paljastui, että hän oli keskeinen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittaja. Saatuaan suuren neuvoston tuomion Aarno "Loka" Laitinen oli Iltalehden pitkäaikainen kolumnisti. Satiirisissa teksteissään hän arvosteli usein suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toinen kolumnien vakioaihe oli feminismi ja naisverkosto. Toisaalta hän kirjoitti hyväksyvään sävyyn niin sanotuista isojen poikien verkostoista. Hän otti kantaa vihreitä arvoja vastaan ja ydinenergian puolesta. Usein hän oli kolumneissaan vastustanut myös erilaisia sääntöjä ja kieltoja, jotka hänen mukaansa rajoittivat yksilönvapautta.
xxx/ellauri259.html on line 530: Vuoden 1982 presidentinvaalin edellä julkaistiin satiirinen kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka tekijäksi ilmoitettiin Lauantaiseura. Nimimerkin takana olivat Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehenä toiminut Laitinen sekä viisi muuta politiikan toimittajaa, muiden muassa HS:n myöhempi päätoimittaja Janne Virkkunen. Kun kirjan alkuperäinen kustannussopimus WSOY:n kanssa raukesi, kirjan julkaisi Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy:n ”pöytälaatikkofirma” Kustannus-Valhe. WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmio paljasti kirjan tekijät helmikuussa 1982, mikä johti Laitisen erottamiseen ja varoitukseen muille kirjan tekijöille. HS:n toimituksen johdon perustelujen mukaan kirjan kirjoittaminen ja julkaisu vieraan kustantajan toimesta olivat loukanneet lehden journalistisia periaatteita ja hyvää lehtimiestapaa. HS:n toimittajien ammattiosasto ilmaisi heti samana päivänä tukensa Laitiselle vaatien hänen työsuhteensa palauttamista. Laitinen vei erottamisensa välimiesoikeuteen, joka totesi toukokuussa 1982 antamassaan päätöksessä erottamisen laittomaksi ja määräsi Sanoma Oy:n maksamaan Laitiselle 20 000 markan korvaukset. Tämän jälkeen Laitinen siirtyi Hymy-lehden pakinoitsijaksi loukkaamaan hyvää lehtimiestapaa monilla muilla jutuilla.
xxx/ellauri354.html on line 137: Kai Laitinen
xxx/ellauri354.html on line 147: Kaljupäinen, paxuposkinen Kai Laitinen oli Pirkon ja Callen opiskelukaveri. Kiltti mies se taisi olla, ja ymmärsi runoja. Tätäkin Helvi Juvosen koskettavaa kurkirunoa.
xxx/ellauri354.html on line 176: 
Laitinen.jpg?itok=fv_pivcR" />
xxx/ellauri354.html on line 178: Kai Laitinen (keskellä, ilman tukkaa) edusti yhdessä Marja-Liisa Vartion kanssa Suomen Kirjailijaliittoa, kun Edith Södergranin muistomerkki paljastettiin vuonna 1960 Raivolassa, Neuvostoliitossa. Mustavalkoinen valokuva, jossa ihmisjoukko seisoo ulkona. Kahdella (?) näkyy kädessään seppele. Taustalla näkyy kaksi lippua. Yllä näkyvillä koivunoksilla on hieman lunta.
xxx/ellauri354.html on line 183: Lauri Viljasen kanssa Kaizu toimitti T. S. Eliotin runojen suomennoskokoelman (1949) ja kirjoitti Puolitiessä-esseekokoelmassaan (1958) siihen mennessä laajimman suomenkielisen esittelyn Franz Kafkasta. Laitinen oli myös uuden ruotsinkielisen kirjallisuuden esittelijä ja puolestapuhuja.
xxx/ellauri354.html on line 188: Kun Kallaksen elämäkertana 1950-luvulla alkaneen työn oli pitkittyessään otettava huomioon 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Suomessa enemmän muotiin tullut angloamerikkalainen uuskritiikki, Laitinen joutui väitöskirjassaan tasapainoilemaan kirjailijabiografian, lähdetutkimuksen ja teosanalyysin välillä. Rafu Koskimies huomautti arvostelussaan, että Laitinen oli onnistunut välttämään uuskritiikin ”pahimmat kompastukset”. Laitisen väitöskirjaa koskeviin omiin muistiinpanoihini olin tuolloin merkinnyt: ”Koskimies moittii uutta kritiikkiä, Koskimies on vanhentunut.”
xxx/ellauri354.html on line 190: Annamari Sarajaksen "tapaturmaisen" kuoleman jälkeen Laitinen valittiin Sarajaksen seuraajaksi vuonna 1986, mutta virkaa hän ehti hoitaa vain muutaman vuoden ennen siirtymistään eläkkeelle vuonna 1989. Vakiinnuttuaan professorinvirkaansa Sarajas näyttää vähitellen työlääntyneen tehtäväänsä eikä hän tutkijanakaan oikein pystynyt uudistumaan, motkottaa Juhani Niemi, tuo hampaaton lammas. Kevätlukukaudella 1969 laitoksella alkoivat vt. assistentteina pitää praktikumeja Kai Laitinen ja Pekka Tarkka, onnenpekka. Praktikumeista tuli niin suosittuja, että opiskelijat ryhtyivät vaatimaan niitä pakollisiksi. Siihen Sarajas jonkin verran pitkin hampain suostui, kun opintovaatimuksia käsiteltiin professorin kotona kokouksessa, johon minutkin opiskelijoiden edustajana kutsuttiin mukaan. Itse pidin Sarajaksen seminaarissa esitelmän Arvo Salon tuotannosta, mutta siirryin sittemmin kioskikirjallisuuteen. (Kiinnos.) Sarajas jätti joskus työt ja luennot kesken, palasi kotiinsa juomaan keskiolutta ja syömään rauhoittavia lääkkeitä. Yleisen kirjallisuustieteen kollega, narsistinen Aarne Kinnunen on kertonut, miten tiukasti Sarajas piti kiinni oppiaineensa reviiristä.
xxx/ellauri354.html on line 198: Kai Laitinen päätti modernia runoutta koskevan esseensä näihin lohdun sanoihin: jokaisella päivällä on laulunsa, vaikka valitettavasti se on nyt räppiä. Tärkeintä on ettei taide seisahdu. Tarvitaan uusia muotoja, uusia muotoja tarvitaan, muuten ei ole koko taidetta, Sakari Jurkka selvensi. Mixi vitussa? Onko taide jotain muotia? Kaise sitten on.
23