xxx/ellauri121.html on line 144: Toivo Kuulaa ammuttiin vappuyönä 1918, mutta hän kuoli vasta 18. toukokuuta. Vaimo Alma sairaalavuoteen vierellä Viipurissa.
xxx/ellauri121.html on line 174: Ryyppääminen jatkui, humalatila syveni, ja riidan aiheita löytyi lisää. Väiteltiin siitä, kuka oikeastaan ratkaisi sodan, valkoinen talonpoikais­armeija vaiko Saksassa koulutetut jääkärit. Juhlijoiden käytös muuttui sekavammaksi. Kun eräs ruotsalais­upseeri puhui äidinkieltään, Kuula kysyi häneltä kimpaantuneena: ”Mitäs siinä ruotsia mongerrat?” Jääkärit puolestaan haukkuivat Kuulaa bolševikiksi ja sanoivat tämän heilutelleen tahtipuikkoaan ryssille.
xxx/ellauri121.html on line 177: Kuulaa lyötiin. Mutta hänellä oli pohjalaiseen tyyliin vyöllään puukko, jolla hän huitaisi kahta sotilasta. Terä osui erästä jääkäriä pään seudulle, ja haavasta vuoti verta.
xxx/ellauri121.html on line 184: Luoti osui maahan kaatunutta Toivo Kuulaa päähän, ja säveltäjä loukkaantui vakavasti. Hänen sydämensä pysähtyi, mutta se käynnistettiin kamferiruiskeella. Sairaalassa Kuula tuli tajuihinsa, keskusteli vaimonsa Alman kanssa, eli useita päiviä vaihtelevassa tilassa ja kuoli vasta 18. toukokuuta 1918.
xxx/ellauri121.html on line 205: Ja Marttinen toden totta säpsähti. Hän oli kotonaan valmistautumassa Kuulaa käsittelevään keskustelutilaisuuteen ja selaili vaarin elämäkertaa. Kirjan viimeisillä sivuilla kerrotaan isoisän kuolemasta, ja siellä mainitaan useaan otteeseen myös Pekka Heikan nimi.
xxx/ellauri121.html on line 256: ”Ei ole mitään syytä jatkaa synkistelyä. Kuunnelkaa Kuulaa, joka ehti säveltää upeita teoksia! Hänen musiikkinsa on hyvin suomalaista, vivahteikasta ja tunneperäistä. On mahtavaa, että ulkomaita myöten nousee jatkuvasti esiin muusikoita, jotka esittävät ja levyttävät Kuulaa.”
6