ellauri018.html on line 655: Spoileri: Jatko-osassa herra Huu saa lopulta antaa perixi, lyö hanskat tiskiin ja ottaa Pamin laillisesti vihityxi vaimoxi. Peto hävis, loinen voitti pachisipelin. Munasolut pääsi kotipesään ennen siittiöitä. Peli tunnetaan nyt backgammonina. Olli Koskimies pelas sitä kun se oli muotia. Nyt se on yhtä passé kuin squash ja takatukka.
ellauri024.html on line 395: Rafu Koskimies (1898) oli Arskan Efialtes. Arska ei kuzunut sitä sitten karonkkaan. Rafu luennoi kuin Oiska Ketonen (1913), istualtaan kirjasta. Mä luennoin istualtaan tietokoneen ruudulta. Paljon eroa. No pianhan päästään siitäkin.
ellauri040.html on line 211: Paitsi että Eskelisen teos on memento, se on myös monessa suhteessa anateema, syytöspuhe akateemista tutkimusta vastaan. Erityisesti kritiikin kohteena ovat kotimaisen kirjallisuuden professorit Maria-Liisa Nevala, Juhani Niemi ja Pirjo Lyytikäinen. Osansa saavat myös 'teoriarajoitteinen' Laitinen Kai sekä vanhemmat estetiikan ja yleisen kirjallisuuden edustajat V.A. Koskenniemi, K.S. Laurila, Eino Railo ja Rafael Koskimies. Yliopistollisen tutkimuksen ulkopuolisista kirjallisuuden alan vaikuttajista Eskelinen kohdistaa kritiikkinsä etenkin Tuomas Anhavaan, kun taas Alex Matson saa arvostusta. Kyse ei Eskelisen esimerkkien valossa ole ainoastaan tavalla tai toisella puutteellisesta tutkimuksesta vaan Eino Kauppisen tapauksessa suorastaan epäeettisestä tavasta julkaista Pentti Haanpään tekstejä. Kritiikkiä saavat osakseen myös eräät ulkomaiset tutkijat, kuten Mihail Bahtin ja 'nojatuolimarxilaiset kulttuurintutkijat' Fredric Jameson ja Terry Eagleton.
ellauri042.html on line 853: Nuuh nuuh. Haistan että jollakulla täällä on marjapäivät. Aarne Koskimies-ressukalle tuli päinvastoin anosmia. Se kuoli kauan aikaa sitten. Sen hauvalla ei luettu Kaddishia (se vaati 10 jutkuäijää eli minyan) mutta ehkä psalmi 103.
ellauri055.html on line 873: ystävän Eero Koskimiehen isännöimään Laitilan virkataloon. (Kyrön Forsmaneja sekin varmaan. Taatan syntymäsukunimi oli Koskinen, luki Genissä. Sen isä oli joskus Kauppila, joskus Koskinen. Mistäs se Sillinpää nimi sitten tuli? Talonpaikasta. Oliko Sillinpää kenties Forsmanien äpäre? Entäs Rafael Koskimies, Taatan aseenkantaja? Joo sekin on 18.vuosisadan Kyrön papin Zachris Forsmanin jälkeläisiä, kuin myös Aarne Vindician Koskimies, mun setä.)
ellauri055.html on line 876: Tietolaatikko: Forsmanska släkten Forsman on Pohjanmaalta lähtöisin oleva suomalainen suku, jonka sukuhaaroista osassa nimi on suomennettu muotoon Koskimies ja yhdessä sukuhaarassa muotoon Yrjö-Koskinen. Kaksi sukuhaaraa on myös aateloitu. Suku oli pitkään pappissuku, mutta myöhemmin siitä on tullut runsaasti sivistyneistön edustajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suomessa on kuitenkin myös monia muita Forsman-nimisiä sukuja, jotka eivät ole sukua keskenään.
ellauri055.html on line 878: Suvun vanhin tunnettu kantaisä on 1500-luvun alkupuolella Ruotsin Ångermanlandissa kirkkoherrana toiminut Nicolaus Petri. Hänen pojanpojan poikansa, majuri Johan Persson Forsman asettui 1600-luvulla asumaan Pohjanmaalle, ja hänen jälkeläisissään oli poika Johan Forsmanista alkaen pappeja kuudessa polvessa peräkkäin. Pääosa suvun päähaaran merkittävistä henkilöistä on nuoremman Johan Forsmanin pojanpojan pojan, lääninrovasti Zachris Forsmanin (1763–1839) jälkeläisiä. Näihin kuuluvat myös Koskimies-nimiset sekä vuonna 1884 aateloituun vapaaherralliseen Yrjö-Koskinen-sukuun kuuluvat. Johan Forsmanin nuoremmasta pojasta polveutuu toinen sukuhaara, joka myös aateloitiin, vuonna 1856 nimellä Forsman.
ellauri055.html on line 929: Sillinpää kuoli Mehiläisen sairaalassa Helsingissä 75-vuotiaana kesäkuun alussa 1964. Ruumiinsiunauksen Helsingin tuomiokirkossa toimitti piispa Eelis Gulin ja muistopuheen piti professori Rafael Koskimies, jonka Sillinpää oli määrännyt tähän tehtävään jo vuosia aiemmin. Sillinpää haudattiin Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle. Siellä on varmaan Koskisia kuin Mannisia Kangasniemellä. Tai sitten ei. Asteroidi 1446 Sillinpää on varmaan liian pieni tehdäxeen suurta koloa osuessaan maahan.
ellauri055.html on line 938: Rafu Koskimies vois sit olla joku Taatan pikkuserkku. Mix taata ryysti niin paljon viinaa? Mixen kirjoissa on paljon lehtolapsia? Setämiehen tie johti Alman vanhan suolapaikan luo. Paavon äpäreestä tuli kunniallinen.
ellauri055.html on line 988: Juho Rudolfin poika Juho Eero Lemmitty (Forsman>Koskimies) oli aikanaan harjoittanut humanistisia ja teologisia opintoja, mutta asettui lopulta tavallisen tyyliseksi lansjunkkariksi, jommoisena yhteinen kansa häntä hiukan naureskeli, mutta myöskin piti arvossa, sillä hänellä oli pontevat hengenlahjat ja tarvittaessa luja käsivarsikin oikein noin ruumiillisessa mielessä. Hyvä veikkoni oli Laitilan isäntä Eero Forsman, sittemmin Koskimies, jonka tarina päättyi sitten traagillisesti kansamme kärsimyksen päivinä 1918. Punikit nirhas sen myllyn ahteeseen. (Mikä on ahde? Kai se on vaan rinne. Joo, mäki, törmä, rinne.)
ellauri055.html on line 990: Vielä syksyllä 1910 Sillanpää saattoi kertoa kotiin, että ”kaikki on taas käynnissä” ja hän on ollut ”kemiallisissa töissä tuntematta mitään pahoinvointia”. Asunto (opiskelijakortteeri Helsingissä) oli entisen vieressä Antinkadulla Kampin ostarin vieressä, taskussa rahaa, pankissa 4000 markan uudistettu laina, takaajina Lempäälän patruunat Selin ja Sotavalta sekä kotipitäjästä rovasti Ilvonen ja talolliset Koskimies ja Nuuti. Paremmin eivät ylioppilaan asiat olisi voineet olla.
ellauri066.html on line 47: Runokokoelma ja latinan pro olivat Keken ekan ja ainoan opiskeluvuoden saavutuxet Turussa. VA Koskenniemeen ehti sentään tutustua. Koskenniemi ehti tutustua aika moneen runoilijatyttöseen. Toimeliasta tafsausta. Koskenniemen nuiva arvostelu Keken esikoisesta aiheutti kyllä ärtymystä. Olihan Vaakulla ollut osuutta niiden julkaisemisessa. Vaakku peitti sillä jälkiään, potki päälle tarpeenteon pienen sievän santakeon. Helaakosken arvostelu Lassen kokoelmasta IL:ssä oli tyrmäävä. Teki Pojulle suorastaan raakaa vääryyttä. No raaaxihan Aaroa mainittiin. Elsa Enäjärvi (HS) jota P.Mustapää sittemmin petti rumasti, oli liian naismainen ja Rafu Koskimies (Uusi Normaali) liian setämäinen. Kaikki tässä rupeavatkin töhertämään lehtiin. Lasseakin Helaakosken arvostelu suututti. Se oli karkean tylsästi kirjoitettu. Filosofista runoutta ei ymmärretä.
ellauri092.html on line 384: Ivar August Heikel (1861–1952) oli O. I. Heikelin veli joka teki sen latinan sanakirjan. Se kuoli 2vk ennenkuin mä synnyin. Tutustuttiin vaan kirjallisesti. Ivar oli Helsingin yliopiston klassisen kreikan kielen ja kirjallisuuden professori, joka toimi myös Helsingin yliopiston rehtorina. Ivar kirjoitti kirjan sosialismista 1906. Huu! Ivarin tiedot on Kuka Kukin On-kirjasta, jonka toimitti L.A.P. Poijärvi. Tämmösiä hyväveliseuroja: Otavan tietosanakirjan täydennysosien toimittajissa on mun sukulainen Hjalmar, Rafu Koskimies, Poizu, Heikki Waris (jonka pikkuserkku Klaus Waris hommas Callelle ensin professuurin ja sizen sinekyyrin Sitrasta), Kimmo Koskenniemen isä-Matti, ja Hellan langonpoika Jaakko. Ilmari ja Toini oli serkuxet.
ellauri092.html on line 389: Ison tietosanakirjan täydennysosien toimituskunta. Vasemmalta Hjalmar Brotherus, Reino Oittinen, Niilo J. Toivonen, Rafael Koskimies, L. Arvi P. Poijärvi, Heikki Waris, Matti Koskenniemi, Jaakko Wuolijoki ja Ilmari Havu.
ellauri115.html on line 281: Molemmille oli yhteistä, että ne eivät mielellään näyttäneet sivullisille pippeliä eivätkä kyykistelleet seurassa. Häveliäitä olivat paizi milloin tarve oli kamala. Ukko Nooa taisi olla samaa porukkaa. Tota vaivaa ei mulla ole, kuten Tinna Koskimies vainaja sai kokea.
ellauri330.html on line 276: Rafu Koskimies ja Käärijä
ellauri330.html on line 278: Rafael Koskimies on mainittu siellä täällä paasauxissa. Se on samoja Kyrön Forsmanneja kuin lyhyenläntä Aarne-setä, tai nimensä Sillinpääxi muuttanut Taata os. Koskinen. Rafu piti sille etukäteen tilatun nekrologin. Rafun oppilas Aarne Kinnumen ei pitänyt Rafua paljon minään, ei liioin pikku Make Eskelinen. Nytkun Pasilan sivukirjaston Kirjavan keskiviikon kierrätyskirjoista löytyi Rafun muistelmateos ,"Helsinki ja härjänvaza", on ehkä aika tutustua Rafun elämään ja teoxiin.
ellauri330.html on line 280: Rafu oli Masa 6:n opettajan Mara Haavion kolleega, toimittivat yhteisvoimin kokoomateoxia ja tietosanakirjoja. Koskimies Rafael">Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman) 9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki, on myös 1/375 löysäpukuisen Arto Samulin humanisteista. Samulin lailla hän oli oikealle kallellaan. Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924 Vaakku Koskenniemrn sivuvaununa. Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941.
ellauri330.html on line 283: Rafael Koskimies syntyi Savonlinnassa helmikuussa 1898 fennomaani-ihanteita kannattavan keskiluokkaisen lehtoriperheen vanhimmaksi lapseksi. Perheen fennomaanimyönteisyys ei ollut yllättävää, sillä suku kytkeytyy kuuluisiin fennomaaniaatteen ajajiin, kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen, josta Rafun äiti pissi herneitä. Rafael Koskimiehen sukunimi olikin vuoteen 1926 asti Forsman. Yrjö-Kossuilla on mahtipontinen kivi Hietaniemessä. Siinä lähistöllä on Rafukin pienen kiven alla. Rafun äisky oli voimisyelunopettaja, os. Heikinheimo, ex-Heikel, ex-Heikkilä Oulunjoelta, Oulun Houruloiden naapurista. Musta lammas Armas tuli esiin Katri Valan partnerina.
ellauri330.html on line 289: Muut Koskimiehen teokset kuuluvat kulttuurihistoriaan, kuten Runebergin Suomi, tai napostelevat yksittäisten kirjailijoiden elämäntöitä, kuten Aleksis Kiveä. Koskimies myös jatkoi loppuun Gunnar Suolahden aloittaman Yrjö Sakari Yrjö-Koskisesta kertovan unettavan kirjan ja tuli täten sivunneeksi oman sukunsa historiaa.
ellauri330.html on line 292: Arvosteluissaan hän pyrki välttämään turhan voimakkaita tai latautuneita sanoja, mutta piti silti kielen elävänä ja rikkaana. Hän pohti esseissään kriitikon etiikkaa ja tuli lopputulokseen, että oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja totuudessa pidättyväisyys ovat kriitikolle olennaisia arvoja. Koskimies ei myöskään yleensä antautunut päivän polttaviin polemiikkikeskusteluihin. Kenties juuri näistä syistä Koskimiestä on pidetty mitättömänä.
ellauri330.html on line 333: Laitinen, Kai, ”Koskimies, Rafael”. Kansallisbiografia-verkkoartikkeli. Luettu 11.5.2015.
ellauri330.html on line 334: ”Kaarlo Rafael Koskimies”. Menneisyyden humanistit -verkkosivusto. Luettu 13.5.2015.
ellauri330.html on line 335: Rafael Koskimies, ”Helsinki ja Härjänvatsa”. Otava: Helsinki 1953.
ellauri330.html on line 500: Tähän aikaan kasakoilla ei ollut heppoja mutta ne pyysivät tataareita apuun. Szlachta ( puola: [ˈʂlaxta]; Liettuan:šlėkta) olivat Puolan kuningaskunnan, Liettuansuurruhtinaskunnan ja Puolan ja Liettuan liittovaltion valtakunnan aatelisto, jolla oli luokkana hallitseva asema valtiossa, joka käytti laajoja poliittisia oikeuksia ja voimaa. Szlachta erosi luokkana merkittävästi Länsi-Euroopan feodaaliaatelista, sillä ne olivat allodiaaleja eikä mitään kunkun lojaaleja torppareita taxvärkkipäivineen. Pikku Rafu Koskimies kazoi mielissään ikkunasta kuinka iskän torpparit tuli töihin aaumuvarahin lähteäxeen mezätöihin sydänmaalle.
xxx/ellauri057.html on line 1067: Wang Wei: Ei Elina Vaaraa ole unohdettu... Ystäväni Satu Koskimies julkaisi romaanin Hurmion tyttäret (2009), jossa päähenkilöinä ovat Elina Vaara ja Katri Vala.
xxx/ellauri128.html on line 174: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja, toim. Rafael Koskimies, Martti Haavio, WSOY 1930
xxx/ellauri129.html on line 717: Meredith sai vuonna 1905 kuningas Edvard VII:n myöntämän Order of Merit -ansiomerkin. Vau! Meredithin tekstejä on antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1933). Eikai ne vaan ole Vaakun kokoamia? Maailmankirjallisuuden kultainen kirja on 7-osainen suomalainen kirjallisuusantologia, joka julkaistiin vuosina 1930–1954. Teossarjaan koottiin näytteitä maailmankirjallisuudesta. Sarjan päätoimittajina olivat Rafael Koskimies ja Martti Haavio, ja teoksen kustansi WSOY. Nojaa, yhtä toxisia setämiehiä.
xxx/ellauri354.html on line 188: Kun Kallaksen elämäkertana 1950-luvulla alkaneen työn oli pitkittyessään otettava huomioon 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Suomessa enemmän muotiin tullut angloamerikkalainen uuskritiikki, Laitinen joutui väitöskirjassaan tasapainoilemaan kirjailijabiografian, lähdetutkimuksen ja teosanalyysin välillä. Rafu Koskimies huomautti arvostelussaan, että Laitinen oli onnistunut välttämään uuskritiikin ”pahimmat kompastukset”. Laitisen väitöskirjaa koskeviin omiin muistiinpanoihini olin tuolloin merkinnyt: ”Koskimies moittii uutta kritiikkiä, Koskimies on vanhentunut.”
29