ellauri035.html on line 1219: Kiinan vanhin runoteos on konfutselaiseen kaanoniin kuuluva Shih ching (shijing) eli Laulujen kirja . Laulut ovat syntyneet vuosina 1100-700 eKr. Toivo Koskikallion luoma Kalevala-mittaa jäljittelevä suomennoskokoelma on varsin outo ja jopa kiinalaisuudesta vieraannuttava lukukokemus. Onneksi myös Pertti Nieminen on luonut teoksesta oman kokoelmansa. Sieltä löytyy ihastuttavaa rakkauslyriikkaa sekä mm. legendoja ja riittilauluja.
ellauri040.html on line 211: Paitsi että Eskelisen teos on memento, se on myös monessa suhteessa anateema, syytöspuhe akateemista tutkimusta vastaan. Erityisesti kritiikin kohteena ovat kotimaisen kirjallisuuden professorit Maria-Liisa Nevala, Juhani Niemi ja Pirjo Lyytikäinen. Osansa saavat myös 'teoriarajoitteinen' Laitinen Kai sekä vanhemmat estetiikan ja yleisen kirjallisuuden edustajat V.A. Koskenniemi, K.S. Laurila, Eino Railo ja Rafael Koskimies. Yliopistollisen tutkimuksen ulkopuolisista kirjallisuuden alan vaikuttajista Eskelinen kohdistaa kritiikkinsä etenkin Tuomas Anhavaan, kun taas Alex Matson saa arvostusta. Kyse ei Eskelisen esimerkkien valossa ole ainoastaan tavalla tai toisella puutteellisesta tutkimuksesta vaan Eino Kauppisen tapauksessa suorastaan epäeettisestä tavasta julkaista Pentti Haanpään tekstejä. Kritiikkiä saavat osakseen myös eräät ulkomaiset tutkijat, kuten Mihail Bahtin ja 'nojatuolimarxilaiset kulttuurintutkijat' Fredric Jameson ja Terry Eagleton.
ellauri042.html on line 853: Nuuh nuuh. Haistan että jollakulla täällä on marjapäivät. Aarne Koskimies-ressukalle tuli päinvastoin anosmia. Se kuoli kauan aikaa sitten. Sen hauvalla ei luettu Kaddishia (se vaati 10 jutkuäijää eli minyan) mutta ehkä psalmi 103.
ellauri048.html on line 125: Koskenniemi aloitti välittömästi Revon savustamisen Uudesta Suomesta. Hän kirjoitti 19.7.1950 Aholle, "että hra Repo ei ole sovelias henkilö U.S:n kulttuuritoimittajaksi … Jos hra Repo saa edelleen jatkaa toimintaansa U.S:ssa, on Sinun kyllä pakko jättää minut pois laskuista U.S:n arvostelijana ja avustajana." Aho ilmoittikin 16.8.1950 Revolle, ettei tämä voinut jatkaa Uudessa Suomessa määräaikaisen sopimuksensa päättyessä lokakuun alussa.* Koskenniemi kirjoitti myös ohjelmajohtaja Jussi Koskiluomalle 14.10.1950. Hän "asetti harkittavaksi" oliko Yleisradion syytä käyttää "yleisön kirjallisena valistajana niin suuressa määrässä yleistä arvostelukykyä vailla olevaa henkilöä kuin hra E. S. Repo".*
ellauri053.html on line 783: Tagore oli inkkarien Yrjö-Koskinen, myöntyväisyysmies. Mikäs sillä oli hätänä, valtavat tiluxet Itä-Intiän kauppakomppanialta saatuna. Kävi makealla kukkaiskielellä nokkapokkaa Gandhin kanssa, joka osasi sanoa brittipaskiaisille sentään ei, ainakin pyllistää niille vaikka ilman pyssyjä ja housuja. Senkö tautta Rampee sai sen noopelinkin, sillä sentään pylly kääntyi itäänpäin.
ellauri054.html on line 363: Haisteleva humanismi on peräisin Viljaselta. Lauri vähän vittuili Koskimiehen Rafulle. Narsismista lyödään mynttiä.
ellauri055.html on line 847: Hämeenkyrössä on tarjolla runsaasti mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Koskinäytöxet on toistaisexi peruttu.
ellauri055.html on line 849: Hämeenkyrön kirkkoherrana toimi 1800-luvun puolivälissä Georg Jakob Forsman, jonka poika Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti – opeteltuaan suomen kielen – esikoisteoksensa, kertomuksen Hämeenkyrön pitäjästä, vuonna 1851. Yrjö-Koskinen vietti myöhemmin kesiään Hämeenkyrössä läheltä Kyröskoskea omistamallaan mökillä.
ellauri055.html on line 858: F.E. "Taata" Sillinpää syntyi 1888 ja kuoli 1963. 5v nuorempi kuin Wilho ja 2v vanhempi kuin Poju. Sillinpään vanhemmat olivat alun perin Kauvatsalta kotoisin ollut mäkitupalainen Frans Henrik ”Pransu” Koskinen (1851–1921) ja hämeenkyröläinen palvelija Loviisa Vilhelmina ”Miina” Mäkelä (1848–1927), jotka menivät naimisiin vuonna 1882. Sillinpään lapsuusvuosina perhe asui Hämeenkyrön Kierikkalan kylässä Myllykolu-nimisessä mökissä. Palkkapiian poika.
ellauri055.html on line 873: ystävän Eero Koskimiehen isännöimään Laitilan virkataloon. (Kyrön Forsmaneja sekin varmaan. Taatan syntymäsukunimi oli Koskinen, luki Genissä. Sen isä oli joskus Kauppila, joskus Koskinen. Mistäs se Sillinpää nimi sitten tuli? Talonpaikasta. Oliko Sillinpää kenties Forsmanien äpäre? Entäs Rafael Koskimies, Taatan aseenkantaja? Joo sekin on 18.vuosisadan Kyrön papin Zachris Forsmanin jälkeläisiä, kuin myös Aarne Vindician Koskimies, mun setä.)
ellauri055.html on line 876: Tietolaatikko: Forsmanska släkten Forsman on Pohjanmaalta lähtöisin oleva suomalainen suku, jonka sukuhaaroista osassa nimi on suomennettu muotoon Koskimies ja yhdessä sukuhaarassa muotoon Yrjö-Koskinen. Kaksi sukuhaaraa on myös aateloitu. Suku oli pitkään pappissuku, mutta myöhemmin siitä on tullut runsaasti sivistyneistön edustajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suomessa on kuitenkin myös monia muita Forsman-nimisiä sukuja, jotka eivät ole sukua keskenään.
ellauri055.html on line 878: Suvun vanhin tunnettu kantaisä on 1500-luvun alkupuolella Ruotsin Ångermanlandissa kirkkoherrana toiminut Nicolaus Petri. Hänen pojanpojan poikansa, majuri Johan Persson Forsman asettui 1600-luvulla asumaan Pohjanmaalle, ja hänen jälkeläisissään oli poika Johan Forsmanista alkaen pappeja kuudessa polvessa peräkkäin. Pääosa suvun päähaaran merkittävistä henkilöistä on nuoremman Johan Forsmanin pojanpojan pojan, lääninrovasti Zachris Forsmanin (1763–1839) jälkeläisiä. Näihin kuuluvat myös Koskimies-nimiset sekä vuonna 1884 aateloituun vapaaherralliseen Yrjö-Koskinen-sukuun kuuluvat. Johan Forsmanin nuoremmasta pojasta polveutuu toinen sukuhaara, joka myös aateloitiin, vuonna 1856 nimellä Forsman.
ellauri055.html on line 929: Sillinpää kuoli Mehiläisen sairaalassa Helsingissä 75-vuotiaana kesäkuun alussa 1964. Ruumiinsiunauksen Helsingin tuomiokirkossa toimitti piispa Eelis Gulin ja muistopuheen piti professori Rafael Koskimies, jonka Sillinpää oli määrännyt tähän tehtävään jo vuosia aiemmin. Sillinpää haudattiin Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle. Siellä on varmaan Koskisia kuin Mannisia Kangasniemellä. Tai sitten ei. Asteroidi 1446 Sillinpää on varmaan liian pieni tehdäxeen suurta koloa osuessaan maahan.
ellauri055.html on line 934: Otin työhypoteesixi et Sillinpään ois bylsinyt joku Forsmanni. Taatan äidillä oli jonkun "mr Ankan" kanssa 1872 poika joka kuoli 1875. Taata ei ole yhtään vanhan jäyhäleuka tukkilaisen Pransu Kutilan eli Kauppilan näkönenkään. Paizi yhtä kalju. Äitinsä näköä on kovasti. Mixen syntymänimi oli Koskinen? Ja mistäs rahat siihen kauppapuotiin tulivat? Oisko ne ollu Forsmanien hush mania?
ellauri055.html on line 938: Rafu Koskimies vois sit olla joku Taatan pikkuserkku. Mix taata ryysti niin paljon viinaa? Mixen kirjoissa on paljon lehtolapsia? Setämiehen tie johti Alman vanhan suolapaikan luo. Paavon äpäreestä tuli kunniallinen.
ellauri055.html on line 940: No ei nyt sentään, sanoo fil. lis. Panu Rajala. Ponu on ize Mäkelöiden sukua, ajaa Taatan sumuvaloilla. Pransu isä otti nimexeen Koskinen Kokemäenjoen Kauvazalta Hämeenkyröön muutettuaan. Se sanoi kovaäänisesti mää ja sää. Sillanpää oli niiden kämpän nimi. Koskinen oli kovin yleinen nimi paikkakunnalla. Äiti oli kyllä piikasena pantu paxuxi jossain palveluspaikassa, mut äpäre oli kuollut kolmivuotiaana. Itsellinen äiskä iski sitten izeänsä nuoremman etumiehen. Ne oli kumpikin tollasia talollisten köyhiä sukulaisia, persuja mökkiläisiä.
ellauri055.html on line 984: Ja koska nyt kerran Forsmanit, joista sittemmin tuli hyviä ystäviäni, näin puheeksi tulivat, niin on minun elämäni kohtalossa kahdella sen suvun jäsenellä ollut erinomaisen tärkeä merkitys. Kun vanhempieni varat olivat minun viisi luokkaa lyseota käytyäni ehtyneet ja minä silti lähdin vielä kuudennelle, niin satuin tällöin jostakin syystä olemaan jonakin päivänä poissa koulusta, ja kerran saksan ja ranskan kielen opettajani Eino Sakari Yrjö-Koskinen eli Pekka pistäytyi katsomaan, mikä nuorta herra Sillanpäätä vaivasi. Ja vaikka vapaaherra kääntyikin sieltä (kortteeri-isäntäni) Davidssonin ja kolmen muun huushollin yhteiskeittiöstä takaisin luokseni tulematta, niin, ehkä asuntoni hukan proletaariset piirteet olivat häntä hämmentäneet, hän hankki minulle paikan silloiseen mahtavaan Liljeroosin perheeseen sen kuopuksen eräänlaiseksi henkiseksi imettäjäksi.
ellauri055.html on line 986: Forsmanien suvusta puheen ollen voinen tässä kertoa muistojani myös Juho Rudolfista, filosofianmaisterista, ja Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen veljestä, joka piti sitä Laitilan virkataloa Hämeenkyrössä. Hän oli, niin kuin sen ajan herrat, semmoiset maalaisjunkkarit yleensä, melkolailla alkoholipitoisiin juomiin kiintynyt. Kerran isävainajani hoivaili äijää sieltä lauttarannasta ylös Laitilan taloon. Kun perille päästiin, niin sanoi äijä, että en minä sinulle tästä mitään rupea maksamaan, sinä olet kyllä sieltä Laitilan metsästä jotakin puunpuolta sen verran kähveltänyt, että kyllä sinä saat minua kerran auttaa tällä lailla. Isäni kertoi tätä erikoisen kuvaavana juttuna sen ajan herrojen realistisesta taloudellisesta elämänasenteesta.
ellauri055.html on line 988: Juho Rudolfin poika Juho Eero Lemmitty (Forsman>Koskimies) oli aikanaan harjoittanut humanistisia ja teologisia opintoja, mutta asettui lopulta tavallisen tyyliseksi lansjunkkariksi, jommoisena yhteinen kansa häntä hiukan naureskeli, mutta myöskin piti arvossa, sillä hänellä oli pontevat hengenlahjat ja tarvittaessa luja käsivarsikin oikein noin ruumiillisessa mielessä. Hyvä veikkoni oli Laitilan isäntä Eero Forsman, sittemmin Koskimies, jonka tarina päättyi sitten traagillisesti kansamme kärsimyksen päivinä 1918. Punikit nirhas sen myllyn ahteeseen. (Mikä on ahde? Kai se on vaan rinne. Joo, mäki, törmä, rinne.)
ellauri055.html on line 990: Vielä syksyllä 1910 Sillanpää saattoi kertoa kotiin, että ”kaikki on taas käynnissä” ja hän on ollut ”kemiallisissa töissä tuntematta mitään pahoinvointia”. Asunto (opiskelijakortteeri Helsingissä) oli entisen vieressä Antinkadulla Kampin ostarin vieressä, taskussa rahaa, pankissa 4000 markan uudistettu laina, takaajina Lempäälän patruunat Selin ja Sotavalta sekä kotipitäjästä rovasti Ilvonen ja talolliset Koskimies ja Nuuti. Paremmin eivät ylioppilaan asiat olisi voineet olla.
ellauri066.html on line 47: Runokokoelma ja latinan pro olivat Keken ekan ja ainoan opiskeluvuoden saavutuxet Turussa. VA Koskenniemeen ehti sentään tutustua. Koskenniemi ehti tutustua aika moneen runoilijatyttöseen. Toimeliasta tafsausta. Koskenniemen nuiva arvostelu Keken esikoisesta aiheutti kyllä ärtymystä. Olihan Vaakulla ollut osuutta niiden julkaisemisessa. Vaakku peitti sillä jälkiään, potki päälle tarpeenteon pienen sievän santakeon. Helaakosken arvostelu Lassen kokoelmasta IL:ssä oli tyrmäävä. Teki Pojulle suorastaan raakaa vääryyttä. No raaaxihan Aaroa mainittiin. Elsa Enäjärvi (HS) jota P.Mustapää sittemmin petti rumasti, oli liian naismainen ja Rafu Koskimies (Uusi Normaali) liian setämäinen. Kaikki tässä rupeavatkin töhertämään lehtiin. Lasseakin Helaakosken arvostelu suututti. Se oli karkean tylsästi kirjoitettu. Filosofista runoutta ei ymmärretä.
ellauri066.html on line 233: No ei. Virtauxessa ei ole tahtia vaan nopeus, vektori suuntaa ja vauhtia. Onko siinä rytmiä? No ei oikeestaan. Paizi jos on aaltoja. Hengityxessä ja sydämessä on aaltomainen rytmi, pakkomarssille lyödään tahtia. Kai se sit on tässä: keskusjohtoinen keskushermosto antaa tahtia, (para)sympaattinen tunnepuoli määrää rytmiä. Kun sydän exyy rytmistä tarvitaan tahdistin. Tai defibrillaattori, tuo Callen ikäkausilelu, johon Pezku on jo tutustunut. Kesien kesä oli ihana kun Aaron tahti loppuviimein pysyi Lempin rytmissä. Tultiin perille samalla työnnöllä. Koski vapaa tapaa Aaltosen, sotamies on rannassa.
ellauri088.html on line 665: Miästä katotaaj jalvoisiin, piikaa päähää. (Koski Tl.)
ellauri092.html on line 384: Ivar August Heikel (1861–1952) oli O. I. Heikelin veli joka teki sen latinan sanakirjan. Se kuoli 2vk ennenkuin mä synnyin. Tutustuttiin vaan kirjallisesti. Ivar oli Helsingin yliopiston klassisen kreikan kielen ja kirjallisuuden professori, joka toimi myös Helsingin yliopiston rehtorina. Ivar kirjoitti kirjan sosialismista 1906. Huu! Ivarin tiedot on Kuka Kukin On-kirjasta, jonka toimitti L.A.P. Poijärvi. Tämmösiä hyväveliseuroja: Otavan tietosanakirjan täydennysosien toimittajissa on mun sukulainen Hjalmar, Rafu Koskimies, Poizu, Heikki Waris (jonka pikkuserkku Klaus Waris hommas Callelle ensin professuurin ja sizen sinekyyrin Sitrasta), Kimmo Koskenniemen isä-Matti, ja Hellan langonpoika Jaakko. Ilmari ja Toini oli serkuxet.
ellauri092.html on line 389: Ison tietosanakirjan täydennysosien toimituskunta. Vasemmalta Hjalmar Brotherus, Reino Oittinen, Niilo J. Toivonen, Rafael Koskimies, L. Arvi P. Poijärvi, Heikki Waris, Matti Koskenniemi, Jaakko Wuolijoki ja Ilmari Havu.
ellauri115.html on line 281: Molemmille oli yhteistä, että ne eivät mielellään näyttäneet sivullisille pippeliä eivätkä kyykistelleet seurassa. Häveliäitä olivat paizi milloin tarve oli kamala. Ukko Nooa taisi olla samaa porukkaa. Tota vaivaa ei mulla ole, kuten Tinna Koskimies vainaja sai kokea.
ellauri140.html on line 121: The Redcrosse Knight, hero of Book I. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Punaisen Ristin kenraali. Wears Lacrosse shirt with logo of Libresse, the crocodile Queen Mary.
ellauri221.html on line 425: "Performanssitaiteilija" Pentti-Otto "Härö" Koskinen makaa tietyssä asennossa kadulla. Pulut nokkivat sen pipua. Vitun pellejä. Ei pulut siis vaan nää lippalakkipäät. Mutta tälläset uskontosisällöt on vieraita nykykirjallisuudelle. Eivät trendaa, sixi Nyölenkin on lakannut kirjoittelemasta ja painaa kotona vaan kirjankansia.
ellauri238.html on line 194: Mutta kekä oli Armo Hormia? Armo Lahja Hormia (31. tammikuuta 1928 Juuka – 11. lokakuuta 1988 Mikkelin mlk) oli suomalainen psykiatri, kirjailija, runoilija, kirjankustantaja ja ties mikä turkulainen kulttuurivaikuttaja. Hän käytti nimimerkkiä Lahja Kömi. Meillä oli vuosikymmenet erään Lahja nimisen käpyläläisen spugen puinen vessankansi, joka hiomisen jälkeenkin tuoxahti vienosti kuselle. Hormioista on mainintoja villapuseroiselta Pentti Kutoselta sekä nyhveröltä Rafu Koskimieheltä toisaalla.
ellauri282.html on line 97: [3.4. klo 14.40] +358 44 2776451: Koskiko Humen giljotiini sittenkin vain positiivista oikeutta, jossa siitä miten laki on ei saa päätellä miten sen moraalisesti pitäisi olla. Humen sittemmin harrastamaan Englannin hiatorian suhteen akatuksesta on voinut olla tpdellista hyötyä. Oliko David Hume aikansa Teemu Keskisarja?
ellauri301.html on line 184: Suomalainen Kosti Kalke julkaisi 1898 kirjasen Herätyssanoja ynnä lyhyt armonjärjestys: kirjoittajan kuvalla. Konstantin (Kosti) Kalke (5. joulukuuta 1858 Koski Hl – 2. helmikuuta 1938 Tohmajärvi) oli suomalainen kirkkoherra ja paikallishistoriasta sekä uskonnollisista aiheista kirjoittanut kirjailija.
ellauri301.html on line 191: Hämeenkoski (alk. Hämeen Koski) on nyt osa Hollolaa. Muita tunnettuja Hämeenkosken poikia ovat JK Paasikivi, Ruben Lagus, Sirkka Selja, voimamies Väinö Kustaa Siltala ja Jemina Sillanpää, a versatile artist from Helsinki, Finland.
ellauri325.html on line 753: Todella lahjakas matemaatikko Pekka Myberg ei kanslerins sietänyt rehtori Edwin Linkomiestä joka olikin täydellinen ääliö. Helsingin yliopiston yleisen etnologian ylimääräinen professori Aarne Koskinen (1915 - 1982) oli kansainvälisesti tunnettu Polynesian tutkija. Tyynenmeren asukkaat kunnioittivat hänen elämäntyötään antamalla hänelle samoalaisen päällikön arvonimen Tui Finilani. Saara Lilja (19. heinäkuuta 1923 Helsinki – 6. huhtikuuta 2003) oli suomalainen klassillisen filologian ja antiikin kirjallisuuden tutkija ja Edwin Linkomiehen ehdokas. Siitä ei tullut kuin dosentti, no loppusuoralla se pääsi apulaisexi. Masa vanha juonittelija halusi istua tuleen Aarnen housuilla, vaikka Saara Liljan peppu oli sievempi. Ujo Matti 6 oli yhtä yxin yxinäinen kuin toinen henxelien paukuttelija, Paavo Haavikko.
ellauri330.html on line 276:
Rafu Koskimies ja Käärijä
ellauri330.html on line 278: Rafael Koskimies on mainittu siellä täällä paasauxissa. Se on samoja Kyrön Forsmanneja kuin lyhyenläntä Aarne-setä, tai nimensä Sillinpääxi muuttanut Taata os. Koskinen. Rafu piti sille etukäteen tilatun nekrologin. Rafun oppilas Aarne Kinnumen ei pitänyt Rafua paljon minään, ei liioin pikku Make Eskelinen. Nytkun Pasilan sivukirjaston Kirjavan keskiviikon kierrätyskirjoista löytyi Rafun muistelmateos ,"Helsinki ja härjänvaza", on ehkä aika tutustua Rafun elämään ja teoxiin.
ellauri330.html on line 280: Rafu oli Masa 6:n opettajan Mara Haavion kolleega, toimittivat yhteisvoimin kokoomateoxia ja tietosanakirjoja. Koskimies Rafael">Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman) 9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki, on myös 1/375 löysäpukuisen Arto Samulin humanisteista. Samulin lailla hän oli oikealle kallellaan. Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924 Vaakku Koskenniemrn sivuvaununa. Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941.
ellauri330.html on line 283: Rafael Koskimies syntyi Savonlinnassa helmikuussa 1898 fennomaani-ihanteita kannattavan keskiluokkaisen lehtoriperheen vanhimmaksi lapseksi. Perheen fennomaanimyönteisyys ei ollut yllättävää, sillä suku kytkeytyy kuuluisiin fennomaaniaatteen ajajiin, kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen, josta Rafun äiti pissi herneitä. Rafael Koskimiehen sukunimi olikin vuoteen 1926 asti Forsman. Yrjö-Kossuilla on mahtipontinen kivi Hietaniemessä. Siinä lähistöllä on Rafukin pienen kiven alla. Rafun äisky oli voimisyelunopettaja, os. Heikinheimo, ex-Heikel, ex-Heikkilä Oulunjoelta, Oulun Houruloiden naapurista. Musta lammas Armas tuli esiin Katri Valan partnerina.
ellauri330.html on line 285: Rafael Koskimiehen perhe muutti Helsinkiin nykyiselle Lönnrotinkadulle (ent. Antinkatu 22) ja pani Rafun Helsingin Suomalaiseen normaalilyseoonl, isä Aukustista tultua norssin suomen ja ruozin lehtori. Äiskä Bergroth puhui iskän kanssa kotona ruåzia. Helsingin yliopistoon hän kirjautui sisään vuonna 1916. Filosofian kandidaatti 1920, filosofian lisensiaatti 1923 ja filosofian tohtori 1927, Helsingin yliopisto. Estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori 1939 – 1961, Helsingin yliopisto.
ellauri330.html on line 289: Muut Koskimiehen teokset kuuluvat kulttuurihistoriaan, kuten Runebergin Suomi, tai napostelevat yksittäisten kirjailijoiden elämäntöitä, kuten Aleksis Kiveä. Koskimies myös jatkoi loppuun Gunnar Suolahden aloittaman Yrjö Sakari Yrjö-Koskisesta kertovan unettavan kirjan ja tuli täten sivunneeksi oman sukunsa historiaa.
ellauri330.html on line 290: Koskimiehen työ tutkijana oli saanut laihaa kiitosta ja niinpä hän haki estetiikan ja nykyiskansan kirjallisuuden professorin virkaa 1930-luvun puolella.
ellauri330.html on line 292: Arvosteluissaan hän pyrki välttämään turhan voimakkaita tai latautuneita sanoja, mutta piti silti kielen elävänä ja rikkaana. Hän pohti esseissään kriitikon etiikkaa ja tuli lopputulokseen, että oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja totuudessa pidättyväisyys ovat kriitikolle olennaisia arvoja. Koskimies ei myöskään yleensä antautunut päivän polttaviin polemiikkikeskusteluihin. Kenties juuri näistä syistä Koskimiestä on pidetty mitättömänä.
ellauri330.html on line 294: Journalistinen ura oli alkanut Koskimiehellä jo yliopisto-opiskelijana ollessaan. Hän oli lähettänyt malliarvostelun V. A. Koskenniemelle, joka tuolloin päätoimitti Aika-lehteä. Koskenniemi piti lukemastaan ja kutsui Koskimiehen mukaan toimitukseen. Rafun ensimmäinen kirja-arvostelu reposteli Maxim Gorkin Varjenkaa.
ellauri330.html on line 333: Laitinen, Kai, ”Koskimies, Rafael”. Kansallisbiografia-verkkoartikkeli. Luettu 11.5.2015.
ellauri330.html on line 334: ”Kaarlo Rafael Koskimies”. Menneisyyden humanistit -verkkosivusto. Luettu 13.5.2015.
ellauri330.html on line 335: Rafael Koskimies, ”Helsinki ja Härjänvatsa”. Otava: Helsinki 1953.
ellauri330.html on line 500: Tähän aikaan kasakoilla ei ollut heppoja mutta ne pyysivät tataareita apuun. Szlachta ( puola: [ˈʂlaxta]; Liettuan:šlėkta) olivat Puolan kuningaskunnan, Liettuansuurruhtinaskunnan ja Puolan ja Liettuan liittovaltion valtakunnan aatelisto, jolla oli luokkana hallitseva asema valtiossa, joka käytti laajoja poliittisia oikeuksia ja voimaa. Szlachta erosi luokkana merkittävästi Länsi-Euroopan feodaaliaatelista, sillä ne olivat allodiaaleja eikä mitään kunkun lojaaleja torppareita taxvärkkipäivineen. Pikku Rafu Koskimies kazoi mielissään ikkunasta kuinka iskän torpparit tuli töihin aaumuvarahin lähteäxeen mezätöihin sydänmaalle.
ellauri330.html on line 512: Ei, eri fasisti. Huugo Felix Jalkanen (24. lokakuuta 1888 Koski Hl. – 22. kesäkuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kriitikko, kääntäjä ja toimittaja. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1959.
ellauri330.html on line 548: Suomalaisen puolueen johtohahmo, sen ideologinen primus motor oli Yrjö Koskinen, jonka maailmankuvassa yhdistyivät kristillinen ajattelu, näkemys Jumalasta pienen kansan tulevaisuudesta huolehtivana taatana sekä järkevän vasallivaltioajattelun kannattaminen. Tämä viimeinen merkitsi eritoten hyvin suhteiden ylläpitämistä Venäjään ja sen hallitsijaan. Koskiselle skandinaavinen talousliberalismi oli suomalaisen kansanhengen vastaista sekä Suomen ja Venäjän suhteiden vaarantamista typerillä vapaus- ja muilla vaatimuksilla.
ellauri330.html on line 550: Yrjö-Koskinen oli suomikiihkoilija, jonka suomen kielen taito parani elämän varrella siitä, että hän sepitti sanomalehtimiestyössään yleiskieleen useita kymmeniä uudissanoja. Näitä ovat aselepo, asevelvollisuus, epäkohta, harhaoppi, itsehallinto, kulkuneuvo, ohjelma, päivämäärä, ruotsintaa, siirtokunta, tarkastaa, tarkoitusperä, toimiala ja vaurio.
ellauri330.html on line 553: Hän joutui kuitenkin 1885 jättämään pappissäädyn päästessään aatelissäätyyn, jonka jäsenenä hän osallistui vuosien 1885, 1888, 1891, 1894 ja 1900 valtiopäiville. Siellä hän ei saavuttanut vastaavaa johtoasemaa kuin pappissäädyssä, sillä hurriaatelisto oli huomattavasti vähemmän fennomaaninen ja enemmän svekomaaninen eikä innostunut Yrjö-Koskisen vahvoista suomalaiskansallisista aatteista.
ellauri330.html on line 554: Kun kreivi F. L. Heiden tuli Suomen kenraalikuvernööriksi, niin hän osoitti halua ottaa selvää Suomen kielellisen enemmistön olosuhteista ja asemasta. Näin hänen ja kielellisen enemmistön välille kehittyi luottamuksellinen suhde, mikä puolestaan ärsytti ruotsinkielistä yläluokkaa. Ehkä merkittävin seuraus tästä Heidenin asenteesta oli kun hän 11. toukokuuta 1882 kutsui Yrjö-Koskisen senaatin makuukamaritoimituskunnan jäseneksi. Yleisesti Yrjö-Koskisen todettiin senaatissa edustavan suomalaista puoluetta ja sen katsantotapaa, vaikka senaatti ei varsinaisesti ollut puoluepoliittisesti järjestäytynyt organisaatio.
ellauri330.html on line 556: Kun Suomalainen puolue vuosisadan lopulla hajosi ja siitä muodostuivat vanhasuomalainen ja nuorsuomalainen puolue, niin Yrjö-Koskinen edusti vanhasuomalaisena myöntyvyyslinjaa ja vastapuoli oli tiukasti perustuslakiin tukeutuva puolueryhmä. Erimielisyyden syynä oli suhtautuminen venäläistämistoimiin. Yrjö-Koskinen selitti myöntyväisyyslinjan periaatteet Uudessa Suomettaressa julkaistussa avoimessa kirjeessään.
ellauri330.html on line 558: 18. maaliskuuta 1886 annettu käskykirje julisti suomen kielen viralliseksi kieleksi. Vuoden 1899 niin sanottu helmikuun manifesti johti lopulta senaattori Yrjö-Koskisen eroon.
ellauri341.html on line 83: Herlinin plärän arvostelija (joku tuntematon Koskinen?) ei oikein pysy Markuxen mukana, kun sen kirjassa ei ole sen izensä ja heesusapinan lisäxi muita pyöreitä henkilöhahmoja.
ellauri421.html on line 379: Ainoat tiedustelutiedot Kiviniemen vihollisesta olivat vuonna 1937 tiedustelutietojen perusteella laaditun Karjalan kannaksen linnoitusalbumin kartat. Suomalaisryhmästä 461. rykmentin komentajat eivät osaneet sanoa mitään. Koskien etelärannalla suomalaisten kanssa käydyn aamutaistelun ja ponttonien viivästymisen vuoksi lastaus aloitettiin vasta iltapäivällä. Klo 15.30 173. jalkaväkirykmentin ensimmäinen pataljoona tuli maihin risteysalueelle 6 rykmentin tykistöä ja 12 neljäkymmentäviisi asetta tuli suoraan tuliseen. Paikalle saapui 5 T-26 panssarivaunua ampumaan paikan päältä ja 12 T-38 panssarivaunua. Samaan aikaan 5. ponttonipataljoonan kolonnin päällikkö saapui ylitysalueelle ja alkoi välittömästi laskea ponttoneja veteen. Noin klo 16.00 lähestyvän hämärän aikaan kolme ensimmäistä ponttonia olivat valmiina. Niihin ladattiin kaksi ensimmäisen komppanian kivääriryhmää ja yksi konekiväärijoukkue. 12 T-38-amfibiopanssarivaunusta kahdeksan oli valmiita laukaisuun. Pienet amfibiotankit joutuivat välittömästi vaikeuksiin. Yksi tankki sotkeutui välittömästi lankaan, neljä istui kivien pohjalle ja vain kolme tankkia kellui ponttonien mukana. Oli jo täysin pimeää. Pieni joukko 173. jalkaväkirykmenttiä meni tuntemattomaan.
ellauri424.html on line 91: Vuonna 1923 Natalia alkoi puuhata muuttoa takaisin Suomeen. Paperisodan Natalia Tusula-Vereschjagin syntyi 26.6.1902 Suomenlinnassa ja kuoli 7.5.1974. Kuva vuodelta 1920. Kuva: Kansan arkisto valmistuminen Suomen konsulaatissa Pietarissa venyi seuraavaan vuoteen. Myöhemmin Natalia kertoi valtiollisen poliisin kuulustelijoille, että tuona aikana hän oli mongolialaissyntyisen tupakkakauppiaan Neh-Sin-Kuin rakastajatar. Lokakuussa 1924 Natalia palasi Suomeen. Hänet palkattiin Neuvostoliiton lähetystöön lastenhoitajaksi. Pestiä kesti puoli vuotta. Syksyllä 1925 Natalia meni kihloihin sähkömonttööri Verner Koskisen kanssa. Avioliitto solmittiin helmikuussa 1929, mutta yhteiselo kariutui muutamassa vuodessa Vernerin juopottelun vuoksi. Natalia ei jäänyt makailemaan tuille! Erilaisten tehdastöiden jälkeen Natalia oli alkanut viihtyä tarjoilijana. Yksi hänen työpaikoistaan oli Korkeavuorenkatu 45:ssä sijaitseva Grand-Automaatti. Siellä Natalia kiinnitti huomiota mieheen, joka kävi ravintolassa säännöllisesti syömässä. Mies oli Erik Rieks, kirjapaino Libriksen typografi.
ellauri424.html on line 109: Natalia vapautui syyskuussa 1944 kuten muutkin poliittiset vangit. Nyt hän osallistui avoimesti poliittiseen toimintaan. Suomi–Neuvostoliittoystävyysseuran Hietalahden-Kaivopuiston osastoon Natalia liittyi marraskuussa 1944. Pian hän tutustui myös tulevaan puolisoonsa Paavo Koskiseen. Paavo ja Natalia menivät naimisiin kesäkuussa 1946. Tästä kuten Natalian aiemmistakaan liitoista ei syntynyt lasta eikä paskaakaan. Paavo Koskinen oli kommunistien maanalaisen kauden veteraani. Ammatiltaan hän oli muurari. Hän oli myös TUL:n mestaripainija, joka oli ollut yksi Kolmen sepän patsaan malleista. Koskinen sai vuoden 1930 alussa kolmen ja puolen vuoden tuomion kielletyn Tiedonantajan painimisesta. Vapauduttuaan hän loikkasi Neuvostoliittoon, jossa hän opiskeli Lenin-koulussa. Espanjan sisällissodassa hän taisteli vapaaehtoisena tasavaltalaisten puolella. Koskinen teki pitkän uran Skp:n toimitsijana. Eläkkeelle hän jäi 1966.
ellauri424.html on line 112: Olisiko Suomella ollut käyttöä Natalialle tulkkina? Ainakin Skp:n entinen tiedotuspäällikkö Oiva Björkbacka muistaa Natalia-nimisen tulkin, jonka tuntomerkit sopivat Natalia Koskiseen. Ainakaan nuoruusvuosien maa ei unohtanut Nataliaa.
ellauri424.html on line 114: Natalian henkilömapista Kansan arkistosta löytyy päivämäärätön 1960- tai 70-luvun lehtileike. Siinä kerrotaan, kuinka Neuvostoliiton suurlähetystössä on luovutettu Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston myöntämiä kunniamerkkejä lokakuun vallankumoukseen ja Venäjän kansalaissotaan osallistuneille suomalaisille. Yksi heistä oli Natalia Koskinen. Ehtikö Natalia kuulla itsestään kertovan runon kääntyvän lauluiltojen klassikoksi? Teoriassa se oli mahdollista. Ainakin voi toivoa.
ellauri424.html on line 122: Siellä on tuttuja kasvoja: Elvi Sinervo, Paavo Koskinen, Ingrid Bergman, Greta Garbo... Bergman? Garbo? Totta – leikkeitä Hollywood-tähdistä. Natalia keräsi kotimaisten ja ulkomaisten elokuvanäyttelijöiden kuvia. Niitä oli suuret kokoelmat. Niukan henkilömapin pohjimmaisena on kirja Greta Garbon tarina vuodelta 1930. Sen ensilehdelle on kirjoitettu omistajan nimi koukeroisella käsialalla: Rouva Nadja Koskinen o.s. Vereschjagin. Natalia ei tosiaankaan kertonut Sinervolle kaikkea. Länsi-ihanuus houkutteli häntäkin. Olisinpa syntynyt ruåzalaisexi.
xxx/ellauri057.html on line 1069: Wang Wei: Ei Elina Vaaraa ole unohdettu... Ystäväni Satu Koskimies julkaisi romaanin Hurmion tyttäret (2009), jossa päähenkilöinä ovat Elina Vaara ja Katri Vala.
xxx/ellauri091.html on line 124:
xxx/ellauri091.html on line 128: Hilja Haahden isä oli kielitieteilijä ja suomentaja, Hämeenlinnan ruotsalaisen yläalkeiskoulun suomen kielen opettaja Johan Arvid Hahnsson ja äiti ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija Sofia Theodolinda Hahnsson (s. Limón). Isä Johan kuoli 1888 Hiljan ollessa 13-vuotias. Sen naamaa ei löydy hakukoneesta, se on vaan tollanen päälletuherrettu "Ankka" niinkuin Akun isä ennen Don Rosan kexintöjä. Perhe muutti tällöin Helsinkiin. Äiti avioitui 1896 (kun 22v Hilja oli jo läpi opistosta ja töissä) lehtori senaattori valtioneuvos Yrjö Sakari "Z." Yrjö-Koskisen kanssa. "Z" alkoi työntää tätiin 6" Toledon kuumaa terästä. Ykällä oli Zorron merkki rintapielessä. Se sai aatelisarvon ryssänmielisyydestä. "Z":n porukat muilutti 1911 kartanon lattian alle tuhatpäin kommareille annettuja leimattuja vaalilippuja. Vittu mitä matonaamoja. Sekin oli nilkin 375-vuotispäivän humanisteja.
xxx/ellauri091.html on line 141: Hilja Haahti kävi Lucina Hagmanin valmistavan koulun ja senjälkeen Hämeenlinnan 6-luokkaisen tyttökoulun. Opettajaksi Haahden teki mieli opiskella. Perhe muuttikin isän kuoleman jälkeen Helsinkiin. Haahti pääsi opiskelemaan Suomalaiseen jatko-opistoon. Opettajaksi hän valmistui 1895. Hän oli opettajan virassa muutaman vuoden. Sitten Haahden opintojen jatkamiselle avautuivat "edellytykset", eli RÃHÃÃ, kun äitinsä oli mennyt uuteen avioliittoon "Z" Yrjö-Koskisen kanssa. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan 1898 Haahti opiskeli Helsingin yliopistossa. Vuonna 1902 hän valmistui filosofian kandidaatiksi.
xxx/ellauri128.html on line 174: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja, toim. Rafael Koskimies, Martti Haavio, WSOY 1930
xxx/ellauri129.html on line 717: Meredith sai vuonna 1905 kuningas Edvard VII:n myöntämän Order of Merit -ansiomerkin. Vau! Meredithin tekstejä on antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1933). Eikai ne vaan ole Vaakun kokoamia? Maailmankirjallisuuden kultainen kirja on 7-osainen suomalainen kirjallisuusantologia, joka julkaistiin vuosina 1930–1954. Teossarjaan koottiin näytteitä maailmankirjallisuudesta. Sarjan päätoimittajina olivat Rafael Koskimies ja Martti Haavio, ja teoksen kustansi WSOY. Nojaa, yhtä toxisia setämiehiä.
xxx/ellauri202.html on line 173: Näytä lisää fäkkiä, ehdottaa Johannes Koskinen.
xxx/ellauri228.html on line 423: Touching its antenna to the horse-shoes - and it prophesied, Koskien hevonkenkiä tuntosarvilla, se ennusti,
xxx/ellauri232.html on line 276: Vaikka rabbi Soloveitchik uskoo, että suurin uskollisuus Jumalalle on avuttomuuden oivaltaminen, tämä uusi painopiste näkee vastuun oton ja toimimiseen sitoutumisen lopullisena uhrauksen – Jumalalle antamisen – mittana. Tällä tavalla itsenäisyys ja uhrautuminen kulkevat käsi kädessä. Rukoilu on ikäänkuin seppoilun esipuhe, huokaus työtä aljettaessa. "Ken vaivojansa vaikertaa, / On vaivojensa vanki. / Ei oikeutta maassa saa, / Ken itse sit' ei hanki.” (Kaarlo Kramsu: Ilkka, Kirjallinen Kuukausilehti, toim. Y.-S. Yrjö-Koskinen,1887)
xxx/ellauri232.html on line 284: Kramsu muistetaan isänmaallisista balladeistaan ja lohduttomista tunnelmarunoistaan, jotka heijastelevat tekijänsä yksinäistä ja levotonta elämää. Hänen laajin nuijasota-aiheinen runonsa on balladi Hannu Krankasta. V. A. Koskenniemi pitää Kramsun Ilkka -runoa kuuluisimpana historiallisena balladinamme. Runoilijan päälähteenä on ollut Yrjö-Koskisen Nuijasota-teos.
xxx/ellauri250.html on line 924: Kadonneen läheiset ja poliisi yrittivät etsiä naista perjantai-illan aikana. Poliisipartio sai lauantaiaamuna kello 9.20 tehtävän mennä tarkistamaan kadonneeseen naiseen liittyvää vihjettä Ullanlinnaan. Sivullinen ilmoitti poliisille, että mies on siirtämässä jotain nyytin tapaista henkilöauton takakonttiin, vahvistaa rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta. Poliisi löysi paikalta kadonneeksi ilmoitetun naisen kuolleena.
xxx/ellauri250.html on line 927: – Aviopuoliso on otettu kiinni henkirikoksesta epäiltynä. Tämän hetkisten tietojen perusteella henkirikos ei ole tapahtunut asunnossa, Koski kertoo, muttei kerro enempää. Krimitoimittajat ovat kuulolla ja pörräävät poliisien kimpussa kuin häntäkärpäset. Uutinen päivittyy.
xxx/ellauri354.html on line 188: Kun Kallaksen elämäkertana 1950-luvulla alkaneen työn oli pitkittyessään otettava huomioon 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Suomessa enemmän muotiin tullut angloamerikkalainen uuskritiikki, Laitinen joutui väitöskirjassaan tasapainoilemaan kirjailijabiografian, lähdetutkimuksen ja teosanalyysin välillä. Rafu Koskimies huomautti arvostelussaan, että Laitinen oli onnistunut välttämään uuskritiikin ”pahimmat kompastukset”. Laitisen väitöskirjaa koskeviin omiin muistiinpanoihini olin tuolloin merkinnyt: ”Koskimies moittii uutta kritiikkiä, Koskimies on vanhentunut.”
xxx/ellauri414.html on line 157: Vuonna 1914 Ilmari Kivinen meni avioliittoon Ellen Koskisen kanssa. Vuonna 1962 Veikko Jalavan suunnittelema muistokivi pystytettiin Ilmari Kiviselle Liperin Viinijärvelle, joka on Ilmari Kivisen asuinpaikkana toiminut. Tiituksen pakinat Helsingin Sanomissa huvittivat pääkaupunkilaisia talouslipilaareja. Savolaisjäynät tuskin nakrattivat HS:n Eeroa. Vuodesta 1918 lähtien kirjailijanimimerkki Tiituksen pakinoita julkaistiin myös kokoelmina. Kirjailijanimimerkki Tiituksen edeltävistä pakinoitsijakollegoista lähimenneisyydestä muistamme parhaiten Eino Leinon ja Nuutti Vuoritsalon.
81