ellauri049.html on line 710: Tää Kalle kirjoitti epigrammin Huugolle sen kuoltua 1885. Herää pahvi! No ei, hyvin ylistävän kirjoitti. Enempi sellaisen oodin. Izekin oli jo 67v, mun ikäinen. Kokoelmassa Derniers poemes. Mulle tää kokoelma on varmaan sekä ensimmäinen että viimeinen. Kazelin sen runoja, tylsähköjä. In- ja expressionismia, väliin jotain sovinnaisia mylvähdyxiä, jotka pilaa keitoxen. Silläkin on runo Le Lac, jonka laitan tähän vertailun vuoxi. Tää kuulostaa madagascarilta baobabpuineen. Kauneutta rakastava Leconte parka oli vanhuxena ize tollainen hippopotame obèse aux palpitants naseaux. Le Lac-runon kalju baobab-puu aikalaisten lemuavan krokotiilijärven rannalla.
ellauri160.html on line 328: Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt ensimmäinen runokokoelma Jos minä maatani rakastaisin (1967) on tekijän lyriikalle ominaista tiiviistä, keskittynyttä kieltä. Kokoelmassa on muutamia onnistuneita, kauniita runoja. Kokonaisuutena se on hieman liian hajanainen ja jättää keskeneräisen vaikutelman. Pääpaino tuntuu olevan yksittäisissä lauseissa ja niistä syntyvissä mielikuvissa - tekijän kantaaottavuus kiteytyy lauseissa kuten "Minä olen liha teidän piikissänne".
xxx/ellauri057.html on line 680: Leinon 1900-luvun alkuvuosien luomiskautta innoitti rakkaus kielenkääntäjä Freya Schoultziin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905. Avioliitosta syntyi tytär Eya Helka. Kokoelmassaan Talviyö (1905) Leino julkaisi rakastetulleen omistamansa kesäisen yön mystiikkaa säteilevän kuuluisan runon Nocturnen. Pitkän Pariisiin ja Berliiniin suuntautuneen yhteisen ulkomaanmatkan jälkeen pariskunnan välit alkoivat viilentyä. Vuonna 1908 Leino muutti pois yhteisestä kodista Länsi Rannassa (nyk. Eteläranta 12). Samoihin aikoihin alkoi vahvistua Leinon suhde ja hengenheimolaisuus kirjailijaystävä L. Onervaan. Ne läxi yhteiselle Euroopan matkalle, josta palasivat jäähtyneinä takaisin.
xxx/ellauri057.html on line 1251: Elimellä on Tuijunkantajille ominaista pölinää itämaisista kaukonäyistä; vastaan tulevat mustat orjat, suitsutusmaljojen sauhu, Gangesin juoksu ja nirvanan vaivuttavuus. Kokoelmassa liikutaan myös puutarhojen, reseedojen, ruohon ja omenapuiden tuoksun läpi. Puutarhakuvasto ja eksotiikka kuvittavat kaipuuta tuntemattomaan, mystiseen ja valkeaan kuulaaseen, ompun kauneuteen. Runossa ”Omenapuun alla” Vaara kirjoittaa:
4