ellauri045.html on line 491: Kokoelman selvimmin imaginistisessa runossa "Tammojen laivat" näkyvät sisällissodan groteskit tapahtumat. Ketjuuntuvien metaforien kuvallisuus tekee siitä yhden Jesenin parhaista runoista. "Kaiken tuntemaan ja silleen jättämään/ saapui runoilija tähän maailmaan./ Hän saapui suutelemaan lehmiä, kuuntelemaan kauran narskuntaa, s. 69", runossa julistetaan. Jeseninin kirjoitti monta renttuelämää kuvaavaa runoa, joiden naturalistisessa tunnelmassa on usein draivia:
ellauri070.html on line 154: Saksalaiset pitävät Duinoja vaikeimpana omalla kielellään kirjoitettuna lyriikkana. Kokoelman tutkiminen, tulkitseminen ja selittäminen ovatkin katkeamaton eksegeettinen prosessi. Yhä uusia hörhiläisiä takertuu siihen kuin kärpäspaperiin.
ellauri100.html on line 678: Rusetin kuuluisin kokoelma, Menninkäisten marketti ja muita runoja, ilmestyi 1862, kun se oli 31. Se sai laajaa kiitosta ja teki siitä aikansa toisexi etevimmän NAISrunoilijan (paitzi Elizabeth Käsiasetta). Epäilyttävät homot ja väpelöt Hopkins, Swinburne ja Tennyson kiitti sitä, ja kun Käsiase (Elizabeth Barrett Browning) vihdoin ymmärsi kuolla 1861 se pääsi kalifixi kalifin paikalle. Kokoelman nimiruno on 1 Rusetin parhaiten tunnettuja. Vaikka siinä on nähtävästi kyse 2 siskon huonoista kokemuxista menninkäisten kaa, kriitikot on saaneet selville, että sen voikin tulkita useillakin tavoilla, eli se on moniteholääke, polyvalentti! Se vois olla allegoria kiusaajista (menninkäiset ois niinku Jari Sairasvyön "kiusoja"!) ja pelastavasta salvasta, tai size vois olla kommentaari Viktorian sukupuoliroolista ja naistoiminnsta, tai sit eroottisesta halusta ja yhteiskunnallisesta lunastuxesta (whatever that is).
ellauri160.html on line 330: Toisessa runokokoelmassaan Näin on Parkkinen "tekee tiliä itselleen tärkeistä asioista, runoista, lapsuudesta, sinusta, joistakin esikuvista. Sen sävy on vakava ja dramaattinen. -- . Kokoelman pelkoja ja tuskia ei ole haettu kaukaa, ne on eletty ja muutettu osin vaikuttaviksi aisti- ja tuokiokuviksi, osin paettu niitä joihinkin turvallisiin visioihin." (Pertti Jokinen, Arvosteleva Kirjaluettelo 1/1971). Jokisen mukaan kokoelma lienee "jonkinlaista terapiaa, joka vapauttaa vanhasta ja johtaa uuteen, toivottavasti vielä parempaan". Kokoelman sävy on pessimistinen, jopa depressiivinen.
ellauri160.html on line 375: Viimeiseksi jääneessä kokoelmassa Maisema on mielialan musiikkia (1989) Parkkinen pohtii ikääntymistä. Kokoelman surumielisessä herkkyydessä ajatus rajallisuudesta ja kuolemasta on läsnä. Parkkisen surullinen loppu saa väkisinkin tarkastelemaan hänen teoksiaan uudella tavalla. Ehkei tekijä sittenkään ole kyynikko, ei tosikko, vain vakava ja ajoittain ahdistunut. Pekka dokasi ihan liian kanssa. Ei Raamattu turhaan varoita (Sananlaskut 23): "Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko." Ja lisää samaa sorttia: "Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät? - Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan." Plus niillä jotka käyvät lutkissa: "Sillä portto on syvä kuoppa,
ellauri246.html on line 914: Nämä aika, länsi alkaa julkaista I. Brodskin kirjoja vuodesta 1965: "runo ja runot", "pysäkki autiomaassa". I. BrodSky tulee epävirallisen kirjallisuuden ensimmäinen runollinen hahmo. Jokainen uusi tuote havaitaan kattavalla tapahtumalla, se ulottuu välittömästi suulliseen lähetykseen, SamizDat-uusintapainoksi lähetetään Venäjän ulkomaisille versioille. Kokoelman ja vastaavanlaisen ystävällisen kirjallisuuden lisäksi kaikki itsenäinen nuori kirjallisuus ja taide ulottuu arvovaltaiseen.
ellauri390.html on line 295: Kokoelman nähtyään Jakushkin syytti Bessonovia venäläisten kansanlaulujen piinallisesta tuntemuksesta ja huomautti balladitekstien sensuroidusta editoinnista: ”Kun julkaisin tämän kappaleen Otechestvennye Zapaskissa, toimittajasta riippumattomista olosuhteista (korostettu Jakushkin - L.M.) , minun täytyi kutsua Volkhonskia "prinssi-bojaariksi", ja siksi Kirejevskin kokoelmassa minun versioissani Volkhonskia kutsutaan myös "prinssibojaariksi".
xxx/ellauri057.html on line 1260: Runo on Vaaralle kuitenkin ennen kaikkea soitin, levyautomaatti. Kokoelman runoissa karva luistaa. Laulua piisaa: ”Kevätyön laulu”, ”Gondoolilaulu”, ”Alakuloinen oodi”, ”Laulu ulapalta”, ”Tulivuoren laulu”. Vaaraa tekee mieli kuulla äänikirjana, niin autistisia hänen runonsa ovat aina hallitusta joikumisesta riemukkaisiin rytmeihin. Rytmi on runon läpi huokuva kiertoilma, tai niin kuin Vaara itse sanoo: ”rytmi on runon veronkierto”. Suomen kieli tarjoaa tähän paljon autistisia mahdollisuuksia; kielestä voi hypittää esiin pitkiä vokaaleja ja diftongeja, riimejä, rytmejä ja sointukuvioita. Joskus äänet Vaaran runoudessakin leikkaavat kiinni, vaikka loppu pyrkii syntymään, niin kuin Vaara itse sanoo, kuitenkin syklisenä toistona ”toisto tyylikeinona”. Näin Vaara runossaan ”Äänetön maa”, jolla on muutenkin kuin nimen tasolla kytköksensä Edith Södergranin runoon ”Maa, jota ei ole”:
xxx/ellauri123.html on line 315: Kokoelman antiikkiesineitä, jotka olin holtittomasti ostanut eri huutokaupoista.
xxx/ellauri127.html on line 854: Tylyt kriitikot kirjoittivat: Surullisina seuraamme herra John Keatsin tapausta. Hän työskenteli muutama vuosi sitten kaupungin apteekissa harjoittelijana. Mutta yhtäkkiä kaikki kämmähtyi äkilliseen sairauteen. Jonkin aikaa toivoimme, että hän selviäisi kohtauksella tai kahdella, mutta myöhäisoireet ovat hirveät. Kokoelman "Poems" kiihko oli jollain tavalla paha, mutta se ei herättänyt meitä puoliksikaan niin vakavasti kuin ”Endymionin” tyyni, rauhallinen, järkähtämätön höpisevä typeryys. On parempi ja viisaampaa nähdä nälkää apteekkarina kuin nälkiintyneenä runoilijana; siis palatkaapa apteekkiin, herra John, takaisin 'laastareiden, pillerien ja voidepurnukoiden pariin".
10