ellauri009.html on line 1434: Mulla oli kansakoulun kolmannella ja neljännellä opena Lauri Kiuru, joka oli kiltti setä. Ei kyllä haitannut että mä olin sen kaima. Sillä oli kaunis laineikas tukka, kuin pojilla viiskytluvun sarjiksissa.
ellauri009.html on line 1436: Kaunistukkaisesta esikuvasta voi olla iloa, jos pojalla ei ole isää, tai se on kamala. Mitenkään vihjaamatta, että mun isi olisi ollut. Mutta kyllä isi oli äkkipikaisempi kuin Lauri Kiuru. Ope ei koskaan rähissyt mulle, en ainakaan muista.
ellauri015.html on line 1168: Lauri ”Lassi” Leskinen (21. tammikuuta 1918 Lapinsalo, Kiuruvesi - 27. syyskuuta 1979 Kuopio) oli suomalainen opettaja ja kirjailija. Leskisen vanhemmat olivat pienviljelijä Juho Alfred Leskinen ja hänen puolisonsa Anna Juljaana (o.s. Pekkala). Perheessä oli yhdeksän lasta. Leskinen opiskeli kansakoulun jälkeen Porsaanpään herännäisten kansanopistossa ja Lapinlahdessa. Hän meni sitten Kajaanin seminaariin 1936 ja valmistui sodan aiheuttaman viivästymisen jälkeen kansakoulunopettajaksi 1943. Sodan aikana yliluutnantiksi kohonnut Leskinen palveli Uhtuan ja Porajärven suunnilla sekä Santahaminan koulutuskeskuksessa pataljoonan adjutanttina.
ellauri015.html on line 1170: Sodan jälkeen Leskinen oli opettajana Närpiössä, Pyhäjärvellä ja Kiuruveden Luupuvedellä. Kiuruvedellä ollessaan hän kirjoitti myös ensimmäisen romaaninsa Ehtoona sitten raukee turhaan… sekä kaksi seuraavaa teosta. Leskinen oli mukana myös nuorisoseura- ja seuranäyttämötoiminnassa. Vuonna 1955 Leskinen perheineen muutti Kuopioon, jossa hän toimi opettajana Puijon ja Haapaniemen kouluissa. Leskisellä oli kuitenkin edelleen Tuulentupa-niminen kesäpaikka Luupuvedellä. Siellä oli sitten mukavaa, tietäisittepä. Kuopiossa Leskinen jatkoi kirjoittamistaan, mihinkäs se leopardi pääsee täplistään, ja hänen esikoisnäytelmänsä Läpikäymälä kantaesitys oli Kuopion yhteiskoulussa lokakuussa 1962. Muutamaa vuotta myöhemmin Leskinen voitti näytelmällä Kumikakkuja Kuopion näytelmäkilpailun.
ellauri022.html on line 593: Tottakai, onhan tää jo opittu, taisit jo mainita. Menestynein mölyapina mölyää niin että muut on huuli pyöreinä. Kiurua joka visertää ylinnä kuunnellaan ja sillä on parhaat munat. On siis syytä olla äänitarkkailija, kuulla ääniä.
ellauri042.html on line 173: > Hurskastelun viimeisin aste on se, että vanhuxia kuitenkin kuolee hoitokodeissa kuin kärpäsiä. Kanadassa ne vain "jätettiin kuolemaan". Tehokas ratkaisu, jota Suomessa, ei Kiuruvedelläkään ole kekattu. Koko höpinä siitä, että on "tragedia", kun vanhukset kuolevat, on ihan pötyä.

ellauri064.html on line 398: Kanteleensoittaja, runolaulaja Timo Lipitsä kiersi aikoinaan laulu- ja soittomatkoilla eri puolilla Suomea ja tuli laajalti tunnetuksi. Hän kuoli 60 vuotta sitten Kiuruvedellä, kaukana synnyinseudultaan Suistamolta.
ellauri105.html on line 499: Saksassa menikin sitten seitsemisen vuotta ja kun hän 1975 palasi Suomeen, tietynlainen ynseä suhtautuminen, mitä hän katsoi kokeneensa jo ennen lähtöä, jatkui - ainakin hänen omasta mielestään ja kun hän ei suostunut siirtymään hänelle määrättyyn tehtävään, hän ei jäänytkään pysyvästi Heinäveden Valamoon, vaan siirtyi asumaan "maanpakoon" joksikin aikaa Joensuun ortodoksisen seurakunnan omistaman leirikeskuksen tiloihin, mistä hän sitten siirtyi asumaan Rautalammille. Jonkinlainen oman elämän ristiriitaisuus yhteiskunnan tai vaikkapa kirkon kanssa saattoi osaltaan johtua myös hänen omista henkilökohtaisista teoistaan lähinnä sodan jälkeisen ja ilmeisesti jossain määrin myös ennen sotaa tapahtuneen sosialistisen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen liittyvien järjestöjen toiminnassa. Hän oli mukana SNS-seuran toiminnassa ja jopa palveli SDPL:n nuorisolehteä Kiurua 40-luvun lopulla. Tämäkin ajanjakso oli mielenkiintoinen ja täynnä erilaisia pettymyksiä, jotka omalta osaltaan johtivat myöhempiin Mefodin elämän radikaaleihinkin ratkaisuihin. Rautalammilla pappismunkki Mefodi asui kuin munkki ensin velipuolensa kanssa hänen kotonaan ja välien viilennettyä elämänsä viimeisinä vuosina kunnan vanhuksille varaamissa asunnoissa, joita hän aina nimitti keljoiksi, kuten luostarissa oli tapana sanoa munkin asunnosta. Rautalammilta käsin hän matkusteli paljon ulkomailla ja pääsi käymään vielä myös Laatokan Valamossa, oman munkkielämänsä alkukodissa, jonne hän myös jossain vaiheessa mietti paluutaan, muttei kuitenkaan sitten sitä toteuttanut. Näitä muita ulkomaanmatkojaan hän lystikkäästi nimitti viihdekiertueiksi ja niistä ja monesta muusta retkestä olisi vielä paljonkin kerrottavaa. Hän kävi tervehtimässä matkoillaan myös vanhoja ystäviään, kuten esimerkiksi luostarin entistä leipuria, keittiömunkki Joonaa, Juojärven asemalla asuvaa munkkia, joka oli joutunut myös hankauksiin luostarinsa kanssa, mutta hän tapasi myös lukuisia tuttujaan ulkomailla.
ellauri155.html on line 57: Ministeri Kiuru, onko suurin syynne tällaisen toimintanne jatkamiselle, että tiedätte joka tapauksessa joutuvanne syytteeseen jopa kansanmurhasta?”, Ano Turtiainen sanoi.
ellauri343.html on line 53: Kiuruvetiset eivät näyttäneet paraatiosastolta henskeleineen, lökäpöxyineen ja xxl-kokoisine verikauhoineen. Mix vitussa sit kirjan kannessa on toi häiskä suikassa ja lomapuvussa jotain rautaroinaa muka selässä? Kyllä tää on kerta kaikkiaan jotain pukudraamaa helkkari. Vihreävetinen ponnistaa!
ellauri343.html on line 314: Lähettini Kämäräinen arveli että pojilla olisi känsät kämmenissä ennenkuin soutaisivat Ankkalinnasta Hanhivaaraan. Minä tiesin että niillä oli känsät käsissä jo ennen lähtöä. Sitä yxinäiset yöt Kurjalassa teettävät. Karjalaisten lähtökiireestä näkyy selvästi kuka oli tämän sodan aggressori. Kiurukkaat eivät olleet 1. kertaa salakalassa. Onnexi tällä kertaa hävikistä eivät kärsineet omat lahtarit.Tää "minä" kaveri on kuin joku TK-mies. Sellainen olis Tuuristakin tehty, jos olis mukaan ehtinyt. Miehet, miehet, selvää homostelua. Vittu nää zuhnat on sitten hölmöjä. Oltuaan 2 päivää ylivarovaisia ne 3. päivänä ajaa rysäyttävät yhdessä kasassa suoraan slobojen väijytyxeen. Kun Kata Kärkkäinen lensi vanjojen luotisateesta sillankaiteen yli jorpakkoon, ruumista hakemaan ilmoittautui mm. Vihtori Help. Haha. Hölmöt lähtivät valloittamaan Suur-Suomea ottamatta edes mukaan eväitä. Eri hooboa lähettää jotain 50 miestä yxin ilman radiota jonnekin umpimezään stadilaisen TK-miehen joholla karttana hiekkapaperi. Kata Kärkkäinen muuten köntysteli jalantyngillään Kiuruvedellä aseveli-illoissa vielä 60-luvulla. Se selvisi koska se oli uskossa eikä kiroillut veneessä vaikka sattui niinmaan perkeleesti. Ei sanonut "joko ne pirut on Korolissa" kuten eversti Tähtinen. Sotilaan normaali olotila on makoilla ja antaa ajan kulua. Ajanvietteenä vain tumputus ilman raiskattavia Karjalan neitoja. 23-vuotias Aarne Korvapuustinen tunaroi Rukajärven tiellä ja kaatui ennenkuin pääsi edes ojan ylize. Äl'yli päästä perhanaa kehottivat slobot toisiaan ja ampui Aarnen täyteen reikiä. Naurettavia polkupyöräjoukkioita, helvatti. Rauhantunnustelijoiden jännitys on koko ajan kova. Suomalaisilla on putket tanassa. Kun olisi mihin työntää ammusta. Oman tykistön tulipeitto tuntui lämmittävältä. Kivakiva, nyt kuolee paljon sloboja! Mölyapinat on sytyttäneet koko mezän palamaan. Tyly venäläistaustainen majuri ei edes kiittänyt, sanoi "Hyve on". No eihän armeijassa sanota kiitos anteexi ole hyvä. Paizi rukouxissa. Vähän se TK-miestä näpäsi, se oli toivonut jotain kunzaria tai ehkä mitalin.
ellauri348.html on line 42: Toivossa köyhä ellää, huoleen rikas kuoloo. Kiuruvesi.
xxx/ellauri056.html on line 464: Opettaja Martin Knutzen ja Johann Gottfried Teske. Mun opettajat oli opettaja Pylvänäinen ja Lauri Kiuru.
xxx/ellauri086.html on line 112: Jukka Tapani Gustafsson (s. 2. tammikuuta 1947 Turku) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana vuodesta 1987 asti. Kevään 2011 eduskuntavaaleja seuranneiden hallitusneuvottelujen jälkeen hänet valittiin nimitettäväksi Jyrki Kataisen hallituksen opetusministeriksi. Hän jatkoi opetusministerinä toukokuuhun 2013 asti, jolloin hänen seuraajakseen valittiin aiemmin saman hallituksen asunto- ja viestintäministerinä toiminut Krista Kiuru.
14