ellauri040.html on line 215: Eskelisen kritiikki ei kohdistu vain kirjallisuudentutkijoihin. Arvostelun kohteena ovat etenkin Kaarle Krohnin ja Jalmari Jaakkolan kaltaiset tiedemiehet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura saa moitteet liiallisesta ja yksipuolisesta keskittymisestä kansanrunouteen."
ellauri040.html on line 275: Jos tarkastelemme kirjallisuuden historiaa (ja mitäs muuta me tässä juuri teemme), niin kaikki viittaa mieheen, hänen ahistuxeensa, hänen haluunsa olla naisen perseessä. Kirjallisuuden ja kullisentrismin välillä on sisäinen side (tampooni).
(Helene Cicciolino)
ellauri054.html on line 236: Kirjallisuus, kirjallinen tuotanto ei minun silmissäni eroa eikä edes ole erotettavissa muusta ihmisestä ja yhteisöstä. Voin nauttia teoxesta, mutta minun on vaikea arvostella sitä tuntematta ize ihmistä, ja sanoisin mielelläni: hedelmistään puu tunnetaan. Kirjallisuuden tutkimus johtaa minut siten aivan izestään ihmisluonnon tutkimuxeen.
ellauri058.html on line 414: Esteettistä kriitikkoa kuvaa se, että hän voi olla lehtimiehen sijaan myös kirjailija. Tämän ajan kriitikoita luonnehditaan asiantuntijakriitikoiksi, ja he kirjoittavat ensisijaisesti esteettisistä lähtökohdista. Kirjallisuuden ymmärtämistä lisäsi se, että kriitikko oli sisällä kirjallisuuden kentässä.
ellauri058.html on line 432: Kriitikot ovat eri linjoilla hyvän kirjallisuuden kriteereistä. Jokinen nimeää neljä kriteeriä. Ensimmäinen kriteeri on se, että kirjallisuus on monipuolista ja luokittelematonta. Kriitikot arvostavat kirjallisuuden moniaineksisuutta ja kokeellisuutta. Toinen kriteeri hyvälle kirjallisuudelle onluova kieli tai tapa kirjoittaa. Kielen tulee olla luovaa, ja aiheiden käsittelyssä on yksilöllisiä piirteitä. Kolmas kriteeri on kirjallisuuden vaativuus. Kirjallisuuden pitää haastaa lukijaa älykkyydellään ja kielen avulla siten, että lukija pysyy valppaana. Neljäs kriteeri korostaa aihepiirien laajuutta. Kirjojen aiheet kattavat tasaisesti yhteiskunnan eri alueita ja suurta osaa muuta elämää. Aiheet kattavat niin hyvän kuin pahan. Jokinen esittää, että aihekirjoa yhtenäistää suomalaisuus. Kritiikeissä keskustellaan suomalaisesta identiteetistä ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin murroksesta. (Jokinen 1997: 32–33, 43–44, 77–79.) Kriitikoiden huomio kiinnittyy siis enemmän teosten muotoihin ja haastavuuteen kuin samaistettavuuteen kuten tavallisen lukijan huomiosta voidaan päätellä.
ellauri066.html on line 152: Uuskritiikki on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä. René Wellek ja Austin Warren esittivät Kirjallisuudenteoriassaan (Theory of Literature, 1949), että kirjallisuudentutkimuksen tarkoituksena on keskittyä teoksien tulkintaan eikä tekijöihin.
ellauri071.html on line 641: Johdatusta yleiseen kirjallisuustieteeseen, syksy 2020 ... Outi Alanko & Tiina Käkelä-Puumala (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä . S. 40¬-63, 163-183 ja 290-309 (huom! muutos luettavissa sivuissa)
ellauri097.html on line 571: Kirjallisuuden ympärille kasvanut kaupallinen, tekninen ja kulttuurinen infrastruktuuri, joka 1900-luvulla säädettiin palvelemaan tehokkuutta ja voimaa, tiedonvälityksen arvokkainta ydinvirtaa – kirjaa – tukee nyt hämärää, epäselvää ideaa, jonka on vaikea uskoa omaan oikeutukseensa. Kirjakaupat, offsetpainot, kirjasyksyt ja suuret arvovaltaiset kustantamot ovat menneisyyden instituutioita. Kuka muistaa ajan, jolloin kirja-ale oli suuri tapaus! Tammikuussa Helsingin Keskuskadulla jonotettiin kirjanhimosta väristen aamukahdeksalta. Nykyään ilmaishyllyistä ja kirjanvaihtopisteistä saa teoksia, oikeita kirjoja, klassikoita, kunnon niteitä, jotka eivät, räikeästi toisin kuin vielä 1990-luvulla, ole Valittujen palojen lyhennelmälukemistoja eivätkä bestsellereiden kirjakerhopainoksia. (Eihän kirjakerhojakaan enää ole. Ne menevät samaa tietä kuin boomerit, joiden ylitäydet lundiat tyhjenevät kirjastojen vaihtopenkille odottamaan turhaan peliaikoja. Buumerit on jättäneet ne tänne alas orvoixi ja liihottaneet ize taivaaseen.)
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri118.html on line 580: Kirjallisuuden mystikkaa ja dialogipelimallin pointti on se ettei source tagit ole esillä, ja että se on just se juju. Fiktion lukeminen on kuin ratkois sanaristikkoja. Kuka mietti mitäkin? Kenes ajatus tää nyt on? Paizi ei niitä kukaan oikeasti ratko, antaa mennä vaan. Kaikki siihen samaan sykkyrään omaan ompelukoriin vaan. Darwinin puutarhuri esimerkiksi. Onxillä nyt niin paljon väliä kuka ajatteli mitäkin. No ehkä joillekuille on.
ellauri135.html on line 460: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 86 Osa. SKS, Helsinki 1897.
ellauri146.html on line 124: Rudolf von Gottschall (1823–1909) oli saksalainen kirjailija, aikansa Saksan monipuolisimpia. Gottschall oli lyyrikko (Neue Gedichte), eepikko (Carlo Zeno, Maja), hän kirjoitti romaaneja (Im Banne des schwarzen Adlers) ja erityisesti näytelmiä: hänen merkittäviä murhenäytelmiään ovat Mazeppa, Der Nabob, Katharina Howard, König Karl XII, Herzog Bernhard von Weimar ja Amy Robsart. Hän kirjoitti myös komedioita, kuten Fix und Fox, Die Diplomaten, Der Spion von Rheinsberg. Mit einer Doktorarbeit über die römischen Strafen bei Ehebruch wurde er 1846 in Königsberg promoviert. De adulterii poenis iure romano constitutis. Gottschalls fortschrittliches Schaffen war zu seinen Lebzeiten geachtet, seine Dramen wurden gern gespielt. Seine Werke zeichneten sich vor allem durch unabhängige Urteilskraft, aber auch durch zeitbezogene Kritik aus, was mit dazu beigetragen hat, dass er nach seinem Tode schnell in Vergessenheit geriet. Lisäksi hän oli kirjallisuushistorioitsija ja esteetikko. Kirjallisuudentutkijana hän julkaisi teoksen Poetik. Vittuako se selitti tossa suorasanaisesti mitä Grabbe kertoo ize paljon hauskemmin? Taitaa olla kuivuri. Saima Harmaja on suomentanut Gottschallin runon "Ken nokkivi ikkunaa? Lupsa!", jonka on säveltänyt Kari Haapala.
ellauri147.html on line 584: Tämä ei suinkaan tarkoita ilmiantamista, vaan johtaa meidät keskelle asiaa. Narsistinen apina, jonka älykkäät mielet tunnistavat nykyaikaisessa sosiaalisessa luonteessa, on jatkuva kumppani omalla älyllisellä alueellaan. Me kaikki, jotka kirjoitamme kirjoja, kirjoitamme artikkeleita tai luennoimme, olemme kaikki riippuvaisia lukijoista, kuuntelijoista, katsojista, jotka havaitsevat luomuksemme. Kirjallisuudentutkija Peter von Matt (1979) kutsui kerran taiteilijan "0pus-fantasiaa", jonka kuviteltu yleisö on aina sisällyttänyt, tajuttomaksi ajatukseksi, joka hiljaa liittyy luovaan prosessiin; Se ei ole vain työ, joka "ylistää mestaria", vaan myös eräänlainen ennalta kuviteltu yleisö.
ellauri203.html on line 170: На носу литературы Kirjallisuuden nenässä
ellauri210.html on line 1046: Romaanin keskeisen osan muodostivat otteet Saarikosken isän Simo Silakan päiväkirjoista Aunuksen retken ajoilta vuonna 1919. Kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen mielestä "Saarikoksen romaanissa erilaisten materiaalien törmäykset ovat vaimeita ja jännitteettömiä", eikä Eskelinen löydä siitä parhaita kollaasiromaaneja hallitsevaa vaikeutta käsittää teosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Eskelinen pitää tätä teosta ja kolmea muuta Saarikosken proosateosta Suomen ensimmäisinä julkkiskirjailijakirjoina, joissa idoli kertoo faneilleen kuulumisistaan
ellauri254.html on line 155: Kirjallisuuden voima on todellisuuden oikeassa kuvauxessa. Ei ole helppo olla realisti, vaikka kuinka lahjakas. Täytyy olla miehuullisuutta, tahdonvoimaa, uskallusta ja viisautta torjua taide taiteen vuoxi, näyttää keskisormea formalismille.
ellauri254.html on line 1061: Kirjallisuuden tulee olla nykyään vallankumouksellisempaa kuin silloin. On taisteltava, kaunokirjallisuudessa on arvosteltava ankarasti ja jyrkästi tätä todellisuutta.
ellauri285.html on line 478: "Kirjallisuudentutkijat muodostavat ammattikunnan, joka lahjattomasti selittää uudelleen sen, mikä on kerran kirjoitettu ja sellaisena lopullista."
ellauri325.html on line 647: Granfelt oli myös aatelissäädyssä sukunsa edustajana säätyvaltiopäivillä 1882, 1885, 1888, 1891, 1894 ja 1897. Hän ajoi valtiopäivillä alkoholilainsäädännön muutoksia sekä kansansivistystyön laajentamista valtion tuella. Lisäksi hän oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistojen ja kirjavarojen hoitaja vuosina 1879–1896.
ellauri390.html on line 200: Hän syntyi Mala Berezyankan kylässä Taraschanin alueella, Kiovan maakunnassa, Ulan upseerin perheeseen. Mala Berezyankan kylässä sijaitsevasta Krestovsky-tilasta on jäljellä vain kaksi sisäänkäyntiportin pilaria (neuvostoviranomaiset tuhosivat kartanon tarkoituksella). Kymmenenvuotiaana hän muutti Pietariin. Hän opiskeli ensimmäisessä Pietarin lukiossa (1850-1857). Kirjallisuuden opettajan, kääntäjän ja kirjailijan V. I. Vodovozovin vaikutuksen alaisena hän alkoi kirjoittaa runoja ja harjoittaa käännöksiä. Hän opiskeli Pietarin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa (1857-1861).
ellauri392.html on line 38:

Kirjallisuuden purkaamo

xxx/ellauri187.html on line 342: Lukiosta hän pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan yleistä kirjallisuutta. Hän tunsi heti olevansa kotona, mutta tekemisen puute ahdisti häntä. Sofia ahdisti opiskella kirjallisuudesta, koska olisi halunnut jo kirjoittamaan. Kun hän pääsi lopulta opiskelemaan teatterikouluun dramaturgiaa, koki hän vihdoinkin vapautuneensa. Oppilaille annettiin vapautta, joka sai Sofin tajuamaan, että hänellä todellakin on lupa kirjoittamiseen. [Höh, eikös se mennyt niin että päästyään teatterikouluun Sofi huomasi pian olevansa väärässä paikassa kun siellä piti jumpata extrovertisti ja noudattaa reaaliaikaisesti käskyjä kuin koulussa. Sofi oli liikunnallisesti lahjaton nyhverö joka halusi vaan nykrätä ja kirjoittaa. Kirjallisuuden opiskelu ei napannut sen enempää, joten kesken jäi sitten nekin opinnot. Sofi puuttuu Nilkin 2017 humanistitallista, siellä on vaan se Kimmo joka työnsi päänsä itätytön perseeseem ja sai pahan aknen. Väärään paikkaan työnsi sekin päänsä. Kasvonsa menettänut mies. Lomasysmäläisen palkinto vlta 2014.]
xxx/ellauri259.html on line 635: Kirjankustantaja Vilho (Ville) Viksten kuoli kotonaan Helsingissä 7. lokakuuta 2014 84-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tammelassa 3. heinäkuuta 1930. Vikstenin opinnoilla oli filosofinen, loogisen empirismin pohja. Kirjallisuudentutkijana hän oli yhdysvaltalaisen uuskritiikin miehiä.
xxx/ellauri265.html on line 261: Risto K. Järvinen (s. 1965 Helsinki) on toinen stand up -koomikko ja tyhjäntoimittaja, koulutukseltaan rakennusmestari. Järvinen on työskennellyt lavakoomikkona vuodesta 2002. Hän on kirjoittanut niin paskoja runoja kuin proosaakin. Hän perusti Huonon Kirjallisuuden Seuran, joka julkaisi kokoelman Mallusjokelaisen sielunmaisema ja muuta paskaa, joka oli helmikuussa 2000 Suomen kymmenenneksi myydyin kirja. Seuran toiminta loppui Järvisen mukaan siihen, että hän luki Tony Halmeen aforismikirjaa ja totesi seuran tarpeettomaksi. Järvinen on Skeptikko-lehden päätoimittaja. Ennen skeptikonuraansa hän oli kokeillut erilaisia uskonnollisia suuntauksia. Niistä ei ollut apua.
24