ellauri046.html on line 539: Miten Kierkegaard jonka sai ideat lattapäältä Scribeltä on saanut niin paljon seuraajia? Hämäryyttään kai. Siinä on jotain joka vetoaa uskonnollisuuteen taipuvaisiin narshisteihin. Uskontohemmot rakastaa nilkkiyttä, siis vapautta ja vastuuta, enemmän kuin luppoaikoja. Pligt og Ansvar.
ellauri046.html on line 633: Scribes teaterstykker, for det meste vaudeviller, blev ofte skrevet i samarbejde med andre. Hovedemnet er samtidens borgerskab. Stykkerne er ofte enkle og uden social kritik og står i kontrast til de romantiske stykker fra samme periode som Victor Hugos. Sama vika vaivaa Kierkegaardia. Scribe koitti paiskata Ranskan akatemian oven Hugon naamalle. Mut Hugolla oli kenkä ovenraossa. Sörkän eka ego kannusti "ekaa rakkautta", jolla se kai meinaa ihastumista (joita voi silti olla monta, ei siis aikajärjestyxessä vaan ensimmäistä). Se on eri narsistista: Ogsaa i Bevisdtheden vilde Du overalt möde henne og Dig, og Dig og hende. Niinkuin kaikki narsistikirjailijat se asuu peilisalissa ja näkee kokoajan ize oman naamansa. Pahin vaara avioelämässä siitä on kuten Salesta kyllästymispiste, ikävystyminen. Hizi että näitäkin heppuleita on roppakaupalla.

ellauri046.html on line 661: Mä oon vissi et Kierkegaardista tuli tämmönen filosoohvi kun se ei pydenny. He starts out fine but can't keep it up. Joko se oli kaappihomo tai fyysiset ei seissy naisten kaa. Sixe purki sen kihlauxenkin. Ja mätysti sit sitä koko lyhkäsen loppuikänsä. Vähän epäilyttää et Sören unge Pigejen välissä vilkkuu koko ajan näitä unge Menneskejä eli nuoria poikia jotka tulee "kysymään siltä neuvoja".
ellauri047.html on line 129: Koskenniemi kuzuttiin Turkuun proffaxi 1921 maisterina ilman pätevöitymisvaatimusta. Se lähti viivana. Talonpoikaissukua. Sen isä oli äitiä 28v vanhempi ja ehti tuskin moikata poikaansa. Perheenisän kuoleman jälkeen poika vietti varhaislapsuutensa peräti seitsemän naisen ympäröimänä. Samaan talouteen kuului näet äidin ja kahden sisaren ohella myös äidin kolme sisarta, ja lisäksi äidinäidillä tiedetään olleen perhepiirin kuvioissa tärkeä rooli. Kasvavalla pojalla oli kuitenkin mahdollisuus vetäytyä omaan uneksivaan yksinäisyyteensä, joka vähitellen kehitti hänestä runoilijan. Naiset hääräsi ja Veka runoili. Koskenniemi oli nuoruudestaan lähtien lukenut innostuneena Sören Kierkegaardia ja Friedrich Nietzscheä. Sieltä ne naziajatuxetkin sitten tulivat. Mut nyt hampaat Jööttiin, Veka!
ellauri047.html on line 1020: Sorainen toimi ruotsin kielen opettajana. Hän väitteli 1927 tohtoriksi filosofi Søren Kierkegaardin personallisuusaatteesta ja julkaisi useita artikkeleita Kierkegaardista ja toisesta tanskalaisesta filosofista Harald Høffdingista. Sorainen haki 1953 Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin virkaa, mutta Eino Kaila ja Oiva Ketonen katsoivat hänet virkaan epäpäteväksi.
ellauri047.html on line 1022: Kalle Soraisen muistan 70-luvulta Suomen filosofisen yhdistyxen kokouxista, jossa se pyysi puheenvuoroja jos aihe sivusi Kierkegaardia. Jos se koski McTaggartia, sensedatoja ja tämyyxiä (haecceitas), asiantuntija oli S. Albert Kivinen. Ilkka Niiniluoto johti puhetta hillitysti köhien. Lande häiriköi.
ellauri048.html on line 975: Alf meni kihloihin nuoren naisen kaa nimeltä Emily Sellwood, mutta purki kihlauxen kuin Sören Kierkegaard, koska sillä oli huono luonne, huono terveys ja köyhäkin. (Siis Alfilla. Tuskin tyttökään oli varakas.) Alf ratkes ryyppäämään ja asusteli leskiäitinsä nurkissa tai kavereilla Lontoossa. Sen kaverit kylästyi ja pakotti sen julkaisemaan taas runoja, ja 2-osainen runokokoelma "Runot" saikin menestystä. Yhtäkkiä deeku Alf olikin suurin runoilijatoivo nousevassa polvessa. Myöhemmät julkaisut vaan paransivat menekkiä ja Alf pääsi rahoihin. Valitusvirsikokoelma Hallamille in memoriam nosti sen päivän julkkixexi.
ellauri052.html on line 421: Taas tota vitun 8 sekunnin kultakalan keskittymiskykyä. Sen on Amerikan mainosteevee saanut aikaan. Sale ansaizee Nobel-palkinnon varoittavana esimerkkinä, mitä Amerikka tekee ryssän mamu juutalaisista. Sale diggas just noita samoja narsisheja kuin kaikki muutkin narsishit, Nietscheä Schopenhaueria Kierkegaardia. Kaskun ei mainize nazi Heideggeriä.
ellauri066.html on line 945: Not only have thousands more people died than in neighboring countries that imposed lockdowns, but Sweden’s economy has fared little better. “They literally gained nothing,” said Søren F. Kierkegaard, a senior fellow at the Paterson Institute for International Economics in Washington DC. “It’s a self-inflicted wound, and they have no economic gains.”
ellauri074.html on line 304: Cioran osasi hyvin saksaa. Nuoruudessaan hän opiskeli erityisesti Kantia, Schopenhaueria ja varsinkin Nietzscheä. Hänestä tuli agnostikko, ja hän otti tunnuslauseekseen ”olemassaolon harmillisuuden”. Nuoruudessa Cioraniin vaikuttivat suuresti myös Georg Simmel, Philipp Mainländer, Martin Heidegger, Wilhelm Dilthey ja Søren Kierkegaard sekä Lev Šestov, jonka ansiosta usko elämään sattumanvaraisuuteen tuli keskeiseksi osaksi Cioranin ajattelua. Cioran lopputyö yliopistossa käsitteli Henri Bergsonia (myöhemmin hän kuitenkin hylkäsi Bergsonin ajattelun ja oli sitä mieltä, ettei tämä ollut ymmärtänyt elämän traagisuutta).
ellauri077.html on line 320: Riston mielestä ironia on suojamuuri solipsistin ympärillä. Voihan se olla sitäkin (vaikka Sokrateeseen se tuskin nazaa hyvin), mutta mitä on toi existentiaalinen ironia ala joku Den Dulk ja Kierkegaard? Googlataanpa. Tämmönen löyty ensin netistä:
ellauri077.html on line 324: Figures such as Albert Camus defined Søren Kierkegaard as the philosopher of irony. Kierkegaard defended faith above all things, but he always criticized the Danish church. Although he rejected the love of his life, he never stopped loving her and she was the muse for most of his work. Mitä ironista tässä muka on?
ellauri077.html on line 338: Miguel de Unamuno y Jugo (29. syyskuuta 1864 Bilbao, Espanja – 31. joulukuuta 1936) oli espanjalainen esseisti, runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija sekä filosofi. Unamuno oli modernisti, joka häivytti eri tyylilajien välisiä eroja. Filosofina ja kirjailija hän edusti kristillistä eksistentialismia. Unamuno toimi muun muassa Salamancan yliopiston rehtorina. Hän ajoi maansa eurooppalaistumista mutta myöhemmin muutti tämän kannan jopa päinvastaiseksi. Hänen ajatteluunsa vaikuttivat Bergson, Kierkegaard ja William James.
ellauri077.html on line 373: 880 se lakkasi käymästä messuilla ja siitä tuli ahnas lukija: postivismia, fysiologista psykologiaa, italialaista ja brittiläistä runoutta. Se opetteli omin nokin saxaa lukeaxeen Hegeliä ja englantia lukeaxen Spenceriä ja Carlyleä (se espanjansi näitä hyyppiä), kuten se 20v myöhemmin opiskeli tanskaa lukeaxeen Kierkegaardia, josta kukaan Espanjassa ei ollut kuullutkaan. Tulevalle vaimolleen se kertoi painajaisistaan:
ellauri077.html on line 407: “Tietoisuus”, se summaa, “ on tauti.” Luku 1 päättyy listaan luisevia ja lihavia miehiä joilla on tää tauti tosi pahana, tää traaginen elämässä roikkuminen. “Marcus Aurelius, St. Augustine, Pascal, Rousseau, Rene, Obermann, Thomson, Leopardi, Vigny, Lenau, Kleist, Amiel, Quental, Kierkegaard—miehiä joita rasittaa liika viisaus ilman asiatietoja.” Tietämättömiä tahtouskovaisia. Vakavia narsistikeissejä.
ellauri077.html on line 447: Sevverran munista. Mut Riston mainizema Allardt den Dulk puhuu lisää Wallusta ja Kierkegaardista.
ellauri077.html on line 450:

Kierkegaard ja Nygaard, sak samma

that liberation from irony is only possible through (what Kierkegaard calls) a “leap,” by “ethically” choosing one’s freedom, by choosing the responsibility to give shape and meaning to that freedom.
ellauri077.html on line 538: Mut tälläsii pystyynnostettuja kyrpiä on just noi vitun talousliberaalit, kaikki on izekunkin oma saavutus tai sit vastaavasti oma vika, pikku sika. Ne on tollasia Peter Nygårdeja jotka komentaa ilkeästi alaisia, raiskaa kahmaloittain naisia ja ovat mainiota illallisseuraa. Peter Nygård on pahempi kuin Epstein (paapa), pahempi vielä kuin Bill Cosby (kakka), se on sanalla sanoen täys PASKA (kuiskaten). Kierkegaard, Nygaard, sak samma.
ellauri077.html on line 563: Six Wallun siirto on sama kuin Lordi Greystoken: paluu viidakkoon, housut pois ja takas liaanista heilumaan. Jane ota kiinni mistä saat. (Siitä tuli Tarzan huuto, vanha läppä joo.) Eli anti-ironiaa kehiin, vilpittömyyttä, aka gooey sentiment. Oireellista että Kierkegaard, toi 1800-luvun alun Nygaard, kuzuu sitä valizemisex. Se on markkinatalouden ja sitä kuvailevan peliteorian avaintermi: hmm, minkähän mä nyt näistä ottasin. Nygaardkin valikoi mitä pyllyä se nipistelisi. Todellisuus on "lahja" ja "tehtävä". Näissä sanoissa on takana toisaalta hurahtaneille rakas ilmaisexi eli anteexi saaminen ja toisaalta ilmaisesta näytteestä seuraava ylhäältäpäin käskytys, sisäistetyn herruuden velkakirja.
ellauri082.html on line 381: Kurnu ja Loikka oli kivat sammakot jossain meidän lasten kirjassa. Uskoontulemiseen liityvästä kikyloikasta ei kerro vain puusta mätkähtänyt kyssäselkä Kierkegaard, vaan myös misogyyni Henryn menestyneempi isoveli William James-farkuissa. Se oli Wallun Gadfly-avatarin mielikirjailija. Varmaan Hilja Haahdenkin.
ellauri093.html on line 458: Rasmus Nielsen (1809–1884) was a Danish philosopher and professor, as well as a critic of Søren Kierkegaard. In his books, Søren's Nielsen ratings hit an all-time low. Nielsen was the son of a farmer. He studied theology before Darwin's Time. He succeeded Poul Martin Møller as professor of moral theology.
ellauri095.html on line 35: Der Sprung ist bei Kierkegaard leidenschaftliche Entscheidung, der Augenblick, der über Nicht-Sein und Da-Sein entscheidet. Der Sprung ist Wiedergeburt, das Christwerden. Kierkegaard hat den Begriff von Gotthold Ephraim Lessing (1729-1781) ... Stanley the Manley was not very manly, more catholic than Pope, and as much a dwarf, only capable of tiny hopkins snd eurhytmic sprungs..
ellauri098.html on line 483:

H.C. Andersen, Frodo Baggins, William Blake, Marlon Brando, Charley Brown, Albert Camus, Johnny Depp, Jane Eyre, Mia Farrow, V.van Gogh, Homeros, P.Johannes, Franz Kafka (taas), Helen Keller, Kermit the Frog, Sören Kierkegaard, Hugh Laurie, John Lennon, Luna Lovegood, P.Luukas, C.S. Lewis (taas), Neizyt Maria, Bob Marley, A.A. Milne, John Milton, Jim Morrison, Edgar Allan Poe, Fred Rogers, Romeo&Juliet, J-J.Rousseau, Antoine de Saint-Exupery, Carlos Santana, William Shakespeare, Bella Swan (Twilight), Luke Skywalker, Amy Tan, Daenerys Targaryen, JRR Tolkien, Vergilius, Andy Warhol, Bill Waterson (Calvin&Hobbes), Virginia Woolf

ellauri099.html on line 124: Sören KierkegaardvaivaispäästäinenpernaDysplastikerINFJ - Parantainenx
ellauri100.html on line 325: The development of my theological views, which I will not trace in detail, has paralleled the development of my political philosophy. My collegiate atheism gradually turned to agnosticism as I came to understand the scientific bankruptcy of atheism. There is not a great gap between agnosticism and deism, and I recently made the small jump across that gap. We like jumping, Sören Kierkegaard, William James and me.
ellauri110.html on line 1087: Hemmo oli Århusissa vierailijana ja sillä näyttää olevan aika paha Kierkegaard-tartunta. Se näyttää tykkäävän tälläsestä "loikka" tyyppisestä teologiasta, eli existentialismista. Pääasia on tuntea izensä ensin aivan vitun syntisexi ja sitten hypätä siitä kädet levällään Jeesuxen porukoiden syliin kuin Mick Jagger Rollarien konsertissa. Nää nettisivut ei näytä johtaneen kirjan muotoiseen julkaisuun, syystä tai sitten toisesta.
ellauri111.html on line 213: George Patersonin patterista jäi riipimättä vielä syyllisyyden teema. Olen syyllinen! sanoi Niklas kaadettuaan lattialle spagetin. Tämmöinen vahva syyllisyyden tunne edellyttää vahvaa syyllistäjää, joka löytyi Niklaxelta lähempää kuin lähin puhelin. (Tää oli siis ennen kännyköiden aikoja.) Toi guilt, syyllisyys, on kristinuskon ihan avainjuttuja, ja kyssäselkä ystävämme Kierkegaard piti siitä paljon ääntä. Izesyytös on välttämätön ensiaskel uskoontulossa, sillä eihän sellainen kaipaa parantajaa, jolla ei ole sairauden tunnetta. Alzheimerissa sairauden tunnetta on aluxi, mutta siitä pääsee vähän päästä irti onnexi. Näin sitä selittelee Georgen feikkidostojevski.
ellauri111.html on line 817: Toi valinnanvapauden pasutus ja messuaminen sen puolesta on kyllä aika vieraan tuntuista talousliberalismia. Kierkegaard ja Dostojevski oli keskenään samanlaisia joutomiehiä.
ellauri142.html on line 83: Se kirja oli ize asiassa aika kiva. Nuorella Lexalla oli tukka à la coque. Se oli muotia. Kierkegaardillakin oli.
ellauri151.html on line 366: Gray (2012) argues that Wittgenstein could have known Hamann through Fritz Mauthner (1849–1923) or Søren Kierkegaard (1813–1855). Kusch proposes that Wittgenstein got Martin Luther’s (1483–1548) view of theology as a grammar from Hamann or somebody discussing Hamann’s views, because
ellauri151.html on line 370: (2000) points out that Wittgenstein discussed Kierkegaard’s views in
ellauri151.html on line 389: Hamann vaikutti Herderiin, Goetheen, Jacobiin, Hegeliin ja Kierkegaardiin. Hämärämpää hämärämmän läpitte. Hamannista on käytetty nimitystä "der Magus des Nordens" ('Pohjan tietäjä'). Hän opiskeli Königsbergissä filosofiaa, teologiaa, kielitiedettä ja lakitiedettä. Hän asui pitkään eri paikoissa Saksassa, Itämerenmaakunnissa, Englannissa ja muualla ja vietti kiertelevää elämää, osaksi kotiopettajana, osaksi muissa tehtävissä. Hän oli ajoittain virkamiehenä kotikaupungissaan, etenkin tullilaitoksessa.
ellauri151.html on line 658: Wittgenstein first interprets Hamann’s ideas as a Russell-type paradox of signs and their objects in light of the logical problems he was discussing in his lectures: how God∈God? Wittgenstein then uses Kierkegaard to interpret religious symbols as paradoxes that express a higher truth. I argue that Wittgenstein
ellauri153.html on line 292: Isän vastauxesta alkoi meemi, joka tunnetaan nimellä "pitkä unikon oireyhtymä" eli "Jantelagen", jossa epätavallisia ansioita omaavia henkilöitä vastaan asiattomasti hyökätään tai paheksutaan saavutustensa vuoksi. Se saa nimensä Livyn jaksosta, jossa Tarquinin sanotaan ohjeistaneen poikaansa Sextusta heikentämään Gabi Sandun kaupunkia tuhoamalla sen johtavat miehet. Herodotuksesta, jonka historiassa on samanlainen tarina, jossa on mukana vehnän korvat unikon sijasta, on ehkä lainattu aihe, jossa käytetään tahatonta sanansaattajaa tällaisen viestin toimittamiseen metaforan kautta, jossa päät katkaistaan korkeimpien unikkojen leikkaamisesta. Kierkegaardin pelossa ja vapinassa on kohta Livyn versiosta tarinasta. Fear and termbling on vitun suosittua Raamatussa, sitä löytyy sieltä kokonaista 19 sivua. Fear and loathing in Las Vegas raportoi E.Saarisen ihannoima gonzo-kirjailija. Nää on vahvoja meemejä.
ellauri155.html on line 667: Influences: Plato-Hobbes-Machiavelli-Rousseau-Kant-Burke-Hegel-Cortés-Maistre-Kierkegaard-Weber-Strauss-Guénon

ellauri182.html on line 129: Existential heroes in literature have often been plagued with despair and profound loneliness. Another philosopher that existentialists have turned to is Søren Kierkegaard (1813-1855), who called this despair “the sickness unto death.”
ellauri183.html on line 160:

Clare Carlisle ja Kierkegaard

ellauri183.html on line 162: Kierkegaard predicted that his 1843 work Fear and Trembling would be translated into many different languages, and would secure iz author's place in history. He was right. But Fear and Trembling has also led to an enduring caricature of Kierkegaard as advocating a dangerously irrational and individualistic form of religious faith.
ellauri183.html on line 164: The book is written under a pseudonym, Johannes de silentio, who discusses the biblical story of Abraham's obedient response to God's command to sacrifice his only son, Isaac. Largely on the basis of this story, Abraham has come to be regarded within the Judeo-Christian tradition as the "father of faith". Reflecting on Abraham's willingness to kill his own son therefore provides Kierkegaard with an opportunity to raise difficult questions about the nature, and the value, of Christian faith.
ellauri183.html on line 168: In Fear and Trembling, Kierkegaard follows Kant in emphasising that Abraham's decision is morally repugnant and rationally unintelligible. However, he also shows that one consequence of Kant's view is that, if nothing is higher than human reason, then belief in God becomes dispensable. Unlike both Kant and Luther, Kierkegaard does not promote a particular judgment about Abraham, but rather presenz his readers with a dilemma: either Abraham is no better than a murderer, and there are no grounds for admiring him; or moral duties do not constitute the highest claim on the human being. Fear and Trembling does not resolve this dilemma, and perhaps for a religious person there is no entirely satisfactory way of resolving it.
ellauri183.html on line 170: The dilemma is not unique to Abraham's situation. Kierkegaard was writing for 19th-century readers who regarded themselves as Christians – that is to say, as people who believed in the authority and goodness of God. By emphasising the difficulty of understanding Abraham's response to the divine command, he emphasises the difficulty of faith izelf. Implicit in his analysis of the story of Abraham is the question: would you do what Abraham did? How could you do such a thing? It seems unlikely that anyone who really thinx about these questions would conclude that he or she would have acted as Abraham did. Just as Abraham's faith is tested by God in the Book of Genesis, so the reader's own faith is tested by personal reflection on the biblical story.
ellauri183.html on line 172: Kierkegaard's point in Fear and Trembling is not to recommend blind faith in God, but to unsettle his readers' blind faith in themselves. That is to say, he seex to challenge their complacent assumption that they are Christians. Only when this assumption was abandoned, he thought, could people embark on the task of becoming a Christian.
ellauri183.html on line 174: However, Kierkegaard's Abraham does not just provide a paradigm of religious faith. If he is an admirable figure in spite of his murderous intentions, this is because he confronz with courage the loss of the person whom he loves most dearly. According to Kierkegaard, Abraham is a hero not by virtue of his obedience to God's command, but because he maintains his relationship to Isaac after giving him up.

ellauri183.html on line 178:
ellauri183.html on line 180: When Abraham raises his knife over Isaac's body, this symbolises the fact that every human relationship is haunted by the prospect of death. Love always ends in loss, at least within this life. One response to this existential fact – perhaps the most common response – is to avoid the issue of mortality as much as possible. An alternative response is to face up to the inevitable pain of loss and to relinquish the beloved in advance, so to speak, by giving up hope of enjoying a happy relationship within this lifetime. (This "movement of resignation" is described as "monastic", although it does not literally entail becoming a recluse. It is an internal movement, an adjustment of expectations.) In Kierkegaard's view, this is more noble than the first option, but it is very far from the courage of Abraham, who continues to love Isaac and enjoy his relationship to him in full awareness of the suffering that his death would bring. This aspect of the interpretation of Abraham offered in Fear and Trembling suggesz that, far from being an individualist, Kierkegaard regards human relationships as essential to life.
ellauri183.html on line 182: In this text, the question of how to respond to the suffering associated with love and loss is closely connected to the question of how to live in relation to God. As many philosophers have pointed out – and as countless ordinary people have experienced at first hand – human suffering presenz a great challenge to belief in a just, loving, all-powerful God. For Kierkegaard, the testing of Abraham accentuates this challenge, and Abraham provides inspiration precisely because he manages to hold together an apparently irreconcilable contradiction: he believes that the God who commands him to do what is most terrible and painful is also the God who loves him. Again, according to this interpretation, the story of Abraham only testifies to the extraordinary difficulty of religious faith.
ellauri183.html on line 186: Clare Carlisle studied philosophy and theology at Trinity College, Cambridge, gaining her BA in 1998 and her PhD in 2002, and she remains grateful to Trinity College for the scholarship that supported her doctoral studies. Her travels in India after completing her PhD deepened her interest in devotional and contemplative practices. She is the author of six boox, most recently On Habit (Routledge, 2014), Philosopher of the Heart: The Restless Life of Søren Kierkegaard (Allen Lane / Penguin / FSG, 2019), and Spinoza’s Religion: A New Reading of the Ethics (Princeton University Press, 2021).
ellauri183.html on line 200: Kierkegaard_%25281813-1855%2529_-_%2528cropped%2529.jpg" height="250px" />
ellauri185.html on line 312: Kuka kaipaa enää Rothien ex-naapurin ex-toimittamia Valittuja Paloja? Tiede 2022 tekee Kierkegaardin loikan kuin maalisjänis pihahangella, käärii hihat ja ratkoo tähtifysiikalla kertaheitolla jäljelle jääneet ikuisuuskysymyxet. Texti on nähtävästi nielaistu nahkoineen karvoineen joltain jenkkipalstalta. HS selvitti.
ellauri198.html on line 778: But something of the conclusion can be surmised here, however tentatively. Roland's equivocal triumph is an instance of Kierkegaardian "repetition" rather than of Platonic "recollection" on Hegelian "mediation," if only because the Romantic trope-upon-a-trope or transumption leads to a projective or introjective stance of which Kierkegaard is the conscious anti-Platonic and anti-Hegelian theorist. Precisely what Roland refuses is the Golgotha of Absolute Spirit that Hegel proclaims at the very close of his Phenomenology:
ellauri198.html on line 782: Against this high idealism of what is essentially the influence process, we can set one of Kierkegaard's central insights:
ellauri198.html on line 786: From Hegel we can move to Mallarmé's Igitur, and an illuminating observation by Paul de Man, even as from Kierkegaard we can go back to Childe Roland and the critical mode I endeavor to develop. Meditating on Igitur, de Man remarks that in Baudelaire and in Mallarmé (under Baudelaire's influence) "ennui" is no longer a personal feeling but comes from the burden of the past. A consciousness comes to know itself as negative and finite. It sees that others know themselves also in this way, and so it transcends the negative and finite present by seeing the universal nature of what it itself is becoming. So, de Man says of Mallarmé's view, comparing it to Hegel's, that "we develop by dominating our natural anxiety and alienation and by transforming it in the awareness and the knowledge of otherness." Jotain tosi narsistista läppää tääkin näyttää olevan.
ellauri198.html on line 790: The difference between Hegel and Kierkegaard is also a difference between Mallarmé and Browning, as it happens, and critically a difference between a deconstructive and an antithetical view of practical criticism. Kierkegaard's "repetition" is closer than its Hegelian rival (or the Nietzschean-Heideggerian descendant) to the mutually exploitative relationship between strong poets, a mutuality that affects the dead nearly as much as the living. Insofar as a poet authentically is and remains a poet, he must exclude and negate other poets. Yet he must begin by including and affirming a precursor poet or poets, for there no other way to become a poet. We can say then that a poet known as a poet only by a wholly contradictory including/excluding, negating/affirming which by the agency of psychic defenses manifests itself as an introjecting/projecting. "Repetition," better even than Nietzsche's Eternal Return of the Same, manifests itself through the rhetorical scheme of transumption, where the surrender of the present compensates for the contradictory movements of the psyche.
ellauri203.html on line 284: Ranea vielä katalampi pääoman kätyri lienee yhtä täysin tuntematon polakki nimeltä Czeslaw Milosz ja sen kirja The Captive Mind. Ei helvetti, sehän onkin vuoden 1980 kirjallisuuden nobelisti? Takuulla ratas lännen väsymättömässä taistelussa Puolan johdon vaihtamisexi johkin länsityyppisempään. No mistä se on muka hyvä? Se on mainittu albumissa 75 heppuna, joka sai vaikutteita Sestofiltiltä, joka puolestaan otti vahinkoa kyttyrä-Kierkegaardilta ja Dostojevskilta. Jotain existentiaalilipilaaria on siis odotettavissa.
ellauri206.html on line 170: Rahan paras puoli on sen luonnottomuus. Se riisuu arjen vuorovaikutuksesta kaiken henkilökohtaisen ja kumoaa kiitollisuudenvelan ja vastavuoroisuuden kaltaiset paskariesat. Seteli ojennetaan. Ihminen on hetken asiakas tai palveluhenkilö ja unohtuu puolessa minuutissa. Onpa hienoa. Kierkegaardin tylsyydet on Rikun mielestä paikoin ihastuttavia ja hauskoja. Joopa joo. Rikun suurin ongelma on sama kuin Kierkegaardilla: pitäisi näkyä. Ei sitä asiat sellaisenaan kiinnosta, vaan niistä viestintä. Toivoimme päihittävämme edes jonkun.
ellauri260.html on line 113: Eksistentialismi, joka antoi niin tärkeitä impulsseja suurelle mannereurooppalaiselle personalismille kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, kehittyi tietyiltä osin myöhemmän Shellingin filosofian linjassa, ja siitä löytyy jälkiä jopa Jacobin kritiikistä persoonatonta panteismia kohtaan. Schellingin kanssa Søren Kierkegaard (1813–1855) vastusti Hegelin idealismia ja korosti yksittäisen ihmisen arvoa sekä filosofialle että elämälle yleensä. Hän syytti idealismia elämän merkityksen tyhjentämisestä laiminlyömällä ihmisen olemassaolon todellisuuden. Kun Kierkegaard ja jotkut myöhemmät eksistentialistit (Marcel, Sartre, Camus, Blondel) keskittyivät ihmisen olemassaolon merkityksen kannalta keskeisiin kysymyksiin (rakkaus, avioliitto, kuolema, usko, moraali jne.), Muut ajattelijat keskittyivät edelleen henkilön itsensä merkityksen ja luonteen suorempaan tutkimiseen, ja juuri nämä ajattelijat tunnettiin nimellä, ja kutsua itseään personalisteiksi.
ellauri330.html on line 343: Brandes sanoo Kierkegaardista: "Tällä ironialla ei ole pelkästään nimen vuoksi yhtäläisyyttä Kierkegaardin kanssa, joka myös aristokraattisesti 'valitsee tulla ymmärretyksi väärin'. Nerouden ego on totuus, ellei siinä mielessä, että Kierkegaard haluaisi meidän ymmärtävän hänen ehdotuksensa: " Subjektiivisuus on totuus", silti siinä mielessä, että egolla on kaikki ulkoisesti pätevä käsky ja kielto vallassaan; ja maailman hämmästykseksi ja skandaaliksi ilmaistaan ​​poikkeuksetta paradokseina. Ironia on "jumalallista rohkeutta". Näin ymmärrettyssä uskaluudessa on loputtomasti mahdollisuuksia. Se on vapautta ennakkoluuloista, mutta silti se ehdottaa mahdollisuutta uskalimman puolustamiseen kaikista mahdollisista ennakkoluuloista. Se on helpommin saavutettavissa, meille kerrotaan, naiselta kuin mieheltä." Kuten naisellisella puvulla, naisellisella älyllä on tämä etu maskuliiniseen nähden, että sen haltija voi yhdellä rohkealla liikkeellä nostaa helmat kaikkien sivilisaation ennakkoluulojen ja porvarillisen tavanomaisuuden yläpuolelle ja samalla kuljettaa itsensä viattomuuden tilaan. ja luonnon syliin'. Luonnon syli! Lurps! Jopa tässä mielettömässä tiradissa on kaiku Rousseaun äänestä. Näytämme kuulevan vallankumouksen trumpetin huudon; se, mitä todella kuulemme, on vain reaktion julistus. Rousseau halusi palata luonnontilaan, jolloin miehet kulkivat alasti poluttomissa metsissä ja elivät tammenterskojen päällä. Schelling halusi kääntää evoluution suunnan takaisin ikiaikoihin, aikakauteen ennen ihmisen kaatumista. Schlegel puhaltaa vallankumouksellisia melodioita naisen suureen romanttiseen "ihmetorveen".,,"
ellauri330.html on line 345: 1880-luvun lopulla Brandes taisteli harkitsevan seksuaalisuuden tekopyhyyttä vastaan, joka aiheutti erimielisyyden Bjørnstjerne Bjørnsonin kanssa. Brandes kirjoitti vuonna 1888 kirjeessään Nietzschelle neuvoen häntä lukemaan Søren Kierkegaardin teoksia , joiden kanssa hänen ajattelullaan oli paljon yhteistä. Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että Nietzsche olisi koskaan vaivautunut lukemaan Kierkegaardin teoksia. Nietsche piti Brandesin luonnehdinnasta "aristokraattinen radikaali" eli parhaimmistojuures.
ellauri330.html on line 422: Marx ei ollut mikään pelkkä statisti, toisin kuin bolshevikit. Ranskalainen marksologi Maximilien Rubel vuonna 1973 julkaistussa artikkelissa Marx: Theorist of Anarchism on jopa väittänyt, että Marx oli modernin anarkismin pioneeri! Rupla oli vissisti ryssän juutalainen, eikö vain? Bingo, kropotkin ja marx lookalike Ruubel asui juutalaisperäisyydestään johtuen puolisalaisesti Pariisissa Saksan miehittämänä. Maximilien Rubel (10. lokakuuta 1905, Chernivtsi – 28. helmikuuta 1996, Pariisi) oli ukrainalainen marxilainen historioitsija, humanisti ja neuvoston kommunisti. Kuulu vietnamilainen entinen trotskilainen Ngo Van josta tuli työväenaatteen luopio muistuttaa, että Marxin uudelleenlukemisen lisäksi Rubel esitteli heijariaan ryhmän muille "aikansa lahjomattomille ja säälimättömille tuomareille", kuten Soren Kierkegaardille ja Friedrich Nietzschelle , ajattelijoille, jotka kannattivat "uusia arvoja, uusia syitä elää": uudet normit näyttelemiselle, uusi etiikka. Uusi hah, samaa vanhaa pappispimitystä taas.
ellauri347.html on line 195: Sartre lainasi paljon ajatuksia muun muassa Max Stirneriltä, Søren Kierkegaardilta, Martin Heideggerilta ja Edmund Husserlilta. Ei olis kannattanut. Vuosina 1947 ja 1948 Vatikaani ja Neuvostoliitto tuomitsivat Sartren ajattelun. OAS-järjestö teki vuosina 1961 ja 1962 kaksi pommi-iskua Sartren asuntoon.
ellauri347.html on line 205: Dostojevski kirjoitti: jos jumalaa ei olisi, olisi kaikki sallittu. Tää on existencialismin lähtökohta sanoo Pulu. . Se on eri génant. Kaikk näät on yhtä vapaita. Jos kaikki seisoskelevat kadunkulmissa, kukaan ei pääse kulkemaan. Jos yhdellä on karvalakin läpät alhaalla, on kaikilla oltava karvalakin läpät alhaalla. Jos menen naimisiin, kukaan ei saa ristiinsuihkia. Tää on existentialistin vastuukäsite. Kaikki on sen doppelgängereitä, koska ne on sen aivopieruja. Tää on hyvä ohjelma kert mie oon sen valinnut. Nää jujut on lainattu Kantilta (categorical imperative) ja Kierkegaardilta (ahishtush). Aika paranoideja. J-P hilaa izeään puuhun perä edellä. Il n'y a pas de déterminisme. Apea Spenglerkin oli fixumpi.
ellauri348.html on line 140: Vielä hölmömmän filosofin kyttyrä-Kierkegaardin mielestä ikuinen toivo ylittää kaiken ymmärryksen mutta koko elämä on toivon aikaa. Vasta se joka tästä käy saa kaiken toivon heittää.
ellauri349.html on line 787: Heidi Liehu, suomalainen eksistenssifilosofi, feministi ja runoilija, väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa vain 22 vuoden iässä Esa Saarisen oppilaana. Liehun vuonna 1990 tarkastettu väitöskirja käsitteli filosofi Kierkegaardin suhdetta Hegeliin. Se osoittautui yllättävän kuumaxi.
ellauri349.html on line 812: Nuorena rakensin maailmankuvaani Esa Saarisen, Kierkegaardin ja feminismin avulla, mutta en olisi voinut ikuisesti tutkia niitä”, hän zoomaa kehitystään.
ellauri360.html on line 360: Grundtvigilaisuuden johtomiehiä sen alkuaikoina olivat sen perustajan rinnalla etenkin Peter Christian Kierkegaard, kyttyräseljän menestyneempi veli. Edistyspuolueen Lassi Hiekkala peukutti grundtwigilaisuutta ja pahexui Berliinin lutkia ja juutalaisia. Edelliset istui lupaa pyytämättä Lassin polvelle (mitä? 3 polvea?), jälkimmäiset kiemailivat ja heitti halpahintaisia läppiä. Siitä Lassi oli hyvillään ettei Tanskan maalaiset olleet Parta-Kallen perillisiä. Mutta "itä-ruåzalaisistamme" se ei pitänyt. Calle parka!
ellauri364.html on line 100: Alan hienoimpien tutkimusten joukosta voidaan mainita Moebiuksen kirjat Rousseausta ja Goethesta, Helwegin teokset Kierkegaardista, Grundtvigista ja HC Andersenista, Gadeliuksen Tegnéristä ja Frödingistä. Moebiuksen opettavainen Goethe-kirja ei tutustuta meitä ainoastaan suuren runoilijan oman perheen, elämän ja runouden hämmästyttävän moniin patologisiin henkilöihin ja aiheisiin, vaan myös hänen tuttavapiirinsä ja aikansa mielenkiintoisiin psykopaattisiin persoonallisuuksiin. Hänen sepittämistään hahmoista muistamme nuoren Wertherin itsensä ja hänen kärsimyksensä, Margaretan Faustista, Mignonin ja harpunsoittajan Wilhelm Meister-romaanista ja toveri Viljasen jonka ohrana surmasi.
ellauri364.html on line 111: Psykologian, psykiatrian, lääketieteen ja teologian tutkijat ovat tehneet perusteellisia ponnisteluja valottaakseen suuren tanskalaisen filosofin Søren Kierkegaardin (1813–55) vaikeaselkoista patografiaa. Tässä "kaksisatavuotisjuhlassa" olevassa artikkelissa tarkastellaan hänen tärkeimpiä patografisia diagnoosejaan mahdollisesta maanis-depressiivisestä [kaksisuuntaisesta] sairaudesta, epilepsiasta, monimutkaisista osittaisista kohtaushäiriöistä, Landry-Guillain-Barrén akuutista nousevasta halvauksesta, akuutista ajoittaisesta porfyriasta mahdollisine psykiatrisine ilmenemisineen aina kyttyrään ja syfilidofobiaan.
ellauri364.html on line 113: Helwegin Kierkegaard-patografian avaintermejä ovat

assessor Barn barndommen begynder bestandig betydning dagbogen dementia depression depressive derfor død egentlig Enten-Eller ethiske faderen fald finde Forfatter-Virksomhed forhold forlovelsen forstaaet fortsætter Frygt Frygt og Bæven H. C. Andersen hende holde homosexualitet hvorledes imidlertid jordrystelsen journal konstitution kristendommen kærlighed kønssygdom lade lidelse lidenskab lige ligesom lægge længe læse mand manio-depressive maniske Menneske Mynster Maade maaske maatte N. F. S. Grundtvigs neppe Nero netop næsten opfattelse optegnelse P. A. Heiberg pathologiske person psykologisk psykose refleksion Regine Regine Olsen religiøse udvikling sandt seer senere sexuelle sidste Sindssvaghed sindssygdom sindstilstand sjælelige skriver stemning stærkt sygdom sygelige synd synes syphilis sætte søge Søren Kierkegaard saadan saaledes tanke tankegang tungsindet tvivl tænker udtryk ulykkelig umiddelbare veed vejen Verden virkelig viser vist ægteskabet øjeblik Aand.

ellauri364.html on line 115: Kierkegaardstudent CARL JØRGENSEN hevder:
ellauri364.html on line 117: bog »Søren Kierkegaard, En psykiatrisk-psykologisk studie« (1933) har samlet
ellauri364.html on line 119: var manio-depressiv. Men lige saa nyttigt var det, at der hurtigt og fra forskellig side blev protesteret imod denne opfattelse, saaledes af den svenske psykolog John Bjorkhem (Søren Kierkegaard i psykologisk belysning, Upsala
ellauri364.html on line 123: At Søren Kierkegaard har været tuberkuløs, kan der ikke være tvivl om. Se
ellauri364.html on line 124: jer Kühle har i P. C. Kierkegaards arkiv fundet et brev, skrevet 2. april 1841,
ellauri364.html on line 125: fra Henrik Ferd. Lund, altsaa Søren Kierkegaards svoger, til Peter Wilh. Lund
ellauri364.html on line 134: Mutta mixikä Söören perui kihlauxen? Juu se kuuli Sirkan lailla vessapolulla Herran äänen som sagde til ham: »Slip den genstand!« Hvad psykiatere kalder en hørelseshallucination, det har Søren Kierkegaard maattet opfatte som Guds røst, eller omvent. I en bog fortæller Søren Kierkegaard om en unge mand, der blev forelsket i en pige, og hun var hans øjes lyst og hans hjertes begæring. Og han griber efter pigen, og han greb hende, han holdt "den" allerede i sin haand. Da udgik en befaling til ham: Slip denne genstand, din syphilit. Heus puer, digitos e vagina Reginae! Lähde
ellauri364.html on line 166: Paxulaisia vaivaa bipolaarisuus. Hmm, Kierkegaard näytti pikemminkin laihuliinilta. Sellaisilla pitäisi olla taipumusta skizofreniaan. Hmm, tuntemani skizot ovat kyllä pikemminkin pyyleviä. Niillä on kyllä ambivalenssia ja konflikteja.
ellauri391.html on line 171: In der deutschen theologischen Landschaft gilt Ringleben als orthodox-spekulativer Außenseiter, dessen Koordinaten vor allem Martin Luther, Johann Georg Hamann, der Deutsche Idealismus (Johann Gottlieb Fichte, Georg Wilhelm Friedrich Hegel) und Søren Kierkegaard sind. Eine größere Beachtung haben seine Aufsätze zu Luther, Hegel und seine Auseinandersetzung mit dem Neutestamentler und Fakultätskollegen Gerd Lüdermann gefunden. Ringleben wendet sich gegen einen seiner Ansicht nach verwässerten Neo-Kulturprotestantismus, wie er sich nach dem Schwinden des Einflusses der Dialektischen Theologie Karl Barths in der theologischen Diskussion Geltung verschafft hat. In Anschluss an Adolf Hitler ist er der Überzeugung „Die dogmatische Theologie muss ihre Eigenart in engster Fühlungnahme mit dem vorgegebenen Wort der [Heiligen] Schrift zu finden suchen, weil ihr Denken sonst seiner Sprachlichkeit verlustig geht.“ Pakkoko on olla niin dogmaattinen? Paavi Pentti äityi kiittelemään Silsan näkemystä Herr Jesuxesta. Kun vihollisesi ylistävät sinua, tarkista kantasi.
ellauri396.html on line 299: Kierkegaardin filosofia, jonka työtä hän opetti
ellauri401.html on line 162: Pekka Ervastilla oli selässänsä kyttyrä kuin Sören Kierkegaardilla, ja hänen kasvunsa häiriintyi niin, että aikuisiässä hänen pituutensa oli vain 162 cm, kun muut suvun miehet olivat pitkänpuoleisia. Huolimaton piikatyttö oli pudottanut Pekan lattialle imeväisenä. Pekan invaliditeetti kätkettiin julkisuudelta. Valokuvissa sitä ei näy, mutta kyttyrästä on silminnäkijätietoa. Petter-pojasta käytettiin kutsumanimeä Peppi. Kun Ervastilta kysyttiin, mitä hän ajatteli itsestään, kerrotaan hänen vastanneen: ”En minä ole varsinaisesti okkultisti, olen pikemminkin taiteilija." Ranskalaisuudella oli ihmeellinen vaikutus Pepin sieluun. Hän kuvitteli usein olevansa ranskalainen ja tahtoi sellaisena esiintyä. Hän piti ranskalaisuutta jonakin hienompana ja suurempana.
ellauri408.html on line 540: Hänen käsityksensä kirkon ja valtion erottamisesta vaikutti sekä tohtori AG Rudelbachiin että hänen siviiliavioliiton puolestapuhumiseensa sekä Søren Kierkegaardiin, joka luki häntä vuodesta 1851. On usein huomautettu että Vinet kiitti huonoja tuotteita. Koira kelpaa kastelemaan piispaa. Koira sai liikaa syödäxeen ja kuoli.
ellauri435.html on line 209: Sartre lainasi paljon ajatuksia muun muassa Max Stirneriltä, Søren Kierkegaardilta, Martin Heideggerilta ja Edmund Husserlilta. Ei olis kannattanut. Vuosina 1947 ja 1948 Vatikaani ja Neuvostoliitto tuomitsivat Sartren ajattelun. OAS-järjestö teki vuosina 1961 ja 1962 kaksi pommi-iskua Sartren asuntoon.
ellauri435.html on line 219: Dostojevski kirjoitti: jos jumalaa ei olisi, olisi kaikki sallittu. Tää on existencialismin lähtökohta sanoo Pulu. . Se on eri génant. Kaikk näät on yhtä vapaita. Jos kaikki seisoskelevat kadunkulmissa, kukaan ei pääse kulkemaan. Jos yhdellä on karvalakin läpät alhaalla, on kaikilla oltava karvalakin läpät alhaalla. Jos menen naimisiin, kukaan ei saa ristiinsuihkia. Tää on existentialistin vastuukäsite. Kaikki on sen doppelgängereitä, koska ne on sen aivopieruja. Tää on hyvä ohjelma kert mie oon sen valinnut. Nää jujut on lainattu Kantilta (categorical imperative) ja Kierkegaardilta (ahishtush). Aika paranoideja. J-P hilaa izeään puuhun perä edellä. Il n'y a pas de déterminisme. Apea Spenglerkin oli fixumpi.
ellauri445.html on line 421: Søren Kierkegaard (1813-1855) as an Existentialist Philosopher.     
xxx/ellauri027.html on line 1135: Saarinen päätti antaa tsäänssille mahdollisuuden. No sehän se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin vaikka tyhjän päälle niinkuin Kierkegaard. Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu. Joskus ihminen menee loppuun, enkä voi sille mitään. Silti toivon ihmisten ymmärtävän, että tämä ukko on tehnyt kaiken, mihin pystyy.
xxx/ellauri044.html on line 246: Viettelevä narsisti on karismaattinen. Karisma on miellyttämisen taitoa. Niinkuin Kierkegaardin viettelijän käsikirjassa, kikka on saada toinen tuntemaan izensä hyväxi. Eskillä on karismaa. Wilholla varmaan oli. Karismaatikko on narsisti jos se oikeasti välittää vaan izestään. Kaikki ei ole sellaisia. Jotkut voi oikeestikin välittää myös muista. Ainakin melkein yhtä paljon kuin izestään, enempää ei vaadi Jeesuskaan.
xxx/ellauri044.html on line 418: Kyllä Hermann näyttää olleen äidin poika, isän kanssa tuli sitten riitoja. Ukki Gündertillä oli iso kirjasto. Hermanni pantiin seminaariin, mutta se ei tykännyt, "Dichter oder nichts", sanoi jääräpäisesti. Tuli molemmat. 14-vuotiaana sillä oli depis: "ich möchte hingehen wie das Abendbrot". Izemurha jäi yrityxexi. Seurasi sarja kasvatuslaitoxia ja amixia. Kirjakauppa-apulaisena vaihtoi vanhempien etiikan estetiikkaan. Käänteinen Kierkegaard. Ei kuitenkaan kyttyrävazainen, pikemminkin laiha poika. Likinäköisenä pääsi C-miehexi. Maailmansodan vapaaehtoisena Saxan armeijassa oli kirjastoapulaisena. Avioliitto Bernouillin Marian, freelance-valokuvaajan kanssa meni kehnosti ja Hermanni lähti maailmanympärimatkalle Intiaan. Nelikymppisenä maailmansodan aikana tuli takaiskuja (isä kuoli, Mia läksi), ja Hermanni tuli pöpixi. Pääsi tutustumaan zygoanalyysiin läheltä. Perheestä päästyä sillä alkoi oikein mukavat ja tuotteliaat ajat Luganossa. Vaihtoi sakemannista takasin schweizarixi. Ei se oikein kunnon saku koskaan ollutkaan, tollainen kosmopoliitti ja pasifisti. 2 muuta vaimoa seurasi. Asui Luganossa ökytalossa Ninonin kanssa eri kerroxissa ja maalasi akvarelleja luppoaikoina. Hermanni oli myös kova musiikkimies. Vieraina Schweizissä kävivät Bertolt Brecht ja Thomas Mann. Ei Hermanni siis ollut mikään nazi. 1946 päsähti siitä hyvästä Noobeli. Niiku osotettiin sakuille etteime teitä vihata kunhan pysytte kyykyssä ja ajattelette niiku me, tai edes niiku schweiziläiset.
xxx/ellauri056.html on line 617: Schelling muutti filosofisia kantojaan kuin väkkärä. Hälläpyörä olisi Sirkkis siitä sanonut. Sen luonnonfilosofia oli jotain vitun hermeneutiikkaa. Empiirisesti aivan pielessä. Toinen on antikartesiolainen näkemys omasta navasta. Pointtina ettei sini ja mini ymmärrä edes izeään. Siinä se on kyllä oikeassa. Size nakersi Hegeliä tavalla josta monet myöhemmät sekulit ml Kierkegaard, Marx, Nietzsche, Heidegger ym ym innostuivat. Ranskalaiset postmodernistit tyyliin Lacan, Derrida tai Adorno näyttää olleen saxalaisen idealismin karkeen manttelin perijöitä. Jälkiuudenaikaisia hämärämiehiä. Existentialistit kuten Eski Saarinen on perimmältään samanlaisia, Aalto yliopiston miehiä.
xxx/ellauri056.html on line 619: Friedrich Wilhelm Schelling syntyi Leonbergin koiratarhassa Stuttgartin lähellä 1775. Se kävi protestanttiseminaaria Tübingenissä 1790-1795 Ranskan vallankumouxen aikana, missä sen koulukavereita oli Hegel ja hörhö Hördelin. Size muutti harppisakuihin, Leipzig 1797, sit Jena, missä sen kavereita oli kaima Schlegel ja kermapeppu Novalis. Jöötti-setä hommas sille professuurin Jenasta 1798-1803. Varmaan päästäxeen paremmin bylsimään rva Schellingiä. Eron jälkeen 1803 Reeti läxi takas länsi-Saxaan, etenkin Müncheniin. 1841 se peri Hegelin tyhjentämän syöttötuolin Berliinissä. Alux sen luennoilla siellä kävi Kierkegaard, Engels, Bakunin, Ranke, Burkhardt, ja Alexander von Humboldt. Pian ne kyllästyi ja lähti muualle kuin Homer Simpsonin pääkoppaan pettyneet zombiet: "brainss... brainss... naah nothing here... brainss... brainss..." Se kuoli Sveizissä Bad Ragazissa. Mihkähän?
xxx/ellauri075.html on line 56: Sestofilt sai vaikutteita erityisesti Friedrich Nietzscheltä, Søren Kierkegaardilta, Fjodor Dostojevskilta ja Leo Tolstoilta, joista hän kirjoitti useita teoksia. Teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa teologiaa, nihilismiä, rationalismia ja irrationalismia. Sestofiltilta ovat saaneet vaikutteita muiden muassa D. H. Lawrence, Nikolai Berdjajev, Sergei Bulgakov, Albert Camus, John Middleton Murry, Jules de Gaultier, Lucien Lévy-Bruhl ja Czeslaw Milosz.
xxx/ellauri075.html on line 62: Lopulta Sestofilt kuitenkin muutti Ranskaan vuonna 1921. Ranskassa hän luennoi Sorbonnen yliopistossa, ja tutki muun muassa Blaise Pascalin ja Plotinoksen ajattelua. Vuonna 1926 hän tutustui Edmund Husserliin, ja 1929 hän tapasi Martin Heideggerin. Tuolloin hän sai yllykkeen tutustua Kierkegaardin ajatteluun.
xxx/ellauri075.html on line 157: In the interwar years, Shestov continued to develop into a thinker of great prominence. During this time he had become totally immersed in the study of such "great theologians" as Blaise Pascal and Plotinus, whilst at the same time lecturing at the Sorbonne in 1925. In 1926 he was introduced to Edmund Husserl, with whom he maintained a cordial relationship despite radical differences in their philosophical outlook. In 1929, during a return to Freiburg he met with Nazi Heidegger, and was urged to study Danish philosopher Søren Kierkegaard.
xxx/ellauri075.html on line 159: The discovery of Kierkegaard prompted Shestov to realise that his philosophy shared great similarities, such as his rejection of idealism, and his belief that man can gain ultimate knowledge through ungrounded subjective thought rather than objective reason and verifiability. However, Shestov maintained that Kierkegaard did not pursue this line of thought far enough, and continued where he thought the Dane left off.
xxx/ellauri075.html on line 163: The results of this tendency are seen in his work Kierkegaard and Existential Philosophy: Vox Clamantis in Deserto, published in 1936, a fundamental work of Christian existentialism.
xxx/ellauri084.html on line 367: Tämä on siis Niels Bohrin ize valizema ja aatelisviikunaansa ize raapustama ja oma latinantama deviisi. (Sitä siteeraa sen kummemmin selittelemättä Wallu s. 697.. Bohrin ansio verrattuna esim. tyhmään Einsteiniin nähden oli eze vähät välitti siitä ettei aaltopaketille ollut jalkapallon ja kazoja-aallon tapaista tuttua rautalankaesimerkkiä. Se siis vaan istui tyynen rauhallisesti ihan coolina tyhjän päälle kuin sen ihailema Sören Kierkegaard.
xxx/ellauri084.html on line 369: Heisenberg sanoi Bohrista että se oli "enempi filosofi kuin fyysikko". Bohr lueskeli 19. vuosisadan tanskalaista kristittyä eksistentialistifilosofia, Søren Kierkegaardia, josta se kuuli filosofian opeltaan Harald Høffdingiltä. Vuonna 1909 Bohr lähetti isoveli Haraldille (josta tuli jalkapalloilija ja tohtori ennen Nielsiä) synttärilahjaxi Kierkegaardin bestsellerin Stadier paa livets vej (1845), joka oli odotettu jatko Enten-Ellerille (josta mulla on jo paasauxia). Enten-Eller hoiteli esteettisen ja eettisen, tää jatko-osa koski sit uskontoa. Saatekirjeeseen Bohr kirjoitti: "Ei mulla muutakaan ollut, mut tää on kyllä hyvä ... se on metkimpia juttuja mitä olen koskaan lukenut." Bohr piti Kierkegaardin tanskasta ja tyylistä, mutta sanoi että ei ole ihan joka paikassa Söörenin kaa samaa mieltä. Jotkut tuumii että Niels ei niellyt Söörenin kristillisyyttä, ollen ize ateisti. Lyder rimeligt.
xxx/ellauri084.html on line 610: Schleiermacherin aikana kristianismia halvexittiin koska se oli aikaansaanut 30-vuotisen sodan :). Kierkegaard tulee myöhemmin Kantin jälkeen :D. (Hizi amerikkalaiset on sitten tietämättömiä! Schleiermacherin ajan sodat oli napoleonisia, Kant pyllisteli 40v ennen Schleiermacheria, ja Kierkegaard lähinnä hammasteli Hegeliä ja sitten Schopenhaueria. Kazoisitte Wikipediasta edes vittu niinkun mä!)
xxx/ellauri084.html on line 612: Eri tilanteista tuli eri painotuxet. Pyllyverhomiehen pointti oli että kaikki kyllä on tietoisia absoluuttisesta totuudesta, vaikka eivät tunnusta. Pitäis tunnustaa! Kierkegaard oli enempi kiinnostunut avantohypystä. Hyppää vaan, kyllä Jee-suxet ottaa vastaan, niinkuin rokkikonsertissa. Ei tää ole järjetöntä, uskonnossa ei ole kysymyskään mistään järjestä.
xxx/ellauri084.html on line 618: Kyssäselkä-approach voi napata jälkimmäiseen ryhmään – niihin jotka ei vaan välitä ja niihin joista uskonto on järjetöntä. Kierkegaard tyrkkii ihmisiä pois välinpitämättömyydestä ja ottamaan elämänsä vähän vakavammin. Se haastaa niitä jotka ei lähe mukavuusalueelta avannolle näyttämällä että niilläkin on joku angsti näistä uskonasioista, eli ne on vaan laiskoja tai pelkää kylmää vettä. Tavallaan Kierkegaard vapauttaa meidät pastorit toimimasta vaan puolustusvoimissa, ja päästää meidät hyökkäämään pahaa-aavistamattomien vetelysten kimppuun. Vaarana on, että vauva tulee heitetyxi ulos pesuveden kanssa. Järki on kuiteskin meidän kristittyjen puolella, eikä sitä pitäis ihan kokonaankaan hyljätä. Mut Kierkegaardilla on kuiteskin pointti siellä, eliskä sen pilkki- ja jäätuurametodeja kanzii joskus käytellä.
xxx/ellauri091.html on line 970: [5.4. 19.21] jönsy: Luin Kierkegaardin. Ehkä tossa oli lievää biografismia. Pitäisi nähdä ajattelija tuoreiden oivallustensa valossa. Ekstaattinen Enten-eller on musta hieno, ja usein siteeraan sen viimeistä numeroa positiivisena esimerkkinä palkinnon halun oikeasta käsittämisestä. Sen kirjoja luettiin, ja se vaikutti niiden kautta, ei pilkallisten jälkimaailman tiivistäjien. Musta on väärin pilkata sellaista, joka elää pilkasta ja sen mahdollisuudesta. Vähän kuin pilkkasi Buster Keatonia. Sen kampurajalka oli tärkeämpi ruumiillinen vika kuin kyttyrä. Ihmisen tulee toteuttaa kaikki mahdollisuutensa, sanoo. Olen saanut liikavarpaita, taidan olla oikealla tiellä.
xxx/ellauri124.html on line 96: Dos. E. Saarisen filosofijulkkisalkeisoppikirjassa vlta 1985 joka löytyi irkku-Tiinan kirjahyllystä (hinta 197mk tms) Eski peukutti Kierkegaardia ja Nietscheä, koska se luuli vielä olevansa joku luova yli-ihminen ja moniosaaja. Nyt siitäkin on enää jäljellä keskustalaisuus, posetiivarius ja yrittäjähenkisyys. Rupsahtanut kuningatar nalkuttaa ja läpsii sitä perseelle. Hellikää toisianne perseet hellinä.
xxx/ellauri130.html on line 414: Suruni on kuin petolinnun pesä.Sören KierkegaardMKILL!
xxx/ellauri130.html on line 415: Kukaan ei käänny takaisin kuolleista. Kukaan ei tule ulos ilman itkua. Kukaan ei kysy milloin tahdomme sisään, milloin ulos, misut ainakaan. Se on ize päätettävä.Kierkegaard, DiapsalmataMKILL!3
xxx/ellauri130.html on line 416: Nyt en enää huutele keittiöön.Sören KierkegaardMKILL!
xxx/ellauri130.html on line 417: Kukaan ei usko klovnia vaikka tuli on irti.Sören KierkegaardMKILL!
xxx/ellauri130.html on line 418: Elämä on katkera kalkki muze on vaan juotava.Sören KierkegaardMKILL!
xxx/ellauri157.html on line 475: Martin Buberin dialogifilosofian historiallisia yhteyksiä voidaan nähdä luonnollisesti jo Sokrateessa, mutta varsinaisesti suurimpia vaikutteita filosofiseen ajatteluunsa Buber sai 1800-luvun filosofeilta, kuten Nietzscheltä, Kierkegaardilta, Feuerbachilta ja Jacobilta. Myös Kant on monin osin vaikuttava taustahahmo. 1700-luvun itäeurooppalaisella juutalaisliikkeellä hasidismilla on ollut Buberin ajatteluun vähintään yhtä suuri vaikutus kuin varsinaisilla filosofeilla. Selvää edeltäjää Buberin ajattelulla ei kuitenkaan ole. Samanaikaisesti Buberin kanssa tosin syntyi monella tavalla toisiaan muistuttavia dialogifilosofioita, mutta ilmeisen riippumattomina toisistaan
xxx/ellauri157.html on line 598: In einem weiteren Brief vom 17. November 1936 gesteht Herr Dr. Binschwanger nach der Lektüre von Bubers „Die Frage an den Einzelnen“ seine philosophische Nähe zu Buber: „Ich vermag nicht nur überall mit Ihnen zu gehen, sondern sehe in Ihnen auch einen Bundesgenossen nicht nur gegen Kierkegaard, sondern auch gegen Heidegger, dem ich methodisch zwar aufs tiefste verpflichtet bin, dessen Daseinsauffassung (Dasein für den Führer) doch noch ganz auf der Linie Kierkegaards liegt“.
xxx/ellauri157.html on line 605: Die philosophische Anthropologie entstand trotz starkem Widerstand und tiefer geschichtlicher Verwurzelung als eigenständige Richtung der Philosophie im ersten Drittel des 20. Jahrhunderts und führte stärker als in der bisherigen philosophischen Tradition die Diskussion um den ganzen Menschen sowie seine Position und seinen Sinn in der Welt. In der Nachfolge von Max Scheler (1874–1928) und Helmuth Plessner (1892–1985) könnten hier „drei Linien in der Konkretisierung unterschieden werden“: die von Karl Jaspers (1883–1969), geprägt von Søren Kierkegaard (1813–1855) („Existenzphilosophie“), die Schule von Martin Heidegger (1889–1976) als Nachfolge von u. a. Edmund Husserl (1859–1938) („Phänomenologie“) und „die Strömung des französischen Existentialismus, vorrangig geprägt durch Jean-Paul Sartre (1905–1980)“ (Beck 1991: 17). Allesamt ekliche solipsistisch-narzissistische Formen von Idealismus. Eine andere wesentliche Eigenschaft der neueren philosophischen Anthropologie war die epochale Entdeckung des anderen als Person und die Überwindung des ausschließlichen Subjekt-Objekt-Bezuges mit genau ebenso solipsistischem Ich-Du-Denken. Und der Sinn nun wieder. Warum können die idealistischen Philosophen sich nicht damit vergnügen dass es keinen Sinn für sie gibt, dass sie total sinnlos sind? Was ist nun so schwer damit? Ich weiss, weil sie narzissistich sind.
xxx/ellauri186.html on line 392: Seuraavat juutalaiset kirjailijat mainitaan tiheimmin kun keskustellaan kafkalaisuudesta amerikkalaisessa romaanissa ja novellissa: Nathanael West, Isaac Rosenfeld, Delmore Schwartz, Paul Doodman, Saul Bellow, Norman Mailer, J. D. Salinger, Bernard Malamud, Philip Roth, Joseph Heller, Meyer Liben ja Susan Sontag. Sietää muistaa tutkijoiden varaus. Kafkan vaikutus on useimmiten ollut epäsuora ja kietoutunut Freudin ohella muidenkin idealähteiden kanssa: Dostojevski, Kierkegaard, Buber, Reich, Trotski, Sartre... Harvoin se näkyy niin voimallisen tarttuvana kuin Isaac Rosenfeldin (1918-1956) lyhyissä paraabeleissa.
xxx/ellauri187.html on line 111: First of all, it provided him with an uncanny empathy for women. His two most potent and obsessive literary images were the unrequited female lover and the woman artist struggling to find freedom and space for her work. But Rilke's liberated feminine side also gave him the gift of unabashed openness to his need and desire for the opposite sex (from women). He recalls Kierkegaard's description of Mozart's Don Giovanni, who did not calculatedly seduce, according to Kierkegaard, but desired seductively. What women found irresistible about Rilke was not the effect he had on them but the effect they had on him.
xxx/ellauri202.html on line 210: Il découvra sa vocation d'écrivain en se liant à un jeune garçon de deux ans son aîné, Jean Werhlé, pendant l'été qu'il passe à Maisons-Laffitte en 1891. Il obtient en 1898 son baccalauréat, dans la série Philosophie, avec mention passable, comme Max Roth. Sankarihahmo kääntyy takaisin kadotuxen tieltä fideismiin: älä järkeile, seuraa sydäntäsi vaan. Historiquement, les philosophes associés au fidéisme sont Søren Kierkegaard, Blaise Pascal, William James et Ludwig Wittgenstein.
xxx/ellauri261.html on line 620: Altizer combined Kierkegaard and Mircea Eliade to concoct a mystical rather than ethical language for solving the problem of the death of God, or, as he puts it, in mapping out the way from the profane to the sacred. Which makes a rather rough reading, admits William Hughes Hamilton III (March 9, 1924 – February 28, 2012) who was a prominent theologian and proponent of the Death of God movement.
xxx/ellauri261.html on line 631: The field of secular theology, a subfield of liberal theology advocated by Robinson somewhat combines secularism and theology. Recognized in the 1960s, it was influenced both by neo-orthodoxy, Dietrich Bonhoeffer, Harvey Cox, and the existentialism of Søren Kierkegaard and Paul Tillich. Robinson, along with Douglas John Hall and Rowan Williams, see that Secular theology had digested modern movements like the Death of God Theology propagated by Thomas J. J. Altizer or the philosophical existentialism of Tillich and eased the introduction of such ideas into the theological mainstream and made constructive evaluations, as well as contributions, to the problems caused by the demise of out heavenly father.
xxx/ellauri312.html on line 546: Kierkegaard’s view was that one’s relation to a deity is irreducible to a creed (TRR, pp. 391–392). Instead of belief, what is vital is the religious romance. Willy to believe. The intimacy between a lesser being and a greater being is something we find in Keats' Endymion. Rorty analogizes religious faith with the experience of lovemaking. Unfair relations are valuable if they are able to deepen an individual’s unique life experience. They redeem the believer and the lover by helping them grow meaningfully, not by stretching uncomfortably. Religious connections range from "one of adoring obedience, or ecstatic communion, or quiet confidence, or some combination of these". Sounds a lot like Al Bundy's Love And Marrage.
xxx/ellauri312.html on line 633: epistemology. Its paradigmatic figures are Goethe, Kierkegaard, Santayana, James, Dewey, Saarinen, and Rorty. Nämä jäbät ovat motivational speakers enemmän kuin ajattelijoita.
xxx/ellauri319.html on line 403: Søren Aabye Kierkegaard (1813–1855), Danish philosopher
xxx/ellauri356.html on line 161: Tänä aikana hän löysi myös filosofeja ja kirjailijoita, kuten Jean-Jacques Rousseau, Friedrich Nietzsche, André Gide ja Albert Camus, ja aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Vuosina 1947-1948 hän luki Bergsonia ja Sartrea filosofian luokassa Gautier-lukiossa Algerissa. Vuonna 1948 hän ilmoittautui korkeampaan kirjallisuuteen Bugeaud-lukioon, jossa hän sai vaikutteita Kierkegaardin ja Heideggerin lukemisesta. Tyyten spedejä.
xxx/ellauri356.html on line 214: Aika pahasti Jacky ryttäsi myös vaimon spesialiteettia eli Freudin oppia. Jacques Derrida ehti kynäillä yli kahdeksankymmentä kirjaa. Vuodesta 1972 lähtien Derrida tuotti keskimäärin enemmän kuin yhden kirjan vuodessa. Derrida piti itseään historioitsijana. What a joke. Chileläinem historioizija ja Heideggerin kerta-opiskelija Farías tunnetaan parhaiten kiistellystä kirjastaan ​​Heidegger and Nazism (1987), jossa todettiin, että Heideggerin filosofia on luonnostaan ​​fasistinen. Derrida vastasi Faríasille kädenheilautuxella. Hän kutsui Faríasia heikoksi Heideggerin ajatusten lukijaksi ja lisäsi, että suuri osa Faríasin ja hänen kannattajiensa uutena mainitsemista todisteista oli jo pitkään ollut tiedossa filosofisessa yhteisössä. Juu nazihan se tunnetusti oli ja deutscher Geistin kannustaja, entä sitten? Vastavetona Derrida tulkitsee kohtia Raamatusta, erityisesti Abrahamista ja Iisakin uhrista, sekä Søren Kierkegaardin teoksesta Pelko ja vapina Las Vegasissa.
xxx/ellauri356.html on line 257: Muita vaikutteita Derridaan olivat Martin Heidegger, Platon, Søren Kierkegaard, Alexandre Kojève, Maurice Blanchot, Antonin Artaud, Roland Barthes, Georges Bataille, Edmund Husserl, Emmanuel Lévinas, Ferdinand de Chaussure, Søren Kierkehaard, Sigmund Freud, Claude Lévi-Strauss, James Joyce, Samuel Beckett, JL Austin ja Stéphane Mallarmé. Paizi Austinista se ei tajunnut tuon taivaallista [ lähde: Searle ]. Talmudin dekonstruktio ei ole kovin suosittua, mutts sitäkin on yritetty.
xxx/ellauri442.html on line 58: A personal way forward will involve personally inspiring discourse (Kierkegaard in particular, along with Nietzsche, or Pascal). In short, an act of empowerment through the realm of thinking, a celebration of that tremendous human endowment, managering, that easily gets narrowed down to tired patterns and short-sighted perspectives (sc. "uomakipitys").
xxx/ellauri442.html on line 69: Cavell established his distinct philosophical identity with Must We Mean What We Say? The answer was no. One of the essays discusses Søren Kierkegaard's work on revelation and authority. Specifically, Cavell argues that film comedies show that the achievement of happiness requires besides the satisfaction of our needs the examination and transformation of those needs. According to Cavell, the emphasis these movies place on remarriage draws attention to the fact that, within a relationship, happiness requires "growing out of" one partner and "growing into" another one. The book also contains extended discussions of Friedrich Nietzsche, Jane Austen, George Eliot, Henry James, and Fred Astaire, as well as familiar Cavellian subjects such as Shakespeare, Emerson, Thoreau, Wittgenstein, and Heidegger.
158