ellauri015.html on line 60: Politiikka on mahdollisen, saavutettavissa olevan - toiseksi parhaimman taidetta (Bismarck). Kaikki taide on poliittista, näin ajattelee kääntäen mm. monitaiteilija Teemu Mäki Voima-lehdessä, netissä sen toistaa joku Abbas Kiarostami, ja taiteilija Timo Wright.
ellauri015.html on line 78: Kaikki on siis politiikkaa, ja etiikkaa, mut kaikki on myös taidetta, ja ekonomiaa. Tarkoituksenmukainen on kaunista, jos osaa kazoa oikealla silmällä. Mulla on vasen silmä kyllä parempi, oikeaan on tullut jotain sumua. Mut koitan parhaani. (Abbas Kiarostami on joku persialainen ohjaaja, jos jäi kiusaamaan.)
ellauri015.html on line 485: Kia Grotenfelt (vuosikertomuxia)

ellauri019.html on line 1017: Jos saadaan maailmansota aikaan ja nyrkit jälleen puhumaan, oisko siitä apua? Tiedä häntä, ehkä siihenkin taas tarvitaan naisia, niinkuin viime kerralla, ja miesten ahdinko vaan pahenee. Kohta pitää pyytää naimalupa jopa omalta vaimolta. Vaikka se on luvannut antaa myötä- ja vastamäessä. Nyt pojat tsemppiä! Luja ote mailasta! Kiakko reppuun! Den glider in!
ellauri041.html on line 371: Tuula Johanna Arkio (o.s. Olamo, s. 2. huhtikuuta 1943 Helsinki) on suomalainen taidehistorioitsija ja taidemuseonjohtaja. Vuonna 2006 hänet promovoitiin Kuvataideakatemian kunniatohtoriksi[2] ja hänelle myönnettiin kulttuurineuvoksen arvonimi. Arkio johti Kiasmaa vuosina 1990–2000 ja Valtion taidemuseota 2000–2006.
ellauri110.html on line 115: Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi 1967 Keijola siirtyi liike-elämään. Hän työskenteli IBM:n palveluksessa Zambiassa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Samanaikaisesti hän täydensi opintojaan ja teki tutkimustyötä, johti Tekes-projekteja ja väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 2003. Sillä oli nätti fixu vaimo ja se ajoi ensimmäisten joukossa Kia-autoa.
ellauri160.html on line 71: ...Oh, at last, when you return through the three Pa districts, If you are coming down through the narrows of the river Kiang,
ellauri284.html on line 161: Koko 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Saksa liittyi muiden eurooppalaisten valtojen joukkoon kamppailussa siirtomaaomaisuudesta. Kuten muutkin maailmanvallat (so. britit, mukaan lukien Yhdysvallat ja Japani), Saksa alkoi puuttua Kiinan paikallisiin asioihin. Kun kaksi saksalaista lähetyssaarnaajaa sai surmansa Juyen välikohtauksessa vuonna 1897, Kiinan oli pakko suostua Kiautschou Bayn oluttehtaan toimilupaan Shantungissa (nykyinen Shandong ) Saksalle vuonna 1898 99 vuoden vuokrasopimuksella. Saksa alkoi sitten vahvistaa vaikutusvaltaansa muualla provinssissa ja rakensi Tsingtaon kaupungin ja sataman, josta tuli Kaiserlichen merijalkaväen saksalaisen Itä-Aasian laivueen tukikohta.(Saksan laivasto), joka toimi Saksan siirtokuntien tukena Tyynellämerellä. Iso-Britannia suhtautui saxalaiseen olueen Kiinassa epäluuloisesti ja vuokrasi Weihaiwein, myös Shantungissa, merisatamaksi ja hiilivoimalaitokseksi. Venäjä vuokrasi oman asemansa Port Arthurissa (nykyinen Lüshunkou ) ja Ranska Kwang-Chou-Wanissa. Iso-Britannia alkoi myös luoda läheisiä suhteita Japaniin, ja diplomaattisuhteet tiivistyivät, kun anglo-japanilainen liitto allekirjoitettiin 30. tammikuuta 1902. Japani näki liiton välttämättömänä pelotteena pääkilpailijalleen Venäjälle. Japani osoitti potentiaalinsa voitolla Venäjän ja Japanin sodassa 1904–1905, ja liitto jatkui ensimmäiseen maailmansotaan.
ellauri327.html on line 447: Kianto-1964.jpg/500px-Ilmari-Kianto-1964.jpg" height="300px" />
ellauri327.html on line 472: Samaan aikaan toisaalla Maunulan kirjaston poistohyllystä löytyi Ilmari Kiannon vähän tunnettu tendenssiromaani Avioliitto. (Se löytyy netistä. Aiheet: avioliitto, mustasukkaisuus, naisen asema, uskottomuus.) Jo ensimmäisten rivien perusteella epäilen että Ilmari Kianto on samanlainen jätöskasa. Mutta tämä väite on vielä perusteltava. Ja onnistuuhan se! Pelkästäänn Wikipedian perustiedoilla Imi osoittautuu kansainvälisten mittojen sovinistikyrväxi!
ellauri327.html on line 474: Kianto Ilmari">Ilmari Kianto (vuoteen 1906 Calamnius; 7. toukokuuta 1874 Pulkkila – 27. huhtikuuta 1970 Helsinki) oli yksi 1900-luvun alkupuoliskon huomattavimmista suomalaisista kirjailijoista. Kiannon kirjailijanura kesti yli 60 vuotta, jona aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin lähes kokonaan hänen kahteen köyhälistöromaaniinsa Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924). Näiden kirjojen ansiosta Kianto tunnetaan kainuulaisen köyhälistön kuvaajana, ”korpikirjailijana”. Pulkkila on ex kunta Siikajoen latvoilla. Ilmari sinnitteli lähes satavuotiaaaxi Hesassa. Kianto oli alun perin nimeltään Ilmari Calamnius, mutta muutti sukunimensä Johannes Linnankosken neuvosta Kiannoksi vuonna 1906.
ellauri327.html on line 478: Ilmari Kianto syntyi Pulkkilassa Lamujoen rannalla sijaitsevassa pappilassa vuonna 1874. Hänen vanhempansa olivat kalajokelaiseen Calamnius-pappissukuun kuuluva Pulkkilan kappalainen August Benjamin Calamnius (1834–1915) ja Cecilia Septimia Catharina Lundahl (1842–1924). Perheessä oli kahdeksan lasta, joista Ilmari oli kuudes. Vuonna 1879 August Benjamin Calamnius valittiin Suomussalmen kirkkoherraksi ja perhe muutti Pulkkilasta Suomussalmelle Karhulan pappilaan.
ellauri327.html on line 480: Kianto kävi koulunsa Iissä ja Oulussa. Hän pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1892.[4] Koulussa hän muun muassa toimitti oppilaskunnan lehteä. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän ehti ilmoittautua opiskelijaksi Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan, mutta päätti kuitenkin ryhtyä veljensä Volmarin esikuvan mukaisesti upseeriksi. Kianto palveli vapaaehtoisena Oulussa 4. Suomen Tarkka-ampujapataljoonassa 1892–1893. Keväällä 1893 pataljoona matkusti sotaharjoituksiin Krasnoje Seloon Pietarin lähelle, ja Kianto kirjoitti näistä kokemuksistaan leirikirjeitä Suometar-lehteen. Eräs moskovalainen lehti arvosteli Kiantoa separatistiksi näiden leirikirjeiden vuoksi, ja tästä seurannut kohu aiheutti hänelle hankaluuksia. Myös Kiannon sotilaselämään kohdistuneet romanttiset kuvitelmat olivat jo haihtuneet, ja niinpä hän päätti erota armeijasta ja lähteä takaisin yliopistoon opiskelemaan. Tämä toteutuikin myöhäissyksyllä 1893.
ellauri327.html on line 482: Kianto opiskeli Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa venäjän ja suomen kieliä. Opiskeluaikanaan hän aloitti kirjailijanuransa. Esikoisteoksessaan Väärällä uralla (1896), jonka Kianto julkaisi 22-vuotiaana, hän kertoi armeijakokemuksistaan. Omimmaksi alakseen hän tunsi kuitenkin luonnonlyriikan ja julkaisi runokirjat Soutajan lauluja (1896), Hiljaisina hetkinä (1897) ja Lauluja ja runoelmia (1900).
ellauri327.html on line 494: Entinen koulutoveri Eino Leino auttoi häntä runojen valikoimisessa. Kianto oli myös mukana perustamassa Suomalaista Kaunokirjailijaliittoa vuonna 1897. Kianto promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1900. Hän täydensi venäjän kielen opintojaan stipendiaattina Moskovassa 1901–03,[4] ja julkaisi näistä kokemuksistaan myöhemmin kirjan Moskovan maisteri (1946). Kianto teki tänä aikana myös pitkän kiertomatkan Etelä-Venäjällä, ja tätä matkaa hän kuvasi 1903 ilmestyneessä matkakirjassaan Kiannan rannoilta Kaspian poikki v. 1902.
ellauri327.html on line 496: Kianto hyödynsi kieliopintojaan suomentamalla venäläistä kaunokirjallisuutta, kuten Leo Tolstoin Kuoleman ja I. A. Gontšarovin Herra Oblomovin. Hän ryhtyi tolstoilaisuuden kannattajaksi ja kävi kirjeenvaihtoa itsensä ja Tolstoin kanssa. Kianto kuului myös Suomen tunnetuimman tolstoilaisen, kirjailija Arvid Järnefeltin ystäväpiiriin.
ellauri327.html on line 498: Syksyllä 1904 Kianto asettui vihkimättömän vaimonsa kanssa Kajaaniin, jossa hän toimi kielten opettajana Kajaanin yhteiskoulussa. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Kianto heittäytyi innokkaasti mukaan politiikkaan. Hän toimi Kajaani-lehden toimittajana ja oli mukana perustamassa nuorsuomalaista puoluetta vuonna 1905. Eli joo, Ilmari oli proto kokkare.
ellauri327.html on line 500: Suomussalmella Kianto hankki Metsähallitukselta seitsemän hehtaarin vuokrapalstan Kiantajärven rannalta ja rakennutti sinne vuosina 1910–1912 Turjanlinna-nimisen kirjailijankotinsa. Kiannon logo oli hakaristi. Kianto piti koko Vanhaa Testamenttia kokoelmana ”hebrealaisia satuja”. Kisari Nikolai II:n julistama yleinen armahdus Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi pelasti Ilmarin tällä kertaa linnareissulta.
ellauri327.html on line 502: Kianto oli fennomaani, joka näki Itä-Karjalassa siveellisen suomalaisuuden alkukodin. Myöhemmin hän kannatti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen, mitä ilmensi muun muassa hänen kuuluisa runonsa ”Suomi suureksi, viina vapaaksi...”.
ellauri327.html on line 504: Punakapinassa Kianto asettui valkoisten puolelle ja esitti hyvin jyrkkiä kommentteja punaisista: hän muun muassa puhui ”punaisista naarassusista” ja vaati pahan pois leikkaamista saastuneesta kansanruumiista teloitusten avulla esimerkiksi Keskisuomalainen-lehdessä 12. huhtikuuta 1918 ilmestyneessä kirjoituksessaan:
ellauri327.html on line 507: (Ilmari Kianto)
ellauri327.html on line 509: Maineensa pilannut Imppa halusi tehdä selvän pesäeron punaisiin ja etsi jyrkillä mielipiteillään hyväksyntää valkoisten kannattajilta. Venäjän kieltä opiskellut ja pitkiä aikoja Venäjällä oleskellut Kianto muuttui samalla myös venäläisvastaiseksi Suur-Suomen kannattajaksi. Perinteiset valkoisten kannattajat suhtautuivat kuitenkin epäillen ”valkoiseksi anarkistiksi” julistautuneeseen Kiantoon.
ellauri327.html on line 511: Sisällissodan jälkeen kesällä 1918 Kianto otti osaa everstiluutnantti Malmin johtamaan Vienan retkikuntaan. Hänen tehtävänään oli toimia agitaattorina ja saada alueen asukkaat kannattamaan Suomeen liittymistä. Paikallinen väestö pysyi kuitenkin Kiannon pettymykseksi poliittisesti passiivisena eikä innostunut hänen puheistaan. Syksyllä retken jälkeen Kianto kirjoitti yleisesikunnalle moitekirjeen Vienan sodan moraalisesta ryhdittömyydestä ja retkikunnassa rehottaneista veneerisistä taudeista. Kianto kirjoitti nivusiaan raapien epäonnistuneesta retkestä matkakuvauksen Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918) ja kirjasen Vienan puolesta – Kauko-Karjalan ikivanhan moraalin säilyttämiseksi, kenttäpuheita (1919).
ellauri327.html on line 513: Vuonna 1924 ilmestyi Kiannon toinen pääteos, romaani Ryysyrannan Jooseppi. joka oli puhdas plagiaatti Joel Lehtosen Putkinotkosta.
ellauri327.html on line 515: Terijoen mökki oli alkuperäiseltä nimeltään Esterilä, mutta Kianto alkoi kutsua sitä Antiloopin luolaksi tai Varpusen häkiksi silloisen naisystävänsä Sirkka-Liisan eli Sigrid Engströmin ihastelunimen mukaan. Kianto asui tässä mökissä useina talvina, sillä hän saattoi kirjoittaa siellä teoksiaan rauhassa, mikä ei olisi onnistunut Turjanlinnassa.
ellauri327.html on line 516: Kiannon ensimmäinen avioliitto päättyi käytännössä 1917, kun hän ilmoitti ottavansa toiseksi vaimokseen Siviä Karpin ja julistautui moniavioisuuden kannattajaksi.
ellauri327.html on line 518: Vuonna 1932 Kianto sai virallisen eron ensimmäisestä vaimostaan, ja hän meni 1933 uusiin naimisiin Elsa-Maria Karppisen (o.s. Kokko) (1896–1954) kanssa. Hänellä oli kuitenkin samaan aikaan suhde Raakel Nymanin kanssa ja vuodesta 1934 lähtien myös Turjanlinnan palvelustyttönä toimineen Aino Seppäsen (”Aino-Kaino”) kanssa. Vuonna 1934 Kianto onnistui myös kahdeksan vuoden ponnistelun jälkeen lunastamaan Turjanlinnan palstan itsenäiseksi tilaksi.
ellauri327.html on line 519: 1930-luvulla Ilmari Kiantoa ahdistivat taloudelliset vaikeudet. Hän oli velkaa kustantajalleen Otavalle yli 600 000 markkaa, ja jouluaattona 1936 Turjanlinna uhattiin ulosmitata lähes 15 000 markan veloista Suomussalmen kunnalle. Turjanlinna kuitenkin pelastui sillä kertaa, kun Kiannon hyväksi järjestettiin kansalaiskeräys.
ellauri327.html on line 521: Suomalaiset joukot polttivat Turjanlinnan 19. joulukuuta 1939. Turjanlinnan rakennuksista säilyi vain sauna ja jäkäläriihi. Näiden Hulkonniemen taisteluiden aikana onnexi sentään Kiannon poika Jormo Gabriel Kianto haavoittui vaikeasti noin kahden kilometrin päässä Turjanlinnasta.
ellauri327.html on line 522: Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt talonsa Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin:
ellauri327.html on line 525: (Ilmari Kianto.)
ellauri327.html on line 530: Tämän tekstin jouduttua suomalaisten käsiin se tulkittiin ilmoitukseksi läheisen talon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi. Kianto tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Jutun seurauksena Kianto erotettiin ”maanpetturina” useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen Kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa, ja myös Karjalan Heimosoturiliitosta. Katkeroitunut ja tuomiota oikeusmurhana pitänyt Kianto kirjoitti tapauksesta päiväkirjansa pohjalta teoksen Omat koirat purivat, joka kuitenkin pääsi julkisuuteen vasta 1946.
ellauri327.html on line 532: Talvisodassa palaneen Turjanlinnan tilalle valmistui kustannusliike Otavan taloudellisella avustuksella uusi kaksikerroksinen talo 1949, mutta tämä rakennus paloi pian valmistumisensa jälkeen rakennusvirheen takia. Uutta Turjanlinnaa ei ollut vakuutettu, joten Kianto ei saanut mitään korvausta menetyksistään. Kianto lähestyi presidentti Paasikiveä ajatuksenaan saada hänet kansalaiskeräyksen suojelijaksi. Paasikivi kommentoi päiväkirjoissaan: ”Että piti Turjanlinnansa, joka jo oli kerran palanut, vakuuttamatta, on puolustelematonta kirjailijaltakin.” Paasikivi kuitenkin aprikoi samassa yhteydessä: ”Olisiko syytä ja mahdollista antaa hänelle jotain lisäapurahaa valtion varoista? Köyhälistön rahoista sen voisi hyvin napsasta. Hänen vanhuudenpäivänsä olisi joka tapauksessa turvattava, tavalla tai toisella.” Paasikivi antoi opetusministeri Reino Oittiselle tehtäväksi valmistella, mitä asiassa olisi tehtävissä, ja neuvotella Otavan pääjohtajan Heikki Reenpään kanssa kyseisestä asiasta.
ellauri327.html on line 534: Vuodesta 1953 lähtien Kianto vietti talvet Helsingissä, Otavan omistamassa kirjailija-asunnossa Mariankatu 24:ssä. Kirjailija Kiannon loputon rahapula oli Heikki Reenpään jatkuvana huolena. Kesät hän asui Turjanlinnan vanhan ”Kohtalon Korsu” -nimisen jäkäläriihen kylkeen tehdyssä ”Ikin Tupa” -nimisessä asumuksessa. Vuonna 1957 Kianto vihittiin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, ja samana vuonna ilmestyi myös hänen viimeinen kirjansa Esinahka on luotu liikkuvaksi. Ezellanen "Iki-Kianto".
ellauri327.html on line 536: Sodan jälkeen Kianto tuli tunnetuksi ”sihteeriseikkailuistaan”. Hän haki säännöllisesti lehti-ilmoituksillaan itselleen naispuolisia sihteereitä. Useimmilla näistä sihteereistä ei ollut edes konekirjoitustaitoa, mutta Kiannolle riitti, että he pystyivät soutamaan venettä kun Iki piti veneen laidoista. Kaikkiaan Kiannolla ehti sihteereitä olla neljä yhdeksän vuoden aikana, pisimpään Inkeri Jokinen 1944–1947 ja Anja Halonen 1948–1951. Kianto alkoi kirjoittaa 1952 romaania Elätin käärmettä povellani jonka aiheena oli hänen suhteensa Anja Haloseen. Romaani jäi keskeneräiseksi, sillä Halonen repi palasiksi Kiannon romaanin lähteenä käyttämän päiväkirjan Rakastajan tunnustuksia.
ellauri327.html on line 538: Toisen vaimonsa Elsa Karppisen kuoltua 1954 Kianto meni 1956 viimeisen kerran naimisiin, nyt Ella Mirjam (”Mirkku”) Lähteisen (1914–1961) kanssa; tämä avioliitto jatkui viisi vuotta, Lähteisen kuolemaan saakka. Ilmari kykki veneen perätuhdolla vielä 9 vuotta ilman soutajaa.
ellauri343.html on line 269: 18. toukokuuta innostunut Bobi saapui Sortavalaan, mutta kuuli itse paikalla, ettei tilanne kehittynytkään poliittisesti suotuisasti. Sivén kotiutui Sortavalaan ja alkoi tutustua karjalaisuuteen. Sivén luki Sortavalassa seuraavat teokset: Martti Pihkalan Minkälainen Suomi meidän on luotava?, Ilmari Kiannon Vienan kansan kohtalossa I. K. Inhan Inhaa kansallista itsetutkiskelua ja Gustave Le Bonin sosiaalipsykologinen Joukkosielu.
xxx/ellauri010.html on line 426: Nimi: Kia Kristina Grotenfelt, tyttönimi Oravainen,

xxx/ellauri010.html on line 501: Kia G
xxx/ellauri292.html on line 238: Hän oli mennyt muutamia kuukausia aikaisemmin naimisiin elämänkumppaninsa Eliya Zweygbergin kanssa, ja perhe – Kata, hänen yläasteikäinen tyttärensä Kiana ja Eliya – asui yhdessä Sipoossa. Kaiken piti olla hyvin, mutta Katan mieli ailahteli äärilaidasta toiseen viikoittain. Pullollinen pari punaviiniä iltaisin rauhoitti olon jotenkuten siedettäväksi, mutta yöt olivat silti vaikeita. Uni kerta kaikkiaan loppui tunniksi pariksi aamuyöllä. Ja sitten oli kohtauksia, jolloin hän heräsi tuskaisena hiestä märkänä. Hänellä oli todettu muutamia vuosia aikaisemmin epävakaa persoonallisuushäiriö ja kolmikymppisenä paniikkihäiriö, joihin hän oli saanut terapia-apua, mutta Katasta tuntui, että tällä kertaa kyse oli jostakin muusta. Ja niin olikin: menopaussista! ”Olen ollut kuin kumiankka”.
xxx/ellauri292.html on line 243: – Suolistoni seinämät olivat menneet huonoon kuntoon jokailtaisen alkoholinkäytön takia ja koska olin syönyt kauan runsaasti täysjyväviljatuotteita ja palkokasveja. Molempia pidetään terveellisinä, mutta tiedän nykyisin, että minulle ne eivät sovi. Pieretti vaan kokoajan niin maan perkeleesti. Kiana ja Eliya ei kerta kaikkiaan kestäneet.
41