ellauri096.html on line 621: Uuskeynesiläinen taloustiede on makrotaloudellisen ajattelun koulu, joka kehitettiin sodanjälkeisenä aikana John Maynard Keynesin kirjoituksista . Ryhmä taloustieteilijöitä (erityisesti John Hicks , Amedeo Modigliani ja Paul Samuelson ) yritti tulkita ja virallistaa Keynesin kirjoituksia ja syntetisoida neoklassisten taloustieteen mallien kanssa . Heidän työstään on tullut tunnetuksi uusklassinen synteesi ja luotu mallit, jotka muodostivat uuskeynesiläisen taloustieteen perusajatukset. Nämä ideat hallitsivat valtavirran taloutta sodanjälkeisenä aikana ja muodostivat makrotaloudellisen ajattelun valtavirran 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Tapahtui joukko tapahtumia, jotka ravistelivat uuskeynesiläistä teoriaa 1970-luvulla, kun stagflaatio ja Milton Friedmanin kaltaisten monetaristien työ kyseenalaistivat uuskeynesiläisiä teorioita. Tuloksena olisi joukko uusia ideoita tuomaan keynesiläiseen analyysiin työkaluja, jotka kykenevät selittämään 1970-luvun taloudelliset tapahtumat. Seuraava suuri keynesiläisen ajattelun aalto alkoi yrittämällä antaa keynesiläiselle makrotaloudelliselle päättelylle mikrotaloudellinen perusta. (Objektivirhe) Nämä uudet keynesiläiset auttoivat luomaan " uuden uusklassisen synteesin ", joka muodostaa tällä hetkellä makrotaloudellisen teorian valtavirran. Uuden keynesiläisen koulun syntymisen jälkeen uuskeynesiläisiä on joskus kutsuttu "vanhoihin keynesiläisiin". Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics
ellauri096.html on line 623: Nämä uuskeynesiläiset katsoivat työsopimuksia yleensä palkkatartunnan (tai palkka-altistuxen) lähteinä työttömyyden tasapainomallien luomiseksi. Heidän ponnistelunsa (tunnetaan uusklassisena synteesinä ) johtivat IS–LM-mallin kehittämiseen ja muihin Keynesin ideoiden muotoiluihin. Tämä henkinen ohjelma tuottaisi lopulta monetarismia ja muita versioita Keynesin makrotaloudesta 1960-luvulla. Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics
ellauri096.html on line 625: Keynesiläisen päättäjän teoreettisen laitteen toinen pääosa oli Phillips-käyrä . Tämä käyrä, joka oli pikemminkin empiirinen havainto kuin teoria, osoitti, että työttömyyden lisääntynyt työllisyys merkitsi inflaation nousua. Keynes oli vain ennustanut, että työllisyyden kasvu aiheuttaisi korkeamman hinnan, ei korkeamman inflaation . Tällöin ekonomisti voisi käyttää IS–LM-mallia ennustamaan esimerkiksi, että rahan tarjonnan kasvu nostaisi tuotantoa ja työllisyyttä - ja sitten Phillips-käyrän avulla ennustaa inflaation kasvua. Keynesianismin vaikutuksen vahvuuden voi nähdä ekonomistien aalto, joka alkoi 1940-luvun lopulla Milton Friedmanin kanssa . Sen sijaan, että he hylkäsivät makrotalouden mittaukset ja makrotalouden mallit, he omaksuivat tekniikat, joissa koko taloutta pidetään kysynnän ja tarjonnan tasapainossa, mutta toisin kuin keynesiläiset - he väittivät, että "syrjäyttämisen" vaikutukset saisivat aikaan tai riistäisivät finanssipolitiikan sen positiivisesta vaikutuksesta. Sen sijaan on keskityttävä rahapolitiikkaan, jonka varhaiset keynesiläiset jättivät suurelta osin huomiotta. Monetaristinen kritiikki työnsi keynesiläisiä kohti tasapainoisempaa näkemystä rahapolitiikasta ja innoitti Keynesian teorian tarkistusaallon. 1950-luvulla julkisen vallan kohtalainen kysyntä johti teollisuuden kehitystä ja finanssi- ja rahapolitiikan suhdannepolitiikan käyttöä ja saavutti huippunsa 1960-luvulla, jolloin monille keynesiläisille tuntui, että vauraus oli nyt pysyvää. Vuoden 1973 öljyshokin ja 1970-luvun taloudellisten ongelmien myötä moderni liberaali taloustiede alkoi kuitenkin suosiota. Tänä aikana monet taloudet kokivat "stagflaatiota ": korkea ja kasvava työttömyys yhdistettynä korkeaan ja nousevaan inflaatioon, mikä on ristiriidassa Phillips-käyrän ennusteen kanssa. Stagflaatio tarkoitti, että sekä ekspansiivista (taantuman vastaista) että supistavaa (inflaation vastaista) politiikkaa oli sovellettava samanaikaisesti, mikä oli selvää mahdotonta. Tämä ongelma johti klassisempaan analyysiin perustuvien ideoiden nousuun, mukaan lukien monetarismi, tarjontapuolen taloustiede ja uusi klassinen taloustiede. Tämä tuotti "poliittisen sidoksen" ja keynesiläisen talouden konsensuksen romahtamisen, mikä johti uuden klassisen makrotalouden ja uuden keynesianismin kehitykseen. Seuraavien vuosikymmenien aikana nämä kaksi koulua kokoontuisivat luomaan uuden uusklassisen synteesin, joka muodostaa nykypäivän valtavirran perustan. Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics
ellauri096.html on line 670: In a 1976 paper, Robert Lucas argued that it is naive to try to predict the effects of a change in economic policy entirely on the basis of relationships observed in historical data, especially highly aggregated historical data. Lucas claimed that the decision rules of Keynesian models, such as the fiscal multiplier, cannot be considered as structural, in the sense that they cannot be invariant with respect to changes in government policy variables, stating:
ellauri100.html on line 313: I was apolitical until I went to college. There, under the tutelage of economists of the Keynesian persuasion, I became convinced that government could and should intervene in economic affairs. My pro-interventionism spread to social affairs in my early post-college years, as I joined the “intellectuals” of the time in their support for the Civil Rights Act and the Great Society, which was about social engineering as much as anything.
xxx/ellauri085.html on line 582: There are two prevalent theories people like to allude to, Demand Side (Keynesian) and Supply Side ( Championed bt Reagan and theorized by Laffler). Neither has worked well. They are just different approaches to solve the same problem. Sluggish economic growth. In truth, Reagan never really implemented true Trickle Down economics. His was a hybrid of tax cuts and simplification coupled with a massive increase in government spending. You see the thing is, when you have an unregulated job market and limited government employment, there will always be a segment of the population that will be out of work and large sections of the economy reinventing itself. The U.S. has reached virtually full employment since the 80’s.
xxx/ellauri087.html on line 334: Milton Friedman (/ˈfriːdmən/; July 31, 1912 – November 16, 2006) was an American economist who received the 1976 Nobel Memorial Prize in Economic Sciences for his research on consumption analysis, monetary history and theory and the complexity of stabilization policy. With George Stigler and other jews, Friedman was among the intellectual leaders of the Chicago school of economics, a neoclassical school of economic thought associated with the work of the faculty at the University of Chicago that rejected Keynesianism in favor of monetarism until the mid-1970s, when it turned to new classical macroeconomics heavily based on the concept of rational expectations.
7