ellauri140.html on line 37: Armenialaistaustainen Murad Jacob "Jack" Kevorkian (May 26, 1928 – June 3, 2011) was an American pathologist and euthanasia proponent. He publicly championed a terminal patient's right to die by physician-assisted suicide, embodied in his quote, "Dying is not a crime". Kevorkian said that he assisted at least 130 patients to that end. He was convicted of murder in 1999 and was often portrayed in the media with the name of "Dr. Death". There was support for his cause, and he helped set the platform for reform.
ellauri140.html on line 39: In 1998, Kevorkian was arrested and tried for his direct role in a case of voluntary euthanasia on a man named Thomas Youk who suffered from Lou Gehrig’s disease, or ALS. He was convicted of second-degree murder and served 8 years of a 10-to-25-year prison sentence. He was released on parole on June 1, 2007, on condition he would not offer advice about, participate in, or be present at the act of any type of suicide involving euthanasia to any other person, as well as neither promote nor talk about the procedure of assisted suicide.
ellauri140.html on line 40: Kevorkian taught himself multiple languages in the bin such as German, Russian, Greek, and Japanese. He would, wouldn't he. Just like him.

ellauri140.html on line 41: John Finn, medical director of palliative care at the Catholic St. John's Hospital, said Kevorkian's methods were unorthodox and inappropriate. He added that many of Kevorkian's patients were isolated, lonely, and potentially depressed, and therefore in no state to mindfully choose whether to live or die. Mindfulnessia peliin. Suikki on oikeesti iloinen asia, sanoi Faunia. Vielä iloisempi on eutanasia.
xxx/ellauri139.html on line 1061: Uskonto! Myönnän iankaikkisen elämän olemassaolon ja kenties olen aina myöntänyt sen (koska se on kivaa). Olkoon niin että korkeimman (tai lähes korkeimman) voiman tahto on sytyttänyt tietoisuuden kuin tupakkamies tulzarin, olkoon niin että tietoisuus on katsahtanut ympärilleen maailmassa ja sanonut: "Hei mut mähän olen mä!" ja olkoonpa, että tuo noin korkein voima on yhtäkkiä määrännyt sen häviämään, koska se jostakin syystä ois kivaa, vaikka ilman selitystä miksi - olkoon näin, minä myönnän kaiken tämän, mutta taaskin herää ikuinen kysymys: mihin tässä tarvitaan minun nöyryyttäni? Eikö minua tosiaankaan voida syödä mutkattomasti, vaatimatta minulta että ylistäisin sitä joka minut syö? Mahtaako siellä tosiaankin joku loukkaantua siitä, että minä en halua odottaa kahta viikkoa? En usko sitä; ja on paljon oikeaan osuvampaa otaksua, että tässä on pelkästään tarvittu minun vähäpätöistä elämääni, atomin elämää, jonkin kokonaisuuden yleisen harmonian täydennykseksi, jotakin plussaa ja miinusta varten, jonkin vastakohtaisuuden vuoksi ja niin edelleen, ja niin edelleen, aivan samoin kuin joka päivä tarvitaan uhriksi monien elävien olentojen elämä, koska muu maailma ei ilman niiden kuolemaa pysyisi pystyssä (vaikka onkin huomautettava, ettei tämä itsessään ole kovin ylevä ajatus). Olkoon niin! Minä myönnän, että muulla tavoin, toisin sanoen ilman että kaikki yhtä mittaa syövät toisiaan, ei maailmaa olisi voitu mitenkään rakentaa; olen valmis myöntämään myös sen, etten ymmärrä mitään sen rakenteesta; mutta seuraavan asian minä tiedän varmasti: jos minulle kerran on annettu tietoisuus siitä että "mäkin tässä olen", niin mitä minua liikuttaa se, että maailma on rakennettu erehdysten varaan ja että muulla tavoin se ei voi pysyä pystyssä? Kuka minua voi tämän jälkeen tuomita ja mistä? Niin tai näin, kaikki tämä on mahdotonta ja epistä. Taas tätä iänikuista teodikeaa. Täytyy olla typerys että jaxaa sitä jauhaa aina vaan. Kevorkian kyllä ymmärtäisi Ippolittia.
5