ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
ellauri019.html on line 556: Alkuperäisen 2006 pelastussanoman sisällön julkaiseminen netissä vei minut Peijakseen P3 suljetulle osastolle, mielentilantutkimukseen eli hullujenhuoneelle 30.8.2006 jossa olin kolme päivää. Kerron siitä hieman, koska on ehkä pareempi kertoa. Toivottavasti en säikäytä tai ihmetytä ketään kovasti tällä.
ellauri055.html on line 921: Sillinpää julkaisi 1950-luvulla vielä kolme muistelmateosta: Poika eli elämäänsä 1953, Kerron ja kuvailen 1955 ja Päivä korkeimmillaan 1956.
ellauri058.html on line 384: Hotakaisen lastenkirjat ovat lapsille sopimattomia. Raateleva lammas Jyrki Nummi huomauttaa, että Hotakaisen textit on mutkikkaiden struktuureiden sijaan pintaliitoa. Kerronnallisuus nojaa pelkistettyyn esitystapaan ja tarinat rakentuvat tyylitelmille ja parodioille yksinkertaisessa juonenkuljetuksessa. (Nummi, 1997: 33.) Hotakaisen teosten ominaisuuksiksi on niin kriitikoiden kuin yleisönkin parissa huomattu kankea pahansuopa vizailu, pinnallinen juoni ja nykyajan ilmiöiden käsittely. Kari Hotakaisen tunnetuimpia teoksia ovat autofiktiiviset Klassikko (1997) ja Juoksuhaudantie (2002). Kari Hotakaisen julkkiskirjailijan kuvassa on kysymys näkyvyydestä ja teosten mainostamisesta keinolla millä hyvänsä.
ellauri058.html on line 514: Perza Lässylän sotaromaani Kerron päin mäntyä on veretön kuin Perza ize. Paljon on seliseliä, könpelöitä lauseita. Kaikki selitetään rakkaalle lukijalle, neuvoja satelee neuvottomalle, hyvä ettei jää mikään epäselväxi. Einarin ahterissa käy kylmiä ja kuumia aaltoja. Einar sairastuu epsanjantautiin nääs. Einarin Elsa-vainajalle puikkaamalla Taimilla on jo 2-vuotiaana sirot sääret. Miehiltä käy lastenteko liukkaasti. Satamien tytöt ovat pehmeitä ja kuumia. Liha liikahtaa. Lindroos kuluu pönttöuunin kyljessä kuin talvitakki. Elsa saa Einarilta toisen tartunnan. Ei pääse teholle vaan ottaakin ja kuolee siihen. Taimi jää isosisko Ainolle. Pastori Viksund köhii hihaansa. Perza pelkää vähän kärpäsiä.
ellauri093.html on line 900: Vähitellen Dolmenin porukat muuttivat Saxasta Englantiin. Viisas veto, ja ajoissa. Nazi-Saxassa juutalaislähetys ei oikein vetänyt. Kerronko minne ne voi lähettää, virnuili SS-mies. Dolmenista on aika vähän webissä, ei löydy juuri muuta kuin sen jenkeissä julkaistuja simppeleitä kirjoja tabernaakkelista. (Dickin tytär oli mennyt mimmoisiin jenkin kaa.) Lainataan nyt edes esipuhetta (passim):
ellauri097.html on line 794: I shall be telling this with a sigh Kerron tästä varmaan joskus huokaisten
ellauri101.html on line 416: Kerronko minne näin pahat miehet voisi sijoittaa? Ei, antaa Ihaa-vainajan sitten näyttää ja kertoa.
ellauri105.html on line 484: Tuo pappismunkki oli kirkolliselta nimeltään Mefodi ja maalliselta nimeltään Matti Lehmonen. Hänen elämäntarinansa on melkoinen. Selvitin sitä hieman vieraillessani jälleen kerran Heinävedellä Valamon luostarissa. Kerron siitä jotain tässä lyhyesti. Tämä vuonna 1912 Konneveden rantamaisemissa syntynyt rautalampilainen meni jo varsin varhain harjoittelemaan luostarielämää Laatokan Valamon luostariin. Kimmokkeen sinne menoon tämä silloin vielä luterilainen 15-16-vuotias nuori mies sai silloiselta Kotkan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherralta, rovasti Mikael Iltonoffilta (Iltola). Niinpä hänet sitten varsin pian liitettiin Smolenskin skiitassa ortodoksiseen kirkkoon ja hän siirtyi Valamon luostariin noviisiksi. Mefodi kuvattuna Petsamon luostarissa 1939. (Kuva pappismunkki Mefodin albumista, © Valamon luostari)
ellauri115.html on line 655: Oleta että sokea mies kieltää kuvien olemassaolon koska se ei ole koskaan nähnyt niitä. Mä paan sen käteen mun kikkelin ja saan sen seisomaan Tom of Finland-kuvan avulla joka on mulla piilossa; sokea mies voi tunnustella et nythän se viisari on pydessä. Kerron sille et "Madonnankuva sai sen aikaan.” “Ei sunkaan,” se sanoo, "kikkeli ize on seisomisen syy; seisominen on yhteistä kaikille kaluille". “No näytä sitten mulle sama seisokki muissa kaluissa,” mä vastaan, “tai ainaskin näytä mikä sai sen aikaan tässä kikkelissä.” “Ei pysty” vastaa sokea mies; “liian hapokasta, mut vaikka sä et saa sitä seisomaan käskien, mixun pitää yrittää selittää sitä jollain pornokuvalla, josta mulla ei ole mitään käsitystä? Eikös se olis a case of obscurum per obscurius? Anna mun vielä kokeilla sun kikkeliä, tai muuten mä en usko ezulla on enää koko kalua. Se näyttää pienentyneen kuin pyy maailmanlopun edellä. Mä lyön vetoa etmä saan sen seisomaan käsipelillä ilman mitään kuvia. Se on muuten aika hassun näkönen jäykkänä."
ellauri185.html on line 497: Tolstoin mielestä isänmaallisuus koskettavine runoineen, sankarihautoineen ja siniristilippuineen on siveellisesti ala-arvoista. Kerronko mikä on siveellisesti ala-arvoista? Se on että panee sisäkköä astiavälikössä ja on surevinaan sitä sitten jälkeenpäin sen kuoltua lapsivuoteeseen? Se ei ole vaan atavismia, se on suoranaista panslavismia!
ellauri194.html on line 943: Kerron kavereillekin tästä, kiitos tiedosta
ellauri204.html on line 257: Sano: »Ilmoitanko teille, ketkä tekojensa vuoksi joutuvat pahimmin häviölle? Kerronko minä mihin voitte ne pistää (ei panna)?»
ellauri246.html on line 503: Ulkomailla julkaistussa ensimmäisessä artikkelissa ("Katso ympärillesi ilman vihaa") Brodsky omien sanojensa mukaan kieltäytyy haittamasta isänmaan tavoitetta. Hän sanoo, että paitsi paljon huonoa löytyi hänen maassaan, mutta paljon hyvää: rakkaus, ystävyys, löydöt taideteollisuudessa. Hänellä on kielteinen asenne järjestelmään eikä isänmaahan. Brodsky vertaa epävirallisen, itsenäisen taiteilijan asemaa Neuvostoliitossa ja lännessä ja tulee siihen johtopäätökseen, että he yrittävät raapia hiljaa seinää. Neuvostoliitossa seinä reagoi siten, että se aiheuttaa taiteilijan elämän vaaran. Täällä lännessä Brodskysta näyttää että seinä ei reagoi lainkaan, mikä on erittäin tuskallista ja vaikuttaa Luojan psykiin. "Kerron totuuden, en tiedä, mikä on pahempaa." Brodsky on jälleen valloittanut jonkun toisen ja ei ole liian kiinnostunut runoista yleisölle. Kirjoittamaan hyvin, Brodsky korosti, on tarpeen tietää kieli, jolla kirjoitat. Maahanmuutto pysäyttää kielellisen elementin syöttämisen, henkilö, joka lähtee maasta riskeeraa tulla vanhanaikaiseksi.
ellauri267.html on line 424: On pakko. Opettele parempia tapoja, tai annan sinulle koiratempun; alas kaikki neljä välittömästi; Kerron sinulle ratsastajasi.
ellauri282.html on line 595: Kerrontarunoa, Reynard The Fox (1920), on verrattu kriittisesti Geoffrey Chaucerin teoksiin, ei välttämättä Masefieldin ansioksi.
ellauri299.html on line 620: Kerronko faktoja? Tiedät, että olen. Onko ihmiskunta iloinen? Tiedät, että se on. Ottaen huomioon, mitä se kestää ja on onnellinen, teet minulle liikaa kunniaa, kun ajattelet, että minä voin asettaa sen yksinkertaisten kylmien tosiasioiden eteen, joka voi ottaa siitä iloisuuden pois. Mikään ei voi tehdä sitä. Kaikkea on kokeiltu. Ilman onnistumista. Pyydän sinua olemaan huoletta. Ei filosofia muuta mitään, se on vain Oiva Ketosen "muita näkökohtia."
ellauri341.html on line 86: Kirjan lukeminen tuntui minusta lähinnä työvoitolta. Kerronta turvautuu lähinnä pitkiin yksin- ja vuoropuheluihin. Hyvin pitkiin. Paikkoja ja arkisia tapahtumia ei juuri kuvata, mikä tekee tekstistä oudon ruumiittoman tuntuista.
xxx/ellauri027.html on line 545: Paxuimmasta päästä Eskin enkoomiumeista on tää Heikki Peltolan pläjäys Kohti ihmistenvälisyyttä. Paasiota haukuttiin aikanaan mannertenvälisexi nahjuxexi. Tässä on kysymys ihmistenvälisestä nuhjustelusta. Kerron taas omin sanoin, niinkuin Eski ja muut peruskouluttajat ohjaavat. Vasta siitä näkee, onko ymmärtänyt jujun.
xxx/ellauri123.html on line 307: Kerronpa seuraavaksi, mitä kaikkea olen heittänyt pois.
xxx/ellauri175.html on line 765: Tämän hämmentyneen idean hämmästyneenä minulla oli lyhyessä ajassa ja kaikella kekseliäisyydellä, johon voin pystyä, melko monimutkainen laitejärjestelmä, täysin näkymätön kelat, aivan uusia kondensaattoreita: lisäsin siihen sylinterimoottorin. vastaa täsmälleen Hadalyn liikkeitä. Kun Sowana oli oppinut sen täysin, hän lähetti minut eräänä päivänä kertomatta minulle, androidin, tänne, kun olin lopettamassa työtä. Kerron teille, että tämä koko visio aiheutti minulle kauheimman shokin, jonka olen elämässäni tuntenut. Työ pelotti työläistä.
xxx/ellauri199.html on line 1121: Kerron yleisölle laihan Foggin salaisuuden

xxx/ellauri237.html on line 350: Elokuvakriitikko Helena Yläsen mielestä kertoja on ajoittanut Rokan ilmestymisen romaaniin tarkan harkinnan perusteella. Kerronta on tullut suvantovaiheeseen ja saa Rokasta uuden moottorin. Sotilaana Rokka on ennen kaikkea pragmaattinen: hän nauttii sotimisesta, mutta ei tappamisesta, koska hän ei tunne vihaa vihollista kohtaan. Hänen mielestään sodassa on vain kaksi vaihtoehtoa, tappaa itse tai joutua tapetuksi, joista ensinmainittu on mieluisampi. Vangiksi saamassaan kapteeni Baranovissa Rokka tunnistaa heti ihmisen ja tarjoaa tälle kovaa teetä. Rokan ainoa, mutta sitäkin suurempi motiivi hänen osallistumiselleen sotaan on hänen kotiseutunsa, talvisodan seurauksena Suomelta ryöstetyn Karjalan kannaksen saaminen takaisin, kun taas Syvärillä hänellä ei ole mitään tekemistä. Rokka ei ole ajattelija, vaan hän jättää sodan moraalin pohtimisen muiden tehtäväksi. Haha, ei sodalla ole moraalia, se on ihan moraalitonta.
xxx/ellauri252.html on line 70: se oli jättimäinen, kerran hänen pillussaan oli hiiri pitämässä lämmintä. Me teimme lapsen, hän odotteli sängyssä että saisin valmiixi 5 sivua ja tulisin työntelemään tavalliset 5 pistoa. En minä ole katkera, kuha kirjoittelen. Leena löntysteli kauppaan joka päivä pylly pystyssä. Asuimme Taivassalossa 1kk ja ehdin kyllästyä häneen. Leenalla oli pitkä tukka ja tasaiset leveät (huom ei harvat) hampaat. Iskin se yxissä bileissä koska olin huoran tarpeessa. Minulla ei seisonut. Se oli mulle hirvittävää aikaa, kuten olen niin monasti kertonut. Kerron kaiken mieleen tulevan. Mitähän sinä teet paraikaa? Tiskaat? Lähetä rahaa. Kerron vielä Leenasta. Olin naimisissa, edellinen vaimoni Tuula otti asian hyvin raskaasti. Sinin kanssasi on niin ihana että on suorastaan vaikea kerskua kaikista näistä aiemmista panopuista.
xxx/ellauri298.html on line 522: Pienen epäröinnin ja ristiriitaisten tunteiden jälkeen päätin vihdoin tehdä jotain, mikä tekisi minusta varmasti kollegoideni vitsailujen kohteen, jos he saisivat tietää siitä. Kerron tämän sixi vain zekixi (ja ukrainaxi). Menin puhelimeen, valitsin Kroměříž-numeron ja kysyin, voisinko puhua Ladislavin kanssa. Yllätyksekseni nainen linjan toisessa päässä alkoi itkeä. Rauhoituttuaan hän sanoi minulle särkyneellä äänellä: Poikamme ei ole enää kanssamme. Hän kuoli kolme sunnuntaita sitten. Rauhoituttuaan hän sanoi minulle särkyneellä äänellä: Poikamme ei ole enää kanssamme. Hän kuoli kolme sunnuntaita sitten. Rauhoituttuaan hän sanoi minulle särkyneellä äänellä: Poikamme ei ole enää kanssamme. Hän kuoli kolme sunnuntaita sitten."
xxx/ellauri356.html on line 615: Runoilija on tämän "sisäisen kosketuksen" juurella, hän on inkarnoituneen universaalisuuden kantoaalto. Miksi juuri runoilija? Koska sovittamalla uudelleen merkitystä ja herkkää, kuuntelemalla sanoinkuvaamattomia intohimoja runoilija ylittää identiteetit, rajat ja perusteet ja tekee yhteisläsnäolosta jaettavan muiden kanssa. Kerron teille, että runollisen verbin alkemia on tämän illan kokoukselle sysäyksen antaneen veljeyden erottamaton vuori. Siksi oli väistämätöntä, oleellista, että etsimme runoilijaa, kun ihmiskunta romahtaa, ja että pyydämme häntä ja ennen kaikkea häntä olemaan tai olematta, vaan yksinkertaisesti aloittamaan alusta. Koska ilman häntä ei ole enää jaettavaa "sisäistä kosketusta", ei ole enää ihmisyyttä. Selvennän: tarvizemme runoseppoja nostattamaan me-henkeä.
27