ellauri241.html on line 64: "Leimiä" on englantilaisen runoilijan John Keatsin kirjoittama kerronnallinen runo, joka ilmestyi ensimmäisen kerran heinäkuussa 1820 julkaistussa teoksessa Leimiä, Isabella, Pyhän Agnesin aatto ja muut runot. Runo on kirjoitettu vuonna 1819, kuuluisasti tuottavan ajanjakson aikana, joka tuotti hänen vuoden 1819 oodit. Se sävellettiin pian hänen hittinsä "La belle dame sans merci" ja hänen oodiensa jälkeen Melancholylle, Indolencelle, kreikkalaiselle uurnamallille ja satakielelle, ja juuri ennen "To Autumnia".
ellauri241.html on line 932: Keatsin Endymion-teoksen suomentaja Timo Leinonen selostaa seikkaperäisesti runoelman juonen kulun.
ellauri241.html on line 940: Oviraha 5 euroa, johon sisältyy kahvi tai tee. On harmi, että runouden monitoimimieheltä Leevi Lehdolta (1951–2019) jäi elämänmittainen Keats-projekti kesken. Onneksi Erkka Filander toimitti osittain yhteistyössä Lehdon kanssa vankan teoksen Syksy Räsäselle (Poesia 2020), joka tarjoaa sekä kirjeinä että runoina suomenkieliselle lukijalle hyvää tuntumaa Keatsin monipuoliseen tuotantoon.
ellauri321.html on line 356: "Oodi kreikkalaiselle urnille" on englantilaisen romanttisen runoilijan John Keatsin toukokuussa 1819 kirjoittama runo, joka julkaistiin ensimmäisen kerran nimettömänä Annals of the Fine Artsissa vuodelta 1819.
ellauri321.html on line 395: Kuten monet Keatsin oodit, "Oodi kreikkalaisessa urnissa" keskustelee taiteesta ja taiteen yleisöstä. Tarvitaan uusia muotoja, uusia muotoja tarvitaan. Ilman niitä ei ole koko taidetta.
ellauri321.html on line 404: Uurna sisältää kaksi ristiriitaista seksuaalisuuden ilmaisua: rakastettua jahtaava rakastaja ja rakastaja pukilla rakkaansa kanssa. Tämä ristiriita paljastaa Keatsin uskon, että tällainen rakkaus yleensä oli saavuttamaton ja että "rakkauden uurnakokemuksen todellinen vastustaja ei ole tyydytys vaan sukupuutto."
ellauri321.html on line 412: Keskustelu laajeni, kun I. A. Richards, englantilainen kirjallisuuskriitikko, joka analysoi Keatsin runoja vuonna 1929, nojautui "Oodi kreikkalaiselle urnille" viimeisiin riveihin keskustellakseen "pseudolauseista" runoudessa.
ellauri338.html on line 139: Isabella eli Basilikan ruukku (1818 ) on John Keatsin kerronnallinen runo, joka on muokattu Boccaccion Decameronen tarinasta Lisabetta e il testo di bassilico (1349 - 1353). Se kertoo tarinan nuoresta naisesta, jonka perhe aikoo mennä naimisiin "jonkun korkean jalon ja hänen oliivipuidensa kanssa", mutta joka rakastuu Lorenzoon, yhteen veljiensä työntekijöistä. Kun veljet saavat tietää tästä, he murhaavat Lorenzon ja hautaavat hänen ruumiinsa. Hänen haamunsa ilmoittaa tästä Isabellalle unessa. Hän kaivaa ruumiin ja hautaa pään basilikaruukkuun, jota hän pitää pakkomielteisenä, samalla kun hän kuihtuu pois. Runo oli Pyhän Agnesin aatton edeltäjä. Molemmat sijoittuvat keskiajalle ja koskevat intohimoisia ja vaarallisia romansseja. Se julkaistiin vuonna 1820 yhdessä jälkimmäisen teoksen ja muiden kanssa.
xxx/ellauri127.html on line 848: John Keats [kiːts] (31. lokakuuta 1795 Lontoo, Englanti – 23. helmikuuta 1821 Rooma, Kirkkovaltio) oli romantiikan viimeisiä suuria runoilijoita. Lordi Byronin ja Shelleyn ohella hän oli keskeisiä hahmoja suuntauksen toisessa sukupolvessa, vaikka hän julkaisi tuotantonsa neljän vuoden kuluessa. Keatsin lyhyen (26v) elämän aikana kriitikot eivät arvostaneet hänen tuotantoaan, mutta kuoleman jälkeen hänen vaikutuksensa sellaisiin runoilijoihin kuin Alfred Tennyson ja Wilfred Owen oli huomattava. Keatsin runoja luonnehtivat aistilliset kuvat, etenkin oodeja (eli ylistyslaulujä), jotka ovat englantilaisen kirjallisuuden suosituimpia runoja. Hänen kirjeensä ovat englantilaisten runoilijoiden kuuluisimpia kirjeitä.
xxx/ellauri127.html on line 850: John Keatsin vanhemmat olivat Thomas ja Frances Jennings Keats. Hän oli vanhin heidän neljästä aikuisikään ehtineestä lapsestaan. John syntyi Keski-Lontoossa, mutta tarkasta paikasta ei ole tietoa. Keatsin syntyessä hänen isänsä työskenteli tarjoilijana Hoop and Swan -pubissa. Köyhä John kävi köyhää koulua. Köyhä isä putos hevoselta ja siihen kuoli hän. Köyhä äiti kuoli kun John oli 14v, ja isoäiti hoiti lapsia. Keatsin 1. säilynyt runo on sen 19. vuodelta. John sai paikan haavurina ja masixen, koska se halusi vaan runoilla. Saatuaan apteekkarin paperit se jätti apteekin ja rupesikin runoilija-freelancerix.
xxx/ellauri127.html on line 854: Tylyt kriitikot kirjoittivat: Surullisina seuraamme herra John Keatsin tapausta. Hän työskenteli muutama vuosi sitten kaupungin apteekissa harjoittelijana. Mutta yhtäkkiä kaikki kämmähtyi äkilliseen sairauteen. Jonkin aikaa toivoimme, että hän selviäisi kohtauksella tai kahdella, mutta myöhäisoireet ovat hirveät. Kokoelman "Poems" kiihko oli jollain tavalla paha, mutta se ei herättänyt meitä puoliksikaan niin vakavasti kuin ”Endymionin” tyyni, rauhallinen, järkähtämätön höpisevä typeryys. On parempi ja viisaampaa nähdä nälkää apteekkarina kuin nälkiintyneenä runoilijana; siis palatkaapa apteekkiin, herra John, takaisin 'laastareiden, pillerien ja voidepurnukoiden pariin".
xxx/ellauri127.html on line 860: Näyttää siltä, että 18-vuotias Brawne oli käymässä Dilkeillä Wentworth Placessa, joskaan ei vielä asunut siellä. Brawne oli Lontoosta, kuten Keats – syntynyt West Endissä lähellä Hampsteadia 9. elokuuta 1800. Hänen isoisällään oli ollut Lontoossa kapakka, kuten Keatsin isälläkin, ja hän oli samalla tavalla menettänyt useita perheenjäseniä tuberkuloosiin. Hänellä oli sama etunimi kuin Keatsin sisarella ja äidillä. Hän oli ompelutaitoinen, kielitaitoinen ja sanavalmis. Hän kirjoitti itsestään: "En lue erityisen innokkaasti runoja" mutta "teatteri kiinnostaa".
xxx/ellauri127.html on line 861: John antoi Brawnelle rakkaussonetin "Yön kirkas tähti", jota hän uudisti tätä varten. Runon kehittely jatkui aina hänen elämänsä viime kuukausiin saakka. Myöhemmin runo on aina liitetty heidän suhteeseensa. Brawne eli vielä 40 vuotta Keatsin kuoleman jälkeen, avioitui ja sai monta lasta.
xxx/ellauri127.html on line 932: "lähintä ehdotonta täydellisyyttä" Keatsin oodeista;
xxx/ellauri127.html on line 933: Aileen Ward julisti sen "Keatsin täydellisimmäksi ja
xxx/ellauri127.html on line 960: siis Keatsin. Vielä samana vuonna Thomas McFarland asetti
xxx/ellauri127.html on line 963: Keatsin suurimmaksi saavutukseksi, yhdessä nostaen
xxx/ellauri127.html on line 964: Keatsin "korkealle maailmankirjallisuuden kovimpien
xxx/ellauri139.html on line 317: Jossain kohtaa Peppu siteeraa Keatsin St Agnesia. Millainenkas se sit on? No ainaskin se on pitempi kuin Elvixen muna, siinä riittää väkertämistä suomexi.
xxx/ellauri235.html on line 359: Grayn runous koskee seksuaalisen kyrvänhalun hylkäämistä. Runoilijan hahmo runoissaan on usein yksinäinen, vieraantunut ja marginaalinen, ja erilaisia ​​muusoja tai sijaisäitihahmoja kutsutaan avuksi tai opastukseksi tavalla, joka ennakoi jonkin verran John Keatsin samankaltaisten hahmojen käyttöä. Vuoden 1742 neljän pidemmän runon tyypillinen "juoni" liittyy jonkinlaisen halun hylkäämiseen, kuten "Oodissa keväällä" tai, kuten Eton Collegen oodissa, valittaa viattomuutta. Joskus, kuten "Hymn to Adversity", ankara ja tukahduttava hahmo loihditaan nuhtelemaan liiallista halua ja auttamaan vaatimattoman ja inhimillisen toveruuden, seksuaalisen halun transponoidun ja sosiaalisen muodon, muodostumisessa. "Hymnissä tietämättömyydelle"Dunciadia (1728) käytetään nuhtelemaan "minää", joka kaipaa äidillistä ja demonista läsnäoloa. Erilaisilla, mutta toisiinsa liittyvillä tavoilla nämä neljä runoa esittelevät runoilijan etsintöä hänen suojelijahenkeensä, museaan, joka johtaa runollisen ja henkilökohtaisen identiteetin luomista.
xxx/ellauri312.html on line 585: Whitmanin "Amerikkalaiset", Keatsin "Pystymezän suuri demokratia", ja Blumenbergin visio "Mainiosta sosiaalisesta tulevaisuudesta" voidaan nähdä "utopistisen sosiaalidemokraattisen poliittisen ajattelun" sosiaalisina manifesteina, behauptete Rorty.
xxx/ellauri312.html on line 924: John Keats on kirjoittanut Hyperionista kaksi runoa: "Hyperion" ja "Hyperionin kukistuminen". Tieteiskirjailija Dan Simmons nimesi kaksi kirjaansa Keatsin runojen mukaan: Hyperion Cantos -sarjaan kuuluvat Hyperion ja sen seuraaja Hyperionin tuho. Friedrich Hölderlin on kirjoittanut runon "Hyperionin kohtalonlaulu", jonka on suomentanut Alle Tynni. Siinä taisi olla kaikki? Ei hizi, kyllä Hölderlinillä on vielä samanniminen romaani. Mutta Kyllä Simmonsin on niistä tunnetumpi! 80% piti tästä kirjasta. Varmaan Rortykin.
xxx/ellauri312.html on line 943: Brawne Lamia on yksityisetsivä, joka haluaa selvittää latauskybridi-poikaystävänsä John Keatsin kuolemaa ja TecnoCoren häneen kohdistamaa vainoa.
xxx/ellauri357.html on line 497: Keatsin kuoleman jälkeen vuonna 1821 Shelley kirjoitti Adonaisin, jota rasvainen Harold Bloom piti yhtenä tärkeimmistä pastoraalisista hinurihenkisistä elegioista. Runo julkaistiin Pisassa heinäkuussa 1821, mutta sitä myytiin vain vähän.
xxx/ellauri357.html on line 509: Shelleyn pahasti hajonnut ruumis huuhtoutui maihin Viareggiossa kymmenen päivää myöhemmin, ja Trelawny tunnisti sen vaatteista ja kopiosta Keatsin Lamiasta takin taskussa. Elokuun 16. päivänä hänen ruumiinsa polttohaudattiin rannalla lähellä Viareggioa ja tuhkat haudattiin Rooman protestanttiselle hautausmaalle. Päivä sen jälkeen, kun uutiset hänen kuolemastaan ​​saapuivat Englantiin, Tory Lontoon sanomalehti The Courier painoi: "Shelley, joidenkin uskottomien runojen kirjoittaja, on hukkunut; nyt hän tietää, onko Jumalaa vai ei. Vai onko se ehkä suuri kana."
25