ellauri020.html on line 161: on antoisa nide. Siitä selviää tuiki tarkasti, mikä oli ysärillä kukoistaneen jenkkimamunaisen suurin kuviteltavissa oleva onni maailmassa. Ikäänkuin paratiisi maan päällä. Sitä on soma peilata vaikka suomalaisten somalinaisten arkeen samaan aikaan. Iivana oli täyttänyt 40 kun Trump sen dumppasi. Forty-love! Game, set and match to Donald Duck. Iivana on Kristina tädin ikätoveri, vsk 1949. Donald on Fred Karlssonin ikäinen, s. 1946.
ellauri020.html on line 167: Kirjan tapahtumat sijoittuu 90-luvun alun lamaan, niissä on siis vähän näyteikkunoiden kuolauksen makua. Silloin juuri epäonnexeen tuli somalien iso maahantunkeutuja-aalto Suomeen. Mut karkoitettiin Kouvolaan sillä toiveella, että ahtaalle joutunut verstas pian karsis rönsyjä. Fred Karlsson yrittikin sitä, mut sai turpiinsa. Hirtettiin in effigie. Minä myös. Sittemmin poispotkittu ylopistolehden päätoimittaja vittuili oikein nimellä. Sitä lähtien olen vihannut meedioita, julkisuutta ja toimittajia. Koko homma haisi taivaisiin. Minä myös. Meillä oli muuten siellä töissä yxi somali. En muista mitä se siellä teki. Ehkä vahtimestaroi.
ellauri020.html on line 389: Akun politiikka on tavanomaista jenkkiulostetta. Free enterprise seppoilua: köyhyys on oma häpeä, kärsikööt tyhmät ja laiskat ansionsa mukaan. Heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa. Sellaista sosiaalidarwinismia edusti sen ikätoveri Fred Karlssonkin, kunnes sai tyttärexi geneettisen epäluoman, kääpiön. Siihen loppui sen uhoilu. Muistan kuinka se nieleskeli, kun se kertoi takaiskusta tutkimusyxikössä, lupasi tuoda vammasen lapsen usein työpaikalle. Ei muuten tuonut, ei kertaakaan. Toinen särö sen julmaan maailmankuvaan tuli kun se putosi kuistin katolta ja siitä tuli klenkka loppuiäxi. Entisestä Åbo IFK:n kiekkoatleetista tuli nilkku nilkki. LOL. Katkeruuttaanko vaiko vaan laskelmoivana kylmiönä koitti sitten potkia mut ja Kimmon virasta. Sekin failasi. Nyt se on kuulemma palannut Turkuun ja hautautunut mökille Nauvon saarelle. Terve menoa.
ellauri021.html on line 54: Parasta Willereissä oli pukinpartaisen Kit Carlsonin kiroilu: Pannahinen! Lempo! Mitä hittoa?! Jukoliste! Saamari! Texissä izessään oli jotain Fred Karlssonmaista, vaivoin hillittyä primaaliaggressiota. Pukinpartainen seniori vois sit olla Kimmo. Mä oisin pikku Kit. Oikea Kit Carlson oli jonkun kenr.Washingtonin heitukkana kansanmurhaamassa lounaiskulman inkkareita. Siitä historiasta on tehty aivan vitusti väärennöxiä. Tony Hillerman kertoo muisteluissaan melko hilpeitä tarinoita valkonaamamatujen törkeilyistä punaisten varattomien veljiensä kimpussa.
ellauri031.html on line 125: Mä keräsin siellä ollessani 1979-80 Drakan slangisanaston, jonka lainasin Fred Karlssonille päivitettäväxi. Taaxepäin siis, se oli sisäänottoerää 64-5. Tietysti tykistössä, mä jouduin mosatrampparix. En päässyt teit isäin astumaan, vaikka anoin. No sithä musta tulikin latva-B, pääsin kryckaxi. Första jägarkompaniet, typerä laulu. Muistan kuinka noloa oli kun sitä veisattiin.
ellauri035.html on line 38: Paizi mä en pidä lakriziteestä, se on yökkiä, enkä kynttilöistä, varsinkin haisukynttilät on ällöjä. Munakellosta tulee mieleen Karlssonin Fred, joka ajasti valkoisella sellaisella vuoden 1990 Colingin esitelmiä. Se oli uudennos siihen aikaan, vaikutti aika fasistimeiningiltä, mitä se olikin. Kimmo perkele valitti vielä joku vuosi sitten kun mulla meni aika yli ehkä 5 minsalla jossain tuppuesitelmässä, kehtaskin vekuttaa vanhalle kolleegalle, vitun besserwisseri. Jokainen biisi jonka sä teet, jokainen rappu jonka sä väsäät, mä tuun kellottaa suaaaaaa...
ellauri037.html on line 45: James täyttää 90 tänä vuonna jos elää elokuuhun asti. Sen nimi oli Tommy pienenä ja sittemmin Big Tam. Sean mätki ekaa vaimoa näyttelijä Cilentoa, jonka kanssa sillä on poika Jason. Toka vaimo, vuotta sitä vanhempi marokkolainen Micheline, jonka se nai 45-vuotiaana, on pitänyt sen kurissa. Antti Niemen nuorempi kuranssari Nadja on dumpannut jo sen. Antista tuli ehkä liian patriarkan näköinen, vanha kaljupää. James pelasi luteenhajuisen Cilantron päällä potkupalloa, vaan Michelinin hännän alla vaarattomammin 3 reiän golfia. Jamesin mökkinaapuri on Hollannin kuningas. Niillä on yhteinen helikopteripaikka. Joskus kun James lennähtää mökille on paikalla jo Willemin ökykopteri. Se ottaa Jamesta niin päähän että. Nemin heila Grimm on samaa kadehdittavaa pitkää mustaa miestyyppiä. Karlsson Fred">Fred Karlsson oli aika lailla James Bondin näköinen.
ellauri040.html on line 267: kuivurrriBourget, Byron, Cato Sr., Cicero, Coelho, Conrad, Jörkkä Donner, Hämeen-Anttilat, Karlsson Fred">Fred Karlsson, Kimmo Koskenniemi, Platon, Rousseau, Heka Tikkanen Epiktetos, Hamsun, Hitler, Knasu, SyväntöCato Jr, Melville, Nietzsche, PeeveliJari Ehrnrooth
ellauri055.html on line 813: Setämiehen tie -filmin Paavosta tulee mieleen testosteroninen Fred Karlsson. Siemenvakka roikkuu kaulasta kun se tekee kädellä siemennyxen liikkeitä. Pelto otti siementä ihan mielellään.
ellauri070.html on line 394: Se on anaalista. Menkää viiden metrin päähän tai ruuvaan teiltä irti viiden sentin kikkelit! Mullakin on ollut joskus peräaukkovaivoja. Varsinkin Fred Karlssonin sijaisena 90-luvun alussa.
ellauri094.html on line 201: Simo Parpolan kirja hämmentää. Onko sumeri sukukielemme? Assyriologin teoria kääntäisi suomalaisugrilaisen kielentutkimuksen päälaelleen, kirjoittaa Suvi Ahola tänään (HS 16.7). Yleisen kielitieteen professori Fred Karlsson uskoo uuteen teoriaan, ollen Simon henk.koht. hyvä ystävä. Valtaosa uralilaisten kielten tutkijoista ei usko ensinkään. Mikä on vaan lisäkimmoke (LOL: Kimmoke!) Rauhalle. Simo hehkuttaa:
ellauri100.html on line 1294: Algirdas Julien Greimas (French: [alɡiʁdas ʒyljɛ̃ gʁɛmas]; born Algirdas Julius Greimas; 9 March 1917 – 27 February 1992), oli liettualainen kirjallisuustiedemies joka kirjoitti liettualaisittain ranskaxi. Se tunnetaan mm. Greimaxen aukileesta (Greimas Square, le carré sémiotique, ks. alempaa). Se on ex-kaverinsa Roland Barthesin ohella kuuluisin ranskalainen semiootikko, vaikka onkin Liettuasta. Sillä oli strukturaalikielitiedemiehen paperit, kuten mullakin. Sen parhaita äkkäyxiä ovat ton nelkkarin lisäxi plastiikkisemiotiikka, isotoopit, narrausohjelma (kai Fred Karlssonin pupppugeneraattoria muistuttava, vaik tää on vaan arvaus), ja luonnonmaailman semiotiikka (whatever that may be). Se tutkin eka Liettuan mytologiaa ja indoeurooppalaista uskontoa, ja ennen kaikkea se oli vaikutusvaltainen semioottinen kirjallisuuskriitikko, kuten mä.
ellauri106.html on line 218: Karlsson oli mielellään kielitieteen
ellauri107.html on line 388: Fiktiivisen saxalaisen tyttöystävän äiti oli komentanut: Lapset hiljaa siellä tehän metelöitte kuin junanvaunullinen juutalaisia! Selkeesti tää semitisti on ize suurin rasisti. Ja naistenmätkijäxikin se osoittauttu, varsinainen Urho Turhapuro siis. Haisee hieltä kirjoituxen tuoxinassa kuin Fred Karlsson lookalike. Se ja Maureen on siitä samixia että molemmilla on toisilleen kauna hampaankolossa, ne syyttävät toisiaan ja kolmansia tahoja aina ize tunaroituaan omat mahkunsa.
ellauri180.html on line 157: Kaljuuntuneen ja pyylevöityneen Philip Roth-lookaliken Karlsson Fred">Fred Karlssonin jouzenlauluna ilmestyy 2022 täysin uudistettu Kielitieteen perusta. Siitä mä en enää juuri perusta. Se on takuulla samaa paskaa vähän uudemmassa leilissä.
ellauri184.html on line 680: heta Karlsson på svenska. Ja nimi oli Carlson!
ellauri184.html on line 727: Farsson vapaaxi, Karlsson riippumaan, on juutalaisten kanta (väittää elämäkerturi). Pilaatti käyttää pilanpäiten käsidesiä. Kaipparia ei se paljon paina. Tuskin arvasi miten huonosti jutkuille tästä kävisi.
ellauri207.html on line 57: Gruppen bestod vid bildandet av Sven Svärd (trummor), Ingvar Karlsson (dragspel, bas och elgitarr) och Sven-Erik Magnusson (sång, gitarr, klarinett och saxofon). Så småningom utökades bandet med ytterligare två medlemmar, basisten Rune Bergman 1958 och saxofonisten Sven-Olof Petersson 1962. Sven-Erik Magnusson, som var med i bandet sedan starten 1956, var frontfigur i Sven-Ingvars fram till sin död i mars 2017. Under en kort period 1962 hade bandet också en kvinnlig vokalist - Marianne Nilsson, sedermera Marianne Kock.
ellauri213.html on line 147: Paras on hyvän vihollinen sanoi Fred Karlssonkin ja teki paljon sekulia. Määrä muuttuu laaduxi, kaiffarit!
ellauri214.html on line 206: Torstain 7.7. Hoblassa tuijottaa Erja Yläjärvi Pohjois-Savosta huolestuneena lukijaa kädet puuskassa: Ukraina kan förlora, hur ser sig Europa då i spegeln? Liksom Ryssland inte hörde till Europa. Mera tunga västerländska vapen för ukrainare, det är det som doktorn ordnat! Erja ser ut i bilden som en stridslysten liten kvinnlig apa. I samma nummer säger Ulf Johansson att det kanske är skäl att överge donbassregionen till ryssarna, och Ulla Klötzer (kvinnor för Fred Karlsson, Esbo) använder fula ord om Nato och dess planer för "full spectrum dominance". Det tog en vecka för de gamla silverryggarna att vakna upp och komma till Erjas undsättning.
ellauri240.html on line 157: Joskus alakulossa on kyse anhedoniasta eli mielihyvän puutteesta. Se on olotila, jota lähes jokainen kokee jossakin vaiheessa elämäänsä. Silloin mikään ei tunnu enää hyvältä. ”Anhedoniassa oleellista on se, jos aiemmin mielihyvää tuottaneet asiat eivät enää sitä tuota. Jos alakuloinen olo johtuu maailmantilanteesta, mutta apina edelleen kokee mielihyvää omassa elämässään esim ruuasta, panosta, paskantamisesta tai roskaviihteestä, ja sille yhä maistuu paasaus ja murhasarjan sarjamurhst, tällöin ei ole kyse anhedoniasta”, lohduttaa integratiivisen kielitieteen ja psykiatrian professori Fred Karlsson Turun yliopistosta
ellauri257.html on line 436: Juupa juu, niin aina. Monimutkaisia piruetteja matelijanaivon palveluxessa. Jag känner mig naken! Hon bedrar inte bara mig, hon bedrar det manliga. Kummat on pahixempia, polakit vai ukrainalaiset? Vaikea sanoa. Just nu kunde jag inte stå ut med någon man! Fred Karlssonin karvaiset kädet ja testosteroninen paita oli yhtä yököttävät. Ingenting annat i djurvärlden uppnår till en sådan grad av ohygglighet.
ellauri270.html on line 48: Tässä albumissa on ainexia Fred Karlssonia muistuttavan Jeff Leachin stilistiikan primerista. Tässä albumissa puhutaan yllättävän paljon myös silloista. Serbinobelisti Andrić esiintyi mielellään jugoslaavisena sillanrakentajana. 90-luvulla meni natolaiset joukolla purkautuneeseen Jugoslaviaan tappamaan monenlaisia jugoslaaveja. Siitä jäi yli jotain karuja veteraaneja Espanjankin kaduille pörräämään syysampiaisina, joiden varaan voi hikisesti rakentaa väkivaltaisia Netflix-sarjoja.
ellauri301.html on line 135: Jonas Karlsson som Stefan Lindman
ellauri309.html on line 424: Fred Karlssonia muistuttava "Oral" Roberts aloitti hyvinvointiteologian opettamisen apinoimalla Billy Grahamia vuonna 1947. Hän selitti uskon lait "siunaussopimukseksi", jossa Jumala
ellauri309.html on line 915: noita mustia kuteita? Haiseeko se hieltä kuin Fred Karlsson? Vaiko miehekkäältä
ellauri311.html on line 600: mutta yhden kuvan Bosta oli näpännyt Fred Karlsson ja toisen Marjut Pettersson.
ellauri325.html on line 90: Jeltsin ryhtyi muuttamaan Venäjän talousjärjestelmää: jatkossa sen tulisi perustua yksityisyritteliäisyyteen ja vapaisiin markkinoihin. Hän muun muassa lakkautti hintatuet ja valtion kontrollin kuluttajatuotteisiin; hän ei kuitenkaan saanut Venäjän parlamentin tukea taakseen. Sen vuoksi Jeltsin hajotti parlamentin syyskuussa 1993 ja julisti uudet parlamenttivaalit. Lokakuussa 1993 jotkut kovan linjan edustajat yrittivät kaapata vallan – Jeltsinille armeliaat armeijan joukot torjuivat yrityksen. Parlamenttivaalien yhteydessä järjestettiin kansanäänestys, jossa Jeltsinin ehdotus perustuslaiksi hyväksyttiin niukasti. Mä sain tiedekunnan koeluennosta Fred Karlssonin avulla arvosanan "niukasti hyvä". Parlamentin uusi koostumus kuitenkin pakotti seuraavina vuosina Jeltsinin käyttämään valtaansa usein presidentin asetusten kautta.
ellauri335.html on line 278: on lyhyt ihmiselämä kan inte störa Karlssons Fred.
ellauri340.html on line 679: Marraskuun viimeisenä maanantaiaamuna maha kipeänä kasvislasagnasta jotain palaili mieleen ysärin huonoimmista hetkistä ja ikävimmistä apinakolleegoista apinalinnan kallioilta eli verstaalta. Kusipäitä wannabe silverbäkkejä kuten Kimmo Koskenniemi, Fresd Karlsson, kiilusilmäisiä maanikkoja Kristiina Jokinen, Graham Wilcock, se 1 saxan keskusteluntutkija josta siitäkin tuli joku käännöstieteilijä, nimeä ei löydy, boxerimainen Inkeri Vehmas-Lehto, akribian ystävä Pirjo Kukkonen, se hullumpi Pirkko Kukkonen, mielikirjailijani Hilja Haahti, A-luokan mersulla ylvästellyt pieni paxu kielitieteen lehtori, näitä piisaa meitä keskinkertaisuuxia.
ellauri340.html on line 681: FGK rähisemässä Kristiinalle ja mulle kun ei rynnätty Fredin ämyrin kuzumana RUCLin pikapalaveriin "te sankarilliset", Fred ämyröimässä mulle kun en ollut riittävästi puolustanut sen kainaloista germaanikanaa tiedekuntaneuvostossa Auli Hakulista vastaan Fredin käymässä reviirikiistassa keskusteluntutkimuxesta, "this is not your captain speaking, but rather, Fred Karlsson", "vanha professori" vainaja Kristiina-laivalla, Fred antamassa arvosanaa "niukasti hyvä" Kouvolan viran opetusnäytteessä, siitäkin narsistisesta loukkauxesta on oltava sille kiitollinen, kaikki ne kurjat vuodet Kouvolassa mielessä ajaminen alas Kymijoen sillalta tai päin Sipoon kallioleikkausta hernekeitonvärisellä mannepirssillä jonka lämmitys ei toiminut ja moottori leikkasi kiinni Viikin suoralla, kolari diapameissa Korialla, paska hopea Honda tuusannuuskana, joku vanha tietokonerakkine pelkääjän paikalla, kaikki Kouvolan idiootit riitelemässä kultaisen häkin lopetuxesta, ällö keskustalainen ylekansanedustaja apinamiehenä. FGK koitti turhaan viedä tuolit alta sekä Kimmolta että multa, sai ansionsa mukaan kun tyttärestä tuli metrin knääpiö. Sosiaalidarwinisti söi omaa lääkettä. Hylätyt ladot matkan varrella, Koskenkylän autio, uusi hampaaton Opa hyytyi Porvoossa, Rothit naapureineen riemuizivat, ei kannattaisi Wolframin jolla on jo toinen museoauto rukkina.
xxx/ellauri057.html on line 31: Jossain aikaisemmin olenkin jo sanonut että Tex Willer ei kuulunut mun poikaiän suosikkeihin. Tex Willer oli liian ylivoimainen. Se on ikäänkuin miespuolinen Milli-Molli. Se näyttääkin vähän Fred Göran Karlssonilta, tuolta sosiaalidarwinistilta. No nythän Fred on jo hampaaton kaljupäinen ukkeli. Niinkuin me kaikki. Paizi Tex, joka ei näytä vanhenevan millään, eikä Kit Carsonkaan enempää ukkoudu. Ne on kuin Aku Ankka ja Roope-setä, paizi että Aku johtaa Roopea. Tässä kansikuvassa on norjalainen Tex, tosin piirtäjät on varmaan italialaisia, koska Paholaisen neula-niminen kallio on Superstizione-tuntureilla (Peevelitunturi on vaan kansikuvanimike). Se on italiaa eikä apassia.
xxx/ellauri059.html on line 31: Belgialainen piirtäjä Francois Walthéry on piirtänyt kynä kankeana höyryävän mehukkaita herutuskuvia lentoemännästä nimeltä Natacha (suomexi Natasha). Natashan kuolaavan poikaystävän nimi oli kuinka ollakaan Walter. Alotti vuonna 1970 eli nyt on puoli vuosisataa täynnä Natasha-kuvia. Se syntyi 1946 eli samana vuonna kuin Karlsson Fred">Fred Göran Karlsson. Viimeisimmät Natasha-kuvat on heikkolaatuisempia, kun 74-vuotias debauchén näköinen Walter piirtää niitä enää muistista.
xxx/ellauri116.html on line 262:

Muistelen et jotain hämärää sexiskandaalia oli Löden omassakin biossa? Täytyypä kaivella. Hepussa on jotain etäisesti Fred Karlsson-tyyppistä.


xxx/ellauri134.html on line 322: Lyön vetoa et Kimmo Koskenniemi on neizyt. Ja vittua, niin se ONKIN! Nyt alan tosissani uskoa tähän tuubaan. Tai en sittenkään, koska Fred Karlssonin merkki on Aquarius. Se ei kyllä nazaa alkuunkaan. Viallisempaa henkilöä saa eziä. Mut toisaalta, Nilkki Nilkkioja on jousimiehen ja kauriin välissä, eli mezästelee hoitoja sarvi pystyssä. Se kyllä istuu vaikka teillä seisoo. Taitaa päätyä tää erä ratkaisemattomaan.
xxx/ellauri179.html on line 1050: Ava Gardner and Tyrone Power näyttää ikälopuilta, Billistä puhumattakaan. Mitä pyyleviä setämiehiä tähän on kerätty? En pidä Avan kaxijakoisesta leuasta, tulee mieleen Fred Karlsson ihan väkisten.
xxx/ellauri193.html on line 443: Sama herraviha jatkuu seuraavassa osassa, missä Fred Karlssonmainen varakanslerixi pyrkivä professorinkuikelo paljastuu selkärangattomaxi huumehemmoxi. Jälleen kerran komisario Lewis osoittaa käsittämätöntä lattapäisyyttä. Kirjelaput oli selvästi nykykreikkaa eikä "muinaista". Kaikki sarjan porukat ensimmäisestä viimeiseen on inhoja kylmiöitä. Lewisin räyhäävästä sinkoilusta ja sivistymättömyydestä tehdään suoranainen hyve, ja sen vaimon auto-onnettomuudesta sen elämän pitkästyttävän kuiva johtotähti. Viha ja kostonhimo on tosi hienoa, ainakin Lewisin kirjassa, ja niin Lewisin kazojien kirjoissa kai myös. Täysin paska sarja, näyttää mitä briteissä on klassillisesta sivistyxestä jäljellä: huonosti istuvia viittoja, mongerrellen äännettyä latinaa ja kreikan alkeita. Olen aika varma että edellisen sarjan Morsella (josta en onnexeni nähnyt yhtään osaa) oli yhtä paha yskä, joka tässä yhä pahenee.
xxx/ellauri225.html on line 640: Ei Ruåzin hampaisiin asti aseistetut mellakkapolliisit ennää ole hiusverkkoisten palkkasotureiden kippeitä. 91:an Karlsson voi keskittyä räjäyttelemään kaasuputkia.
xxx/ellauri230.html on line 461: Pyllykielitieteilijänä se ei ollut vaan kirjoittanut parasta englanninkielistä suomen kielioppia (Kustun mielestä, Fred Karlsson voi olla eri mieltä), vaan "erään neekerikielen kieliopin". Ei kai se sunkaan ollut kikuju? Tai size oli maasai. Arvi Hurskainen osaisi sanoa. "Regarding the origin of the Gikuyu, Sir Charles Eliot, in "The East Africa Protectorate," says that they are almost certainly a comparatively recent hybrid between the Masai and Bantu stock."
xxx/ellauri233.html on line 146: Att leverera plattityder klarar i princip vem som helst av och här vimlar det av dem. Problemet är att det är svårt att få uppmärksamhet och kunna ta betalt för självklarheter om man inte sticker ut rejält i mediebruset. Den här snubben tillämpar bara Bert Karlssons marknadsföringsstrategi på produkten (sig själv) om än med en modern urban popmodetvist. Hade inte Handels gett honom en första scen att verka på så hade han säkert dykt upp i media på något annat sätt. Media letar alltid efter något som sticker ut oavsett om de tillför något av värde.
xxx/ellauri253.html on line 70: 1993 kun alkoi Kouvolan karkotus oli lama. Yliopisto katkoi rönsyjä ja Fred Karlsson joka oli HK makkaraosaston dekaanina teki parhaansa tappaaxeen Kouvolan, mutta tuli lyödyxi verissä päin takaisin ja hirtetyxi in effigie. Kouvolan liero kaupunginjohtaja ja boxerihammas Vehmas-Lehto lähtivät yhdessä miettimään miten kehittää Kouvolaa.
xxx/ellauri265.html on line 89: Kutsuin seuraavan vieraan Nina Karlssonin mukaan tyttäreni Anna Mustajoen vinkistä. Anna auttaa mua näissä teknisissä hommissa, joissa olen tosi tumpelo. Hän oli osallistunut Ninan järjestämään koulutukseen ja ollut täpinöissään – oikeastaan enemmän kuin täpinöissään: pähkinöissään, ihan liekeissä. Olin itse vähän spektinen, koska Ninan pitämä johtajakoulutus perustuu enneagrammi-ihmistyyppiluokitukseen, joka on tunnetusti täyttä huuhaata. Erilaiset luonnekategorisoinnit ovat suosittuja työpaikkakoulutuksessa mutta niillä on tiedemaailmassa vähän huono maine.
42