ellauri042.html on line 701: In 1833, the family moved to Tula where the father bought a manor. Shortly after the death of his mother in 1837, Fyodor (16 yrs) was sent to St. Petersburg where he entered the Army Engineering College. 2 years later, in 1839, Dostoevsky´s more and more tyrannical father died, probably of apoplexy, but there were strong rumours that he was murdered by his own serfs in a quarrel. (Unless it was Fedja who dunit.) Against the background of this legend, Sigmund Freud later interpreted the patricide in the novel “The brothers Karamazov” as showing Fedja hated his father´s guts. True, but the main thing was the epilepsy, wait and see.
ellauri060.html on line 229: Autiolle saarelle kirjailija Murtokivi ottaisi tukun kirjoja. Ensimmäisenä se ottaisi Daniel Defoen "Robinson Crusoen elämä ja kummalliset seikkailut" teoxen (josta lisää alempana). Hänellä on tanakka usko, että se olisi kuitenkin perehtynyt guide siiden, mitä tulisi pakkopaikassa elämisen ja olemisen opiskelemiseen. Mitähän muuta minä ilmoitin sille toimittajalle (miettii Murtokivi)? Oli siinä ainakin Fedor Dostojevskin "Karamazovin veljekset", Federico Lorcan ja Pablo Nerudan runoja, Herman Melvillen "Moby Dickyn eli Valkoisen valaan", Samuel Beckettin "Hän tulee huomenna", Anton Tsehovin novelleja sekä Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa", Pentti Haanpään kertomuksia valikoiman sekä omista kirjoistani lohdukseni vielä "Mäkimökin tyttö ja tahdikas juomari", se on todella priimaa, lähes ylittämätöntä lyyristä proosaa! Ja kolme hyvin säilynyttä raamattua. Aika sekalaista skeidaa siis.
ellauri106.html on line 673: Lasse Pöysti ja Suomisen perhe jenkixi. Nää nuorukaiset oli Phillun mielestä vähemmän jaloja kuin Doston Riivaajat tai Karamazovit joissa oli jäyhempiä goy-perheriitoja.
ellauri107.html on line 548: Phillu on moraalisen kysymyxen äärellä kuten Lordi Jim, Ivan Karamazov ja Kate Croy. Jimin ja Iivanan jo tiedänkin (kusipäitä), entäs tää Kate Crow? No se on Henry Jamexen (kusipää) antisankaritar kirjasta Pulunsiipi.
ellauri109.html on line 316: Phil diggaa rikos ja rangaistus kirjoja, mm. Karamazovit, Scarlet Letter, Oikeudenkäynti, Homoilua Veneziassa, Anna Karenina, Mikael Kohlhaas (Kleist) jne.
ellauri110.html on line 1106: In an age before psychology was a modern scientific field, Fyodor Dostoyevsky (November 11, 1821 – February 9, 1881) was a Russian writer of realist fiction and essays that explored the depths of the human psyche. Known for acclaimed novels Crime and Punishment, The Idiot and The Brothers Karamazov, Dostoyevsky´s work discusses the human mind in a world full of political and social upheaval in 19th century Russia, becoming the forerunner of existentialism.
ellauri111.html on line 228: “The question is: what is guilt and what is it to be guilty or to confess your guilt? Most people don’t understand this at all. They think it’s just a matter of fact – did he or didn’t he do it? If he did, he’s guilty, if he didn’t, he’s not guilty. Remember what Ivan Karamazov said, that everyone wants to kill their father – but the world knows many of these mental parricides as obedient and loving sons, who are not guilty of anything.”
ellauri111.html on line 230: Esim. Karamazovin pojat tai Akiva "Kive" Shtisel. Akiva oli kiva kun se huoli upporikkaan vaikka masentuilevan Rachelin. Apinatkin on sulosia kun ne saa poikasia. Aljosha-vainaja ja Dvorale on kuin 2 marjaa. En mäkään sentään suorastaan tappanut Callea, vaikken avannut sille Munksnäshemmetin ulko-ovea. Pause. “I think you haven’t read my Diary of a Writer?”
ellauri111.html on line 255: As I’d had to admit, I hadn’t read The Diary of a Writer (actually a kind of journal that Dostoevsky published monthly and that consisted entirely of his own thoughts about issues of the day), but I did know that he had been involved in several criminal cases, some of which were about the kind of cruelty to children that Ivan Karamazov cited as evidence against the existence of God. I couldn’t remember any details, though. I felt rather like a student who hasn’t done his homework hoping that he’s not the one going to be asked the next question. Only there wasn’t anyone else to ask. In the event, Fyodor Mikhailovich let me off fairly gently.
ellauri111.html on line 263: As Fyodor Mikhailovich spoke, he became quite agitated. His face narrowed and his eyes flashed. At first he had just tapped his fingers intermittently on the arms of his chair but as he went on he started to wave his hands around with increasing energy. Whatever he had seen in the world he now inhabited, it was clear that he was still unreconciled to the outrages that adult human beings inflict on children, who, as he had said in The Brothers Karamazov, hadn’t eaten that fatal apple. I didn’t know the details of the cases he was talking about, but I couldn’t help thinking about a particularly horrifying case that had recently happened here in Scotland. I’ll spare you the details.
ellauri111.html on line 271: “Not ‘just’ like that. No. If you’d read my Diary” (not said reproachfully, but matter of factly) “you’d have read how I imagined the judge speaking to such a person. He makes it clear that it’s not a matter of going home and forgetting about it, going back to the way things were before. No. There has to be change. In my time, the father was the authority figure in the family, but, as I—or my imaginary judge—pointed out, even fathers sometimes need to be re-educated by their children until they learn to listen to their children’s needs. I know that families are very different in your time, but, yes, parents, whoever they are, must learn to be parents to their children. I disagree with much that the prosecutor said about the Karamazov family, but he was right on one point: parents can’t just be parents by virtue of procreation, they have to become parents. And when they abuse their position and their power, they cannot hide behind their rights as parents—they have to own up. The guilty have to know that they are guilty.”
ellauri222.html on line 173: Actually, these episodes were not entirely invented. Bellow lifted them straight out of “The Brothers Karamazov.” A child tortured by its parents is Ivan Karamazov’s illustration of the problem of evil: what kind of God would allow that to happen? And Herzog with his gun at the window is a reënactment of Dmitri Karamazov, the murder weapon in his hand, spying through the window on his father. Dmitri is caught and convicted of a murder he desired but did not commit. “Herzog,” though, is a comedy. The next day, Herzog gets in a minor traffic accident and the cops discover the loaded gun in his car. But, after some hairy moments in the police station, he is let go. Desperately searching the Great Books for wisdom, Herzog briefly finds himself living in one. He can’t wait to get out.
ellauri353.html on line 115: Mixi Marco mätki Pirjoa? Kas sillä oli kirjallinen esikuva. Karamazovin Dmitri tiemmä potkaisee kimppuunsa käynyttä koiraa ja osuu niin, että koira menee hetkiseksi tajuttomaksi, jolloin Dmitri silmänräpäyksessä polvistuu maahan hoivaamaan loukattua osoittaakseen sille, ettei hän tätä tarkoittanut, ja pyytää anteeksi. Sanomattakin on selvää että koiran nimi ei ollut Pirjo. Ei tässä mitään vertauskuvallista ole, mutta tietäisit miten hellävaroen sua lyön. Raastuvassa nähdään, teen sut ja Janne pojan perinnöttömixi.
xxx/ellauri086.html on line 53: Ihan kalkkiviivoilla talutetaan sisään käsipuolesta vielä Dosto ja Karamazovin Ivan ja Aljosha. Isäongelmia oli niilläkin.
xxx/ellauri113.html on line 568: Miten Jeesus (jos se nyt edes oli Jeesus) teki luomistyön? Juu se sanoi fiat, ja Fiat tuli, eikä folkkari. Ei se testannut miljoonia vuosia jotain prototyyppejä. Sehän olis naurettavaa, ah mä nauran, hahaha. Aika ilotonta naurua. Pekka on kuvasta päättäen ikävä ihminen. Se ei yhtään muistuta Dostojevskin isä Mefodia, vai mikä sen rippi-isä-äijän nimi oli Karamazoveissa, ei se ole lempeä, iloinen eikä vakava. Hyvyys ja pyhyys on siitä kaukana, se puhuu pieru- ja kakkajuttuja. Se näyttää koleeriselta setämieheltä, ja varmaan onkin sellainen. Saarnaa leipääntyneesti, niistää kesken kaiken nenäänsä räkäiseen nenäliinaan, virnuilee ja huitoo käsillä. Koko aika mainostaa myymiänsä kirjoja.
xxx/ellauri114.html on line 156: Dostojevski on yhtä kaunopuheinen lipevän Maria Alexandrovnan housuissa kuin Karamazovin ryppyozaisempien poikien. Sekin todistaa jotakin, mitä? lähinnä sen että kaunopuheisuus on aivan halpahintaista. Sen lankaan ei pidä lainkaan mennä. Kaikki kysymykset on ratkaistava tiukasti faktapohjalta, tai jos ne ei ole faktoja vaan kannanottoja, niin sittenkin asialinjalla. Jos joku lähtee vetoomaan ylevämpiin tunteisiin niin se on takuulla mamuhuijari.
xxx/ellauri121.html on line 130: Hyvä Levinas! Toiseuden lisäksi keskeinen teema Lévinasin etiikassa on kasvojen merkitys. Kasvot edustavat ihmisessä riisutuinta itseä, haavoittuvuutta ja kontrollin puutetta, toisin kuin arvoasemamme, tapamme pukeutua tai se mitä passiin on kirjoitettu. Hmm. Kiinalaisista kasvoihin kuuluu noikin asiat, joiden menetystä ne pelkäävät. Passistakin kazotaan nimenomaan kasvoja. Kasvojen menetystä suri se uskonnollinen sähkömies [viite tarvitaan], tai venäläisen huoran pilluun kurkistanut suomalainen matkamies. Nykyään on musta mukava käydä kaupassa, kun on naamarit, ei tarvize kazoa kaikkien turveloiden pärstävärkkejä. Vastuu menee jopa niin pitkälle, että Lévinas allekirjoittaa täysin Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljesten lausuman:
xxx/ellauri121.html on line 570: Karamazovläppää ennakoi kyttyräselkä Sope ja jakoi edelleen Phillu Roth, juoppohullun Puskajussin kirjailija Murtokivi, Levinas, pastori George Paterson, Wallu "Sikiö" Wallace ja monet muut myöhemmän ajan existentialistitomppelit. Kovan luokan narsisteja koko roikka.
xxx/ellauri124.html on line 230: Dostoyevsky’s The Brothers Karamazov
xxx/ellauri128.html on line 105: Vaakku ilmeisesti piti vastustelevista runotytöistä. Sama predilektio näkyy mom and son videoissa: "mami" pyristelee vastaan alussa, mutta panee vastaan tarmokkaasti loppupeleissä. Haista-paska kappalainen Capellanus näyttää olleen Vaakun lemppareita. Ruma Honoré de Balzac oli kanssa kova panomies, tosin se sai työntää vasta maxettuaan runsaasti. Paul Bourget oli varsinainen pahis, kuten jo tiedetään. Näissä hanuissa on hurjasti narsisteja. Chardonne eli puteli-Jaakko oli Vaakun poliittinen virkaveli. Cicero oli tyhmä snobi kikhernekauppias. Disraeli Tears oli poikkeuxellisesti hölmö jutku. Dosto komppaa Catullusta Karamazoveissa tän suositun vihaava rakkaus-aiheen suhteen. Duclos näyttää olleen paskiainen miehexeen. Hemmetin paljon on näitä koiraan lisääntymisstrategia-aiheita, missä rakkautta piisaa just niin kauan että pääsee luukulle, ja sitten alkaa jo huooh ikävystyttää. Vaakulla on vitun vähän ylipäänsä naisia muutakuin puheenaiheena. Joubert on nyysinyt ton "ei 2x samaa" penseen ihailemaltaan Rochefoucauldilta (tai vastoin päin). Vaakulla ja Tommilla on samojakin töräyxiä respektiivisissä kokoelmissa. Nietschen penseet naimisesta on niin heikkoja ettei viizi edes mainita. Sen kokemuxet siitä oli aika rajallisia. Mitä jää viivan alle kun Shawin supistus on tehty? Minielefantin kärsä. Tosta tottumuxen osuudesta rakkaudessa näyttää M/F töräyttäjät ottavan ihan vastakkaisia kantoja. Koiraiden kannalta on toi uutuudenviehätys tietty tärkeä. Jokainen uusi reikä on uusi tilaisuus. Riippumahainen Ball-sack ei kyllä tiennytkään mitään häveliäisyydestä. Sen Contes drolatiques on pitkästyttävä. Disdraeli saa lisää haukkuja albumissa 243.
xxx/ellauri139.html on line 275: Myshkinin puheen taantumuksellis-utopististen ilmausten järjestelmä sai jatkokehittelyn Kirjailijan päiväkirjassa ja versoili laveasti romaaneissa Riivaajat ja Karamazovin veljekset.
xxx/ellauri224.html on line 223: Kyllä, Dostojevski kärsi lamauttavista epilepsiakohtauksista ja kamppaili peliriippuvuuden kanssa, mutta hän oli myös omistautunut perheenisä (haha), joka löysi elämänsä rakkauden noin toisen vaimonsa ja läheisen siivoojansa Annan kanssa. Jotkut hänen tunnetuimmista teoksistaan ovat "Karamazovin veljet", "Notes from Underground" ja "Crime and Punishment", kirjat, jotka muovasivat eksistentialismia ja jopa Freudin psykologiaa.
xxx/ellauri224.html on line 291: Bonuslainaus: "Jos ei ole Jumalaa eikä elämää haudan tuolla puolen, eikö se tarkoita, että miehet saavat tehdä mitä haluavat?" " Karamazovin veljet " (1879)
xxx/ellauri224.html on line 309: Bonuslainaus: "Kaikista uskonnollisista ennakkoluuloista vapautuneella miehellä ei ole suurempaa tai tuskallisempaa ahdistusta kuin se, kuinka hän pian löytää uuden esineen tai idean palvottavaksi." "Karamazovin veljet" (1879)
xxx/ellauri224.html on line 312: Tämä lainaus on peräisin Dostojevkin viimeisestä ja suurimmasta romaanista "Karamazovin veljet". "Meillä on tämä kuva Dostojevskista tuotteliaana kirjailijana, joka kirjoittelee jatkuvasti pöytänsä ääressä tai riitelee aikalaistensa kanssa, mutta itse asiassa hän omisti suuren osan elämästään löytääkseen kumppanin, jonka kanssa hän voisi perustaa perheen", Christofi sanoo.
xxx/ellauri224.html on line 324: "Kun hän on nähnyt kaiken, mitä hän kävi läpi - tekoteloituksen, Siperian vankilan, peliriippuvuutensa - on todella palkitsevaa nähdä hänen vihdoin löytävän rakkauden", Christofi sanoo. Annan rinnalla (ja huolehtiessa hänen raha-asioistaan) Dostojevski julkaisi "Karamazovin veljet" vuonna 1879. Lakaiseva eepos oli valtava kaupallinen menestys.
xxx/ellauri224.html on line 326: "Karamazovin veljet" oli valtava sensaatio siihen aikaan", Christofi sanoo. "Se teki hänestä yhden Venäjän tunnetuimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Kun Dostojevski kuoli vuonna 1881 [epilepsiaan], hänen hautajaisiinsa Pietarissa oli kymmenientuhansien ihmisten katukulkue. Ohikulkijat kysyivät, olivatko he hautasivat tsaarin."
xxx/ellauri329.html on line 508: Television antimista parhaita ovat näköjään venäläiset sarjat, ne liimaavat katsojan - no, ainakin minut - tv-tuoliin. Idiootti, Karamazovin veljekset, nyt tämä Arbatin lapset. Jokaisessa täydellisen huoliteltu näyttelijäntyö, tinkimätön ajankuvaus, raastava realismi ja sydämeensattuva tunteikkuus yhdessä, ihailtavaa työtä. Tietenkin pohjana olevat romaanit ovat omaa luokkaansa, mutta hyvästä kirjasta voi toki tehdä pinnallisen jutun. Venäläisilä on taito tehdä syvällistä tv-elokuvaa.
xxx/ellauri361.html on line 218: William Jamesin mielestä tää ja Doston Karamazovit oli "lapsellisia". Neuvostokriitikot näki siinä "pirstoutumista ja päättelyn puutetta." Brian Aldiss kuzui sitä suurimmaksi Tolstoin romaaniksi. Pötyä, Sota ja Rauha on paljon paxumpi. Kenji Mizoguchi sanoi: "Kaikki melodraama perustuu Tolstoin ylösnousemukseen." Mitä tollanen japsu filminikkari nyt ylipäänsä ymmärtää. Hänen elokuviensa toistuva teema oli naisten sortaminen historiallisessa ja nykypäivän Japanissa.
29