ellauri002.html on line 1579: Kun lähdin, kentällä saattamassa oli (vanhempien lisäksi) dona Carita, sen bestis, ja Kenraali. Kamalaa lähteä, kamalampaa varmaan jäädä. Lumi oli maassa, vedet silmissä, sydän kylmänä, pää kuumana.
ellauri143.html on line 1694: Siddhartha jatkaa vaellustaan, kohdaten matkallaan mm. lautturi Vasuridevan, joka kuljettaa hänet yllättäen ilman korvausta joen toiselle puolelle. Matkan päätteeksi Siddharta ihastuu kamalaan kurtisaaniin. Kamala kurtisaani lupaa opastaa nuorta miestä ruuminnautintojen maailmaan (maksua vastaan). Ansaitakseen Kamalaa varten tarvitsemaansa rahaa Siddharta aloittaa työskentelynsä liikemiehenä, aluksi apulaisena mutta pian menestyen uudessa ammatissaan - oppien myös nauttimaan tästä uudesta elämäntavastaan. Hänellä ja Kamalalla on tiivis rakkaussuhde, josta Siddharta kuitenkin lopuksi luopuu masentuessaan ja päättäessään että tällainen normaali elämä ei kuitenkaan ole hänen oikea kohtalonsa. Liian keskiluokkaista. Se loikkaa Jamiensa selkään ja jättää Villanuevan haciendan ja dona Caritan kyynelehtimään.
ellauri143.html on line 1696: Vaelluksellaan Siddharta palaa lautturin kuljetettavaksi, ihastuu jokeen ja lautturin sisäiseen rauhaan, ja tämän laid back elämäntyyliin. Lautturi ottaa hänet liikekumppanikseen. Samaan aikaan Kamala synnyttää Siddhartalle lapsen. Vanhettuaan ja ammattilaisurasta luovuttuaan Kamala luovuttaa lapsensa ja omaisuutensa uskonnollisille ryhmittymille, ja lyöttäytyy mukaan seuraamaan Buddhaa. Joen lähettyvillä käärme puree Kamalaa, ja hänen erauspoikansa lähtee kutsumaan apua lauttureilta. Kamala ja Siddharta tunnistavat rypyistä huolimatta toisensa, ja Kamala kertoo pojan olevan todennäkösest Siddhartan poikia. Kamalan kuoltua käärmeenpuremaan poika jää asumaan lauttureiden luokse, mutta isä-poika suhteesta muodostuu vaikea. Lopulta Siddhartan on hyväksyttävä se että hänen poikansa jättää hänet jäälautalle, kuten hän kirjan alussa jätti omat vanhempansa. Poika kaxoisnelistää tiehensä jättäen pikku perheensä isoisälle.
ellauri151.html on line 1038: Pidän urotekona, että vuonna 2013 luin Antony Bevorin kirjan Toinen maailmansota. Siinä on kaiken kaikkiaan 960 sivua. En tiennyt II maailmansodasta paljonkaan, koska hissantunneilla ei edes päästy siihen. Luulin, että kirjassa olisi enemmän poliittista historiaa, mutta ei: Kuvataan eri taistelut yksityiskohtaisesti. En edes tajua niistä mitään; jotkut kukkulalla, jotkut joella, siellä & täällä. Sotahistorian kirjoittajat tietysti tekevät työtään, mutta yllättävää kyllä, mun tuttavapiirissä on kaksikin ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita just taisteluista ja niiden kulusta. Siis Suomen taisteluista. Näistä yksityiskohdista, että minkä puskan takana kukakin. En tiedä heidän kiinnostuksensa syytä. Itselle kuulostaa siltä kuin olisi tietokonepeli paperilla. Vaikka just se, minkä Calle sanoi, on oleellista. Kamalaa, kuolleita ihmisiä, kummaltakin puolelta.
xxx/ellauri176.html on line 643: 30. En hyväksy lapsen hylkäämistä mutta ymmärrän mitä suurimmassa määrin vanhempien kiukun! Kaunis esine! Monta sellaista! Öm! Kauniit esineet on hukassa! Tyhjä setrilipas kassakaapissa! Kamalaa! Joku on vienyt ne! Esimerkiksi se poika jolla on kukkotukka!
xxx/ellauri176.html on line 645: 31. Olkalaukussa oli lompakkoni, lukuisia kuitteja, myslipatukka ja MACin huulipuna, mutta kännykkä oli hukassa! Kamalaa! Herra Ishida irvisti myötätuntoisesti.Onpa harmillista! hra Ishida sanoi.
xxx/ellauri376.html on line 378: 1500-luvulla nähtiin myös ensimmäisiä esimerkkejä maallikoiden poleemisesta kirjoittamisesta. Ivan Peresvetov (melko tarpeettomasti) kehotti Ivan Kamalaa herättämään pelkoa. Kirjallisesta näkökulmasta tämän ajanjakson merkittävin teos on kun Venäjältä paennut ja Puolan kuninkaan palvelukseen astunut Kurbsky tuomitsi kirjesarjassa iivanoiden tyrannivallan ja kehitti teorian, joka oikeuttaa kapinan epäoikeudenmukaista valtaa vastaan.
7