ellauri052.html on line 610: Ajan myötä Annie Besantin johtaman Teosofisen liikkeen ja sen suomalaisen osaston välille syntyi erimielisyyksiä. Ratkaiseviksi kiistakysymyksiksi nousivat toisaalta Krishnamurtin mahdollinen maailmanopettajuus sekä suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan. Besantin johtama liike katsoi Saksan edustavan sodassa "mustia voimia", minkä perusteella oli oikein tukea ympärysvaltoja. Käsitys oli ristiriidassa Ervastin pasifistisen näkemyksen kanssa. Ervast uskoi myös maailmanopettajan tuloon mutta jätti henkilöllisyyden auki. J. R. Hannulan myöhemmän ilmoituksen mukaan kyseessä oli Ervast itse. Ervast suhtautui myötämielisesti myös Rudolf Steineriin, joka hänkin irtautui teosofisesta liikkeestä ja perusti antroposofian.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri204.html on line 658: – Käsitys kunkin taideteoksen ja ylipäätään taiteen poliittisuudesta voidaan vaientaa luomalla myös talousliberaali katse teoksiin. Se voisi olla yksi kritiikin tehtävä, ja onkin. Ei kuitenkaan minkään tietyn oikeistosuunnan edistäminen. Ennen kaikkea kritiikin kuitenkin pitäisi pitää yllä eliitin taidekeskustelua sekä taiteen- ja mielipiteen ja kriitikoiden sanankäytön vapautta arvossaan.
ellauri310.html on line 865: Käsitys "rikkaiden" merkittävästä osuudesta verotuloista on naurettavan harhainen, sillä ansioverotuksen, sekä nettoyritysverotuksen osuudet verotuotoista ovat yllättävän alhaiset.
ellauri340.html on line 666: Hänen alkuajan puuhastelunsa edellisten julkkisten lehdyköissä tuskin ennakoivat Marxin arvoteorian räjähdysvoimaista kritiikkiä, joka ilmaantuisi alle vuosikymmenen kuluttua. Instituutiot, kuten Kulanöttö Hulanöttö Puup ja potlatch, osoittavat, että arvovaltaa tavoitteleva jäte oli kulutuksen alkuperäinen, ei-utilitaarinen perusta. Vizi näähän on ylijäämän poistoa, lyxiä. Etnää frankofoonit merkitys ja merkkijäbät on sitten pellejä. Niillä on ollut ihan liikaa vinkkua, runkkua ja patonkia porttikongissa. Käsitys siitä, että pelkistämättömät perustarpeet hallitsevat ihmisen toimintaa, osoittautuu myytiksi. No ei ne tietenkään enää kiinosta kun ne on tyydytetty. Ihan tää on kuin piispa Berkeley, tai Hegel. Das Nichts nichtet.
ellauri384.html on line 464: Käsitys ruumiista erillään olevasta ja ruumiista selviytyvästä aineettomasta sielusta on yleinen nykyään, mutta nykyajan tutkijoiden mukaan sitä ei löydetty muinaisista heprealaisista uskomuksista. Sitä ei löydy minun raamatustani.
xxx/ellauri165.html on line 190: Oppi Marian ikuisesta neitsyydestä on saanut vaihtelevia tulkintoja kirkon historian aikana. Kirkkoisät Ignatius Atiokialainen ja Justinus opettivat, että Marialle syntyi muitakin lapsia. Käsitys Marian ikuisesta neitsyydestä vakiintui kirkon opetukseen 500-luvulla ja vahvistettiin vuonna 649 lateraalisynodissa.
xxx/ellauri170.html on line 745: Gnostilaisuuden todellisuuskäsitys oli jyrkän kaksijakoinen. Luominen kuvattiin gnostilaisissa myyteissä usein hyvän ja pahan voimien taistelun tai jumalallisen lankeamisen lopputuloksena. Käsitys maailman luomisesta sisältää useampia jumaluuksia. Aineellisen todellisuuden luoja oli alempi jumalolento, demiurgi, joka on syntyisin jumalallisessa maailmassa tapahtuneesta häiriöstä. Tämä luojajumala halusi luoda täydellisen maailman, mutta epäonnistui. Luojajumalan täydellinen maailma olisi ollut kuolematon ja katoamaton. Luomisen epäonnistumisen vuoksi gnostilaiset pitivät aineellista maailmaa toisarvoisena tai pahana, mutta koska ihmisen sielun alkuperä on kuitenkin jumalallisessa todellisuudessa, kaikkein korkeimman jumalan luona, on aineesta vapautuminen mahdollista gnostilaisten välittämän salaisen, pelastavan tiedon avulla. Pelastavaan tietoon kuului tieto siitä, mistä ihminen on peräisin, missä tilassa hän on nyt, ja mihin hän voi päästä.
xxx/ellauri363.html on line 490: Käsitys, että rahvas oli likeisemmässä kosketuksessa "veren ääneen", tuohon ihmislajin pelottavaan perustukseen, synnytti moralisoivia romaaneja muun muassa mökkinaapurien ja huvila-asukkaiden suhteista.
9