ellauri053.html on line 1259: Influential: The writing style of Pater is so masterly, that critics have even found its influence on Virginia Woolf, James Joyce etc.
ellauri067.html on line 511: Sentimentaalista soopaa. Yllättäen nää on ensimmäiset sanat jotka putkahtivat mieleen kun olin lukenut 83 ekaa sivua. Seuraava oivallus s. 109 päästyä on että Thuomas on emotionaalisesti teini-ikäinen. Enemmän vielä kakkajuttuja kuin naintia. S. 131 käy selväxi että Pynchon on samanlainen pervo paskiainen kuin esim olmimainen Rilke, ja kaikki myöhemmätkin teutonit ja anglosaxit. (Oliko James Joyce saxi vaiko keltti? Ei se kovin keltti ollut, kakkaa se ojensi eikä suolaa.) Koko 2. maailmansota oli iso farssi, jossa aivan samixet vaan eri kokardeilla varustetut germaanit otti mittaa toisistaan. Noniinhän se oli sen Rilken ihannoima ensimmäinenkin. Siirtomaasotia ne olivat. Aivan vittua. Mix ton Pynchoninkin pitää noin intoilla maailmansodasta, johon se ize ei edes ehtinyt mukaankaan? Varmaan se kazoi matruusina liikaa sotaleffoja. Kaikista Rilken runoista se rakastaa eniten Duinon 10. elegiaa, joka on ruikelipaska. Oh boy, oh boy, Tomppa huutaa, ja muuta vastaavaa teini-intoilua. Sillä on muurahaisen munasuojat. Sivulla 435 on infantiili food fight kermakakuilla. Mä en jaxa.
ellauri067.html on line 540: Yök. Typerä jaxo jossa Tomppa yökkii brittinamusia. Izellä jenkeillä oli ihan vitun pahat karkit. Tompan jaxo missä se menee alas vessanpöntöstä ja päätyy mereen on ihan kulttia. Siinä se on oikein panostanut oxettavien kakkojen kuvailemiseen. Taitaakin olla koprofiili myös eikä vain ktenofiili. Vielä törkeempi on se kohta missä joku kenraali Pudding maiskuttaa ja nielee Katjen paskapökäleitä. James Joyce olis tykännyt.
ellauri069.html on line 40: Postmodernism is the Swiss Army knife of critical concepts. It’s definitionally overloaded, and it can do almost any job you need done. This is partly because, like many terms that begin with “post,” it is fundamentally ambidextrous. Postmodernism can mean, “We’re all modernists now. Modernism has won.” Or it can mean, “No one can be a modernist anymore. Modernism is over.” People who use “postmodernism” in the first, “mission accomplished,” sense believe that modernism—the art and literature associated with figures like Picasso and Joyce—changed the game completely, and that everyone is still working through the consequences. Modernism is the song that never ends. Being postmodernist just means that we can never be pre-modernist again. People who use it in the second sense, as the epitaph for modernism, think that, somewhere along the line, there was a break with the assumptions, practices, and ambitions of modernist art and literature, and that everyone since then is (or ought to be) on to something very different. Being postmodernist means that we can never be modernist again.
ellauri069.html on line 89: Barthelme believed himself to be working in the tradition of Joyce and Samuel Beckett, and that his appropriation of popular, commercial, and other sub-artistic elements (instruction manuals, travel guides, advertisements, sentences from newspaper articles, and so on) in his writing was done as a means of making literature, not subverting it or announcing its obsolescence. Daugherty thinks that many people have got Barthelme wrong.
ellauri069.html on line 95: Barthelme felt that American fiction had abandoned what modernists called “the revolution of the word.” “Fiction after Joyce seems to have devoted itself to propaganda, to novels of social relationships, to short stories constructed mousetrap-like to supply, at the finish, a tiny insight typically having to do with innocence violated, or to works written as vehicles for saying no! in thunder,” he wrote in 1964, in the second issue (there would be only two) of Location.
ellauri069.html on line 382: Viittailematta tän enempää sivistyneesti Melvilleen (tai toiseen koprofiiliin Joyceen), Nipsun Kosmos-ravintolan jumala näyttäis olevan T.S. Eliot (poliittiset näkemyxetkin saattaa mätsätä paremmin kuin tää kriitikko edes aavistaa) - tää on tämmöstä jättömaata tämäkin: turhaa kaivelua roippeissa jonkun tyhmän armon tai lunastuxen perässä. Eliskä meillä on tässä taas pahasta omastatunnosta kärsivä pieni syntinen joka kylpee iloisen syyllisesti plödässä ja runkussa ja ezii sitten armopsuihkua. Tää premissinä, voix tästä tullakaan mitään järkevää? (No aaltopeltikatolisia ovat molemmat, ei siis ihmekään.) Pahinta kaikesta on häpeä, sanoo joku Hömpän hahmoista s. 697 alalaidassa. Just niin persepää.
ellauri073.html on line 465: Michael Joyce oli Wallun ihailema sen ikäinen tai vähän vanhempi jenkki tennispelaaja. Ei pidä sekoittaa James Joyceen, joka oli koprofiili irkku kirjailija. Jim Wallace (Wallun isä) pani Taavin lukemaan Platon Faidoa (joojoo, tiedän, yäk). Ja innostui kun poika vaikuttikin valopäiseltä, ei ollut pelkkä jock kuten äiti koitti yllyttää. Ne varmaan kilpailivat Wallu paran sielusta. Siitä saattaa selittyä Wallun "literally indescribable war against himself", involving "toxic, paralyzing, raped by psychic bedouins selfconsciousness".
ellauri080.html on line 550: Outoa miten ylisiistit hygieniafriikit samalla rakastaa paskaa ja kusta ja muita eritteitä. Wallu oli aivan ilmeisesti jäänyt johkin 2-vuotiaan tasolle, anaaliseen vaiheeseen. Pottakoulutus oli jäänyt kesken. Sillä oli varmaan lattioilla sanomalehtiä ja makkarissa kissanhiekkalaatikko. James Joyce oli toinen samanlainen koprofiili.
ellauri096.html on line 721: Yht paljon kakasta kuin Jaska innostuivat James Joyce ja Thomas Pynchon ainakin, ja Francois Rabelais, ja Riitta Roth. Se on lapsellista sanoi Freud, anaaliretentiivistä, nuukien ja siistien ihmisten vaivoja.
ellauri098.html on line 353: Koskaan ei käydä paskalla -klishee särkyy Black is new orange sarjassa. Kirjallisuudessa sitä oli särkemässä mm. koprofiili Joyce, joka kuvaa aika tarkkaan käteenvetoa Ulyssexessa.
ellauri107.html on line 331: Roth kopsi paljon kirjallisilta esikuviltaan, joita olivat ainakin Kafka, Gogol, Flaubert, Beckett, Joyce, Melville, Dostojevski, Celine ja Virginia Woolf. Seesteisemmältä puolelta Tsehov, Tolstoi ja Henry James.
ellauri132.html on line 753: Haluuzä paremmaxi kirjailijaxi? MestariLuokan vuosijäsenyys päästää sut exklusiivisiin videoihin joissa kirjalliset mestarit, ml Margaret @wood, R.L. Stine (never heard), Dan Brown (surkea), Joyce Carol Oaters (onx tää 1 vai 3 tyyppiä? En tunne), ja enemmän kun ne kynäilevät uutterasti, ryystävät kahvimukista ja pureskelee kynän tai silmälasin sangan tylsää päätä.
ellauri142.html on line 687: Nimitys ”kvarkki” on peräisin James Joycen kryptisestä teoksesta Finnegans Wake:
ellauri155.html on line 112: Olen hiljattain käynyt sähköpostien vaihtoa älykkään ja puhuttelevan entisen valkoisen kansallismielisen kanssa, joka on nyt omistautunut anti-natalismille, juutalaisen eteläafrikkalaisen filosofin David Benatarin filosofialle, kertoo Andrew Joyce, Ph.D. Tiivistetysti anti-natalismi väittää, että elämä sisältää kärsimystä, joskus hirvittäviä määriä, ja siksi olemattomuus on aina parempi kuin eläminen ja sitten kuolema.
ellauri159.html on line 803: In 2004, he published The Seven Basic Plots: Why We Tell Stories, a Jungian-influenced analysis of stories andń their psychological meaning, on which he had been working for over 30 years. The book was dismissed by Adam Mars-Jones, who objected to Booker employing his generalisations about conventional plot structures prescriptively: "He sets up criteria for art, and ends up condemning Rigoletto, The Cherry Orchard, Wagner, Proust, Joyce, Kafka and Lawrence – the list goes on – while praising Crocodile Dundee, ET and Terminator 2".
ellauri160.html on line 178: In the summer of 1913 Pound became literary editor of The Egoist, a journal founded by the suffragette Dora Marsden. At the suggestion of W. B. Yeats, Pound encouraged James Joyce in December of that year to submit his work. Harriet Shaw Weaver accepted it for The Egoist, which serialized it from 2 February 1914, despite the printers objecting to words like "fart" and "ballocks", and fearing prosecution over Stephen Dedalus's thoughts about prostitutes. Joyce wrote to Yeats: "I can never thank you enough for having brought me into relation with your friend Ezra Pound who is indeed a miracle worker."
ellauri160.html on line 219: Pound's contribution to poetry began in the early 20th century with his role in developing Imagism, a movement stressing precision and economy of language. Working in London as foreign editor of several American literary magazines, he helped discover and shape the work of contemporaries such as T. S. Eliot, Ernest Hemingway, and James Joyce. He was responsible for the 1914 serialization of Joyce's A Portrait of the Artist as a Young Man, the 1915 publication of Eliot's "The Love Song of J. Alfred Prufrock", and the serialization from 1918 of Joyce's Ulysses. Hemingway wrote in 1932 that, for poets born in the late 19th or early 20th century, not to be influenced by Pound would be "like passing through a great blizzard and not feeling it's cold."
ellauri184.html on line 80: Mailer's fifth novel, Why Are We in Vietnam? was even more experimental in its prose than An American Dream. Published in 1967, the critical reception of WWVN was mostly positive with many critics, like John Aldridge in Harper's, calling the novel a masterpiece and comparing it to Joyce. Mailer's obscene language was criticized by critics such as Granville Hicks writing in the Saturday Review and the anonymous reviewer in Time. Eliot Fremont-Smith calls WWVN "the most original, courageous and provocative novel so far this year" that's likely to be "mistakenly reviled". Other critics, such as Denis Donoghue from the New York Review of Books praised Mailer for his verisimilitude "for the sensory event". Donoghue recalls Josephine Miles' study of the American Sublime, reasoning WWVN's voice and style as the drive behind Mailer's impact.
ellauri184.html on line 82: In 1972, Joyce Carol Oates called Vietnam "Mailer's most important work"; it's "an outrageous little masterpiece" that "contains some of Mailer's finest writing" and thematically echoes John Milton's Paradise Lost.
ellauri184.html on line 186: Piru tekee pilkkaa Johannes-serkun lommoposkista ja harte bällcheneistä. Naahum taitaa olla koprofiili, James Joycen poikia.
ellauri191.html on line 2144: In the Wall Street Journal, Joseph Epstein wrote, "You might not know it, but you and I are members of a club whose fellow members include Leo Tolstoy, Henry James, Anton Chekhov, Mark Twain, Henrik Ibsen, Marcel Proust, James Joyce, Jorge Luis Borges and Vladimir Nabokov. [And, we might add: Virginia Woolf, Joseph Conrad, Anna Akhmatova, Ella Fitzgerald, and Eudora Welty.] The club is the Non-Winners of the Nobel Prize in Literature. All these authentically great writers, still alive when the prize, initiated in 1901, was being awarded, didn't win it."
ellauri192.html on line 269: Taking into sympathetic account the widest margin of human error, is it possible to take seriously an institution and procedure that passes over the majority of the greatest novelists and renewers of prose in the modern age? James Joyce, Marcel Proust, Franz Kafka (whose presence towers over our sensual literature and of the meaning of a bug, quite a feat for a little man who one should not expect to tower over anything much), Thomas Hardy, Joseph Conrad, Henry James, Andre Malraux, Hermann Broch, Robert Musil, D. H. Lawrence, either escaped the notice of or were, on nomination, rejected by the Nobel committee. Can one defend a jury which prefers the art of Pearl Buck (1938) to that of, say, Virginia Woolf? Paul Claudel, a picee of shit whose dramas we can set fairly beside those of Aeschylus and of Shakespeare just to scare people, never received the accolade. Paul Heyse was chosen, not Bertolt Brecht. Galsworthy is a Nobel, not Carlo Emilio Gadda, one of the most original and inventive writers of fiction in this century. Who the fuck is he? Composer of In-a-Gadda-da-Vida? No that was Iron Butterfly, and a good piece it was indeed.
ellauri192.html on line 323: Though the following list consists of notable literary figures deemed worthy of the prize, there have been some celebrated writers who were not considered nor even nominated such as Anton Chekhov, Jules Verne, Mark Twain, Robert Hugh Benson, Arthur Conan Doyle, Alexander Blok, Marcel Proust, Joseph Conrad, Rainer Maria Rilke, Federico García Lorca, Lu Xun, Sarat Chandra Chattopadhyay, Antonio Machado, Francis Scott Fitzgerald, James Joyce, Virginia Woolf, Simone Weil, Willa Cather, George Orwell, Galaktion Tabidze, Richard Wright, Flannery O'Connor, Langston Hughes and Jack Kerouac.
ellauri192.html on line 339: STOCKHOLM, Sweden 2009 - Americans Joyce Carol Oates and Philip Roth join Israel's Amos Oz at the top of the buzz surrounding the Nobel Prize in literature, especially after the most prominent judge broke from his predecessor and said U.S. writers are worthy of the coveted award.
ellauri192.html on line 373: Joyce Carol Oates 7/1
ellauri197.html on line 503: The best known gold digger of the early 20th century was Peggy Hopkins Joyce. Joyce was a former show girl who married and divorced millionaires.
ellauri204.html on line 393: If you thought that a visit to the brothel district was going to be fun and sexy, the “Circe” episode’s opening stage directions quickly dispel you of that notion by establishing the unseemly setting of Joyce’s Nighttown. The tracks are “skeleton,” the signals warn of “danger,” the houses are “grimy,” the men are “stunted,” and the women “squabble” about price. Indeed, Encyclopaedia Britannica in 1885 labeled this part of Dublin “the worst slum in Europe”. Located in east Dublin between Montgomery Street and Tyrone (né Mecklenburgh) Street, Nighttown is an ugly place filled with unsavory people. Moly (ei Molly) yrtti oli luultavasti valkosipuli. Bloomin mielixeen kengittämän hoidon hampaat haisi valkosipulilta.
ellauri204.html on line 439: After recycling these hundreds of elements from elsewhere in Ulysses as he composed “Circe,” Joyce expanded his understanding of this novel’s potential as “a kind of encyclopedia” (Selected Letters 271). He began revising the rest of the book accordingly, arranging little snippets of interrelated detail throughout the previous episodes into an intricate network of minor motifs that accumulate and aggregate in the careful reader’s awareness. “Circe” serves as an absurd but cathartic outpouring of Ulysses thus far. Having gotten all that out of our systems, we are ready for the episodes Joyce called the “Nostos,” the return
ellauri210.html on line 74: Syngeä oli muun muassa James Joycen arvostamia kirjailijoita. Joyce esimerkiksi käänsi nuorena erään Syngen näytelmän italiaksi.
ellauri210.html on line 1150: Au cours de la guerre et jusqu'à la fin des années 1950, elle cesse de publier. Elle travaille dans des crèches, et co-traduit avec son mari Pierre Fridas plusieurs livres de Níkos Kazantzákis comme Alexis Zorba ou La Liberté ou la mort. Elle se remet ensuite à écrire, des poèmes et des romans, en opposition avec l'orthodoxie surréaliste. Ces textes sont toutefois inclassables. Brelin le frou, ou le portrait de famille (1975) décrit des personnages vivant selon des règles fantaisistes. Sur les dessins de l'auteur, ils ont la particularité de porter une coiffe à l'image de leur sexe. Les nouvelles de Mon cœur les écoute (1982) font montre d'un humour poétique proche de celui d'Henri Michaux ou de Joyce Mansour. Elle est également connue pour ses dessins et ses « tentures », des œuvres plastiques réalisées à l'aide de morceaux de tissu de couleur découpés.
ellauri210.html on line 1160: Maite Noeno Carballo : Joyce Mansour y Gisèle Prassin
ellauri210.html on line 1175: Anteron lisätessä Jannea vizikirjansa 2. painoxeen v. 1950 sillä oli 9v. jäljellä, Anterolla 15v. Mutta hizi mixei Andrei huolinut keräilysarjaan Joycea? Eikö ne olleet väleissä?
ellauri210.html on line 1302: Autoras Joyce Mansour o Gisèle Prassinos han constituido buena parte de su literatura a partir de lo que se ha entendido por desviaciones sexuales, incluso por aberraciones. Algunos de sus personajes no sólo poseen ciertas deformidades físicas que los convierten en neo-quasimodos o pequeños demonios sino que además crece en ellos el germen de una moral desviada.
ellauri210.html on line 1304: Joyce Mansour y Gisèle Prassinos han adaptado esta particular estética en su literatura de formas muy sorprendentes. Comparten esta sensibilidad y aportan un nuevo punto de vista a la imagen de la mujer.
ellauri210.html on line 1322: Para las dos escritoras la pulsión de amor y muerte será necesaria y la plasmarán cada una a su manera, pero coincidirán en el pensamiento que Murielle Gagnebin retoma de Bataille: “L’essence de l’érotisme est la souillure” (Gagnebin, 1994) y es que no hay belleza ni erotismo sin mácula. Sobre todo Joyce Mansour quien seduce con personajes de inclinaciones sadomasoquistas y pulsiones sangrientas.
ellauri210.html on line 1325: Joyce Mansour y Gisèle Prassinos crean bellos monstruos. Han sustituido la belleza convencional dando prioridad a esta “laideur” que está en comunión con la crueldad y el erotismo, siempre rodeada de una pátina macabra. Las dos autoras, bajo esta categoría estética han dado paso a un viaje interior, el que proporcionan sus seres deformes, enfermos, en un ejercicio catártico. El objetivo será para las dos el mismo: exorcizar el miedo, la muerte y la angustia.
ellauri210.html on line 1338: Joyce Mansour se podría definir como “abyecto”, retomando la definición de Julia Kristeva, (Kristeva, 1980) sería “el objeto caído”. El universo mansouriano seduce con sus seres desviados, se metamorfosea en monstruo o animal, casi siempre asociados a los animales que más repulsión suscitan, pero que a la vez se convierte en modelo de seducción, retomando el término de Barnet sería una “anti-seducción” un “ bestiaire pour déplaire”.
ellauri210.html on line 1364:
Joyce but not James
ellauri210.html on line 1366: Joyce Mansour nee Joyce Patricia Adès, (25 July 1928 – 27 August 1986), was an Egyptian-French author, notable as a surrealist poet. She became the best known surrealist female poet, author of 16 books of poetry, as well as a number of important prose and theatre pieces. Ei ehtinyt mukaan Piha-Anteron humoristeihin, mutta Antero kirjoitti siitä erillisiä puffeja.
ellauri210.html on line 1368:
ellauri210.html on line 1370:
ellauri210.html on line 1380: In 1954, Joyce Mansour became involved with the surrealist movement after Jean-Louise Bédouin wrote a review praising Cris in Médium: Communication surréaliste that May. Joyce Mansour actively participated in the second wave of surrealism in Paris. Her apartment was a popular meeting place for members of the surrealist group. L'exécution du testament du Marquis de Sade, the performance piece by Jean Benoît took place in Mansour’s apartment, where she "collaborated" with obscure minor representatives such as Pierre Alechinsky, Enrico Baj, Hans Bellmer, Gerardo Chávez, Jorge Camacho, Ted Joans, Pierre Molinier, Reinhoud d'Haese and Max Walter Svanberg.
ellauri210.html on line 1444: Joyce Mansour
ellauri219.html on line 99: (34A) James Joyce (Irish poet and novelist) – barely visible below Bob Dylan
ellauri219.html on line 956: Joyce Yeaw will likely never forget the day in April 2010 she tried to return some borrowed cheese to Jordan Peterson’s roommate. Once she arrived, she saw Peterson having sex with his pit bull on his bed. Understandably horrified, Yeaw called the cops, but Peterson convinced the officers that he was “just hugging his dog” and he escaped arrest. Two months later, Yeaw again entered the residence, and saw Peterson having sex with the pit bull a second time—on the living room floor. Yeaw called the cops again, and this time, he was arrested.
ellauri222.html on line 149: The subject of “Augie March” is the same as the subject of “Dangling Man” and “The Victim”: the danger of becoming trapped in other people’s definition of you. In the case of “Augie March,” the person in danger of being trapped was Saul Bellow. “This was not what being a novelist was supposed to have meant”: he is referring to the expectations of his intellectual backers. He realized that he didn’t want to be the great hope of the novel or to give voice to a generation’s angst. He wanted to write up the life he knew in the way James Joyce had written up the life he knew, and to transform it into a fantastic verbal artifact, a book that broke all the rules.
ellauri222.html on line 153: Augie is a street-urchin autodidact. Never taught how to write a proper sentence, he invents a style of his own. He is an epigrammist and a raconteur, La Rochefoucauld in the body of a precocious twelve-year-old, a Huck Finn who has taken too many Great Books courses. With this strange mélange of ornate locutions, Chicago patois, Joycean portmanteaus, and Yiddish cadences, Bellow found himself able to produce page after page of acrobatic verbal stunts:
ellauri238.html on line 165: Varauduin siihen, että joutuisin olemaan Lontoossa yhden yön yli. Olin aivan varma, että Pentti oli vain hipynyt, jättänyt Leenan ties minkälaiseen jamaan ja mitään sanomatta mennyt Pariisiin ja sieltä Dubliniin. Dabliniin meno oli sikäli perusteltua, että hän oli lähtenyt Suomesta kääntämään Joycen Odysseusta englantia puhuvaan ympäristöön, Lontooseen. Kun Dublin oli sinä lähellä, hän menisi sinne, Dubliniinhan romaanin tapahtumat sijoittuivat. Leena kuitenkin olisi vaikeuksissa, siitä olin varma, koska vaikutti siltä, että Pentti oli lähtenyt pakosalle.
ellauri240.html on line 59: Joyce">Joyce Diane Brothers (1927-2013) oli amerikkalainen psykologi, televisiopersoona, neuvoja, kolumnisti ja kirjailija. Hän tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran vuonna 1955 voittamalla pääpalkinnon amerikkalaisessa peliohjelmassa The $64,000 Question. Pikku-Aune oli aivan ilmiselvä juutalainen, os. Bauer, siskokin nai jonkun Goldsmithin. In 1949, she married Milton Brothers, who later went on to become an internist. 40 years later in 1989, Brothers lost her husband to bladder cancer. Following the death of her husband, Brothers fell into a state of depression for a year and contemplated suicide (at 62); however, she used her own self-help work to achieve inner peace and happiness. Brothers and her husband had a daughter, four grandchildren and two great-grandchildren.
ellauri240.html on line 61: Another Jewish woman, Nora Barnacle burned most of the letters she received in 1909 from her lover who signed his name, “Jim.” But she didn’t destroy all of them. Indeed, they have survived all these years. In one of them, Jim, aka James Joyce, wrote to his muse whom he called his “little fuckbird,” “Fuck me, darling, in as many ways as your lust will suggest.” He went on and on: ”Fuck me dressed in your full outdoor costume with your hat and veil on, your face flushed with the cold and wind and rain and your boots muddy.” Sellaisia ne miehet on, koprofiilejä.
ellauri240.html on line 169: Pegin naapurit vaikuttuvat Edwardin ilmiömäisistä pensas- ja hiustenleikkuutaidoista. Naapuruston uskonnollinen fanaatikko Esmeralda (O-Lan Jones) ja Kimin urheilijapoikaystävä Jim (Anthony Michael Hall) alkavat kuitenkin inhota Edwardia heti ensi näkemältä. Naapuruston kotirouva Joyce (Kathy Baker) päivänpannuineen ehdottaa, että Edward avaisi hänen kanssaan kampaamon. Heidän ollessaan tarkastamassa tulevia kampaamotiloja Joyce yrittää vietellä Edwardin takahuoneessa, minkä seurauksena Edward lähtee hätääntyneenä pois lipsutellen saxiaan.
ellauri240.html on line 173: Edwardin pidättänyt konstaapeli Allen (Dick Anthony Williams) ystävystyy ujon Edwardin kanssa välittömästi nähdessään tämän luontaisen hyvyyden. Sillä välin Edwardin torjuma ja raivostunut Joyce kostaa Edwardille väittämällä, että tämä yritti ”raiskata” hänet. Kun tämä lisätään Edwardin tilille ”murron” lisäksi, useat naapurit alkavat kyseenalaistaa Edwardin "luonteen", ja Edward menettää suosionsa heidän keskuudessaan. Tulee joulu, ja Bagginsin perhettä lukuun ottamatta lähes jokainen pelkää Edwardia, minkä seurauksena sekä Edwardista että Bagginseista tulee hylkiöitä.
ellauri247.html on line 381: In a 1921 letter to Harriet Shaw Weaver, the writer James Joyce uses the twins "Tweedledee and Tweedledum" to characterize Sigmund Freud and Carl Gustav Jung and their conflict. They. didn't look like twins at all.
ellauri270.html on line 201: Warden, Shears ja kaksi muuta kommandoa hyppäävät laskuvarjolla Thaimaahan; yksi, Chapman, kuolee kaatuessaan puuhun (haha, on tässä tarinassa sentään huumoria) ja Warden haavoittuu kohtaaessaan japanilaisen partion, ja hänet on kuljetettava pentueessa LOL). Hän, Shears ja Joyce saavuttavat joen ajoissa siamilaisten naiskantajien ja heidän kylän päällikön Khun Yain avulla. Pimeyden suojassa Shears ja Joyce istuttavat räjähteitä siltatorneihin. Tärkeitä arvohenkilöitä ja sotilaita kuljettavan junan on määrä ylittää seuraavana päivänä ensimmäisenä sillan, ja Warden haluaa tuhota molemmat. Aamunkoittoon mennessä joen pinta on kuitenkin laskenut, mikä paljastaa räjähteiden ja sytytin yhdistävän langan. Nicholson huomaa langan ja tuo sen Saiton huomioon. Junan lähestyessä he kiirehtivät alas joen rantaan tutkimaan asiaa. Joyce, miehittää sytytin, rikkoo kannen ja puukotti Saiton kuoliaaksi. Nicholson huutaa apua yrittäessään estää Joycea pääsemästä sytyttimeen. Kun Joyce haavoittuu japanilaisessa tulipalossa, Shears ui poikki, mutta hänet ammutaan. Tunnistaessaan Shearsin Nicholson huudahtaa: "Mitä minä olen tehnyt? Taidanpa epähuomiossa räjäyttää Kwai joen sillan!"
ellauri270.html on line 203: Vartija ampuu kranaatinheitin tappaen Shearsin ja Joycen ja haavoittaen Nicholsonia. Kuolemassa Nicholson kompastelee sytytintä kohti ja putoaa männän päälle, räjäyttäen sillan ja lähettäen izensä taivaalle ja junan syöksymään jokeen. Warden kertoo siamilaisnaisille, että hänen täytyi estää ketään joutumasta vihollisen käsiin, ja lähtee heidän kanssaan puskiin nussimaan. Todistaessaan verilöylyä Clipton pudistaa päätään ja mutisee: "Hulluutta!... Hulluutta!" Oikeassapa olet Clipton Tea.
ellauri297.html on line 541: Mutharika kuoli sydänkohtaukseen huhtikuussa 2012. Hänen seuraajakseen tuli varapresidentti Joyce Banda, joka oli eteläisen Afrikan ensimmäinen naispresidentti. Banda teki monia uudistuksia: hän devalvoi kwachan 40 prosentilla ja myi 15 miljoonalla dollarilla presidentin suihkukoneen. Rahayksikön devalvointia kritisoitiin Malawissa, mutta esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto tuki sitä. Kansainvälistä rahaa alkoikin pian löytyä myös Malawiin, ja maan talouskasvu tuplaantui kahden ensimmäisen hallintovuoden aikana. Bandan kauden loppuvuosia vaurioitti Cashgate-skandaali, jonka aikana 100 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria katosi valtion kirstusta.
ellauri323.html on line 352: Vaikka hänen teoksiaan ei nykyään lueta laajalti, Bryher oli monien arvostettujen historiallisten romaanien kirjoittaja; hänen kirjansa käsittelevät erilaisia ajanjaksoja ihmiskunnan historiassa Rooman valtakunnan viimeisistä päivistä normanien valloituksiin. Nykyään Bryher tunnetaan ehkä paremmin keskeisenä hahmona kansainvälisessä modernististen kirjailijoiden ja intellektuellien yhteisössä, johon kuuluivat muun muassa James Joyce, Marianne Moore, Gertrude Stein, Sylvia Beach ja Ernest Hemingway. Toinen tämän ryhmän jäsen, Hilda Doolittle, kuuluisa imago-runoilija, joka tunnetaan nimellä HD, oli Bryherin elinikäinen kumppani.
ellauri360.html on line 213: James Joyce : Ulysses
ellauri360.html on line 267: Joyce Carol Oates : he
ellauri392.html on line 450: With the Joyces out to sea.
ellauri392.html on line 822: How can one purport to deal with modernist literature, with nary a mention of any of the following: T. S. Eliot, Ezra Pound, E. E. Cummings, Wallace Stevens, HD (Hilda Doolittle), Anais Nin, Ernest Hemingway, William Faulkner, Robert Frost, James Joyce, Virginia Wolfe, John Dos Passos, F. Scott Fitzgerald, Sherwood Anderson, or Gertrude Stein? Exclusively anglo-saxon types, mainly Americans.
ellauri395.html on line 124:
ellauri395.html on line 566: Pauline Joyce Hutchison Meyer (s. 4. kesäkuuta 1943, St. Louis, Missouri, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen evankelista ja kirjailija. Karismaattista kristillisyyttä edustava Meyer on kirjoittanut yli 100 kirjaa. Lisäksi hän on isännöinyt suosittua Enjoying Everyday Life-ohjelmaa, joka on opettanut ihmisiä kristilliseen elämään ja ongelmien voittamiseen. Meyer on kertonut ohjelmissaan, että häntä on lapsuudessa käytetty seksuaalisesti hyväksi. Hän on myös kokenut avioeron ja rintasyövän. Hän kokee selvinneensä näistä kokemuksista Jumalan avulla.
ellauri402.html on line 473: Vizi arvasinpa oikein että Tuuri paskaläjä on Hemingvau bändäri. Sillä on 1993 kirja siitäkin. Miehiä naisten kanssa pitäisi kai analysoida niin, että tekstin takana olevat merkitykset paljastuisivat. Harmi, että se ei edes huvita. Fiktioiden ja roolien keskellä Molly pitää kiinni käytännön todellisuudesta. Harhailevat miehet roikkuvat hänessä. He ovat miehiä naisten kanssa, kuten Joyce ja Hemingway.
ellauri409.html on line 600: Tämä sävynmuutos – ilman edes säkeistöä sen merkitsemiseksi – on vertauskuva sekä The Waste Landin hajanaisesta tyylistä että hajanaisesta rakenteesta. Tää on tällänen niikö koprofiili Joycen Ulyssestä jäljittelevä myyttinen menetelmä. Epäkypsät runoilijat jäljittelevät; kypsät runoilijat varastavat. "Hän tekee poliisia eri äänillä". Charles Dickensin teoksesta Our Mutual Friend.
xxx/ellauri075.html on line 476: Pauli Kani moitiskeli James Joycea vaikeatajuisexi vaikkei tuntenut koko kaveria. Mutta Barbara Ellen sanoi Guardianissa:
xxx/ellauri085.html on line 106: If it is a surprise to learn that Lawrence originally conceived of Women in Love as a money-making pot-boiler, it comes as an endearing shock to read that James Joyce submitted some of his early work to the firm of Mills and Boon. There is no record of the reader’s report, beyond the fact that he rejected Dubliners as unsuitable material for the unique imprint of that publishing house. For his part, Lawrence had no doubt that the author of Ulysses was the real smutmonger of modern fiction. ‘My God, what a clumsy olla putrida James Joyce is!’, he wrote to Aldous Huxley, ‘nothing but old fags and cabbage-stumps of quotations from the Bible and the rest stewed in the juice of deliberate journalistic dirty-mindedness.’ To his wife Frieda he wrote, after reading Ulysses, that ‘the last part of it is the dirtiest, most indecent, obscene thing ever written’; and he later complained that Joyce had degraded the novel to the level of an instrument for measuring twinges in the toes of unremarkable men. Joyce’s reply to the charge that he was just another pornographer doing dirt on sex was to claim that at least he had never made the subject predictable or boring. He denounced Lady Chatterbox’s Lover — his title for Lawrence’s notorious novel — as a ‘lush’ production in ‘sloppy English’ and dismissed its ending as ‘a piece of propaganda in favour of something which, outside of DHL’s country at any rate, makes all the propaganda for itself’. It is a minor irony of literary history that both men were married at Kensington Register Office in London, although, unlike Lawrence, the Irishman allowed a decent interval of twenty-five years to elapse before the solemnisation of his nuptials.
xxx/ellauri086.html on line 655: D.H. Lawrencella oli izellään aika amerikkalainen mielikuvitus. James Joyce teki siitä irlantilaista pilaa. Cambridgen apostolipojat hahatteli sille myös. Lawrence oli vähän vihainen, murti suuta murti päätä murti mustoa haventa. Pureskeli viixiään ja hautoi kaunaisia ajatuxia. Se oli työläistaustainen. Kostoxi tai muuten vaan se bylsi sitten Bertin ja muiden apostolipoikien flammaa Lady Ottolinea, joka Jönsin mukaan oli jusze Lady Chatterley. D.H. oli sen testosteronilta hajahtava moukkamainen puutarhuri joka kuokki sitä nakupellenä puutarhavajassa kuin Miltonilla Eevaa Aatami. Leidi oli varmaan kova rupattelemaan. Chatterley, get it? On jäänyt lapsuudesta mieleen se kohta missä D.H.:n kikkeli koki taisteluväsymystä ja oli rutistunut pienexi kuin possun kärsä tai joku rusina. Leidi koitti saada sitä pystyyn taas, ja lähtihän se kuin hoppafoordi kun oli muutama kerta vemputettu kammesta. Kirja löytyi työnnettynä äidin ja isin kirjahyllyyn takariville.
xxx/ellauri086.html on line 742: Rudyard Kipling tunnusti suuren velkansa Poelle ja ihaili etenkin tämän kykyä herättää kauhua. Myös Arthur Conan Doyle tunnusti Poen valtavan merkityksen omaan tuotantoonsa ja Sherlock Holmesin salapoliisihahmoon ja usein mainitsikin Poen tarinoissaan. Poen vaikutus näkyy myös esimerkiksi Joseph Conradin ja James Joycen teoksissa. Tunnettuja romaaneja, jotka perustuvat Poen tarinoihin, ovat esimerkiksi Stevensonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.
xxx/ellauri124.html on line 236: James Joyce’s Ulysses
xxx/ellauri127.html on line 49: Humpertti ja Pigita kävivät Pohjois-Karoliinassa Joyce Kilmerin synnyinsijoilla. Paizi Joycen runo Puut oli kirjoitettu New Jerseyn mökillä.
xxx/ellauri127.html on line 51: Joyce Kilmer Memorial Forest is an approximately 3,800-acre tract of publicly owned virgin forest in Graham County, North Carolina, named in memory of poet Joyce Kilmer (1886–1918), best known for his poem "Trees". Kilmer is most remembered for "Trees", which has been the subject of frequent parodies and references in popular culture. Kilmer's work is often disparaged by critics and dismissed by scholars as being too simple and overly sentimental, and that his style was far too traditional and even archaic.
xxx/ellauri127.html on line 62: Hei täähän on toinen Puovo Huovikko. Tai ensimmäinen oikeastaan. Joycen tönö oli likilaskuisen Pikon näköinen.
xxx/ellauri128.html on line 601: Margaret Caroline Anderson (November 24, 1886 – October 19, 1973) was the American founder, editor and publisher of the art and literary magazine The Little Review, which published a collection of modern American, English and Irish writers between 1914 and 1929. The periodical is most noted for introducing many prominent American and British writers of the 20th century, such as Ezra Pound and T. S. Eliot in the United States, and publishing the first thirteen chapters of James Joyce's then-unpublished novel, Ulysses. A large collection of her papers on Gurdjieff's teaching is now preserved at Beinecke Rare Book and Manuscript Library, Yale University. She was blond, shapely, with lean ankles and a Scandinavian face. ... In 1916, Anderson met Jane Heap. The two became lovers. In early 1924, through Alfred Richard Orage, Anderson came to know of spiritual teacher George Ivanovitch Gurdjieff, and saw performances of his 'Sacred dances', first at the 'Neighbourhood Playhouse', and later at Carnegie Hall. Shortly after Gurdjieff's automobile accident, Anderson, along with Georgette Leblanc, Jane Heap and Monique Surrere, moved to France to visit him at Fountainebleau-Avon, where he had set up his institute at Château du Prieuré in Avon.
xxx/ellauri176.html on line 496: Toilet trainingin ikäisenä taaperona lapsi viehättyy kakasta ja pyllynreijästä. Anaaliseet tyypit kuten vaikka Ulyssexen kirjoittanut James Joyce haaveilee persaukosta, josta tulee kakkaa samalla kun se työntää sinne phallosta. Tämäkin on vielä aika kehittymätöntä, esim ei haittaa jos partneri on vaikka samaa sukupuolta, ize asiassa kaikki sujuukin ainakin miesten kesken vaan paremmin.
xxx/ellauri176.html on line 567:
xxx/ellauri218.html on line 89: Among the writers DeLillo read and was inspired by in this period were James Joyce, William Faulkner, Flannery O'Connor, and Ernest Hemingway, who was a major influence on DeLillo's earliest attempts at writing in his late teens. Sen voi hyvin uskoa. Kuka himskatin Flannery? Ai tää:
xxx/ellauri218.html on line 144: The Honeymooners is an American television sitcom which originally aired from 1955 to 1956, created by and starring Jackie Gleason, and based on a recurring comedy sketch of the same name that had been part of Gleason's variety show. It follows the lives of New York City bus driver Ralph Kramden (Gleason), his wife Alice (Audrey Meadows), Ralph's best friend Ed Norton (Art Carney) and Ed's wife Trixie (Joyce Randolph) as they get involved with various schemes in their day-to-day living.
xxx/ellauri218.html on line 168: Thelma "Trixie" Norton, played most famously by Joyce Randolph; Ed's wife and Alice's best friend. She did not appear in every episode and had a less developed character, though she is shown to be somewhat bossy toward her husband. Trixie is the inspiration for Betty Rubble in The Flintstones.
xxx/ellauri228.html on line 175: »Muistathan, että todellisen virtsaustarpeen aikana näitä harjoituksia ei saa tehdä, vaan virtsarakon tulee olla tyhjä ja pissahätä kuviteltua!» Tässä tulee monille erehdyxiä! Mutta ei hätää, jotkut pervot pitävät siitäkin, James Joyce esimerkixi.
xxx/ellauri250.html on line 158: Fante and Joyce raised four children in Malibu, California, including Dan Fante, an author and playwright who died in 2015.
xxx/ellauri252.html on line 119: Starkonkin tämän syksyn teos on avoin ja läheinen kertom, karje Be kaikesta siitä mitä Pentti Saarikoskelle tapahtu kaatokännissä 3 mauttoman keväisen viikon aikana Dublinis, Irials patalpage mes Joycen omassa kanpungtas. Pentu Saarikki haluaa kirjan alla olla oma izensä, vitun ärsyttävä, pala suunsa puhtasket, all hin kun Einen kristillinen puhe tehoa. Hinen tekstink on kanaa kulmicasta, Joskus his thin lapsellista, jodicus hän puhun kuin filof, multa aina hinen seuras on viihtyisää. Hän ei osa pilkata Jumala niinkö Hannu, eikä olla yhtä rivosuinen tai ilkeä, vaik miten yrittäisi. Hin kulkee mis kulkee baarikärpäsenä. Kirje femakolle on Sear nimiä ja tekstiä paljaimmillaan.