ellauri048.html on line 60: Stalinismin nousun jälkeen Josif Stalin julisti Reedin olleen väärässä monissa kirjassa esittämissään asioissa, etenkin arkkivihollistaan Lev Trotskia koskien. Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa kuvaa Trotskin vallankumouksen sankariksi ja mainitsee Stalinin sen sijaan vain kahdesti. Niinpä Stalin kielsikin Reedin kirjan, samoin kuin Trotskin teokset.
ellauri053.html on line 39: 5. maaliskuuta – Josif Stalin kuoli.
ellauri065.html on line 64: Tasan 75 vuotta sitten Jaltassa Krimin niemimaalla alkoi konferenssi, jonka vaikutukset varsinkin Euroopan ja siten myös Suomen kehitykseen olivat suuret. Historiaa olivat Livadian palatsissa muovaamassa Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin, Britannian pääministeri Winston Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt. Sota raivosi vielä Euroopassa ja Kaukoidässä, ja suomalaiset kävivät Lapissa sotaa entisiä aseveljiään saksalaisia vastaan. Suomalaiset tiesivät mille puolelle leipää voita levittää.
ellauri066.html on line 376: Gorodki (ven. Городки) on venäläinen kyykkää muistuttava peli. Nimi tarkoittaa ”linnapeliä”. Gorodkin pelaajia 1800-luvun alussa. Saksalaisen Christian Gottfried Heinrich Geißlerin kuvitusta teokseen Spiele und Blustigungen der Russen aus den niederen Volksschichten (1805). Gorodkin pelaajia Neuvostoliitossa vuonna 1935. Gorodki on vanha venäläinen peli, jota ovat pelanneet tiettävästi muun muassa Pietari I, Aleksandr Suvorov, Vladimir Lenin, Josif Stalin, Mihail Kalinin ja Kliment Vorošilov, tiedemies Ivan Pavlov, oopperalaulaja Fjodor Šaljapin sekä kirjailijat Leo Tolstoi ja Maksim Gorki kenen mukaan?.
ellauri089.html on line 221: Osip vs. Josif
ellauri118.html on line 454: Hän joutui neuvostoliittolaisten viranomaisten epäsuosioon 1930- ja 1940-luvulla. Hänen onnistui kuitenkin välttää vankileirit (gulagit), vaikka hän oli syytettynä subjektiivisuudesta ja estetismistä. Hämärän peittoon on jäänyt syy, miksi Stalin suosi häntä. [Ehkä Josif tykkäsi sen runoista. Sisialismi-runossa se sanoo hyvän sanan Gruusiasta.] Hän ansaitsi elantonsa kääntämällä gruusialaisia klassikoita, joista Stalin piti. Tarinan mukaan Stalin yliviivasi Pasternakin nimen pidätettävien luettelosta suurten puhdistusten aikana sanoen ”Älkää koskeko tähän pilvissä kulkijaan”.[lähde? Käyttikö Stalin sanaa nefelobaatti?] Poliittisten runojen sijasta Pasternak kirjoitti henkilökohtaisia runoja, mikä viranomaisten silmissä oli poliittinen kannanotto.
ellauri144.html on line 201: Paul Robeson otti poliittisesti kantaa ja tuki esimerkiksi Walesin kaivostyöläisiä. Hän myös puhui Neuvostoliiton ja erityisesti Josif Stalinin puolesta, mikä on herättänyt paljon kritiikkiä Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hän toimi hyvin voimakkaasti rotuerottelua vastaan, mutta 1950-luvulla hänen esiintymisensä nostattivat väkivaltaisuuksia, joiden takana olivat oikeistolaiset voimat. Niin aina.
ellauri203.html on line 363: Vallankumouksellisen puhtauden Ketman, salainen uskomus, että Josif Stalin petti Vladimir Leninin opetukset käynnistämällä joukkoterrorin, pakkokollektivismin, GULAG- keskitysleirit ja tukahduttamalla kirjallisuuden ja taiteen sietämällä vain sosialistista realismia. Tämän Ketmanin seuraajat uskoivat, että uusi kirjallinen ja taiteellinen kukoistus seuraisi toisen maailmansodan loppua ja että Stalinia ei vain siedettävä, vaan siihen asti myös tuettava. Miłosz kirjoittaa: "Tämä Ketman-lajitelma oli laajalle levinnyt ellei yleinen Venäjällä toisen maailmansodan aikana, ja sen nykyinen muoto on jo kerran petetyn toivon uudestisyntyminen."
ellauri207.html on line 43: Tästä kansikuvasta tulee mieleen Josif Konradin teos Pimeyden sydän, jota en ole vielä lukenut, vaikka monta muuta Joosen teosta olenkin jo kahlannut. Mulleio sitä, joten enpä kerro siitä tässäkään tän enempää. Ei mulla ole Sorvarin esikoista Kongon Oskaria liioin, mutta samalta tekijältä sentään Hammurabi, joka on aika vetävä. Siinä on vähän samaa fiilistä kuin El Zorron alkupään numeroissa, joissa Dona Carita oli vielä hengissä. Kapinakenraalit nuolaisivat huuliaan hipelöidessään 17-keväisiä neitokaisia, mutteivät sentään vielä työntyneet niihin mehukkaasti takaapäin. Tai jos työntyivätkin, ei kerrottu.
ellauri216.html on line 628: Saksalaisten ritarien tappio tulkittiin pian oikeauskoisten voitoksi paavin johtamista hyökkäyshaluisista katolilaisista, ja Aleksanteri Nevski julistettiin jo Iivana Julman kauden alussa pyhäksi. Pietari Suuri kunnioitti pyhää soturia rakennuttamalla Aleksanteri Nevskin lavran paikalle, jolla ruhtinaan oli oletettu voittaneen ruotsalaiset vuonna 1240. Pietari suunnitteli myös Aleksanteri Nevskin kunniamerkin, jonka ensi kerran myönsi Katariina I vuonna 1725. Keisarinna Elisabet teetti hänen jäännöksilleen valtavan hopeisen pyhäinjäännösarkun, joka valmistettiin Pietarin rahapajassa vuosina 1750–1753. Josif Stalin otti Pietari Suuren suunnitteleman kunniamerkin uudelleen käyttöön heinäkuussa 1942 sen kunniaksi, että Peipsijärven taistelusta oli kulunut 700 vuotta.
ellauri216.html on line 630: Aleksanteri Nevski äänestettiin merkittävimmäksi Venäjään liittyväksi henkilöksi televisiokanava Rossijan Imja Rossija -äänestyksessä vuonna 2008. Äänestyksessä toiseksi sijoittui tsaari Nikolai II:n aikainen poliitikko Pjotr Stolypin, kolmanneksi äänestettiin neuvostodiktaattori Josif Stalin. Stolypin on lännessä täysin never heard.
ellauri216.html on line 943: Valamon luostaria alettiin jälleenrakentaa isonvihan aikana Pietari Suuren luvalla Kirilo-Belozerskin luostarin aloitteesta. Luostarin rakentaminen alkoi hitaasti, vaikka ensimmäinen kirkko vihittiinkin jo vuonna 1719. Luostari itsenäistyi 1720. Luostaria johtivat aluksi munkit Savva, Josif ja Tihon. Ensimmäinen igumeni Jefrem johti luostaria 1754–1782. Vuonna 1754 luostarin tuhonnut tulipalo hidasti elpymistä.
ellauri246.html on line 388: Viittaus päätelmään: Suuren runoilijan työ on kiittämätön asia. Tälle olisi omistettava vuosia ja kirjoittaa monikulttuurinen tutkimus. Asenne kohti häntä on epäselvä. On ihmisiä, monet heistä, ja he ansaitsevat syvän kunnioituksen, jotka eivät siedä Josifin laajaa runoutta. Sitä pidetään erityisesti myöhäisissä näytteissä, kylmänä, riistettynä elämästä. Mutta se, anna sen olla kylmä, täysin omistettu. Maahanmuutoksessa Joseph Alexandrovich kääntyi välittömästi esseegenrelle ja kirjoitti niitä elämänsä loppuun. Ja puheessaan, jota Nobel-palkinto Laureat perinne perinteisesti pitävät, hän korosti uudelleen sitä, että pitää runoutta pelkästään yksilön asiasta, ja itse on yksityinen henkilö. Vittuako menivät julkaisemaan ne edes samizdattina.
ellauri246.html on line 418: Joskus hei Brodsky edes tulevaisuus näyttää valtakunnan massan. "Tulevaisuus on musta, // mutta ihmiset, ei //, koska se // musta näyttää minusta." Ehkä sinusta, ei minusta. Musta se on musta.Tällainen tulevaisuus on ohjelmoitu kadottamaan yksilöllisyyttä. Brodsky luonnehtii luovuutta "Arya-vähemmistönä". Voi vittu, sehän on pesunkestävä nazi! "Kustakin eksistentiaalisesta ainutlaatuisesta ajatus korvataan idealla henkilökohtaisesta itsenäisyydestä." Brodskin individismia voidaan pitää synonyymina persoonallisuuden periaatteena yhteiskunnan korkeimmaksi arvoksi. Josif oli varmaan lukenut Nietzschen Moraalin genealogian englanninnoxena. Tämä periaate osoittaa Brodskia essee "matka Istanbuliin", ulkomaalainen idän perinteeseen, josta pidetään USSR: ssä. Varmista, kuinka julmimmin kasvaa voimaa ja lihasmassaa niille, jotka eroavat heistä, Brodsky kuvaa itsensä "uudet staksilla elokuulla" henkilöllä, jolla on sielu suhteessa mamiin. Runossa "keskustelu Commerwankerin kanssa", Brodskin totalitaarisen yhteiskunnan olosuhteissa on olemassa päivittäinen loputon kalkki. Tämä tietenkin Golud Moraalista. Lyyrinen sankari on verrattu marttyyri. Elämä itse on ensimmäinen, kipu ja henkilö on "kipu testi". Olen erilainen kuin muut, minuun sattuu.
ellauri249.html on line 190: Nikita Sergejevitš Hruštšov (ven. Никита Сергеевич Хрущёв, Ru-Nikita Sergeyevich Khrushchev.oga kuuntele ääntämys (ohje); vanhentunut translitteraatio Hruštšev) (15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1894 Kalinovka, Kurskin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 11. syyskuuta 1971 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliiton tosiasiallinen johtaja 1953–1964. Hän saavutti Neuvostoliiton johtajuuden Josif Stalinin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa puolueen sisällä. Hän oli myös ministerineuvoston puheenjohtaja 1958–1964. Hruštšov oli syntyperältään venäläinen, mutta hänellä oli lämmin suhde Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.
ellauri249.html on line 220: Ukrainassa kommunistipuolueen johdossa oli Lazar Kaganovitš, joka oli Josif Stalinin tukija. Hän otti nuoren Hruštšovin huomaansa, jonka jälkeen hänen uransa lähti nousuun. Hruštšov tuki Kaganovitšia Ukrainan puolueen valtakamppailussa ja Kaganovitš junaili Hruštšovin Stalinon alueen johtajaksi. Hruštšovin piti ensiksi järjestää Kaganovitšin tuella parjauskampanja alueen johtajaa Moisejenkoa vastaan. Hruštšov syytti Moisejenkoa
ellauri249.html on line 240: Diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin jakoivat Itä-Euroopan vuonna 1939 Molotovin–Ribbentropin sopimuksella. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan selkään sen taistellessa Saksaa vastaan ja Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat liitettiin Neuvostoliittoon. Asiasta yritettiin tehdä laillista sarjalla irvokkaita kansanäänestyksiä, joissa alueet pyysivät päästä osaksi Neuvostoliittoa. Uusilla alueilla oli kansanvihollisia ja 10 % on niiden väestöstä vietiin Neuvostoliiton sisäosiin ja kymmeniä tuhansia teloitettiin. Hruštšovin osuus tapahtumiin oli keskeinen. Maatalouden kollektivointia hän kuitenkin hidasti sen minkä uskalsi ja pystyi. Uusien alueiden älymystöä hän moitti jatkuvasti siitä, että he eivät ymmärtäneet neuvostokulttuurin hienoutta.
ellauri249.html on line 314: Hruštšov halusi myös innostaa kansalaisia vallankumouksen varhaisten vuosien kaltaiseen innokkuuteen. Ongelmana alkoi olla se, että lokakuun vallankumouksessa mukana olleita tai sen muistaneita kansalaisia oli väestörakenteen vuoksi enää vain vähän. Siksi perustettiin korttelikomiteoita ja katupartioita jotka moittivat roskaajia ja joilla oli oikeudet kamppailla vetelehtijöitä ja parasiitteja (Josif Brodsky) vastaan. Lisäksi julkisiin oikeudenistuntoihin asetettiin tavallisista kansalaisista koostuneita lautamiehiä. Näitä kampanjoita perusteltiin leninismillä.
ellauri254.html on line 316: Huonokuntoinen Zinovjev oli yksi Neuvostoliiton vaikutusvaltaisimmista johtajista Vladimir Leninin sairauden ja kuoleman aikoihin vuosina 1922–1925. Hän muodosti Josif Stalinin ja Lev Kamenevin kanssa puoluetta johtaneen troikan, jolla oli ratkaiseva merkitys Lev Trotskin ja vasemmisto-opposition syrjäyttämisessä. Stalin vuorostaan syrjäytti vuosina 1926–1927 sekä Zinovjevin että Kamenevin puoluejohdosta. Stalinin vainojen käynnistyttyä heidät tuomittiin vuonna 1936 oikein näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan ja teloitettiin.
ellauri254.html on line 651: Lev Davidovitš Trotski (ven. Лев Давидович Троцкий; alkuaan ven. Лев Давидович Бронштейн, Lev Davidovitš Bronštein, 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta) 1879 Janovka, Hersonin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 21. elokuuta 1940 Coyoacán, México, Meksiko) oli merkittävä bolševikkivallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Trotski kuului Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin, ja häntä pidetään puna-armeijan luojana, mutta hän joutui vuonna 1929 maanpakoon hävittyään valtataistelun Josif Stalinin kanssa. NKVD:n agentti Ramón Mercader murhasi Trotskin Meksikossa 1940.
ellauri254.html on line 677: Lev Borisovitš Kamenev (ven. Лев Борисович Каменев, oik. Rosenfeld (ven. Розенфельд, Rozenfeld); 18. heinäkuuta (J: 6 heinäkuuta) 1883 Moskova, Venäjän keisarikunta – 25. elokuuta 1936 Moskova, Neuvostoliitto) oli bolševikkeja edustanut vallankumouksellinen ja neuvostoliittolainen poliitikko. Yhdessä Grigori Zinovjevin ja Josif Stalinin kanssa hän muodosti niin sanotun troikan, joka johti Neuvostoliiton kommunistista puoluetta Vladimir Leninin sairastumisen ja kuoleman jälkeen vuosina 1922–1925. Stalin syrjäytti vuosina 1926–1927 Kamenevin ja Zinovjevin puoluejohdosta. Stalinin vainojen käynnistyttyä heidät tuomittiin vuonna 1936 näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan ja teloitettiin. Kamenev oli etniseltä taustaltaan venäjänjuutalainen.
ellauri254.html on line 681: Venäjälle palannut Kamenev ryhtyi organisoimaan lakkoa Transkaukasian rautatiellä, mutta salainen poliisi Ohrana surmasi ei vaan pidätti hänet Tbilisissä ja hän oli vangittuna viisi kuukautta. Tbilisissä Kamenev tutustui myös ensimmäisen kerran Josif Staliniin vuonna 1904. Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Kamenev järjesti rautatielakkoja Pietarissa. Joulukuussa 1908 hän siirtyi asumaan Geneveen Sveitsiin, jossa hän työskenteli yhdessä Leninin ja Grigori Zinovjevin kanssa. Vuosina 1912–1914 kolmikko asui Itävalta-Unkarille kuuluneessa Krakovassa lähellä Venäjän rajaa natustellen makkaroita.
ellauri271.html on line 164: Pasternakin motiiveja on käsitelty laajalti. Monet uskovat niiden liittyvän hänen persoonaansa, lapsenomaiseen uskoon totuuden voittoon. Pasternak oli koko elämänsä yrittänyt vaikuttaa, mistä kuuluisin esimerkki on puhelinkeskustelu Josif Stalinin kanssa. Stalin soitti Pasternakille keskustellakseen vangitun runoilija Osip Mandelstamin kohtalosta ja yleensä ystävyydestä runoilijoiden välillä. Pasternakin vastattua että kysymys oli muustakin, esimerkiksi elämästä ja kuolemasta, Stalin katkaisi puhelun. Kerrotaan Pasternakin pelänneen rikkoneensa kirjailijatovereita vastaan, koska ei onnistunut saamaan kutsua diktaattorin luokse tai vakuuttamaan tätä siitä, että mielivaltaisista kirjailijavainoista tuli tehdä loppu.
ellauri271.html on line 168: Näin tapahtui lopulta myös Boris Pasternakille. Häntä pyrittiin kontrolloimaan vangitsemalla puoliso Olga Ivinskaja, ja vuonna 1958 hänet pakotettiin luopumaan Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Pasternak häväistiin parjauskampanjassa, jossa Tohtori Živago esitettiin roskateoksena. Mitä se saattaa ollakin, ainakin leffasta päätellen. Tietäisin jos jaxaisin lukea. Samalla Pasternakilta evättiin kirjailijaliiton jäsenyys, mikä rangaistus saattoi johtaa jopa vankileirituomioon, kuten Josif Brodskille kävi muutamaa vuotta myöhemmin. Asiallista selvitystä siitä, missä Pasternak tarkkaan ottaen oli väärässä, ei missään vaiheessa tehty. Ehkä maan kaivaminen äiti Venäjän pepun alta ja sillä tämän hirveän yxinapaisen kapitalistimaailman kätilöinti oli se.
ellauri275.html on line 89: Isä Christopher Zuggerin mukaan yhdeksän serviittilähetyssaarnaajaa Konstantinopolista, eksarkki Shio Batmanishvilin johdolla, tuli Gruusian demokraattiseen tasavaltaan vakiinnuttamaan siellä pysyvästi Bysantin riitin vanhalla Gruusian kielellä, ja vuoteen 1929 mennessä heidän uskollistensa määrä oli kasvanut 8 000:een. Traagisesti heidän tehtävänsä päättyi, kun Neuvostoliiton salainen poliisi pidätti Exarch Shion ja hänen papit vuonna 1928, vangitsivat heidät Gulagiin Solovkin vankileirille ja murhasivat heidät myöhemmin Josif Stalinin NKVD:n toimesta Sandarmokhissa vuonna 1937.
ellauri275.html on line 105: Prinssi Chavchavadze toimi lyhyen aikaa jopa kirjallisena mentorina nuorelle Josif Stalinille, joka oli tuolloin ortodoksisessa pappisseminaarissa Tbilisissä. Historioitsija Simon Seatbag Castafioren mukaan
ellauri275.html on line 109: Josif Stalin saattoi siis olla ainakin tangentiaalisesti osallisena entisen kustantajansa ja kirjallisen mentorinsa murhassa.
ellauri275.html on line 656: Josif Stalin liittyi Mesame Dasiin (3. ryhmä gruusialaisia sosdemejä) vuonna 1898 ollessaan 20-vuotias, kun hän osallistui Tiflisin teologiseen seminaariin. Mesame Dasin kautta hän tutustui ensimmäisen (no, toisen) kerran Karl Marxin ideoihin. Hän johti yhtä opintopiireistä, mutta oli tyytymätön enemmistön näkemyksiin. Stalinin sympatioiden vähemmistössä olevia enemmistöläisiä kohtaan ja hänen ärsyttävän puheenjohtajuutensa vuoksi hän huomasi olevansa jatkuvasti ristiriidassa muiden ryhmän jäsenten kanssa. Stalin alkoi muodostaa oppositioryhmää vastauksena tähän, joka koostui Lado Ketskhovelista, Alexander Tsulukidzesta ja Josipista, joka oli vakaasti vähemmistössä tässäkin ryhmässä. Tämä ryhmä, kuten Lavrentiy Beria totesi, oli alku vuonna 1904 perustettavalle leninistiselle bolshevikkiorganisaatiolle. Enemmistöä vastaan työskennellessä ryhmä pystyi lopulta vuonna 1900 siirtämään koko organisaation enemmän propagandaan ja väkivaltaisiin tekoihin. Ahven taskussa tehtiin massakiihotusta. Mutta Stalinin ja hänen vähemmistönsä toiminta ärsytti edelleen Mesame Dasin johtajia. Lopulta joulukuussa 1901 hänet erotettiin ryhmästä.
ellauri275.html on line 670: Venäjä oli tunnustanut Georgian itsenäisyyden 7. toukokuuta vuonna 1920 solmitussa Moskovan sopimuksessa, eikä Georgian valloittamisesta oltu Moskovassa yksimielisiä. Hyökkäyksen pääsuunnittelijat olivat kaksi vaikutusvaltaista georgialaissyntyistä neuvostovirkamiestä, Josif Stalin ja Grigori Ordžonikidze, jotka saivat luvan hyökätä Georgiaan neuvostojohtaja Vladimir Leniniltä 14. helmikuuta 1921, maan "talonpoikien ja työläisten kapinan" tukemisen verukkeella. Neuvostojoukot valtasivat Georgian pääkaupungin Tbilisin raskaiden taisteluiden jälkeen ja julistivat Georgian SNT:n syntyneeksi 25. helmikuuta 1921. Maan loppuosa saatiin vallatuksi kolmen viikon sisällä, mutta neuvostovalta Georgiassa vakiintui vasta syyskuussa vuonna 1924. Turkin miehitys Georgian luoteisosassa lähes samanaikaisesti (helmi–maaliskuussa 1921) uhkasi kehittää kriisin Moskovan ja Ankaran välille, ja se johti merkittäviin alueluovutuksiin Neuvosto-Venäjältä Turkille Karsin sopimuksessa.
ellauri275.html on line 677: Mdivanin ja Maharadzen mielipiteistä Josip ei piitannut palanutta puukopeekkaa. Polikarp Gurgenovich Mdivani oli budu -georgian ; 1920-luvulla hänellä oli tärkeä rooli Kaukasuksen sovjetisoinnissa , mutta myöhemmin hän johti Georgian vastustusta Josif Stalinin keskittämispolitiikkaa vastaan Georgian selkkauxessa 1922. Hänet teloitettiin suuren puhdistuksen aikana 30-l.
ellauri275.html on line 684: Nadežda Sergejevna Allilujeva (ven. Надежда Сергеевна Аллилуева; 22. syyskuuta (J: 9. syyskuuta) 1901 Baku – 9. marraskuuta 1932 Moskova) oli Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin toinen vaimo ja Svetlana Allilujevan äiti. Stalin ja Nadežda Allilujeva menivät naimisiin vuonna 1919, kun Stalin oli 41-vuotias ja Nadežda Allilujeva oli 18-vuotias. He olivat tunteneet jo vuodesta 1908, kun Džugašvili-Stalin piileskeli tuttunsa ja puolueystävänsä Sergei Allilujevin luona. Silloin Nadja oli 7 vee ja Jopi 30.
ellauri275.html on line 692: Allilujeva rakastui 16-vuotiaana juutalaissyntyiseen elokuvaohjaajaan Aleksei Kapleriin. Stalin ei hyväksynyt heidän romanssiaan, joten Kapler lähetettiin pakkotyöhön Siperiaan ja sen jälkeen Vorkutan teollisuuskaupunkiin nykyiseen Komin tasavaltaan lähelle napapiiriä. 17-vuotiaana Allilujeva rakastui Grigori Morozoviin, joka opiskeli Moskovan yliopistossa. He menivät naimisiin 1945 Stalinin vastahakoisuudesta huolimatta, eikä tämä halunnut tavata Morozovia. Allilujeva synnytti pojan Josifin, ja pariskunta erosi vuonna 1947. Allilujevan seuraava puoliso oli Juri Ždanov, jonka isä oli tunnettu neuvostoliittolainen poliitikko ja Stalinin oikea käsi Andrei Ždanov, joka oli Suomessa rauhanteon jälkeen valvontakomission johtaja. He menivät naimisiin vuonna 1949 ja saivat vuonna 1950 tyttären Jekaterinan. Tämäkin liitto purkautui myöhemmin. Ollessaan sairaalassa 1963 Allilujeva tapasi intialaisen kommunistin Brajesh Singhin, joka oli käymässä Moskovassa. Singh oli hyväkäytöksinen idealisti, mutta kärsi vakavista sairauksista, kuten keuhkoputken tulehduksesta ja keuhkolaajentumasta. Brajeshin ja Allilujevan romanssi syttyi, kun pariskunta lomaili Mustanmeren rannalla Sotšissa. Singh palasi Moskovaan vuonna 1965 ja toimi tulkkina. Heidän ei sallittu avioitua. Singh kuoli vuonna 1966, ja Allilujeva sai luvan lähteä viemään Singhin tuhkaa Gangesjokeen. Ollessaan Intiassa kaksi kuukautta hän kiintyi maan tapoihin. Allilujeva piti Singhiä puolisonaan, vaikka he eivät menneet naimisiin.
ellauri275.html on line 697: Jopin lastenlapsista Jekaterina (”Katja”) Ždanova on Siperiassa tulivuorten tutkijana, lääkäri Josif Allilujev kuoli 2008, ja Olga, nykyisin nimeltään Chrese Evans, asuu vieläkin Portlandissa, Oregonissa, ellei ole kuollut.
ellauri278.html on line 178: - Josif muutti nimensä. Stalinin oikea nimi oli Josif Vissarionovitš Džugašvili. Hän muutti sen Josif Stalininksi vuoden 1912 tienoilla, jolloin hän oli jo reilusti yli 30-vuotias. Hänen uralleen sopivasti hän valitsi nimen Stalin, joka tarkoittaa teräksistä tai teräsmiestä.
ellauri278.html on line 268: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri278.html on line 471: Historian ironiaa oli, että suomalainen, yleisesikunnan silloisessa valokuvakeskuksessa palvellut reservin luutnantti oli jo aiemmin 1930-luvulla loikannut Neuvostoliittoon mukanaan Suomi-konepistoolin piirustukset. Malli oli sen jälkeen venäläisten aseasiantuntijoiden, mm. Josif Stalinin tutkittavana ja koeammuttavana, mutta vielä 1937 tämän aseen käyttöarvoa ei oikein ymmärretty. Talvisodan alkaessakaan konepistooli ei kuulunut puna-armeijan aseistukseen lainkaan. Politrukeille sen venäläistä versiota oli tosin oli jo silloin valmistettu miliisiaseeksi.
ellauri278.html on line 473: Suomi-konepistoolilla oli sodankäynnin taktiikkaan käänteentekevä merkitys, arvioi Josif Stalin.
ellauri281.html on line 177: - Josif muutti nimensä. Stalinin oikea nimi oli Josif Vissarionovitš Džugašvili. Hän muutti sen Josif Stalininksi vuoden 1912 tienoilla, jolloin hän oli jo reilusti yli 30-vuotias. Hänen uralleen sopivasti hän valitsi nimen Stalin, joka tarkoittaa teräksistä tai teräsmiestä.
ellauri281.html on line 267: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri281.html on line 470: Historian ironiaa oli, että suomalainen, yleisesikunnan silloisessa valokuvakeskuksessa palvellut reservin luutnantti oli jo aiemmin 1930-luvulla loikannut Neuvostoliittoon mukanaan Suomi-konepistoolin piirustukset. Malli oli sen jälkeen venäläisten aseasiantuntijoiden, mm. Josif Stalinin tutkittavana ja koeammuttavana, mutta vielä 1937 tämän aseen käyttöarvoa ei oikein ymmärretty. Talvisodan alkaessakaan konepistooli ei kuulunut puna-armeijan aseistukseen lainkaan. Politrukeille sen venäläistä versiota oli tosin oli jo silloin valmistettu miliisiaseeksi.
ellauri281.html on line 472: Suomi-konepistoolilla oli sodankäynnin taktiikkaan käänteentekevä merkitys, arvioi Josif Stalin.
ellauri282.html on line 233: Kun "kansainvälinen tilanne muuttui" vuonna 1941 Barbarossa-operaatiossa eli Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon vuonna 1941, Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin alkoi hakea apua muilta Saksan vihollisilta. Britannian ulkoministerin Anthony Edenin vahvasti rohkaisemana Sikorski aloitti 5. heinäkuuta 1941 neuvottelut Neuvostoliiton Lontoon-suurlähettilään Ivan Mayskin kanssa diplomaattisten suhteiden palauttamiseksi Puolan ja Neuvostoliiton välille. Sikorski oli molempien hallitusten saavuttaman sopimuksen arkkitehti, joka allekirjoitettiin 30. heinäkuuta 1941. Uusi sotilasliitto allekirjoitettiin Moskovassa 14. elokuuta 1941. Myöhemmin samana vuonna Sikorski meni Moskovaan diplomaattisen edustuston kanssa (mukaan lukien tuleva Puolan Moskovan-suurlähettiläs Stanisław Kot ja Puolan sotilasoperaation päällikkö Neuvostoliitossa kenraali Zygmunt Szyszko-Bohusz). Sikorski –Mayski-sopimus oli Neuvostoliiton ja Puolan välinen sopimus, joka allekirjoitettiin Lontoossa 30. heinäkuuta 1941. Sen nimi on otettu sen kahdelta merkittävimmältä allekirjoittajalta: Puolan pääministeriltä, Władysław Sikorski ja Neuvostoliiton Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähettiläs Ivan Mayski.
ellauri282.html on line 235: Operaatio Barbarossan käynnistämisen ja Sikorskin ja Maiskyn välisen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Neuvostoliitto vapautti Andersin tavoitteenaan muodostaa Puolan armeija taistelemaan saksalaisia vastaan puna-armeijan rinnalla. Stalin suostui julistamaan kaikki aiemmat Natsi-Saksan kanssa tekemänsä sopimukset mitättömiksi, mitätöimään syyskuussa 1939 tehdyn Puolan jaon ja vapauttamaan kymmeniä tuhansia Neuvostoliiton leireillä pidettyjä puolalaisia sotavankeja. Puolan pakolaishallituksen ja Stalinin välisen sopimuksen mukaisesti neuvostoliittolaiset myönsivät "armahduksen" monille Puolan kansalaisille 12. elokuuta 1941, joista 40 000 miehen armeija (Anders and what Army, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Puolan Isse Immu Corps) muodostettiin kenraali Władysław Andersin johdolla. Tuhansien muiden puolalaisten upseerien olinpaikka kuitenkin pysyi tuntemattomana vielä kaksi vuotta ja hiersi voimakkaasti Puolan ja Neuvostoliiton suhteita. Upseerit oli joutuneet hävyxiin Katyn toimissa tai sitten hilpasseet Mantshuriaan, Josif ei osannut jezulleen sanoa.
ellauri285.html on line 577: Josif Stalinin tytär Svetlana Allilujeva muutti Neuvostoliitosta takaisin Yhdysvaltoihin. Hän oli palannut maanpaosta kotimaahansa vain vajaat puolitoista vuotta aiemmin.
ellauri288.html on line 136: "Tila ei ollut suuri, mutta tila kuitenkin. Skafferikin oli. Ei oltu rotinkaisia." Viron metsäveljet armahdettiin Josif Stalinin kuoleman jälkeen 1952. Itsepäisestä maanviljelijästä tuli kolhoosilainen. ”Oli varmasti raskasta palata, kun omaisuus oli menetetty. Elämä alkoi ikään kuin nollasta.” "Virolaisen sukuni tragediaan kuuluu se, että isoisäni vanhempi veli värvättiin puna-armeijaan ja hänestä tuli neuvostosotilas, suuren isänmaallisen sodan sankari." Sofi Oksanen vierasti isosetäänsä lapsena.”Hän ei ollut mikään miellyttävä tyyppi. Hän oli juoppo. Ja punikki. Lapset vierastavat niitä."
ellauri297.html on line 510: Mauno Pekkala (27. tammikuuta 1890 Sysmä (!) – 30. kesäkuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen Metsähallituksen pääjohtaja ja vasemmistolainen poliitikko. Hän oli ainoa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL) edustanut Suomen pääministeri. Hän vastusti voimakkaasti jatkosotaa edeltänyttä armeijan liikekannellepanoa. Pekkala varoitti Helsingissä Neuvostoliiton tiedustelupäällikkönä toiminutta Jelisei Jelisejeviä Saksan hyökkäyksestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Pekkala luovutti Jelisejeville tiedot presidentti Risto Rytin hallitukselle 31. toukokuuta 1941 esittämästä tilannekatsauksesta. Josif Stalin ei kuitenkaan uskonut Jelisejevin hänelle välittämiä tietoja tai pitänyt saksalaisten aiheuttamaa uhkaa tarpeeksi vakavana eikä siksi ryhtynyt tarvittaviin toimiin hyökkäyksen varalta.
ellauri302.html on line 638: Bolshevikkipuolueen sisällä Bukharin oli alun perin vasemmistokommunisti, mutta siirtyi vähitellen oikealle vuodesta 1921 lähtien. Hänen vahva tukensa ja puolustavansa uutta talouspolitiikkaa (NEP) johti lopulta oikeistooppositiota. Vuoden 1924 loppuun mennessä tämä asenne oli asettanut Buharinin suotuisasti Josif Stalinin pääliittolaiseksi, ja Buharin kehitteli pian Stalinin uutta teoriaa ja politiikkaa sosialismista yhdessä maassa. Vuosina 1926-1929 Buharinilla oli suuri valta Kominternin toimeenpanevan komitean pääsihteerinä. Stalinin päätös jatkaa kollektivisointia ajoi kuitenkin kaksi miestä erilleen, ja Bukharin erotettiin politbyroosta vuonna 1929.
ellauri308.html on line 131: Josif Stalinin puhdistusten aikana. Ollessaan talvisodan aikana Stalinin
ellauri308.html on line 478: Mikä pahinta, hän kirjoitti myös poliittisia vitsejä Josif Stalinista. Radek ja Bukharin teki ruokalassa pilaa Otto-Villestä, että kenenkä hirttonuoraa se mahtoi kulloinkin rasvata. Ei ois kannattanut.
ellauri315.html on line 282: Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan vuonna 1940, he muuttivat Yhdysvaltoihin. Akselin hyökkäyksen Neuvostoliittoon vuonna 1941 jälkeen Kerenski tarjosi hartiansa tuexi Josif Stalinille. Kun hänen vaimonsa Nell sairastui lopullisesti vuonna 1945, Kerensky matkusti hiänen kanssaan Brisbaneen, Australiaan ja asui siellä perheensä kanssa. Hiän sai aivohalvauksen helmikuussa 1946, ja hän pysyi siellä hiänen kuolemaansa asti 10. huhtikuuta 1946. Kerensky palasi sitten Yhdysvaltoihin, missä eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.
ellauri317.html on line 462: Felix Dzeržinski perusti erityisen disinformaatiotoimiston, uudelleenorganisoituun Chekaan 1923 Josef Stalinin käskystä. Dzeržinski kuoli sydänkohtaukseen 49-vuotiaana 20. heinäkuuta 1926 Moskovassa heti pidettyään kahden tunnin puheen bolshevikkien keskuskomitealle, jonka aikana hän ilmeisesti melko sairaana tuomitsi väkivaltaisesti Leon Trotski, Grigori Zinovjevin ja Lev Kamenevin johtaman yhdistyneen opposition. Kuultuaan hänen kuolemastaan Josif Stalin ylisti Dzeržinskiä "proletariaatin köyhänä ritarina".
ellauri317.html on line 644: Huolimatta Dmitrin laajasta paksusuolen- ja maksasyövän leikkauksesta vuonna 1991, sekä hänen poliittisen toimintansa että hänen kirjoitustensa julkaisuvauhti nousivat jyrkästi. Kun Volkogonovin kirjojensa englanninkielisten painosten toimittaja Harold Shukman tapasi hänet ensimmäisen kerran Oxfordissa Englannissa vuonna 1989, hän havaitsi Volkogonovin olevan "täysin erilainen kuin hänen ajatuksensa Neuvostoliiton kenraalista". Shukman selitti: "Hän ei röyhkeile, ei juonut eikä polttanut, ja monissa erilaisissa tilanteissa, joissa olin nähnyt hänet - muissa maissa, Venäjällä, tutkijoiden kanssa jne., hän oli poikkeuksetta leppoisa ja rento ja selvästi suosittu, aivan kuin hänen elämänkerturina kuvaamansa Josif Vissarionoviz." Volkogonov kertoi toimittajalleen, että hänen viimeisinä vuosinaan osoittama "hengellinen voima" johtui kristillisen kasteen läpikäymisestä. His family donated his papers to the United States Library of Congress.
ellauri327.html on line 204: Josif Stalin: (tähyilee Atlantille).
ellauri327.html on line 231: Josif Stalin: (tähyilee uudelleen Atlantille).
ellauri327.html on line 359: "Entinen Neuvostoliiton kenraali sanoo, että Josif Stalin on juutalaista alkuperää." Monet valkovenäläiset, jotka pakenivat bolshevikeita, sanovat, että Stalin oli juutalainen. Yksi heistä, tsaariarmeijan kapteeni, väitti tunteneensa Stalinin lapsena ja että Stalinin isä (Dzhugashvili) oli "juutalainen suutari".
ellauri339.html on line 203: Neuvostojohtaja Josif Stalin mainittiin alkuperäisessä sanoituksessa. Stalinin kuoleman (1953) ja henkilöpalvonnan päätyttyä 1956 häneen viittaavia sanoja ei enää käytetty, joten vuoteen 1977 asti sanoja ei laulettu. Vuodesta 1977 sanoitusta käytettiin ilman Stalinin nimeä. Vuonna 1990 Venäjän SFNT otti käyttöön oman kansallislaulun, Mihail Glinkan sävellyksen Patrioottinen laulu, jonka hankaluutena oli se, ettei siihen ollut sanoja. VSFNT oli ollut ainoa neuvostotasavalta, jolla ei ollut omaa kansallislaulua. Patrioottinen laulu oli Venäjällä käytössä Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän itsenäistyttyä aina vuoteen 2000.
ellauri353.html on line 416: Semjon Mihailovitš Budjonnyi (ven. Семён Миха́йлович Будённый, 25. huhtikuuta (J: 13. huhtikuuta) 1883 – 26. lokakuuta 1973) oli bolševikkien sotasankari Venäjän sisällissodassa sekä Josif Stalinin liittolainen ja Neuvostoliiton marsalkka.
ellauri378.html on line 62: Saksalainen puolustussyyttäjä Hans Rolfe väittää, että syytetyt eivät olleet ainoita, jotka auttoivat tai jättivät huomiotta natsihallinnon. Hän väittää, että Yhdysvallat on tehnyt yhtä pahoja tai pahempia tekoja kuin natsit, kuten Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Oliver Wendell Holmes Jr.:n tuki ensimmäisille eugeniikkakäytännöille; Saksan ja Vatikaanin Reichskonkordat vuodelta 1933, jota natsien hallitsema Saksan hallitus käytti implisiittisenä varhaisena ulkomaisena tunnustuksena natsien johtajuudesta; Josif Stalinin osa vuoden 1939 natsien ja neuvostoliittojen välisessä sopimuksessa, joka poisti viimeisen suuren esteen Saksan hyökkäykseltä ja Länsi- Puolan miehittämiseltä ja aloitti toisen maailmansodan ; sekä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommitukset sodan loppuvaiheessa elokuussa 1945.
ellauri381.html on line 619: Kostov, joka ei asunut Neuvostoliitossa, kehitti näkemyksiä joistakin "kapitalismista sosialismiin siirtymisen erityispiirteistä Bulgariassa", mikä aiheutti epäilyjä neuvostoviranomaisissa ja Josif Stalinissa henkilökohtaisesti. Tähän vaikutti lisääntynyt pelko "kansallisista sosialismiin johtavista teistä" Neuvostoliiton ja Jugoslavian välisten suhteiden katkeamisen jälkeen kesällä 1948.
ellauri382.html on line 621: En usko, että kenessäkään on mitään luonnostaan viallista; ei edes Trumpissa eikä Putinissa, Pol Potissa, Adolf Hitlerissä tai Josif Stalinissa. Heidän neurodivergentti ominaisuutensa tai traumansa saivat heidät sopimattomiksi ympäristöön, jossa he olivat. He olivat nepsyjä.
xxx/ellauri303.html on line 128: Ježov oli uskollinen Josif Stalinin kannattaja. Vuonna 1935 hän esitti ajatuksen, että poliittisen opposition salliminen johtaa väistämättä väkivaltaan ja terrorismiin ja oli siksi kukistettava. Siitä tuli Stalinin puhdistusten ideologinen perusta. Ježov nimitettiin 1936 sisäasiain kansankomissaariksi NKVD:n johtoon. Tässä ominaisuudessa hän johti terrorikampanjaa. Ježovin aikana vangittiin tai teloitettiin noin puolet Neuvostoliiton poliittisista ja sotilasjohtajista, lisäksi sadattuhannet muut, joita epäiltiin epälojaaliudesta tai taloudellisesta sabotaasista.
xxx/ellauri329.html on line 441: Tsaritsynin puolustaminen, lempinimeltään "Punainen Verdun ", oli yksi laajimmin kuvatuista ja muistetuista sisällissodan tapahtumista Neuvostoliiton historiankirjoituksessa, taiteessa ja propagandassa. Tämä johtui siitä, että Josif Stalin osallistui kaupungin puolustamiseen heinä-marraskuussa 1918.
xxx/ellauri366.html on line 363: Kuitenkin tällaisia pakinoita Olli kirjoitti vain muutaman, ja yleensä hän projisoi demonisuuden järjestelmään ennemmin kuin kansaan. Hän vältti suoraa politiikkaa tai Josif Stalinin ja Vjatsheslav Molotovin henkilöiden käsittelyä, eivätkä hänen pakinansa edustaneet sellaista paholaiskuvaa kuin AKS:n ryssänviha 1920-luvulla tai natsipropaganda juutalaisista. Huomattavasti enemmän olivat esillä neuvostovallan tahattoman koomiset piirit – sekä se, että venäläinen terrori kohdistui pääasiassa sen omaan kansaan.
xxx/ellauri376.html on line 472: Kaveri on nähtävästi samanlainen narsisti kuin Riku joka ei kestä että joku ajaa oikealta ohize: se droppaa ne kuin kuuman perunan. Valtaa ja yxinäisyyttä kuin Josif Vissarionovits. Se on Doston määritelmä vapaudelle. Melkein jo lapsena kuvittelin olevani ensimmäinen joka paikassa. Sen vuoxi ei tarvi pyytää anteexi keltäkään. Raha on parempi loiventaja kuin neropattius, aina löytyy joku fixumpi, Talleyrand tai Piron, mutta jos on paljon pätäkkää ei siitä tarvi välittää!
64