Hahaa, sun vika John! Olet perisyntinen!
ellauri219.html on line 590: Eli vanha kunnon teodikea teki tenän Johnulle. Mitä vittua, pelagiolainenhan Rawlista tuli aivan selvästi, tollanen hurlumhei humanisti jonka mielestä "tolkun ihmiset" kyllä hoitaa hommat jezulleen.
ellauri219.html on line 847: John of Lackland, English King (1199-1216) (1167?-1216).
ellauri219.html on line 873: John Stuart Mill, English philosopher and economist (1806-1873). Freethinker, if not strictly atheist.
ellauri219.html on line 1020: John">John Cheever (1912 Quincy, Massachusetts, Yhdysvallat – 1982 Ossining, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen suomeksi nimellä Hyvästi, veljeni ilmestynyt teoksensa sai Pulitzer-palkinnon.
ellauri219.html on line 1030: Teilhard served in World War I as a stretcher-bearer. He received several citations for speeding. In 1962, with Pierre safely out of this world, the Congregation for the Doctrine of the Faith condemned several of Teilhard's works based on their alleged ambiguities and doctrinal errors. He was a leading proponent of orthogenesis, the idea that evolution occurs in a directional, goal-driven way. Teilhard made sense of the universe by assuming it had a vitalist evolutionary process. When our talk touched on St. Augustine, he exclaimed violently: 'Don’t mention that unfortunate man; he spoiled everything by introducing the supernatural.'" Teilhard siis oli selvä pelagiolainen humanisti! Teilhard has been criticized as incorporating common notions of Social Darwinism and scientific racism into his work, along with support for eugenics, though he has also been defended for doing so by theologian John Haught.
ellauri220.html on line 130: 1980-luvun seksisymboli oli terävänenäinen kirvesleukainen malli ja poptähti Samantha Fucks. Myös lujaleukaista poplaulaja Madonnaa pidettiin seksisymbolina, ja nenänsä pilannut Michael Jackson oli 1980-luvun miespuolinen seksisymboli. Nykyajan julkkismaailman seksisymboleita ovat muun muassa näyttelijättäret suurisuinen Angelina Jolie, vinosuinen Brad Kuk ja vaimolleen ilkeä rimpula Johnny Depp.
ellauri220.html on line 187: The Zapruder film is a silent 8mm color motion picture sequence shot by Abraham Zapruder with a Bell & Howell home-movie camera, as United States President John F. Kennedy's motorcade passed through Dealey Plaza in Dallas, Texas, on November 22, 1963. The film captures the moment of the President's assassination. Abraham Zapruder (May 15, 1905 – August 30, 1970) was a Ukrainian-born American clothing manufacturer.
ellauri220.html on line 580: Takas Löllöön kesken albumia 221. Wilt Whatman, Dos Passos, John Sinclair, Saul Bellow, Don deLillo, Foster Wallace, ketä vielä olis näitä Amerikan eepoxen väsääjiä? Pynchon olisi paizi että sateenkaarikirja kertoo Euroopasta. Mua ei vois vähempää kiinnostaa Lillon tyhmän pesäpallon kohtalot. Portugalilaissyntyiseltä John">Dos Passosilta olen muistaaxeni lukenut jonkun New York aiheisen buchleinin joka oli mielestäni silloin aika hyvä.
ellauri221.html on line 73: The club’s name derives from its head waiter, Edward Poodle. Poodles quickly built up a prestigious reputation among London’s powerful and wealthy classes, and its membership reflected this, numbering numerous politicians and members of the British aristocracy. Members have included former British Prime Minister Winston Churchill, John Perfumo (a politician who resigned after the notorious Perfumo affair scandal, whereby he was revealed as having an affair with 19-year-old model Helen Keller), philosopher David Hume, economist and philosopher Adam Smith, and author Ian Fleming, creator of the world’s most famous fictional spy, James Bond.
ellauri222.html on line 68: In Leader's Bellow biography Vol 2, “Love and Strife,” the novel “Herzog” is published on the very first page and reaches No. 1 on the best-seller list, supplanting John le Carré’s ‘The Spy Who Came In From the Cold.’ Never again would Bellow, about to turn 50 years old, lack for wealth, power, awards or flunkies to stand by him, ready to take his coat and do his bidding. The temptation for someone in his position was to become an insufferable, spoiled monster. And Bellow quickly gave in to temptation.
ellauri222.html on line 221: Bellow was born Solomon Bellow in Lachine, Quebec, in 1915, two years after his parents had arrived there from St Petersburg. When he was nine, the family moved to the Humboldt Park neighbourhood of Chicago. His mother, Liza, died when Saul was 17, but not before she had passed on to him her love of the Jewish Bible (he learned Hebrew at four). His first serious critical success was The Adventures of Augie March (1953), but it was not until his 1964 novel, Herzog, became a bestseller that he earned any real money. His elder brothers, both businessmen, were by this time making serious cash, and regarded him, he once said, as "some schmuck with a pen". Mary Cheever, the wife of John Cheever, believed the two got on so well because "they were both women-haters". He has nothing good to say about feminism. Bellow has a go at Hannah Arendt and Mary McCarthy (the one is "rash", the other "stupid"). In 1994, however, he ate a poisonous fish in the Caribbean, and fell into a coma that lasted five weeks. He dreaded a loss of virility.
ellauri222.html on line 854: The book Les Ruines, ou méditations sur les révolutions des empires (1791) by Constantin François de Chassebœuf, comte de Volney (1757–1820), first published in an English translation as The Ruins, or a Survey of the Revolutions of Empires (London: Joseph Johnson, 1792) by James Marshall, was an influence on Shelley. helley had explored similar themes in his 1813 work Queen Mab. Typically, Shelley published his literary works either anonymously or pseudonymously, under the name "Glirastes", a Graeco-Latin name created by combining the Latin glīs ("dormouse") with the Greek suffix ἐραστής (erastēs, "lover", vitut se on mikään suffixi!); the Glirastes name referred to his wife, Mary Shelley, whom he nicknamed "dormouse". Unikeon köyrijä. Mäuschen, sanoi Percy Marylle niikö Pikin kreikkalainen poikaystävä, setämäinen Kleomenis.
ellauri223.html on line 196: The Bacons' early married life was disturbed several times by quarrels between Sir John Pakington and Dorothy, when Dorothy would appeal to her powerful son-in-law, and Francis Bacon would try to stay out from between them. Once Bacon was even a judge on the High Commission and had to reject a lawsuit from Dorothy against John which had put John in prison.
ellauri223.html on line 212: The Viscountess St Albans, as she still preferred to be called, spent much of her marriage in Chancery proceedings, lawsuits over property. The first year was over her former husband's estate, trying to get what was left of Bacon's property, without his much greater debts. She was opposed in this by Sir John Constable, her brother in law, who had held some of the estate in trust. In 1628 she filed suits for property owned by her late father. In 1631, she and her husband both filed suit against Nicholas Bacon, of Gray's Inn, their former friend, who had married Sir John Underhill's niece, and gotten Underhill to sign an agreement for a large dowry and extensive property, including some property of Alice that Sir John did not have rights to, and could only inherit after her death. Their petition to court stated that Bacon had tricked Underhill "who was an almost totally deaf man, and by reason of the weakness of his eyes and the infirmity in his head, could not read writings of that nature without much pain," to sign a paper not knowing what it contained.
ellauri223.html on line 224: The well-connected antiquary John Aubrey noted in his Brief Lives concerning Bacon, "He was a Pederast. His Ganimeds and Favourites tooke Bribes". ("Pederast" in Renaissance diction meant generally "homosexual" rather than specifically a lover of minors; "ganimed" derives from the mythical prince abducted by Zeus to be his cup-bearer and bed warmer.)
ellauri226.html on line 47: Toukokuussa McClatchyn syndikoitu kolumnisti James Werrell arveli todellisen syyn Cranbrookin koulussa keväällä 1965 tapahtuneeseen tapaukseen, jossa tuolloin 18-vuotias Mitt Romney painoi toista oppilasta, John Lauberia peräpuoleen, ja katkaisi pitkänsä, eikä vaan sitä vaan myös hänen valkaistut hiukset: eikö se Lauber ollut homo? Ei vaan koska hän näytti surffaajalta. Oli liian radikaalia olla "tuhkea tuuhea vaalea hius", kuten Beach Boys lauloi "Channel Surfin' USA:ssa".
ellauri226.html on line 55: Näillä kaksoisperinnöillä on jokaisella oma päähenkilönsä, ja Beach Boysin mytologia asettaa heidät luonnollisesti toisiaan vastaan. Se menee näin: Wilson, lapsenomainen Icarus, leikkasi taiteelliset siipensä, while laulaja Mike Love, hänen kukkoserkkunsa, joka halusi pitää kiinni todistetusta kaavasta, laulaa tytöistä ja autoista, hauskaa ja surffata. Wilson vetäytyi sitten harjaantuneena itse asettamaansa maanpakoon ja taisteli henkilökohtaisten demonien ja huumeiden kanssa. Rakkaus puolestaan johti yhä ersatz Beach Boysin pitkälle oudolle matkalle, joka huipentui soittamaan yksityisen vuoden 2008 Romneyn "kampanjan jälleennäkemisen" tapahtuman Houstonissa, joka toimi myös John McCainin varainkeräyksenä. (McCainilla oli sinä iltana mahdollisuus laulaa omaa ulkopolitiikkaansa teko-paska-parodiana Beach Boysin klassikosta "Barbara Ann" - "Pommi, pommi, pommi, pommita Iran.")
ellauri236.html on line 198: There exists in America an enormous literature of more or less the same stamp as No Orchids. Quite apart from books, there is the huge array of ‘pulp magazines’, graded so as to cater for different kinds of fantasy, but nearly all having much the same mental atmosphere. A few of them go in for straight pornography, but the great majority are quite plainly aimed at sadists and masochists. Sold at threepence a copy under the title of Yank Mags(4), these things used to enjoy considerable popularity in England, but when the supply dried up owing to the war, no satisfactory substitute was forthcoming. English imitations of the ‘pulp magazine’ do now exist, but they are poor things compared with the original. English crook films, again, never approach the American crook film in brutality. And yet the career of Mr. Chase shows how deep the American influence has already gone. Not only is he himself living a continuous fantasy-life in the Chicago underworld, but he can count on hundreds of thousands of readers who know what is meant by a ‘clipshop’ or the ‘hotsquat’, do not have to do mental arithmetic when confronted by ‘fifty grand’, and understand at sight a sentence like ‘Johnny was a rummy and only two jumps ahead of the nut-factory’. Evidently there are great numbers of English people who are partly americanized in language and, one ought to add, in moral outlook. For there was no popular protest against No Orchids. In the end it was withdrawn, but only retrospectively, when a later work, Miss Callaghan Comes to Grief, brought Mr. Chase's books to the attention of the authorities. Judging by casual conversations at the time, ordinary readers got a mild thrill out of the obscenities of No Orchids, but saw nothing undesirable in the book as a whole. Many people, incidentally, were under the impression that it was an American book reissued in England.
ellauri238.html on line 312: Tuula2 ja Pena kikattivat Johnny Walkerin pakinoille Ylioppilaslehdessä niin että Leila-sisko soitti poliisit. Pekka Jaakko Juhani Haukinen, kirjoittajanimi Johnny Walker, (14. syyskuuta 1940 Ylivieska – 1. lokakuuta 1966 Huittinen) oli suomalainen kustannusvirkailija, kriitikko ja kirjailija. Pekka Haukisen vanhemmat olivat Johannes Konstantin Haukinen ja Elma Eliina Ihalainen. Hän pääsi ylioppilaaksi Norssista 1959 ja opiskeli sitten vähän aikaa Helsingin yliopistossa. Haukinen oli naimisissa 1959–1964 Päivi Astrid Rannan kanssa ja vuodesta 1966 näyttelijä Eeva-Maija Haukisen kanssa. Haukinen kuoli syksyllä 1966 liikenneonnettomuudessa. Yhtään Pekan pakinaa ei ole säilynyt nettipolville. Antikvaarista niitä voisi löytyä. Hauskojahan ne ovatkin, myönsi poliisi.
ellauri238.html on line 744: Sinu rengaslihaxesi supistuu ja uhkaa kuristaa minut, minä purkaudun kuin Hekla sinun päällesi. Puhun niin paljon paskaa. Kusin sänkyysi. Annan mieluummin yhden (sinulta Tuula2 saamani) shillingin työttömälle kuin osoitan mieltä Johnsonia vastaan. Vähän tällästä chärityä kehiin. Hemmetti tää poijupää oli paska! Minä olen tie totuus ja elämä, johkin Jepu pyrki noilla sanoilla, ja siihen pyrin minäkin. Tahdon laulaa koivun latvassa. Järkevä puhe ei tehoa ihmisiin, niihin tehoaa vaan tilulii ja tittantei.
ellauri240.html on line 93: Painajainen Elm Streetillä (engl. A Nightmare on Elm Street) on yhdysvaltalainen kauhuelokuva vuodelta 1984. Elokuvan ohjasi Wes Craven ja pääosissa näyttelivät Robert Englund, Heather Langenkamp, John Saxon ja Johnny Depp. Häh? Joko taas se inhottava pikku skruippana? Sekö se oli se saxikäsi? Vai sekotanko tässä nyt 2 paljonpuhuttua kauhuleffaa toisiinsa? Ilmeisesti juu, kz. alempana.
ellauri240.html on line 97: Elokuvassa sittemmin kuuluisaksi näyttelijäksi tullut Johnny Depp teki ensimmäisen roolinsa. Elokuvan loppukohtaus ei miellyttänyt Cravenia, joka olisi halunnut hienotunteisuutta ja yleisölle enemmän pohdittavaa Nancyn ja tämän ystävien kohtalosta, minkä seurauksena hän ja tuottaja Robert Shaye riitaantuivat päätyen laihaan kompromissiratkaisuun. Aikalaisarviot olivat sille suopeita, ja The New York Times valitsi rainan vuonna 2004 yhdeksi tuhannesta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta. Vittu sekin kyllä todistaa jotain elokuvataiteesta.
ellauri240.html on line 99: Elokuvassa neljä nuorta: Nancy Thompson (Heather Langenkamp), tämän poikaystävä Glenn Lantz (Johnny Depp), Nancyn ystävä Tina Gray ja Rod Lane, alkavat nähdä painajaisia palovamma-arpisesta miehestä, jolla on villapaita, hattu ja toisessa kädessä hansikas, jossa on neljä veistä kynsinä. Eräänä yönä, nuorten nukkuessa neljästään samassa talossa, Tina kuolee omituisesti vatsaan ilmestyviin viiltoihin keskellä yötä. Tinan poikaystävää syytetään murhasta. Tämä on paennut, mutta hänet saadaan kiinni ja hän joutuu vankilaan. Nancylle kuitenkin selviää, että murhan takana on Freddy Krueger, entinen lastenmurhaaja joka poltettiin aikoinaan elävältä, ja joka nyt vainoaa nuoria näiden unissa. Nancy päättää aloittaa taistelun Elm Streetin Freddyä vastaan. Tämä juoniselostus on tynkä, miten Nancylle kävi loppupeleissä? Tallahasseesssa oli tyttö jonka nimi oli oikeasti Nancy, mutta joka piti enemmän Berlin-nimestä. Se oli musta kiinnostunut, muttei napannut. Vizi mä oon kyllä jättänyt aika monta marjaa risukoista riipomatta, tienohesta tempomatta! No okei, filmin juoni jatkuu näin.
ellauri240.html on line 148: “There does tend to be some tendency to take a Chinese asset – whether it is a particular type of missile or boat or radar or whatever – and ascribe to the Chinese the same capability that we would have if we had the same item,” says Dr. Kenneth Lieberthal, director of the John L. Thornton China Center at the Brookings Institution in Washington.
ellauri240.html on line 163: Saksikäsi Edward (Edward Scissorhands) on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama elokuva, jonka pääosia näyttelevät Johnny Depp (taas!), Winona Ryder ja Dianne Wiest. Elokuva kertoo saksikätisestä Edwardista, joka yrittää elää tavallisten ihmisten kanssa, mutta huomaa olevansa liian saxikätinen. Elokuvan idea perustuu Burtonin itse kehittämään hahmoon, jonkalaisia on fantasiaprujut pullollaan. Olen erilainen kuin muut, minuun sattuu. Ei saa juosta saxet kädessä, Lea varoitti, eikä tikkunekku suussa, hihhu voi mennä läpi häälhä kihalaesha (näyttää kädellä).
ellauri240.html on line 165: Saksikäsi Edward aloitti Tim Burtonin ja näyttelijä Johnny Deppin yhteistyön. Winona Ryder ja Burton olivat tehneet töitä yhdessä jo elokuvassa Beetlejuice (1988). Saksikäsi Edward oli myös monista klassisista kauhuelokuvista tunnetun Vincent Pricen viimeinen elokuva. Elokuva kuvattiin vuonna 1989 Floridassa.
ellauri240.html on line 175: Joulukiireissä pakatessaan lahjoja Edward viiltelee höxötyxissään vähän kaikkia. Alkaa kuulua lähestyvän poliisiauton sireenien ulvontaa, ja Edward pakenee kukkulalla sijaitsevaan kartanoonsa. Naapurit lähtevät vihaisena väkijoukkona hänen peräänsä. Kim suuntaa kartanolle oikotietä ennen kuin naapurit ehtivät sinne ja tapaa Edwardin jälleen. Jim seuraa heitä ja hyökkää julmasti Edwardin kimppuun. Edward ei yritä vastustella, kunnes Jim epähuomiossa läimäyttää ja tönäisee Kimiä. Edward puukottaa Jimiä vatsaan hätävarjeluna ja työntää hänet ikkunan lävitse kuolemaan. Kaikki naapurit palaavat koteihinsa tyytyväisinä. Juu tässä rainassa ällöttävä Johny Depp on tosiaan se saxikäsi Eetu. Eetu olikin kilppi, toisin kuin se pedofiili Freddy. Krueger oli harrastuxineen lähempänä suomalaista Jammu Siltavuorta, joka vuorostaan oli hämmästyttävästi samannäköinen kuin el Lauri vanhana.
ellauri240.html on line 179:

ellauri240.html on line 203: Tuntia ennen kuolemaansa Metaliousin lopullinen rakastaja John Rees vakuutti Metaliousin allekirjoittamaan testamentin, joka jätti hänelle koko omaisuutensa, ja ymmärsi, että tämä huolehtisi hänen lapsistaan. Hänen perheensä pystyi mitätöimään testamentin, mutta turhaan, koska hänen omaisuutensa osoittautui maksukyvyttömäksi vuosien ylellisen elämän, anteliaisuuden "ystäville" ja agentin kavaltamisen vuoksi. Kuollessaan hänellä oli pankkitilejä yhteensä 41 174 dollaria ja velkoja yli 200 000 dollaria. Ei helkkari, mitä sievistelyä! tässä on Metaliousin tosi tarina, karhennettu turtana:
ellauri240.html on line 256: Maria de Lourdes Villiers Farrow eli Mia Farrow (s. 9. helmikuuta 1945 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänen vanhempansa ovat aussi ohjaaja John Farrow ja irkku näyttelijä Maureen O’Sullivan. Hän on kolmas Farrowin ja O’Sullivanin seitsemästä lapsesta. Farrow sairasti yhdeksänvuotiaana polion ja joutui vuodeksi hengityslaitteeseen, mutta toipui elolle.
ellauri240.html on line 259: Huonoa oli se et äijät kukkoilivat sikana, hyvää kai et naiset oli silti parempia. Aivan paska se silti oli kokonaisuutena, selkeästi trumpistinen pefletti. Jännästi on sankarikuva suttaantunut John Waynen ajoista, mutta sama jäyhä naama stezonissa sieltä yhä pilkottaa.
ellauri240.html on line 282: Thomas Middleton (baptised 18 April 1580 – July 1627; also spelt Midleton) was an English Jacobean playwright and poet. He, with John Fletcher and Ben Jonson, was among the most successful and prolific of playwrights at work in the Jacobean period, and among the few to gain equal success in comedy and tragedy.
ellauri240.html on line 309: Adichie opiskeli Nigeriassa lääketiedettä ja farmasiaa, mutta keskeytti opinnot ja muutti 19-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Aina nää kynäilijät lähtee kesken opintojen. Tai oikeammin, niistä tulee kynäntyöntäjiä koska ne ei pääse opintoja loppuun. Näitähän meillä on ihan kotivaroixi. Hän opiskeli viestintää ja valtio-oppia ja valmistui kandidaatiksi vuonna 2001 Eastern Connecticut State Universitystä. Vuonna 2003 Adichie suoritti maisterin tutkinnon luovassa kirjoittamisessa Johns Hopkinsin yliopistossa. Hän suoritti toisen maisterin tutkinnon Afrikan tutkimuksessa Yalen yliopistosta vuonna 2008. Olis tehnyt MD:n niin ei ois tarvinnut näitä päntätä. Tai hei, Chimananda on varmaan ansainnut kynäilyllä enemmän kuin konsanaan tohtoroinnilla, eikä ole yhtä pahaa aidsin ja ebolan riskiä.
ellauri241.html on line 45: In 1818 Hampstead, the fashionable Fanny Brawne (Abbie Cornish) is introduced to poet John Keats (Ben Whishaw) through the Dilke family. The Dilkes occupy one half of a double house, with Charles Brown (Paul Schneider) occupying the other half. Brown is Keats' friend, roommate, and associate in writing.
ellauri241.html on line 64: "Leimiä" on englantilaisen runoilijan John Keatsin kirjoittama kerronnallinen runo, joka ilmestyi ensimmäisen kerran heinäkuussa 1820 julkaistussa teoksessa Leimiä, Isabella, Pyhän Agnesin aatto ja muut runot. Runo on kirjoitettu vuonna 1819, kuuluisasti tuottavan ajanjakson aikana, joka tuotti hänen vuoden 1819 oodit. Se sävellettiin pian hänen hittinsä "La belle dame sans merci" ja hänen oodiensa jälkeen Melancholylle, Indolencelle, kreikkalaiselle uurnamallille ja satakielelle, ja juuri ennen "To Autumnia".
ellauri241.html on line 74: by John Keats John Keats
ellauri241.html on line 812: John Keats
ellauri241.html on line 827: By John Keats KIRJAILIJA: JOHN KEATS
ellauri241.html on line 922: Runsas 200 vuotta sitten John Keats kirjoitti pitkän romanttisen runoelman Endymion. Endymion on nuori paimenkuningas, joka rakastuu kuun jumalattareen, Cynthiaan. Hänet tuomitaan elämään nukkuen ikuisesti nuorena pysyen luolassa kuun jumalattaren rakastajana. Ei mitenkään paha tuomio, verrattuna Turun Kakolaan!
ellauri243.html on line 171: 1. Anaconda 2. Baloney pony 3. Birdie 4. Bobby 5. Boonga 6. Cack 7. Choad 8. Choda 9. Chode 10. Chopper 11. Cock 12. Crank 13. Custard launcher 14. Dick 15. Dicklet 16. Diddly 17. Dingaling 18. Ding-a-ling 19. Ding-dong 20. Dinger 21. Dingle 22. Dingus 23. Dingy 24. Dink 25. Dinkle 26. Dipstick 27. Dirk 28. Disco stick 29. Dog bone 30. Dong 31. Donger 32. Donkey Kong 33. Doodle 34. Dork 35. Down 36. Fire hose 37. Fuckpole 38. Gherkin 39. Hairy canary 40. Hammer 41. Hot rod 42. Hooter 43. Jade stalk 44. Jamoke 45. Jigger 46. Jimmy 47. Jock 48. Johnson 49. John Thomas 50. Joystick 51. Kielbasa 52. Knob 53. Lad 54. Langer 55. Lingam 56. Love muscle 57. Love stick 58. Love truncheon 59. Machine 60. Master John Goodfellow 61. Male member 62. Manhood 63. Maypole 64. Meat 65. Meat puppet 66. Meat rod 67. Meatstick 68. Meat stick 69. Member 70. Membrum virile 71. Nature’s scythe 72. Old chap 73. One-eyed trouser snake 74. Organ 75. Package 76. Pecker 77. Peen 78. Pee-pee 79. Pee-wee 80. Pego 81. Penis 82. Peter 83. Phallus 84. Pickle 85. Piece 86. Pike 87. Pingas 88. Pink cigar 89. Pintle 90. Pipe 91. Pisser 92. Pizzle 93. Plonker 94. Pork sword 95. Prick 96. Pud 97. Putz 98. P-word 99. Python 100. Ramrod 101. Rape tool 102. Rod 103. Root 104. Rutter 105. Salami 106. Sausage 107. Schlong 108. Schmuck 109. Sex tool 110. Shaft 111. Shlong 112. Shmekl 113. Skin flute 114. Snake 115. Snausage 116. Spitstick 117. Stretcher 118. Swipe 119. Tadger 120. Tagger 121. Tail 122. Tallywacker 123. Tarse 124. Thing 125. Thingy 126. Third leg 127. Todger 128. Tool 129. Trouser monkey 130. Trouser snake 131. Truncheon 132. Tube steak 133. Unit 134. Virile member 135. Wang 136. Weapon 137. Wee-wee 138. Weenie 139. Weeny 140. Whang 141. Wick 142. Widgie 143. Widdler 144. Wiener 145. Willie 146. Willy 147. Wingwang 148. Winkle 149. Winky 150. Yard 151. Ying-yang 152. January Nelson.
ellauri243.html on line 520: Sharon Johnson: 6 months ago.
ellauri243.html on line 575: Elä vapaana tai kuole: Kuolema ei ole pahin paha. Elä ilmatteexi tai kuole kovaa, kuten Renny Harlin leffoissa. Lause hyväksyttiin paahtoleivästä, jonka kirjoitti kenraali John Stark, New Hampshiren kuuluisin Yhdysvaltain vapaussodan sotilas, 31. heinäkuuta 1809. Huono terveys pakotti Starkin kieltäytymään kutsusta Benningtonin taistelun vuosipäiväkokoukseen. Sen sijaan hän lähetti paahtixen kirjeitse.
ellauri243.html on line 606: NEW YORK, NY - MARCH 8: David J. Mahoney and his wife, Hildegarde "Hillie" Merrill Mahoney, are photographed at 'Night of 100 Stars' event March 8, 1982 in New York City. Mr. Mahoney is the chairman of the Norton Simon conglomerate which includes Hunt´s ketchup, Max Factor´s cosmetics, and Johnnie Walker´s Scotch.
ellauri243.html on line 758: Hänen ensimmäinen näytelmänsä The Tragedy of Sophonisba (1729) tunnetaan nykyisin lähinnä siitä, että se mainitaan Samuel Johnsonin teoksessa Lives of the English Poets, jossa Johnson kertoo, että teatterin koiranleuat parodioivat sen yhtä riviä "O, Sophonisba, Sophonisba, O!" lausumalla "O, Jemmy Thomson, Jemmy Thomson, O!".
ellauri243.html on line 759: Viimeisinä vuosinaan Thomson asui Richmondissa, ja siellä hän kirjoitti viimeisen teoksensa The Castle of Indolence, joka ilmestyi juuri ennen hänen ennenaikaista kuolemaansa 27. elokuuta 1748. Johnson kirjoittaa Thomsonin kuolemasta: "Vilustuttuaan jokimatkalla Lontoosta Kewiin hän sairastui ja tauti paheni kuumeeksi, joka päätti hänen elämänsä".
ellauri244.html on line 159: John Butler, 12th Baron Dunboyne (1731–1800), Roman Catholic Bishop of Cork
ellauri244.html on line 178: He worked despite having for 37 years "a state of permanently impossible relations" with his second master (deputy), John Jeudwine, which, according to school historian J.B. Oldham, "embittered both their lives to the detriment of the school, the scandal of the town and the embarrassment of Butler's every action"
ellauri244.html on line 189: Butler was born in 1692 and attended a dissenting academy where he read current philosophy — including up to date logic, and works of John Locke and Samuel Clarke.
ellauri244.html on line 429: Lyndsay Faye is an American author. Her first novel was the Sherlockian pastiche Dust and Shadow: An Account of the Ripper Killings by Dr. John H. Watson and she has been nominated for the Edgar Award for The Gods of Gotham and Jane Steele.
ellauri244.html on line 459: Tänään Peter Graystone enjoys Elton John's musical about a televangelist. THE musical Tammy Faye is remarkably sympathetic to the Christian faith of the American evangelist whose television channel, Praise the Lord, rose and fell equally spectacularly in the 1980s. It is very much less sympathetic to her husband, Jim Bakker, whose affairs with women ...
ellauri244.html on line 506: Ville-Juhani Sutinen (s. 1980 Kokemäki) on suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja sekä suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Vuonna 2019 Sutinen ja Ville Ropponen olivat tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana teoksella Luiden tie – Gulagin jäljillä. Sutinen voitti palkinnon 2022 esseeteoksestaan Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Tää kuikka syntyi Kokemäenjoella samana vuonna kuin Harri Sirola työnsi pientä hopeamunaa Anja Kaurasen kaninkarvoihin Herlinien maxamassa poxissa Merikadulla. Vain siis vuotta vanhempi kuin meidän John. On se surkeaa.
ellauri246.html on line 369: Heidät esitteli kesän 1961 lopputuloksena Evgeny Rain. Joseph oli 21-vuotias. Monet ihmiset pitävät ystävyyttään kahden runoilun vilpittömänä liittämisenä. Outoa, mutta he eivät olleet kovin kiinnostuneita toistensa runoudesta. Ei keskusteluja, kiistoja erilaisiin sukupolviin kuuluvien ihmisten runkoon. Heidän välillä oli jotain erilaista, mikä Brodsky itse ei halunnut puhua. Et kerro, se on pitkä ja vaikea. Noin niin hän vastasi pyyntöihin. Kuten Anna Andreevna, hän perusti nopeasti uuden tuttavuuden tason. Hän oli nuori eikä tietoinen hänen voimasta. "Big Elegy John Donna" aiheutti sanailua siitä, että Joseph itse ei ymmärrä, mitä hän kirjoitti. Ja hiän muistutti, kun he menivät hiänelle, ettei hän ollut lukenut oppaita tai kuuntele hiänen runojaan. Lyhyesti sanottuna he kehuivat kumpikin runojaan, hengittäen talossaan eri ilmaa. Hän tuskin tiesi, että Ahmatov vertaa ystäväänsä poikansa kanssa eikä kannata jälkimmäistä.
ellauri246.html on line 438: Sankari ylittää hänen "I" rajat puhtaan hengen alueella. Aspiraatio maailmassa on erilainen, kun luova mielikuvitus yhdistyy transsendenssi, "Big Elegance of John Donna" luo "Big Elegy. Jos muistat Brodskin sanoja, että kirjallinen omistautuminen on kirjoitusmuotoinen, sitten on tunnustettava: John Donnan sielun ylivoimaisen lennon kuvaus kuvaa tekijän lähtemän tekijän sielun:
ellauri246.html on line 453: Runon tila on kulttuurin tila, hengellisyys. Ja täällä vuosisatojen ajan yksi runoilija kuulee toisen runon, jonka jauhot hän oppii ja ottaa omaan pussiinsa. Hinnat yksi ja muu ihmisen kuoleman aidan suru. Jos Donna, Earthly Life - Hell, sitten Brodsky tykkää siitä lähtä jo kävelylle, kauheasta tuomioistuimesta, jossa individualistiset ihmiset onnistuvat jopa nukkumaan. Disoobidisen unen motiivi, joka kattaa kirjaimellisesti kaiken maan päällä. Ei sattumalta myös elossa olevan tekijän kuvauksessa ei juuri mikään poikkea kuolleista. Sleep ja hyvä ja paha, ja Jumala nukahti - kaikki nukkuu, ja siellä on lumisadetta kuin Neuvostoliiton televisiossa ohjelman loputtua, joka peittää maan kuin valkoisen savvan. Ainoa olento, joka Brodskin mukaan ei nuku tällä hetkellä ", runoilija (John Donne), jonka tavoitteena on luoda ihanteellinen maailma, kauniimpi kuin koskaan keksittyt. Vaikka runot on kirjoitettu maan päällä, se korostaa Brodskista, että elämää ei ole tarkoitus lopettaa.
ellauri246.html on line 848: Hänen ensimmäinen todellinen kirja "Pysähtyy aavikolla", saavutti New Yorkissa vuonna 1970. Tämä on suuri kirja - siinä seitsemänkymmentä runoja, runoja "Isaac ja Abraham" ja "Gorbunov ja Gorchakov", neljä muuta käännöstä John Donna lopulta. Brodskin pääosa käsikirjoituksesta, joka kuljetetaan amerikkalaiselle professorille ja hänen runonsa George Clainin kääntäjälle Leningradissa kesäkuussa 1968. Se oli vaarallinen yritys ja vienti amerikkalaisen salakuljetuksen käsikirjoitus ja erityisesti Brodsky. Viimeisen Sinyavskin ja Danielin viimeaikaisen prosessin jälkeen "käsikirjoitusten siirtäminen länteen" kuulosti "vakoilulta" tai oli "isänmaan pettämistä".
ellauri246.html on line 943: Hän vain kuumeisesti lukea kaiken, joka törmäsi kiehumaan ja mitä voitaisiin ottaa nykyisestä, ei-sosialistinen kirjallisuudesta. Tuottomattomuus, järjestelmällinen opettanut englantia tai kiillottaa suoraan turkkilaisille tai puolalaisille runoja ja proosaa. Missä järjestyksessä hän tapasi Poetospassnik, Tsvetaeva, Eliot, Mandelstam, John Donna, Zabolotsky, Frost, Khlebnikov, Akhmatova, Oden, Iiathes, Galchinsky - nyt se on jo epätodennäköistä hänen runoissaan, eikä sillä ole väliä.
ellauri246.html on line 974: John Stubbs repeats this anecdote from Isaac Walton’s Life of Dr John Donne (1640), which remains a readable piece of work for all its faults. Walton was somewhat cavalier in matters of chronology, jumbling or telescoping events to suit his sense of emotional rightness. Tämä kasku löytyy myös Tauno Körilään Suuresta kaskukirjasta. Kaskuissa on aika lailla toistoa, koska Taunolla ei ollut käytössään tietotekniikkaa. No niin on näissä paasauxissakin, vaikka on.
ellauri247.html on line 124: In 1898 the pioneer ethnologist W.E. Roth wrote a letter to the Australasian pointing out that gang-oo-roo did mean 'kangaroo' in Guugu Yimidhirr, but this newspaper correspondence went unnoticed by lexicographers. Finally the observations of Cook and Roth were confirmed when in 1972 the anthropologist John Haviland began intensive study of Guugu Yimidhirr and again recorded /gaNurru/.
ellauri247.html on line 155: Tohtori Samuel Johnson kosketteli seurassa kerran muuatta arkaluontoista kohtaa. Eräs nainen nousi silloin perin närkästyneenä ja poistui huoneesta. Kelpo tohtorimme huudahti tällöin: Tuo nainen on seuran siveettömin ihminen! Kelpo tohtoripa hyvinkin.
ellauri247.html on line 167: Vapaamielisellä historioitsijalla Catherine Macaulaylla oli tapana väitellä ahdasmielisen tohtori Samuel Johnsonin kanssa yhteiskunnallisesta tasa-arvoisuudesta. Eräänä päivänä, kun Johnson oli aterialla mainitun naisen kotona, hän virkkoi emännälleen totisen näköisenä:
ellauri247.html on line 171: Emäntä asettui heti loukkaantuneena vastustamaan moista ehdotusta Johnsonin suureksi hilpeydeksi. Myöhemmin viimeksi mainittu selosti voitollista väittelyään eräälle tuttavalleen ja lisäsi: Näin minä näytin hänelle, kuinka mahdoton hänen
ellauri247.html on line 177: The Tory Samuel Johnson was a critic of her politics: Sir, there is one Mrs. Macaulay in this town, a great republican. One day when I was at her house, I put on a very grave countenance, and said to her, "Madam, I am now become a convert to your way of thinking. I am convinced that all mankind are upon an equal footing; and to give you an unquestionable proof, Madam, that I am in earnest, here is a very sensible, civil, well-behaved fellow-citizen, your footman; I desire that he may be allowed to sit down and dine with us." I thus, Sir, shewed her the absurdity of the levelling doctrine. She has never liked me since. Sir, your levellers wish to level down as far as themselves; but they cannot bear levelling up to themselves. They would all have some people under them; why not then have some people above them?
ellauri247.html on line 201: John Bellairs referenced Smollett's works in his Johnny Dixon series, where Professor Roderick Random Childermass reveals that his late father Marcus, an English professor, had named all his sons after characters in Smollett's works: Roderick Random, Peregrine Pickle, Humphry Clinker, and even "Ferdinand Count Fathom", who usually signed his name F. C. F. Childermass.
ellauri247.html on line 236: Veijariromaanit olivat tavallista suositumpia ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Nykyajan veijariromaaneissa on perinteiselle veijarihahmolle tuntemattomia moralistin ja anarkistin piirteitä. He ikään kuin edustavat viattomuutta ja kriittistä ajattelua turmeltuneen ja vieraannuttavan maailman keskellä. Moderneja veijariromaaneja ovat esimerkiksi tšekki Jaroslav Hasekin Osudy dobrého vojaka Svejka za svétové valky (1920–1923, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa), yhdysvaltalaisten John Steinbeckin Tortilla Flat (1935, Ystävyyden talo) ja Saul Bellow'n The Adventures of Augie March (1953, Augie Marchin kiemurat) sekä saksalaisten Thomas Mannin Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull (1954, Huijari Felix Krull), Günter Grassin Die Blechtrommel (1959, Peltirumpu) ja Heinrich Böllin Ansichten eines Clowns (1963). Mannin teoksessa – kuten veijariromaaneissa usein – korostetaan huijariuden ja taiteilijuuden yhteyttä. Peltirummun rumpali Oskar Matzerath on varsin perinteinen veijarityyppi: hän lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana ja tarkkailee yhteiskuntaa kääpiöperspektiivistä saattaen naurettaviksi kaikki ideologiat.
ellauri247.html on line 308: Johnson Samuel">Samuel Johnson (18 September 1709  – 13 December 1784), often wrongly called Dr Johnson, was an English writer who made lasting contributions as a poet, playwright, essayist, moralist, critic, biographer, editor and lexicographer. He was a devout Anglican, and a committed Tory. The Oxford Dictionary of National Biography calls him "arguably the man using most four letter words in English history".
ellauri247.html on line 310: Johnson_by_Joshua_Reynolds.jpg/220px-Samuel_Johnson_by_Joshua_Reynolds.jpg" height="200px" />
ellauri247.html on line 312:
ellauri247.html on line 314: Johnson was 180 cm (5 feet 11 inches) tall when the average height of an Englishman was 165 cm (5 feet 5 inches). Tall and robust, he displayed gestures and tics that disconcerted some on meeting him. He had Tourettes syndrome, in fact.
ellauri247.html on line 316: His mother was 40 when she gave birth to Sam in the family home above his father's bookshop in Lichfield, Staffordshire. This was considered an unusually late pregnancy, so precautions were taken, and a man-midwife and surgeon of "great reputation" named George Hector was brought in to assist. The infant Johnson did not cry, and there were concerns for his health. His aunt exclaimed that "she would not have picked such a poor creature up in the street". Sillä oli pentuna risatauti (scrofula).
ellauri247.html on line 318: Little is known about Johnson's life between the end of 1729 and 1731. It is likely that he lived with his parents. He experienced bouts of mental anguish and physical pain during years of illness; his tics and gesticulations associated with Tourette syndrome became more noticeable and were often commented upon.
ellauri247.html on line 320: When William Hogarth first saw Johnson standing near a window in Richardson's house, "shaking his head and rolling himself about in a strange ridiculous manner", Hogarth thought Johnson an "ideot, whom his relations had put under the care of Mr. Richardson".
ellauri247.html on line 327: Sam was an Oxford dropout because he was too poor to pay his way. He eventually did receive a degree for free: just before the publication of his Dictionary in 1755, the University of Oxford awarded Johnson the degree of Master of Arts. He was awarded an honorary doctorate in 1765 by Trinity College Dublin and in 1775 by the University of Oxford. Pelkkiä säälipisteitä.
ellauri247.html on line 329: Johnson found employment as undermaster at a school in Market Bosworth, run by Sir Wolstan Dixie, who allowed Johnson to teach without a degree. Johnson was treated as a servant and considered teaching boring, but nonetheless found pleasure in whacking little lads. After an argument with Dixie he left the school, and by June 1732 he had returned home.
ellauri247.html on line 331: Johnson remained with his close friend Harry Porter during a terminal illness, which ended in Porter's death on 3 September 1734. Porter's wife Elizabeth (née Jervis) (otherwise known as "Tetty") was now a widow at the age of 45, with three children. Some months later, Johnson began to court her. William Shaw, a friend and biographer of Johnson, claims that "the first advances probably proceeded from her, as her attachment to Johnson was in opposition to the advice and desire of all her relations," Johnson was inexperienced in such relationships, but the well-to-do widow encouraged him and promised to provide for him with her substantial savings.
ellauri247.html on line 335: Johnson had applied for the position of headmaster at Solihull School. Although Johnson's friend Gilbert Walmisley gave his support, Johnson was passed over because the school's directors thought he was "a very haughty, ill-natured gent, and that he has such a way of distorting his face (which though he can't help) the gents think it may affect some lads".
ellauri247.html on line 337: With the widow's money, Johnson opened Edial Hall School as a private academy at Edial, near Lichfield. He had only three pupils: Lawrence Offley, George Garrick, and the 18-year-old David Garrick, who later became one of the most famous actors of his day. The venture was unsuccessful and cost Tetty a substantial portion of her fortune. Instead of trying to keep the failing school going, Johnson began to write his first major work, the historical tragedy Irene. Biographer Robert DeMaria believed that Tourette syndrome likely made public occupations like schoolmaster or tutor almost impossible for Johnson. This may have led Johnson to "the invisible occupation of authorship".
ellauri247.html on line 339: In August, Johnson's lack of an MA degree from Oxford or Cambridge led to his being denied a position as master of the Appleby Grammar School. In an effort to end such rejections, the 4-ft Pope asked Lord Gower to use his influence to have a degree awarded to Johnson. Gower petitioned Oxford for an honorary degree to be awarded to Johnson, but was told that it was "too much to be asked". Gower then asked a friend of Jonathan Swift to plead with Swift to use his influence at the University of Dublin to have a master's degree awarded to Johnson, in the hope that this could then be used to justify an MA from Oxford, but Swift refused to act on Johnson's behalf.
ellauri247.html on line 341: Between 1737 and 1739, Johnson befriended poet Richard Savage. Feeling guilty of living almost entirely on Tetty's money, Johnson stopped living with her and spent his time with Savage. They were poor and would stay in taverns or sleep in "night-cellars". Some nights they would roam the streets until dawn because they had no money. A-ha!
ellauri247.html on line 343: Johnson bragged that he could finish his dictionary project in three years. In comparison, the Académie Française had 40 scholars spending 40 years to complete their dictionary, which prompted Johnson to claim, "This is the proportion. Let me see; forty times forty is sixteen hundred. As three to sixteen hundred, so is the proportion of an Englishman to a Frenchman." Rather, the proportion of the civilized vernacular vocabularies of the languages. What a pompous idiot. Although he did not succeed in completing the work in three years, he did manage to finish it in eight. Some criticised the dictionary, including the historian Thomas Babington Macaulay, who described Johnson as "a wretched etymologist."
ellauri247.html on line 345: Oli Samilla koko joukko hyviäkin pointteja: Patriotism is the last refuge of a scoundrel. Mutta toisaalta: Johnson had a reputation for despising Scotland and its people. Even during their journey together through Scotland, Johnson "exhibited prejudice and a narrow nationalism".
ellauri247.html on line 349: Johnson did not attempt to create schools of theories to analyse the aesthetics of literature. Instead, he used his criticism for the practical purpose of helping others to better read and understand literature. In his Preface to Shakespeare, Johnson rejects the previous dogma of the classical unities and argues that drama should be faithful to life.
ellauri247.html on line 351: Beside his beliefs concerning humanity, Johnson is also known for his love of cats, especially his own two cats, Hodge and Lily.
ellauri247.html on line 353: Johnson displayed signs consistent with several diagnoses, including depression and Tourette syndrome. According to Boswell, Johnson "felt himself overwhelmed with an horrible melancholia, with perpetual irritation, fretfulness, and impatience; and with a dejection, gloom, and despair, which made existence misery".
ellauri247.html on line 354: Some, like Macaulay, regarded Johnson as an idiot savant who produced some respectable works, and others, like the Romantic poets, were completely opposed to Johnson's views on poetry and literature, especially with regard to Milton. Again, on the positive side, Johnson influenced Jane Austen's writing style and philosophy.
ellauri247.html on line 356: On 18 September 2017 Google commemorated Johnson's 308th birthday with a Google Doodle, thus sealing his celebrity forever and making him a man of unforgettable fame.
ellauri247.html on line 370: The words "Tweedle-dee and Tweedle-dum" make their first appearance in print as names applied to the composers George Frideric Handel and Giovanni Bononcini in "one of the most celebrated and most frequently quoted (and sometimes misquoted) epigrams", satirising disagreements between Handel and Bononcini, written by John Byrom (1692–1763):in his satire, from 1725.
ellauri247.html on line 402: Moor Parkissa hänen tehtäviinsä kuului luotsata kahdeksanvuotiasta Esther Johnsonia (”Stella”) hänen opinnoissaan. Swift ei ehtinyt panna Stellaa kuin puoli vuotta, kun ensimmäiset Ménièren taudin oireet alkoivat vaivata. Ménièren tauti on sisäkorvan tauti, joka aiheuttaa kovaa päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja lopulta kuuroutumisen. Tautia ei tunnettu vielä Swiftin elinaikana ja Swift kuvitteli sen johtuvan liiallisesta hedelmien syönnistä.
ellauri247.html on line 419: Called the “Queen of the Blues”, Elizabeth Montagu led and hosted the Blue Stockings Society of England from about 1750. It was a loose organization of privileged women with an interest in education, but it waned in popularity at the end of the 18th century. It gathered to discuss literature, and also invited educated men to participate. Talk of politics was prohibited; literature and the arts were the main subjects. Many of the bluestocking women supported each other in intellectual endeavors such as reading, art work, and writing. Many also published literature. Dr. Johnson once wrote about Montagu, that “She diffuses more knowledge than any woman I know, or indeed, almost any man. Conversing with her, you may find variety in one“.
ellauri248.html on line 312: