ellauri020.html on line 832: Heti ulosheiton jälkeen siltä tuli jotain kuulemma mielenkiintoisia kirjoja. Sit se kirjotti selitysteoxen omille kirjoilleen nimellä The Art of the Novel 1986. Tulee mieleen Iivanan miehen menestysteos The Art of the Deal 1987. Matkiko Trump Kunderaa (Ivanan idea?) vai molemmat Henry Jamesia (The Art of Fiction 1884). Mytomaniastahan on kyse kummallakin.
ellauri077.html on line 316: Se on kylä selvä että Jim ei varmaan paljon muistuta Wallun isää Jamesia. Se ei kyllä ollut mikään filmihullu postmodernisti, vaan ihan vaan vanhan koulun positivisteja. Jamesista tuttua voi kyllä olla toi kyvyttömyys viestiä. Ilmeisesti viestiminen ei ole Wallunkaan pitkä valtti, kun kokonainen sukupolvi sananselittäjiä on jäänyt riitelemään siitä mitä kirjoittaja on mahtanut tarkoittaa yli 1000:n sivun kirjalla.
ellauri082.html on line 385: James oli empiristi ja asetti perustaksi sen, mikä sisältyy välittömään kokemukseen. Filosofiassa jamesläinen ontologia oli pluralismia. Filosofisesti Jamesia pidetään idealismin ja Peirceä realismin kannattajana. Jamesin mukaan pragmatismi on panteistinen filosofia.
ellauri082.html on line 389: Jamesia pidetään nykyaikaisen uskontopsykologian perustajana. James kirjoitti muun muassa amerikkalaisen psykologian perusteoksena pidetyn The Principles of Psychology, joka ilmestyi vuonna 1890. Teoksillaan The Will to Believe (1897), The Varieties of Religious Experience (1902, suom. Uskonnollinen kokemus), Pragmatism (1907, suom. Pragmatismi) ja The Meaning of Truth (1909) James loi maineen yhtenä aikansa merkittävimmistä uskontofilosofeista. William Jamesin vuonna 1896 pitämän esitelmän ”The Will to Believe” mukaan uskonnollinen usko on äärettömän riskin ottamista. Se on kuin vuorikiipeilijän hengenvaarallinen loikka, joka ei voi toteutua ilman vankkaa uskoa hypyn onnistumiseen.
ellauri109.html on line 549: His first, and longest, novel, “Letting Go,” published in 1962, lacked the vibrancy of the early stories, and he struggled for the next several years to free himself from its slightly ponderous Jamesian style.
ellauri151.html on line 534: There are three traditions of conceptual antitheodicy: Kantian, Jamesian and Hamannian antitheodicies.
ellauri151.html on line 537: Jamesian antitheodicies emphasize that God and the world order must be reinterpreted in terms of practical and moral action and from a pluralist perspective that can account for experience and moral effort. Siis mitä?
ellauri153.html on line 333:

The stories give Jamesian and Hamannian antitheodicies. God is said to be good and omnipotent,
ellauri153.html on line 554: Now that the problem of evil has been exposed as a conceptual confusion, the way is clear for a Jamesian science of religions and worldviews. The methods of grammatical description can be extended to the practices and ways of sense-making in different worldviews: how they give meaning to moral practices and how do they approach the intelligibility of the world? What practical responses do they have for coping with evil? For example, the grammar of seeing-as for models and metaphors can be applied to the metaphors in the Hebrew Bible for God’s activity to understand what it is to see the world as God’s creation. The grammar of virtues can be used to describe Buddhist practices and explore, how these approaches contribute to the human good. Similar approaches can be taken to secular worldviews as well. These descriptions can then be used to assess the worldviews through dialogical encounters between them. However, one thing should be clear. There is no point in devaluing the world by arguing for the meaninglessness of life or atheism on the basis of evil, or in giving justifications for evils that can stand in the way of divine or human meliorist projects of fighting for justice. To paraphrase the judgment of the Divine Judge in the Book of Job, such approaches are not even wrong. They are as meaningless as life itself.

ellauri164.html on line 361: Peter Piskuila (Matohäntä) (engl. Peter Pettigrew) (1959/1960 – maaliskuu 1998) oli Harry Potterin isän, James Potter, koulutoveri. Hän ei tosin ollut hyvä ystävä, vaan lähinnä ”iilimato”, joka roikkui Jamesin, Sirius Mustan ja Remus Lupinin seurassa. Peter ihaili Jamesia, hänen rohkeuttaan, taitojaan ja tapaansa osoittaa pientä kapinaakin koulussa. Meillä asuu joku Peter Piskuila portaiden alla, käy öisin vanhassa kompostissa syömässä. Nyt on ostettu 3 rotanloukkua, jotka voivat koitua sille päänmenoxi.
ellauri221.html on line 37:
ellauri257.html on line 419: Upon the 2009 American release (of the book, after the film of course, this is America), Michael Dirda wrote in The Washington Post that Pornografia "seems as sick, as pathologically creepy a novel as one is ever likely to read. In some ways, it resembles a rather more polymorphously perverse version of Les Liaisons Dangereuses or one of those disturbing fictions by European intellectuals that blend the philosophical with the erotic: Think of Georges Bataille's The Story of the Eye or Pierre Klossowski's Roberte Ce Soir. ... Through its sado-masochistic material and its almost Henry Jamesian analyses of human motives, Pornografia underscores Gombrowicz's lifelong philosophical obsession: the quest for authenticity." Dirda continued: "Certainly, most readers will find Pornografia perturbing, or worse: repulsive, confusing, ugly. As Milosz once said of Gombrowicz: 'He had no reverence whatsoever for literature. He derided it as a snobbish ritual, and if he practiced it, he attempted to get rid of all its accepted rules.'"
ellauri429.html on line 1012: Jamesia erityisesti kiinnosti sen radikaalisti tasa-arvoinen sanoma. Sandeman kirjoitti: "Lopuksi koko Uusi testamentti puhuu ääneen, että Jumalan hyväksynnän suhteen ei ole eroa ihmisen ja toisen välillä; – ei eroa menestyneimmän herrasmiehen ja pahamaineisimman lurjuksen välillä; – ei eroa hyveellisimmän naisen ja ilkeimmän prostituoidun välillä..." Kuten Wesley ärähti, sittenhän kaikki helvetin perkeleetkin pääsee taivaaseen vapaalippulaisina.
ellauri443.html on line 171: Heidän suhteensa kiristyi ensin, kun he antoivat vastakkaisia ​​julkisia lausuntoja kirjallisuuden käytöstä ja tarkoituksesta. Kuuluisalla luennolla Wells esitti uskomuksensa romaanin tarkoituksista ja siitä, miten sitä pitäisi käyttää, mikä, vaikka hän ei nimennyt Jamesia suoraan, hahmotteli Jamesin kirjalliset uskomukset potaskaxi. Mutta mistä nämä kaksi ystävää oikein riidelivät? Kuten Edel ja Ray huomauttavat, keskustelu käytiin sen välillä, pitäisikö kirjallisuuden heijastaa "yksilön ääntä" - Henry Jamesin oletususkoa - vai pitäisikö sen olla työkalu, jonka avulla kirjailija voisi "toimia sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä" (Wellsin näkemys).
ellauri443.html on line 175: Vaikka virtahevon kuva satutti Jamesia valtavasti (hän oli aika pyylevä), saattaa olla totta, että Wellsin vanhan ystävänsä ja mestarinsa satiirinen salamurha vahvisti vanhemman kirjailijan mielessä, että hän oli myös kirjallinen dinosaurus. Tähän mennessä Wells oli The New York Timesin mukaan "raivottoman menestynyt", kun taas James kamppaili suosionsa myöhäisen laskun kanssa. Wellsin hyökkäys on täytynyt tuntua naulalta hänen arkkuun, ja James uskoi surullisena, että hänen koko elämänsä harjoittama kirjallisuuden tapa oli jo vanhentunut ja unohdettu. Valitettavasti riita kärjistyi vain vuosi ennen Henry Jamesin kuolemaa 72-vuotiaana. Kahden pitkäaikaisen ystävän välistä erimielisyyttä ei voitu koskaan ratkaista. Virtahepo meni hautaan tavoittamatta koskaan hernettä.
xxx/ellauri179.html on line 619: Novick’s attempt to find love affairs in James’ life reminds me of the 1920s, when there were no biographies of James, and critics loved to speculate on the mysteries of his privacy. Van Wyck Brooks, a skillful writer of pastiche, produced his quasi-biographical Pilgrimage of Henry James to prove the novelist was a literary failure because he had uprooted himself from the United States. Edna Kenton, a devoted Jamesian in Greenwich Village, demonstrated in a biting review in The Bookman that Brooks used important James quotations out of context. Years later, Brooks confessed to having nightmares “in which Henry James turned great luminous menacing eyes upon me.”
xxx/ellauri312.html on line 544: Rortyn omat, joskus omituiset, Jamesian ja Deweyanin uudelleenlausunnot teemoja” (PSH, xiii). Nämä uudelleenlausunnot menevät niin pitkälle kuin suosittelevat sitä, mitä James ja Deweyn olisi pitänyt sanoa. James should have been satisfied with ‘‘The Will to Believe’’ rather than ending with a ‘‘brave and exuberant ‘‘Conclusion’’ to Varieties of Religious Experience’’. Bernstein finds Rorty guilty of fabricating a Nietzscheanized James or a Wittgensteinianized Derrida or a Heideggerianized Dewey. In this way, Rorty practiced something of what the ancients called "wisdom", and we moderns call "self help".
xxx/ellauri442.html on line 193: agnostic allegiance American articulate baroque believe Catholic church century Charles Taylor choice Christian right collective connection commitment course crucial culture defined denomination devotional movements divine Durkheimian earlier élites ence enchanted world Ernst Kantorowicz evil expressivism expressivist facet fact faith feeling gion gious harm principle humanism idea identity important individual experience instance James's take Jamesian kind language less Linda Colley live meaning melancholy Michael Sandel Michel Winock mode modern moral order movements national church neo-Durkheimian one's option outlook paleo paleo-Durkheimian passion path perhaps personal religion place of religion political post-Durkheimian age post-Durkheimian dispensation practice predicament Protestant quoted reli RELIGION TODAY religious experience ritual Robert Bellah sacramental sacred secular seems sense side sion social imaginary society space of fashion spiritual stance stands Sufism take on religion theism thing tion truth tual ture twice-born unbelief understanding University Press Yves Lambert.
18