ellauri083.html on line 75: Taalojen vastoinkäymiset huipentuivat 1927 "Nankingin selkkauxeen". Useita länkkäreitä tapettiin Tshiang Kai-Shekin kansalliskaartin ja kommareiden ja kaikenlaisten sotaherrojen välisissä kärhämissä. Isäpappa Absalom vaati taas jäädä paikoilleen kuten boxereiden aikana. Köyhä kiinalaisperhe kuzui ne piileskelemään majaansa. Kotitalo puzattiin putipuhtaaxi. Perhe piileskeli kauhuissaan kokonaisen päivän ennenkuin jenkkien tykkiveneet pelasti ne. Ne matkusti Shanghaihin ja sitten purjehti (siis meni laivalla) Jaappaniin, missä ne oli vuoden, minkä jälkeen ne palasi Nankingiin. Helmin kuuleman mukaan Japanissa oli muitakin kuin militaristeja. Kun se palasi Japanista 1927, se alkoi kirjottaa kynä sauhuten. Se oli hyvissä väleissä kiinalaisten taantumuskirjailijoiden kaa kuten Xu Zhimo and kirjoituskoneen kexijäpelle Lin Yutang. Ne rohkaisi sitä kirjoittamaan rahasta. Se halusi toteuttaa kunnianhimon jonka äiti oli kieltänyt, ja tarvizihan se rahaa jos se jättäisi sen luuserin, jonka lähetyssaarnaaja-asennosta oli koko ajan vähemmän iloa. Carolkin tarvizi ammattiapua. Helmi lähti Statesiin taas 1929 missä Richard J. Walsh bylsi sitä ja julkaisi Helmin kirjan Itä Tuuli: Länsi Tuuli. Walshista tuli myöhemmin siippa ja kiltti apuri Helmille. Nankingiin palattua Helmi pysytteli ullakolla ja kirjoitti Hyvää Puuta.
ellauri100.html on line 1354: 60-luvun loppuun mennessä Barthes oli kulttihahmo. Se matkusti USAan ja Jaappaniin, pitäen esitelmiä (varmaan ranskaxi, joku tulkkasi?) Kirjailijan kuolema - niminen essee 1967 hätkäytti monia, vaikka Derridakin oli jo tällöin vauhdissa. (Derrida inhottaa mua sevverran ihan nimenä etten jaxa siihen vielä tutustua.)
xxx/ellauri137.html on line 816: Japaninmamut käppänät ja ja tää kuraverinen on muka rakastuneet Jaappaniin. No Nippon ei niistä kyllä perusta. Mitä ihmeen swingiä se pyörii piikkikoroissa. Kanzii ostaa merkkivaatteita, ne ei hiesty eikä rypisty.
xxx/ellauri231.html on line 190: Britannian sotaministeri Winston Churchill painosti hallituksessa erittäin voimakkaasti, että Britannia tunnustaisi Koltshakin hallituksen, mutta pääministeri David Lloyd George tekisi niin vain, jos Yhdysvallat tunnustaisi myös Koltshakin. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli voimakkaasti vihamielinen Koltshakia kohtaan, epäili avoimesti hänen sanaansa ja vastusti diplomaattista tunnustamista. Wilsonin tärkein neuvonantaja Venäjää koskevissa asioissa oli entinen väliaikaisen hallituksen päällikkö Aleksander Kerensky, joka kertoi Wilsonille, että Koltshak oli "reaktionaarinen", joka "pystyttää hallinnon, joka tuskin on vähemmän järjetöntä ja sortavaa kuin bolshevikit". Vaikka amerikkalaiset joukot Siperiassa tekivät yhteistyötä Koltshakin kanssa, oli selvää, että hän ei ollut se mies, jota Yhdysvallat suosisi Venäjän seuraavana johtajana. Amerikkalaiset joukot oli sitäpaizi lähetetty Siperiaan vähemmän auttamaan valkoisia kuin estämään Venäjän Kaukoidän miehittäneitä japanilaisia ​​liittämästä Siperiaa Jaappaniin, kuten Tokio avoimesti harkitsi.
4