ellauri058.html on line 203: Pitäs lukea noi Musta huomio ja Inkerin romaani, jonka käsikirjoitus valmistui jo 1940-luvulla mutta jota ilmeisesti rähmälläänolosyistä ei julkaistu ennen kuin 2002.
ellauri058.html on line 205: Inkerin romaani ei yllä Pekkasen tunnetuimpien teosten Tehtaan varjossa tai Lapsuuteni (1953) veroiseksi. Se ei myöskään ole ihan sellaista propagandistista tekstiä, jota Pekkanen kirjoitti sodan aikana valtion leivissä.
ellauri088.html on line 737: Hyvä on tuultaa tukkapeänä, lentää lievinä olalla. (Inkerin Venjoki)
ellauri131.html on line 65: Juho Alfred ”Jussi” Tenkku (28. helmikuuta 1917 Nivala – 6. heinäkuuta 2005 Helsinki) oli suomalainen filosofian professori. Hän oli erikoistunut käytännölliseen filosofiaan sekä filosofian historiaan ja julkaisi laajasti erityisesti etiikan alaan kuuluvia teoksia. Jussi oli jotenkin Kari Rydmanin kaveri. Vittua! Mitähän muuta pahaa sen taustasta mahtaa ilmetä? No tätä: se oli Liisa-vaimoineen Inkerin retken sotarikollisia.
ellauri131.html on line 70: Talvella 1941–42 Saksan miehittämän Inkerin puolella asui vajaat 80 000 inkeriläistä, joita ryhdyttiin maaliskuussa 1943 siirtämään Saksan valtaamilta alueilta Suomeen.
ellauri131.html on line 72: Inkerinsuomalaisista saksalaiset olivat perustaneet jo helmikuussa 1942 osaston nimeltä ”Finnische Sicherheitsgruppe 187” (Suomalainen turvallisuusryhmä 187), jonka nimi myöhemmin muutettiin ”Ost-Bataillon 664:ksi” (Itäpataljoona 664).
ellauri131.html on line 73: Inkerinmaalla muodostettu suomalainen pataljoona palveli Saksan pohjoisen armeijakunnan valtaamalla alueella Viron ja Leningradin ympäristössä. Suomalaisen pataljoonan tehtävä oli turvata rautatieyhteydet partisaanien varalta.
ellauri131.html on line 100: Inkerinsuomalaisten viha venäläisiä kohtaan meni myös saksalaisten mielestä usein liian pitkälle. Tästä esimerkkinä SS-joukkojen turvallisuuspalvelun (SD) perustelu inkerinsuomalaisen Mikko Fedotowin erottamiselle armeijan palvelusta.
ellauri131.html on line 150: Inkerinsuomalaisten pataljoonan saksalaisille teloitettavaksi antamien vankien joukossa olikin myös lapsia ja naisia. Saksan armeijan päiväkirjamerkintöjen mukaan heidän epäiltiin olleen yhteistyössä partisaanien kanssa.
ellauri131.html on line 184: Kun loppukesällä 1943 pastori lähti inkeriläispataljoonasta takaisin Inkerin maan Hatsinaan, pataljoonassa liikkui huhuja, että se siirrettäisiin Suomeen.
ellauri216.html on line 1061: Vuonna 1719 vallitetuille maille muodostettiin Viipurin lääni. josta tuli osa Pietarin maakuntaa. Uuteen maakuntaan kuului myös Keksgolmin lääniin kuulunut Valamon saaristo. Vuonna 1721 allekirjoittamalla Nystadtin rauhan Ruotsi tunnusti virallisesti Inkerinmaan, Keksholman läänin ja osan Karjalan liittämisen Venäjään Viipurin lääninpiirin kanssa.
ellauri325.html on line 755: Sihvo kirjoitti useita teoksia Karjalan ja Inkerin historiasta sekä yksin että yhteistyössä muiden kanssa. Hän julkaisi myös Aleksis Kiven elämään liittyviä tutkimuksia sekä tutkimukset Paavo Haavikon metodista ja maailmankuvasta ja yhdessä Keijo Turusen kanssa Lennart Meren elämää ja tuotantoa käsitelleen tutkimuksen.
xxx/ellauri068.html on line 261: Martti (Martin) Rautanen (10. marraskuuta 1845 Tikanpesä, Inkerinmaa – 19. lokakuuta 1926 Olukonda, Lounais-Afrikka) oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön pioneeri. Rautanen lähti 24. kesäkuuta vuonna 1868 neljän työtoverinsa kanssa lähetyssaarnaajaksi Lounais-Afrikkaan Ambomaalle, (nykyiseen Namibiaan). Matka tehtiin Hereromaan kautta, jonne tultiin huhtikuussa 1869 ja jossa vietettiin vielä yli vuosi, Ambomaalle miehet pääsivät vasta heinäkuussa 1870. Siellä suomalaiset saivat vakiinnutettua toimintaansa erityisesti kaakkoisen Ondongan heimon alueella.
xxx/ellauri234.html on line 317: Mutta nyt oli tullut toinen aika. Ryssä oli joutunut tuomarinsa eteen. Sen kohtalon hetki oli koittanut. Ja nyt oli myöskin Suomella tilaisuus korjata kärsimänsä vääryydet ja panna vielä potti nokkiin, oikea aika saada ryöstetty Karjala takaisin ja antaa sen pakolaisheimolle entinen koti. Nyt koittaisi myös Aunuksen aamu ja Vienan vapaus, nyt katkottaisiin Karjalan kahleet, nyt loppuisivat Inkerin itkut ja Uralin sukulaisten vikinä. Suomen heimo tulisi kulkemaan yhteiseen onnelliseen kotiinsa Volgan mutkassa. Kuka tahtoisi jäädä pois tältä tieltä? Ei kukaan, paizi Aspelundin typerys. Tämä oli unelmien täyttymyksen aamu, tämä oli historiallisen oikeuden toteuttamisen hetki. Suomen historian loistavinta lukua kirjoitettaessa kaikki tahtovat olla mukana. Ja ennen kaikkea nuoriso, se nuoriso, joka katse avoimena, mieli herkkänä ymmärtämään sorrettujen kärsimyksiä ja uhrivalmiina astuu elämän tielle. Tietysti silloin Jaakko ja Jyrkikin ovat mukana, täysin innoin ja palavin sydämin.
14