ellauri088.html on line 286: tarvetta, sillä välillä ruumiini oli niin jännittynyt, että hermoni tuntuivat korkeajännitekaapeleilta. Mutta evankeliumit eivät olleetkaan mitään satuja, vaan ne tapahtuivat oikeissa paikoissa, ihmisillă oli oikeita ammatteja, henkilöt olivat oikeasti eläneet. Ja kaikkein voimakkaimmin niistä nousi esiin julmuus. Kun olin saanut yhden luetuksi, aloitin toisen, ja tarina vaikutti vielä kauheammalta. Kyllä, se oli tyrmistyttävä kertomus. Luin ja hermostuin. Me kaikki olimme Herran palveluksessa, Herran, joka tarkkaili meitā koko ajan nähdäkseen, mitä valizimme, hyvää vai pahaa. Miten jarjetöntā, miten sellaisen orjan osan saattoi hyväksyä? Inhosin ajatusta, että Isä oli taivaissa ja lapset täällä alhaalla mudassa ja veressä. Mikä isä Jumala muka oli, mikä perhe hänen luoman olennot: minua pelotti ja samalla raivostutti. Inhosin Isää, joka oli tehnyt meidät niin heikoiksi, ainaiselle kärsimykselle alttiiksi, helposti tärveltyviksi. Inhosin sitä, että hän vain katseli, kun me sätkynuket yritimme selviytyä nälästä, janosta, sairauksista, kauhuista, julmuuksista, ylimielisyydestä ja vaikka oikeamielisistäkin tunteista, jotka epäuskon aina vaaniessa kätkivät alleen petollisuuden. Inhosin sitä, että hänellä oli neitsytäidistä syntynyt poika, jonka hän altisti pahemmalle kärsimykselle kuin luomakuntansa kurjimmat olennot. Inhosin sitä, että vaikka pojalla oli kyky tehdä ihmeitä, hän käytti valtaansa joutavuuksiin, joilla ei ollut ratkaisevaa merkitystä, muttei mihinkään mikä oikeasti parantaisi ihmisen osaa. Inhosin sitä, että pojalla oli taipumus kohdella huonosti äitiään, mutta hän ei uskaltanut käydä isäänsä vastaan.
ellauri088.html on line 287: Inhosin sitä, että Jumala jätti poikansa rukoilemaan hirvelssä tuskissa eikä alentunut vastaamaan hänen avunpyyntoihinsä. Kyilä, koko kertomus masensi minua. Entä ylösnousemus: hirveästi piinattu ruumis, joka palasi elämään? Kuolleista nousseet pelottivat minua, en saanut yöllä unta. Miksi kokea kuolema, jos sen jälkeen tulikin takaisin ja eli ikuisesti? Ja mitä järkeä oli 1kuisessa elämässä kuolleista herätettyjen ihmisten joukossa? Oliko siină todellakin kysymys hyvityksesta - eikö se pikemminkin ollut sietämättömän kauhun tila? Ei, ei, taivaissa asuva rakkaudeton Isà oli aivan samanlainen kuin Matteuksen ja Luukkaan jakeiden rakkaudeton isä, joka antaa kiven, käärmeen tai skorpionin nälkäiselle pojalleen, joka pyytää leipää. Jos olisin keskustellut asiasta oman isäni kanssa,olisin vahingossa saattanut livauttaa: tämä isähän on vielä pahempi kuin sinä.
ellauri264.html on line 151: Scooby-Doo oli vastenmielinen jenkki TV piirretty jossa esiintyi hyvin vastenmielinen slobby tanskandoggi ja nenäkkäitä jenkkiteinejä. Jonkinlainen Viisikkocoveri. Inhosin sitä syvästi, en voinut edes kazoa. Siitä tehtiin hiljan Velmu, päähenkilönä amerikanintialainen bisexuaali läski gjengangeri, ilman sitä ällöttävää koiraa onnexi. Siitä ei Amerikan mainstream yhtään pitänyt, siitä tuli jenkkilän kaikkien aikojen vihatuin piirretty. Kurkistuxen perusteella se onkin kyllä aika karsea. Mutta on tässä silti takuulla jotain muuta takana.
ellauri403.html on line 50: Frosteruxet oli kotoisin Pakkalan puustellista Nummelta. Kuopion sukuhaarasta tuli ryssän aatelisia af-partikkelin kanssa. Teuvon lapsuus sitävastoin oli ankea, sillä hänen isänsä oli perso viinalle. Siitä joutuivat viisi lastakin kärsimään, ja isän ollessa retkillään sairasteleva äiti sai kantaa vastuun perheestä. Nälkävuosien aikana perheen asuntona oli yhden huoneen hökkeli, ja Teuvo joutui käymään kerjuulla. Isän alkoholinkäyttö teki alun perin käsityöläisperheestä köyhälistöä. Perheen elämä muuttui, kun Pakkalan isä koki lestadiolaisen herätyksen, luopui viinasta ja alkoi jopa pitää saarnoja kaupungin laidalla. Teuvo tunnetaan lapsinäkökulmasta, Elsa-hahmosta (ei Frozen) ja laulunäytelmästä Tukkilaisia. Inhosin Teuvo Pakkalaa jo lapsena, sekä Oiva Paloheimoa, Stiiknafuuliaa ja Tirlittania, ja okariinoja. Niissä oli jotain samaa noloa kuin kyrvässä, joka koski kuumaa floiskaa Laaxon kentällä. Vitun pedofiilejä.
xxx/ellauri293.html on line 48: Astrid Lindgrenillä on ihan kivojenkin lastenkirjojen lisäxi pari ällöä uskonnollissävyistä, nimittäin Mio, poikani Mio sekä albumissa 208 jo suomittu Veljeni Leijonamieli. Inhosin molempia sydämellisesti jo kansakouluikäisenä. Riku Leijonamieli oli surkea kuningas joka ei osannut edes enkkua. Samanlainen säheltäjä kuin homo Kaarle XII. Sitäpaizi leijonat ei ole mitään urheita, ne on laiskoja makoilijoita vaikka sitkeitä panomiehiä joilla on raadonhajuinen hengitys. Laumasieluina ryöstelevät hyeenoilta saaliita ja järsivät joukolla norsuparan persettä. Kesy Elsakin kylästyi lopulta apinaperheeseensä ja söi ne.
5