ellauri033.html on line 259: J K. Huysmans.
ellauri033.html on line 261: Avec un bon estomac, M. Huysmans eût été le plus exemplaire des
ellauri033.html on line 276: C´est sur cette prière que se termine A rebours. M. Huysmans va-t-il en
ellauri033.html on line 324:
Joris-Karl Huysmans
ellauri033.html on line 336: Charles-Marie-Georges Huysmans (Parijs, 5 februari 1848 – aldaar, 12 mei 1907) was een Frans auteur. Huysmans werd geboren uit een Franse moeder en een Nederlandse vader; zijn grootvader was tekenleraar aan de Militaire Academie in Breda en stamde uit een Zuid-Nederlands geslacht van schilders. Om zijn Nederlandse afkomst te onderstrepen publiceerde de auteur onder de naam Joris-Karl Huysmans.
ellauri033.html on line 344: In 1891 publiceerde hij de satanische roman Là-bas (Uit de diepte), rond het historische personage Gilles de Rais. Een hoofdpersonage uit deze roman weerspiegelt eveneens Huysmans´ persoonlijke evolutie; een satanische wording, waar occultisme en sensualiteit voorafgaan aan zijn bekering tot het christelijke geloof (La Cathédrale (1898) en L´Oblat, (1903)) waartoe esthetische overdenkingen hem brengen. Vanaf dan zouden alleen nog maar rooms-katholiek geïnspireerde werken verschijnen.
ellauri033.html on line 346: Onder zijn "katholieke" romans: L´Oblat, gebaseerd op zijn eigen toetreding als oblaat van de benedictijnen, en later Les foules de Lourdes (De menigten van Lourdes) over Maria en de wonderen in Lourdes, waar Huysmans indirect afrekent met Émile Zola en diens boek Lourdes (1894). Daarnaast herschreef hij in tijdschriftartikelen het leven van Lidwina van Schiedam. Dit leidde tot een heropleving van de verering van deze heilige. Als dank hiervoor heeft het Schiedamse gemeentebestuur een straat naar hem genoemd. Huysmans stierf als volledig ingetreden kloosterling in de pij van een benedictijner broeder aan de gevolgen van long- en botkanker, veroorzaakt door zijn jarenlange kettingroken.
ellauri033.html on line 1095: Näin opetti tiedemies opetuslapselle. Katuvainen opetuslapsi joka vinkuu Charlotten perään ei koe helpotusta, vaan tunnustaa eläneensä tiedemiehenä vastoin luontoaan, au rebours de sa nature. Tosta au reboursista tuli mieleen deekukirjailijat samaan aikaan toisaalla, de Huysmans ja Villiers.
ellauri033.html on line 1099: À rebours est un roman de Joris-Karl Huysmans paru en 1884. La particularité de ce roman est qu´il ne s´y passe presque rien : la narration se concentre essentiellement sur le personnage principal, Jean des Esseintes, un antihéros maladif, esthète et excentrique, et constitue une sorte de catalogue de ses goûts et dégoûts.
ellauri033.html on line 1106: Villiers collabore au Figaro à partir d´avril, puis à Gil Blas en août 1884. À cette époque, il se lie avec Léon Bloy et Joris-Karl Huysmans, qui entretient avec lui une correspondance littéraire, et qui publie À rebours, où Villiers apparaît comme l´un des auteurs préférés du héros, des Esseintes.
ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta.
ellauri145.html on line 690: Huysmans irtautui 1880-luvun aikana naturalisteista, sillä hänen seuraavat teoksensa olivat naturalistisiksi liian dekadentteja ja tyypillisesti väkivaltaisia. Dekadentit oli poliittisesti lähempänä jotain oikeistoanarkisteja vaikka jotkut olivatkin olevinaan punikkeja. Huysmansin uuden tyylin ensimmäinen romaani oli tragikoominen À vau-l’eau (1882). Hänen tunnetuin romaaninsa on vuonna 1884 ilmestynyt A rebours (1884, suom. Vastahankaan), joka kertoo päähahmonsa, tylsistyneen aatelisukuisen henkilön esteettisen dekadenssin kokeiluista. Että ne jaxavatkin olla ikävystyttäviä. Ikävystyneiden joutomiesten hätkäytysyrityxiä. Là-bas (1981) puolestaan kertoo 1880-luvun okkultismin uudelleenheräämisestä. Siinä 1800-luvun satanistien tarina lomittuu keskiajalla eläneen Gilles de Rais’n elämään. Kirjassa on mukana ensimmäistä kertaa omaelämäkerrallinen protagonisti Durtal, joka esiintyy myös Huysmansin kolmessa viimeisessä romaanissa, teoksissa En route (1895), La Cathédrale (1898) ja L´Oblat (1903).
ellauri145.html on line 691: Huysmans toimi myös taidekriitikkona, ja hän oli nostamassa erityisesti impressionistien mainetta.
ellauri145.html on line 693: Hän kirjoitti romaaninsa joutohetkinään, minkä niistä kyllä huomaa. Hänen tyylinsä oli ensin äärimmäisen realistinen mutta muuttui myöhemmin mystillis-esoteeriseksi. Tavallinen kehitys oikeistopaskiaisilla. Émil Zola oli alkuun hänen esikuvansa. Hänen naturalistisen kautensa teoksia ovat Le drageoir aux épices (1874), Marthe (1876), Les sœurs Vatard (1879), En ménage (1881) ja A rebours (1884), joista viimemainittuun perustuu hänen maineensa. Vuonna 1887 Huysmansista tuli Zolan katkera vastustaja ja muutenkin aika paskiainen. Myöhemmällä kehityskaudellaan Huysmans muuttui ankaran katoliseksi. Hizi tääkin oikeistolaistumiskehitys on nähty vitun monessa kynäilijässä. Hän kuvaa eri kehitysvaiheitaan teoksissa En Route (1895), La Cathédrale (1898) ja L’Oblat (1903). Huysmans kuoli sentään vuonna 1907 syöpään. Hänet haudattiin perhehautaan Montparnassen hautausmaalle.
ellauri145.html on line 695: Vittu mikä takinkääntö tolta Huysmansilta! Tää saatananpalvontatouhu oli aivan selvää oikeistoidealismia, tota vitun sielun roudaamista takas kuvaan, josta positivismi oli sen jo kerran heivannut roskakoppaan.
ellauri145.html on line 697: 1890, while composing Là-bas, Huysmans was thoroughly fed up with both Zola and Naturalism. He wanted his novel to be “le dernier décarcassement de cette butte croulante qu’on nomme le naturalisme!” (24 July 1890, letter 99:200). Luhistuva kuoppa. Tarkoitti takuulla peräreikää. Hullua, sehän niitä nimenomaan kiinnosti.
ellauri145.html on line 699: Là-bas did strike a serious blow to the public’s conception of Naturalism. The novel, which opens with a two-page invective against Naturalism, was serialized in L’Echo de Paris, beginning on February 16, 1891. Huysmans’s protagonist, Durtal, feebly defends himself against his friend, Des Hermies, who maligns Naturalism as “du cloportisme” (siiramaisuudesta) while accusing it of having sold out: “Il a vanté l’américanisme nouveau des moeurs, abouti à l’éloge de la force brutale, à l’apothéose du coffre-fort. Par un prodige d’humilité, il a révéré le goût nauséeux des foules, et, par cela même, il a répudié le style, rejeté toute pensée altière, tout élan vers le surnaturel et l’au-delà...” (XII, 1, 6-7).
ellauri145.html on line 707: Durtal admires the documentation of Naturalism, yet wants to open it to the supernatural, to an exploration of both body and spirit: it will be a kind of “naturalisme spiritualiste” that will follow Zola’s route, but in the air.6 This tension between realism and the supernatural lies at the heart of Là-bas, a novel in which Huysmans follows Durtal’s spiritual transformation as he researches medieval and modern Satanism. Là-bas was a scandalous best-seller. It inspired a great deal of public debate, especially since it was published in the same review and at the same time as Jules Huret’s first Enquête sur l’évolution littéraire, a series of sixty-four interviews conducted with major French authors from March 3 to July 5, 1891.7 This series, which asked its interviewees whether Naturalism was dead, was a phenomenal success read by all of Paris.8 Huret caused every non-Naturalist writer to agree that Zola’s brand of Naturalism was obsolete because it neglected humanity’s soul.
ellauri161.html on line 28: Jori Huysmans - Andy Nyölén
ellauri161.html on line 40: Oliko Huysmansin Jori hinuri tai edes bi? Eräät pahentuvat ajatuxestakin. Pikkusen panee epäilemään kuiteskin, eze jaxais muuten vaan kirjoittaa noin paxun kirjan jostakusta ilmipetteristä. Aika läpinäkyvästi se ihastelee kahta uudenaikaista veturia, jotka ovat hänestä kauneudessaan virheettömämpiä kuin yxikään nainen. Selkeästi junamiehiä!
ellauri161.html on line 46: Huysmansin kirjan esipuhetta lukiessa alkoi tuntua että Antti Nyölen on hurahtanut. Ja onhan se! Sense on ize asiassa vähän näkönenkin. Vaan onkohan sekin nonbinääri? Hölmö se on ainakin, se sanoo mm.: Valtaosa Suomen metsien eläimistä on minulle uskomusolentoja. Uskon niihin kernaasti näkemättäkin, kuten enkeleihin. Ne ovat tenhoavia.
ellauri161.html on line 448: Joo ja nimenomaan! Huysmansin jälkipuheesta on ilmeistä, että Au rebours tarkoittikin kirjaimellisesti taantumusta, réaction. Vitun poliisivirkamies halus peruuttaa takas keskiajalle, joka sen miälestä oli apinaköörin historian parasta aikaa, kirkko päätti kaikesta ja hyvin meni. Kristikansan 1000v suruaika, sanoi joku kolleega. Mistä se tähän sitten päätyi? No solipsistis-narsistis-idealistifilosofi Sopen fanittajana, "luotti Schopenhaueriin enemmän kuin omaan järkeensä". No sitä Jorilla ei ollutkaan edes kotitarpeixi. Helvetti mikä ellopää, ja Andy on toinen samanlainen.
ellauri161.html on line 887: Aivan päättömiä otteita. Jotain sekin todistanee. Ernest Hello est mentionné par Joris-Karl Huysmans dans son roman Là-bas en ces termes : « Le véritable psychologue du siècle, se disait Durtal, ce n´est pas leur Stendhal, mais bien cet étonnant Hello dont l´inexpugnable insuccès tient du prodige. »
ellauri161.html on line 986: Bloy ottaa osaa bravuurina ranskalaisten häpeäsotaan 1870-71. Sitten aika toimetonta tunarointia, kunnes vanhemmat kuolevat, ja Bloy alkaa seukata ex-lutkan Anne Marie Roulén kaa, jonka se käännyttää, päinmakuultako selinmakuulle, ei selviä. Anna osoittautuu meedioxi, ja Bloy alkaa vakavammin sekoilla symbolien kaa. Lopulta Anna sekoaa ihan kokonaan ja joutuu pöpilään. Bloy alkaa kaveerata Huysmansin kaa ja tapailee Isle-Adamia. Se on kuin André Breton, joutuu aina kaverien kanssa hakauxiin. La mort de Barbey d´Aurevilly en avril 1889 puis celle de Villiers de l´Isle-Adam en août l´affectent profondément, tandis que son amitié avec Huysmans se fissure. Elle ne survivra pas à la publication de Là-Bas (1891), où Bloy se trouve caricaturé.
ellauri206.html on line 245: Jos joku sanoo digaavansa Huysmansia voi heti päätellä että se on kusipää, tarkemmin sanoen joku oikeistopaskiainen luultavasti.
ellauri206.html on line 252: IL fréquente le salon de Charles Buet, où il rencontre Jules Barbey d'Aurevilly, Joris-Karl Huysmans, François Coppée, Léon Bloy, Laurent Tailhade et autres cretins. Il rencontre Edmond de Goncourt, avec qui il restera lié jusqu'à la mort de ce dernier en 1896, et qui fut son principal protecteur. Edmond de Goncourt, dans la récente édition complète en 22 volumes du Journal des Goncourt, se montre curieux de toutes les questions sexuelles et particulièrement de l'homophilie. À partir de 1884, Edmond de Goncourt, jusque-là banalement réactionnaire, devient un antisémite enragé, Jésus l'a sauvé après 27 années d'homosexualité. Il se veut esthète et dandy en même temps qu'explorateur tapageux du vice et de la vulgarité, curieux assemblage qui verse souvent dans le pire mauvais goût, et qui lui vaut le mépris hautain de Robert de Montesquiou, dont Lorrain, pour sa part, fait volontiers sa tête de Turc pour sa prétention à l'élégance et à la chasteté. « Lorrain », écrit Léon Daudet dans ses Souvenirs, « avait une tête poupine et large à la fois de coiffeur vicieux, les cheveux partagés par une raie parfumée au patchouli, des yeux globuleux, ébahis et avides, de grosses lèvres qui jutaient, giclaient et coulaient pendant son discours. Son torse était bombé comme le bréchet de certains oiseaux charognards. Lui se nourrissait avidement de toutes les calomnies et immondices. »
ellauri206.html on line 263: "Missä mielessä elämän pitää olla oikeutettua? Kaikki eläimet ja selvästi useimmat ihmiset elävät kokematta koskaan vähäisintäkään tarvetta perustella yhtikäs mitään. He vain elävät koska elävät, niin he ajattelevat, sitten he arvattavasti kuolevat koska kuolevat, ja heidän analyysinsä päättyy siihen. Ainakin Huysmans-asiantuntijana minä koin, että minun oli pystyttävä vähän parempaan." LOL missä suhteessa parempaan?
ellauri219.html on line 577: Nyt Lillokin siteeraa katollista pensasmystikkaa. Niitä on kuultu jo aivan simona. Tuomas Kempiläistä, Simone Weiliä, se yx kaveri jostain Hollannista jota Huishaismanni fanitti jonka nimeä ei löydy, jne jne. Huysmans jäi maitojunaan 1871 sodasta kun sille tuli dysenteria eli plödät housuun. Se kuoli izeaiheutettuun suusyöpään paljon myöhemmin.
ellauri254.html on line 358: Primary influences on the movement weren't merely western writers such as Brix Anthony Pace, Paul Verlaine, Maurice Maeterlinck, Stéphane Mallarmé, French symbolist and decadent poets (such as Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine and Charles Baudelaire), Oscar Wilde, D'Annunzio, Joris-Karl Huysmans, the operas of Richard Wagner, the dramas of Henrik Ibsen or the busty broad and toyboy philosophy of Arthur Schopenhauer and Friedrich Nietzsche.
ellauri365.html on line 245: Joris-Karl Huysmans, Antoine Guillemet et Tourgueniev (la princesse Mathilde voulait venir à tout prix, masquée...
ellauri365.html on line 252: Noita jättikyrpiä oli myös Nipsun Painovoiman sateenkaaressa. Vitun homoja. Ja Huysmans tietysti. Nyölen olis nauttinut.
xxx/ellauri139.html on line 1030: En 1775 paraît sa première pièce majeure Le Dix-huitième siècle. C’est une satire en vers qui donne la caricature de son temps ; la philosophie y est le principe de la « chute des arts », de la « perte des mœurs ». Tout y est matière à charge : la bourgeoisie, la noblesse, le clergé libertin ; la littérature du moment y est passée au peigne fin. Des généralités sociales, on passe bientôt aux attaques ad hominem ; à la fin de la satire, du reste, le nom honni paraît enfin : Voltaire. Le Dix-huitième siècle est véritablement à sa parution, et pour reprendre le mot de Huysmans, « un météore dans le champ littéraire » de l’époque. Il n'est pas de bon ton, La critique se dechaine.
xxx/ellauri154.html on line 223: Moreau’s contemporaneous viewers also focused on Salome as “femme fatale” (perhaps most famously, the Symbolist novelist and art critic J. K. Huysmans in his novel À rebours).
xxx/ellauri176.html on line 453: Barney d'Aurevilly oli lopettanut Vastahankaan-artikkelinsa näihin virkkeisiin: "Baudelaire, satanisti joka kuoli uudelleen syntyneenä kristittynä oli selkeästi Huishaismannin roolimalli. Pahan kukkien ilmestyttyä minä sanoin Baudelairelle: Teillä ei ole enää muuta järkeenkäypää vaihtoehtoa kuin pistoolinpiippu tai krusifixin eteen polvistuminen. Baudelaire polvistui krusifixin eteen. Tekeeköhän Vastahankaan-romaanin kirjoittaja saman ratkaisun? Baudelaire ei tosin koskaan kääntynyt samassa mielessä kuin Huysmans. Baudelaire oli liika fixu krusifixixi. Huisman ei. Ei Nyölökään.
xxx/ellauri176.html on line 566: Huysmans | * | * | * | | | * |
xxx/ellauri208.html on line 74: einexiä. Huysmansin aikanakin
36