ellauri033.html on line 638: Apinan iäisyyden paras toivo - jos se ylipäänsä on niin tärkeetä - on bylsintä, jotta sen geenit edes jatkaa maista vaellustansa. Tai sit voit tandoorikanan lailla toivoa, ezun meemit jättää kylmään kiveen jotain jälkeä. Kuten myös esim. homo Yeats. Tai Horatius: monumentum aere perennius.
ellauri043.html on line 5259: Keskittymällä kovemmin mä kekkaan hienosyisempiä runoja, ikuisia monumentteja kuin Horatius, ja kaiken mazkun läpäisee mun kitara, as it gently weeps!
ellauri053.html on line 194: Runoja ennen laulettiin, nyt kuiskitaan vuoteen vieressä tai luetaan sisältä. Horatiusta ei enää laulettu. Niiskuneiti luki Vilijonkan tädille ääneen runoja. Täti halus mieluummin Tex Willeriä. Sit on vielä tää mun ja Aarnen tapa, hyräillään mukana vähän nuotin vierestä, kun suuremmat tekijät hoilottavat.
ellauri053.html on line 654: Kouluajan Horatius varotti kuplamaista ltn Boruvkaa nahkitakkisen naispoliisin valkin pullistamasta nutturasta ja joutsenkaulasta:
ellauri054.html on line 146: Mit vit? Ettäkö Hermann Grimm ihaili Rafu Valde Emersonia?! Kaikkea vielä. Patbrlruuna ja klientti meinaa nykyään eri asioita kuin Roomassa. Yhtä vittumaisia. Kirjeet oli vähän kuin plokit nykyään, kaikille tarkotettuja. Sen ajan sometusta. Montaigne apinoi Senecaa mut oli muuten epikuurolainen kuten Horatius ja sen porsas.
ellauri055.html on line 259: Horatius:
ellauri109.html on line 463: Flaubert liikuttuu enemmän Fontainen puluista kuin koko Lamartinen tuotannosta. Ihan pelkästä aiheesta! No nehän olikin sateenkaaripuluja. La fable est mentionnée par Horace comme « les deux pigeons si connus » dans ses Épîtres en 19 ou 18 av. J.-C. Horatius ja sen Fuscus oli kuin Nemin far och pappa.
ellauri141.html on line 40: (Horatius: Runoudesta. Suom. J.K. Hidén.)
ellauri141.html on line 45: Quintus Horatius "Veltto" Flaccus (8. joulukuuta 65 eaa. – 27. marraskuuta 8 eaa.) oli roomalainen runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä latinaksi kirjoittaneista runoilijoista. Horatius oli vapautetun orjan poika. Hän kuului Vergiliuksen tavoin Maecenaksen ylläpitämään kirjailijapiiriin. Parhaiten Horatiukselta tunnetaan nykypäivän yleinen lausahdus carpe diem eli tartu hetkeen tai kirjaimellisesti poimi päivä.
ellauri141.html on line 47: Horatius syntyi Etelä-Italiassa, Venusiassa, varmaan 5:ntenä poikana vapautetun orjan perheeseen. Perheellä oli varallisuutta hankkia pieni maatila ja he halusivat antaa pojalleen parhaat mahdollisuudet omaa elämäänsä varten. (Hauska tahaton korrelaattivirhe.) Vanhemmat lähettivätkin poikansa opiskelemaan Roomaan, mutta eivät halunneet tätä kouluvuosien ajaksi vieraiden vieraiden kasvatettavaksi, joten he antoivat maatilansa vuokralle voidakseen asua poikansa luona. Horatius muisteli siitä huolimatta nuoruuttaan ja vanhempiaan suurella lämmöllä.
ellauri141.html on line 49: Horatiuksen nuoruudessa Rooman valtakuntaa piinasivat poliitikkojen valtakamppailut, salamurhat ja sisällissodat. Horatiuskin osallistui sisällissotaan, mutta häviäjän eli Brutuksen puolella. Hänen oli onnistunut nousta päällikön asemaan ja hänen oli tarkoitus osallistua Filippoin taisteluun. Taistelun alkaessa hän kuitenkin heitti kilpensä ja aseensa maahan ja juoksi pakoon.
ellauri141.html on line 54: Taiteiden suosija ja Augustuksen ystävä etruskioletettu Maecenas syötti Flaccuxelle vatruskoita ja lahjoitti sille maatilan läheltä Tivolia. Horatius oli tyytyväinen, sillä nyt hän saattoi elää tuntemattomuudessa maaseudulla tavallisten ihmisten parissa ilman toimeentulohuolia. Eikä tivolikaan ollut häirizevän lähellä. Maecenaan kautta hän ystävystyi Vergiliuksen ja Variuksen kanssa. Heidän kanssaan Roomasta Brundisiumiin tehtyä matkaa hän myöhemmin kuvaili purevan satiirisesti kirjeissään.
ellauri141.html on line 63: Horatius antaa ymmärtää että Maecemas oli nyhverö. Muze tajusi runoseppojen propaganda-arvon. Maecenas kerskui olevansa upporikkaita Kilniuxia äidin puolelta. Se omisti vaikuttavan huvilan Tivolissa Rooman lähellä. Siitä on jäljellä auditorio. Osa Maecenaksen omaisuudesta oli perintöä vanhalta suvulta, jonka hän väitti johtavan juurensa aina etruskeihin asti. Maecenaan valta tuli kuitenkin lähinnä läheisestä ystävyydestä keisarin kanssa.
ellauri141.html on line 66: Testamentissaan Maecenas pyysi että Augustus pitäisi huolta Horatiuksen asioista. Kovinkaan kauan ei keisarin tarvinnut sitä tehdä, sillä runoilija kuoli vain muutaman viikon mesenaattinsa jälkeen. Horatius haudattiin Roomaan Esquilinus kukkulalle.
ellauri141.html on line 68: Useat Horatiuksen käyttämät runomitat ovat kreikkalaisten kehittämiä, ja niiden täydellinen ymmärtäminen vaatii antiikin Kreikan kirjallisuuden tuntemusta. Horatiuksen oodit taas olivat ainutlaatuisia ja ilmestyessään uusi muoto Rooman kirjallisuudessa. Niiden ymmärtäminen ei vaadi midiä. Ne poikkesivat suuresti esimerkiksi Catulluksen lyyrisestä tuotannosta. Lähimpinä esikuvina Horatiukselle olivat kreikkalaiset runoilijat Alkaios ja Arkhilokhos. Oodeissa Horatius käsitteli sekä henkilökohtaisia kokemuksiaan että esikuvilta lainattuja aiheita, esimerkiksi maalaiselämän ylistystä. Monet hänen oodeistaan ovat hyökkäyksiä hänen aikalaisiaan vastaan tai pilkkarunoja heistä. Oodeissa tulevat esille liiallisuuksien välttäminen eli kultainen keskitie, ajan nopea kuluminen, oikeaan hetkeen tarttuminen, rakkaus, viini, isänmaallisuus ja terve itsetietoisuus. Kuulostaa izehoitokirjalta.
ellauri141.html on line 70: Horatiuksen jambimittaisista oodeista kootulle teokselle on myöhemmin annettu nimi Epodes. Epodeissaan Horatius kehitteli oodien runomittaa Arkhilokhoksen mallin mukaisiksi säepareiksi. Hän ilmaisi niissä oman aikansa roomalaisten huolia ja toiveita, poliittisia aiheita sekä rakkauden tunteita.
ellauri141.html on line 73: Kahdeksassatoista satiirissaan (Sermones, 'Pakinoita') Horatius nojautui Luciliuksen kehittelemään tyyliin. Myös Pindaros on niiden innoittaja, ja toisin päin ajateltuna Horatius on ehkä huomattavin Pindaroksen runouden ymmärtäjä.
ellauri141.html on line 109: Quintus Horatius Flaccus (8th of December, Ab Urbe Condita 689, B. C. 65 - 27th of November, B. C. 8) was born at or near Venusia (Venosa), in the Apennines, on the borders of Lucania and Apulia. His father was a freedman, having, as his name proves, been the slave of some person of the Horatia gens. As Horace implies that he himself was ingenuus, his father must have obtained his freedom before his birth. He afterwards followed the calling of a coactor, a collector of money in some way or other, it is not known in what. He made, in this capacity, enough to purchase an estate, probably a small one, near the above town, where the poet was born. We hear nothing of his mother, except that Horace speaks of both his parents with affection. His father, probably seeing signs of talent in him as a child, was not content to have him educated at a provincial school, but took him (at what age he does not say, but probably about twelve) to Rome, where he became a pupil of Orbilius Pupillus, who had a school of much note, attended by boys of good family, and whom Horace remembered all his life as an irritable teacher, given unnecessarily to the use of the rod. With him he learnt grammar, the earlier Latin authors, and Homer. He attended other masters (of rhetoric, poetry, and music perhaps), as Roman boys were wont, and had the advantage (to which he afterwards looked back with gratitude) of his father’s care and moral training during this part of his education. It was usual for young men of birth and ability to be sent to Athens, to finish their education by the study of Greek literature and philosophy under native teachers; and Horace went there too, at what age is not known, but probably when he was about twenty. Whether his father was alive at that time, or dead, is uncertain. If he went to Athens at twenty, it was in B. C. 45, the year before Julius Cæsar was assassinated. After that event, Brutus and Cassius left Rome and went to Greece. Foreseeing the struggle that was before them, they got round them many of the young men at that time studying at Athens, and Horace was appointed tribune in the army of Brutus, a high command, for which he was not qualified. He went with Brutus into Asia Minor, and finally shared his defeat at Philippi, B. C. 42. He makes humorous allusion to this defeat in his Ode to Pompeius Varus (ii. 7). After the battle he came to Italy, having obtained permission to do so, like many others who were willing to give up a desperate cause and settle quietly at home. His patrimony, however, was forfeited, and he seems to have had no means of subsistence, which induced him to employ himself in writing verses, with the view, perhaps, of bringing himself into notice, rather than for the purpose of making money by their sale. By some means he managed to get a place as scriba in the Quæstor’s office, whether by purchase or interest does not appear. In either case, we must suppose he contrived soon to make friends, though he could not do so by the course he pursued, without also making many enemies. His Satires are full of allusions to the enmity his verses had raised up for him on all hands. He became acquainted, among other literary persons, with Virgil and Varius, who, about three years after his return (B. C. 39), introduced him to Mæcenas, who was careful of receiving into his circle a tribune of Brutus, and one whose writings were of a kind that was new and unpopular. He accordingly saw nothing of Horace for nine months after his introduction to him. He then sent for him (B. C. 38), and from that time continued to be his patron and warmest friend.
ellauri141.html on line 116: Horatius">Riimini rupiset osa I
ellauri141.html on line 159: Ottakaat aiheenne, kirjoittajat, voimienne mukaan ja punnitkaa kauan, mitä hartiat jaksavat kantaa, mitä eivät. Sitä, joka voimainsa takaa on aiheensa valinnut, ei petä esitystapa eikä selvä järjestys. Järjestyksen etu ja sulo on oleva se, joll'en erehdy, että runoilija juuri nyt sanoo, mitä hänen tällöin tulee sanoa, sekä lykkää ja jättää nykyhetkellä moniaat asiat. Sanojen yhdistämisessä valitkoon ilmoitetun runoteoksen tekijä myös hienosti ja arasti sanan ja hyljätköön toisen. Erinomaisesti olet lausunut, jos ovela yhdistys tekee tutun sanan ikäänkuin uudeksi. Jos ehkä on tarpeellista vereksillä nimityksillä osoittaa outoja käsitteitä, käypi laatuun tekaista vanhanaikuisille Cetheguksille kuulumattomia sanoja, ja ujosti käytetty vapaus kyllä myönnetään; vieläpä uudet ja äsken tehdyt sanat saavat hyväksymistä osakseen, jos ne valuvat esiin anglosax- korjaan kreikkalaisesta lähteestä säästäväisesti johdettuina. Mutta miksi Roomalainen antaisi Caeciliukselle ja Plautukselle sen oikeuden, mikä on riistetty Vergiliukselta ja Variukselta? Miksi minua kadehditaan, jos voin lisätä vain muutamia sanoja, kun Caton ja Enniuksen kieli on rikastuttanut isäimme puhetta ja tuottanut uusia nimiä esineille? On aina ollut luvallista ja on edelleen tuottaa julkisuuteen sana, jolla on nykyhetken leima. Kuten metsät muuttavat lehtensä nopeiden vuosien kuluessa ja edelliset varisevat, siten katoavat vanhat sanatkin ja nuorien tavoin kukoistavat ja varttuvat äsken syntyneet; kuulummehan kuololle kaikkineinme: joko nyt meri sisämaahan johdettuna suojelee laivastoja pohjantuulilta, kuninkaan arvoinen työ, tai kauan hyödytön ja vain airoille sovelias suo elähyttää läheisiä kaupunkeja ja kokee kovaa auraa, tai joki on muuttanut suuntansa, joka oli vainioille vahingollinen, sille kun on osoitettu parempi tie; kuolevaisten teot katoavat, ja vielä vähemmän kieliparsien arvo ja sulo pysyy elävänä. Monet sanat syntyvät uudestaan, jotka jo hävisivät (esim buli), ja monet häviävät, jotka nyt ovat arvossa (Danny: nuoret mimmit), jos käyttö niin tahtoo, millä puhumisen suhteen on mielivalta, oikeus ja ohjeet. (Horatius: Runoudesta. Suom. J.K. Hidén.)
ellauri141.html on line 341: Pientä epäselvyyttä vallizee siitä oliko Flaccus sittenkään epikurolainen vaiko ize asiassa salastoalainen. Bisexuaaliko vaiko vaan asexuaali? Ehkä molempia. Satiiri tulee sanasta satura, roomalainen rosolli. Kaiken kaikkiaan voi sanoa että Flaccus oli vitun kuivakka, lähes Kimmo Koskenniemi-luokan pedantti. Häneltä puuttuu välittömyyttä, lainataxemme Eero Kivikaria. Vaikka toisinaan Horatius voi mennä suorastaan arveluttavan pitkälle, kuten esimerkixi epoodeissa 8 ja 12. Blame Horace’s snaky, samba-like rhythms and the culture that spawned the poems. Horace is fond of wordplays, including subtly allusive bilingual wordplays.
ellauri141.html on line 404: The solfege system (Do, Re, Mi), which is the theme of a song by the Von Trapp children, is just a small sample of Horace's all-pervasive influence on western culture, even among people who might never have heard the name Quintus Horatius Flaccus. Horace was not just a superb literary craftsman, but a musician, songwriter and entertainer for the Roman elite, creating a new Latin idiom derived from Greek lyric song. A final chapter, "Horace, Guido and the Do-re-mi Mystery", the result of careful research and detective work, argues that Guido d'Arezzo, an eleventh-century Benedictine choirmaster, used the melody of Horace's Ode to Phyllis (alla) to invent the do-re-mi mnemonic, but applied it to an eighth-century Hymn to John the Baptist ("Ut queant laxis") by Paul the Deacon, keeping the true source secret. A musical comparison of the Horatian melody and Guido's version of "ut-re-mi" is included. Lyons' verse translation of the Odes was named a Financial Times Book of the Year (1996) and was welcomed as 'a wonderful rendering of one of the great, central poets in the European tradition.'
ellauri141.html on line 457: Kiplingin mielirunoilija oli Horatius
ellauri141.html on line 583: Nietzschen mielirunoilija oli Horatius
ellauri155.html on line 785: It’s a great illustration of an important biblical truth: Redemption. It’s a word from the slave market. A slave could be redeemed, set free from their old way of life with a suitable sum of mmmooonneeeyyy! Horatius Flaccus was a son of a redeemed slave, and much good did that do to him. And Epictetus was another one.
ellauri162.html on line 483: Silti on paikallaan huomauttaa, että vaikka hänen vihansa Vergiliusta kohtaan oli sangen maltillista ja vaikka hän tunsi vain hyvin hillittyä ja perin ulkokohtaista viehtymystä Ovidiuksen säkenöivin verbaalisiin ryöpytyksiin - niin Horatius, tuo toivoton köntys, joka lepertelee, veikistelee ja vitsailee väkinäisesti kuin väsähtänyt klovni ja elegantisti kuin elefantti, sai osakseen des Esseintesin rajattoman halveksunnan.
ellauri206.html on line 371: Toinen pikakelaus eikä aikaakaan niin voi kauhistus: Helmi on jo maisteri! Niin se aika pakenee, eheu fugaces labuntur anni, kuten leukavasti laukaisi Horatius, se lerppana.
ellauri266.html on line 215: Kirjailijan oppineisuus ja klassinen sivistys näkyy mm. Byörkin lukuvalinnoissa: antiikin kirjallisuutta, Ovidiusta ja Horatiusta. Teatteri Apollossa näytettiin parhaillaan Strindbergin Neiti Julieta, jossa Asta Nielsen oli pääosassa. Byörkin olisi tehnyt mieli mennä katsomaan sitä, mutta hän tiesi, etteivät Gustav-setä ja Lotte-täti olleet ihastuneet Strindbergin näytelmiin ja Lisbet voisi ehkä pahastua, jos hän menisi katsomaan niin rohkeata dekolteeta.
ellauri321.html on line 452: Quintus Horatius Flaccus, Carmina I.22, Lalage eli naisen pää
ellauri321.html on line 454: Lalage on yksi monista Horation runouden naisista, joita pidetään enemmän kreikkalaisena hetairaina, joka on palkattu soiraamaan ja hyvään keskusteluun sekä seksuaalipalveluihin, kuin tavallisena hevosprostituoituna. Naisten kreikkalaiset nimet ja rooli runoilijan miesten katseen idealisoituina kohteina viittaavat siihen, että useimmissa tapauksissa tämä oletus on oikea. Tässä runossa, joka on osoitettu ystävälleen Aristius Fuscukselle, runoilijalle ja kieliopilleen, Horatius (65-8 eaa.) ilmeisesti juhlii voimakasta suojasexiä, jonka hän saa omistautumisestaan Lalagelle, kuten rakkausrunoilija Tibullus (n. 55-19) teemalle. eaa.) kohtelee elegissään rakastettuaan Deliaa ( Elegiae I.2.25-32), jossa hän ylpeilee varmuusvälineestä, jonka Venus myöntää rohkeille ystäville. Horatian runo puhuu pikemminkin hänen taiteelleen omistautumisen suotuisasta vaikutuksesta häneen kuin hänen rakkaudestaan naiseen naisena huolimatta sen viimeisissä riveissä olevista siroista sanallisista viittauksista 6. vuosisadalla eaa. kreikkalaisen lyyrisen runoilijan Sapphon ( 31.3-5 ) rakkausrunoihin ja Catulluxeen (n. 84-64 eaa.) (Carmina 51.5). Tutkijat keskustelevat siitä, missä määrin Horatius on leikkisä vai ironinen tässä; hänen viileä irtautuminen kiintymyksensä kohteesta on johtanut oletukseen, että Lalage ("Puhuilija") ei itse asiassa ole nainen, vaan pikemminkin parraton poikanen.
xxx/ellauri123.html on line 779: "Pierre" de Ronsard oli Plejadin johtohahmo ja hovirunoilija. Hänen esikuviaan olivat antiikin ja Italian runoilijat Pindaros, Anakreon, Horatius ja Francesco Petrarca. De Ronsard kirjoitti ensi sijassa runkkaus- ja luonnonlyriikkaa ja julkaisi viisi runokokoelmaa ja useita sonettikokoelmia.
xxx/ellauri354.html on line 153: Juvosen vanhemmat olivat vaatekauppias Juho Petterinpoika Juvonen ja Impi Maria Liimatainen. Juvonen kirjoitti ensimmäiset runonsa jo kouluvuosinaan, ja hänen mielirunoilijansa oli - ei Horatius vaan - Emily Dickinson.
xxx/ellauri354.html on line 174: Yhtä ukulimainen H.K. Riikonen (jonka mielirunoilija oli Horatius) kirjoitti Kaizusta muistokirjoituxen niinkin äskettäin kuin 2023. Satavuotispäiväxi, melkein.
33