ellauri078.html on line 147: Dickinson found the conventional religious wisdom the least compelling part of these arguments. From what she read and what she heard at Amherst Academy, scientific observation proved its excellence in powerful description. The writer who could say what he saw was invariably the writer who opened the greatest meaning to his readers. While this definition fit well with the science practiced by natural historians such as Hitchcock and Lincoln, it also articulates the poetic theory then being formed by a writer with whom Dickinson’s name was often later linked. In 1838 Emerson told his Harvard audience, “Always the seer is a sayer.”
ellauri098.html on line 444: Alexanteri Suuri, Rowan Atkinson, Sirius Black, Bugs Bunny, Borat, Samuel Butler, Julia Child, John Cleese, Wile E. Coyote, Celine Dion, Thomas A. Edison, Stephen Fry, Frederico Fellini, Richard Feynman, Ben Franklin, Garfield (president), Garfield (cat), Hugh Grant, Annie Hall, Tom Hanks, Werner Heisenberg, Alfred Hitchcock, David Hume, Katariina Suuri, Henry Kissinger, Karl Lagerfeld, Tyrion Lannister, N.Macchiavelli, J.S. Mill, Karl Popper, Murray Rothbard (laissez-faire), Bertrand Russell, Babe Ruth, R2-D2, Socrates, Leonardo da Vinci, Voltaire, Frank Zappa
ellauri156.html on line 234: As I read these verses in 2 Samuel, I am reminded of the Alfred Hitchcock movie, “Rear Window.” If my memory is correct, Jimmy Stewart and Grace Kelly star in this thriller about a photographer who is recovering from an injury and confined to his apartment. From out of his “rear window,” Stewart watches his neighbors through their windows. Eventually he uncovers a murder and is almost killed himself, along with his girlfriend. Älä pieni perssilmä kazo minne vain.
ellauri163.html on line 803: Heikosti tuli Arsene sisään, koska kohtaus tulkitaan usein raiskauskohtaukseksi, vaikka se päättyy siihen, että Mouchette syleili Arsenea, eikä selvästikään vastusta. Lisäksi myöhemmin, vaikka hiän itkee "tapahtumasta" ja yrittää kertoa siitä äidilleen, hiän puolustaa Arsenea myös Mathieulle (jota ei siis tapettu, vahvistaen edelleen ajatusta siitä, että edellinen yö oli unelma) ja hiänen vaimolleen hiänen "rakastajanaan". Joten se, että hiän ei pakene Arsenen alta, kuten hän voisi helposti paeta toipuvaa epileptikkoa, se, että hänen "piilopaikkansa" pöydän alla on puolinainen, se, että hiän syleilee hänen eteenottoa, ja se, että hiän kutsuu häntä "rakastajakseen", näyttävät kaikki heikentävän raiskausargumenttia (paitsi tietysti, jos tämä toimivalta on vastuussa lakisääteisestä raiskauksesta pelkästään alaikäisyyden perusteella), ja osoittaa enemmän kuin puoliksi hiänen syyllistyneen semiviettelyyn (paizi oletettavasti neitseellinen teini-ikäinen tyttö voisi kokeilla sitä aika kömpelösti vanhemmalla miehellä). Tämä elokuvan osa-alue ja sen loppu ovat olleet melkein yhtä kiistanalaisia kuin Sam Peckinpahin Straw Dogsin tai Alfred Hitchcockin Marnien "raiskauskohtaukset", jotka eivät yksinkertaisesti olleet sitä. Luonnollisesti kriittisen cribbingin (hevosten puun puremisen) vuoksi useimmat kriitikot ovat toistaneet väitteen, että näiden kahden välinen seksi oli raiskaus. Mutta me setämiehet kyllä tiedämme! On neitojen kanssa oltu kohta sata vuotta, juu juu, kohta sata vuotta, juu ja kohta sata vuotta! Se neitii jälkeenpäin mua vielä kiitti, se mua vielä kiitti, se mua vielä kiitti.
ellauri214.html on line 169: In fiction, a MacGuffin (sometimes McGuffin) is an object, device, or event that is necessary to the plot and the motivation of the characters, but insignificant, unimportant, or irrelevant in itself. The term was originated by Angus MacPhail for film, adopted by Alfred Hitchcock, and later extended to a similar device in other fiction.
ellauri214.html on line 175: In contrast to Hitchcock's view of a MacGuffin as an object around which the plot revolves but about which the audience does not care, George Lucas believes that "the audience should care about it almost as much as about the dueling heroes and villains on-screen (i.e. not at all)." Lucas describes R2-D2 as the MacGuffin of the original Star Wars film,and said that the Ark of the Covenant in the Bible, or the titular MacGuffin in Raiders of the Lost Ark, was an excellent example as opposed to the more obscure MacGuffin in Indiana Jones and the Temple of Doom and "feeble" MacGuffin in Indiana Jones and the Last Crusade.
ellauri219.html on line 921: Sir Alfred Hitchcock, British film director, (1899-1980)
ellauri266.html on line 316: If you like looking at trees, this may be your movie. I don't understand the complete lack of negative critic reviews here. Maybe it's my fault for being able to remember what it's like to watch truly well-directed films. Have today's critics forgotten what it's like to go see a film by Hitchcock or Wilder or even Blake Edwards or Ron Howard. Those guys knew how to tell a story. What we have here is a good example of bad storytelling.
ellauri267.html on line 97: Based on the novel by Walter Wager, "Telefon" has not aged well because it'(TM)s so dependent on the cold war tension that existed between the USSR and the US in the Seventies. The film is basically a cat-and-mouse game with Soviet agent Major Grigori Borzov (Charles Bronson, that's right Bronson is a commie) tracking rogue Russian scientist Nicolai Dalmchimsky (Donald Pleasence) across America to prevent him from activating sleeper agents. Borzov is assisted by Barbara (Lee Remick. fresh from "The Omen") who asks more annoying questions than necessary, leading the audience to believe she may not be completely true to the motherland. The film's middle section is dragged down by repetitive bomb scares. Dalmichimsky is working from outdated intelligence so his targets are all de-classified U.S. Military installations. Once Borzov realizes the pattern and hones in the next target the action shifts to a more linear chase that'(TM)s further heightened by Barbara'(TM)s loyalties. But the ultimate showdown is deflating because beyond some silly disguises Pleasence's Dalmichimsky is never built up to be a threat. Director Don Siegel uses his flair for montage to craft a his action sequences without dialogue. "Telefon" is a road movie, much like Alfred Hitchcock's "Saboteur" and "North by Northwest" had their leads criss-crossing America here we see plenty of seventies architecture including San Francisco's Hyatt Regency Hotel (used in "The Towering Inferno") and a modernist house resting on top of a barren rock outcropping. The supporting cast is uniformly good (but trapped in underwritten roles), and it'(TM)s nice to see veteran character actors Alan Badel and Patrick Magee playing snotty KGB strategists, and Tyne Daly in a small (and ultimately irrelevant role) as a computer geek. Trivia note: The poem that activates the Russian sleeper agents was used by Quentin Tarantino in "Death Proof" as the lines Jungle Julia has her listeners recite to Butterfly. The lines are an excerpt of the poem "Stopping by Woods on a Snowy Evening" by Robert Frost. "The woods are lovely, dark and deep. But I have promises to keep, And miles to go before I sleep, And miles to go before I sleep."
ellauri332.html on line 320: Ehkä Alfred Hitchcockin tunnetuin ja tunnustetuin elokuva "Psycho" on klassinen kauhutrilleri, jota pelataan vielä tänäkin päivänä jokaisena Halloweenina. Elokuvan pääosassa Anthony Perkins on henkisesti epävakaa hotellin omistaja, jolla on paljon synkkiä salaisuuksia piilossa rakennuksessa, jossa hän työskentelee. Psycho" tuli pioneerinimikkeeksi kauhuelokuvien genren suhteen. Julkaisuhetkellä elokuva oli kuitenkin kiistanalainen sen tuolloisen tabusisällön kuvauksesta. "Järkyttävät" kohtaukset sisälsivät: naimaton pariskunta nai, jakavat sängyn ja näytetään paljas derrière...Gäsp. Ei jaxa.
ellauri332.html on line 371: Toisen pullonokkadelfiinin Alfred Hitchcockin kuuluisa kauhutrilleri "The Birds" ei täyttänyt vain Leaa, Pikiä ja Rikua pelolla ja pelolla, vaan myös elokuvan päänäyttelijä Tipi Hedrenin! Hitchcockin ja Hedrenin suhde kuvauspaikalla oli surullisen kireä, mikä herätti kiistaa elokuvan ympärillä.
ellauri332.html on line 372: Kerrottiin, että Hitchcock käytti elokuvassa oikeita lintuja, mikä tarkoitti, että Hedrenin piti viettää päiviä lintujen kimppuun joutuneena. Jatkuva irtohöyhenien ja löysän linnunkakan hyökkäys loukkasi Tippyn lähes vakavasti ja uuvutti myös henkisest.
ellauri403.html on line 206: Amerikkalaisilla on kaxikin Psihopat nimistä trilleriä. Blochin vlta 59, josta tehtiin Pikin rakastama Hitchcock-elokuva pääosissa Anthony Perkins ja Janet Leigh, sekä Easton Ellisin Amerikanskij Psihopat vlta 1991. Tässä paasossa olis tarkoitus kazoa oliko sukupolven aikana tapahtunut mitään muutosta.
xxx/ellauri127.html on line 140: This chapter gives a brief history of the émigré travelogue in and about America from Alexis de Tocqueville to Simone de Beauvoir, by way of introducing the four authors studied in this book: Vladimir Nabokov, Robert Frank, Alfred Hitchcock and Wim Wenders. Elsa Court argues that the outsider’s perspective has shaped representations of modern America through restless mobility, drawing a portrait of the modern highway shaped by the needs and cravings of the motorist. In the context of mobilities studies’ recent embrace of the humanities, Court makes an important case for the re-examination of the fixed places designed to facilitate motion—motel, gasoline station, roadside restaurant, as well as signage and memorials—and the roadside’s redesignation from so-called non-place to modern American topos.
xxx/ellauri167.html on line 683: Kokeiltuaan LSD:tä loppuvuodesta 1961 Leary ryhtyi myös sen puolestapuhujaksi, ja tutkimustoiminta alkoi yhä enemmän muistuttaa vapaamuotoista viihdekäyttöä. Tämä ja Learyn suosio jatko-opiskelijoiden piirissä herätti kasvavaa närää yliopiston johdossa, ja lopulta psilosybiiniprojekti lopetettiin vuoden 1962 loppuun mennessä. Toukokuussa 1963 Alpert ja Leary erotettiin tehtävistään, Alpert psilosybiinin antamisesta ensimmäisen vuoden opiskelijalle (yliopiston kanssa tehty sopimus nimenomaisesti rajoitti psilosybiinitutkimuksen vain jatko-opiskelijoihin) ja Leary luennointivelvollisuuksiensa laiminlyömisestä. Leary, Alpert ja muut psilosybiiniprojektissa mukana olleet siirtyivät Meksikoon jatkamaan kokeitaan ja perustivat ”kesäleirin” vanhaan hotelliin Zihautanejoon. Heidät häädettiin sieltä ennen pitkää, ja lopulta he vuoden 1963 lopulla asettuivat Hitchcockin suvun 64-huoneiseen kartanoon Millbrookiin, New Yorkiin.
15