ellauri053.html on line 114: Henri Bergson lupasi tulla, angstaa pilakuvassa Worthin mekkoon ahtautunut salonginemäntä.
ellauri053.html on line 116: Henri Bergson, in full Henri-Louis Bergson, (born Oct. 18, 1859, Paris, France—died Jan. 4, 1941, Paris), French philosopher, the first to elaborate what came to be called a process philosophy, which rejected static values in favour of values of motion, change, and evolution. Voila: Henri Bergson's bold and sweeping conception of a panpsychic world charged with élan vital.
ellauri054.html on line 348: Swiftin hevosen nimi oli Houyhnhnm. Heppahullussa hepat hirnuu Hirn. Yrjö Hirn oli estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori. Sittemmin virat erotettiin. Aarne hoiti estetiikan ja Hannu nykyiskansain kirjallisuuden pallia. Hannun palli ainakin on uhanalainen. Hirn oli armoitettu esseisti. Punaposken kamu Göran Schildt (hönö purjehtija) vähän kritisoikin Hirniä. Hirn oli oman aikansa punaposki. Mulla taitaa olla myös jotain läpysköitä Emil ja Henrik Zilliacuxilta Callen peruja. Niitä ei ole suomennettu valittaa HK:n sininen.
ellauri055.html on line 873: F.E. "Taata" Sillinpää syntyi 1888 ja kuoli 1963. 5v nuorempi kuin Wilho ja 2v vanhempi kuin Poju. Sillinpään vanhemmat olivat alun perin Kauvatsalta kotoisin ollut mäkitupalainen Frans Henrik ”Pransu” Koskinen (1851–1921) ja hämeenkyröläinen palvelija Loviisa Vilhelmina ”Miina” Mäkelä (1848–1927), jotka menivät naimisiin vuonna 1882. Sillinpään lapsuusvuosina perhe asui Hämeenkyrön Kierikkalan kylässä Myllykolu-nimisessä mökissä. Palkkapiian poika.
ellauri055.html on line 877: Sillinpää aloitti koulunkäynnin syksyllä 1900 Tampereen Suomalaisessa Reaalilyseossa, asuen ensin alivuokralaisena kirvesmies Janne Davidssonin perheessä Mustanlahdenkadulla Amurissa ja myöhemmin Kuninkaankadulla. Hänen koulutovereitaan olivat muun muassa Lauri Pohjanpää, Brynolf Honkasalo, Arvo Sotavalta ja Bertel Strömmer. Vanhemmat saattoivat tukea häntä vuoteen 1905 saakka, mutta sen jälkeen Sillinpää joutui itse hankkimaan varoja koulun jatkamiseen. Hän saikin jonkin verran rahallista tukea eri tahoilta, mutta tärkeimmäksi tukijaksi tuli tamperelainen tehtailija Henrik Liljeroos, jonka nuorimman pojan kotiopettajana Sillinpää toimi viimeisinä kouluvuosinaan. Sillinpää oli kesäisin myös kotiopettajana Lempäälässä Sotavallan ja Lopen kartanoissa sekä yhden kesän tamperelaisen Aamulehden kesätoimittajana. Sillinpää pääsi ylioppilaaksi 1908 hyvin arvosanoin. Samana vuonna Wilho Pylkkänen läht Kiinan reisulle.
ellauri055.html on line 879: Sillinpää aloitti opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1908 Henrik Liljeroosin sekä tilanomistajien Jalmari Raipalan ja J. A. Sotavallan tuella. Saman vuoden fuxina kuin Poju, joka kyllä opiskeli sitten pitempään, kokonaista 9v. Hän aloitti filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla tarkoituksenaan opiskella lääkäriksi. Lääketieteilijöiden oli kuitenkin suoritettava ensin medikofiilitutkinto, jota varten Sillinpääkin osallistui muun muassa fysiikan ja botaniikan luennoille. Opiskelutoverinsa Heikki Järnefeltin kautta Sillinpää tutustui Järnefeltin perheeseen ja tämän isään taidemaalari Eero Järnefeltiin. Sillinpää viettikin opiskeluvuosinaan paljon aikaa Järnefeltien kodissa Suvirannassa Tuusulassa ja tutustui moniin aikakauden merkkihenkilöihin, kuten Jean Sibeliukseen, Pekka Haloseen ja Juhani Ahoon. Näinä vuosina alkoi tosin myös Sillinpään runsas alkoholin käyttö, joka aiheutti myöhemmin hänelle paljon ongelmia. Maalaispojan ei kannattaisi ryypätä herrain kanssa pulituuria, siinä voi vaikka mennä henki.
ellauri055.html on line 928: Sillinpään pitkään jatkunut oleskelu Ruotsissa oli alkanut herättää arvostelua Suomessa, ja osin tämänkin takia hän palasi Suomeen vähän ennen talvisodan päättymistä 9. maaliskuuta 1940. Talvisotaa seurannut välirauhan aika johti Sillinpään elämän suurimpaan kriisiin. Sodanaikaiset paineet, avioero ja holtittomaksi riistäytynyt alkoholinkäyttö romahduttivat Sillinpään terveyden. Syksyllä 1940 hänet vietiin pakkohoitoon Kammion sairaalaan, jossa hän oli vuoteen 1943 saakka. Silloin hän pääsi asumaan tyttärensä Saara Kuitusen perheeseen, joskin holhouksen alaisena, ja vuonna 1944 Sillinpään ystävästä Kustaa Vilkunasta tuli hänen holhoojansa. Sillinpään raha-asiat järjestyivät kustantaja Otavan avulla niin, että hän saattoi viettää loppuelämänsä taloushuolista vapaana. Sota-ajan kriisit haittasivat Sillinpään kirjallista työtä niin, että häneltä ilmestyivät 1940-luvulla vain romaanit Elokuu 1941 ja Ihmiselon ihanuus ja kurjuus 1945, nekin osin viimeistelemättöminä. Molemmat teokset olivat kuvauksia pettymyksestä, uupumisesta ja alkoholismista. Tommosta Henrik Tikkasgenreä.
ellauri055.html on line 1012:
Lauri Henrik P-pää
ellauri055.html on line 1016: Lauri Henrik (sic) Pohjanpää oli suomalainen runoilija, uskonnon lehtori ja teologian kunniatohtori. Hänet vihittiin papiksi 1925. Tytär Helena Antava. Eikun Ahnava. Tuomas Anhavan rouva ja Jaakko Anhavan äiskä. Toimitti iskän tuherruxet kirjaxi. Pikku Pauli oli iloinen kun me mentiin kesälomalla Anhevanmaalle. Tai Ahnevanmaalle, miten milloinkin.
ellauri055.html on line 1208: Henrik Gabriel Porthan
ellauri055.html on line 1281: Hän oli kiinnostunut saksalaisesta ja ranskalaisesta filosofiasta, silloin etenkin aikansa ”muotifilosofista” Henri Bergsonista. Myöhemmin hän kuitenkin arvosteli tämän oppeja intuitiosta ja vitalismista. Toinen tomppeli, Maurisea paljon pahempi.
ellauri055.html on line 1314: Kalan tunnetuin oppilas oli Georg Henrik von Wright, joka tuli Ludwig Wittgensteinin perään Cambridgen yliopistossa. Kala oli naimisissa von Wrightin äidin serkun kanssa. Muita Kalan oppilaita olivat muun muassa Oiva Ketonen, Erik Stenius, Matti Koskenniemi, Lauri af Heurlin, Veli Valpola ja Pertti Lindfors. Myös von Wrightin oppilas Jaakko Hintikka ehti osallistua Kalan opetukseen. Maailma mikä sinä oikein olet. Prööp. Leyh leyh. Vet Fabian...?
ellauri055.html on line 1333: Ja me jatkettiin Pikku-Oton kanssa viikinkiromaaniamme Maunold Monimielen seikkailuista, kohdasta, jossa viikingit törmäs piispa Henrikin ristiretkilaivaan. Joka oli matkalla kastamaan Suomen pakanoita ja saarnaamaan heille rauhaa ja hyvää tahtoa. Hampaisiin asti aseissa.
ellauri055.html on line 1337: Mutta Maunold ja hänen miehensä pysyttelivät nuolenkantaman päässä kristittyjen laivasta. Sillä he olivat kaukaaviisaita miehiä. Ja piispa Henrik kieputti isoa puuristiä pääsä päällä ja huusi suurella äänellä: Te pakanat ja syntisäkit! Hyljätkää moninaiset puujumalanne ja ottakaa vastaan yxi ainokainen herra! Kuka se simmottinen on? tiedusteli Maunold. Se on isä, poika, ja pyhä henki! vastasi Henrik. Siinähän tuli jo kolme, ihmeteli Maunold. Taidat olla laskutaidoton mies! Mutta totisesti, silloin rupesi Henrikin laivasta lentämään nuolta, harppuunaa ja keihästä yhtenä pilvenä. Mutta Maunold kurkki uteliaana paattinsa partaan yli ja kyseli: Missä se simmottinen kolmiosainen herra asuu? Taivaassa, ratki taivaassa, vastasi Hernik. Jos se putoo, nin sattuuko kohalle, höpötti viikinkin Riitasota ja pälyili levottomana taivaalle. Älkää jäkättäkö rienaajat, karjaisi piispa Henrik. Vaan ottakaa vastaan vapahtaja, joka israelinmaassa paranteli sairaita ja herätteli kuolleita! Olipa luonnikas ukko, ihaili Maunold monimieli. Taisi olla kansan mieleinen mies! Kyllä riitti selkääntaputtajia ja virkapaikkoja? No ei varsinaisesti, totesi piispa Henrik, vaan ristiinnaulittiin. Nyt on toverit parasta tarttua airoihin ja lähteä hyvän sään aikana, ehdotti viikinki Taisto Punainen. Toi äijähän on päästään sekhaisin. Ja viikingit lähtivät. Mutta Maunold Monimieli jupisi partaansa. Sanokaa mun sanoneen, poja, että kyllä tuohonkin juttuun vielä joku jauhopää uskoo.
ellauri062.html on line 994: On todistettu, että Ludwig Wittgenstein oli loppuun asti harras Weiningerin lukija. Suomessa ovat vaikutteita saaneet V.A. Koskenniemi ja erityisesti Juhani Siljo, filosofeista eniten ehkä Erik Ahlman ja Hexi Kannisto. Kiitos myös Georg Henrik von Wrightille, joka on jaksanut aina vastata Wittgensteinia ja homosexin epäselvyyxiä koskeviin kyselyihini. Kädestä pitäen on neuvonut.
ellauri062.html on line 1058: Toisaalta myös minua, mukavuussyistä, kuten kaikkia nazihenkisiä, houkuttaa juurikin homostelu. Homoseksi on hämmentävää, mutta en tuomitsisi sitä yhtä ankarasti kuin vain "huvin vuoksi ja urheilun kannalta" harjoitettua heteroseksiä, jossa naista, jossa äitiä häväistään. Siksi minua kiinnostaa Jörg Lanz von Liebenfelsin takapuoli. Ja Georg Henrik von Wrightin punaiset posket. Kaikki neljä.
ellauri072.html on line 132: Kleist (1777-1811) oli preussilainen aatelinen, sukuperinteisen isän pakottama upseerixi, mutta tunsi voimakasta mieltymystä filosofiaan, matematiikkaan sekä luonnontieteisiin, joita hän alkoi opiskella erottuaan armeijasta vastoin kunkun tahtoa 1799. Kleist oli mieleltään helposti synkkyyteen vajoava. Hänen mieliajatuksensa oli Immanuel Kantin filosofiasta ”tieto on turhaa ja toiveet turhia”. Ranskassa hän yritti pestautua Napoleonin armeijaan, mutta hänen palautettiin takaisin Saksaan liian sekavana. Saksassa Kleist avusti äärikonservatiivista lehdistöä, mutta ei löytänyt politiikasta kutsumusta. Pettyneenä hän vetäytyi yhä enemmän omiin oloihinsa. Vaikka ruma heppuli, se oli eloisa, ja sille oli kyllä monta naista tarjolla, mutta se saattoi olla vähän kallellaan miehiin päin, ainakin sen mielinaiset oli miesmäinen siskopuoli Ulrike ja pullantuoxuinen sister-in-law Marie ja ehkä jotain muita milfejä. On epäselvää vetikö se koskaan paizi kätöseen. Viimetteexi 34v Kleist tutustui parantumattomasti sairaaseen rva Henriette "Jette" Vogeliin. Vogelilla taisi olla kohtusyöpä. Kumppanuxet teki Wannenseellä izemurhapaktin. Kleist ampui ensin naista rintaan ja sitten itseänsä päähän 21. marraskuuta 1811. Kleistinkin ruukku meni halki. Crackpot kuten bändärinsä Aarne Kinnunen. Sitä 6v vanhempi Rahel Varnhagen piti sille kauniin muistopuheen.
ellauri074.html on line 272: Cioran sai 1937 Ranskan Bukarestin-instituutista väitöskirja-apurahan Henri Bergsonin filosofian tutkimiseen ja lähti Pariisiin, mutta hän ei aikonutkaan kirjoittaa väitöskirjaa. Apurahaa jatkettiin lopulta vuoteen 1944 saakka, ja opiskelijakortin ansiosta Cioran pystyi syömään opiskelijaruokalassa 40-vuotiaaksi saakka. Hän palasi Romaniaan marraskuussa 1940 kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan palannut Romaniaan.
ellauri074.html on line 274: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa.
ellauri074.html on line 291: Cioran osasi hyvin saksaa. Nuoruudessaan hän opiskeli erityisesti Kantia, Schopenhaueria ja varsinkin Nietzscheä. Hänestä tuli agnostikko, ja hän otti tunnuslauseekseen ”olemassaolon harmillisuuden”. Nuoruudessa Cioraniin vaikuttivat suuresti myös Georg Simmel, Philipp Mainländer, Martin Heidegger, Wilhelm Dilthey ja Søren Kierkegaard sekä Lev Šestov, jonka ansiosta usko elämään sattumanvaraisuuteen tuli keskeiseksi osaksi Cioranin ajattelua. Cioran lopputyö yliopistossa käsitteli Henri Bergsonia (myöhemmin hän kuitenkin hylkäsi Bergsonin ajattelun ja oli sitä mieltä, ettei tämä ollut ymmärtänyt elämän traagisuutta).
ellauri095.html on line 578: The loss of any emigrant ship had a strong international dimension and was accordingly extensively reported in English in both the ´Times´ of London and the ´New York Times´, for there was a sad irony in the deaths of passengers who had taken ship in search of a better life. Five Franciscan nuns from Salzkotten (now in Nordrhein-Westfalen, western Germany), named Barbara Hultenschmidt, Henrika Fassbender, Norbeta Reinkobe, Aurea Badziura and Brigitta Damhorst, died in the wreck. They were fleeing religious oppression at home as a result of anti-Catholic laws enacted as part of Otto von Bismarck´s ´Kulturkampf´ ("culture struggle") aimed at building centralised and unified German state resisting outside influences. One reader moved by the story in the London press was the Jesuit poet, Gerard Manley Hopkins, who wrote a moving and highly romanticised poem based on the incident, ´The Wreck of the Deutschland´. As Hopkins put it: ´Rhine refused them: Thames would ruin them´.
ellauri096.html on line 421: Henri Frédéric Schopin (12 June 1804 - 21 October 1880) was the winner of the Prix de Rome for painting in 1831.
ellauri096.html on line 508:
2020 ilmestyi sarjan seuraava tuotantojaxo, Jaakko Yli-Juonikas: Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään. Siltala 2020. 227 s. Kz. albumi 379. Savon Sanomien Henri Nerd arvostelee räjähtävää uutuutta näillä sanoilla:
ellauri110.html on line 856: Vuonna 1965 julkaisin kaksi esikoisromaania, joista ensimmäinen sai nimen ei Saarikoskelta (1937-1983) niinkuin voisi luulla vaan Henri Michaux´n (1899-1984) runosta Plume voyage – Plume matkustaa. Suomennos, muistaakseni Pentti Holapan ja Olli-Matti Ronimuksen kuului no jotenkin näin: “Mutta voi, Plume on matkalla, hän on matkalla kaiken aikaa.” Siltäköhän Penakin sen nappasi. Vitun harakaoita on noi runosepot.
ellauri112.html on line 31:
ellauri112.html on line 57: Nykyajan sielutiede, sekä filosofinen että varsinaisesti tieteellinen, onkin sentähden--kuten pitkin rintamaa voi huomata-- usein sangen jyrkästikin varuillaan assosiatsio-psykologian liioitteluja vastaan. Niinpä voitanee esim. Henri Bergson'in filosofiaa osittain pitää jyrkkänä vastavaikutuksena sitä vastaan. Mitä sielukäsitteeseemme tulee, ovat hänen mielestään sekä 'ykseys' että 'moninaisuus' sellaisia »cadres de l'intélligence», ymmärryksen kaavoja, joihin elävä todellisuus vain väkivaltaisesti pakoittamalla saadaan soveltumaan, »konfektsiovaatteita» eikä suinkaan mitan mukaan tehtyjä (kts lähemmin Aika 1911 s. 433 seur.) Tällaisen »mitan mukaan tehdyn» sielukäsitteen on James koettanut tuoda esiin perustavassa »Sielutieteen periaatteissaan.» Loistavassa luvussaan »tajunnan virrasta» (the stream of thought) suosittelee hän tätä kuvaa karakterisoimaan sielunelämän yleistä luonnetta. Nykyisessä kirjallisuudessa se onkin yleisesti omaksuttu.
ellauri112.html on line 162: Lisää taantumuxen voimasanoja Eno Kalalta. Se oli aikoinaan aika vahva ääni oikealta, vaikkei ollut jutku kuten Henri Bergson ja Ben Zyskoviz. Sehän oli muun suomalaisen herrasväen vanavedessä enemmänkin saxanmielinen, ennenkuin 2. maailmansodan loppupuolella oma nenä ratkaisi, minnepäin tuuli oli kääntymässä. Size teki matkoja Yhdysvaltoihin tapaamaan mm. Karl Hempeliä ja Kurt Gödeliä. Karl ja Kurt oli huippunimiä filosofian laitoxella Oiskan loppuaikoina.
ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri112.html on line 182: RENAN JA BERGSON (1916) Omituisuus Ranskan henkisessä elämässä ovat sen muotifilosofit. Sellainen oli aikoinaan erikoisessa määrässä Voltaire. Sellainen oli toisen keisarikunnan kukistumisen jälkeen Ernest Renan, ja sellainen on meidän päivinämme Henri Bergson. Saksassa ei mitään vastaavaa ole. Tosin sekä Kantilla että Hegelillä aikoinaan oli tavaton auktoriteetti, ja varsinkin edellinen, »der Weltzermalmer» (Heine), nautti pääteostensa ilmestymisen jälkeen jakamatonta kunnioitusta. Mutta tuohonpa platooniseen kunnioitukseen Kantin ja suuren saksalaisen yleisön lähestyminen pysähtyikin; Kant, niinkuin myös Hegel, on luoksepääsemätön muille kuin niille, jotka erikoisesti opettelevat kaikki tarvittavat taikasanat. Ainoa saksalaisista filosofeista, joka on koko kansansa nimessä puhunut, on Fichte, mutta hänenkin filosofiansa on luonteeltaan esoteerinen. Friedrich Paulsen -vainaja kertoo, mitenkä hänelle eräs virkakumppani kerskasi saksalaisen filosofian vaikeatajuisuudella, lukien tämän sille ansioksi! Tämä saksalainen »ansio» on Ranskassa vioista pahin. Mitä ranskalainen tieteellinen kirjailija ennen muuta koettaa välttää, on »le pédantisme», sillä tämä tekisi hänet ainoastaan naurettavaksi. Ranskalaiset tieteilijät ovat suuremmassa määrässä kuin saksalaiset »kirjailijoita»; he kääntyvät paljon suuremmassa määrässä laajan sivistyneen yleisön puoleen, he koettavat paljon enemmän peittää käyttelemäänsä tieteellistä koneistoa näkymättömiin, panevat enemmän painoa ajatustensa muodolliseen ilmaisuun. Sivistynyt ranskalainen on vakuutettu siitä, että »kaiken voi sanoa hyvin kirjailijain yksinkertaisella ja täsmällisellä tyylillä, että uudet ilmaisutavat, räikeät kuvat johtuvat aina sopimattomasta vaateliaisuudesta tai todellisten rikkauksiemme tuntemattomuudesta» (E. Renan & Henriette Renan, Lettres intimes, s. 33).[5] Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina. Näiden tyypillisten, ikäänkuin historiallisesti välttämättömien mentaliteettien rinnalla jää Bergson paljon satunnaisemmaksi ilmiöksi. Senlisäksi on hän enemmän ammattifilosofi kuin edelliset.
ellauri112.html on line 188: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri115.html on line 227: Thérèse Le Vasseur tuli arvostetusta perheestä, joka oli kaatunut vaikeisiin aikoihin; hiänen isänsä oli paikallinen virkamies Orléansissa, ja hiänen äitinsä oli kauppias. Thérèse ja hiänen äitinsä muuttivat Pariisiin etsimään työtä, ja myöhemmin hiänen isänsä liittyi heihin. Le Vasseur tapasi Rousseaun Pariisissa vuonna 1745. Le Vasseur työskenteli itsepalvelupesulana ja huonetarnaisena (!?) Hotel Saint-Quentinissä Rue des Cordiers -kadulla, jossa Rousseau otti ateriansa. Hiän oli tuolloin 23-vuotias, hän 33-vuotias. Rousseaun mukaan Thérèse synnytti hänelle (?) viisi lasta, jotka kaikki annettiin Enfants-Trouvésin löytökodille, ensimmäinen vuonna 1746 ja muut 1747, 1748, 1751, ja 1752. Thérèseä kuvataan Rousseaun tunnustuksissa heikosti älykkääksi naiseksi, jota hiänen perheensä ja miesystävänsä hyväksikäyttää. (Siis kuvataan kuten tavallista heikosti, mutta älykkääxi.) He kävivät läpi laillisesti kelpaamattoman avioliittoseremonian Bourgoinissa 29. elokuuta 1768. Therese tarjosi Rousseaulle tukea ja hoitoa, ja kun hän kuoli, hiän oli hänen omaisuutensa, mukaan lukien käsikirjoitukset ja rojaltit, ainoa perijä. Rousseaun kuoleman jälkeen vuonna 1778 hiän meni naimisiin René de Girardinin palvelija Jean-Henri Ballyn kanssa marraskuussa 1779. He asuivat yhdessä Le Plessis-Bellevillessä kuolemaansa asti vuonna 1801. (Siis hiänen, hän Bally peri sitten koko roskan.)
ellauri118.html on line 809: La Princesse de Clèves est un roman de Madame de La Fayette, d´abord publié anonymement en 1678. Le roman prend pour cadre la vie à la cour des Valois « dans les dernières années du règne de Henri Second », comme l´indique le narrateur dans les premières lignes du récit. Il peut donc être défini comme un roman historique, même s´il inaugure, par bien des aspects (souci de vraisemblance, construction rigoureuse, introspection des personnages) la tradition du roman d´analyse. C´est en effet un des premiers romans dits psychologiques, ce qui contribue à sa modernité.
ellauri118.html on line 811: Résumé: L’histoire se déroule dans un cadre spatio-temporel historique, entre les mois d´octobre 1558 et de novembre 1559, à la cour du roi Henri II, puis de son successeur François II.
ellauri118.html on line 812: Mademoiselle de Chartres est une jeune fille de 15 ans qui arrive à la cour du roi Henri II. Le prince de Clèves tombe amoureux d´elle, mais ce sentiment n´est pas partagé. Ils se marient. Elle tombe amoureuse du duc de Nemours, mais leur amour serait illégitime, puisqu´elle est mariée. Afin d´éviter de le revoir elle se retire de la cour, et avoue sa passion à son mari. Celui-ci meurt de chagrin. Elle décide alors de se retirer dans un couvent.
ellauri118.html on line 814: Henri II (né le 31 mars 1519 à Saint-Germain-en-Laye et mort le 10 juillet 1559 à Paris) est roi de France de 1547 à sa mort. Deuxième fils de François Ier et de Claude de France, il devient l´héritier du trône à la mort de son frère aîné en 1536. Il reçoit alors les titres de dauphin et de duc de Bretagne.
ellauri118.html on line 818: Roi parfaitement représentatif de la Renaissance française, Henri II poursuit l´œuvre politique et artistique de son père. Il continue les guerres d´Italie, en concentrant son attention sur l´empire de Charles Quint qu´il parvient à mettre en échec. Henri II maintient la puissance de la France mais son règne se termine sur des événements défavorables comme la défaite de Saint-Quentin (1557) et le traité du Cateau-Cambrésis qui met un terme au rêve italien.
ellauri118.html on line 820: Son règne marque également l´essor du protestantisme qu´il réprime avec davantage de rigueur que son père. Devant l´importance des adhésions à la Réforme, Henri II ne parvient pas à régler la question religieuse, qui débouche après sa mort sur les guerres de Religion.
ellauri118.html on line 846: Henri II on vaan peitenimi Aurinkokuninkaalle. Joka bylsi salaa Englannin prinsessa Henriettaa mistä syystä Mme oli sille hyvin, hyvin vihainen.
ellauri118.html on line 848: Henrietta Anne Stuart av England, född 16 juni 1644 i Exeter, död 30 juni 1670, på franska kallad Henriette d'Angleterre, och var ibland familjärt känd som Minette, var en fransk prinsessa, hertiginna av Orléans; gift med den franske prinsen hertig Filip av Frankrike, Hertig av Orléans. Hon var yngsta dotter till kung Karl I av England och Henrietta Maria av Frankrike.
ellauri118.html on line 850: Då hon var 17 år gammal, 1661, gifte hon sig med kusinen Filip I, hertig av Orléans, son till hennes morbror Ludvig XIII av Frankrike och ende bror till Ludvig XIV av Frankrike. Äktenskapet hade arrangerats av Ludvig XIV och hans mor Anna av Österrike direkt efter att monarkin hade återinförts i England och hennes bror bestigit tronen, vilket i ett slag gav henne politiskt betydelse; det har sagts att detta var det första självständiga politiska beslut av vikt som kungen tog, efter att han fram till kardinal Mazarins död samma år överlämnat politiken åt denne. Det ansågs också angeläget att snabbt gifta bort Filip, som var homosexuell, och Henrietta utgjorde då i egenskap av prinsessa ett snabbt alternativ till att arrangera ett rangmässigt acceptablet parti. Henrietta och Filip inledde aldrig något förhållande med varandra, och Filip föredrog män, särskilt Chevalier de Lorraine, men han accepterade att ha samlag med henne regelbundet för reproduktionens skull.
ellauri118.html on line 852: Ludvig XIV stod sin svägerska mycket nära, och han troddes även vara far till hennes döttrar. Både Louise de la Vallière och Madame de Montespan var ursprungligen hovdamer hos Henrietta, och hon uppmuntrade 1661 förhållandet mellan kungen och Louise de la Vallière för att tysta ryktena kring henne själv och Ludvig. Ludvig sörjde mer vid hennes död än vad Filip gjorde, vilket även det bidrog till de ryktena. Det har aldrig bekräftats att Henrietta och Ludvig hade ett förhållande, men hon var huvudperson vid många av hans fester och hennes man var svartsjuk på det inflytande hon utövade på hans bror.
ellauri118.html on line 854: Då hon dog trodde många att hon hade blivit förgiftad av vänner till hennes makes svartsjuka älskare och landsförvisade gunstling Chevalier de Lorraine. Obduktionen visade dock att Henrietta Anna hade avlidit av bukhinneinflammation orsakad av ett magsår [vid 26 års ålder? föga trovärt.]. Fortfarande kvarstod dock oklarheter. En bukinflammation skulle ha förorsakat smärta en lång tid innan, men Henrietta var omvittnat frisk ända fram till den dag hon plötsligt dog. Misstankarna om mord kvarstod och har aldrig kunnat bevisas.
ellauri132.html on line 857: Gustav Freytag (13. heinäkuuta 1816 Kreuzburg, Ylä-Sleesia – 30. maaliskuuta 1895 Wiesbaden) oli saksalainen kirjailija ja filologi. Freytags Eltern waren Gottlob Ferdinand Freytag, Arzt und später Bürgermeister in Kreuzburg in Schlesien, und seine Frau Henriette, geb. Zebe. Freytag opiskeli filologiaa Breslaussa ja Berliinissä. Vuosina 1848–1870 hän toimitti Julian Schmidtin kanssa kansallisliberaalia Die Grenzboten -sanomalehteä. Vuosina 1867–1870 hän oli liberaalipuolueesta edustajana Pohjois-Saksan liiton lakiasäätävän elimen jäsen Thüringenin alueen edustajana. Vuonna 1869 Freytag aloitti kirjallisen debatin säveltäjä Richard Wagnera vastaan ja syytti tätä antisemitismistä.
ellauri141.html on line 729: Suomen piispa on vahvasti Henrikiä esittävän Sami Maarasen varassa. Hän on näyttämöllä mukana jokaisessa kohtauksessa. Tässä roolissa Huntuvuoren näkemykset Henrikin historiasta ja taustoista menevät minulle faktoina, Maaranen hymyilee.
ellauri141.html on line 730: Henrikin roolia varten hän sanoo ammentavansa myös omasta kokemuksestaan, sillä alkuvuosi oli hänelle yksityiselämässä rankka ja repivä. Henrik on rikkinäinen, tunnistan sen itsessäni. Katkeruus ja tuska ovat roolin rakennusaineita, vaikka ei katsojan tarvitse tietää mitään minun asioistani. Ex-ritarina Henrik olisi hyvinkin voinut antaa Lälli Kooroxelle köniin.
ellauri141.html on line 732: Pyhän Henrikin kirkon alttarissa on Henrikin pyhäinjäännös, pieni pala sormiluuta. Se saattaa kyllä olla fiktiivinen. Suomen piispa Henrik on Jouni Laineen viimeinen kesäteatteriohjaus Hyvinkään seurakunnan kirkkoteatteriohjaajana. Hän on jäämässä eläkkeelle.
ellauri144.html on line 43: 
ellauri144.html on line 52: Henrik Gabriel Porthan (8. marraskuuta 1739 Viitasaari – 16. maaliskuuta 1804 Turku) oli Turun akatemian professori ja kirjanhoitaja, cunnofiili ja Suomen 1700-luvun humoristisen kulttuurin merkittävin pelihahmo. Eine-täti oli kotoisin Viitasaarelta ja kirjastonhoitaja! Ehkä tässä on joku juttu takana!
ellauri144.html on line 54: H. G. Porthan oli sukujuuriltaan karjalainen kuten Einen käly Lea. Hänen isänsä puolelta suku johti viipurilaiseen kauppiaaseen Kustaa Purtaseen, jonka poika oli päässyt pappisuralle ja vaihtanut nimensä hienompana pidetyksi (ja de facto hienommaxi) Porthaniksi. Isä toimi kirkkoherrana Viitasaarella, jossa Henrik Gabriel syntyi 1739. Isä tuli mielisairaaksi Henrik Gabrielin ollessa viiden, ja tämä päätyi enonsa, Kruunupyyn kirkkoherran Gustaf (Kustaa) Jusleniuksen huollettavaksi. Gustaf Juslenius oli ensimmäisen cunnofiilin Daniel Jusleniuksen poika, ja Porthan sai häneltä vaikutteita kansallisiin harrastuksiinsa. Se oli se Juslenius joka sanoi "Juu juu" kun housut palo. Toinen Porthanin suomalais-isänmaallisuuteen vaikuttanut piirroshahmo oli piispa K. F. Mennander. Porthanin ajattelun ohjenuorana olivat kuitenkin ennen muuta valistusfilosofian empiiriset ja rationaaliset menetelmät. Hyvin pahoja! vaikeroi ruusuristiläiset vaimeasti vähän etelämpää.
ellauri145.html on line 634: 8 Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseita rikollisia. Kutsumanimellä tunnettu ”Prado” teloitettiin 5. marraskuuta 1888 Pariisissa murhasta tuomittuna, kirjaileva oikeustieteen opiskelija Henri Chambige taas sai marraskuussa 1888 seitsemän vuoden vankeustuomion Algeriassa tekemästään murhasta. Suezin kanavan 1869 rakennuttanut ranskalaisdiplomaatti Ferdinand de Lesseps (1805–1894) joutui, kuten poikansa Charles (1840–1923), oikeuteen 1882 aloitetun ja surkeasti sujuneen Panaman kanavan urakkansa päätteeksi. Tapauksista raportoivat Figaron lisäksi Nietzschen lukemat piemontelaiset lehdet.
ellauri146.html on line 50: Auch die Versuche, in Detmold eine Stellung als Jurist zu finden, waren zunächst erfolglos, erst 1826 übernahm er die unbezahlte Vertretung eines erkrankten Auditeurs, dessen besoldeter Nachfolger er 1828 wurde. 1829 erfolgte in Detmold mit Don seinen Freunden Heinrich Heine, Ludwig Tieck, Don Juan und Faust die einzige Aufführung eines seiner Dramen zu Lebzeiten. Ab 1831 verschlechterte sich der Gesundheitszustand Grabbes zusehends, die Folgen seines Alkoholismus wurden sichtbar (eine für Grabbes Alkoholkonsum charakteristische Episode aus dem Herbst 1828 wird von Georg Fein geschildert). Eine Verlobung mit Henriette Meyer wurde von dieser gelöst, als sich Grabbe wieder Louise Christiane Clostermeier zuwandte, die ihn bereits einmal abgewiesen hatte. Grabbe oli aika lailla persujen ex-puheenjohtajan näköinen.
ellauri147.html on line 61: Martti Henrikki Haavio (kirjailijanimi P. Kaaviopää; 22. tammikuuta 1899 Temmes – 4. helmikuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen kansanrunouden ja mytomanian tutkija, runoilija ja akateemikko. Runonsa hän julkaisi nimellä P. Mustapää, jonka hän keksi Tallinnan vanhankaupungin Mustapäiden talon nimen perusteella. Ei siis tullutkaan sen nenäfinnistä. Tai niin se väittää.
ellauri155.html on line 844: Georg Henrik von Wright (1989)
ellauri160.html on line 386: Jaakko Ahokkaan kanssa hän suomensi Max Jacobin (1977), Henri Michauxin (1980) ja Arthur Rimbaudin (1983) runoja.
ellauri161.html on line 828: D´après Raïssa Maritain, la conversion de Léon Bloy doit beaucoup à Ernest Hello ; on trouve de nettes traces de son influence dans le Journal d´un curé de campagne de Georges Bernanos et dans l´exégèse biblique de Paul Claudel ; Henri Michaux le reconnaît également comme l´une de ses sources.
ellauri161.html on line 980: Léon Henri Marie Bloy, né à Périgueux le 11 juillet 18463, est le fils de Jean-Baptiste Bloy, fonctionnaire aux Ponts et Chaussées et franc-maçon (ilmeisesti voltairelainen ateisti), et d´Anne-Marie Carreau, une ardente catholique et disciplinarienne, fille d´un soldat français qui rencontra une Espagnole pendant les guerres napoléoniennes, en 1814. Il est le deuxième d´une fratrie de sept garçons : Paul, Georges, Marc, Henri, Albert, Jules.
ellauri162.html on line 729: Henri_Avril_%2819%29.jpg" height="200px" />
ellauri162.html on line 730: Henri_Avril_%2828%29.jpg" height="200px" />
ellauri162.html on line 732: Friedrich Karl Forberg (* 30. August 1770 in Meuselwitz; † 1. Januar 1848 in Hildburghausen) war ein deutscher Philosoph und Philologe. Illustration von Édouard-Henri Avril zu Forbergs De Figuris Veneris.
ellauri162.html on line 749: Kari Enkvist Henrik Renqvist.
ellauri163.html on line 864: A precocious student, Durkheim entered the École Normale Supérieure (ENS) in 1879, at his third attempt. The entering class that year was one of the most brilliant of the nineteenth century, as many of his classmates, such as Jean Jaurès and Henri Bergson, went on to become major figures in France's intellectual history as well. At the ENS, Durkheim studied under the direction of Numa Denis Fustel de Coulanges, a classicist with a social-scientific outlook, and wrote his Latin dissertation on Montesquieu. At the same time, he read Auguste Comte and Herbert Spencer, whereby Durkheim became interested in a scientific approach to society very early on in his career. The writer of this exposition likes the word whereby.
ellauri163.html on line 869: Il rencontre des hommes comme Henri Bergson ou Jean Jaurès (qui est´ce? Empun luokkakaveri, tanakkatekoinen ranskalainen vasemmistopoliitikko, joka puolusti Dreyfussia ja joka pölyimuroitiin Pantheoniin 1924). Emil décide de défendre Dreyfus, iso ylläri.
ellauri164.html on line 332: Kaarle VII oli edellisen kuninkaan Kaarle VI:n ja Baijerin Isabellan vanhin poika, eli delfiini. Tämän kuoltua vuonna 1422 Kaarle VII:n asema oli kruununtavoittelun kannalta hankala; Kaarle VI oli sopinut Troyes’n rauhansopimuksessa vuonna 1420, että Ranskan seuraavaksi kuninkaaksi tulisi Englannin kuninkaan Henrik V:n ja Valois’n Katariinan poika, joka oli syntynyt vuotta aiemmin.
ellauri164.html on line 334: Vaikka myös parlamentti oli vahvistanut sopimuksen, monet ranskalaiset katsoivat, että kyse oli vain Kaarle VI:n mielipuolisuuden synnyttämästä erheestä, jota ei tarvinnut noudattaa. Näin ajatteli etenkin Jeanne d’Arc, joka vuonna 1429 puoliväkisin ”raahasi” Kaarlen Reimsiin kruunattavaksi. Myös Englannin Henrik VI kruunattiin Ranskan kuninkaaksi vuonna 1431 Notre Damessa, mutta hän jäi varjokingiksi. Kaarle VII:n kaudella Ranska valloitti takaisin Pariisin ja kaikki Englannin ranskalaiset alueet Calais’ta lukuun ottamatta.
ellauri172.html on line 97: Théodore Agrippa d’Aubigné (1552 Pons, Ranska −1630 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen kirjailija ja aikansa historioitsija, joka kuoli maanpakolaisena. Hän oli maineikas huuakotti. Hänen ystäviään oli Henrik Navarralainen, ja hän oli Madame de Maintenonin isoisä. Pariisin parlamentti määräsi hänen teoksensa Histoire universelle 1550−1601 poltettavaksi. Teos on merkittävä aikalaiskuvaustensa vuoksi. Merkittävin hänen teoksistaan on seitsenosainen runoelma Les Tragiques (1616), jossa hän käsittelee Ranskan tilannetta, uskonvainoja ja Jumalan rangaistuksia. Hän pakeni 1620 Geneveen, jossa kuoli. Kaikesta huolimatta
ellauri172.html on line 930: Un recteur de l'Île de Sein, roman d'Henri Queffelec, 1944
ellauri183.html on line 592: Yksi kuuluisimmista esinahoista/jättirinnoista saapui Antwerpeniin vuonna Brabant vuonna 1100 lahjana kuninkaalta Jerusalemin Baldwin I, joka osti sen Pyhästä maasta ensimmäisen aikana ristiretkistä. Tämä esivalmistelu tuli tunnetuksi, kun Cambrayn piispa, juhlan aikana vain "Massa", näki kolme tippaa verta tyhjentävän alttarin liinavaatteita. Rakennettiin erityinen kappeli ja järjestettiin kulkueet ihmeellisen pyhäinjäännöksen kunniaksi, josta tuli pyhiinvaellusten tavoite. Vuonna 1426 katedraaliin perustettiin veljeys "van der heiliger Besnidenissen on liefs Heeren Jhesu Cristi onser liever Vrouwen Kercke t 'Antwerpen"; sen 24 jäsentä olivat kaikki appeja ja merkittäviä maallikkoja. Pyhäinjäännös katosi vuonna 1566, mutta kappeli on edelleen olemassa, koristeltu kahden värjätyn lasikukon lahjoittamalla ikkunalla nim. Henrik VII:n Englannista ja hänen vaimonsa Elizabeth York vuonna 1503.
ellauri188.html on line 427: Lucas met freelance writer Jessica "Chichua" Ciencin Henriquez at a dog park in 2011. They became knotted six weeks later and got loose on March 17, 2012, in Central Park. Their pup, Noah Reb Maurer, was born in June 2012. In January 2014, Ciencin Henriquez filed for a divorce that became final in October 2014.
ellauri191.html on line 373:
ellauri191.html on line 375:
ellauri191.html on line 536:
ellauri191.html on line 538:
ellauri191.html on line 2140: In the Wall Street Journal, Joseph Epstein wrote, "You might not know it, but you and I are members of a club whose fellow members include Leo Tolstoy, Henry James, Anton Chekhov, Mark Twain, Henrik Ibsen, Marcel Proust, James Joyce, Jorge Luis Borges and Vladimir Nabokov. [And, we might add: Virginia Woolf, Joseph Conrad, Anna Akhmatova, Ella Fitzgerald, and Eudora Welty.] The club is the Non-Winners of the Nobel Prize in Literature. All these authentically great writers, still alive when the prize, initiated in 1901, was being awarded, didn't win it."
ellauri191.html on line 2144: From 1901 to 1912, the committee, headed by the conservative Carl David af Wirsén, weighed the literary quality of a work against its contribution towards humanity's struggle 'toward the ideal'. Leo Tolstoy, Henrik Ibsen, Émile Zola, and Mark Twain were rejected in favour of authors little read today. The choice of philosopher Rudolf Eucken as Nobel laureate in 1908 is widely considered to be one of the worst mistakes in the history of the Nobel Prize in Literature. The main candidates for the prize that year were poet Algernon Swinburne and author Selma Lagerlöf, but the Academy were divided between the candidates and, as a compromise, Eucken, representative of the Academy's interpretation of Nobel's "ideal direction", was launched as an alternative candidate that could be agreed upon. Solzhenitsyn did not accept the award and prize money until 10 December 1974, after he was deported from the Soviet Union. Swedish Academy member Artur Lundkvist had argued that the Nobel Prize in Literature should not become a political prize and questioned the artistic value of Solzhenitsyn's work. The award to Camilo José Cela was controversial as he had moved voluntarily from Madrid to Galicia during the Spanish Civil War in order to join Franco's rebel forces there as a volunteer.A member of the Swedish Academy, Knut Ahnlund, who had not played an important role in the Academy since 1996, protested against the choice of the 2004 laureate, Elfriede Jelinek; Ahnlund resigned, alleging that selecting Jelinek had caused "irreparable damage" to the reputation of the award.
ellauri192.html on line 267: Even the specialist in modern literary history will be hard put to recall, let alone have any serious awareness of, such luminaries as Rudolf Eucken, a philosopher crowned in 1908; as the Danish novelist Henrik Pontoppidan (1917); or as Grazia Deledda, the Sardinian novelist who, in 1926, became one of the very few women to be chosen. And look how bad she was! Even where the recipients are illustrious, their work has repeatedly fallen outside normal definitions of literature. Eucken, Bergson, Bertrand Russell are philosophers. Theodor Mommsen, honored in 1902, was a great historian and epigrapher of ancient Rome, but hardly one whose prose has made the German language live. Churchill (1953) . . . was Churchill. He had a toilet in his gum shoe, with letter W.C written on it and paper in the tip.
ellauri196.html on line 306: Vuonna 1833 hän avioitui Wynigenistä olevan Henriette Zeenderin (1805-1872) kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Henriette (1834-1890), Albert (1835-1882) ja Cecile (1837-1914). Pojasta tuli myös pastori ja hän monilla aloilla jatkoi isänsä sosiaalisia uudistuksia Bernin kantonissa.
ellauri196.html on line 366: Henrik Ibsen: Yhteiskunnan pylväät, nelinäytöksinen näytelmä. Karisto 1916
ellauri196.html on line 382: Henrik Ibsen: Rakentaja Solness, kolminäytöksinen murhenäytelmä. Karisto 1918
ellauri196.html on line 388: Henrik Ibsen: Inger, Östråtin rouva, viisinäytöksinen murhenäytelmä. Karisto 1919
ellauri204.html on line 130: Le Roi-grenouille ou Henri-le-Ferré (Ranska)
ellauri204.html on line 137: O Rei Sapo ou Henrique de Ferro (Portugali)
ellauri207.html on line 112: Edellisvuoden jouluna hän oli kutsunut Lisbeth Salanderin mökilleen Sandhamniin. He olivat tehneet pitkiä kävelyretkiä ja keskustelleet dramaattisella äänellä tapahtumista, joihin he olivat joutuneet edellisvuonna, jolloin Mika oli kokenut näin jälkikäteen katsottuna elämänsä kriisin, ja retkien jälkeen he olivat puineet tapahtumien jälkimaininkeja punkassa. Mika oli tuomittu parittelusta pariksi kuukaudeksi vankilaan, hänen maineensa tyhjäntoimittajana oli vedetty lokaan ja hän oli joutunut lähtemaan aikakauslehti Millenniumin toimituxesta lerppahäntä koipien välissä. Mutta yhtäkkiä kaikki oli muuttunut hyväxi: Teollisuusjohtaja Henrik Vangerin elämäkerta, jonka kirjoittamisen Mikael oli alkuun kokenut hyvin ansaituksi terapiaksi, olikin muuttunut yllättäen hyvin ovelan, tuntemattoman sarjamurhaajan (en enää muista kenkä) takaa-ajoksi.
ellauri210.html on line 129: Jarry obtient en 1890 la seconde partie du baccalauréat, mention "Bien". En 1891-1892, il est élève d’Henri Bergson et condisciple de Léon-Paul Fargue et d’Albert Thibaudet au lycée Henri-IV. Il échoue au concours d'entrée à l’École normale supérieure (trois échecs successifs suivis de deux échecs pour la licence ès lettres).
ellauri210.html on line 1150: Au cours de la guerre et jusqu'à la fin des années 1950, elle cesse de publier. Elle travaille dans des crèches, et co-traduit avec son mari Pierre Fridas plusieurs livres de Níkos Kazantzákis comme Alexis Zorba ou La Liberté ou la mort. Elle se remet ensuite à écrire, des poèmes et des romans, en opposition avec l'orthodoxie surréaliste. Ces textes sont toutefois inclassables. Brelin le frou, ou le portrait de famille (1975) décrit des personnages vivant selon des règles fantaisistes. Sur les dessins de l'auteur, ils ont la particularité de porter une coiffe à l'image de leur sexe. Les nouvelles de Mon cœur les écoute (1982) font montre d'un humour poétique proche de celui d'Henri Michaux ou de Joyce Mansour. Elle est également connue pour ses dessins et ses « tentures », des œuvres plastiques réalisées à l'aide de morceaux de tissu de couleur découpés.
ellauri221.html on line 93: Issue d'une famille modeste (son père Louis Betenfeld, violent et alcoolique, est ouvrier brasseur et sa mère Marie Lartisant domestique), Marthe Betenfeld a un frère et une sœur aînés, Camille et Jeanne. Elle est envoyée quelques années dans une institution catholique et son destin semble tout tracé : couturière, comme sa sœur aîné. Puis elle devient à Nancy apprentie culottière, à quatorze ans. Le métier ne l'enchantant guère, elle fugue de chez ses parents. Elle est interpellée pour racolage en mai 1905 par la Police des mœurs et ramenée chez ses parents. Elle fugue à nouveau à 16 ans et se retrouve à Nancy, ville avec une importante garnison militaire, où elle tombe amoureuse d'un Italien se disant sculpteur mais qui se révèle être un proxénète. Il l'envoie sur le trottoir, puis elle devient prostituée dans les « bordels à soldats » de Nancy. Devant effectuer plus de 50 passes par jour, elle tombe rapidement malade et contracte la syphilis. Renvoyée du bordel, dénoncée par un soldat pour lui avoir transmis la syphilis et fichée par la police (où elle est inscrite comme prostituée mineure le 21 août 1905), elle est contrainte de s'enfuir à Paris. Elle rentre dans un « établissement de bains » rue Godot-de-Mauroy (maison close d'un standing supérieur à ses anciennes maisons d'abattage) où elle rencontre, un soir de septembre 1907, Henri Richer, mandataire aux Halles. Le riche industriel l'épouse le 13 avril 1915. Elle fait alors table rase de son passé et devient une respectable bourgeoise de la Belle Époque dans son hôtel particulier de l'Odéon. Elle demande à être rayée du fichier national de la prostitution, ce qui lui est refusé.
ellauri238.html on line 218: Hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan Kekkosen ja Paasikiven linjalla aina kuolemaansa asti. Hän poltti parhaimpina päivinään noin kolme askia norttia. (Punaista vai vihreää? Varmaan punaista, kun siinäkään ei ollut suodinta. Ei vaan vihreää, ainaskin Kulosaaren aikana Henrik Tikkasen tiilitalossa.) Oli lähes jatkuvasti ainakin parin mukin tuiskeessa.
ellauri238.html on line 358: Sarah Benhardt syntyi Pariisissa vuonna 1844 ja kuoli 1923 ibid. Henriette Rosine Bernard -nimisenä hollantilaiselle juutalaiselle kurtisaanille Judith Van Hardille, joka tunnettiin myös nimellä ”Youle”. Lapsen isä oli Edouard Bernard, ranskalainen juristi, ja Henriette koulutettiin ranskalaisissa katolisissa sisäoppilaitoksissa. Elättääkseen itsensä hän yhdisti varhaiseen näyttelijänuraansa kurtisaanina toimimisen – noina aikoina molempia aloja pidettiin paheksuttavina.
ellauri238.html on line 703: »Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö rva Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.»
ellauri244.html on line 346: Henri on viisikymppinen mies, jonka elämässä on moni asia mennyt viime vuosina uusiksi. Hän on vaihtanut alaa ja eronnut vaimostaan. Nyt Henri työskentelee kääntäjänä, mutta aikaisemmin hän työskenteli kyseenalaisessa PR-yrityksessä nimeltä Hesperian sairaala. Yrityksen kaikki toimet ja arvot eivät kestäisi päivänvaloa. Kun Henri ihastuu naapurissa asuvaan kolmikymppiseen Sallaan, Henri on valmis tekemään mitä vain Sallan eteen, vaikka pienen spermalammikon. Sattumoisin Sallalla on ongelmia pomonsa kanssa. Mitä vaikean pomon kanssa voi tehdä? Pystyykö Henri poistamaan pomon Sallan elämästä? No ei pysty, Salla saa lopulta hoitaa sen ihan ize. "Enrico" on vaan joutavanpäiväinen jahkailija ja jaarittelija. Mitähän isoperseinen Salla oikein näkee siinä? No beggars can't be choosers, Sallalla on lapsi ed. liitosta ja pyylevähkö puolikalju Enrico on sikareineen ja aromilaseineen hyvä kotimiehenä.
ellauri244.html on line 490: Trampoliinilla pomppivilla juliennepaloilla on edessään pitkä helminauha julmuuxia joita Jackit Henrikit Hasset ja Ragnarit aiheuttaisivat. Siinä ei muu auta kuin tehdä vielä pahempia julmuuxia. Feija tietää miten, onhan se Vihtorin jo nirhannut. Kiltit tytöt eivät vimmastu, ne hankkiutuvat tasoihin. Kersti-täti on valmis mukaan kuin lukkari sotaan. Selvittyään Jackista ne voivat nirhata myös Ragnarin. Faye ei voinut tietystikään rikastua työllä, vaan keinottelulla. Eitää mikään vasemmistokirja ole, älkää ymmärtäkö Camillaa väärin. Tässä tehdään pisnistä. Kaikille ansionsa mukaan, ei minkään tarpeen typerä.
ellauri247.html on line 78:
ellauri248.html on line 187: Seit 1874 war von Meysenbug im Alter von 58 Jahren auf ärztliches Anraten in Italien geblieben und Olga nach deren Hochzeit mit Gabriel Monod nicht weiter gefolgt. In Tradition der Salons etwa der Henriette Herz oder Rahel Varnhagen lud sie oft junge Künstler und Schriftsteller zu sich ein, so etwa Nietzsche und Paul Rée 1876/1877 nach Sorrent. Auch Lou von Salomé wurde von ihr und Rée mit Nietzsche bekanntgemacht.
ellauri254.html on line 358: Primary influences on the movement weren't merely western writers such as Brix Anthony Pace, Paul Verlaine, Maurice Maeterlinck, Stéphane Mallarmé, French symbolist and decadent poets (such as Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine and Charles Baudelaire), Oscar Wilde, D'Annunzio, Joris-Karl Huysmans, the operas of Richard Wagner, the dramas of Henrik Ibsen or the busty broad and toyboy philosophy of Arthur Schopenhauer and Friedrich Nietzsche.
ellauri254.html on line 604: Claude-Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi (17. lokakuuta 1760 Pariisi – 19. toukokuuta 1825 Pariisi) oli ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi, jota pidetään ranskalaisen sosialismin perustajana. Saint-Simonin mukaan historia on jatkuva prosessi, jossa jokainen aikakausi lopulta muodostuu kehityksen jarruksi, josta on siirryttävä seuraavaan aikakauteen. Kehityksen välttämättömyyden syy on ilmiöiden sisältämissä ristiriidoissa. On suuntauduttava kohti parempaa tulevaisuutta.
ellauri254.html on line 608: Saint-Simon halusi vapauttaa työväenluokan. Hän piti välttämättömänä tuotannon suunnitelmallisuutta, tieteen ja teollisuuden yhteistoimintaa. Näin hän toivoi kehityksen lopulta johtavan valtiottomaan yhteiskuntaan. Puhuessaan työväenluokasta hän tarkoitti palkkatyötä tekevien lisäksi kaikkia tehtailijoita, kauppiaita ja pankkiirejakin. Hänen ajatuksissaan he edelleen säilyttäisivät hallitsevan aseman yhteiskunnassa. Saint-Simon teki tärkeän huomion, jonka mukaan Ranskan Suuressa vallankumouksessa vastakkain eivät olleet ainoastaan aatelisto ja porvaristo, vaan vallasta taisteli edellisten lisäksi myös omistamattomien luokka (esim. Claude-Henri ize). Tämä kaikki osaltaan pohjusti nykyaikaisen sosialismin syntymistä. Saint-Simon ei laatinut oppijärjestelmää, mutta hänen oppilaansa hyödynsivät hänen ajatuksiaan kehitellessään saintsimonismia.
ellauri263.html on line 466: Tekohampaaton, turnipsinenäinen musta-ja pienisilmäinen hammaslääkäri Henrietta Clark, prof. Shragen ruokaemäntä, maalasi kuin Pirkko Zilles teosofisia tauluja joissa oli mustia ja pitkäsormisia piruja.
ellauri266.html on line 178: Sari punastuu ja kiihtyy näistä ja muista lainapaloista kokoonkursitun dosentin lantion kiihtyvien töytäisyjen myötä, tosin vain mielikuvituxessa. Sataa, syxy on. Tää on Lauri Henrik P-päätä.
ellauri267.html on line 1324: Tampaxilla on voimakas kauna, koska Sebastian ei palkinnut häntä riittävästi aiemmasta palveluksestaan ja myönsi Violanten käden toiselle hovimiehelle, Henriquezille. Kohdatessaan välittömän taistelun kuolemaan Boraxin kanssa Sebastian selittää, että Henriquez oli ensin etsinyt Violanten kättä, että Henriquez oli kuollut puolustaessaan Sebastiania ja että Violante odottaa nyt Boraxia. Hyväksyessään Sebastianin selityksen Borax esittää, palautetaan suosioon ja lupaa palvella Sebastiania yhtä uskollisesti kuin Henriquez oli tehnyt. Viimeisessä näytöksessä Borax auttaa Sebastiania kantamaan miehekkäästi syyllisyyden ja menetyksen tunteensa. Voimakkaan vastakkainasettelun kohtaukset antavat dramaturgille mahdollisuuden näyttää erilaisia tunteita lyhyessä tilassa sekä intohimojen lisääntymistä ja vähenemistä. Drydenin kyky vangita tällainen sävyvalikoima kompensoi jossain määrin sitä, että hänellä ei ole suurempaa lahjaa dramaturgina - kykyä osoittaa hahmojensa kasvua ja kehitystä. Mutta kuka vittu on Alonzo?
ellauri272.html on line 762: Christer Kihlman tuli tunnetuksi Suomen ensimmäisenä ns. izensäpaljastajana. Se on ilmeisesti vielä rumempss kuin ns. tunnustuskirjallisuus, jonka isäxi itäisessä isänmaassamme ehättäytyi 6v iäkkäämpi Henrik Tikkanen. Kovia kilpailijoita olivat 60-luvulla Hansan porukat.
ellauri277.html on line 254: In 1925 the poet Barbara Young (pseudonym of Henrietta Breckenridge (!!!) Boughton) became Gibran’s secretary. She remained with Gibran for the rest of his life and played a major role in events after his death.
ellauri282.html on line 334: Thomas Merton, David R. Hawkins, Henri Nouwen, Eckhart Tolle, Jiddu Krishnamurti, Ignatius Loyola, Rajneesh, Deepak Chopra, Pierre Teilhard de Chardin, Bede Griffiths, Janos Arany, Ramesh S Balsekar, Thomas Keating, Richard Rohr, Sri Nisargadatta Maharaj, Nouriel Roubini, Ramana Maharshi, Wayne Dyer, What Hanhi, Khalil Gibran.
ellauri284.html on line 785: Vuonna 1167 syrjäytetty Leinsterin kuningas Diarmait Mac Murchada epäonnistui yrityksessään valloittaa Waterford. Hän palasi vuonna 1170 kambro-normannilaisten palkkasoturien kanssa Richard de Claren, 2. Earl of Pembroken (tunnetaan Strongbow-siideristä) johdolla; yhdessä he piirittivät ja valloittivat kaupungin epätoivoisen puolustuksen jälkeen. Edistääkseen normannien hyökkäystä Irlantiin Englannin kuningas Henrik II laskeutui Ryanairilla Waterfordiin vuonna 1171. Waterford ja sittemmin Dublin julistettiin kuninkaallisiksi kaupungeiksi, ja Dublin julistettiin myös Irlannin pääkaupungiksi.
ellauri284.html on line 786: 1400-luvulla Waterford torjui kaksi Englannin valtaistuimelle pyrkivää: Lambert Simnelin ja Perkin Warbeckin . Tämän seurauksena kuningas Henrik VII antoi kaupungille mottonsa: Urbs Intacta Manet Waterfordia (Waterford on edelleen valloittamaton kaupunki). Täysin puppua, kz yllä ja alla.
ellauri285.html on line 665: Il est reçu premier au concours d'entrée à l'École normale supérieure (Lettres) en 1960 puis passe l'agrégation de philosophie en 1965, tout en militant à l'Union des étudiants communistes. Il étudie à la faculté des lettres de Paris. En 1965, il est nommé professeur de français au lycée Henri-Poincaré de Nancy, qu'il quitte après quelques mois d'enseignement merdeux.
ellauri299.html on line 384: Kirvesmiehen työstä veistellään Patti Mulkkisen Elämänkin herroissa. Henriksson pistelee kirkon tapulia puukolla Martiskaisena. Ammattimiehen moraali on tosi korkea, uhoo Patti kuin Sozhenizynin Ivan Denisov. Simone Weilin teennäistä Painovoimaa ja armoa siteerataan pitkästi. Työn tarkoitus on syöminen, pohtii Simone, muonan tarkoitus on työnteko, ja niin edespäin. Siitä se lähtee karman pyörä pyörimään. Simonesta paasasin 1. kerran niinkin aikaisin kuin albumissa 8.
ellauri299.html on line 460: Ihminen ja tekniikka / Ilkka Niiniluoto -- Tarpeesta / Georg Henrik von Wright -- Pahuudesta / Martti Siirala -- Luovuus ja ihmiskäsitykset / Jaakko Hintikka -- Ulkoinen vapaus / Juhani Pietarinen -- Ama nesciri: huomioita kristillisestä ihmiskäsityksestä / Leila Taiminen -- Uuden ajan alun filosofisten ihmiskäsitysten uutuuksista / Simo Knuuttila -- Människa, medvetande och materia: tre grundbegrepp i Descartes' filosofi / Lilli Alanen -- Okemaattisesta ihmiskäsityksestä / S. Albert Kivinen -- Sartrelainen ihmiskäsitys - taideteos vai teoria / Esa Saarinen -- Herran ja rengin dialektiikasta ja sen merkityksestä naistutkimukselle / Aino Saarinen ja Juha Manninen -- Filosofisen antropologian mahdollisuudesta / Heikki Kannisto.
ellauri300.html on line 245: Justyna stöter mot en möbel i mörkret. Henrietta kommer ut ur trans. Fittan också, nu är det kört. Justyna är fullständigt värdelös! Kanske stjäl hon någonting, Gud förbjude! Nu är jag trött. Fadern i himlen, ta mig till dig. Och Henrietta föll i gråt.
ellauri301.html on line 133: Krister Henriksson som Kurt Wallander
ellauri301.html on line 176: Ehkä Mankelin porukat oli schartaulaisia? Henric">Henric Schartau (27. syyskuuta 1757, Malmö – 3. helmikuuta 1825, Lund) oli ruotsalainen pappi ja saarnaaja Henric Schartau. Schartau toimi Lundissa, Lundin tuomiokirkossa lähes 20 vuotta, ja hänen näkemystään leimasi puhdasoppisuuden sävyttämä pietismi. Hänen oppinsa, schartauanismi, pysyi kirkon sisäisenä herätysliikkeenä eikä ollut vapaakirkollinen ilmiö. Hänen saarnojansa perusaineksen muodosti oppi Pyhän Hengen työstä ihmisessä ja oppi armonjärjestyksestä.
ellauri301.html on line 187: Kalke toimi Isonkyrön kappalaisena 1898–1916 ja Tohmajärven kirkkoherrana vuodesta 1916. Hän sai rovastin arvon 1928. Pastori, sittemmin rovasti Kalke meni varovasti naimisiin vasta erotutkintovuonna 1886 Hilma Henriette Brusilan (1862–1943) kanssa. Siittiköhän Kosti Hilmasta lisää kalkkeita? Todennäkösesti siitti. Hilman ja Kostin luut ovat Hämeenkoskella, kuten näyttää amerikkalainen hautakiviohjelma. Kuvaa ei viizi laittaa tähän koska jenkit eivät salli sitä kuumalinkata. Vittu että ne on perseitä. Törkeää kulttuurista appropriointia. Mitä asiaa on niillä meidän hautuumaille? Mitä asiaa on niillä tänne ylipäätänsä?
ellauri301.html on line 421: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.
ellauri313.html on line 591: Mendelssohnilla oli kuusi lasta, joista vain hänen toiseksi vanhin tyttärensä Recha ja hänen vanhin poikansa Joseph säilyttivät juutalaisen uskon. Hänen poikansa olivat: Joseph (Mendelssohnin pankkitalon perustaja ja Alexander von Humboldtin ystävä ja hyväntekijä), Abraham (joka meni naimisiin Lea Salomonin kanssa ja oli Fanny ja Felix Mendelssohnin isä) ja Nathan (koneinsinööri huomattava maine). Hänen tyttärensä olivat Brendel (myöhemmin Dorothea; Simon Veitin vaimo ja Philipp Veitin äiti , myöhemmin hänen rakastajatar ja sitten vaimoFriedrich von Schlegel), Recha ja Henriette, kaikki lahjakkaita naisia. Rechan ainoa pojanpoika (säveltäjä Giacomo Meyerbeerin veljen Heinrich Beerin poika) syntyi ja sai koulutuksensa juutalaisena, mutta kuoli hyvin nuorena yhdessä vanhempiensa kanssa ilmeisesti epidemiaan. [ lainaus tarvitaan ] Joseph Mendelssohnin poika Alexander (k. 1871) oli viimeinen Moses Mendelssohnin miespuolinen jälkeläinen, joka harjoitti juutalaisuutta. Se siitä tuli Mooses, uskonpuhdistuxesta! Usko säilyy paremmin hieman likaisena.
ellauri322.html on line 323: Kaiken kaikkiaan tonaliteetti on hillitty ja Marian hahmo sekoittuu tähän väriharmoniaan ilman eläviä kontrasteja. Vaikka tämä ei ole varsinaisesti muotokuva, Wright tarvitsi mallin Marialle. Uskotaan, että rouva Mary Bassano poseerasi hänelle. Hän oli mennyt naimisiin Derby-perheeseen, jonka esivanhempien kerrottiin tulleen Italiasta muusikkona Henrik VIII:n hoviin. Maria maalattiin Edwinin kumppaniksi tohtori Beattien muutama vuosi aiemmin valmistuneesta Minstrelistä. Edwin on kuvattu unenomainen paimenpoika, jonka kuva on uskollinen runolliselle lähteelle ("The Minstrel; tai, Progress of Genius", pitkä runo tohtori James Beattien, 1771). Edwin myytiin Wakefieldin suojelijalle, mutta hän ei ostanut Mariaa, joka pysyi Wrightin hallussa hänen kuolemaansa asti. Vaikka on surullista, että tämä ilahduttavan toisiaan täydentävä kuvapari ei ole koskaan roikkunut pysyvästi yhdessä, on ilo nähdä Marian niin hyvin sijoitettuna ruokasalissa Pickford's Housessa, Friargaten Derbyssä.
ellauri327.html on line 594: Pikku Suomessa kysyy läski keityäjä Kaarins Li Anderssonilta eikö muks Heneven sopimus ole aikansa elänyt. Geneven sopimukset ovat joukko sodassa haavoittuneiden, sotavankien ja siviiliväestön kohtelua sääteleviä kansainvälisiä sopimuksia. Vuonna 1864 solmittiin Punaisen Ristin perustajan Henri Dunantin aloitteesta Genevessä sopimus, joka koski haavoittuneiden ja sairaiden sotilaiden huoltoa. Sitä on täydennetty ja laajennettu uusilla sopimuksilla vuosina 1906, 1929 ja 1949. Toisen maailmansodan jälkeen sopimukset koottiin neljäksi yleissopimukseksi.
ellauri330.html on line 339: Georg Morris Cohen Brandes (4. helmikuuta 1842 Kööpenhamina – 19. helmikuuta 1927 Kööpenhamina) oli tanskalainen kirjallisuusarvostelija, tutkija ja kirjailija, joka oli 1870–1880-luvulla pohjoismaisen kirjallisen elämän merkittävin auktoriteetti. Juutalaistaustainen Brandes opiskeli estetiikkaa Kööpenhaminan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1870 tutkielmalla Den franske æsthetik i vore dage: En afhandling om H. Taine. Vuodesta 1871 alkaen hän luennoi yliopistossa 19. vuosisadan kirjallisuuden päävirtauksista. Vaikutusvaltaiset luennot julkaistiin kuutena niteenä (1872–90), ja Brandes esitti niissä kirjallis-filosofien ohjelmansa: kirjallisuuden on tarkasteltava yhteiskunnallisia ongelmia ja edistettävä vapauspaatosta ja vallankumoushenkeä. Luennot saivat jopa raivostuneen vastaanoton, eikä Brandes saanut yliopistosta professuuria. Hänestä tuli kuitenkin älymystön keskushahmo; hänen ympärilleen ryhmittyivät muiden muassa J. P. Jacobsen, Henrik Ibsen, Bjørnstjerne Bjørnson ja August Strindberg. Suomeen hänen vaikutuksensa saapui Minna Canthin välityksellä.
ellauri340.html on line 623: Baudrillard kuului ranskalaisten ajattelijoiden koiravaljakkoon, samaan kuin Henri Lefebvre, Roland Barthes, Pierre Bourdieu, Gilles Deleuze, Jean-François Leotard, Michel Foucault, Jacques Derrida ja Jacques Lacan, jotka kaikki olivat de Saussuren hypnotisoimia postrukturalistisia pellejä.
ellauri343.html on line 311: Haudalle kukat laski vielä Toimen Poikien puolesta lääkintäkapteeni Sven Otto Donner. Lisäksi Ylioppilaskunnan Laulajat laski kukkansa entisen kuorotoverinsa muistoksi. Aktivistien seppeleen laskivat Eino Kaila, Rainer Soppanen ja Nina Blomqvist. Aktivistien Suunta-lehden lähetystön puolesta puhui maisteri Henrik Tikkanen.
ellauri347.html on line 202: 1927 Henri Bergson Ranska "tunnustuksena hänen rikkaista ja elinvoimaisista ideoistaan ja loistavasta taidosta, jolla ne on esitetty".
ellauri349.html on line 265: Toinen paska Henrik Tikkanen koitti turhaan kampata Eskiä. Jaakko Hintikan izekeskeisyydessä ei ollut ilkeyssärmää, eikä kai Eskinkään. Yhteistä myös ruman kotkan nostaminen pedestaalille.
ellauri351.html on line 375: Halbwachs syntyi Reimsissä, Ranskassa, ja osallistui École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa. Siellä hän opiskeli filosofiaa Henri Bergsonin johdolla, jolla oli suuri vaikutus hänen ajatteluunsa. Halbwachsin varhainen muistityö oli jossain määrin yhteneväinen Bergsonin näkemyksen kanssa muistin olevan erityisen henkilökohtainen ja subjektiivinen kokemus. Bergson opetti Halbwachia kolme vuotta. Ei ois kannattanut.
ellauri352.html on line 311: Marcel Mauss syntyi vuonna 1872 Épinalin kaupungissa juutalaiseen perheeseen. Hänen Bas-Rhinistä kotoisin oleva isänsä Gerson meni naimisiin muutamaa vuotta aiemmin Rosine Durkheimin, Émile Durkheimin vanhemman sisaren kanssa, jonka kanssa hän liittyi Lorraine-kaupunkiin ottaakseen haltuunsa äitinsä tekstiilipajan, josta tuli nuoren parin johdolla noin klo. 1/2 pääkirjontatehdas, Mauss-Durkheim. Marcelin lisäksi heillä oli onnexi vuonna 1876 syntynyt poika Henri. Hänen setänsä Émile Durkheim, joka oli häntä neljätoista vuotta vanhempi, oli tärkeässä roolissa hänen kutsumuksessaan ja sitten hänen urassaan.
ellauri352.html on line 638: Alexis-Charles-Henri Clérel, Tocquevillen kreivi, kavereille vaan Sir Alexis, synt.29. kesäkuuta 1805 Pariisissa ja kuol. 16. huhtikuuta 1859 Cannesissa, oli maistraatti, kirjailija, historioitsija, akateemikko, matkustaja, filosofi, politologi, sosiologian edeltäjä ja mikä pahinta, ranskalainen poliitikko.
ellauri364.html on line 125: fra Henrik Ferd. Lund, altsaa Søren Kierkegaards svoger, til Peter Wilh. Lund
ellauri364.html on line 204: Nils Ragnar Eugene Antoni (1887-1968) oli ruotsalainen lääkäri, josta tuli lääketieteen tohtori ja neurologian apulaisprofessori Karolinska-instituutissa vuonna 1920 ollessaan vielä armeijassa pataljoonan lääkärinä. Hän toimi Morbyn sairaalan neuvonantajana vuodesta 1922 ja toimi Henrik Malmstenin hermostosairauksien professorina Tukholman Karolinska-instituutissa 1931-1954.
ellauri369.html on line 68: Joseph Henri Rosny Sr. (ranskalainen kirjailijanimi J.-H. Rosny aîné , oikea nimi Joseph Henri Honoré Boex , 17. helmikuuta 1856 , Bryssel - 11. helmikuuta 1940 , Pariisi ) on belgialaista alkuperää oleva ranskalainen kirjailija. Vuoteen 1909 asti hän kirjoitti yhdessä nuoremman veljensä Serafin-Justin-Francoisin kanssa, joka myöhemmin otti salanimen J.-A. Roney Jr.
ellauri370.html on line 510: Gobineaun vaakuna muistuttaa Ukrainan lippua. Hän oli alunperin polveutunut prinssinnakeista. Jo 1600-luvulla toinen nakki Henri de Noulainvilliers oli väittänyt, että Ranskan aatelisto polveutui germaanisista frankfurtereista, jotka 400-luvulla valtasivat Gallian, kun taas Ranskan talonpoikaisväestö ja kolmas sääty polveutuivat maassa ennestään asuneista gallialaisista.
ellauri370.html on line 566: Kun Lévi-Strauss palasi Ranskaan toisen maailmansodan aattona, hänet kutsuttiin sotapalvelukseen vuosiksi 1939–1940. Hän lähti Ranskasta heti maan antautumisen ja aselevon jälkeen Yhdysvaltoihin ja osti ensi töixeen lujat farmarihousut. Siellä hän opetti New Yorkin New School for Social Researchin alaisuuteen perustetussa École Libre des Hautes Étudesissä, jota hän oli luomassa yhdessä muun muassa Henri Focillonin, Jacques Maritainin, Jean Perrinin ja muiden pseudotieteilijöiden kanssa. Lévi-Strauss toimi myös koulun pääsihteerinä. Hän liittyi vapaaehtoisena myös de Gaullen Vapaan Ranskan armeijaan. New Yorkissa Lévi-Strauss tutustui vielä venäjänjuutalaiseen kielitieteilijään Roman Jakobsoniin, joka tutustutti hänet Ferdinand de Saussuren ajatuksiin.
ellauri372.html on line 248: Idumea oli liiviläisten ja latgallien sekaisin asuttama muinaismaakunta Latviassa. Nimitys Idumea tulee ehkä liivin kielen itäistä maata tarkoittavista sanasta idumaa. Idumean keskus oli Straupen kaupunki, jonne tuli myös alueen ensimmäinen kirkko. Idumea mainitaan Henrikin Liivinmaan kronikassa, jossa siitä puhutaan paikallisten käännyttämisen yhteydessä. Maakunnan on oletettu muodostuneen 1000-luvulla ja sen asema itsenäisenä alueena päättyi vuoteen 1206, jolloin se joutui Saksalaisten ristiretkeläisten käsiin. Valitusvirsissä Uusimaa sijoitetaan Idumean alueelle.
xxx/ellauri013.html on line 831:
Talousneuvos Lauri Henrik
xxx/ellauri027.html on line 772: Pertti Korhonen näkee Saarisen eräänlaisena ihmisyyden arvostamisen lähetyssaarnaajana. Sillä oli missio. Niinkuin Wilholla ja Kaarlolla, lähetysasema. Karstivuorten välistä ne lähettivät sanomaa, S.O.S., käännyttivät kiinalaisia (se trendaa taas), raamattuautosta käsin länsirannan juutalaisia, ja Pafoxen kivikkorannalla suomalaisia teknokraatteja. Ei ihan helpoimpia tapauxia. Mutta niillä oli visio (ei onnexi telesellainen vielä Wilhon ja Kaarlon kohdalla). Hieman isoja, mutta kyllä niistäkin selvitään, ne sanoivat kaikki kolme positiivisina. Ja vaikkei ihan selvinneetkään, selvisivät maaliin saakka. Sinne selvinnee kohta myös Esa Jouni Olavi, ja kade negatiivinen Lauri Henrik.
xxx/ellauri056.html on line 689: Te pakanat ja syntisäkit! Hyljätkää moninaiset puujumalanne ja ottakaa vastaan yxi ainokainen herra! Kuka se simmottinen on? tiedusteli Maunold. Se on isä, poika, ja pyhä henki! vastasi Henrik. Siinähän tuli jo kolme, ihmetteli Maunold. Taidat olla laskutaidoton mies!
xxx/ellauri057.html on line 894: Zhozh syntyi vähän jälkeen keskiyön 13. päivä muzen taikauskoinen äiti väärensi sen puoli tuntia vanhemmaxi. Äiti Henriette oli Brüllin kuuluisaa murhaajasukua.
xxx/ellauri057.html on line 949: Oikein Jori paskiaiselle, vaik säälix käy Marie-Georgesia. Jori delppaa 86-vuotiaana. Viimeisenä emäntänä eli garde-founa sillä oli joku Teresa Sburelin. Joo se oli vaimo Denisen kotiapulainen vsta 1961, 23 vuotta nuorempi kuin Jori, joten Jori oli sen kimpussa kuin kiiliäinen. Loppupeleissä Teresa otti Jorille äiti Henrietten paikan. Vuonna 1964 Jori tuli hetkexi järkiinsä ja meinas hiihtää jyrkänteeltä alas, mutta Teresa pysäytti sen vahvoilla handuilla. Sehän ois ollu Teresalle katastroofi. Jori sanoi sitä nartuxi, mikä oli kohteliaisuus Jorilta. Kun Jori pöpisi muistelmian mankkuun, Teresa ei saanut enää puhua koko iltana. Jorin punainen lanka olis katkennut. Tai pikemminkin vyyhti. Jos Simenonilla ois ollut textinkäsittelyohjelma se ois voinut tuottaa puolet uuden Maigret kirjan lauseista kopipeistaamalla. Hirvee sika miehexi, mutta rahantunteva. ("mutta" vaiko pikemminkin "ja"?)
xxx/ellauri057.html on line 951: Ihrratynnörri. Maigret ei ollut laiha nimestään huolimatta, pikemminkin päärynä. Ilmeisesti Simenonkin ois halunnut olla jykevämpää tekoa. Mme Maigret oli kuin sen äiti Henriette. Tai äiti Teresa.
xxx/ellauri057.html on line 1391: Martti Henrikki Haavio (kirjailijanimi P. Mustapää; 22. tammikuuta 1899 Temmes – 4. helmikuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen kansanluonteen ja mytomanian tutkija, runoilija ja akateemikko kuten Hannu Mäkelä. Runonsa hän julkaisi nimellä P. Mustapää, jonka hän keksi teininä puristellessaan finnejä. Haaviot oli sillinpäitä ennenkuin niistä tuli haavioita, mutta nähtävästi jonkun toisen sillin. Taloja naivia talonpoikia Mynämäeltä. Sukunimi vaihtelee kuin elinkautisvangeilla.
xxx/ellauri059.html on line 510: Okei okei, tämä selvä, mut kekä oli tää Punainen naamio? Mustanaamio vai Punahousu? Housut alas konnat sanoo punahousu, niin saatana, säestää nastamuumio. Eli kekä oikeasti oli Lauri Henrik P-pään Punainen naamio? Siis kekä piilexi sen takana? No Cesare Borgiahan se tietty oli, paavin äpärä. Ei ollut paavi mikään innocentius.
xxx/ellauri059.html on line 514: Tässä kohtaa oli vielä lyhyitä kritiikkejä Lauri Henrik P-pään pikkusaarnoista, jota oli pantu Savon Arolan särpimexi mukaan samaan niteeseen. Ikävä kyllä ne on kadonneet. Ne saarnat oli aivan perseestä, voi jälkeenpäin muistinvaraisesti todeta. Tiivistäen: Nimisaarnan Anna fon Tollo oli aatelinen ämmä joka oli haikaillut jonkun köyhän säveltäjän perään, vaik oli aikanaan ize preferoinut fon Tollon paxumpaa rahamassia. No size kuoli se säveltäjä, ja ämmä lupas izellensä tehdä parannuxen, eli olla vähän hövelimpi palvelusväelle ja muulle laahuxelle. Syy-yhteyttä on vaikee havaita. Siziellä oli se Olavi Mela, joka sai haimasyövän ja alkoi kantaa huolta taivastontista kuin Pauli Pylkkänen. Se koitti Kaarlo Syvännön tapaan peukalovärssyä hyvästä kirjasta, ja löytyi lohduttavasti: iskä arlmahtaa, kuha vaan Olavi uskoo melan ylösnousemuxeen. Ja narshishtirovashti, joka jätti kaikki silleen ja ruustinnankin heitteille, kun sen poika narahti varmaan huumerikoxesta ulkomailla. Se oli SYYYYLLINEN, kuin Niklas kaadettuaan spagettikattilan. Vittu varmaan oli bylsinyt poikaa pienenä. Ja ämmä jonka poika oli kuolemassa johkin tartuntatautiin, josta tuntu turvalliselta kun se kexi kaataa koko huolen yljän sylkkyyn: nyze lapsi on turvan takana, vaikka ruumiina. Ja niin edespäin.
xxx/ellauri087.html on line 85: Esa Saarinen ryhtyi johtavaksi kapuksi vuonna 1977. Tuolloin hän väitteli filosofian tohtoriksi 24-vuotiaana, yhtä nuorena kuin toinen 2sta Suomen ansioituneimmasta filosofista, Georg Henrik von Wright. Toinen ansioitunein on Jaakko Hintikka. Hän ohjasi Saarisen väitöskirjan.
xxx/ellauri091.html on line 135: Haahden elämään tuli uusi vaihe 1906, kun hän meni naimisiin Susannan ikäisenä patriarkaalisen Johnin ikäisen leskimiehen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä Ilmari Henrik Reinhold Krohnin kanssa. Samalla hänestä tuli äidistään orvoksi jääneiden kuuden (6) lapsen emintimä. Vanhin lapsista oli yhdeksän vuotta, nuorin vuoden vanha. (2 oli nähtävästi pudonnut kelkasta.)
xxx/ellauri091.html on line 175: Ilmari Henrik Reinhold Krohn (8.11.1867, Helsinki – 25.4.1960, Helsinki). Ilmari Krohnin taustan "huomioiden" ei ole yllättävää, että hän jo "opintojen aikana" "hakeutui" Saksaan, missä hän tapasi ekan puolisonsa Emilie von Dittmanin, jonka kanssa hän "avioitui" vuonna 1893.
xxx/ellauri091.html on line 292: Hauptmann's early dramas reflect the influence of Henrik Ibsen, but the production of Die Weber, a dramatization of the Silesian weavers' revolt of 1844, brought him fame as the leading playwright of his generation. Hauptmann did not only want to give realistic details, but he paid a great deal of attention to historical accuracy, and studied various dialects. His weavers are "flat-chested, coughing creatures of the looms, whose knees are bent with much sitting." The women's clothes are ragged, but some of the young girls are not without charm � they have "delicate figures, large protruding melancholy eyes." Structurally the play, which was at first banned, was innovative � there is no single, individual hero in the cast of more than 70 characters. (Didn't exceed the 80 character limit of first generation mainframe computers.)
xxx/ellauri114.html on line 497: Helsingin yliopisto oli Simo Parpolalle vuosikymmeniä paikka, jossa viihdyin ja josta voin olla ylpeä. Minulla oli hyviä ja innostavia opettajia kuten Armas Salonen, Jussi Aro, Henrik Zilliacus, Holger Thesleff ja Heikki Palva, joita kunnioitin ja ihailin, ja hyviä ystäviä kuten Jaakko Frösen, Paavo Hohti ja Jorma Kaimio, joiden kanssa oli kiva rymytä opiskelun vastapainoksi aineyhdistys Symposionissa, ekskursioilla ja osakunnissa. Tuttuja pärstiä koko all male paneeli.
xxx/ellauri128.html on line 123: Jacques Chardonne, nom de plume de Jacques Boutelleau, né à Barbezieux le 2 janvier 1884 et mort à La Frette-sur-Seine le 29 mai 1968, était un écrivain français. Aîné charentais de l'écrivain Pierre-Henri Simon, il fait partie du Groupe de Barbezieux avec Geneviève Fauconnier, Henri Fauconnier, Maurice Delamain, Jacques Delamain, Germaine Boutelleau, sans que ce groupe « géographique » partage les mêmes vues. Collaborationniste pendant la guerre, considéré comme un auteur d'extrême droite, il est avec Paul Morand un des pères spirituels de ceux qu'on a appelés « Les Hussards », les écrivains Roger Nimier, Jacques Laurent, Antoine Blondin et Michel Déon.
xxx/ellauri128.html on line 199: Von 1793 bis zum Herbst 1808, „in ihrer glanzvollsten Zeit“ (K. A. Varnhagen), bewohnte die Familie Levin-Robert das Haus No. 54 in der Jägerstraße beim Gendarmenmarkt. Hier fanden vor allem in der Zeit um 1800 gesellige Zusammenkünfte der mit dem Haus befreundeten Zeitgenossen statt. (→ siehe Artikel Salon der Rahel Varnhagen). Dominiert wurden diese Treffen von den (meist jüdischen) Gastgeberinnen wie Henriette Herz, Amalie Beer oder eben Rahel Robert-Tornow. Die „Salonnièren“ selbst nannten solche Abende „Thees“, „Geselligkeit“, oder sie setzten einen wiederkehrenden Wochentag (z. B. „Montage“) als Name für die Einladung fest. Von „Salon“ ist bei Rahel Varnhagen nur im Zusammenhang mit den sehr prächtigen Empfängen der Fanny von Arnstein in Wien die Rede; erst viele Jahrzehnte später sprach man in Berlin von „Salons“.
xxx/ellauri128.html on line 201: Ausschlaggebend war die Vereinigung von Menschen unterschiedlicher Stände und Berufe, religiöser oder politischer Orientierung zu Gesprächen: Dichter, Naturforscher, Politiker, Schauspieler/-innen, Aristokraten und Reisende kamen zusammen. Die Nähe des Theaters, der Börse und der Französischen Gemeinde sorgte für Vielfalt. Mitunter wurde, wie im Elternhaus der Henriette Solmar (einer Cousine Rahel Varnhagens), mit Rücksicht auf Besucher aus fremden Ländern französisch gesprochen. Berühmte Gäste in dieser ersten Phase waren Jean Paul, Ludwig Tieck, Friedrich von Gentz, Ernst von Pfuel, Friedrich Schlegel, Wilhelm und Alexander von Humboldt, Friedrich de la Motte Fouqué, Prinz Louis Ferdinand und dessen Geliebte Pauline Wiesel. Allerdings gibt es nur wenige zeitgenössische Quellen und gar keine zeitgenössischen Bilder dieser Geselligkeiten. Es wurden nicht nur Prominente eingeladen, sondern auch viele Personen, die kaum Spuren hinterlassen haben. Fanny Lewald (die Rahel Varnhagen nicht mehr kennengelernt hat) gibt allerdings zu bedenken: „Man hört die Namen Humboldt, Rahel Levin, Schleiermacher, Varnhagen und Schlegel, und denkt an das, was sie geworden, und vergißt, daß die Humboldt’s ihrer Zeit nur zwei junge Edelleute, daß Rahel Levin ein lebhaftes Judenmädchen, Schleiermacher ein unbekannter Geistlicher, Varnhagen ein junger Praktikant der Medizin, die Schlegel ein paar ziemlich leichtsinnige junge Journalisten gewesen sind“.
xxx/ellauri128.html on line 205: Als sie am 8. September 1815 Goethes Besuch empfing: „Ich benahm mich sehr schlecht. Ich ließ Goethe beinah nicht sprechen!“ 1827 zogen die Varnhagens in die Beletage der Mauerstraße Nr. 36, die ihnen ihr Schwager Heinrich Nikolaus Liman (Bruder von Markus Theodors Gemahlin und Onkel der Henriette Solmar) vermietete. Auch unter dieser Adresse, die ihre letzte sein sollte, gab Rahel Varnhagen von Ense wieder Gesellschaften, an denen unter anderen die Familie Mendelssohn, der Philosoph Hegel, Heinrich Heine, Eduard Gans, Ludwig Börne und der Fürst Hermann von Pückler-Muskau teilnahmen. Einige Male besuchte das Ehepaar Varnhagen auf Reisen Goethe in Weimar und das Kurbad in Teplitz, wo Friedrich Wilhelm III. im August 1822 mit Rahel Varnhagen von Ense mehrmals die Polonaise tanzte.
xxx/ellauri128.html on line 290:
xxx/ellauri128.html on line 611: Adrian Henri (10 April 1932 – 20 December 2000) was a British poet and painter best remembered as the founder of poetry-rock group the Liverpool Scene and as one of three poets in the best-selling anthology The Mersey Sound, along with Brian Patten and Roger McGough. The trio of Liverpool poets came to prominence in that city´s Merseybeat zeitgeist of the 1960s and 1970s. He was described by Edward Lucie-Smith in British Poetry since 1945 as the "theoretician" of the three. His characterisation of popular culture in verse helped to widen the audience for poetry among 1960s British youth. He was influenced by the French Symbolist school of poetry and surrealist art. Aika nolla.
xxx/ellauri129.html on line 476:
xxx/ellauri129.html on line 477:
xxx/ellauri130.html on line 183:
xxx/ellauri130.html on line 329:
xxx/ellauri130.html on line 354:
xxx/ellauri130.html on line 562: Valmistuttuaan maisteriksi Leipzigista Seume meni 1792 venäläisen kenraalin Otto Henrik Igelströmin sihteeriksi ja 1793 luutnantiksi Venäjän palvelukseen. Elämänsä myöhempinä vuosina hän teki pitkiä matkoja ja kävi jopa Suomessa ja Ruotsissa. Kirjoitukset ovat jossain määrin yksipuolisia. Muita tunnetumpia ovat Gedichte (1801), Spaziergang nach Syrakus (1802) ja murhenäytelmä Miltiades (1808) sekä omaelämäkerta, jota jatkoi omasta puolestaan Christian August Heinrich Clodius (1813). Kootut teokset Sämtliche Werke ilmestyivät 12-osaisena 1826. Haukotuttava tylsimys.
xxx/ellauri165.html on line 112: Tiedekunta/Osasto ? Fakultet/Sektion Teologinen / Systemaattinen teologia Laitos ? Institution Teologisen tiedekunnan laitos Tekijä? ? ? Författare Leinonen, Tapio Henrikki Työn nimi? ? Arbetets titel Pyhä uskon esikuva – Neitsyt Maria Lutherin teologiassa Oppiaine ? Läroämne Ekumeniikka Työn laji? ? Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika? ? Datum Toukokuu 2013 Sivumäärä? ? Sidoantal 70 Tiivistelmä? ? Referat
xxx/ellauri165.html on line 318: In 1783, Greville needed to find a rich wife to replenish his finances, and found a fit in the form of eighteen-year-old heiress Henrietta Middleton. Emma would be a problem, as he disliked being known as her lover (this having become apparent to all through her fame in Romney's artworks), and his prospective wife would not accept him as a suitor if he lived openly with Emma Hart.
xxx/ellauri165.html on line 320: To be rid of Emma, Greville persuaded his uncle, younger brother of his mother, Sir William Hamilton, British Envoy to Naples, to take her off his hands. Greville's marriage would be useful to Sir William, as it relieved him of having Greville as a poor relation. To promote his plan, Greville suggested to Sir William that Emma would make a very pleasing mistress, assuring him that, once married to Henrietta Middleton, he would come and fetch Emma back. Sir William, then 55 and newly widowed, had arrived back in London for the first time in over five years. Emma's famous beauty was by then well known to Sir William, so much so that he even agreed to pay the expenses for her journey to ensure her speedy arrival. A great collector of antiquities and beautiful objects, he took interest in her as another acquisition. He had long been happily married until the death of his wife in 1782, and he liked female companionship. His home in Naples was well known all over the world for hospitality and refinement. He needed a hostess for his salon, and from what he knew about Emma, he thought she would be the perfect choice.
xxx/ellauri173.html on line 179:
xxx/ellauri173.html on line 186: Et les portraits de toutes les belles femmes, depuis Vénus, Europe, Psyché, Dalila, Rahel, Judith, Cléopâtre, Aspasie, Freya, Maneka, Thaïs, Akëdysséril, Roxelane, Balkis, Phryné, Circé, Déjanire, Hélène, etc, jusqu’à la belle Paule ! jusqu’à la Grecque voilée par la loi ! jusqu’à lady Emma Harte Hamilton ! (Täähän mulla on. Paule de Viguier oli ranskalainen aatelissynty ja Fontervillen paronitar vuoteen 1533 mennessä. Maalari Henri Rachou teki hänet tunnetuksi La Belle Paule -maalauksen aiheena, joka sijaitsee tänään Capitole de Toulouse -huoneustossa.)
xxx/ellauri174.html on line 646: Henri Bergson: vitalistinen idealismi
xxx/ellauri178.html on line 236: Henrik Ibsenin suhde naisasialiikkeeseen. Otava 1924
xxx/ellauri187.html on line 207: After a period of silence following the 1906 firing, Rilke and Rodin rekindled in August of 1908. Rilke was now living with Isadora Duncan and other artists in an abandoned convent in Paris, which Henri Matisse had converted into a school and commune. Rodin met Rilke there, spent hours catching up, buried the hatchet, and decided to move in the following month. After the sculptor’s death, the building became Paris’s Rodin Museum.
xxx/ellauri202.html on line 214: Anatole France se marie en 1877 avec Valérie Guérin de Sauville, petite-fille de Jean-Urbain Guérin, un miniaturiste de Louis XVI, dont il a une fille, Suzanne (1881-1918). Elle épousa en 1901 le capitaine Henri Mollin, officier d'ordonnance du général André et protagoniste de la retentissante Affaire des Fiches, puis Michel Psichari (1887-1917), petit-fils d'Ernest Renan. Il confie souvent sa fille, dans son enfance, à Mme de Martel (qui écrivait sous le nom de Gyp), restée proche à la fois de lui-même et de Mme France.
xxx/ellauri208.html on line 632: Hänet tunnettiin koko ikänsä lempinimellä Jussi, jonka hän sai lapsena suomalaissyntyiseltä isoäidiltään (Henrika Matilda Björling o.s. Lönnqvist, s. 1844 Pori ja k. 1918 Borlänge). Mummi hoki aina: Jussi pussi puita nussi (kz. johdanto). Raimo Lintuniemi kuunteli Björlingin esitykset studiossa aina seisten. Björling kärsi vakavasta alkoholiongelmasta, joka tuhosi hänen terveytensä. Björling hade så kallad retrograd negativ P-våg vid atrioventrikulär återkopplingstakykardi, vad som ofta lite slarvigt kallas "dolt WPW-syndrom" (Wolff-Parkinson-White-syndrom).
xxx/ellauri215.html on line 36:
xxx/ellauri224.html on line 144: Ympyräsuun mielisana oli actually, jolla se oikaisi keskustelukumppanin vääriä käsityxiä. Niinkuin sitä vitalismia, jolla koitin vastustaa sen puhtaasti komputationaalista näkemystä sielusta. Vieläkin hävettää oma tyhmyyteni. Olinko mä joku Henri Bergson silloin vielä, tai lyttänenä Plato? Ympyräsuu oli ehkä lukenut Raumpilot Ijon Tichyn XIV avaruusseikkailun, jossa siitä otettiin jollain IT-kuplaplaneetalla varmuuskopio.
xxx/ellauri225.html on line 251: Kroeber married Henriette Rothschild in 1906. She contracted tuberculosis and died in 1913, after several years of illness. In 1926 he married again, to Theodora Kracaw Brown, a widow whom he met as a student in one of his graduate seminars. They had two children: Karl Kroeber, a literary critic, and the science fiction writer Ursula Kroeber Le Guin. In addition, Alfred adopted Theodora's sons by her first marriage, Ted and Clifton Brown, who both took his surname.
xxx/ellauri227.html on line 165: Camilla Läckberg har sammantaget sålt 28 miljoner böcker världen över. Hon har skrivit 10 deckare i Fjällbacka-serien; två om jetset-kvinnan Faye, 10 barnböcker samt två kokböcker. Hon jobbar nu på en thriller-trilogi tillsammans med mental case Henrik Fexéus.
xxx/ellauri227.html on line 215: Henrikillä on päällä silitetyt housut ja Ralf Lauren paita(fi)/pelkkä paita ja keilamainen pikku siivilä (ru шинуа). Tupakoiva ranskis Francine on petiitti, Felicitalla on mittaa 175cm hattu päässä ja kassi kädessä. Camilla ei säiky klisheemäistä keskustelureferointia jossa kuulusteltava hölöttää pitkät pätkät joiden väliin "hän sytytti röökin", "tumppasi", "sytytti toisen", "puhalsi savurenkaita" "hörppi kahvia". Että jaxaa tympästä.
xxx/ellauri227.html on line 537: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.
xxx/ellauri228.html on line 264: Kun tiedemies Fechner katoaa salaperäisen Soljaris-valtameren pinnalle, kokenut helikopterilentäjä Henri Berton ylittää sumun etsiessään Fechneriä ja hänellä on outoja näkyjä. Hänen lausuntonsa esitetään tiedemiesten komissiolle, joka uskoo, että hänellä oli hallusinaatioita. Leskeksi jäänyt psykologi Kris Kelvin on kuitenkin määrätty Soljarista kiertävälle avaruusasemalle tarkistamaan siellä vielä työskentelevien kolmen jäljellä olevan tutkijan mielenterveys. Hän tapaa ensin tohtori Snauzin, joka kertoo hänelle, että tohtori Gibrarian teki itsemurhan, ja myöhemmin hän tapaa tohtori Sartoriuksen ja hän tajuaa, että tiedemiehillä on outoja käyttäytymismalleja. Kun hän kohtaa vaimonsa Mata Harin, joka kuoli kymmenen vuotta sitten, avaruusasemalla, hullut tutkijat selittävät Krisille, että Soljaris -valtamerellä on kyky toteuttaa olentojen neutronien sisimmät ajatukset. Kris kyseenalaistaa, onko hänen rakkaan vaimonsa ilmestyminen kirous vai siunaus.
xxx/ellauri229.html on line 337: As a teenager he was influenced by the Mersey Poets, including Adrian Henri, Roger McGough and Brian Patten. As a result, he had a troubled childhood before in his early 20s attending the Self Heal Association, a psychotherapeutic centre in Devon. He later became a helper at the centre and continues to speak and perform at mental health conferences.
xxx/ellauri232.html on line 108: Att beskriva SD som fascistiskt blockerar en analys av partiet som politiskt fenomen. Statsminister Stefan Löfven har gett Henrik Arnstads tolkning av Sverigedemokraterna som ett fascistiskt parti ett slags officiell sanktion. Men Arnstads idealtypiska definition av fascism saknar analytisk skärpa och hans empiriska underlag är minst sagt bräckligt.
xxx/ellauri232.html on line 133: Payne menar att Griffins definition saknar centrala element som måste ingå i en fascismdefinition, exempelvis våldsanvändningen och den paramilitära organisationsformen. Griffins definition av fascismen är närmast godmodig, ja oförarglig. Den är heller inte konsensuell i vetenskapen. Det är bara något han påstår. Att han tas upp i detta sammanhang beror på att han i Sverige fått en särskilt aktualitet genom sin lärjunge Henrik Arnstad, som under hänvisning till Griffin hävdat att Sverigedemokraterna är ett fascistiskt parti. Genom att statsminister Stefan Löfven i ett pressat ögonblick påstod att Sverigedemokraterna var ett fascistiskt parti och hänvisade till Arnstad, har denna tolkning fått ett slags officiell sanktion. Fascismen i Sverige som under mellankrigstiden inte lyckades komma över 1 procent-nivån i valet 1936 skulle nu samla nära 13 procent av den svenska valmanskåren? Well NSDAP got 1/3 of the vote on 1932. In 1933 they got 9/10, being the only option left.
xxx/ellauri234.html on line 418: Westrén-Doll piirsi ohuella tussikynällä ohkasta väpisevää viivaa. Jonkun Ville Hännisen mukaan hän oli taitavimpia 1960–1970-luvun piirtäjistä, mutta hänen lahjojaan ei käytetty kunnolla hyväksi. Sitäpaizi se oli vielä pahempi densa kuin Henrik Tikkanen, toinen väpisevän viivan mestari.
xxx/ellauri237.html on line 207: Ensimmäinen kirja Totisesta christillisydestä; Joka sisällänsä pitää: Kuinga Oikiasa Christitysä pitä Adamin joka päiwä kuoleman, mutta sen siaan Christuxen elämän; ja Kuinga hänen joka päiwä pitä Jumalan Kuwaxi uudistuman ja Uudesa syndymisesä elämän ---. Suom. Henrik Renqvist1. Porvoo, Chr. Ludv. Hjelt 1832. Myöhempiä painoksia Turku 1834, Helsinki 1837, Hämeenlinna 1849, Helsinki 1887 (yhd. 2. kirjan kanssa; kielell. korjattu), Suolahti 1976
xxx/ellauri237.html on line 209: Toinen kirja Totisesta christillisydestä; kuinga Christuxen miehuden ottaminen, rakkaus, nöyrys, siweys, kärsiwäisys, kärsiminen, risti, pilkka ja kuolema on meidän lääkityxemme elämämme lähde, peili, ojennus nuora ja elämän kirjamme. Ja kuinka oikian kristityn uskolla, rukouxella, kärsiwäisydellä, Jumala sanalla ja taiwallisen lohdutuxen kautta tulee woitta synnin, kuoleman, perkelen, helwetin, mailman ja kaikkinaiset ristit ja waiwat, joka kaikki tyyni tapahtuu meisä Jesuxen Christuxen ja Hänen woimansa, wäkevydensä ja woittonsa kautta. Suom. Henrik Renqvist. Helsinki, G. O. Wasenius2 1835. Muita painoksia Helsinki 1843, Porvoo 1855, Helsinki 1887 (yhd. 1. kirjan kanssa), Suolahti 1976[11].
xxx/ellauri237.html on line 211: Kolmas kirja Totisesta christillisyydestä. Sisällisestä ihmisestä. Kuinka Jumala on pannut korkeimman tawaran, waltakuntansa, ihmisen sydämeen, niinkuin kätketyn tawaran peltoon, ja niinkuin jumaluuden walon sieluun. Ja kuinka se on herätettäwä ja etsittäwä meissä. Suom. Henrik Renqvist. Kuopio, J. Karsten, 1843. Myöhempiä painoksia Turku 1863 ja 1883, Suolahti 1976[11].
xxx/ellauri237.html on line 231:
xxx/ellauri237.html on line 233: 1Henrik">Henrik Renqvist (alk. Heikki Kukkonen, 1. elokuuta 1789 Ilomantsi – 5. marraskuuta 1866) oli suomalainen kirkonmies ja herätysjohtaja, Karjalan rukoilevaisliikkeen perustaja, uskonnollinen kirjailija ja kirjankustantaja. Hän myös suomensi hartauskirjoja ja arkkiveisuja.
xxx/ellauri237.html on line 235: Renqvist oli syntynyt talonpojan Henrik Kukkosen poikana Ilomantsissa. Köyhyyden vuoksi Heikki myöhästyi koulusta, ja sotaisat ajat ja uskonnolliset mietiskelyt tunnilla sitä vielä hidastivat. Ensin Kuopiossa hän sai vaikutuksia herätysliikkeistä ja taloudellista tukea kirjakauppias Pietari "Näkymätön" Väänäseltä, sitten Turussa herrnhutilaisuudelta. Uskonnollinen murros kehittyi niin rajuksi, että hän joutui mielenhäiriöön mutta toipui siitä (omasta mielestään), pääsi ylioppilaaksi 1816 ja seuraavana vuonna papiksi.
xxx/ellauri237.html on line 241: Renqvist on myös myöhemmin Kustannusosakeyhtiö Otavaa johtaneen Reenpään suvun kantaisä. Suvun kustannustoiminta alkaa kuitenkin jo Henrik Renqvististä, joka oli 1830–40-luvuilla Suomen suurin suomenkielisen kirjallisuuden julkaisija. Kaikkiaan Renqvist painatti noin 60 kirjaa, joista kymmenkunta alkuperäisinä. Rahantunteva kaveri.
xxx/ellauri239.html on line 546: Tosiaan ihan mahdollista että tekijän tutkimusaihe on kiinnostanut häntä henkilökohtaisista syistä. Joko on itse ollut taipumusta juoda "rähinäviinaa" tai sitten on Henrik Tikkasella ollut ongelmia alkoholista. Tai on vain kiinnostanut ihmisen pimeä puoli omien taipumusten takia.
xxx/ellauri239.html on line 551: Hmmm... Henrikin isä oli arkkitehti Robert Tikkanen, virallisesti kai Toivo Robert Tikkanen. Hän on muuten Wikipedian mukaan suunnitellut rakennuksen, joka sijaitsee osoitteessa Pietarinkatu 1 – Raatimiehenkatu 4... Alkkispersläpi-isä voisi selittää pojan tutkimuskiinnostukset. Ehkä narsismikin on periytyvää. Olisiko jopa Henrikin ja Märtan poika? Ei, liian nuori. Niillä oli Robert poika mutta se olis jo eläkeikiä. Pitääpä penkoa luettavaksi noita Märta ja Henrik Tikkasen kirjoja, jospa jotain selviäisi tämän mysteerin taakse. Jos oikein muistan kymmenien vuosien takaisia asioita niin aikamoinen perhehelvetti tais olla kyseessä.
xxx/ellauri239.html on line 553: Roope asuu Henrik Tikkasen isän Robertin piirtämässä talossa. Taitaa olla aika lailla geenipainolastia Roopen suonissa:
xxx/ellauri239.html on line 793: Luettuani koko ketjun tulin pohtineeksi seuraavaa… Jos epäilty olisi ollut varakkaasta kulttuurisuvusta, niin mitä tämä olisi vaikuttanut mihinkään? Että varakas kulttuurisuku erityisesti altistaa murhille? Että varakkaissa kulttuurisuvuissa ei yleensä tehdä mitään pahaa, joten tämä tapahtuma on äärimmäinen harvinaisuus? Vai että tavallisesta ihmisestä tuntuu paremmalta jos varakkaissa kulttuurisuvuissa ei homma pysy koossa. Todennäköisesti juuri näin. Henrik Tikkanenkin kävi hermoille, alkoi vituttaa kun sen luonnevikaisen juoppolallin kaikki joutavat jaarittelut julkaistiin. Märtakin oli kyllä tosi ärsyttävä.
xxx/ellauri250.html on line 767: ”Ne antavat sinulle audienssin itseäsi parempaan seuraan." Ihmiset ovat aika nopeita huomaamaan, miten sosiaaliset pelit toimivat, Henri Weijo winkkaa..
xxx/ellauri250.html on line 772: TINDER on tekijöidensä näköinen palvelu, jonka ovat koodanneet parikymppiset kundit, sanoo Henri Weijo. ”Palvelu on amerikkalaisen frat boyn unelma. Ei siinä ole mietitty loppupeliä, että pääseekö lainkaan hilloviivalle. Ja ainahan voi vetää käteen tinderkuvilla."
xxx/ellauri250.html on line 780: Tinderin käytössä oli Henri Weijolla tyypillinen kaari: aluksi markkinat tuntuvat loputtomilta ja osumia sateli. Olo oli suosittu, ja siitä seurasi dopamiinireaktio ja endorfiiniryöppy. Palvelu addiktoi.
xxx/ellauri259.html on line 187: Jyväskylän yliopistossa työskentelevän tutkijatohtori Jarno Hietalahden analyyttinen, intohimoinen ja kantaaottava teos Ihmisyyden ytimessä osoittaa, että humanismista todellakin kannattaa kirjoittaa. Hietalahti kirjoitti muutama vuosi sitten Huumorin ja naurun filosofia -teoksen. Nyt hänen raikas ja railakaskin teoksensa esittelee filosofisen humanismin perusajatuksia sellaisilta ajattelijoilta kuin Protagoras, Erasmus Rotterdamilainen, Niccoló Macchiavelli, René Descartes, Baruch Spinoza, Immanuel Kant, Karl Marx, Jean-Paul Sartre, Erich Fromm, Georg Henrik von Wright ja Jacques Derrida.
xxx/ellauri259.html on line 623: Henrik Tikkasta voitanee (sic) pitää tunnustuskirjallisuuden kantaisänä. Tässä Kari Hotakaisen kade pastissi:
xxx/ellauri259.html on line 626: Magens hårdhet beror förmodligen på en ensidig diet initierad av berusning, eller det kan hänföras till finlandssvensk staleness. Nu upp, vad! Märta har lagt dörren i lås... bitch! Jag är en fånge av mina egna sekret." (Henrik Tikkanen: Vem pissar på kanterna? Reflektioner om dubbelmoral, HT dödsbo, ed. och eng. Timo Hämäläinen / Dokulamppu.)
xxx/ellauri261.html on line 556: Stein emännöi Pariisissa taiteellista salonkia, jossa muun muassa kuvataiteilijat Pablo Picasso ja Henri Matisse sekä kirjailijat Ernest Hemingway ja Sherwood Anderson kokoontuivat. Sherwoodin mezän iloiset miehet, sankarit sukkahousuissa. Steinilla oli suuri merkitys nuorten amerikkalaisten kirjailijoiden muodostaman niin sanotun "kadotetun sukupolven" varhaisvaiheissa: Stein toimi heidän mesenaattinaan, keksi ryhmälle nimen ja kertoi heidän tarinansa omissa teoksissaan. Vanhempiensa varhaisen kuoleman jälkeen Stein muutti sukulaistensa luo Baltimoreenlähde? ja opiskeli Radcliffe Collegessa psykologiaa William Jamesin oppilaana ja Johns Hopkinsin yliopistossa lääketiedettä. Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoaan loppuun, sillä hän kyllästyi aivan täydellisesti opiskeluun. Ei kyllä napannut enää yhtään.
xxx/ellauri268.html on line 179: Als einer der ersten zeichnete er ein realistisches Bild der Juden in Galizien; zeitlebens kämpfte er politisch gegen den Antisemitismus in Mitteleuropa. Victor Hugo, Émile Zola, Henrik Ibsen gehörten zu seinen Bewunderern; König Ludwig II. von Bayern empfand zu dem Autor gar eine Seelenverwandtschaft. Sielun veljiä, meillä on aivan erikoinen sana sille (Schwul).
xxx/ellauri296.html on line 403: Henrik Ensio Ezechiel Rislakki (vuoteen 1934 Svanberg; 14. helmikuuta 1896 Hausjärvi – 30. tammikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja kirjailija, joka kirjoitti pakinoita, näytelmiä ja matkakirjoja. Rislakki käytti pakinoitsijana nimimerkkiä Valentin ja kirjailijana salanimeä Heikki Vaanila. Hän käsikirjoitti Aku Korhosen huippusuosittuja Lapatossu-elokuvia 30-luvulla.
xxx/ellauri305.html on line 169: 40v sitten punkkiambulanssi Esa Saarinen koitti selvittää Jori Henrikille mistä
xxx/ellauri314.html on line 104: Eugene Gladstone O’Neill (16. lokakuuta 1888 New York, Yhdysvallat – 27. marraskuuta 1953 Boston, Yhdysvallat) oli toinen yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija. O’Neill toi Anton Tšehovin, Henrik Ibsenin ja August Strindbergin edustaman dramaattisen realismin amerikkalaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Heti ensimmäinen O’Neillin näytelmä, Taivaanrannan tuolla puolen (Beyond the Horizon, 1920), voitti näyttämötaiteen Pulitzer-palkinnon. Hän sai kaksi muuta Pulitzeria näytelmistään Agatha Christie (1922) ja Strange Interlude (1928). Hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1936.
xxx/ellauri319.html on line 626:
xxx/ellauri337.html on line 211: Neben Husserl beeinflussten ihn in dieser Zeit Immanuel Kant, Henri Bergson und Friedrich Nietzsche. 1909 wurde er durch seine Ehefrau in einen weiteren Skandal, den Prozess „über die Würde eines Hochschullehrers“, verwickelt, so dass er 1910 auch in München seine Position als Dozent aufgeben musste.
xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri356.html on line 483: Philippe oli maolainen: Alas dogmatismi, empirismi, opportunismi, revisionismi! Eläköön todellinen avantgarde! Eläköön Maotsetungin syyläinen ajatus! Jo seuraavana vuonna Sollers tervehti uusia filosofeja ja La Barbarie à face humaine -teosta, jonka Bernard-Henri Lévy oli juuri julkaissut, "selkeän, räväkän, ytimekän manifestin". Hän kirjoittaa erityisesti, että "sosialismi ei ole vaihtoehto kapitalismille, vaan sen vähemmän menestynyt muoto tai jopa pelkkä keskittyminen" ja julistaa ihailevansa kirjailija Aleksanteri Solženitsyniä ja kuuluvansa niihin, joita hänen lukemansa on "hitaasti, perusteellisesti muuttanut". Siinäpä takinkääntäjä!
xxx/ellauri358.html on line 191: Tämä tärkeä satavuotisen sodan taistelu päättyi Henrik V:n englantilaisten armeijoiden odottamattomaan ja ylivoimaiseen voittoon ranskalaisista joukoista, vaikka he olivatkin paljon parempia lukumäärältään ja ritareiltaan.
232