ellauri133.html on line 855: "The persona that Jackson presented to the world was powerful, witty, even imposing," wrote Zoë Heller in the New Yorker. "She could be sharp and aggressive with fey Bennington girls and salesclerks and people who interrupted her writing. Her letters are filled with tartly funny observations. Describing the bewildered response of New Yorker readers to 'The Lottery,' she notes, 'The number of people who expected Mrs. Hutchinson to win a Bendix washing machine at the end would amaze you.'"
ellauri144.html on line 318: Avrom was born in Minneapolis, Minnesota, to Chaim Goldbogen (an Orthodox rabbi), and Sophia Hellerman, both of whom were Polish Jewish immigrants. He was one of nine children in a poor family, the youngest son, and his siblings nicknamed him "Tod" (pronounced "Toat" in German) to mimic his difficulty pronouncing the word "coat." It was from this that his name was derived. Nomen erat omen.
ellauri299.html on line 493: Oisko ollut parempi jos Patti olis heti hirttäytynyt napanuoraansa. Tai ainakin survottu sisään ja nussittu uudestaan. Se ei arvostanut virolaisten myyjien tapaa todistaa tylyllä käytöxellä tasa-arvoa. Ruåzalaisilla on sentään asiakas aina oikeassa. Grishamin Sofia Mendoza olisi saanut lentopotkut Drake & Sweeneyltä vähemmästäkin. Catch 22 suorasoittosarja ei ollut yhtä ärsyttävä kuin Hellerin kirja, mikä on jo jotakin.
ellauri360.html on line 207: Joseph Heller : Catch-22
ellauri384.html on line 187: Joseph Heller (1. toukokuuta 1923 – 12. joulukuuta 1999) oli yhdysvaltalainen romaanien, novellien, näytelmien ja käsikirjoitusten kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on vuoden 1961 romaani Catch-22, satiiri sodasta ja byrokratiasta, jonka nimestä on tullut synonyymi absurdille tai ristiriitaiselle valinnalle. Hänet nimitettiin vuonna 1972 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Absurdia kyllä mitali meni sakemanni Heinrich Böllille.
ellauri384.html on line 189: Heller syntyi 1. toukokuuta 1923 Coney Islandilla Brooklynissa köyhien juutalaisten Lena ja Isaac Donald Hellerin pojaksi Venäjältä. Jo lapsena hän rakasti kirjoittamista; teini-iässä hän kirjoitti tarinan Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen ja lähetti sen New York Daily Newsille, joka hylkäsi sen.
ellauri384.html on line 191: Heller muisti myöhemmin sodan pommilentäjänä "hauskana... Sinusta tuli tunne, että siinä oli jotain loistokasta." Palattuaan kotiin hän "tuntui sankarilta".
ellauri384.html on line 194: Romaanin elokuvaoikeudet ostettiin vuonna 1962, ja yhdessä hänen rojaltiensa kanssa he tekivät Helleristä miljonäärin. Elokuva, jonka ohjasi Mike Nichols ja jossa pääosissa olivat Alan Arkin, Jon Voight ja Orson Welles, julkaistiin vasta vuonna 1970.
ellauri384.html on line 195: Kuultuaan Hellerin kuolemasta 1999 hänen ystävänsä Kurt Vonnegut sanoi: "Voi Jumala, kuinka kauheaa. Tämä on katastrofi amerikkalaiselle kirjallisuudelle."
ellauri384.html on line 197: Ostin Tammiston Kontista Hellerin kovakantisen Kuvittele tätä (Picture this). Se tarkastelee satiirin varjolla ihmisen olemassaolon perusdikotomioita. Teos hyppää Ateenan kulta-ajalta 1600 -luvun Hollantiin ja Amerikan valtakunnan nousuun; hyppäämällä Aristotelesta Rembrandtiin, Sokrateen ja takaisin Helleriin ja jopa Jimmy Carteriin. Niitä (paizi Jimmyä) yhdistää yksi maalaus: Rembrandt van Rijnin Aristoteles miettimässä Homeroksen rintakuvaa. Sen on jenkit ryövänneet Uuden Amsterdamin Metropolitan-museoon.
ellauri384.html on line 201: Tieteellis-teollinen vallankumous oli hyvässä vauhdissa 1650-luvulla, mikä teki Rembrandtin mietiskelyteemasta suhteellisen trendaavan aiheen. Maalaus muodostaa keskeisen teeman Joseph Hellerin vuoden 1988 romaanissa Picture This. Se tutkii Rembrandtin näkemystä yhteiskunnasta hänen pohtiessaan rahan arvoa.
ellauri384.html on line 203: Heller päättelee, että emme opi historiasta enempää kuin persut (ja itse asiassa niin suuri osa historiasta voi olla faktatonta, että oppiminen voi olla mahdotonta). "Amerikkalaisen vuosisadan" pessimistisenä kroonikkokirjoittajana hänen pääteemansa on luonnollisesti yhtäläisyydet entisen kreikkalaisen herran eli merien entisen hallitsijan ja hänen kotimaansa välillä.
ellauri384.html on line 205: Tämä näkyy selvimmin hänen käsittelyssään Ateenan huipusta ja romahtamisesta, kun Persiasta saadun voiton jälkeen Ateena muodosti Deloxen (Nato) liiton ja sotkeutui Peloponnesoksen (Krim) sotaan. Heller kuvaa demokratian majakkana, joka tuhoaa omat suurimmat edistymisensä tai muuttaa ne väärinkäytön työkaluiksi, kääntyy omien liittolaistensa (CCCP) kimppuun vain osoittaakseen voimansa ja häviää heikommille vihollisille (Vietnam, Afghanistan jne.) itsepetoksen vuoksi.
ellauri384.html on line 207: Heller ajatteli varmaan olevansa paarma kuten idolinsa Sokrates. Viisautta on tietää ettei viisautta ole. Jää epäselväxi tyhjentikö Xantippa pissapotan Sokrateen päähän. Xantippa ei myönnä eikä kiellä. Se osaa olla tosi ärsyttävä!
ellauri384.html on line 233: Heller osaa juutalaisena hyvin kuvata kunnottomia paskiaisia, joista Rembrandt oli 1. Kun lyydialaiset keksivät rahan 600-luvulla ennen Kristusta, avautui voiton mahdollisuus, ja heti kun voitto astui kuvaan, kuvaan astui myös ihmisiä, jotka halusivat hankkia sitä mieluummin kuin tehdä mitään muuta. Ja aina kun on mahdollisuus hankkia enemmän rahaa rahasta kuin mistään muusta, valtion energiat keskittyvät yhä enemmän tuottamaan rahaa, johon ei ole mitään yleistä tarvetta ja joka syrjäyttää ne hyödykkeet, joita tarvitaan terveyden, fyysisen hyvinvoinnin ja mietiskelyn ylläpitoon. Aina kun on enemmän rahaa kuin rahalla ostettavia tuotteita, yhä suuremmalla rahalla ostetaan enemmän rahaa. Pankkitoiminta kohoaa vallitsevaksi, juristien ja kirjanpitäjien määrä kasvaa, ja yhteiskunta tulee hajanaiseksi ja sotilaallisesti heikoksi. Tässä finanssiympäristössä monet kukoistavat ja vielä useammat suistuvat suoraan helvettiin hukkumaan kuumaan melassiin.
ellauri384.html on line 398: Kiehtovassa vuoden 1947 elokuvassa " Gentleman's Agreement" ei-juutalainen näyttelijä Gregory Peck esittää ei-juutalaista toimittajaa Phillip Schuyler Greeniä, joka esittää juutalaista. Tämä vielä käy, okei. Kun hän "tulee ulos" juutalaiselle sihteerikölle ettei hän todella ole juutalainen, hiän kertoo, että tiesi jo. Hänellä oli esinahka tallella, hiän tunsi sen. Sama pätee jopa erilaisiin identiteeteihin juutalaisuuden sisällä: Sefardikokemus ei ole Ashkenazi-kokemus, eikä Amerikan juutalainen kokemus ole sama kuin mikään juutalainen kokemus sen ulkopuolella. Rembrandt empatisoi köyhiä ashkenazimatuja Amsterdamissa, joita äveriäät sefardit eivät voineet sietää. Paljastaa ashkenazi Heller kirjassaan Kuvittele tätä.
ellauri434.html on line 335: Johnin äiti oli Kann Margit (Margaret Kann); hänen vanhempansa olivat Kann Jákab ja Meisels Katalin Meiselsien suvusta. Kann-perheen kolme sukupolvea asui tilavissa asunnoissa Kann-Hellerin toimistojen yläpuolella Budapestissa; von Neumannin perhe asui ylimmässä kerroksessa 18 huoneen huoneistossa.
xxx/ellauri116.html on line 412: Vuonna 1943 Simone de Beauvoir erotettiin opettajan virastaan, koska hän vietteli 17-vuotiaan lukiolaisen Natalie Sorokinin vuonna 1939. Natalie Sorokin, Bianca Lamblin ja Olga Kosakiewicz totesivat myöhemmin, että heidän suhteensa de Beauvoirin kanssa olivat vahingoittaneet heitä psykologisesti . Miehityksen aikana hän oli Jean-Paul Sartren tavoin kulttuuriviikkolehden Comœdia René Delangen johtajan ystävä (joka oli läheinen Sonderführer Gerhard Hellerille , saksalaiselle ranskalaisten kirjeiden "suojelijalle"). Saksa rahoittaa ja vaikuttaa suurelta osin lehden toimitukseen. Vuonna 2008 brittiläinen Carole Seymour-Jones (en) , kirjan A Dangerous Liaison kirjoittaja , kuvaili Beauvoirin käyttäytymistä "lasten hyväksikäytöksi", joka lähestyy "pedofiliaa" . Vuonna 2015 Simone de Beauvoir ja naiset -teoksessa Marie-Jo Bonnet kuvailee Beauvoirin ja Sartren välistä toimintatapaa "kieroutuneeksi sopimukseksi", joka koostui siitä, että ensimmäinen vietteli nuoria alaikäisiä opiskelijoita ja lähetettiin sitten toiselle. Journal de Montréal -bloggaaja Normand Lester syyttää Beauvoiria "seksuaaliseksi saalistajaksi". Muistelmissaan häiriintyneestä nuoresta tytöstä Bianca Lamblin kertoo ihailevansa Simone de Beauvoiria, joka oli hänen opettajansa tuolloin, ollessaan 16-vuotias. Jälkimmäinen työntää hänet Sartrea kohti. Kirjoittaja kertoo, että "Simone de Beauvoir sai nuorten tyttöjen luokistaan tuoreen lihan, jota hän maistasi ennen kuin luovutti sen eteenpäin, tai pitäisikö sanoa vielä karkeammin, luovutti sen Sartrelle". Bianca Lamblin huomasi, kun kirjeenvaihto julkaistiin, että Beauvoir käytti antisemitistisiä kliseitä puhuessaan hänestä. Esimerkiksi Simone de Beauvoir kirjoittaa nuoresta uhrista, että hän epäröi keskitysleirin ja itsemurhan välillä. […] Olin iloinen erostasi. »
xxx/ellauri122.html on line 916:
'Catch 22' by Joseph Heller
xxx/ellauri122.html on line 918: Heller's classic tale centres around the loss of faith that comes with the rise of bureaucratic power. This book too is a pile of shit.
xxx/ellauri122.html on line 922: Tätä kirjaa en ole jaxanut lukea useista yrityxistä huolimatta, se on niin tympäisevä. Catch-22 is a satirical war novel by American author Joseph Heller. He began writing it in 1953; the novel was first published in 1961. Often cited as one of the most significant novels of the twentieth century, beats me why. Heller was born on May 1, 1923, in Coney Island in Brooklyn, son of poor Jewish parents, Lena and Isaac Donald Heller, from Russia. Heller said that the novel had been influenced by Svejk, Céline, Waugh and Nabokov. Hilariously funny, the novel’s insights are also deadly serious. It is a debris of sour jokes.
xxx/ellauri122.html on line 926: Kapteeni John Yossarian on kuvitteellinen hahmo. Catch-22:ssa Yossarian on 28-vuotias kapteeni armeijan ilmavoimien 256. laivueessa, jossa hän palvelee B-25-pommitusmiehenä pienellä Pianosan saarella Italian mantereen edustalla toisen maailmansodan aikana. Yossarianin käytösten on aiemmin uskottu perustuvan kirjailijan kokemuksiin. Heller oli myös pommikone armeijan ilmajoukoissa, joka oli sijoitettu saarelle Italian rannikon edustalla sodan aikana. Heller dokumentoi myöhemmin omaelämäkerrassaan "Nyt ja silloin" Yossarianin elementit, jotka tulivat hänen kokemuksistaan (erityisesti jaksot, joissa Yossarian hoitaa Snowdenia Avignon-tehtävän aikana).
xxx/ellauri122.html on line 928: Heller myönsi, että hän sai nimen Yossarian sodanaikaisesta ystävästä ja tovereistaan, Francis Yohannanista. Yohannan teki armeijasta uransa ja jatkoi palvelemista Vietnamin sodan ajan, mikä asettaa hänet ristiriidassa Yossarianin armeijaa kohtaan tuntemien kanssa ja kuten hänen muistokirjoituksessaan todettiin "(Yohannan) ei vastannut toimittajien puheluihin, jotka kysyivät, oliko hän tosielämässä Yossarian."
xxx/ellauri122.html on line 930: Catch-22 esittelee Yossarianin amerikkalaisena sotilaana toisessa maailmansodassa, jolla on assyrialaista ja armenialaista perintöä. Eksoottisen nimen "Yossarian" Heller valitsi korostaakseen päähenkilönsä irtautumista valtavirran sotilaskulttuurista. Yossarianin nimeä kuvataan "iljettäväksi, vieraaksi, vastenmieliseksi nimeksi, joka ei vain herättänyt luottamusta". Se oli "...ei ollenkaan niin puhtaiden, terävien, rehellisten, amerikkalaisten nimien kaltainen kuin Cathcart, Peckem ja Dreedle." Mitä tulee nimen alkuperään, "Heller myönsi myöhempinä vuosina, että nimi "Yossarian" oli johdettu hänen ilmavoimien ystävänsä, assyrialaisen Francis Yohannanin, nimestä, mutta että Yossarianin itse hahmo oli "inkarnaatio". toiveesta." Kun häneltä vuonna 1974 kysyttiin, mitä mieltä hän oli sodasta ollessaan siinä, Heller kirjoitti: "Paljon eri tavalla kuin Yossarian tunsi ja paljon eri tavalla kuin minä tunsin romaania kirjoittaessani… Itse asiassa nautin niin teki melkein kaikki muutkin, joiden kanssa palvelin, harjoituksissa ja jopa taisteluissa."
xxx/ellauri130.html on line 667:
K. on kuin lasten saanti, ei tiedä mitä siitä tulee.
Joseph Heller
M
KILL!
xxx/ellauri186.html on line 392: Seuraavat juutalaiset kirjailijat mainitaan tiheimmin kun keskustellaan kafkalaisuudesta amerikkalaisessa romaanissa ja novellissa: Nathanael West, Isaac Rosenfeld, Delmore Schwartz, Paul Doodman, Saul Bellow, Norman Mailer, J. D. Salinger, Bernard Malamud, Philip Roth, Joseph Heller, Meyer Liben ja Susan Sontag. Sietää muistaa tutkijoiden varaus. Kafkan vaikutus on useimmiten ollut epäsuora ja kietoutunut Freudin ohella muidenkin idealähteiden kanssa: Dostojevski, Kierkegaard, Buber, Reich, Trotski, Sartre... Harvoin se näkyy niin voimallisen tarttuvana kuin Isaac Rosenfeldin (1918-1956) lyhyissä paraabeleissa.
xxx/ellauri250.html on line 134: Guan Moye (simplified Chinese: 管谟业; traditional Chinese: 管謨業; pinyin: Guǎn Móyè; born 17 February 1955) on toistaisexi ainoa aito viirusilmä kiinalainen nobelisti, länsimaisittain vaan Mo Yan, jonka romaanin Punainen durra kahden luvun pohjalta on elokuvakin, nim. Punainen pelto (1987). Länsimaissa Mo Yania on verrattu muun muassa Franz Kafkaan ja Joseph Helleriin. Yhteiskunnallisia kysymyksiä kuvatessaan hän käyttää maagisen realismin keinoja.
27