Heideggerilaiset katsovat,
ellauri183.html on line 212: Eikös tää olluze samainen Marburg, Hartmannin sairaala, jossa Heidegger nuoli Husserlia? Jep sama paikka missä moni muukin kulttuuripää on kykkinyt, varsinkin jutkuja, esim. Schenkel, Krezchmer, Pasternak, Walzu Benjamin, Hanna Arens, Leo Strauss, 'Jaska' Klein.
ellauri185.html on line 336: 30. Mixi ylipäänsä on yhtään mitään, mixei yhtä hyvin olis mitään? Tämän 1000$ kysymyxen muotoili nazi Martin Heidegger. Eikä mikään tuiki tuntematon "Derek Parfit", hemmetti. "Ylevää", miten niin? Kyllä tässä jenkkijulkaisussa selvästi on taas tätä termiittiapinan hierarkkista kirkotusta mukana. Aamu- ja iltahartautta.
ellauri189.html on line 129: landscape. Communing with the monotonous plain that extends as far as the horizon, where it melts into the heaven, the author discovers that “mood” (Heidegger’s Gestimmtsein) is the fundamental human mode of being-in-the-world. The level plain and the hemisphere (earth and heaven) constitute a spatial totality that is self-enclosed: Being combines flatness with the curve of the hemisphere, the linear with the cyclical perspective (from an empirical point of view only half of its orbit is visible to man though he can of course turn around to see the rest of it):
ellauri198.html on line 790: The difference between Hegel and Kierkegaard is also a difference between Mallarmé and Browning, as it happens, and critically a difference between a deconstructive and an antithetical view of practical criticism. Kierkegaard's "repetition" is closer than its Hegelian rival (or the Nietzschean-Heideggerian descendant) to the mutually exploitative relationship between strong poets, a mutuality that affects the dead nearly as much as the living. Insofar as a poet authentically is and remains a poet, he must exclude and negate other poets. Yet he must begin by including and affirming a precursor poet or poets, for there no other way to become a poet. We can say then that a poet known as a poet only by a wholly contradictory including/excluding, negating/affirming which by the agency of psychic defenses manifests itself as an introjecting/projecting. "Repetition," better even than Nietzsche's Eternal Return of the Same, manifests itself through the rhetorical scheme of transumption, where the surrender of the present compensates for the contradictory movements of the psyche.
ellauri222.html on line 189: Bellow must have been tickled to death. The inventive feature of “Herzog” is a series of letters that the protagonist, in his misery, composes not only to Madeleine and Gersbach but to famous people (like President Eisenhower) and philosophers (like Heidegger and Nietzsche). These long letters, unfinished and unmailed, are sendups of an intellectual’s effort to understand human behavior by means of the conceptual apparatus of Mortimer Adler’s Great Books. Herzog is a comic figure, a holy fool, a schlimazel with a Ph.D. The whole point of his story is that when you are completely screwed the best you can hope for is a little sex and sympathy. The Western canon isn’t going to be much help.
ellauri260.html on line 71: Kuuluja personalisteja: Jacques Maritain, joku jenkki Bowne and his first followers and the European personalist Emmanuel Mounier. Takarivissä seisoo enkelitohtori ja punkkitohtorin idolit Heidegger ja Sartre. Katolisia personalisteja olivat Jacques Maritain, Yves Simon, Étienne Gilson, Robert Spaemann, and Karol Wojtyła, eli se puolalainen paavi John Paul kakkoineen.
ellauri260.html on line 177: En philosophie, parler d'être humain, en lieu et place du terme générique d'« homme », c'est emprunter la voie qui tente de répondre à « la question centrale en toute anthropologie telle qu'elle a été formulée par Emmanuel Kant, dans le sens où il se la posait, « Qu'est-ce que l'homme ? » « Was ist der Mensch? « Ach, Mensch, sanoivat saxalaiset turistit kun Aavasaxalla juhannuxena satoi lunta. Heidegger écrivait die Geschichte des Seins (la histoire des seins). Aber er war ein Naziteufel. Dans l'esprit de la philosophie kantienne, l'homme doit être vu comme une fin en soi et non comme un moyen, comme les autres animaux. Jacques Maritain a été avant tout un immense philosophe catholique, l'un de ceux qui a le plus contribué à faire revivre saint Thomas d'Aquin et son cheval.
ellauri308.html on line 436: Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän nazi-Heideggerin eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä. Ihanhan tää on kuin Doston ja Sanjan lihamyllystä.
ellauri308.html on line 448: Tiivistetysti Heideggerin ajatus on tämä: modernisaatio on tullut valmiiksi, se ilmenee läntisessä liberaalissa ajattelussa ja siinä, miten todellisuus on otettu täydellisesti ja teknisesti hallintaan – maailma on yksi iso resurssi, jota termiittiapina sen osana hallinnoi. Samalla elämästä on kadonnut tarkoitus ja mieli.
ellauri345.html on line 567: Sielu puolestaan on monta asiaa yhtä aikaa. Siellä on yksi, kaiken kattava ensisijainen sielu. Tämä YKSI SIELU on Isä-Äiti Jumala. Olemme kaikki tämä yksi sielu. Tämä YKSI sielu on/käsittää sisällään koko luomakunnan. Ajan alusta äärettömyyteen se kattaa kaiken, mikä on, mitä ei ole ja mikä on olemassa ja mitä ei ole olemassa. JUMALA on itse asiassa luultavasti oikea ilmaus tässä. Das Nichts nichtet, kuten Hegel sanoisi. Warum gibt es überhaupt etwas? Warum nicht lieber nichts? ehdottaa Heidegger.
ellauri349.html on line 618: Aloitamme tämän osion historiallisella yleiskatsauksella Gelassenheit- termistä ja sen kolikoista, jonka Meister Eckhart teki 1300-luvulla. Sana on myöhemmin tullut tutuksi ja se on tuotu suurelle englantilaiselle filosofiselle yleisölle Heideggerin käyttämän termin käytön kautta.
ellauri349.html on line 624: Muita Gelassenheitin perinteisiä konnotaatioita, jotka myöhemmin sulautuvat Heideggerin ajatuksiin, ovat "vapautuminen tahdosta" ja sen käyttö saunan lavona tai peflettinä (saksa Ruhe) "liikkeen sisällä tai sisäisenä rauhana aivan toiminnan keskellä" (ibid., s.. xxvii). Jumalaa ja olla täynnä luotua on tyhjää Jumalasta." (Eckhart, 1981, s. 288)
ellauri349.html on line 638: Nicht-Wollen, ja Heidegger käyttää sitä merkitsemään kahta merkitystä: 1) "auliisti luopumaan halukkuudesta" ja 2) "mikä jää tiukasti kaikenlaisen tahdon ulkopuolelle" (Davis, 2007, s. 15)).
ellauri349.html on line 640: Palaten nyt Meister Eckhartin ja Heidegger Martin">Heideggerin ajatusten väliseen suhteeseen, Schürmann (1973, s. 96) tuo esiin pari tapausta Heideggerin ja oman filosofisen ajattelunsa kehityksessä, jotka todistavat Meister Eckhartin vaikutuksesta. Nämä ovat: "Oleminen, joka antaa olentojen olla (ger. Gelassenheit); asian syntyminen (saksa Ding) ymmärretään maailman lähestymisenä; ihmisen olemus (ger. Wesen), jota Olento tarvitsee puolustaakseen totuuttaan; ajattelu kiittämisenä (saksa Gedang); lausumaton puhe (saks. ungesprochene Sprache), joka lahjoittaa maailman; ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, elämä ilman syytä (saksa ohne Warum)”.
ellauri349.html on line 642: Lisäksi Schürmann (1973, s. 96) huomauttaa, että Heidegger pitää Eckhartia "olemisen historian kriittisenä tulkkina". 'Olemisen historiaa' ei ole tarkoitettu katsaukseksi filosofian historiaan, vaan pikemminkin tehtäväksi "vapautuksen kuuntelijalle, joka antaa olennot esiin heidän olemiselleen ja olemisen itsensä ajatukseksemme" (ibid.).
ellauri349.html on line 644: Tässä tekstissä pääpainomme on "oleminen, joka antaa olemisen olla (eli Gelassenheit)". Seuraavassa sukeltamme syvemmälle tähän selitykseen Heideggerin oman termin kehityksen kautta.
ellauri349.html on line 646: Pääteos, jossa Heidegger kamppailee Gelassenheitin käsitteen kanssa, on Discourse on Thinking (Käännös Gelassenheitista; 1966), tarkemmin sanottuna osio nimeltä " Keskustelu ajattelusta maapolulla", jossa hän yrittää selittää ymmärrystä kolmen eri keinoin. Näkökulmat: tutkijan, viisaan ja tutkijan näkökulmat. Heidegger käyttää kirjassa erilaisia tapoja päästää lukijaa läheisempään kosketukseen vapautumisen tai olla-antamisen kanssa dialogin, runouden, oksymoronin, kiehtovan käännöksen ja niin edelleen avulla. Tekemällä tämän hän yrittää "hajottaa riippuvuutemme metafysiikkaan (mukaan lukien hänen oman aikaisemman ajatuksensa) ja rohkaista meitä hyväksymään olemisen antamisen tapahtumaan". (Moore, 2019, s. xvii).
ellauri349.html on line 648: Gelassenheitin käsite on teos, joka selkeimmin kuvaa Heideggerin myöhempää ymmärrystä "antamisesta", joka kaatuu hänen myöhempään työhönsä ja rakentaa perustan ymmärrykselle siitä, kuinka "ihmisen olemus ymmärretään parhaiten Gelassenheitina " (Moore, 2019, s. xvi). Lisäksi ”olemisen itsensä Gelassenheitin muotona olevan käsityksen perusteella ihmisen olemusta voidaan luonnehtia Gelassenheitiksi. Tämä voi kuitenkin tulla ilmeiseksi vain siinä määrin kuin ihminen antaa olemisen vallita antaa-olla" (ibid.).
ellauri349.html on line 650: Gelassenheit (tai vapautuminen) esitellään meditatiivisen ajattelun olemuksena, joka ei ole passiivista eikä aktiivista. Havainnollistaakseen paremmin meditatiivisen ajattelun piirteitä, hän asettaa sen vastakkain laskennallisen ajattelun kanssa ja kuvailee ensimmäistä "ajatteluksi, joka pohtii merkitystä, joka hallitsee kaikkea, mikä on" (Heidegger, 1966, s. 46), ja jälkimmäistä "luonnollistaa inhimillisiä tapoja lähestyä asioita” (ibid., s. 24).
ellauri349.html on line 652: Laskennallinen ajattelu on ajattelutapa, joka "on tullut hallitsemaan planeettaa ja jota pidetään usein ainoana laillisena tapana suhtautua asioihin. Itse asiassa se ei määrää vain sitä, kuinka asioihin suhtaudutaan, vaan myös sitä, mitä ne pohjimmiltaan ovat. Se väittää, että se mikä on, on sitä, mikä voi näyttää laskettavalta, tilattavalta ja viime kädessä manipuloitavalta" (Moore, 2019, s. 126). Selvennykseksi todettakoon, että tämä ajattelutapa on todellakin tarpeellinen ja siinä on etunsa, mutta Heideggerin tärkein huolenaihe on, että se ylittäisi muita ajattelutapoja ja päätyisi ainoaksi tavaksi suhteuttaa asioita.
ellauri349.html on line 657: Heidegger kuvailee sitä ajattelun tyypiksi, joka "pohdiskelee tunnetta, joka vallitsee (ger. waltet ) kaikessa, mikä on" (Moore, 2019, s. 127). Voidaan väittää, että tämä on eräänlaista passiivisuutta, mutta Heidegger on vahva väitteessään, että meditatiivinen ajattelu on toiminnan muoto, vaikkakaan ei "aktiivinen" toimintatapa. Se ei (myös) ole täydellistä passiivisuutta, kuten "itsetahdon antamista jumalallisen tahdon hyväksi  " (Heidegger, 1966, s. 62).
ellauri349.html on line 659: Vapauttaminen voidaan edelleen jakaa kahteen osaan: vapautumiseen ja vapauttamiseen (tätä voidaan myös pitää "aitoisena vapautuksena"). On tärkeää huomauttaa, että meditatiivinen ajattelu "ei ole pelkkä avautuminen olemiseen, kuten autenttisen vapautumisen (tai vapautumisen) luonne voisi antaa ymmärtää, sillä se sisältää päättäväisyyden olemisen suhteen" (Heidegger, 1966, s. 26)). Pikemminkin meditatiivisessa kontemplaatiossa olemme avoimia Olemiselle ja avoimuuden lujuudessa altistumme sille (eli olemiselle). Se, mikä paljastaa Olemisen, on siksi, kuten Heidegger sanoisi, ”olemista” itsessään.
ellauri349.html on line 664: Voimme nyt kääntyä kohti kahta pääasiallista tietoisuuden tekoa, jotka muodostavat Gelassenheitin tilan: odottaminen ja lepo. Heidegger (1966, s. 68-69) kuvailee odottamisen tekoa dialogin kautta seuraavasti:
ellauri349.html on line 670: Siirrytään nyt levon rooliin vapautumisessa ja avoimuudessa. Tässä yrityksemme on kaiku siitä, että Tiedemies kysyy: "Mutta missä asiat lepäävät? Mistä lepo koostuu?" Tämä kysymys kohtaa Opettajan väitteen, jonka mukaan "he lepäävät palaamalla omaan kuulumisensa avaruuden pysymiseen" (Heidegger, 1966, s. 67). Lisäksi Heidegger (1966, s. 70) ilmaisee vapautumisen olevan lepoa, tai hänen sanoin: "jotain lepoa". Toinen katkelma, joka antaa meidän pohtia, mitä lepo on, kuuluu: ”Miten liike tulee levosta ja jäännökset lepäämään, tulee minulle yhtäkkiä selvemmäksi. Silloin vapautuminen ei olisi vain polku vaan liike” (ibid.).
ellauri349.html on line 674: Tältä osin on mielenkiintoista kysyä (tällä kertaa tutkijan kysymystä toistaen; Heidegger, 1966, s. 67): "Mutta voiko tässä paluussa, joka loppujen lopuksi on liikettä, olla lepoa?" Tähän kyselyyn Opettaja vastaa seuraavalla viisaudella: "Totisesti voi, jos lepo on kaiken liikkeen istuin ja valta" (ibid.).
ellauri349.html on line 676: Tästä voimme ymmärtää, että lepo on paikka, josta liike tulee. Se on aina lepoa itsessään. Se on itsessään liike, mutta kuitenkin liike, joka on kaiken muun liikkeen edellytys. Voisimme kutsua sitä jopa alkuliikkeeksi, joka on yhtä aikaa avoimuus, "laajennus ja pysyvä. Se pysyy lepäämisen avaruudessa. Se laajenee sen pysymiseen, mikä on vapaasti kääntynyt itseensä” (Heidegger, 1966, s. 66).
ellauri349.html on line 680: Tämä teksti on ollut lyhyt retki termiin Gelassenheit, sellaisena kuin Eckhart ja Heidegger ovat käsitelleet. Lopuksi ja tiivistääkseni yrityksemme, haluaisin kiinnittää huomiomme Gelassenheitin viiteen pääasiaan. Nämä ovat seuraavat (Moore, 2019, s. 135):
ellauri349.html on line 693: Heideggerin näkemyksen mukaan olemme aina jo matkalla kohti Gelassenheitia, avoimuudessa sitä kohti, mutta emme täysin perillä. Samanlainen ajatus löytyy Eckhartin ymmärryksestä jumaluudesta tai jumalallisesta tahdosta, koska hän ei pidä Jumalaa (tai jumalallista tahtoa) jonakin meistä erillisenä. Pikemminkin Eckhart ymmärtää, että meidän on oltava " gelâzen ", jotta ymmärtäisimme, että olemisen salliminen luonnehtii jumaluuden ykseyttä ja sielun perustaa" (Moore, 2019, s. 138). Sekä Heidegger että Eckhart ovat yhtä mieltä siitä, että vapautuminen on tämäntyyppisen pohdiskelun olennainen perusta.
ellauri349.html on line 700: Ich bin nur. Aika epäsaxalaista, vai onko sittenkään? Meister Eckehart ja Heidegger on sakuja, vaikka ernuja. Aika matelijamaista tää oikeastaan on. Paistatellaan päivää lämpimällä kivellä. Eskiltä tämmöistä on turha odotella, vaikka se puhuu siitä huulen ja silmän palvelijana. Siitä puhe mistä puute.
ellauri349.html on line 704: Eskin kannalta oli convenient, ettei systeemitieteessä tarvinnut määritellä mitään, senkun antoi mennä. Mikä "ylärekisteri"? Mikä "majesteetti"? Who cares. Marxille se oli selvää kuin pläkki, mutta Aalto-yliopistolle sopi obfuskaatio. Kuka kaipaa Marxia, riittää kun mietiskelemme jotain lähellä olevaa (Heidegger). Let it be, he Jude, the movement you need is on your shoulder. Eskin luennot ei ole sokraattista dialektiikkaa eikä interaktiota. Interaktiona ne ovat lähinnä saarnoja, tositeeveetä, tai kissavideoita. Kuuntele Eskin nonstop sössötystä ja mieti omiasi. Se on Eskin filosofia: jokainen ajatelkoon omiaan. Merkitys ei ole sulkemista vaan avaamista, sanoi Eskin usein lehteilemä Mauri Merlot-Pönttökin. Fucking Merlot. Tärkeämpää kuin uusi tieto on se tietty edestakainen liike ja vanhan vatvominen. Toisto tyylikeinona.
ellauri349.html on line 754: Kreikkalaisen mytologian ja muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden, kuten Pindarin ja Sophokleen, ihailijana Hölderlin seurasi Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin perinnettä ja sekoitti teoksissaan kristillisiä ja kreikkalaisia teemoja. Martin Heidegger (katso hänen pääteoksensa Oleminen ja aika), johon Hölderlinillä oli suuri vaikutus, sanoi:
ellauri349.html on line 759: E.Saarisesta Hölderlingin (sic) runot olivat könpelöitä, könpelömpiä ainakin kuin sen omat Pipsalle, mutta pakkohan niitäkin on lukea kun arvostettu nazi-Heidegger niin piti niistä. Pakko uskoa, tässä asiassa Esa on expertti, sillä on könpelöstä lyriikasta "tekijän tietoa."
ellauri362.html on line 780: Tämän ajatuksen kehittämiseksi Althusser väittää, että Marxin, Demokritoksen, Epikuroksen, Lucretiuksen, Machiavellin, Spinozan, Hobbesin, Rousseaun, Montesquieun, Heideggerin ja Derridan esittämä "satunnaisen materialismin" maanalainen filosofinen virtaus, jota tuskin tunnistetaan, on olemassa.
ellauri377.html on line 177: Voegeleinin työt eivät mahdu mihinkään vakioluokitukseen, vaikka jotkut hänen lukijoistaan [kuka?] ovat löytäneet siitä yhtäläisyyksiä esimerkiksi Hans Jonasin, Ernst Cassirerin, Martin Heideggerpin ja Hans-Georg Gadamerin samanaikaisiin teoksiin. Oikeistosiiven sakemanneihin. Se oli liian oikeistolainen nazeillekin.
ellauri392.html on line 93: David Harry Hirsch (1930-1999) taught English and American literature and Judaic Studies at Brown University from 1961 until his death in 1999 at age 69. His field of study was English and American literature, with an emphasis on the literature of Edgar Allan Poe, Nathaniel Hawthorne, Herman Melville, and T. S. Eliot. Aika luurankogalleria. He also contributed greatly to the fields of Literary and Linguistic theory. His collection of essays The Deconstruction of Literature: Criticism After Auschwitz (1991) was the product of his research on Deconstruction theory and its relation to the ideas of Martin Heidegger, who was a supporter of Nazi politics.
ellauri392.html on line 107: Erityisen vähän Harry piti Stanley Kalasta. Vielä vähemmän se piittasi Heideggeristä (paasattu) ja Gadamerista (paasattu) ym hermeneuttisista ranuista ja sakemanneista, viittoi niille kintaalla ellei pahemmalla.
ellauri392.html on line 117: Toisaalta hänen näkemyksensä ovat suurelta osin ristiriidassa Martin Heideggerin ja hänen oppilaansa Hans-Georg Gadamerin sekä WK Wimsattin ja Monroe Beardsleyn näkemysten kanssa kirjallisuusteosten "semanttisesta autonomiasta" teoksissa "The Intentional Fallacy". ja "The Affective Fallacy". Wimsatt ja Beardsley uhosivat, että teksti on ensisijainen merkityksen lähde, ja kaikki tekijän halujen tai elämän yksityiskohdat ovat toissijaisia. Nämä ovat elämä ja teos -menetelmän pahimmat mustamaalaajat.
ellauri392.html on line 131: Antihumanistit Nietzsche, Marx, Freud ja Heidegger siittivät vielä antihumanistisemman kvintetin Lacan-Althusser-Barthes-Derrida-Foucault. Karseaa yxtyisyrittäjän vainoa.
ellauri392.html on line 132: Onnexi Marx, Engels, Jung, Freud ja Heidegger on täysin diskreditoituja. Nietzsche vielä elää Supermanin hahmossa.
ellauri392.html on line 133: Heidegger sekoitti pahasti puurot ja vellit Bremenissä 1949 verratessaan holokaustia teknillisenä saavutuxena tehomaatalouteen, urbanisaatioon ja vetypommikexintöön. Pahis on myös revisionisti Ernst Nolte, jonka mielestä holokausti on vain yxi blip apinoiden julmuuxien valtavalla radar-ruudulla. Oikeassa olette veitikat, ihan jokainen.
ellauri392.html on line 284: Musste nach der Hälfte abbrechen. Der Autor unternimmt gar nicht den Versuch, die poststrukturalistische Literaturkritik einer vernünftigen Kritik zu unterziehen. Jeder einigermaßen einleuchtende Argumentationsstrang bricht ab, sobald irgendein Bezug zum großen Nemisis Heidegger und dessen Apologetik des dritten Reichs entdeckt wird. Wer schon in seiner Einleitung (ohne Begründung) setzt, „That Marx, Freud, and Heidegger are all discredited is no longer in doubt.“, von dem kann man wohl auch nicht erwarten, dass er deren Nachfolger in spe (Warum und inwiefern Derrida, Barthes, de Man und unzählige Andere überhaupt diese Nachfolger sind wird kaum er- oder begründet) stichhaltig kritisieren kann.
ellauri392.html on line 286: Weil alle poststrukturalistischen Autoren mit denen man sich hier auseinandersetzt explizit, implizit oder in der Vorstellung des Autors von Heidegger kommen, müssen sie sich den größtenteils unbegründeten Vorwurf machen, die Shoah durch eine Art hermeneutische Geschichtsvergessenheit zu relativieren. Der Antisemitismus de Mans wird hier einfach extrapoliert auf dessen contemporaries: Wenn der Heideggerianer de Man Antisemit war (das stimmt), dann diskreditiert sich dadurch auch der Heidegger-Apologet Derrida. Aber warum?
ellauri392.html on line 288: Weil Hirsch zu Dekonstruktion und Poststrukturalismus wenig bis nichts zu sagen hat, wird der Holocaust als Vehikel gesattelt, mit dem frontal gegen die Postmoderne gefahren wird. Was sich daraus ergibt ist abzusehen: Weil die Poststrukturalisten des Kontaktes mit dem Antihumanisten Heidegger schuldig bekennen müssen, sind sie moralisch – und damit auch theoretisch (!) – diskreditiert.
ellauri392.html on line 357: John R. Searle on moittinut Cullerin esityxen dekonstruktiosta saaneen "Derridan näyttämään sekä paremmalta että huonommalta kuin hän todellisuudessa on; paremmmalta kun pimittää joitakin älyllisesti hämäriä dekonstruktion puolia ja huonommalta kun jättää suurelta osin huomioimatta Derridan ajattelun tärkeimmät filosofi esivanhemmat, nimittäin Husserl ja Heidegger." Tästä kyllä Jonathan ja vaimo kinastelevat vieläkin. Veronica (1947-1975) syntyi Malayassa kuministuttaja John Forrest Thomsonille ja hänen vaimolleen Jeanille, mutta varttui Glasgow'ssa, Skotlannissa. Hän päätti tavuttaa sukunimen, koska julkaisi alun perin nimellä Veronica Forrest. Forrest-Thomson opetti myöhemmin Leicesterin ja Birminghamin yliopistoissa, mutta varmaan suikkasi, koska kuoli 27-vuotiaana, vai? No, she died of asphyxiation. She was drinking alcohol, and incautiously took a pill which stuck in her throat and choked her. There was no suggestion of suicide at the time, and no easy way to effect one by such a method. Silti vittu, ero Cullerista 1974 ja tukehtuminen viinaan 1975.
ellauri392.html on line 683: Harryn sepustus ei oikeastaan koske ollenkaan kritisismiä vaan se on silkkaa semitismiä. Sen varsinaiset viholliset ovat sen entiset kansalaiset Euroopassa, Heidegger ja De Man päällimmäisinä, ja ystäviä jenkkeihin kapitaalinsa turvaan siirtäneet heimoveljet. Mitä yhteistä on saamelaisilla, mustalaisilla, somaleilla ja juutalaisilla? Väärin, ei mitkään rotuominaisuudet, vaan klaanijärjestelmä siihen liittyvine verikostoineen.
ellauri392.html on line 779: Kaikkein tragikoomisinta on että tää Heideggerin siteeraama sepustus ei kenties olekkaan hullu Hölderliniltä vaan vallan Waiblingerin kynästä. Näin todisteli ainakin 1961 eräässä paperissa sittemmin masennuxeen menehtynyt Emmon Bach leksikostatistisilla lakelmilla. Niissäkin osoittautui vaimo Barbara Partee sitä etevämmäxi, mistä Emmon varmaan parantumattomasti masahti.
ellauri392.html on line 781: BTW, jos joku kysyisi, en osaisi siteerata ainuttakaan Heideggerin aivopierua, ne kaikki kuulostivat aivan päättömiltä.
ellauri392.html on line 823: This ultimate tunnel vision of pursuing “intellectual liberation”å through a narrow tube of Heidegger seen through Derrida seen through de Man is reminiscent of a Yiddish proverb: “Az der vorem zitst in khreyn, meynt er az es iz keyn zisers nito.” Kun mato istuu piparjuuressa, se ei tiedä mitään ihanampaa paikkaa.
ellauri392.html on line 827: Harry ei ole juuri parempi. Tämä siitä huolimatta että se on tismalleen oikeassa nazi Heideggeristä ja Da Manista, ne oli jätti virzapäitä molemmat, Derridasta puhumattakaan Mutta 2 väärää ei tee 1 oikeaa, eikä siitä että jonkun kanta on päin anusta ei seuraa että sitä vastustava kanta on yhtään parempi.
ellauri392.html on line 844: Martin Heidegger, Erläuterungen zu Hölderlins Dichtung Frankfurt a. M., 1951), s. 31 ja eteenpäin.
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia ​​äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
ellauri392.html on line 891:

Edes yxikin Heideggerin pointti?