ellauri048.html on line 755: Aika huono suositus, Danten kääntäminen. Långbenin isä oli taas kuinka ollakaan maineikas lawyer Mainesta, joka halusi pojastakin lawyeria. Nää fellat oli aika kermaperseitä. Hessu oli Hawthornen luokkakaveri Bowdoin Collegessa. Hessu teki pitkän Euroopan turneen ja oli aina pro-Eurooppa. Sille tarjottiin Harvardin professuuria valmistumisvaiheessa. ja se lähti Mary-vaimon kaa uudestaan Saxan turneelle. Kävi jopa Ruozissa. Tällä tiellä Mary kuoli keskenmenoon. Siitä lähti Hessun runosuoni sykkimään, uusi vaimo Fanny oli heti kiikarissa. 6 lapsen jälkeen Fanny kuoli kuinka ollakaan tulipalossa, sytytti muka mekkonsa ize palamaan. Siitä piristyneenä Hessu läxi kääntämään Dantea. Mitähän van der Valk sanoisi tästä. Aika epäilyttävää.
ellauri106.html on line 646: Olin lukenut Conradin Lordi Jimin ja Mauriacin myrkyttäjättären ja Kafkan kirjeen isälleen, olin lukenut Hawthornen Strindbergin ja Sofokleen, ja Freudin teoxia enkä siltikään ymmärtänyt että häpeä, siis lue loukattu izerakkaus, epäonnistunut narsismi, voi painaa ihmisen tällaiseen tilaan.
ellauri107.html on line 366: Hawthornen tapaisia ihmisiä, viisaita vainajia. Hiljaisuus korkoa korolle kasvavana omaisuutena. Siinä mies joka osasi panna töpinäxi. 3 gallonaa luomumaitoa. Tietämätön hengen syvyyxistä. Kuoleman ahistuxen aikaansaama sexuaalinen kaipaus. Jyrkät jenkkiposkipäät ja leuka ja pitkä ehdottoman naisellinen kaula. Siitä näki kuinka leikkisä hiän osasi olla. Vaikka lukutaidoton ja totaalisen erilainen kuin hiäntä Viagran voimalla bylsivä sivistynyt proffa jonka isoon päähän mahtui kahden kuolleen kielen sanakirjat.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri188.html on line 392: 31-vuotiaana Melville tapasi Pittsfieldissä kesällä 1850 46-vuotiaan Nathaniel Hawthornen, jonka kanssa "ystävystyi". Kirjailijat viettivät paljon aikaa keskustellen komeista intellektuelleista ja filosofisista asioista. Hawthorne myös vaikutti Melvillen seuraavan romaanin Moby Dick sisältöön, sillä hän kannusti Melvilleä tekemään siitäkin allegorisen tarinan suoran valaanpyyntikertomuksen sijaan. Ai siis mitä? kysyi Hermanni. No kikkeli, kikkeli, tietysti, selvitti Nat kärsimättömästi. Vaikka kirja on nykyään todella tunnettu, omana aikanaan se oli paha pettymys. Sitä myytiin koko Melvillen elinaikana vain 3 000 kappaletta. Hänen seuraava romaaninsa Pierre oli vieläkin suurempi floppi.
ellauri258.html on line 126: Sivumennen sanoen, "dignity" on oikeistolainen ällösana, jota on suomittu jo useassa albumissa, erit. Tsihirunkkuṟallin yhteydessä. Oireellisesti, sitä käyttävät mm. paavi Leo työläisistä, Paavi Leo (sama mies), tarkastaja Gently, Unabomber, Marvin, Derek Parfit, Pete Mencken, käsineiti Peg Atwood, Iisakki Bashevis (Mencken sanoo ettei juutalaisilla ole sitä, Bashevis begs to differ), Pascal, Gud (som taler ud), Olli Saxi, Ransu Silava, mustarastaat, De Löllö, joku jumalinen Dr. Dodd, Mark Twain, joku taidekriitikko (puuttuu Goyan Mantoilta parvekkeella, toisin kuin Maneetin, joilla on sylikoirokin), Ernesto "Che" Hemingway, Alex Stubb Maidan-demonstraatioista, Kv filosofien päivän ohjelma 2021, Tytti Yli-Viikarin kainalossa ollut Hawthornen kirja Scarlet Letter, vihan banaanit eli kunniamurhaajat, Lionel Drivel, Alfred Apple Lolitasta, King David kuuma neitonen hot water bottlena. Mikä on tässä yhteistä? Kermaperseily rupusakin kustannuxella, eräänlaista moraalista charitya.
ellauri332.html on line 425: Tämä raina poikkeaa liian kauas kaappihinuri Nathanial Hawthornen vuonna 1850 julkaistusta romaanista vuoden 1660 puritaanisesta siirtokunnasta. Vuoden 1995 elokuva näyttää tietämättömältä. Sitä tervehdittiin pelätyllä elokuvakritiikillä, "tahattomasti hauska". Tänä aikana Demi Mooren nimi teltassa oli kuin jinx. Lyhyesti sanottuna hänen esityksensä Hester Prynnestä osoittautui vahingossa humoristiseksi.
ellauri332.html on line 435: Mixi jenkkikahvat nauroivat pää punaisena filkkaversiolle Hawthornen Scarlet Letteristä? Kazotaanpa Rotten Tomaateista! Mielipiteitä? Mitä kriitikot sanovat?
ellauri332.html on line 464: Täh? Buahaha! Gotcha! Ruodittavana onkin jonkun Joffen 1995 "romanttinen" Hollywood versio Hawthornen sepustuxesta! Eikä Wimin onneton 1973 pläjäys. Sitä ei varmaan jenkeissä edes näytetty. LOL!
ellauri332.html on line 486: Mutta jos vika onkin Hawthornen alkup. kässärissä? Ehkä se on perseestä?
xxx/ellauri086.html on line 702: Eikös se Herman Melvillen "I rather not" kaveri ollut kanssa töissä tullissa? Niin ja Herman izekin? Sieltäkös se tunsi Hawthornen, jota se sittemmin ahdisteli homofiilisesti sen keittiössä?
xxx/ellauri086.html on line 728: Poe kirjoitti yleensä myönteisesti, mutta osa arvosteluista oli ilkeitä ja toi hänelle vihamiehiä. Kirjallisuusarvostelijana Poe arvioi myönteisesti esimerkiksi nuoren Charles Dickensin teoksia sekä haastatteli Dickensiä tämän käydessä Yhdysvalloissa. Myös Nathaniel Hawthornen tuotannosta hän kirjoitti lehteen myönteisiä arvosteluja.
xxx/ellauri120.html on line 216: Punainen A-kirjain Tytin kainalossa tahtoi sanoa että se on mielestään kuin Hawthornen Scarlet Letterin Hester Prynne. Olikohan Pöysti size pastori Dimmersdale? Razastiko Tomi kapybaralla kuin kuvan apina? Pöysti ize putkahti julkisuuteen Haju Pisilän sote-kähmintöjen vanavedessä. Vitun torakat.
xxx/ellauri312.html on line 36: Ensinnäkin hummerin elimet ovat nurinkurisessa järjestyksessä. Perse on pään paikalla ja pää pyrstössä kuten Melvillen ja Hawthornen junassa. No ei oikeasti, läppä läppä. Lisää yxityiskohtia voit lukea v. 1967 syyskuun Kalutuista Paloista Rauhixen hyyskässä. Mutta kylläpä se pyrstö maistuu silti hyvältä! Ennen kalpeanaamojen tuloa inkkarien rannat kuhisivat näitä äyriäisiä. Nyt rannat kuhisevat valkonaamoja ja äyriäiset ovat vaarantuneita. Punanahat on sukupuuttoon tapettu niiltä rannoilta jo aikapäiviä. Hummeripojan kandeisi käyttää sosiaalisen median suodattimia. Niistä saa poskiin punaväriä ilman sitä epämukavaa keittovaihetta.
14