ellauri004.html on line 1520: Hartmannin sairaalaan kuskattuna:

ellauri008.html on line 1467: Vaimo oli protestantti, ja sen mieliks ehkä Marakin sit puras käteen katolista kirkkoa. Protestanttipaikoissa se sittemmin kehitteli omat juttunsa, Hartmannin sairaalassa Marburgissa, Pulttiboisin luona. Woku syntyi vaan 30 kilsan päässä Giessenissä. Mara pysyi naimisissa koko ikänsä, vaikka taajaan bylsikin Arendtin Hannaa. Heidegger mökkeili vaimon ostamassa mökissä, patikoi ja lasketteli, kai myös luikuria vaimolle.
ellauri034.html on line 429: Brentano Breuer Charcot Darwin Dostoyevsky Empedocles Fechner Fliess Goethe von Hartmann Herbart Kierkegaard Nietzsche Plato Schopenhauer Shakespeare Sophocles.
ellauri074.html on line 272: Cioran aloitti filosofian opinnot Bukarestin yliopistossa 17-vuotiaana ja tutustui siellä vuonna 1928 Eugène Ionescoon ja Mircea Eliadeen. Hän valmistui kandidaatiksi 1932. Vuosina 1933–1935 Cioran opiskeli Berliinin yliopistossa, jossa hän tutustui Ludwig Klagesiin ja Nicolai Hartmanniin. Palattuaan Romaniaan hän opetti 1936–1937 filosofiaa Andrei Șagunan lukiossa Brașovissa.
ellauri095.html on line 455: Their rivalry began with Hopkins’s response to her poem “The Convent Threshold.” Geoffrey Hartman was clearly on the right track when he suggested in the introduction to Hopkins: A Collection of Critical Essays (1966) that “Hopkins seems to develop his lyric structures out of the Pre-Raphaelite dream vision. In his early ‘A Vision of the Mermaids’; and ‘St. Dorothea’; he may be struggling with such poems as Christina Rossetti’s ‘Convent Threshold’; and Dante Gabriel Rossetti’s ‘The Blessed Damozel,’ poems in which the poet stands at a lower level than the vision, or is irrevocably, pathetically distanced.” Such poems were the essence of medievalism in poetry according to William Morris, who felt that Keats’s “La Belle Dame Sans Merci” was the germ from which all Pre-Raphaelite poetry sprang. Standing beyond Keats, however, the primary source was Dante. Christina Rossetti clearly alludes to Beatrice’s appeal to Dante in “The Convent Threshold”:
ellauri119.html on line 400: Paul Matthews van Buren (April 20, 1924 – June 18, 1998) was a Christian theologian and author. An ordained Episcopal priest, he was a Professor of religion at Temple University, Philadelphia for 22 years. He was a Director [NYT obituary says "Associate"] of the Center of Ethics and Religious Pluralism at the Shalom Hartman Institute in Jerusalem. Van Buren was born and raised in Norfolk, Virginia. During World War II, he had served in the United States Coast Guard. He graduated with a bachelor´s degree in government from Harvard College in 1948. A professor at Temple University, he was considered a leader of the "Death of God" school or movement, although he himself rejected that name for the movement as a "journalistic invention," and considered himself an exponent of "Secular Christianity." He died of cancer on June 18, 1998 at age 74.
ellauri142.html on line 345: Tämän kirjan kääntämisen tarkoitus on se, että Saksassa asuxiva yleisö alkaisi kiinnittää huomiotaan Bhagavad Gîtân ja Vedojen opetuksiin, etenkin kun nämä tärkeät teokset ovat tähän saakka olleet ainoastaan oppineiden, "kielentutkijoiden" ja ”orientalistien” käytettävinä. Nämä oppineet kyllä lukevat kirjan sanat, mutta hyvin vähän he käsittävät sen opin henkeä, joka niissä piilee. Tämän perusteella ei tämä kirja ole mikään pedanttinen pikkumaisen turhantarkka käännettyjen sanojen täsmäase, vaan kääntäjä on kiinnittänyt paljon suurempaa huomiota siihen tärkeään seikkaan, että Bhagavad Gîtân henki tulisi esiin mahdollisimman ymmärrettävässä kielellisessä asussa – kääntäjä on vähemmän pitänyt silmällä kirjanoppineiden ja kielentutkijoiden suosion saavuttamista. Mutta vastakaiuksi sitä ennakkoluuloa vastaan, joka sanoo että nämä ”pakanalliset opit” vastustavat kristillisyyttä, olemme kristittyjen mustikkojen lauseista valinneet niitä vastaavia sitaatteja sekä lisänneet kirjaan selvittäviä muistutuksia, jotka sitä paitsi voivat olla tarpeelliset tekstin ja ajatuksen ymmärtämiseksi ja käsittämiseksi. Suurin osa alaviitteistä ja huomautuksista on F. Hartmannin ja muutama suomentajan M. Humun lisäyksiä. Kuten suomentajan loppulauseessa mainitaan, aina ei käy ilmi, kumpi on milloinkin asialla. — Tää oli todennäköisesti taittajan huom.
ellauri147.html on line 632: In der Theoriegeschichte lassen sich bei grober Analyse drei Traditionslinien der Narzissmustheorie unterscheiden, die das metapsychologische Durcheinander dokumentieren. Bei der ersten geht es um die bereits seit den dreissiger Jahren schwelende Kontroverse über den ontogenetischen Ursprung des Seelenlebens: primärer Narzissmus oder Objektbeziehung ist hier die Streitfrage – die Beiträge von Michael Balint, Donald Winnicott, Heinz Kohut, Otto Kernberg bis hin zu Christopher Bollas oder Thomas Ogden lasssen sich im Rahmen dieses metapsychologischen Dauerstreits betrachten. Auf der zweiten Linie kann man die Versuche unterbringen, einen triebtheoretisch bestimmten Narzissmusbegriff festzuhalten – dazu zähle ich so unterschiedliche Arbeiten wie die von Hartmann und Pulver, Grunberger und Chasseguet-Smirgel oder im deutschen Sprachraum Zepf oder Lilli Gast.
ellauri147.html on line 656: Primaarisen narsismin monadologinen käsitys näkyy Freudin pseudopodin (eli pseudojalan) lähettävän protoplasmatian metaforassa; se on ameeban malli. Rajatun aiheen oletetaan olevan aiheen mukaan, riippuen egosta, eriyttämättömästä Ich-Es-tilasta tai itsestä, joka on alun perin libidossa. (Tokko se izekään täysin ymmärsi tätä.) Osa tästä käyttöenergiasta käytetään nyt kohdeiden ammatteihin ja myös vedetään pois, toinen osa jää egoon. Tässä versiossa narsismi rinnastetaan itserakkauteen eli "itse-edustuksen libidiiniseen miehitykseen", kuten Hartmann myöhemmin "selvensi". Todellisuus on periaatteessa vihamielinen, kohde on enimän näkemätön.
ellauri147.html on line 657:
ellauri183.html on line 212: Eikös tää olluze samainen Marburg, Hartmannin sairaala, jossa Heidegger nuoli Husserlia? Jep sama paikka missä moni muukin kulttuuripää on kykkinyt, varsinkin jutkuja, esim. Schenkel, Krezchmer, Pasternak, Walzu Benjamin, Hanna Arens, Leo Strauss, 'Jaska' Klein.
ellauri183.html on line 587: Kuitenkin vuonna 1905 Paavi Pius X valtuutti Innsbruckin yliopiston professori Hartmann Grisarin laatiman luettelon. Grisarin raportti vastaa aikaisempaa Descriptio laternansis Ecclesia. Kultaristi on päivätty kuudennen ja kahdeksannen vuosisadan väliin. Grisarin tutkimuksessa todettiin, että kuten Paavi Paschalin emaloitu hopea-pyyhäristys, kultakullattu risti oli alun perin selvästi suunniteltu pitämään pyhäinjäännös todellisesta rististä. Tätä tukee edelleen Descriptio liittämällä se kulkueeseen Pyhän Ristin korotuksen juhlana. Vita / Paavi Sergius I (687-01) mainitsee sekä korotuksen juhlan, jalokivikoristellun ristin että siihen sisältyvän pyhäinräjähdyksen kunnioittamisen. Grisar katsoi viittauksen esinahkaan ja napaan, jotka ovat peräisin myöhemmistä keskiaikaisista perinteistä. Kultaristi menetettiin vuonna 1945.
ellauri258.html on line 529: Venäläinen noita-akka esiintyy paitsi venäläisissä kansantarinoissa, myös niiden innoittamissa kirjoissa, elokuvissa, kuvataiteessa, musiikkiteoksissa ja sarjakuvissa. Modest Musorgski sävelsi osan teoksestaan Näyttelykuvia Viktor Hartmannin piirrokseen Baba Jaga. Eduard Uspenskin lastenkirja Alas taikavirtaa (Vniz po volšebnoi reke 1971, suom. Martti Anhava 1980) perustuu venäläisiin eroottisiin kansantarinoihin ja siinä seikkailee Baba Jagan hahmo, vaikkakin eri nimellä, el Zorron nimellä, plus 17-kesäisiä neitokaisia. Guido Crepax piirsi Baba Yaga -teemaisia Valentina-sarjakuvia, joiden pohjalta Corrado Farina ohjasi vuonna 1973 Baba Yaga -nimisen elokuvan, joka oli täysi floppi. Myös Neil Gaifman on saanut noidasta innoitusta sarjakuviinsa. Baba Jaga esiintyy ainakin Gaifmanin käsikirjoittaman Books of Magic -sarjan kolmannessa osassa, joka on suomeksi julkaistu Magic Fantasy -lehden toisessa numerossa (Egmont-kustannus 2002, ISBN 951-876-928-1). Lisäksi noita esittää sivuosaa Mike Mignolan Hellboy-sarjakuvissa. Baba Jagaan perustuva hahmo esiintyy myös Patricia A. McKillipin romaanissa Serren metsissä. Fantasiakirjailija Naomi Novik on maininnut erääksi innoituksen lähteekseen isoäitinsä kertomat Baba Jaga -tarinat, ja Novikin romaani Uprooted (2015) kirjoittaa Baba Jagan hahmoa uudelleen tuoreesta näkökulmasta. The Witcher -pelisarjassa on Baba Jagaan perustava hahmo. Lumikin ja noin 7 knääpiön noita on ilmetty Baba Jaga.
ellauri392.html on line 677: Hartmannista (n.h.) Harry sanoo ilkeästi että se muistuttaa klovnia joka uhkaa yleisöä pyssyllä. Kun se painaa liipasinta piipusta tulee lippu jossa lukee BANG! Kriitikot on huonoja filosofeja ja runoilijoita, ja sama pätee kaikin päin kääntäen. Geoffrey H. Hartman (11. elokuuta 1929 – 14. maaliskuuta 2016) oli saksanjuutalaissyntyinen amerikkalainen kirjallisuuden teoreetikko, joka joskus tunnistettiin Yalen dekonstruktioon, vaikka häntä ei voida luokitella yhden koulukunnan tai menetelmän mukaan. Hartman vietti suurimman osan urastaan ​​Yalen yliopiston vertailevan kirjaston porno-osastossa, missä hän myös perusti Fortunoffin videoarkiston holokaustitodistuksia varten.
ellauri392.html on line 679: Geoffrey H. Hartmann syntyi Frankfurt am Mainissa Saksassa Ashkenazi - juutalaisperheessä. Vuonna 1939 hän lähti Saksasta Englantiin ilman huoltajaa Kindertransportin lapsipakolaisena, jonka hänen perheensä lähetti pakoon natsihallintoa. Hän tuli Yhdysvaltoihin vuonna 1946, missä hän tapasi äitinsä sekä vanhojen herrojen sedän, ja myöhemmin hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen. Saavuttuaan Yhdysvaltoihin hänen äitinsä muutti perheen sukunimen "Hartmaniksi" hämärtääkseen sen germaanista alkuperää. Hardman olisi ollut vielä parempi.
ellauri409.html on line 361: Walt Whitmanin vaikutuksesta Laforgue oli yksi ensimmäisistä ranskalaisista runoilijoista, joka kirjoitti vapaassa säkeessä. Itse asiassa hänen käännöstensä Whitmanin runoista, jotka julkaisi Vogue-lehti, uskotaan vaikuttaneen Laforguen maanmieheen Gustave Kahniin. Filosofisesti hän oli pessimisti ja Schopenhauerin ja Von Hartmannin kiihkeä opetuslapsi . Hänen runoutensa olisi yksi suurimmista vaikutuksista Ezra Poundiin ja nuoreen TS Eliotiin. Louis Untermeyer kirjoitti: "Prufrockia, joka julkaistiin vuonna 1917, ylistettiin välittömästi uutena tapana englantilaisessa kirjallisuudessa ja samalla sitä vähäteltiin Laforguen ja ranskalaisten symbolistien kiekuna ja kaikuna, joille Eliot oli kiitoxen velkaa."
xxx/ellauri075.html on line 215: Klein was born in Libava, Russian Empire. He studied at Berlin and Marburg, where he received his Ph.D. in 1922. A student of Nicolai Hartmann, Martin Heidegger, and Edmund Husserl, he later taught at St. John's College in Annapolis, Maryland from 1937 until his death. He served as dean from 1949 to 1958.
xxx/ellauri091.html on line 59: En jaxa sanoi Calle kalkkiviivoilla Hartmannin sairaalassa. Jaxaa jaxaa ei ole meidän deviisi. Pikin suussa liha maistui pahalle ja suikaleet juuttuivat hampaiden väliin kuin Shrekillä.
xxx/ellauri148.html on line 548: Seisoin pelästyneenä nurkassa käymälän vieressä ja puristin rintaani vasten nyyttiäni jossa oli melkein pelkästään omia käsikirjoituksia ja vähät kirjani. Piru nauroi sisälläni omia kuvitelmiani. Tiesin aivan hyvin että näin edessäni apinalauman historian olemuksen. Tänään puolalaiset rääkkäsivät juutalaisia, eilen venäläiset ja saksalaiset olivat rääkänneet puolalaisia, huomenna sakemannit rääkkäsivät jutkuja, ylihuomenna jenkit ja jutkut rääkkäävät miehissä rättipäitä. Jokainen historian kirja oli kertomus murhista, kidutuksista ja epäoikeudenmukaisuudesta, jokainen sanomalehti ja klikkiuutinen ui veressä ja häpeässä. Lukemistani filosofeista pessimistisimmät, Schopenhauer ja Von Hartman molemmat tuomitsivat izemurhan (unohtaen läpän "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"), mutta sillä hetkellä minä tiesin että on vain yksi pitävä tapa esittää vastalauseensa elämän kauhuille ja se on lingota Jumalalle hänen huonosti valittu lahjansa takaisin kuin Kristina-täti. Oli täysin mahdollista että jos minulla olisi tuossa vaiheessa ollut pistooli tai vyöpommi, olisin tappanut itseni listittyäni ensin summanmutikassa kasan huligaaneja.
xxx/ellauri356.html on line 220: Derrida ja dekonstruktio vaikuttivat estetiikkaan, kirjallisuuskritiikkaan, arkkitehtuuriin, elokuvateoriaan, antropologiaan, sosiologiaan, historiografiaan, lakiin, psykoanalyysiin, teologiaan, feminismiin, homo- ja lesbotutkimukseen ja politiikan teoriaan. Jean-Luc Nancy, Richard Rorty, Geoffrey Hartman, Harold Bloom, Rosalind Krauss, Hélène Cixous, Julia Kristeva, Duncan Kennedy, Gary Peller, Drucilla Cornell, Alan Hunt, Hayden White, Mario Kopić ja Alun Munslowin kirjailijat ovat saaneet vaikutteita dekonstruktiosta.
xxx/ellauri404.html on line 286: kaikki häviää. Hartmann komppaa: olemattomuus
xxx/ellauri415.html on line 55: Sarah Elizabeth Hartman, who is getting her dual MA in Jewish Studies and Arts Education, says the story of Beruriah is “… a really sexy story in a weird way.” Beruriah, a devout scholar and loving wife, was tricked by her husband Meir who arranged for her to be seduced by one of his pupils so he could prove that women were vulnerable to “sexual sin,” just like men. When Beruriah found out that she was tricked, she was furious and committed suicide, while Meir exiled himself in shame.
xxx/ellauri415.html on line 56: Morbid as this story seems, Hartman feels it sends an important feminist message. "The male voice jumps back in like, ‘and then she was punished.'" End of story.
23