ellauri005.html on line 1065: helposti keräili vihkoon Sirin Harriet.
ellauri008.html on line 179: (No siis Harrietin äidille. Mut tää

ellauri052.html on line 946: Zachary Leader’s work, though superior to Atlas’s and better than his first volume, still has some serious flaws. He swallows Keith Botsford’s absurd claim that his subject “is a direct descendant of Machiavelli”. Leader constantly tries to connect every person and event in Bellow’s life to their fictional counterparts instead of emphasising his imaginative transformation of experience. Literary agent Andrew Wylie, well named “The Jackal,” poached Bellow from his longtime agent Harriet Wasserman. Varmaan lupas Salelle pyllynamia.

ellauri052.html on line 960: During an awkward sexual encounter with Harriet Wasserman, she remembered “asking him for permission, as if it were a museum objet d’art, ‘Can I touch this?’” Many of his mistresses remained in love and in touch with him. Scott Fitzgerald said that Hemingway “needed a new woman for each big book”; Bellow lost a woman with each big book. He spilled sperm as he spilled ink, and sex both interfered with and inspired his writing. Bellow created and lived on turbulence, thrived on chaos, courted conflict and was inspired by personal cataclysm. He reported that one lover (mies vai nainen?) “caused me grandes dificultades in England and in the south, but I finished Sammler just the same.” The bearers of erogenous zones (either sex) made him feel younger, “it was a way of avoiding the Angel of Death,” and he cherished their provocative bitchiness. Bellow’s emotional upheavals — his guilt and remorse, multitudinous failings and need for self-condemnation — made him beat his breast at his private Wailing Wall. Se oli kuin kunkku David jolle tuotiin neitosia pyllynlämmittimixi.
ellauri074.html on line 680: Ainoo joka vois lyödä Andyn taalasta olis Don Huono ize. Harriet Tubmanin vois Donin mielestä laittaa $2 seteliin rullapaperixi jolla Don pyyhkis sitten persettä kultapöntöllä. Donin belfien voisi laittaa ruplan seteliin. Kukaan Ottawassa ei haluu asua Trump kadulla. Se on noloa.
ellauri107.html on line 97: At the end of his stay, Neil attends Ron's wedding to Harriet, who was his college sweetheart from Ohio. Brenda returns to Radcliffe in the fall, keeping in touch by telephone. She invites Neil to come up to spend a weekend at a Boston hotel. However, once they are in the hotel room, Brenda tells Neil she just received letters telling her that her mother found her diaphragm and that her parents know about their affair. They argue, with Neil asking why she left it to be found unless she wanted it to happen. Siding with her parents, Brenda ends the affair as abruptly as she allowed it to commence. Neil walks out of the hotel, leaving her alone in the room.
ellauri150.html on line 490: Ben-Hur: A Tale of the Christ is a novel by Lew Wallace, published by Harper and Brothers on November 12, 1880, and considered "the most influential Christian book of the nineteenth century". It became a best-selling American novel, surpassing Harriet Beecher Stowe's Uncle Tom's Cabin (1852) in sales. The book also inspired other novels with biblical settings and was adapted for the stage and motion picture productions. Ben-Hur remained at the top of the US all-time bestseller list until the 1936 publication of Margaret Mitchell's Gone with the Wind. The 1959 MGM film adaptation of Ben-Hur is considered one of the greatest films ever made and was seen by tens of millions, going on to win a record 11 Academy Awards in 1960, after which the book's sales increased and it surpassed Gone with the Wind. It was blessed by Pope Leo XIII, the first novel ever to receive such an honour. The success of the novel and its stage and film adaptations also helped it to become a popular cultural icon that was used to promote catholicism plus numerous commercial products.
ellauri159.html on line 1355: He married twice; to Mary Sayles, and following her death, to Harriet Lefferts. He had six children from the first marriage, and a daughter from the second.
ellauri160.html on line 178: In the summer of 1913 Pound became literary editor of The Egoist, a journal founded by the suffragette Dora Marsden. At the suggestion of W. B. Yeats, Pound encouraged James Joyce in December of that year to submit his work. Harriet Shaw Weaver accepted it for The Egoist, which serialized it from 2 February 1914, despite the printers objecting to words like "fart" and "ballocks", and fearing prosecution over Stephen Dedalus's thoughts about prostitutes. Joyce wrote to Yeats: "I can never thank you enough for having brought me into relation with your friend Ezra Pound who is indeed a miracle worker."
ellauri160.html on line 188: On 22 September 1914 T. S. Eliot traveled from Merton College, Oxford, with an introduction from Conrad Aiken, to have Pound read Eliot's unpublished "The Love Song of J. Alfred Prufrock". Pound wrote to Harriet Monroe, editor of Poetry, on 30 September to say that Eliot—who was at Oxford on a fellowship from Harvard—had "sent in the best poem I have yet had or seen from an American ... He has actually trained himself and modernized himself on his own." Monroe did not like Prufrock's "very European world-weariness", according to Humphrey Carpenter, but she published it anyway, in June 1915.
ellauri160.html on line 196: Harriet Monroe, editor of Poetry, published a letter in April 1919 from a professor of Latin, W. G. Hale, who found "about three-score errors" in the text; he said Pound was "incredibly ignorant of Latin", that "much of what he makes his author say is unintelligible", and that "If Mr. Pound were a professor of Latin, there would be nothing left for him but suicide" (adding "I do not counsel this"). Pound replied to Monroe: "Cat-piss and porcupines!! The thing is no more a translation than my 'Altaforte' is a translation, or than Fitzgerald's Omar is a translation."
ellauri171.html on line 954: In Canaanite mythology there were twin mountains Targhizizi and Tharumagi which hold the firmament up above the earth-circling ocean, thereby bounding the earth. W. F. Albright, for example, says that El Shaddai is a derivation of a Semitic stem that appears in the Akkadian shadû ("mountain") and shaddā'û or shaddû'a ("mountain-dweller"), one of the names of Amurru. Philo of Byblos states that Atlas was one of the Elohim, which would clearly fit into the story of El Shaddai as "God of the Mountain(s)". Harriet Lutzky has presented evidence that Shaddai was an attribute of a Semitic goddess, linking the epithet with Hebrew šad "breast" as "the one of the Breast". The idea of two mountains being associated here as the breasts of the Earth, fits into the Canaanite mythology quite well. The ideas of pairs of mountains seem to be quite common in Canaanite mythology (similar to Horeb and Sinai in the Bible). The late period of this cosmology makes it difficult to tell what influences (Roman, Greek, or Hebrew) may have informed Philo's writings.
ellauri207.html on line 275: Pepin ei kyllä kanzi luottaa Kalleen eikä kääntäen. Samaan aikaan kuin Peppi lipsuttelee hikisenä Mimmi Musia, Musse Pigg höylää yli viisikymppistä Harriettia. Neljäntenä miehenä isän, veljen ja jonkun nimeltä mainizemattoman aussivainaan jälkeen. Hizi miten tällänen lakkaa kiinostamasta seizenkymppistä. Sitä vähän ihmettelen mixi sukuruzasta tehdään tässä niteessä niin iso numero. Eihän tällä kihnutuxella ole lisääntymisen kanssa mitään tekemistä, kunhan koirastelevat. Ei koiratkaan sellaisesta ota paiseita.
ellauri207.html on line 282: Biljonääri Harriet kulautti vissyä ja jatkoi. No tulihan se sieltä, iänikuinen monologiklisee. Kippis ja kulaus.
ellauri207.html on line 286: Harriet (30%) kysyi lempeänä, Mikki (30%) nyökkäsi mietteliäästi. Mukavia porukoita. Ei tarvi olla lojaaleja kellekään paizi izellenne, ja se on helppoa. Te haluatte muuttaa asioita, vaikuttaa. Keltäkään ei tarvi lupaa kysyä. Olette kyynikkoja nihilistejä joilla on sielu kuten Gogolin maaorjilla. Sovin tänne mainiosti, olenhan izekin kyyninen biljonääri ja lisäxi sedänmurhaaja.
ellauri207.html on line 302: Greger oli ihminen joka oli paikalla aina ja vain kun tarvittiin ja johon voi varauxetta luottaa. Siis samanlainen kotinahjus kuin Harrietilla ja The Witchillä. Mikki oli monisärmäisempi. Mikin kanssa naimisessa ei ollut kyse uskottomuudesta vaan halusta. Ja HAH! Tyypillistä nisumiehen jargonia. Mikki antoi Erikille potkua selluliittiseen perseeseen. Gregeristä paljastuikin sitten yli 50% homo sekä Nouvelle Julien äijämiehen tapainen Kandaules.
ellauri247.html on line 381: In a 1921 letter to Harriet Shaw Weaver, the writer James Joyce uses the twins "Tweedledee and Tweedledum" to characterize Sigmund Freud and Carl Gustav Jung and their conflict. They. didn't look like twins at all.
ellauri262.html on line 389: Ensimmäiset Wimsey-kirjat olivat kevyitä, päähenkilönsä omalaatuisuudella leikitteleviä teoksia. Kun Wimsey kohtaa Harriet Vanen, jonka kanssa hän myöhemmin menee naimisiin, teemat vakavoituvat. Arvostetuin Wimsey-kirjoista on toiseksi viimeinen, Juhlailta, jota on sanottu yhdeksi parhaista Oxfordin yliopistomaailman kuvauksista. Sayers itse piti tärkeimpinä töinään käännöksiä, etenkin Danten Jumalaisen näytelmän englanninnosta.
ellauri279.html on line 469: Hänen vuoden 1985 romaaninsa The Old Gringo ( Gringo viejo ), joka perustuu löyhästi amerikkalaisen kirjailijan Ambrose Biercen katoamiseen Meksikon vallankumouksen aikana, tuli ensimmäinen meksikolaisen kirjailijan kirjoittama yhdysvaltalainen bestseller. Romaani kertoo tarinan Harriet Winslowista, nuoresta amerikkalaisesta naisesta, joka matkustaa Meksikoon ja löytää itsensä ikääntyvän amerikkalaisen toimittajan Ambrose Biercen (kutsutaan enää vain "vanhaksi gringoksi ") sylistä. Komean helppoheikin näköinen Tomás Arroyo on ex- vallankumouksellinen kenraali. Kuten monet Fuentesin teoksista, se tutkii tapaa, jolla vallankumoukselliset ihanteet turmeltuvat, kun Arroyo päättää jatkaa kartanolla palvelijana, sen sijaan että seuraisi vallankumouxen tavoitteita.
ellauri322.html on line 186: Jack Collinsin vanhin tytär Harriet de Boingville ja William bylsivät seitsemänkymmentäkaksi kertaa vuosina 1809-1827. Vastauksena Burkelle Thomas Paine julkaisi miehen oikeudet Godwinin avulla.
ellauri362.html on line 161: Talvella 1813 Peacock seurasi Shelleyä ja hänen ensimmäistä vaimoaan Harrietia Edinburghiin. Peacock piti Harrietista ja puolusti hänen mainettaan vanhuudessaan herjauksilta, joita levitti Jane, Lady Shelley, Shelleyn toisen vaimon Maryn miniä. Talvella 1815–1816 Peacock käveli säännöllisesti käymään Shelleyn luona Bishopgatessa. Siellä hän tapasi Thomas Jefferson Hoggin, ja "talvi oli pelkkää atticismia. Opintomme olivat yksinomaan kreikkalaisia". Samainen Hogg weti wiixeen Clairea Percyn luvalla.
ellauri365.html on line 49: Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
ellauri367.html on line 168: Hänen syntymäpäivänsä on 15. syyskuuta. Mr. Burnsin äärimmäinen vanhuus on usein puujalkahuumorin lähde. Burnsin isä oli orjaomistaja eteläisen viljelmän omistaja, joka inspiroi Simon Legreen hahmon Harriet Beecher Stowen romaanissa Setä Tuomon tupa. Homer ja Grampa polveutuvat eversti Burnsin karanneesta orjasta Virgilistä, joka pakeni britti-Kanadaan. Hänen kansallislaulunsa viittaa siihen, että hän oli kotoisin Itävalta-Unkarista. Mr. Burns vastaa usein puhelimeen arkaaisella tervehdyksellä "Ahoi-hoi", jonka Alexander Graham Bell ehdotti, mutta jonka on kauan sitten korvannut tutumpi "Helou".
ellauri402.html on line 242: Meksikossa vaimonsa Harrietin kanssa. Raajarämä Ann
ellauri421.html on line 100: Romaani on kehystetty muistoksi naishahmosta, joka tunnistetaan Harriet "nyt hän istuu yksin ja muistaa" Winslowiksi. Hänen oma isänsä oli kadonnut aiempien amerikkalaisten Kuuban miehityksen aikana ja Winslowin perhe on elänyt hänen armeijan eläkkeellä. Vain Harriet muistaa, että hän oli oikeasti jäänyt Kuubaan asumaan mulattinaisen kanssa. (Iyy.)
ellauri421.html on line 103: Ambrose "Bitter" Biercexi, päättää jättää vanhan elämänsä taakse ja etsiä kuolemaa keskellä Meksikon vallankumousta. Ja löytyyhän se. Hänen Chihuahuassa kohtaama Ryhmä Hau, jota johtaa "kenraali" Tomás Arroyo, on juuri vapauttanut Miranda-perheen massiivisen haciendan. Arroyo on mestizo, hänen Miranda-isänsä raiskattua hänen inkkariäitinsä, ja vanha gringo suostuttelee hänet antamaan hänen liittyä vallankumoukselliseen joukkoon. Harriet on sitoutunut vanhan gringon hoidoxi, joka myöhemmin rakastuukin hiäneen. Gringo osoittaa huomattavaa rohkeutta tulessa, vaarantaa ilmeiseltä näyttävän kuoleman ja saavuttaa urhoollisen maineen. Kuitenkin hänen kieltäytymisensä noudattaa Arroyon käskyä ampua vangittu liittovaltion upseeri tarkoittaa, että "kenraali" voisi teloituttaa hänet. Sen sijaan Arroyo ampuu upseerin itse ja saa Harrietin "seksisuhteeseen" vastineeksi gringon säästämisestä. Vaikka Harriet arvostaa häntä (Tomasta) panomiehenä, hiän ei voi antaa anteeksi hänen seksuaalista ylimielisyyttään.
ellauri421.html on line 105: Kun Arroyo taistelee vuorilla, Harriet yrittää rakentaa ja ennallistaa haciendaa ja opettaa siellä olevia naisia ​​ja lapsia. Hän (Arroyo) kuitenkin haluaa tuhota syntymäpaikkansa (Mirandan), muistaen nöyryytyksensä siellä omistajan tuntemattomana poikana ja tahtoo voittaa paikalliset talonpojat puolelleen esiintymällä oikeana intiaanipoikana käyttämällä pikemminkin äitinsä (Arroyo) nimeä kuin Mirandaa, johon hänellä on oikeus. Tämän oikeuden hän uskoo sisältyvän asiakirjaan, jota hän pitää lähellään (vaikka hän ei osaa lukea sitä), kunnes gringo sytyttää sen tuleen kostoksi Harrietin kohtelusta. Arroyo vastaa samalla mitalla ampumalla tappavasti häntä (gringoa) selkään.
ellauri421.html on line 107: Harriet vaatii gringon ruumiin palauttamista väittäen häntä isäkseen (Kuubassa mulattia köyriväxi Winslowixi), jotta hänet voidaan haudata kadonneelle Winslowille varattuun hautaan Arlingtonin kansalliselle hautausmaalle. Pancho Villa joutuu nyt kohtaamaan gringoilta kritiikkiä väitetystä amerikkalaisen kylmäverisestä murhasta, jonka hänen johtamansa joukot ovat suorittaneet. Villa on kaivanut amerikkalaisen ruumiin ja "teloittanut" sen uudestaan ampumalla sitä tällä kertaa edestä. Kun Arroyo lähestyy antaakseen kuolleelle vielä niskalaukauxen, Villa käskee ampumaryhmän ampumaan Arroyon estääkseen amerikkalaisten ketjureaktion. Harriet päättää jäädä "sivistämään" Mexikoa kohti jonkinlaista Etelä-Jenkkilää.
xxx/ellauri127.html on line 252: 1952 is a capital year in the novel and the number 52 is omnipresent and thus loaded with a mysterious meaning in the mind of Nabokov, in the context of this novel. It must be a central symbolic element in the Lolita’s riddle. Se oli hyvä vuosi muutenkin. « Pierre Point in Melville Sound » (p.33 TAL) was a reference to « Pierre or the Ambiguities » a Novel by Herman Melville (1819-1891; notice the 19/91) published in 1852. «brun adolescent (…) se tordre-oh Baudelaire! » (p.162 TAL): Charles Baudelaire (1821-1867 was one of the most famous French poet who translated Edgar A. Poe in French). A part of « Le Crépuscule du Matin » (1852). Se tordre tarkoittanee käteenvetoa. Humbert refering to the hunchbacked hoary black groom at the « Enchanted Hunters » Hotel: « Handed over to uncle Tom » (p.118 TAL): « Uncle Tom’s Cabin » by Harriet Beecher Stowe (1811-1896) is from 1852. Ehm… the list is non-negligible.
xxx/ellauri128.html on line 546: But then he fell in love! Emppu rakastui Geneven lomalla 16-vuotiaaseen koulutyttöön kuin Vladi Lolitaan. Janine matched a template that he had got from a book that influenced his erotic fantasies permanently. With her Slavic features and her cool, rather fey manner, Wanda "Janine" de Szymkiewicz (though Polish) made a perfect Russian queen. She called him Minou, he called her Ginou. Sini ja mini. Sometime in the early nineteen-twenties, Maurois began having affairs. Janine had them, too, or at least flirtations, aquarels of fucking, especially on their seaside vacations in Deauville. Maurois put a lot of his own personality into Shelley, and wrote of Harriet as a “child-wife” made bitter by unhappiness. Emil could be savage: “Even when she had the air of being interested in ideas, her indifference was proved by the blankness of her gaze. Worst of all, she was coquettish, frivolous, versed in the tricks and wiles of woman.” Fortunately, becoming pregnant again in late 1922, Janine developed septicemia, was operated on unsuccessfully, and died on February 26, 1923. Maurois was bereaved, and free. Jahuu! Vihelteliköhän sekin koko matkan hautajaisiin kuten Peppy? Rakkaus on hassuttelua yhdessä.
xxx/ellauri129.html on line 884:

Harriet_Beecher-Stowe" class="mw-redirect" title="Harriet Beecher-Stowe">Harriet Beecher-Stowe

xxx/ellauri186.html on line 65: Sale päätti ruveta kirjailijaxi luettuaan Harriet Beecher Stowen kirjan Setä Tuomon tupa. Vanhana se oli niin rasisti ettei saanut Chicagoon omaa katua. Johkin puistoon tehtiin Saul Bellow pururata. Seneca neuvoi kohtelemaan orjia lempeästi ettei ne pala loppuun ennen aikojaan.
xxx/ellauri186.html on line 74: Henry Ward Beecher was the son of Lyman Beecher, a Calvinist minister who became one of the best-known evangelists of his era. Several of his brothers and sisters became well-known educators and activists, most notably Harriet Beecher Stowe, who achieved worldwide fame with her abolitionist novel Uncle Tom's Cabin. Henry Ward Beecher graduated from Amherst College in 1834 and Lane Theological Seminary in 1837 before serving as a minister in Indianapolis and Lawrenceburg, Indiana.
xxx/ellauri186.html on line 90: Henry Ward Beecher had publicly denounced Woodhull's advocacy of free love. Outraged at what she saw as his hypocrisy, she published a story titled "The Beecher-Tilton Scandal Case" in her paper Woodhull and Claflin's Weekly on November 2, 1872; the article made detailed allegations that America's most renowned clergyman was secretly practicing the free-love doctrines that he denounced from the pulpit. Woodhull was arrested in New York City and imprisoned for sending obscene material through the mail. The scandal split the Beecher siblings; Harriet and others supported Henry, while Isabella publicly supported Woodhull.The first trial was Woodhull's, who was released on a technicality.
xxx/ellauri201.html on line 180: Luettuani mahan täydeltä Vagnerien vittumaisesta perheestä ja muka murhatusta Harrietista kurkistin eteenpäin ja selvisi, että Harriet se oli päinvastoin tappanut raiskaajaisänsä Gottfriedin ja sitten piileskellyt vuosikymmeniä luostarissa. Enpä tiedä jaxanko tämän jälkeen lukea kaikkia noita ca. 300 sivua siinä välissä. Ei tää nyt ihan niin paljon taida napata. Baileyta ei napannut liian läski tarjoilija, mua ei nappaa liian paxu kirja joka tarjoilee pissaliisojen raiskauxia ja murhia.
xxx/ellauri225.html on line 410: Crane´s critical effort, like those of Keats and Rilke, is mostly to be found in his letters: he corresponded regularly with Allen Tate, Yvor Winters, and Gorham Munson, and shared critical dialogues with Eugene O´Neill, William Carlos Williams, E. E. Cummings, Sherwood Anderson, Kenneth Burke, Waldo Frank, Harriet Monroe, Marianne Moore, and Gertrude Stein. He was also an acquaintance of H. P. Lovecraft, who eventually would voice concern over Crane´s premature aging due to alcohol abuse. Most serious work on Crane begins with his letters, selections of which are available in many editions of his poetry; his letters to Munson, Tate, Winters, and his patron, Otto Hermann Kahn, are particularly insightful. His two most famous stylistic defenses emerged from correspondences: his "General Aims and Theories" (1925) was written to urge Eugene O´Neill´s critical foreword to White Buildings, then passed around among friends, yet unpublished during Crane´s life; and the famous "Letter to Harriet Monroe" (1926) was part of an exchange for the publication of "At Melville´s Tomb" in Poetry. The literary critic Adam Kirsch has argued that "Crane has been a special case in the canon of American modernism, because his reputation was never quite as secure as that of Eliot or Stevens. In fact he FAILED."
xxx/ellauri261.html on line 292: Miss Harriet Cotton (an adventurous lady) MISS SHAW.
xxx/ellauri261.html on line 323: COT. Come, this troublesome day’s work is well over. You have some time had my forgiveness, Harriet; I wish not to say anything unpleasant—but when I contrast your conduct with that of these two excellent young men——

xxx/ellauri357.html on line 426: Toisin kuin Blaken, byzzöttäjän mielestä Plato oli ihan huippua. Siitäkin jo voi päätellä että jätkä oli syvältä. Kaveri kiitteli erityisesti krekujen homostelua. Oli takuulla ihan silmitön narsisti. Percy nautti elämästä naisten ympäröimänä: ensin sisaret, sitten vaimo 1 Harriet ja sen sisko Eliza, sitten Mary Frankenstein ja sen sisarpuoli Jane, sit 1 Teresa, kunnes Percy hukkui kaikexi onnexi Italian biitsillä 1822. Vizi mikä päkäpää. Empsychidionissa Persy käy nää kaikki hoidot vielä läpitte. Kaikki anglosaxi romantikkomiehet: Blake, Wordsworth, Coleridge, Keats, Byron, Shelley, luuli olevansa jotain luomakunnan kingejä. Kavereille se ainut oikea tuntuu olevan minä ize, jota taajaan vaihtuvat panopuut vaan täydentää. Länkkärimiesajattelijoilla on ollut taipumus mieltää järki, henki, aktiivisuus, filosofia ja kulttuuri ylemmixi, miehekkäixi elementeixi ja tunne, materia, passiivisuus, intuitio ja luonto alemmixi, naismaisixi elementeixi. Erit. Plätö, Pekoni ja Hegel oli näillä linjoilla. Pekoni sentään kexi pakastekanan. Romanttiset miehet koitti omia naistenkin alemman kenttäpuoliskon tunteellisille setämiehille, kuin FBI-agentti Siili Booth.
xxx/ellauri357.html on line 447: Joulukuun lopussa 1810 Shelley oli tavannut Harriet Westbrookin, oppilaan samassa sisäoppilaitoksessa kuin Shelleyn sisaret. He kirjoittivat usein sinä talvena ja myös sen jälkeen, kun Shelley oli karkotettu Oxfordista. Shelley esitti radikaaleja ajatuksiaan politiikasta, uskonnosta ja avioliitosta Harrietille, ja he vähitellen vakuuttivat toisensa, että hänen isänsä ja koulussa sorsivat häntä Shelleyn kirjeenvaihto Harrietin kanssa tehostui heinäkuussa hänen ollessa lomalla Walesissa, ja vastauksena tämän kiireellisiin pyyntöihin hänen suojelustaan (Harrietilla oli takuulla pullat uunissa) ​​hän palasi Lontooseen elokuun alussa. Jättäen syrjään filosofiset vastustavansa avioliittoa kohtaan hän lähti kuusitoistavuotiaan Harrietin kanssa Edinburghiin 25. elokuuta 1811, ja he menivät siellä naimisiin 28. päivänä.
xxx/ellauri357.html on line 449: Tuolloin Shelleyllä oli myös intensiivinen platoninen suhde Elizabeth Hitchenerin, 28-vuotiaan naimattoman edistyneiden näkemysten opettajan, kanssa, jonka kanssa hän oli ollut kirjeenvaihdossa. Hitcheneristä, jota Shelley kutsui "sieluni sisareksi" ja "toiseksi itseksini", tuli hänen uskottunsa ja älyllinen kumppaninsa, kun hän kehitti näkemyksiään politiikasta, uskonnosta, etiikasta ja henkilökohtaisista suhteista. Shelley ehdotti, että hän liittyisi hänen, Harrietin ja Elizan kanssa yhteiseen talouteen, jossa kaikki on yhteistä kuin eväät uskovaisilla.
xxx/ellauri357.html on line 451: Englannissa Shelleyn velat kasvoivat, kun hän yritti saavuttaa isänsä kanssa taloudellista sovintoa epäonnistuneesti. 23. kesäkuuta Harriet synnytti tytön, Eliza Ianthe Shelleyn (tunnetaan nimellä Ianthe), ja seuraavina kuukausina Shelleyn ja hänen vaimonsa suhde heikkeni. Shelley paheksui vaikutusvaltaa, joka Harrietin siskolla oli häneen, kun Harriet oli vieraantunut Shelleystä hänen läheisen ystävyytensä vuoksi viehättävän lesken, rouva Harriet de Boinvillen kanssa.
xxx/ellauri357.html on line 453: Harriet-riidan aikana Shelley muutti rouva Boinvillen kotiin Lontoon ulkopuolelle. Helmi- ja maaliskuussa 1814 hän ihastui tämän naimisissa olevaan tyttäreen Cornelia Turneriin, joka oli kahdeksantoista, ja kirjoitti hänestä eroottista runoutta muistikirjaansa. Vittu mikä päkäpää.
xxx/ellauri357.html on line 455: Maaliskuussa 1814 Shelley meni uudelleen naimisiin Harrietin kanssa Lontoossa ratkaistakseen epäilykset heidän Edinburghissa pidettyjen häiden laillisuudesta ja turvatakseen heidän lapsensa oikeudet. Siitä huolimatta Shelleyt asuivat erillään suurimman osan seuraavista kuukausista, ja Shelley pohti katkerasti "ihottumaani ja sydämetöntä liittoni Harrietin kanssa".
xxx/ellauri357.html on line 459: Shelley ja Mary pakenivat Eurooppaan 28. heinäkuuta ja ottivat mukanaan Maryn sisarpuolensa Claire Clairmontin. Ennen lähtöä Shelley oli nostanut 3 000 punnan lainan, mutta oli jättänyt suurimman osan varoista Godwinin ja Harrietin käyttöön, joka oli jälleen raskaana. Talousjärjestely Godwinin kanssa johti huhuihin, että hän oli myynyt tyttärensä Shelleylle.
xxx/ellauri357.html on line 461: Shelley käytti seuraavat kuukaudet yrittäessään nostaa lainoja ja välttää ulosottomiehiä. Mary oli raskaana, yksinäinen, masentunut ja sairas. Hänen mielialansa ei juuri parantunut, kun hän kuuli, että Harriet oli synnyttänyt 30. marraskuuta Charles Bysshe Shelleyn, Shelleyn omaisuuden ja paronettuuden perillisen.
xxx/ellauri357.html on line 467: 24. tammikuuta 1816 Mary synnytti William Shelleyn. Shelley oli iloinen saadessaan toisen pojan, mutta kärsi pitkittyneiden talousneuvottelujen rasituksesta isänsä Harrietin ja William Godwinin kanssa. Shelley osoitti merkkejä harhaanjohtavasta käytöksestä ja harkitsi pakenemista mantereelle.
xxx/ellauri357.html on line 475: Shelley ja Mary palasivat Englantiin syyskuussa 1816, ja lokakuun alussa he kuulivat, että Maryn sisarpuoli Fanny Imlay oli tappanut itsensä. Godwin uskoi, että Fanny oli rakastunut Shelleyyn, ja Shelley itse kärsi masennuksesta ja syyllisyydestä tämän kuolemasta, kirjoittaen: "Ystävä, jos olisin tiennyt salaisen surusi / olisimmeko eronneet." Lisätragedia seurasi joulukuussa, kun Shelleyn vieraantunut vaimo Harriet hukkui Serpentiiniin. Harriet, joka oli raskaana ja asui tuolloin yksin, uskoi, että uusi rakastaja oli hylännyt hänet. Itsemurhakirjeessään hän pyysi Shelleyta ottamaan heidän poikansa Charlesin huoltajuuden, mutta jättämään heidän tyttärensä sisarensa Elizan huostaan.
xxx/ellauri357.html on line 477: Shelley meni naimisiin Mary Godwinin kanssa 30. joulukuuta huolimatta hänen filosofisista vastalauseistaan ​​instituutiota kohtaan. Avioliiton tarkoituksena oli turvata Shelleyn lastensa huoltajuus Harrietille ja rauhoitella Godwinia, joka oli kieltäytynyt tapaamasta Shelleyta ja Marya heidän aiemman aviorikossuhteensa vuoksi. Pitkän oikeudellisen taistelun jälkeen Chancery myönsi lopulta Shelleyn ja Harrietin lasten huoltajuuden sijaisvanhemmille sillä perusteella, että Shelley oli hylännyt ensimmäisen vaimonsa Maryn vuoksi ilman syytä ja oli ateisti.
49