ellauri025.html on line 72: Tuomaan ohjaajat näkivät hänen lahjansa teologian opinnoissa. Loppuvuodesta 1244 hänet lähetettiin dominikaaniseen kouluun Kölniin, jossa melkein Maxim Gorkin kokoinen Albertus Maximus luennoi filosofiasta ja teologiasta. Vuonna 1245, 20-vuotiaana, hän seurasi Nahka-Albertia Pariisin yliopistoon, jossa he viipyivät kolme vuotta. Pariisissa hän opiskeli, opetti ja kirjoitti useaan otteeseen tämän jälkeen. Puheita ja kirjoituxia. Pariisin alkuvuosinaan Tuomas sekaantui yliopiston ja luostariveljien väliseen kiistaan opetuksen vapaudesta. Hän vastusti voimakkaasti yliopiston paheita ja peflettejä. Kun asiasta kanneltiin paaville, dominikaanit valitsivat Tuomaan puolustamaan sääntökuntaa. Hän onnistui tässä tehtävässä hyvin. Hän voitti jopa Guillaume de St Amourin, yliopiston tuon ajan merkittävimmän miehen, kädenväännössä.
ellauri033.html on line 1185: Sergei Djagilev pyysi Cocteauta kirjoittamaan baletin. Näin syntyi Easter Parade vuonna 1917. Djagilev toimi sen tuottajana, Erik Satiainen sävelsi musiikin, Pablo Parnasso suunnitteli puvut ja lavasteet. Guillaume Apollinaire kirjoitti käsiohjelman ja keksi hätäpäissään siihen sanan surrealismi.
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri051.html on line 3215: Guillaume">Guillaume Albert Vladimir Alexandre Apollinaire de Kostrowitzky, alias Guillaume Apollinaire (1880-1916) oli ruumiikas puolalainen mamu edellisen vuosisadan vaihteesta. Modernistirunoilija joka kirjotti kubistisia runoja sekä runon "pahoin rakastetun valitus". Sen silloinen panopuu kylästy näät 1904 kun alkoholisti Viljo mätki päissään sitä. Viljo pahastui ja kirjotti kilometrinmittasen valitusvirren, muttei sille vaan aiemmalle flammalle, britti kotiopettajakolleegalle Anne Playdenille, joka ei ollut piitannut Kostrosta tuon taivaallista paizi panomielessä. Ne oli 20-vuotiaina yhtä aikaa yhen saxalaisen aatelisen Gabriellen kotiopettajia, Anne opetti englantia, Kostro ranskaa. Anne muutti Valtoihin, meni tavixen kaa naimisiin (rva Postings) ja kuuli hämmästyxexeen 50v myöh. et mamusta oli tullut kuuluisa ja kuollut, ja et se oli kirjottanut sille rakkausrunoja. Kaikenlaista. Apollinaire kexi sanan surrealismi ja meni vapaaehtoisena maailmansotaan, sai pääosuman ja kuoli 2v myöhemmin epsanjantautiin. Tavattavissa Père Lachaisessa. Lisää Kostrosta.
ellauri051.html on line 3219: Guillaume Apollinaire
ellauri051.html on line 3312: Guillaume Apollinaire, Alcools, 1913
ellauri151.html on line 110: André Paul Guillaume Gide (French: [ɑ̃dʁe pɔl ɡijom ʒid]; 22 November 1869 – 19 February 1951) was a French author and winner of the Nobel Prize in Literature (in 1947). André was born in Paris on 22 November 1869, into a middle-class Protestant family. His father was a Paris University professor of law who died in 1880, Jean Paul Guillaume Gide, and his mother was Juliette Maria Rondeaux. His uncle was the political economist Charles Gide. His paternal family traced its roots back to Italy, with his ancestors, the Guidos, moving to France and other western and northern European countries after converting to Protestantism during the 16th century, due to persecution.
ellauri210.html on line 287: Guillaume Apollinaire: Dramaturgy and Meetings (from The Poet Assassinated and Other Stories)

ellauri210.html on line 708: Savinion pianonsoitto oli kauheaa. Guillaume Apollinaire sanoi siitä:
ellauri369.html on line 274: Muhammed olisi siis painostuksen alla hyväksynyt Mekassa palvotut kolme jumalatarta. Sanan Gharānīq käännöksen (korkealla lentäviksi) numidialaisiksi kurjiksi antaa A. Guillaume. Orientalisti Hans Jansen kääntää sanan kotoisammin "joutseniksi". Hän huomauttaa myös, että parin jakeen päästä ei puhuta enää linnuista vaan enkeleistä (joilla myös on perinteisesti siivet).
ellauri408.html on line 604: Roman de la Rose, Ruusuromaani, on muinaisranskalainen allegorinen runo. Sen alkuosan sepitti Guillaume de Lorris noin 1235, loppuosan noin vuodesta 1270 Jean de Meung. Alku on herkkävivahteinen lemmenruno ja ritarirakkauden sääntökokoelma, jälkipuoli kyyninen, pikkutarkka ja karkean aistillinen panokuvaus.
ellauri408.html on line 606: Guillaume de Lorris kuvaamassa unessa ennustetaan, että hän valloittaa naisystävänsä. Runo pohjautuu Truveerirunouteen. Allegorisen unen käytön esikuva on keskiajan latinankielisessä kirjallisuudessa, ja unta alettiin suosia kirjallisuuden muotona. Jälkimäinen, Jean de Meungin, osuus kattaa filosofisesti kaikki maailman asiat. Hän suhtautuu kielteisesti papistoon ja erityisesti kerjäläismunkkeihin. Suhtautumien moniin asioihin on täysin entisestä poikkeavaa, muun muassa hän pilkkaa sensuurimentaliteettia. Kuitenkin jo 1400-luvun alussa Jean de Meungin osuus sai kritiikkiä ja tuomion.
ellauri408.html on line 608: Roman de la Rose on allegorinen rakkausruno, joka saa muodon unelmanäkynä. 25-vuotias kertoja kertoo noin viisi vuotta sitten näkemästään unesta, joka on sittemmin toteutunut. Unessa hän matkusti muurien ympäröimään puutarhaan, jossa hän katseli ruusupensaita Narkissoksen lähteessä. Kun hän meni valitsemaan omaa erityistä kukkaansa, Rakkauden Jumala ampui häntä useilla nuolilla, jolloin hän ihastui ikuisesti yhteen tiettyyn kukkaan. Hänen yrityksensä saada ruusu ei tuottanut tulosta. Varastettu suudelma varoitti ruusun vartijoita, jotka sitten sulkivat sen vielä vahvempien linnoitteiden taakse. Kohdassa, jossa Guillaume de Lorrisin runo katkeaa, päähenkilö, joka kohtaa tämän uuden esteen rakkautensa toteuttamiselle, jää valittamaan kohtaloaan. Jean de Meun päättää tarinan surkealla kuvauksella ruusun nyppimisestä, joka saavutettiin petoksella, mikä on hyvin erilaista kuin Guillaumen idealisoitu käsitys rakkausmatkasta.
ellauri408.html on line 614: Roman de la rosen jatko-osa on satiiri luostarikuntia, pappien selibaatia, aatelistoa, Pyhää posliini-istuinta vastaan, kuninkaallisten liiallisia väitteitä, mutta ennen kaikkea satiiri naisista ja avioliitosta. Vaikka Guillaume oli asettanut itsensä rakkauden palvelukseen ja paljastanut "kohteliaisuuden" lait, Jean de Meung lisää "rakkauden taiteen" paljastamalla julmasti naisten oletetut viat, heidän ansojaan ja keinot rotkauttaa heitä. Jean de Meungissa ruumiillistuu fabliauxin pilkan ja skeptisyyden henki. Hän ei jaa aikansa taikauskoa, ei kunnioita vakiintuneita instituutioita, halveksii feodalismin ja romanssin käytäntöjä. Hänen runonsa pituus ei ollut este sen suosiolle 1200- ja 1300 - luvuilla.
ellauri408.html on line 624: Välittömästi rakastaja juoksee kauniin ruusun luo. Mutta sitä ympäröi orjantappuraaita, ja hän yrittää turhaan saavuttaa sen. Hän ei ehkä olisi koskaan onnistunut ilman Bel-Accueilia, joka tarjoutui viemään hänet aidan yli ja viemään hänet ruusun lähelle. Mutta häntä vartioivat Timo Vaara, Häpeä, Pelko ja Malemouth. Timo Vaara nukkui; hän yhtäkkiä herää ja ajaa köyhän Loverin ulos puutarhasta. Autio pakenee, ja järki, joka säälii tuskaa, tulee auttamaan häntä. Hän hylkää hänet julmasti haluamatta kuunnella hänen neuvojaan ja tulee etsimään lohtua Amilta, joka lohduttaa häntä. "Palaa", sanoi Ami, "tätä vaaraa kohti ; se on vähemmän kauhea kuin miltä se näyttää; houkuttele häntä kauniilla sanoilla, niin hän antaa sinun nähdä rakkaan Rosesi jälleen." Vaara itse asiassa pehmenee ja nukahtaa. Rakastaja käyttää sitä välittömästi väärin ja Bel -Accueilin hyvien palveluiden ansiosta unohtaa naida hurmaavaa ruusua. Mutta Malebouche on siellä katsomassa. Hän puhuu heistä niin paljon, että lopulta unessa ollut Jealousy herää, tulee loukkaamaan Rakastajaa ja varoittaa Bel-Accueilia, että tämä aikoo rakentaa tornin lukitakseen hänet. Häpeä ja pelko järkyttyneenä tällaisesta vakavuudesta ja rukoilevat Jalousiea antamaan anteeksi Bel-Accueilille ja panevat kaiken hänen typerään nuoruuteensa. Mutta mustasukkaisuus ei halua kuulla mitään. Hän rakensi linnoituksen, jota reunusti neljä tornia, ja keskelle tornin, johon hän sulki Bel-Accueilin ja ruusut. Rakastaja itkee ja on epätoivoinen, ja... Guillaume de Lorrisin osa päättyy.
ellauri408.html on line 632: Ennen kuin siirrymme koko teoksen yksityiskohtaiseen tarkasteluun, huomautamme lukijalle, että Guillaume de Lorrisin osa sisältää noin 4 500 säkettä ja Jehan de Meungin osa noin 19 000.
ellauri419.html on line 328: Guillaume_Apollinaire%2C_1902%2C_Cologne.jpg/440px-Guillaume_Apollinaire%2C_1902%2C_Cologne.jpg" />
ellauri419.html on line 331: Wilhelm Albert Włodzimierz Apolinary Kostrowicki syntyi Roomassa, Italiassa ja varttui puhuen ranskaa, italiaa ja puolaa. Hän muutti Ranskaan myöhään teini-iässä ja otti käyttöön nimen Guillaume Apollinaire. Hänen äitinsä, nimeltään Angelika Kostrowicka, oli puolalais-liettualainen aatelisnainen, joka syntyi lähellä Navahrudakia, Grodnon kuvernöörissä (entinen Liettuan suurruhtinaskunta, nykyinen Valko-Venäjä ). Hänen äitinsä isoisänsä osallistui vuoden 1863 kansannousuun miehitys-Venäjää vastaan ​​ja joutui muuttamaan maasta, kun kapina epäonnistui. Apollinairen isä ei ole tiedossa, mutta hän saattoi olla Francesco Costantino Camillo Flugi d'Aspermont (s. 1835), Graubündenin aristokraatti, joka katosi varhain Apollinairen elämästä. Francesco Flugi d'Aspermont oli Conradin Flugi d'Aspermontin (1787–1874) veljenpoika, runoilija, joka kirjoitti Ladinoxi (Sveitsin virallinen murre, jota puhutaan Ylä- Engadinissa ) ja ehkä myös minnesängerin Oswald von Wolkensteinin jälkeläinen. (syntynyt noin 1377, kuollut 2. elokuuta 1445; katso Les ancêtres du poète Guillaume Apollinaire Geneanetissa). Apollinaire palveli jalkaväen upseerina ensimmäisessä maailmansodassa ja sai vuonna 1916 vakavan sirpalehaavan temppeliin, josta hän ei koskaan täysin toipunut.
xxx/ellauri170.html on line 718: Le baiser florentin (ou colombin) est celui qu’en termes précis, on appelle baiser lingual parce qu’il se donne sur la bouche en introduisant le bout de la langue. — (Maurice Piron, Guillaume Apollinaire : La chanson du mal-aimé, 1987)
xxx/ellauri255.html on line 205: Varsinainen riita tuli kuitenkin Marxin pyrkimyksestä keskittää internationaalin toiminta kansainvälisen keskusneuvoston alaiseksi, kun taas Bakunin olisi halunnut pitää päätäntävallan paikallisella tasolla. Seurauksena oli Bakuninin, häntä kannattaneen James Guillaumen sekä loppujen noin 3 anarkistin hölmö ulosmarssi. Pari viikkoa myöhemmin he kokoontuivat sveitsiläisten kelloseppien muodostaman Juran federaation kutsumana Saint-Imierissä ja perustivat oman kelloseppien anarkistisen internationaalin. Terveydellisistä ongelmista kärsinyt Bakunin vetäytyi poliittisesta toiminnasta jo vuoden kuluttua ja kuoli Bernissä heinäkuussa 1876. Hänet on haudattu kaupungissa sijaitsevalle lemmikkien hautausmaalle.
20