ellauri042.html on line 684: In 1968, Atwood married Jim Polk, an American writer; they divorced in 1973 without issue. Maybe they ought to have bought a handmaid. She formed a relationship with fellow novelist Graeme Gibson soon afterward and moved to a farm near Alliston, Ontario, where their daughter, Eleanor Jess Atwood Gibson, was born in 1976. The family returned to Toronto in 1980. Atwood and Gibson were together until September 18, 2019, when Gibson died after suffering from dementia. She wrote about Gibson in the poem Dearly and in an accompanying essay on grief and poetry published in The Guardian in 2020.
ellauri118.html on line 882: Haista kuule iso paska sanoi Pirkko, samaa sanoi pirkonnäköinen Petteri, ja vielä pirkonnäköisempi Anna. Peggy pohtii 60-luvun nuoruutta. Kaikki oli silloin mahdollista ja luvallista. Luke ei ollut sen eka mies, ei ainoa eikä viimenenkään ellei Gileadin setämiehet olis puuttuneet asiaan. Graeme oli varmasti vanha kunnon Pat. Peggy on narsisti, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Ei se halua että sen tyttärellä menee hyvin ilman sitä. Se ei pyyhi kasvojaan ettei meikit tuhriudu, se järjestelee ilmeensä oven takana. Liz Moss on toinen samanmoinen. Tunnen itseni typeräxi, haluisin kazoa peilistä miltä näytän. Näyttääx mun perse tässä isolta? Kyllä se näyttää.
ellauri243.html on line 529: Graeme: 1 year ago. I believe that was Plan of Attack:
xxx/ellauri121.html on line 278: Atwood married Jim Polk, an American writer, in 1968, but later divorced in 1973. She formed a relationship with fellow novelist Graeme Gibson soon afterward and moved to a farm near Alliston, Ontario, where their daughter, Eleanor Jess Atwood Gibson, was born in 1976. Graeme kuoli dementtinä 2019.
xxx/ellauri121.html on line 301: Atwood oli tai siis on yhtä wickedly funny kuin Davis Foster Wallacen äitykkä. Sillä ja Gibsonilla oli samanlainen vittuileva huumori, vaikka Graeme soitti kyllä aina toista kitaraa.
xxx/ellauri121.html on line 311: Graeme Gibson, long-time partner to author Margaret Atwood and father of their only child, Jess, died in London, England earlier this week while he was accompanying Ms Atwood on an extensive book tour to promote her latest novel, The Testaments, a sequel to the massively successful The Handmaid’s Tail. He was 84 and his death was both expected and sudden.
xxx/ellauri121.html on line 316: But back to young Peggy. As a result of the governor's award, The Edible Woman was published. Atwood began to enjoy a growing reputation; nonetheless, while her own career took off, she still devoted considerable amounts of time to a small radical publishing house, Anansi, in which her first and only husband was deeply involved. Over this period, Atwood and Jim Polk drifted apart, and Atwood began a relationship with the novelist Graeme Gibson. Together with Graeme's two teenage sons, Matt and Grae, they went off to a farm in a small agricultural community in 1973 in Alliston.
xxx/ellauri121.html on line 318: Atwood and Gibson remain an utterly devoted couple - when a female US novelist famously remarked that "every woman writer should be married to Graeme Gibson", Atwood cheerfully put the compliment on a T-shirt.
xxx/ellauri121.html on line 320: Graemella ei ollut siihen vastaansanomista.
xxx/ellauri121.html on line 362: Kirjassa June on hetero, leffassa se lepakoizi Moiran kaa. Luke oli naimisissa, Moira pahexui, sanoi että se on saalistusta toisen naisen mailla. June vastasi ettei Luke ollut mikään kala eikä maakokkare, vaan vapaata riistaa. Se että on rakastunut ei ole mikään perustelu sanoi Moira. Joo kyllä Peggy oli aika paskapää. Gibsonilla oli vaimo publisher Shirley Gibson ja niillä 2 teini-ikäistä poikaa Matt and Grae, jotka Graeme vei mukanaan. Peggy tuli kyynärpäilemään 1973. Graeme s. 1934 oli 5 vanhempi ja silloin paremmissa varoissa, vaikka sehän kyllä sitten korjaantui. Shirley s. 1927 oli vielä paljon vanhempi, v. 1973 se oli 46 ja kuoli noin meidän ikäisenä 1997. Ei ihme että Graeme lähti lätkimään 34-vuotiaan pesää nuolemaan.
xxx/ellauri121.html on line 401: Nälkä. Mikä vitun nälkä, panohalu. Peggy on afropää 60-lukulainen, tuumasta toimeen, usvaa putkeen, mitä väliä jostain Jimistä. Graeme ymmärtää että huippukirjailija tarvii huippukokemuxia. Komentaja oli oikeassa, 1+1+1+1 on 1. Omenoita ja appelsiineja, ei niitä voi ynnätä. The more the merrier. Ei se siitä kulu.
xxx/ellauri121.html on line 403: Typeryxet tappoi kissan, ja June on siihenkin olevinaan synnitön. Mixei laskeneet sitä vapaaxi jossain muualla? Onx tää lähtö nyt niinkö Pegin ja Graemen muutto maalle? Tytöstä ei mitään puhetta (no ei niillä sitä silloin vielä ollutkaan). Pikku uhri, rakkausmurha.
xxx/ellauri122.html on line 141: Hilja Haahdin uusi nuortenromaani Aavikkotien hyypiö sai alkunsa Max-koiran sairastuessa. Koira kuoli sopivasti muutama päivä käsikirjoituksen ensimmäisen version valmistumisen jälkeen, kuten Peggy Atwoodin huomaavainen alzheimer-mies Graeme Gibson.
xxx/ellauri410.html on line 186: Tom of New England oli naisten kasvattama mammanpoika kuten Coriolanus Shakespearessa, sen tautta naiset näytti siltä hampaattomilta jättikidoilta. Ihmisenä Tom oli laimea kuin kraanavesi. Perheen vaakuna oli norsun pää kärsineen, as researched by Walter Graeme Eliot in 1887 (W. Eliot 8). Eliot explains himself in his 1923 essay, “The Beating of Meat”: Primitive man beat the meat and then found a reason for it. Modern man has many reasons, but he has lost the meat. Later in The Use of Poetry and the Use of Criticism he states, “Poetry, I dare say, begins with a savage beating meat in the jungle” (95).
14