ellauri032.html on line 408: Symbolistien symppaamia kynäilijöitä oli Stendhal, Balzac, Flaubert, ja se tollo setämies Edmond de Goncourt, jopa Émile Zola, jota kyllä Bourget ällösi. Zola kertoi liian naturalistisesti rotinkaisista, ei hyvä. Ja peukutti jutku kolmijalkaa, hyvin paha. Symbaalirunoilijoita oli paljon, esim Charles Baudelaire, Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine, ja Theodore de Banville. Nää on siis kaikki ranskixia, sieltähän tää alko. Ranska luuli olevansa maailman napa aina 1871 rökäletappioon. Siihen liitty myös tää porukka, vastareaktiona, jos niin voi sanoa.
ellauri033.html on line 174:
Les Goncourt

ellauri033.html on line 188: Goncourt offre un caractère particu- lier, et nous devons, pour être
ellauri033.html on line 192: Si les Goncourt se donnent pour des historiographes de la société
ellauri033.html on line 199: Goncourt. Actualité de papillotage et de papotage, elle ne fait
ellauri033.html on line 202:

1. Ecrit après le « banquet des Goncourt. »


ellauri033.html on line 215: chaque homme. Or, la vision des Goncourt ne ressemble à aucune autre : tout objet, en passant à tràvers leur « moi », s´y réfracte fiévreusement.
ellauri033.html on line 226:

A cette vérité mobile, frémissante, que les Goncourt ont attrapée au
ellauri033.html on line 238: Goncourt supprime le plus possible ce qui est purement logique, redouble
ellauri033.html on line 249:

Reste la japonaiserie. Au « pensum du beau », les Goncourt en préfèrent
ellauri036.html on line 51: Aika rankkaa sätintää. Täähän kuulostaa ihan Pellissierin kritiikiltä Paul Bourgetista. Goncourt">Goncourt-palkinnon nimismies päästi vielä pahempia misogyynisiä haukkuja; epäili että Sandilla oli yhtä pitkä häpykieli kuin sillä izellään oli pippeli. Ehkä niin, mutta kummankohan nilkkaan se pilkka kalahti. Virginia Woolf piti pahana et se ja George Eliot kirjoitti miehen nimellä. Ei niinkun Virginia. Woolf! Woolf!
ellauri050.html on line 1206: Nietsche fanitti Catulle Mendezia kun se oli kova satyyri. Catulle oli Teophile Gauthierin suojatti. Gauthier oli Huugo-peikon maskotti. Parnassisteja, romantismin ja symbolismin välissä. Oltiin dekadentteja, elettiin koroillaaneläjien rahoilla, bylsittiin kaikkea mikä liikkui, saatiin morkkixia, sexitauteja ja tehtiin lehtolapsia. Gauthieria fanittivat Balzac, Baudelaire, Goncourtin veljexet, Flaubert, Pound, Eliot, James, Proust and Wilde.
ellauri061.html on line 697: Dekadentit symbolistit dandyt sekoitti uskontoa pakanalliseen ja myyttiseen: Moreau Schopenhauer Baudelaire Goncourt Verlaine Mallarmé des Esseintes ja Hyusmans. "Nolo miellyttää, se on alhaista hienostusta." Ja kaikki tääkö vain sixet sakemannit valtas Pariisin? Pääpiirteissään niin. Napsun ajan laskukkaita olivat.
ellauri093.html on line 370: Kauneus on vaan puku hyvän päällä, jonka sisällä on totuuden luuranko. Sixei sovi tehdä vaan l'art pour l'art kuten Goncourtin veljexet. Eräiden uskonto on taide, ne on väärässä. Toisten taide taas on uskonto, ne on bullshit artisteja kuten mä (sanoi Kari). Vastustakaa kaikkea epäpuhdasta, työntäkää tamponeja joka reikään, käykää tiheästi alapesulla. Tukkikaa vahalla lasten ja nuorten korvia.
ellauri109.html on line 417: Il meurt subitement d’une attaque cérébrale le 8 mai 1880. Son enterrement au cimetière monumental de Rouen se déroule le 11 mai 1880, en présence de nombreux écrivains importants qui le reconnaissent comme leur maître, qu’il s’agisse d’Émile Zola, d’Alphonse Daudet, d’Edmond de Goncourt, de Théodore de Banville ou de Guy de Maupassant, dont il avait encouragé la carrière depuis 1873.
ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta.
ellauri192.html on line 137: Sully Prudhomme oli Ranskan-Saxan sodan veteraani. Varmaan sen kavereita oli hydropaatit ym. fin de siecle töyhtöhyypät. Goncourt sanoi että se oli pappimaisen öljyinen seuramies. Se kirjoitti Leconte de Lislen Parnasso-lehteen ja seukkas vaan kavereiden kanssa kuten Alphonse Daudet, Paul Bourget, Goncourtin veljexet etc. Vanhemmiten se kääntyi runoudesta filosofiaan ja pohti finaalisten syiden roolia darwinismissa (oikea vastaus on: ei midiä). Tässä ilmainen näyte nuorelta Sullyltä. Sr varmaam viittaa Sullyn omaan pottaan joka halkesi kun sen sussu antoi sille rukkaset. Ruukku on hyvin populääri meemi, vatsinkin särkynyt (Kleist, hindut, Keazin Isabella, Rebekka kaivolla, ym).
ellauri196.html on line 430: Edmond ja Jules de Goncourt: Sairas sydän. Gummerus 1934 (alkuteos Renée Mauperin) Lainaa!
ellauri206.html on line 252: IL fréquente le salon de Charles Buet, où il rencontre Jules Barbey d'Aurevilly, Joris-Karl Huysmans, François Coppée, Léon Bloy, Laurent Tailhade et autres cretins. Il rencontre Edmond de Goncourt, avec qui il restera lié jusqu'à la mort de ce dernier en 1896, et qui fut son principal protecteur. Edmond de Goncourt, dans la récente édition complète en 22 volumes du Journal des Goncourt, se montre curieux de toutes les questions sexuelles et particulièrement de l'homophilie. À partir de 1884, Edmond de Goncourt, jusque-là banalement réactionnaire, devient un antisémite enragé, Jésus l'a sauvé après 27 années d'homosexualité. Il se veut esthète et dandy en même temps qu'explorateur tapageux du vice et de la vulgarité, curieux assemblage qui verse souvent dans le pire mauvais goût, et qui lui vaut le mépris hautain de Robert de Montesquiou, dont Lorrain, pour sa part, fait volontiers sa tête de Turc pour sa prétention à l'élégance et à la chasteté. « Lorrain », écrit Léon Daudet dans ses Souvenirs, « avait une tête poupine et large à la fois de coiffeur vicieux, les cheveux partagés par une raie parfumée au patchouli, des yeux globuleux, ébahis et avides, de grosses lèvres qui jutaient, giclaient et coulaient pendant son discours. Son torse était bombé comme le bréchet de certains oiseaux charognards. Lui se nourrissait avidement de toutes les calomnies et immondices. »
ellauri254.html on line 771: Heti kun Barbussen Le Feu julkaistiin sarjakuvalehtenä, sen luki laaja yleisö, jonka reaktiosta Barbusse oli erittäin kiinnostunut. Kirja oli myös menestys. Ensimmäinen kiista koski sitten romaanin, vuoden 1916 Prix Goncourtin voittajan, historiallista todenperäisyyttä, lähinnä syvän kuilun vuoksi, joka vallizi sensuurin salliman tekstin ja sotapropagandan välillä, joka itse tuomittiin kirjassa. Tekstin poliittiset panokset, erityisesti kommunismi ja pasifistinen sitoutuminen, ovat toinen kiistanalainen aihe kirjassa.
ellauri254.html on line 775: Barbusse oli Ranskan vasemmiston avainhenkilöitä ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Vaikka hän oli pasifisti, hän osallistui sotaan vapaaehtoisena. Hän oli vapaaehtoinen, koska hänet oli vapautettu terveydellisistä syistä eikä hän ollut suorittanut asepalvelusta. Hän kuvaa sodan julmuutta teoksessa Le Feu (1916, Tuli), josta hänelle myönnettiin Goncourt-palkinto vuonna 1916. Teos oli kotimaassaan heti menestys.
ellauri365.html on line 244: présence de Gustave Flaubert, toujours, d'Edmond de Goncourt, Zola, Paul Alexis, Léon Hennique, Henry Céard,
ellauri365.html on line 247: pièce. Edmond de Goncourt raconte dans son Journal à la date du jeudi 31 mai 1877 :
ellauri369.html on line 78: Esihistoriallisiin" teemoihin liittyivät romaanit Vamireh (1892) ja Eirimah (1893) kirjoitettiin yhdessä sekä useita novelleja, sekä esihistoriallisia (esim. "Kiyamon syvyydet", 1896) että tieteiskirjallisuutta (" Toinen maailma", 1898 jne.). Kun veljet riitelivät (virallinen syy oli luonne-erot), nousi kaksi erillistä kirjoittajaa - Roni Jr. ja Roni Sr. Vuonna 1908 Rosny-veljekset lopettivat julkaisemisen yhdessä. Seniori oli Goncourt-akatemian puheenjohtaja vuosina 1926–1940, jolloin juniori otti tämän tehtävän.
ellauri403.html on line 184: Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista tunnetuin on Erlenkönig joka voitti Prix Goncourtin vuonna 1970, teoksia nuorille, mukaan lukien Perjantai tai villi elämä, ja esseitä, mukaan lukien Journal extime. Miinusta siitä että se oli Deleuzen kaveri.
ellauri419.html on line 361: Theofrastoksen Luonteita-teoksen tapaan La Bruyère määrittelee teoksessaan ominaisuuksia, kuten "imartelevuus" tai "maalaisuus", ja antaa sitten esimerkkejä näistä luonteenpiirteistä ja käytöstavoista henkilöiden muodossa. Moralistina hän pyrki esittelyllään parantamaan aikansa yhteiskunnassa vallinneita käytöstapoja. Haha kyllä kai, takuulla se halusi vaan vittuilla. La Bruyèrella oli laaja ja monipuolinen sanasto ja taitava satiirinen kirjoitustyyli. La Bruyèren tyyliä ihailivat myöhemmin 1800-luvun merkittävät ranskalaiskirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Goncourt-veljekset. Kahdeksan painosta Caractères-teoksesta ilmestyi La Bruyèren elinaikana. La Bruyère laajensi teoksessa olleita kirjallisia muotokuvia niiden suuren suosion takia. Lukijat alkoivat yhdistää kuvauksia todellisiin henkilöihin, mutta La Bruyère kiisti, että ne perustuisivat yksittäisiin henkilöihin. Kirjassa esiintyvät verhotut viittaukset aikalaisiin tekivät La Bruyèren valinnan Ranskan akatemiaan haastavaksi, mutta sinne hänet valittiin lopulta vuonna 1693. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi. Lorua, vittuilija se oli ilman muuta.
xxx/ellauri128.html on line 492: Maurice Bedel, né le 30 décembre 1883 à Paris et mort le 15 octobre 1954 à La Genauraye à Thuré (Vienne)1, est un écrivain, essayiste et journaliste français. Aika lailla Urpo Harvan näköinen. Docteur en médecine, la thèse de Maurice Bedel est consacrée aux obsessions périodiques et se tourne vers la psychiatrie. Il publie ses premiers poèmes sous le pseudonyme de Gabriel Senilis : Le Cahier de Phane. Couronné par le prix Goncourt en 1927 pour son premier roman Jérôme 60° latitude nord, il est élu en 1948 président de la Société des gens de lettres.
xxx/ellauri420.html on line 235: Georges André Malraux (/ m ælˈr oʊ / mal- ROH; ranska: [ʒɔʁʒ ɑ‌dʁemalʁo ]; 3. marraskuuta 1901 – 23. marraskuuta 1976) oli ranskalainen kirjailija, taideteoreetikko ja kulttuuriministeri. Malraux'n romaani La Condition Humaine (Man's Fate) (1933) voitti Prix Goncourt. Presidentti Charles de Gaulle nimitti hänet tiedotusministeriksi (1945–1946) ja myöhemmin Ranskan ensimmäiseksi kulttuuriministeriksi de Gaullen presidenttikaudella (1959–1969).
28