ellauri002.html on line 993: Goethen𝖉𝖎𝖊 𝕷𝖊𝖎𝖉𝖊𝖓 𝖉𝖊𝖘 𝖏𝖚𝖓𝖌𝖊𝖓 𝖂𝖊𝖗𝖙𝖍𝖊𝖗𝖘

ellauri008.html on line 734: Kuinka ollakaan, Tasso tuli esiin tänään toisen kerran taianomaisen intertextuaalisesti. Luin näät kahden säkeen sitaatin Goethen runoelmasta Torquato Tasso ihan sattumalta samana iltana, parin tunnin päästä edellisestä maininnasta. Se löytyi Konradin Lordi Jimistä.
ellauri030.html on line 504: Perinnön saatuaan ei Artturilla ollut huolen päivää. Se alkoi opiskella ensin lääkistä, mutta vaihtoi sitten filosofiaan, helpompaa. Väitöskirja oli jotain hämärää kantilaista logiikkaa. Schopenhauer peukutti Goethen idioottimaista väriteoriaa, mistä Hansu oli ensin mielissään, mut kun Arttu alkoi ehdotella parannuxia, Goethen kirjeet harvenivat. Arttu perkele esitti sitten oman väriteoriansa 1815, yhtä paskan. Arttu pysyi kuitenkin Goethen bändärinä.
ellauri030.html on line 553: Äiti oli monilahjakas ja kielitaitoinen. Sosiaalista nousua haki 20v vanhemmasta Hekasta Johanna 18v, kun vanhemmat ei laskeneet sitä maalarix. Heikki oli kova komentelemaan, puolisot ei tykänneet toisistaan. Heikki hyppäs katolta 1805. Johanna muutti Weimariin Goethen perässä. Naikohan Hansu sitäkin? Johannalla oli salonki Weimarissa, johon se laski Hansun leipäsusineen (se Vulpius). Se oli suosittu ja tuottelias kirjailija salanimellä. Arttu tuli pian Hampurista perästä Weimariin.
ellauri030.html on line 1005: Vielä se mutustelee sitä miten kehnosti kävi sen ja Goethen väriteorioiden. Saxalainen yleisö on ein nichtsssagender Furz. Das Publikum on silti sille elintärkeä, se kuolaa tunnustusta ja julkkisstatusta.
ellauri032.html on line 652: Tästä hemmosta oli puhe kirkkohissassa, ja herranhuutilaisuudesta kanssa. Mä en kyllä oppinut erottamaan sitä edes 1400-luvun huussilaisuudesta, puhumattakaan Franz Pieperistä, tiukkaluterilaisesta, joka sattui samaan googlehakuun Husin kaa. Mitenhän se Google oikeen näkee suoraan pieneen sydämmeen? No Zinzendorf ansaizee tässä sijansa sillä, että Goethen äiskä, Frau Rat, oli tähän kreiviin päin kallellaan, plus sen naisystävä, joka hellästi paranteli Häschel-Hansia tubikohtauxesta.
ellauri032.html on line 747: Le Disciplessä Adrien Sixte oli opettanut oppipojalle Loup-Garoulle: rakkaus, se on sukupuolitunteiden alaisexi joutumista. "Ja sitten jäin miettimään tätä uutta kysymystä: Onko olemassa mitään keinoja rakkautta parantamaan? Oikea menettelytapa ehkä olikin noudattaa Goethen opetusta: vapautuaxeen kärsimyxestä tulee ihmisen ajatuxillaan siihen syventyä. Se on kuin raaputtaisi kutinaa. Tuo suuri nero toteutti käytännössä Spinozan viidennessä kirjassaan esittämää teoriaa, jossa ajatuxena on, että elämämme kaikkien erillisten tapausten takana ovat lait, jotka liittävät ne maailman kaikkeuden suureen elämään kuuluvixi. En se minä ollut, mun täytyi kävellä näin, mussa vaan oli se jokin. Ja Tainekin (joka on tehnyt enemmän kuin kukaan muu Darwinin töiden levittämisexi Ranskaan) loistavasti kirjoitetussa Byron-tutkielmassaan neuvoo samoin, että meidän on ymmärrettävä izeämme, jotta järjen valo synnyttäisi meissä sydämen rauhan." Eli determinismi ja siitä johdettu fatalismi ois niinku pääsylippu ataraxiaan. (No tänhän mä osoitin pupuxi jo mun filosofian sivulavissa peliteorian avulla.) Toisaalla Goethe neuvoi nulikkaa joka kysyi miten ruveta neroxi: "en ole ikinä tehnyt mitään mistä en tykännyt." Kaikista kermaperseistä ei tule neroja, mutta monista neroista kermaperseitä.
ellauri033.html on line 591: Sanoo mitä sanoo, pikku kotiope on kade isobroidimaiselle kreiville, niinkuin moni väpelömpi pikkuveli fyysisesti ylivoimaiselle veljelle, nimiä nyt mainizematta. Goethen Faust oli samalla lailla kade Mefistolle, väittää Polle. Amielin päiväkirja ilmestyi näihin samoihin aikoihin, siinä vasta vätys. Se oli Kristinan mielikirjoja. Muakin teini-ikäisenä vitutti et olin niin väpelö. Koitin koulumatkalla opetella kävelemään reippaammin ja heiluttamaan käsiä. Jossain Johannexen seurakuntakodin kohdalla, missä Ilmo Launis ja sen pojat pehmitti Jöpiä. Seurauxet on vieläkin nähtävissä jönsin henkisessä habituxessa. Vallatonta ja vakavaa.
ellauri033.html on line 620: Passow jätti opinnot kesken kun pääsi yliopex Weimariin kiitos Goethen. Niinkuin se yx Hintikan etukenoinen oppipoika pohjoisessa asuvaxi proffaxi, Juha Manninen sen nimi oli, entinen jauhiainen (ehkä nykyinenkin, en tunne paremmin) joka ei sitten koskaan väitellyt, kun ei tarvinnut. Toisin kuin ryhditön partajehu Juha Manninen, sileäleuka Franz kannatti voimailua, aiheutti kuuluisan Beslauer Turnfehden vetelysten kieltäytyessä vapaaliikkeistä akateemisen vapauden nimessä. No ei, tämä nykysessä Puolan Wroslawissa käyty kiista keppijumpasta 1819 sai vakavampia poliittis-kumouxellisia sävyjä, jotka kirjailija Kotzebuhen murhan jälkeen sai keisari Wilhelmin säätämään jumppakieltolain. Kerran niinkin päin. Vuonna 1819 alkoi Sinebrychoff panna Helsingissä Koffia.
ellauri037.html on line 563: Arttu opetteli 2v 2x kirjanpitoa merkanttikoulussa, mistä oli sille myöhemmin hyötyä rahankeruussa. Sitten opsimathes aloitti akateemiset opinnot myöhässä. Varsinkin latina tuotti vaikeuxia. Sixköhän se pudotteli siivekkäitä sanoja niin paljon prujuissa, lunttasi varmaan kirjasta niinku kouluaikoina. Äiti muutti Adelen kanssa Weimariin Goethen perässä. Arttu oli äidin kaa huonoissa väleissä. Äiti kirjoitti: "sä olet sietämätön ja rasittava, ja sun kanssa on ihan mahdotonta elää; sun harvat hyvät ominaisuudet peittyy tohon izerakkauteen, eikä niistä ole hyötyä koska et malta olla vittuilematta toisille." Arttu lähti, eikä ne enää tavanneet kinä. Artun naisvihamielisyys voi EHKÄ liittyä tähän, ehdottaa varovasti elämäkerturi. Hampurissa Arttu asui yhen opiskelukaverin (pojan) kaa.
ellauri037.html on line 577: Goethe tykkäsi Sopen väikkäristä, sai sen Sopelta ilmasex (epätavallinen suosionosoitus). Siihen teki vaikutuxen Sopen lukeneisuus. Goethe tuskin luki muuta kuin omia juttujaan. Asiaa auttoi että Sope innostui Goethen säälittävästä väriteoriasta. Mut sit Sope alko kirjoittaa siihen parannuxia, ja Goethe närkästyi. Välit viilenivät. Nuoren narsistin tahditon vittuilu ja suuret luulot izestään viilensivät vanhan narsistin tunteita. Kirjeenvaihto tyrehtyi. Sope pani pahaxeen, mutta antoi silti Goethelle tunnustusta hyvästä yrityxestä.
ellauri040.html on line 531: Hyökkäystunkutyyppisiä ali- kohti- ja ylimyrskyjohtajia putkahtelee tuon tuostakin käyttämättömällä testosteroonilla vaivattujen panorajoitteisten nuorten apinoiden joukosta. Sellaisia olivat Goethen porukoiden jälkeen Nietzsche ja sitten fasistit ja nazit, jotka paraikaa tekee toista tulemista. Sellainen, tosin pähkähullu, näyttää olleen myös Hördelin. Tehtyään paha jälkeä ahnaana kotiopettajana Rusoon malliin se pantiin loppuiäxi pyöreeseen vankitorniin kävelemään ympyrää ilman mustaa makkataa.
ellauri045.html on line 288: Goethen faustinen kysymys, was die Welt am Innersten zusammenhält,

ellauri046.html on line 475: Ookei, jo selviää mix tää aihe kiinnosti Sööreniä. Goethen versio Clavijon kauppakirpusta on tismalleen kuin Kierkegaardin tarina. Jöötti ize teki useita samanlaisia tempauxia, esim se Friederike Strassburgissa. Ottaa antaa kanankakan kantaa. Haista paska kappalainen, et saa anteexi. Tää on mä, Seija ja pallokirjoituskone 15x suurennettuna.

ellauri046.html on line 845: Söören ei tykkää kakaroista (paizi Pigeistä), mänkööt Bloksbjergille. Bloksbjerg on kyöpelinvuori, Goethen Faustista tuttu saatanan kalju vuori jossa kaikki pahixet kokoontuvat walpurinyönä. (Brocken, Lysa Hora)
ellauri047.html on line 41: Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu Faust (1808, 1832).
ellauri047.html on line 60: Thuringenistä Frankfurtiin muuttanut räätäli-isoiskä kirjotti vielä nimensä ööllä Göthe, ennenkun alkoi suurkaupungissa hienoilla. Scneiderscheren schneiden scarf, scharf scneiden Schneiderscheren. Se nai izellen eskisaarismaisesti kukoistavan hotellialan yrityxen ja rikastu sillä niin törkeesti et jätti jälkeensä läjittäin kiinteistöjä, pantteja ja kultasäkkejä. Goethen isä Johann Kaspar Goethe (1710–1782) oli lakitieteen tohtori, joka kuului Frankfurtin varakkaimpiin porvareihin, ei tarvinnut päivääkään työtä tehdä. Se oli saita pedantti. Goethen äiti oli iloluontoinen Katharina Textari (1731–1808). Äiskä "Frau Rat", rouva rotta, oli 17 kun se naitettiin yli 2x vanhempaan ökyporvariin. Muut lapset kuoli paizi Woku ja sisko Cornelia, jonka kanssa se leikki nukketeatteria ja lääkärileikkejä. Äitikin sano sitä Hätschelhansixi. Goethe ei käynyt lapsena koulua, vaan hän sai kotiopetusta laajasti sivistyneeltä isältään ja kotiopettajilta. Hänelle opetettiin muun muassa historiaa, matematiikkaa, maantiedettä, miekkailua, tanssia ja piirtämistä. Ranskan kielen hän oppi niin perusteellisesti, että hän kykeni puhumaan sitä yhtä hyvin kuin äidinkieltään.
ellauri047.html on line 64: Goethe aloitti 16-vuotiaana lakitieteen opinnot Leipzigin yliopistossa. Nuori Goethe keskittyi kuitenkin juridiikan sijasta kirjallisuuteen ja hauskanpitoon, kirjoitteli anakreonttisia eroottisia runoja Annettelle (Anna Schönkopf). Ne on kyllä aika lällyjä. Lällärikamaa, Woku hyvä. Vuonna 1768 Goethe joutui tubikohtauxen vuoksi palaamaan vanhempiensa kotiin. Toipilasaikana Susanna von Klettenberg (1776–74) tutustutti Goethen herrnhutilaisuuteen, joka vaikutti hänen tuotantoonsa: Wilhelm Meisterissä on pitkiä sitaatteja Susanna-tädiltä, ja Faustissa on senaikaisten alkemian opintojen jälkiä. Iskä alkoi hermostua kun opiskelut ei sujuneet, onnex hemmotteleva äiti ja sisko pitivät Wokun puolia. Size lähetettiin huonompaan kouluun Strassburgiin, missä sillä oli taas oikeen viihtysää. Strassburg oli isompi kaupunki kuin Frankfurt, ja kuului Ranskalle.
ellauri047.html on line 70: Saikun jälkeen Goethe jatkoi lakitieteen opiskelua Strasbourgissa. Johann Gottfried von Herder tutustutti Goethen Homerokseen, William Shakespeareen, James Macphersonin Ossianin lauluihin ja goottilaiseen tyyliin.
ellauri047.html on line 76: Samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta kirjailijana. Vuonna 1774 ilmestyi kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset, josta tuli nopeasti suurmenestys joka puolella Eurooppaa. Romaanin päähenkilö Werther ajautuu onnettoman rakkauden vuoksi itsemurhaan, ja tämä tarina teki lukijoihin niin vahvan vaikutuksen, että nuorison keskuuteen levisi suoranainen itsemurhaepidemia. Tätä Goethen romaania on pidetty hyvin leimallisena teoksena saksankielisen kirjallisuudenhistorian vuosina 1767–1785 vallinneelle Sturm und Drang -kaudelle. Eli Goethe apinoi siinä Klopstockia. Riku lainas meille kirjaa, jossa oli Klopstockin vaimon kirjeitä. Tuntui silloin tylsältä. Nyt voiskin jo kiinnostaa.
ellauri047.html on line 91: Vähän ennen Weimariin lähtöä Goethe oli kihloissa jonkun nuuskatehtailijan ja pankkiirin tyttären kanssa, jonka äiti oli aatelinen. Goethe oli 26 ja tyttö 16. Homma meni puihin koska kummankaan perhe ei pitänyt toista puolta tarpeexi hienona. Uskontokin teki tenää: Lilin porukat oli hugenotteja ja Goethen sanskulotteja.
ellauri047.html on line 93: Weimarin herttua Karl August (1757–1828) vaikuttui Goethen kirjallisista kyvyistä ja tarjosi tälle vuonna 1775 työtä herttuakunnassaan. Weimarista tuli Goethen kotikaupunki tämän loppuiäksi. Hänestä tuli monialainen poliitikko, joka vastasi muun muassa ulko-, opetus-, kulkulaitos- ja rahaministerin tehtävistä. Lisäksi hän toimi sotaministerinä yhteistyössä herttuan kanssa. Kaiken tämän ohella hän jatkoi työtään kirjailijana. Aikaa riitti myös tieteellisille harrastuksille, muun muassa kasvitieteelle ja geologialle. Weimariin perustettiin myös teatteri, jossa Goethe toimi käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana ja näyttelijänä. Hänen ansiostaan vähäpätöisestä Weimarista kehittyi eurooppalainen kulttuurikeskus, joka veti puoleensa aikansa lahjakkaimpia taiteilijoita. Kaikkein kuuluisin näistä Goethen jälkeen Weimariin muuttaneista taiteilijoista oli kirjailija Friedrich Schiller.
ellauri047.html on line 99: Italian matkan jälkeen Goethen hallinnollista työtaakkaa kevennettiin, niin että hän saattoi entistä paremmin keskittyä kirjailijan työhön. Vaikka hän oli erittäin ahkera kirjoittaja, saattoi teosten valmistuminen kestää vuosikymmeniä, sillä hänellä oli tapana työstää monta teosta yhtäaikaisesti. Faust työllisti häntä jopa 60 vuoden ajan. Niinkuin Karl August, joka maxo viulut. Torquato Tassossa Goethe on sekä Antonio että Tasso. Ettei vaan Antoniossa ollut Augustiakin mukana, kärsimättömänä odotti valmista.
ellauri047.html on line 101: Goethella oli taipumus rakastua usein ja intohimoisesti, mutta avioliittoon hän päätyi vasta 57-vuotiaana, vuonna 1806, Christiane Vulpiuksen (1765–1816) kanssa. Pari oli asunut yhdessä jo vuodesta 1788, kun W. oli 39 ja C. 23. Vulpius ei ollut erityisen älykäs tai sivistynyt nainen, joten seurapiireissä ihmeteltiin suuresti sitä, miten Goethen kaltainen nero saattoi päätyä tuollaiseen avioliittoon. Goethea vaimon sivistystaso ei kuitenkaan huolettanut, sillä hän arvosti ennen kaikkea Christianen iloisuutta ja energisyyttä. Avioliitosta syntyi viisi lasta, joista eli aikuiseen ikään vain ensimmäisenä syntynyt poika, August (1789–1830). C:n isoveli Christian pääs kirjastonhoitajax Weimariin ja kirjotti el Zorromaisen romskun Rinaldo Rinaldini. Mullon se suomexi.
ellauri047.html on line 105: Goetheista Christiane oli se jolla oli housut jalassa. Kun Napsun sotilaat tuli Goetheille rähisemään, Woku ihan "kivettyi", ja se oli Christiane joka heitti retkut pihalle. Kiitoxexi Woku "sinetöi" 18-vuotisen leipäsusisuhteensa ja nai seuraavalla viikolla Christianen kirkossa 1806. Niille syntyi paljon lapsia, joista vaan esikoinen August eli aikuisex, tosin tavixex. Sillä ei ole edes enkunkielistä Wikipedia-sivua. Saxalaiselta sivulta käy ilmi millasta oli olla neron varjossa. Aku alko dokata. Sillä välin Roopella oli sen 7 eri hania samaan aikaan kun Christiane piti kotia. Se kirjoitti: "Pidän kovasti pojista, mutta tytöt on vielä kivempia. Jos kyllästyn tyttöön tyttönä, se voi toimia mulle myös poikana." Elämä on etupäässä kivaa, mutta menettelee se takapäässäkin. Schillerin kuolemasta toipuaxeen 58v vanha sika vikitteli jo 1807 18-vuotiasta Minna Herzlieb orpoa, joka esiintyy Goethen viimeisessä romskussa Vaaliheimolaiset Ottilian nimellä.
ellauri047.html on line 107: Kun Goethe tapas Napsun 1808, Napsu totes äimissään: "Vous êtes un homme!". Olikohan sille annettu muuta ymmärtää. Goethesta se oli hienoa, se muisteli Napsua aina hyvällä. No Goethen kuoltua sen lääkäri väitti että se oli kaunis vainaja. Napsu ize oli pyylevä hukkapätkä ja Schopenhauer koala. Matthew Arnold (Dover Beach) diggas Goethea. Goethe saxansi Dideroota eikä tykännyt matikasta enempää kuin se. Tesla osas Faustin ulkoa ja kekkas vaihtovirran kerran mumistessaan sitä. Mumiskohan Elon Musk Torquato Tassoa tehdessään Johnille Tesla-autoa? Vääntö niissä on kyllä hyvä. It takes all kinds to make a world.
ellauri047.html on line 111: Goethen sihteeri Eckermann yritti hoitaa Goethen peeärrää väittämällä, et se muka tykkäs tosi paljon Lutherista. Privaatisti sanoi, että se ei ole antikristitty eikä epäkristillinen, mutta selkeesti ei-kristitty, ja et risti on 1 neljästä sen mielestä ällöttävimmästä jutusta. Spinozasta se sitävastoin diggas kovasti, niinkuin Lessing ja Herderkin. Oli se vähän panteistikin, kuten Flaubert ja Einstein. Hihhuleille se oli "suuri pakana". Poliittisesti se oli Aarne Kinnus-tyyppinen 'temokraatti', leikki sijansa saakoon, kunhan ei mene överix. von Goethe kuulosti se korvissa oikein hyvältä. Se oli vapaamuurari. Ranskan vallankumous oli sen mielestä kauheeta, se kirjoitti paljon huvinäytelmiä, jossa se teki pilkkaa siitä. Hermann ja Dorothea on sen kyhäyxistä ehkä kaikkein puisevin. Se oli sen suurin menestys saxalaisten mielestä.
ellauri047.html on line 113: Napsu nimitti Goethen kunnialegioonaan, ja se oli siitä niin tyytyväinen että pysyi aina Napsun puolella. 1814 eli 65-vuotiaana se riiusteli vielä 30-vuotiasta Mariannea ja kyhäs sen kanssa yhdessä West-Östlicher Divaania. Osa runoista oli Mariannen tekemiä (mut Goethen nimellä). Goethe ei tykännyt nähdä sairaita eikä vainajia, nin et kun Christiane sairastui ja kuoli 1816, Goethe ei edes käynyt kazomassa, eikä tullut hautajaisiin. Size yritti vielä kosia jotain 19-vuotiasta Ulrikea 74-vuotiaana, ei tullut kauppoja. Siitä sai sentään kirjoitetuxi vielä Marienbadin elegiat.
ellauri047.html on line 117: Goethen koko tuotanto on koottu 143-osaiseen Weimarin laitokseen. Osalla Goethen teoksista on enää historiallista merkitystä, mutta hänen keskeiset runonsa ovat säilyttäneet tuoreutensa. Siltä on säästynyt 10K kirjettä ja 3K taulua toritaidetta. Erityisesti se tykkäs teatterista, sitä se oli leikkinyt kotona pienenä. Sope diggas Wilhelm Meisteriä. Ralph Waldo Emerson valizi Goethen yhdexi 6 "mallimiehestä" (muut olivat Plato, Emanuel Swedenborg, Montaigne, Napoleon, and Shakespeare). Aika erikoinen sixpäkki miehen malleja. Mut Rafu oli aika erikoinen izekin.
ellauri047.html on line 122: Goethen opiskeluajan runovihon Annette ainoo mainittava runo on sellainen, jonka se on vaan kääntänyt joltain italialaiselta. Ehkä sen oiskin kannattanut ruveta kääntäjäx. Niinkuin mä.
ellauri047.html on line 127: V.A. Koskenniemi oli Goethen famulus. famulus on kotiorja tai taikurin apupoika, luuta-akka mikki hiiri, igor, dobby. Kuten dobbylta, löytyy Anterolta joskus hyväntahtoista pientä vittuiluakin.
ellauri047.html on line 147: Saxan yhdistäminen preussilaisten joholla pääsi vauhtiin 18.vuosisadan lopulla. Pyhä saxalainen keisarikunta ei ollut järin pyhä eikä järin saxalainenkaan, ja naapurit alkoi näykkiä sen helmoja kiihtyvällä tahdilla. Fritz II oli Caspar Goethen ja Hansunkin sankari. Fritzin 7v sota käytiin 1756-1763 enkkujen kaa suunnilleen kaikkia loppuja vastaan. Hansu 1749 oli 7-14v. Turingerin matu nousukas Caspar oli fritsu, appi Textor frankki. Veizet lensi sukupäivällisillä 7v sodan aikana.
ellauri047.html on line 155: Goethe valkkas aina naisia, jotka olivat tarjoilijatyyppiä. "Goethen eroottinen kiintymys on harvoin kohdistunut yxinomaan tai edes ensi sijassa fyysilliseen kauneuteen, sensijaan miltei pooikkeuksetta luonteen alistuvaan naiselliseen lempeyteen." Rohkeutta nöyrät kalkkunat, teillä on mahixia! Tarjoilija Kätchenin kaa hommat meni puihin kuitenkin, Hansu oli varmaan tosi ärsyttävä mustasukkaisuuskohtauxineen. Kätchen oli se Annette (toinen etunimi oli Anna), jonka nimisestä vihkosesta alempana on joku pätkä.
ellauri047.html on line 249: Goethen Faustissa setämies Faust panee epähuomiossa paxuxi viattoman rotinkaisen Gretchenin, jolla oli esimerkillisen siisti vaikka köyhä kämppä. (Sitä Goethe erikoisen paljon ihasteli, kunnon sakemannina.) Gretchen vetää Faustin vauvan alas vessanpöntöstä. Was nun, kleiner Mann? Pitäskö Gretchen vetää alas vauvan perästä, vai ei? Sitähän ei tässä pohdita, kenen vika kaikki viime kädessä ehkä oli, das gehört nicht zur Sache.
ellauri047.html on line 259: Gretcheniä surullisempi oli Cornelia Goethen kohtalo. Isän näköinen siis ei mikään kaunotar, pikemminkin päinvastoin, masentuvainen ja luulotautinen, 15kk vanhempi isoveli oli sen ainoa rakastettu. Meni se naimisiin Goethen kaverin Schosserin kanssa, joka kohteli sitä niinkuin vaimoja kohdeltiin, eikä 2 tyttärestä huolimatta pitänyt Corneliaa paljon minään. Emmedingenin tuppukylässä Cornelia kuihtui ja kuoli pian 2. tyttären synnyttyä 26-vuotiaana. Hizi, me Seijan kanssa vasta tavattiin sen ikäisinä. Hans ei kirjottanut Corneliasta juuri mitään koko valtavassa tuotannossaan. Jossain sivumennen mainizee jälkeenpäin et se oli mitäänsanomaton. Cornelia oli sen uskottu ja apu, kun sillä oli vähän vaikeaa Gretchenin kaa ja myöhemminkin.
ellauri047.html on line 280: V.A. Koskenniemi soitti iänkaiken Goethen isän nuottiin:

ellauri047.html on line 803: Strassburgin mynsteri eli doomi eli viileähkö kadetraali oli tän uuden liiton sojottava majakka, sen lattialle putoavat Goethen ja Herderin puuvillaiset vyöt ja toinen toistaan puolivillaisemmat työt.
ellauri047.html on line 862: tai ehkä olikin, muttei niistä tykännyt, kuten esim. Goethen Götz Berlichingenistä.

ellauri048.html on line 151: Koskenniemi teki voimakkaan läpimurron runoilijana kexeliäästi nimetyllä esikoiskokoelmallaan Runoja (1906). Kaikkiaan hänen tuotantonsa käsittää kymmenen runokokoelmaa, mm. Lisää runoja, Vielä lisää runoja, ja Runoja piisaa. Hänen runouttaan leimaavat toisaalta eurooppalainen kulttuuriperintö, etenkin 1800-luvun romanttinen lyriikka ja antiikin mytologia, toisaalta kansalliset ja isänmaalliset aiheet. Koskenniemen runous oli perinteistä, mittaan ja loppusointuun nojaavaa, eikä hän koskaan täysin hyväksynyt modernia, vapaamittaista ja loppusoinnutonta lyriikkaa. Runotuotantonsa ohessa hän loi uraa johtavana kulttuurikriitikkona useissa lehdissä, pisimpään sanomalehti Uudessa Suomessa ja päätoimittamissaan aikakauslehdissä Valvojassa ja Ajassa. Koskenniemi kutsuttiin 1921 vastaperustetun Turun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi, ja hän vaikutti pitkään myös saman yliopiston rehtorina. Kirjallisuustieteilijänä hän keskittyi suurena esikuvanaan pitämänsä Goethen tuotannon tutkimiseen ja suomentamiseen.
ellauri048.html on line 170: Viimeisenä syntymäpäivänään Goethe kapuaa pojanpoikien työntämänä epämukavia portaita lautaisen mezästysmajan ylempään kerroxeen Kickelhahnin huipulle lukeaxeen sen seinästä vielä kerran sinne raapustamansa runon (sen Gipfel-Wipfel jutun) ja kirkkoveneen kuvan. Goethe luki runonsa ja kyynelten kohotessa hänen silmiinsä hän kertasi sen loppusanat. Liikuttui kyyneliin omasta runostaan. Niin mäkin joskus teen. On ne niin hienoja. (Siis mun runot.) Ajattelikohan aika pöllönnnäköinen Antero izeään kun se herutti Goethen viimeisen muotokuvan äärellä? Liikuttuikohan sekin kyyneliin? Luultavasti. Aika tädin näköinen on jöötti potretissa. Antero izekin on vähän siivojan näköinen tossa riemumaisterikuvassa. Ketähän on noi sen superhömelöt pöytäkumppanit?
ellauri048.html on line 356: Ei tää Goethen Auf dem See nyt musta mikään niin super ole. Lamartinen oli parempi.
ellauri049.html on line 27: Tässä jaxossa on vino pino nuoria neroja, joista suurin osa kuukahtaa matkalla, osasta tulee vähä-äänisiä vanhoja pieruja. Ehkä Goethen nerous oli siinä, että se sai pidettyä neron foliohatun päässä ihan kalkkiviivoille. Se oli hyvä ratkaisu tässä tapauxessa, muissa tapauxissa hyvä ratkaisu on kuolla viinaan, syfilixeen tai laudanumiin viimeistään nelikymppisenä. Älä koskaan vanhene, sanoi Annan kasvatti-isä Matthew Cuthbert flammalleen Jeannielle sydänkohtauxen uhrina. Liian myöhäistä, sanoi se.
ellauri049.html on line 110: Mulla tahtoo mennä Kaarlo Sarkia ja Uuno Kailas sekaisin. Mut ei ihme, niin meni niilläkin. Käärmeet solmussa, erittäin kiihtyneinä kuin New Yorkissa hiljan postilaatikosta löytynyt 2,5 metrinen pyytton, pää koholla ja sihisten. Goethen mato oli vaan puolen jalan mittainen.
ellauri050.html on line 924: Myöhemmässä kirjallisuudessa dityrambilla tarkoitetaan voimakkaan innoituksen siivittämää runoa. Dityrambeille on luonteenomaista nopearytmisyys sekä yleensä myös säkeiden eripituisuus ja loppusoinnuttomuus. Känniset ei pysy nuotissa, pelkkää örinää. Tunnettuja uudemman ajan dityrambeja ovat Goethen Wanderers Sturmlied vuodelta 1777 ja Nietzschen Dionysos-Dithyramben 1880-luvulta. Et jaxetaankin sievistellä näissä seliseliselityxissä.
ellauri052.html on line 586: Rudin eka esoteerisempi sekoilu oli "Goethen salainen paljastus." Olikohan se puolen jalan pituinen. Siltä on jäänyt lähes 60K esitelmää, joita säilytetään pyhäinjäännöxinä. Goetheluokan tuottavuutta.
ellauri053.html on line 310: Atomaarinen vs. totalitäärinen ihmiskuva taistelevat keskenään Aarne-sedän päässä. Atomaarinen on perkeleestä, totalitäärinen vinkkaa ylöspäin. Tää on jotain Goethen aikaista luonnotiedettä. Sitä opetettiin koulun zykologiassa vielä silloinkin kun mä olin lukiossa, hahmozygologiaa, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Siihen superadditiiviseen osaan kätkeytyy sitten porsaanreikä (tai madon), jota pitkin Arska-porsas (tai mato) livahtaa (tai luikertaa) taivaaseen. Jos hyvin käy. Varmahan ei voi olla. Mutta voi toivoa, optimistisesti. Pessimisti ei halua sitä mihin uskoo, optimisti uskoo mitä haluaa, sanoo Piet Hein eräässä grukissa. Sillä on Will to Believe.
ellauri061.html on line 679: III Hamlet esitettiin toisen kerran sunnuntaina, jolloin hra Jussi Snellman näytteli pääosaa. Hänen tulkintansa poikkesi huomattavassa määrässä hra Kilven esittämästä: hänen Hamletinsa oli tuntuvasti nuorekkaampi, tuntehikkaampi, välittömämpi, esitys oli havainnollisempaa, enemmän ulospäin heijastavaa. Tällä saavutti hra Snellman monta etua, hänen antamansa kuva tuli vilkkaammaksi ja vaihtelevammaksi ja kokonaisuus myös varmemmaksi siinä suhteessa, että esittäjällä oli varaa antaa Hamletinsa muuttua loppua kohti, joten kuvaan tuli jonkun verran kehitystä. Mutta epäilemättä hra Snellman myös pienensi Hamletin sisäistä asteikkoa. Tästä tuli kuohahtava, lyyrillisiin purkauksiin valmis nuorukainen, hänen tuskansa oli koskemattoman mielen nyyhkyttävää kärsimystä yksityisten onnettomuuksien edessä--ei mielikuvituksessamme elävän Hamletin maailmantuskaa, viiltävän auttamatonta; pistosanainen katkeruus, jonka hän vuodattaa yli Poloniuksen ja kuninkaan, hajosi ivalliseksi leikinlaskuksi, miltei poikamaisiksi sukkeluuksiksi. Muutamissa kohtauksissa hra Snellman mielestäni onnistui huomattavasti paremmin kuin hra Kilpi; niin varsinkin kohtauksissa Ophelian kanssa, missä hänen eloisampi ilmeleikkinsä tuli hänelle avuksi. Mutta yksitoikkoisuudestaan huolimatta oli hra Kilven esityksessä kenties enemmän tuota epäilyn ja mietiskelyn jäytämää sisäistä turtumista, suureen ratkaisevaan tekoon pystymättömän uneksija-elämää, joka esim. Goethen Hamletista antaman kuvan mukaan on tämän peruspiirteitä. Tätä puolta tehostamalla myös luullakseni enemmän lähestytään sitä onnettoman sielun nerollisuutta, joka on Hamletin sisäisenä olentona. Hra Axel Ahlbergin kuningas Claudius oli paraita kaikista. Hra Ahlbergin voima kenties ei ole sielullisessa puolessa, mutta hän on ikäänkuin täysin mukautunut näyttämöllisen esityksen ehtoihin ja edellytyksiin, hänellä on varma silmä oikeisiin mittoihin ja ehjiin, ikäänkuin koristeellisiin vaikutuksiin. Niin oli hänen kuninkaansa nytkin varsin kuninkaallinen, ei tosin vallan se luihu rikollinen, jonka pitäisi näkyä kuoren alta, mutta ulkonaisesti sitä sympaattisempi, hillitty ja taitehikas. Rva Raution kuningattarena, hra Raution Poloniuksena, rva Lindelöfin Opheliana olen jo tunnustuksella maininnut. Näyttämölle asetuksessa oli noudatettu samaa menettelyä kuin »Coriolanuksessa»: etualan laitteet pysyivät kaiken aikaa paikoillaan; muutamissa kohtauksissa saavutettiin näin, varsin vähäisillä muutoksilla hyvinkin onnistuneita vaikutuksia; mainita voi esim. haamukohtauksen ja kuningattaren kammion.--Ohjaus oli hra Lahdensuon. Yleisöä oli sunnuntainkin esityksessä täysi huone, ja suosionosoitukset vilkkaat. (Uusi Suometar 13.2., 15.2. ja 18.2.1913)
ellauri095.html on line 396: Lapsena Dante Gabriel Rossetti alkoi taidemaalarixi ja kuvitti kirjallisia aiheita varhaisissa piirustuksissaan. Häntä opetettiin kotona saksaksi ja hän luki saxaxi Raamattua, Shakespearea, Goethen Faustia, Arabian yötä, Dickensiä sekä Sir Walter Scottin ja Lord Byronin runoutta. Päättyään koulusta hän opiskeli historiallisen taidemaalari Ford Madox Brownin luona, josta tuli myöhemmin hänen lähin elinikäinen ystävänsä. Hän jatkoi myös hämärämiesten runouden lukemista – Poe, Shelley, Coleridge, Blake, Keats, Browning ja Tennyson - ja aloitti vuonna 1845 käännökset italialaisesta ja saksalaisesta keskiaikaisesta runoudesta. Vuosina 1847 ja 1848 Rossetti aloitti useita tärkeitä varhaisia runoja - Siskoni uni, Siunattu Damozel, Morsiamen alkusoitto, Marian muotokuvasta, Ave, Jenny, Dante Veronassa, Viimeinen tunnustus ja useita sonetteja, joissa hänestä tuli lopulta oikea asiantuntija.
ellauri117.html on line 524: Jokos mä olen taulukoinut kynäilijöiden ulkonäön, pituuden ja paxuuden sekä lompakoiden koon? Sehän on tärkeä selittävä näkökohta arvioitaessa niiden teoxia. Vähän tuntuu kun tästä olis ollutkin jo puhetta, mutta missä? Jossain tarkasteltiin kait sitä, onko ne rahallisesti nousukkaita (snobeja) vaiko laskukkaita (dändejä). Mieskirjailijoiden penismitat olis myös kiva detalji, jos ne on tiedossa. (Hemingwaulta ja Kultahatulta ne on. Goethen kohdalla ne ei liene luotettavia, ize raportoituja.)
ellauri119.html on line 500:

Jonkun Leen värittämä Goethen väriteoria

ellauri119.html on line 502: Niin ja sitton vielä tää Goethen väriteoria, tai ehkä paremminkin teeveestä tuttu RGB. Technicolor filmit elämisen oppaana.
ellauri146.html on line 274: Klopstock oli pieni mies Goethen mielestä. Se olis iän puolesta muuten voinut olla Goethen isä. Se ei halunnut vertailla rempseän Goethen kanssa runonpätkiä.
ellauri146.html on line 287: Siinäkin se oli sitten Goethen kanssa eri linjoilla. Goethe pelkäsi rupusakkia ja ihaili Napsua.
ellauri172.html on line 335:

Goethen rusinamorsian on vampyyri

ellauri172.html on line 337: Barneyn ateistiäijien illazuissa Mesnilgrand jr. nousee kertomaan kaskuaan kuin Goethen rusinamorsian (Die Braut von Korinth) bylsittyään nuorukaista. Mikäs juttu tää nyt oli? Juu se on tää Goethen aika antiteistinen vampyyriballaadi.
ellauri172.html on line 804: Julius August Walther von Goethe oli ainoa Johann Wolfgang von Goethen ja Christiane Vulpiuksen viidestä lapsesta, jotka selvisivät aikuisiksi. Hän syntyi Weimarissa ja palveli Saksi-Weimar-Eisenachin suurherttua Karl Augustin hovissa. Hän opiskeli lakia 1808-1809 Ruprecht-Karls-Universität Heidelbergissä. Wikipedia (englanti). Hän sai 3 lasta.
ellauri185.html on line 200: 10.3.2022 klo 8.45 - Oma Profiili: Anna saattaisi myös pitää Goethen runokirjasta Ost-westlicher Divan.
ellauri210.html on line 1078: Dalí kuvitti omia kirjoituksiaan ja muiden kirjailijoiden teoksia. Hänen kirjakuvituksensa olivat haluttuja etenkin 1950- ja 1960-luvuilla, sillä ne takasivat kirjoille suuret myyntiluvut. Dalí kuvitti esimerkiksi Danten, Cervantesin, Maon ja Goethen teoksia.
ellauri260.html on line 421: Suurmiehet ovat ulkoisesta näkökulmasta harvinaisia poikkeuksia. Toisille he näyttävät vain käsittämättömiltä fanaatikoilta. Se ei ollut yksilöt, vaan massat, jotka tuomitsivat Sokratesin ja Jeesuksen. Itse asiassa ne olivat melko normaaleja, vaikkeivät keskinkertaisia. Keskinkertainen on kauhistus. Kuten Goethe sanoi (runomuodoss), "sitä vihaa jumala ja miehet." Nietsche sanoi paljon samansuuntaista. Meidän neropattien on taisteltava suuntausta vastaan, joka "näyttää kannattavan tasaavaa oikeudenmukaisuutta, mutta todellisuudessa siitä voi helposti tulla epäoikeudenmukaisuutta korkeammille kavereille". Älkäämme unohtako, että kateus ja mustasukkaisuus vaikuttavat aina keskinkertaisiin ja että Goethen sanoin: "Kateellinen ihminen maailmassa on mies, joka ajattelee kaikkia tasavertaisina." Eivät kaikki voi olla nobelisteja, vai mitä? Vai mitä? Ei niitä dynyrahoja ole niin paljoa.
ellauri272.html on line 846: – Mitä teille muille tapahtuu kuolemani jälkeen, on aivan vailla mielenkiintoa. Tietysti toivon, että kirjani muistetaan, mutta ilmeisesti, kun henkilö kuolee, kaikki häneen liittyvä kuolee nykyään. Toisin oli vielä Goethen aikana.
ellauri276.html on line 160: Venäjänsi englannista, ranskasta, saksasta ja espanjasta. Kaksi Calderonin draamaa erottuvat hänen käännöksistään : "Heresy in England" ja "Life is a dream"; Goethen " Faustin " ensimmäinen osa (M., 1843 ja Pietari, 1859); Shakespearen Romeo ja Julia (Pietari, 1862); draama Girardin "Naisen kidutus"; Alfred de Mussetin runo "Rolla" (Moskova, 1864); Heinen runot (M., 1863 ) jne. Grekovin käännökset erottuvat hyvistä säkeistä ja ovat melko lähellä alkuperäisiä. (Mäkin olen suomentanut Rollan, se on albumissa 36.)
ellauri288.html on line 680: Runoilijalla pitää olla mielessä lukijoiden orgaani eikä omansa. Ne Goethen teoxet jotka olen tänään lukenut (Epistolat, Epigrammit, Quattro Stagioni) eivät ole olleet omiaan herättämään kiintymystä häneen. Ällö narsistihan jöötti onkin. Kaveri on omahyväinen ja izerakas. Hävitköön maailma kuha saan hyväellä puolen jalan huiluani. Hyvää yötä!
ellauri288.html on line 682: Taino, onhan Goethen egoismissa paljon hyvääkin, emmä sitä sano. Muze ei ole riittävän ylevä eikä uskonnollimen. Hän ei tunne pyhyyttä eikä ole malttanut pohtia pahan hirmuista ongelmaa. Hän on ytimiä myöten spinozalainen, ei ota vastuuta. Onko kaikkeudella jokin tarkoitusperä, suuntautuuko se kohti jotakin päämäärää vaiko ei? Onko ihmisellä jokin velvollisuus vaiko ei? Velvollisuus on jotain jota muut tahtovat. Ulkoinen pakko siis. Voise olla joku sisäistettykin herruus toki, paha yliminä. Parasta on ize nauttia ja saada etua toisten uhrista. Kristityt tekevät yhtä paljon pahaa kuin pakanat, mutta huonolla omallatunnolla.
ellauri313.html on line 561: Lavaterilla oli rikas mielikuvitus, syvä runollinen mieli, mutta häneltä puuttui taiteellinen muovailukyky ja suhtaisuus. Luonnostaan hän oli hurskas, lempeä ja vaatimaton, mutta ei aina tunnollinen keinojen valinnassa, kun oli kyseessä tavoitteiden toteuttaminen. Eli aika luikero! Lavaterin pääteoksia ovat Aussichten in die Ewigkeit (1768–1778); Geheimes Tagebuch von einem Beobachter seiner selbst (1772–1773) ja Physiognomische Fragmente (1775–1778), teos, joka vaikutti huomattavasti Lavaterin aikalaisiin, johon Goethe antoi avustustaan ja johon Lavaterin maine etupäässä perustuu. Fysiognomialla tarkoitetaan oppia, joka tutkii luonteen ominaisuuksien sekä kasvonpiirteiden ja ruumiinrakenteen vastaavuutta. Teos käännettiin useille kielille ja se herätti huomiota laajalti Euroopassa. Lavater kävi kirjeenvaihtoa aikansa kuuluisuuksien, kuten Johann Gottfried Herderin ja J. W. von Goethen kanssa. Esimerkixi terävänenäisyys osoittaa luikeroa luonnetta. E. Saarisessa on koko lailla Lassiterin näköä.
ellauri313.html on line 608: Goethe fanitti Mendelssohnin musaa, ja Byron Goethen runoja.
ellauri313.html on line 647: Hänen uskotaan olleen ensin inspiraation lähteenä hänen keskeneräiselle eeppiselle runolleen Goethesta, hänen henkilökohtaisesta sankaristaan. Tässä julkaisemattomassa teoksessa, jota Byron viittasi kirjeissään magnum opukseksi, hän vaihtaa Goethen sukupuolta ja antaa samalla kuvauksen uivelon näköisestä serkun vaimosta.
ellauri315.html on line 94: Komentokorsussa lisäxi lauloin Carl Loewen "Kellon." En Goethen liediä kilikalikellosta, vaan Seidlin viisun taskunauriista.
ellauri328.html on line 136: Vuonna 1937 natsit rakensivat kyynisesti Buchenwaldin keskitysleirin vain 7 km:n päähän Goethen Weimarista, Saksasta. Motto Jedem das Seine asetettiin leirin pääsisäänkäynnin porttiin. Portit suunnitteli Franz Ehrlich, Bauhausin taidekoulun entinen oppilas, joka oli ollut vangittuna leirillä kommunismin vuoksi. Vähän samankuuloinenhan se onkin mutta silti eri kuin kommunistien vaalilause. Kommarithan ei vaan anna vaan myös ottavat.
ellauri345.html on line 48: Tää on oikeastaaan jatkoa Goethe-albumille 47. Märepalana on näet jälleen kerran aiemmista paasauxista tuttu saxalainen marxistijuutalainen Walter Benjaminin ja sen pitkänläntä yritelmä Goethesta, tai varsinaisesti Goethen valinnaisista sukulaisista eli seelenbryydereistä. Antisemitistinä suhtaudun jo ennakolta aika nuivasti Benjy-jyrsijään. Mutta niin kuuluu ollakin, ennakkoluuloista sopii alotella, rohkaisee Hannu-Jori Gadamer. Siis to business!
ellauri345.html on line 50: Itävaltalainen kriitikko Hugo von Hoffmannsthal kuvaili tätä Walter Benjaminin noin 1920-21 kirjoitettua esseetä "täysin vertaansa vailla". Se tunnetaan esimerkillisenä esimerkkinä Benjystä joka on alistanut kirjallisen aiheensa intensiiviselle dialektiselle väpitysprosessille. Goethen proosatyyliä ja aikomuksia vastaan hyökkäävässä esseessä Benjamin puolustaa myyttisen ajattelun (jonka hän paikantaa Goethen proosan välineestä) ylittävyyden sijasta vielä kohtaamatonta (ja periaatteessa käsittämätöntä) "vapautta". Noniin, siis juutalaista talousliberalismia. Tyypillisesti Benjamin paikantaa tämän kokemuksen taiteeseen, joka hänen mukaansa yksin kykenee väpittämällä ylittämään myytin voimat. Aivan ylittämätöntä potaskaa. Vaalisukulaisissa oli yxinkertaisesti kyse Goethen pedofiliasta ja ristiinsuihkinnasta, joka menee puihin kun panopuun syyllisyydentunteet ylittävät panetuxen. Nojju. Tulee mieleen sen polakin Gombroviczin pornografia. Kaikki pedofiilit on samanlaisia.
ellauri345.html on line 62: Mut hei mitäs nää "Briefwechsel mit einem Kinde", Bettina, und Minna Herzlieb on? Oliko ne jotain namusetä Goethen vosuja? Kylläpä, juuri niin. Ja Ottilia oli just toi Minna.
ellauri345.html on line 73: Humboldtin kriittiset lauseet Goethesta kuvaa hyvin tätä narsistia: ”Mutta sinä ezaa sanoa hänelle mitään sellaista. Hän ei suo vapauxia omiin juttuihinsa nähden, ja hän mykistyy, jos joku vähänkin arvostelee häntä." Näin Goethe kohtasi kaiken kritiikin vanhuudessaan: olympialaisena. Ei siinä mielessä, minkä modernit antavat sille tyhjänä epiteettinä tai kauniin ulkonäön takia. Tämä sana - se johtuu Jean Paulista - kuvaa synkkää, itsekeskeistä, myyttistä luonnetta, joka sanattomassa jäykkyydessä on luontaista Goethen taiteellisuudelle. Olympialaisena hän loi teoksen perustan ja sulki sitten mausoleumin ankarilla sanoilla.
ellauri345.html on line 75: Hölmön väriteorian ilmaantuminen osuu yhteen tämän romaanin kanssa. Goethen magnetismin tutkimus vaikuttaa selvästi itse teokseen. Äijä taisi olla sekoomassa pahasti. G. piti izeään "horoskooppiolentona, joka ryömii maan päällä, jossa maanplaneetta Saturnus seisoo, se vahva tämä-maailmallisuus, joka takertuu maahan 'karkeassa rakkaudessa takertuvin elimin'.
ellauri345.html on line 81: Vastuun pelko on hengellisin kaikista, joihin Goethen luonto kiintyi. Se on yksi syy hänen konservatiiviseen asenteeseensa poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja vanhuudessaan kirjallisiin asioihin. Se on epäonnistumisen juurisyy hänen eroottisessa elämässään. On varmaa, että se määräsi myös hänen tulkintansa valinnaisesta sukulaisuudesta. Sillä juuri tämä runous, joka valaisee hänen oman elämänsä syitä, jäi piiloon, koska se ei paljasta hänen tunnustustaan, z. että hän oli vain kehno pedofiili.
ellauri345.html on line 261: Goethe-kultin ajattelemattomin dogma, adeptien vaalein tunnustus: että kaikista Goethen teoksista suurin on hänen elämänsä - Gundolfin "Goethe" on ottanut sen esille. Ei siis ihme, että tämän kirjan sisäisen muodon myötä syntyy muodoton runoilijatyyppi, joka muistuttaa Bettinan suunnittelemaa monumenttia, jossa kunnioitetun valtavat muodot sulautuvat muodottomaksi, mies-naispuoliseksi. Tämä monumentaalisuus on valhetta ja - Gundolfin omalla kielellä puhuen - käy ilmi, ettei heikosta Logoksesta nouseva kuva ole niin erilainen kuin kohtuuttoman suuren Eroksen luoma kuva. Ei se Goethella oikeasti ollut kuin puolijalkainen.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 431: Saksalainen runous ei saa uskaltaa askeltakaan Goethen ulkopuolelle joutumatta armottomasti illusorisen maailman saaliiksi, jonka houkuttelevimmat kuvat loihti Rudolf Borchardt. Jopa hänen mestarinsa (z. Dante) töissä ei ole puutetta todisteista siitä, että hän ei aina välttynyt hänen neroaan lähimmältä kiusaukselta loihtia esiintymisiä.
ellauri345.html on line 472: Hän ei halunnut antaa runoilijalle vähintäkään omia oikeuksiaan. Avioliitto ei voi olla romaanin keskipiste missään mielessä. Lukemattomien muiden tavoin Hebbel oli tässä täysin väärässä sanoessaan: "Yksi puoli Goethen valinnaisista yhteyksistä on jäänyt abstraktiksi; nimittäin avioliiton mittaamattomasta merkityksestä valtiolle ja ihmiskunnalle on vihjattu argumentoivalla tavalla, mutta se ei soi esityksessä, mikä olisi kuitenkin ollut mahdollista ja olisi suuresti vahvistanut vaikutelmaa koko teoksesta. Ja aiemmin "Maria Magdalenan" esipuheessa; "Kuinka Goethe, joka oli ehdottomasti taiteilija, suuri taiteilija, saattoi tehdä niin loukkauksen sisäistä muotoa vastaan valinnaisissa affiniteeteissaan, että hän, toisin kuin hajamielinen dissekteeri, toi anatomiseen teatteriin automaatin todellisen ruumiin sijasta. Omalaatuista. "En voinut selittää sitä tosiasiaa, että hän solmi turhan, jopa moraalittoman avioliiton, kuten Eduardin ja Charlotten välillä, hänen kuvauksensa keskipisteessä ja käsitteli ja käytti tätä suhdetta ikään kuin se olisi täysin päinvastainen, täysin laillinen."
ellauri345.html on line 482: Goethen täytyi säilyttää toivo, että jo muodostunut voittajaside oli nyt määrätty kestämään. Mutta se tosiasia, että tämä avioliitto ei voinut torjua ulkonäköä, joka vietteli sen laillisena muotona tai siviiliavioliittona, runoilija tuskin mitään menetti. Tämä olisi mahdollista vain uskonnollisessa mielessä, jossa "pahemmat" avioliitot kuin hänen avioliittonsa ovat loukkaamattomia. Näin ollen kaikkien yhdistymisyritysten epäonnistuminen on erityisen syvästi motivoitunut siitä, että ne tulevat mieheltä, joka vihkimisellään papiksi on itse luopunut vallasta ja oikeuksista, jotka yksinään voivat oikeuttaa tällaisen. Mutta koska heille ei enää myönnetä yhdistymistä, anteeksipyydellisesti kaikkea mukana oleva kysymys pysyy lopulta voittajana: eikö se ollut vain vapautumista epäonnistuneesta alusta alusta alkaen? Oli miten oli, nämä ihmiset revitään avioliiton tieltä löytääkseen olemuksensa muiden lakien alla tiukasti erotettavissa olevina.
ellauri345.html on line 484: Ottilie ilmestyy tälle sfäärille; tämän verhon täytyy olla hänen kauneutensa päällä. Tunteiden kyyneleille, joissa visio peittyy, ovat samalla itse kauneuden verho, mutta tunteet ovat vain sovinnon ilmettä. Ja kuinka tarkasti se petollinen harmonia ystävien huilunsoitossa on epävakaa ja koskettava. Hänen maailmansa on musiikin hylkäämä. Kuinka illuusio, johon tunne liittyy, voi tulla niin voimakkaaksi vain niissä, joita musiikki ei Goethen tavoin ole koskettanut syvästi alusta alkaen ja ovat immuuneja elävän kauneuden väkivallalle.
ellauri345.html on line 486: Goethen taistelu on pelastaa pedofiilin olemuksensa ja päästä jälleen kerran tuoreelle reiälle.. Sisällä tämän kauneuden hehku muuttuu yhä sameammaksi, kuten nesteen läpinäkyvyys iskussa, jossa se muodostaa kiteitä. Sillä ei se pieni tunne viihdy, vaan pelkkä shokin suuri tunne, jossa sovinnon ilme voittaa kauniin ja sen mukana lopulta itsensäkin. Ja kuten kyyneleetön itku, myös dionysilaisen shokin tila antaa sille resonanssia. »Suru ja kipu dionysoisessa kielessä, kuin kyyneleet, joita vuodatetaan kaiken elämän jatkuvan tuhoamisen vuoksi, muodostavat lempeän ekstaasin; Se on "sikadan elämää, joka laulaa ilman ruokaa tai juomaa, kunnes se kuolee." Näin Bernoulli "Äidin lain" sataneljäkymmentäensimmäisessä luvussa, jossa Bachofen käsittelee laulukaskaa, eläintä, joka alun perin oli omituinen, vietti 19 vuotta maan alla ja nousi sitten puuhun laulamaan.
ellauri345.html on line 488: Pimeän tähden myyttisten kreikkalaisten syvällisyys nostettiin uraniaanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat? joka oli alun perin ainutlaatuinen pimeälle maalle ja jonka kreikkalaisten myyttinen syvällisyys nosti uraanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat? joka oli alun perin ainutlaatuinen pimeälle maalle ja jonka kreikkalaisten myyttinen syvällisyys nosti uraanilaisten symbolien ryhmään. Mitä muuta Goethen ajatukset Ottilienin elämän lopusta tarkoittivat?
ellauri345.html on line 494: Joten, kuten banaalit filosofit opettavat, kauneus itsessään ei ole illuusiota. Sen sijaan Solgerin äskettäin äärimmäisen pinnallisesti kehittämä kuuluisa kaava, jonka mukaan kauneus on näkyväksi tullut totuus, sisältää tämän suuren esineen perustavanlaatuisimman vääristymän. Myöskään Simmelin ei olisi pitänyt ottaa tätä lausetta niin välinpitämättömästi Goethen lauseista, jotka usein suosittelevat itseään filosofille millään muulla kuin sanamuodollaan. Tämä kaava, joka, koska totuus itsessään ei ole näkyvissä ja sen näkyväksi tuleminen voisi perustua vain ominaisuuteen, joka ei ole sille luontainen, muuttaa kauneuden illuusioksi, loppujen lopuksi, aivan riippumatta sen metodologian ja järjen puutteesta. Se on filosofinen barbarismi.
ellauri345.html on line 506: Ihmisruumis paljastuu, se on merkki siitä, että ihminen itse tulee munasilteen jumalan eteen. – Kauneuden on alistuttava kuolemaan, jos se ei luovuta rakkaudessa. Ottilie tietää tiensä kuolemaan. Koska hän tunnistaa hänet nuoren elämänsä syvyydessä, hän on - ei teoissaan vaan olemuksessaan - nuorekkain Goethen luomista hahmoista. Ikä antaa varmasti halun kuolla, mutta nuoruus tarkoittaa halukkuutta kuolla. Kuinka salaa Goethe sanoi Charlottesta, että hän "tykkäsi elää". Hän ei koskaan antanut nuorille yhdessä teoksessa sitä, mitä hän antoi heille Ottilienissä: koko elämälle sellaisena kuin sillä on oma kuolemansa omasta kestostaan.
ellauri345.html on line 508: Voi todellakin sanoa, että jos hän oli sokea jollekin, se oli juuri tämä. Niille, jotka edelleen näkevät Ottilien olemassaolon osoittavan nuoruuden elämää paatosessa, joka erottaa sen kaikista muista, vain hänen kauneutensa kohtalonsa kautta saattoi Goethen sovittaa tähän näkymään, jota hänen luontonsa kieltäytyi hyväksymästä. Tähän liittyy outo ja jokseenkin lähdemäinen viittaus. Toukokuussa 1809 Bettina kirjoitti Goethelle kirjeen, jossa käsiteltiin Tirolin kansannousua ja sanoi: "Kyllä, Goethe, tänä aikana asiat olivat minulle täysin erilaisia... keskipisteenä ovat pimeät salit, jotka sulkevat sisäänsä profeetallisia monumentteja mahtavista kuoleman sankareista. muistaakseni raskaat aavistukseni... Oi, liity minuun" tirolilaiset "... se on runoilijan maine, että hän takaa sankareille kuolemattomuuden!"
ellauri345.html on line 512: On järkevää ymmärtää tämä viittaus Valhallaan tiedostamattomaksi tai tietäväksi muistutukseksi Bettisen kirjeestä. Sillä tunnelmallinen samankaltaisuus näiden lyhyiden lauseiden välillä on silmiinpistävää, hätkähdyttävää Goethen ajatuksissa Valhallasta ja lopulta hämmästyttävää, kuinka yllättäen se tuodaan Ottilien äänitykseen. Eikö se olisi osoitus siitä, että Goethe toi Bettisen sankarillisen käytöksen lähemmäksi Ottilieta näillä lempeimmillä sanoilla?
ellauri349.html on line 281: Dityrambien luonne oli villi ja ekstaattinen, vastakohtana paiaaneille (paasaus). Myöhemmässä kirjallisuudessa dityrambilla tarkoitetaan voimakkaan innoituksen siivittämää runoa. Dityrambeille on luonteenomaista nopearytmisyys sekä yleensä myös säkeiden eripituisuus ja soinnuttomuus. Tunnettuja uudemman ajan dityrambeja ovat Johann Wolfgang von Goethen Wanderers Sturmlied vuodelta 1777 ja Friedrich Nietzschen Dionysos-Dithyramben 1880-luvulta. "Pitkä ja kaunis ystävyys. Virta virisee ilman uomaa." Ei mitään mitä pitkin kipittää.
ellauri349.html on line 754: Kreikkalaisen mytologian ja muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden, kuten Pindarin ja Sophokleen, ihailijana Hölderlin seurasi Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin perinnettä ja sekoitti teoksissaan kristillisiä ja kreikkalaisia teemoja. Martin Heidegger (katso hänen pääteoksensa Oleminen ja aika), johon Hölderlinillä oli suuri vaikutus, sanoi:
ellauri364.html on line 102: Todellisista henkilöistä muistamme Goethen izensä (mahtava narsisti ja pedofiili), Cornelia-sisaren (erittäin vaikea skitsoidinen hypokondrikko, mahdollisesti skitsofreenikko), runoilija Lenzin (todennäkösest skitsofreenikko), ylevämielisen uskonnollisen haaveilijan, neiti von Klettenbergin, kaunosielun, die schöne Seele, jonka tunnustukset on otettu Wilhelm Meisteriin (siitä toisinaan kuultu parodioitu sanonta kaunosielun tunnustus), sekä kuuluisan lääkärin Zimmermannin ja hänen elinikäisen, vaikean hypokondriansa. Zimmermann kirjoitti suuren, omalaatuisen kirjan Ueber die Einsamkeit, Yksinäisyydestä. Hän oli kuin jonkinlainen tieteellinen erakko, jolla yhä vielä on annettavana varsin paljon lohdutusta kaltaisillensa onnettomille ihmisille.
ellauri364.html on line 104: Goethen henkilökohtaisten suojattien joukossa oli nuori mies nimeltä Krafft. Tälle Goethe uhrasi hämmästyttävän paljon aikaa ja pätäkkää, piti hänestä huolta, oli kirjeenvaihdossa hänen kanssaan ja kävi henkilökohtaisesti häntä tapaamassa. Krafft oli selvästi vaikea skitsoidinen hypokondrikko, joka pysyi suunnilleen samanlaisena, vaikka hänen "lääkärinsä" olikin itse Wolfgang Apollo, kanakeiton jumala. [Wolfgang Apollon, ihastuneen Frödingin antama nimi.] Nykyajan psykoterapeutikko tuskin olisi onnistunut paljonkaan paremmin. Koko romantiikka on täynnä skizoilua ja psykopatiaa. Minun nähdäxeni romantiikka merkizeekin juuri sitä. Sotapojat on paljon terveempiä kuin kynäilijät. Naureskelevat palatessaan tappohommista. Jawohl, zäh ist der Mensch!
ellauri368.html on line 98: Hänen eeppisessä runossaan näkyy Miltonin ja Shakespearen vaikutus ja hänen lyyrinen runoutensa on Heineltä, jonka hän luki nuoruudessaan. Lebensohn käänsi Goethen "Erlkoenig" saksasta, Mickiewiczin "Farys" puolasta, Arnaultin "La Feuille" ranskasta (tunnetaan hepreaksi otsikolla "Daliyyah Niddaḥat" ja julkaistiin yleensä Lebensohnin nimellä ilmoittamatta runon alkuperää) ja muita muilta käännettyjä runoja, joiden alkuperää ei tunneta.
ellauri369.html on line 323: Carlylen käännös teoksista Goethen Wilhelm Meisterin oppisopimuskoulutus (1824) ja Matkat (1825) ja hänen elämäkerta Schillerista (1825) toivat hänelle kunnolliset tulot, jotka eivät olleet sitä ennenkään välttyneet häneltä, ja hän sai täysin ansaizemattomasti vaatimattoman maineen. Hän aloitti kirjeenvaihdon Goethen kanssa ja teki ensimmäisen matkansa Lontooseen vuonna 1824 tapaamalla merkittäviä kirjailijoita, kuten Thomas Campbellin, Charles Lambin ja Samuel Taylor Coleridgen, ja solmimalla ystävyyssuhteita Anna Montagun, Bryan Waller Proctorin ja Henry Crabb Robinsonin kanssa. Hän matkusti myös Pariisiin loka–marraskuussa Edward Stracheyn ja Kitty Kirkpatrickin kanssa, missä hän osallistui Georges Cuvierin vertailevan anatomian johdantoluennolle, keräsi tietoa lääketieteen opinnoista, esitteli itsensä Legendrelle, Legendre esitteli hänet Charles Dupinille, havaitsi Laplacen ja useita muita merkittäviä samalla kun he kieltäytyivät Dupinin esittelytarjouksista, ja kuuli François Magendien lukevan artikkelia " viidennestä hermoparista" (kolmoishermosta).
ellauri369.html on line 338: Vuonna 1827 Carlyle yritti saada moraalifilosofian katedraalin St. Andrewsissa menestymättä huolimatta useiden merkittävien intellektuellien, kuten Goethen, tuesta. Hän teki myös epäonnistuneen yrityksen professuuriksi Lontoon yliopistossa. Toukokuussa 1828 Carlylet muuttivat Craigenbuttockiin, Janen vaatimattoman maataloustilan piharakennukseen Dumfriesshiressä, jossa he asuivat toukokuuhun 1834 asti. Hän kirjoitti siellä useita esseitä, jotka ansaitsivat hänelle rahaa ja lisäsivät hänen mainettaan, mukaan lukien "Elämäni" ja "Wernerin kirjoitukset ", "Goethen Helena", "Goethe", " Palovammat ", " Heynen elämä " (jokainen 1828), "Saksalaiset näytelmäkirjailijat", " Voltaire ", "Novalis " (kukin 1829), "Jean Paul Friedrich Richter Again" (1830), "Cruthers ja Jonson eli Elämän reunat: tositarina", " Lutherin psalmi " ja "Schiller" (kukin 1831). Hän aloitti, mutta ei suorittanut loppuun saksalaisen kirjallisuuden historiaa, josta hän ammentaa materiaalia esseitä " Nibelungit valehtelee ", "Varhainen saksalainen kirjallisuus" ja osia "Historial Survey of German Poetry" -kirjoituksesta (kukin 1831). Ihme tunari.
ellauri369.html on line 343: Carlylen isän kuolema tammikuussa 1832 ja hänen kyvyttömyytensä osallistua omiin hautajaisiinsa sai hänet kirjoittamaan ensimmäisen teoksen, josta tuli muistio, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1881. Carlyle ei ollut löytänyt kustantaja, kun hän palasi Craigenbuttockiin maaliskuussa, mutta hän oli aloittanut tärkeitä ystävyyssuhteita Leigh Huntin ja John Stuart Millin kanssa . Sinä vuonna Carlyle kirjoitti esseet "Goethen muotokuva", "Goethen kuolema", "Goethen teokset", "Biografia", " Boswellin Johnsonin elämä " ja humoristisen "Corn-Law Rhymes".
ellauri369.html on line 489: Irlannissa hänen havainnot katolisesta köyhyydestä torjuivat kardinaali Nymanin. Hän kääntyi yhä enemmän kirjailijoiden, kuten Spinozan, David Friedrich Straussin, Ralph Waldo Emersonin , Goethen ja erityisesti Thomas Carlylen epätavallisiin uskonnollisiin näkemyksiin.
ellauri390.html on line 237: Joistakin Krestovskin runoista tuli suosittuja urbaani romansseja ("Sireenin tuoksuvan oksan alla", "Anteeksi ikuisesta erosta"). Krestovskyn balladista "Vanka - avaimenpitäjä" tuli tunnettu kansanlaulu. Hän oli myös mukana kääntämässä Anakreonin, Alcaeuksen, Horatian, Sapphon, Goethen ja T. Shevchenkon runollisia teoksia.
ellauri401.html on line 530: Matkalla seisautettiin Goethen kämpässä. Ervast kulki hengessään vavisten suuren vainajan huoneissa: ”Tässä hän on liikkunut, suuri Goethe, vielä vanhuutensa päivinä, tässä istunut, tuossa seisonut työpöytänsä ääressä, tässä keskustellut ystäviensä kanssa, tuossa bylsinyt, sitten rauhassa levännyt… Harvoin syntyy semmoisia panoneroja kuin Goethe, ja armoitettu on se maa, jossa he syntyvät.”
ellauri402.html on line 99: P.S. Erik Gullman assuu tänäpänä Siilijjärvellä ja sillä on ukrainalainen kainaloinen kana alla. Se ämyröi juutuubissa Goethen runoja. Hyvää jatkoa kun ei oma riitä. Ei lupaa hyvää.
ellauri402.html on line 754: Frazer huomautti, että Goethen juoni Faustissa oli peräisin Klemetin Recognitions -kirjasta. Recognitions oli ensimmäinen kristillinen romaani; ja silti se oli Pyhän Pietarin opetuslapsen kirjoittama teos.
ellauri408.html on line 658: Vätys luki yöllä lisää Goethen runoja ja piti niistä enemmän, sillä ne olivat ylevämpiä. No meine Göttin on ainakin pelkkä panoruno, jolla Goethe kosiskeli Charlotte von Steiniä. A poem written by Goethe on 15 September 1780 and sent at once to Charlotte von Stein. It was first published in 1789 in Goethes Schriften.
ellauri408.html on line 896: Nahjus on julkaissut Aale Tynni tyylisen kokoelman Étrangères eri kielistä käännettyjä runoja. Goethen Filet Mignon on mukana, kuin myös monet muut värsyt päiväkirjan lehdiltä. Paasaus on 1 tapa olla joutilaana. Se on hedelmättömyyden jumalattarelle tarjottu polttouhri. Se on lymyreikä. Haudon puumunia loppuelämäni.
ellauri412.html on line 242: Ariel, ilman henki William Shakespearen näytelmässä Myrsky ja Goethen teoksessa Faust.
xxx/ellauri044.html on line 1041: Paskiaisvanhemmilla on paskiaislapsia. Burgo juoruaa Tiger Woodsista peitenimellä. Ison-Masan isä oli ryöstelevä punikki, pojasta tuli saneeraaja ja konsultti. Paska-Nallen isä oli paska-Björn. Kylmiö Goethen isä Caspar oli kylmiö. Jos narsismi periytyy, oliko mun vanhemmatkin narsisseja? Onko mun lapset? Kukilla niin on, paizi hybrideillä. Vaimo ainakaan ei ole, vaan narsissin kasvattaja. Lapset on sitten onnexi risteytyxiä.
xxx/ellauri057.html on line 559: Lauseesta "Himmelhoch jauchzend, zum Tode betrübt" (taivaallinen ilo, tappava suru) Klärchenin laulusta Goethen Sturm und Drang-näytelmän Egmont kolmannessa näytöksessä on tullut eurooppalaisten intellektuellien usein romanttiselle sielulle tunnusomaiseksi siteeraama sanonta.
xxx/ellauri122.html on line 139: Koirat ovat olleet vuosisatoja kirjailijoiden parhaita tukijoita, koska ne eivät arvostele – Taina Haahtia inspiroi coton de tuléar, Stephen Kingiä corgit, Virginia Woolfia cockerspanieli, Schopenhaueria sarja villakoiria nimeltä Atman. Goethen Mefisto oli villakoira myös. Diogenes oli ize kyynikko. Tekoäly oppii tunnistamaan sarkasmin. Totally! on dead giveaway. Ironinen Sokrates sanoi Ne ton kyna! Koira vieköön. Koppava mutta typerä homo Oscar Wilde sanoi että sarkasmi on läpän alin muoto.
xxx/ellauri128.html on line 165: Ensimmäinen edes vähän merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi') ilmestyi 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. (Richter oli tylsän porsaan näköinen, onnexi kirjan liepeessä ei siihen aikaan julkaistu kirjailijan kuvia.) Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Matkallaan Weimariin 1796 hän tapasi Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin, Johann Gottfried Herderin ja monia muita tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja muutti kaupunkiin influensserixi itsekin vuonna 1798. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Vuodesta 1804 Richter ja hänen kolmilapsinen perheensä asuivat Bayreuthissa.
xxx/ellauri157.html on line 141: Kun Jumala vihastuu juutalaiselle läsnäolo toppuuttelee kuin juutalainen äiti. Iisko kuuluu ao. luokituxessa selkeästi mammmanpoikiin. Iisko pelkäsi myös Goethen Erlkönigiä ja Heinen Loreleita. Pikku väpelö.
xxx/ellauri169.html on line 193: Goethen väriympyrässä väreihin on liitetty ominaisuuksia: kaunis (schön), jalo (edel), hyvä (gut), hyödyllinen (nützlich), yleinen (gemein), tarpeeton (unnöthig). Huomaa vastakkaisten värien ja ominaisuuksien asettelu. Vihreä on nützlich ja sininen on gemein.
xxx/ellauri173.html on line 934: Kuinka voimme unohtaa niiden sykkimisen tällä tähtipilkulla, joka on kadonnut syvyyden näpeimpään pisteeseen taulun yläreunassa, jossa ei ole pankkeja, - tällä näkymättömällä jäähtyneellä atomilla - niin monia rakkauden ylivertaisen maailman valittuja, - niin monia hyviä elämän kumppaneita! Esim Huishaismannin "ompelijatar"! Tai Jean-Jacquesin leipäsusi, tai Goethen Vulpius! Edes muistuttamatta meitä vanhoja herroja niiden vanhojen neitsyiden tuhansista nimistä, jotka hymyilivät liekkien keskellä ja kidutusten hellittämättömyydessä, jostain uskomuksesta, jossa heidän vaistonsa muutettiin sieluksi herrojen ylevän valinnan avulla; ohittaen, jopa hiljaisuudessa, kaikki ne salaperäiset sankarittaret – joiden joukossa jopa isänmaan vapauttajat loistavat – ja ne, jotka raahattiin kahleissa, tappion orjuudessa, julistivat kaikki kuolevana miehilleen suloisessa ja verisessä suudelmassa, ettei tikari satu. (Oisko tää se Lucretia roomalaisten käsiohjelmassa? No tälläsiä märkiä unia on varmaan useampia.)
xxx/ellauri177.html on line 344: Se oli keskellä puu, joka hukkui niin paksuun varjoon, että sen olemusta ei voinut erottaa. Sillä oli jättimäinen koko, runko, joka hengitti kuin rintakehä, oksat, jotka se ulottui kauas, kuin suojaavat raajat. Hän vaikutti hyvältä, vahvalta, voimakkaalta, hedelmälliseltä; hän oli puutarhan dekaani, metsän isä, yrttien ylpeys, puskan vararehtori, joka päivä huipulla nousevan ja laskevan auringon ystävä. Sen vihreästä holvista putosi kaikki luomisen ilo: kukkien tuoksut, lintujen laulut, valopisarat, aamunkoiton raikas herääminen, hämärän unen lämpö. Sen mehu oli niin vahvaa, että se virtasi sen kuoresta; hän kylpee hänet hedelmöityssumussa; se teki hänestä maan miehisyyden. Ja se riitti raivauksen lumoukseen. Muut puut hänen ympärillään rakensivat läpäisemättömän muurin, joka eristi hänet hiljaisuuden ja puolivalon tabernaakkelin syvyyteen; siellä oli vain vehreyttä, ilman pilkkua taivasta, ilman pilkahdusta horisontista, vain rotunda, joka peittyi kaikkialle lehtien pehmennettyyn silkkiin, joka oli venytetty maahan sammaleen satiinisella sametilla. Se oli sanalla sanoen kuin vanhan Goethen kyrpä.
xxx/ellauri202.html on line 225: Il vit au milieu des livres, la cité des livres, mais se lance à la recherche, en Sicile et à Paris, du précieux manuscrit de La Légende dorée qu’il finit un jour par obtenir. Le hasard lui fait rencontrer la petite fille d’une femme qu’il a jadis aimée et, pour "protéger" l’enfant d’un autre tuteur abusif, il l’enlève. Après plusieurs années de bon usage par Sylvestre, la jeune fille épousera un élève de M. Bonnard. Tollanen pedofiilinen Goethen Mignon taas.
xxx/ellauri296.html on line 619: Cassirerista ajattelijana tuli kantilaisten periaatteiden, mutta myös paljon enemmän, ruumiillistuma kokonaisvaltaiselle henkiliikkeelle, joka ulottuu renessanssista valistukseen ja Herderin historiankäsitykseen, Goethen runouteen, Wilhelm von Humboldtin Kavi-kirlen tutkimukseen, Schellingin Philosophie Der Mythologie, Hegelin Hengen fenomenologia ja Vischerin käsitys esteettisestä symbolista,ym, ym. saxalaista hämäröintiä. Cassirerin oma asema syntyy tämän humanistisen ymmärryksen maailman koko kehityksen hallinnan kautta, johon sisältyi myös ns. tieteellisen maailmankuvan hallinta, joka näkyy sekä hänen historiallisissa teoksissaan että systemaattisessa filosofiassaan."
xxx/ellauri379.html on line 179: Goethen Faust kehitti sarjan My Little Pony: Ystävyyden taikaa, josta on tullut suosittu nuorten tyttöjen lisäksi nuorten miesten parissa. Heitä kutsutaan termillä bronies. Kahden kauden jälkeen Faust kuitenkin lopetti sarjan parissa työskentelyn ja jatkoi muiden animaatiosarjojen kehittämistä.
xxx/ellauri380.html on line 257: Hän opiskeli Frankfurtin Goethen yliopistossa ja valmistui vuonna 1922 valtiotieteen tohtoriksi (Dr. rer. pol.). Hän kirjoitti väitöskirjansa suunnitelmatalouden analyysiksi ja kritiikiksi, jonka otsikkona oli: "Talouden suunnitelmallisen johtamisen ajatuksen kritiikki." Vuodesta 1928 vuoteen 1931 hän oli toiminnanjohtajana vuonna 1928 juutalaisperheen omistamassa tekstiilitehtaassa kaupungissa Erfurt. Erfurtissa emme käyneet, vaan Göttingenissä, joka oli siihen verrattuna tuppukylä.
xxx/ellauri404.html on line 120: Pasilan poistopöydiltä löytyi lopulta tämä ajankohtaisesti nimitetty nide. On siis tullut aika palata albumissa 8 portinpieleen jätetylle oxennuxelle ja tutustua omakohtaisesti tähän Italian poetiikan totemiin. Torquatosta ihmisenä on jo aika hyvä käsitys, lukematta edes Goethen viixinäytöxistä Torquato Tassoa. Eino E. Suolahti muistuttaa, että T. oli luterilaisittain paha mies, sillä hän liittyi 1500-luvulla alkaneeseen vastauskonpuhdistuxeen. Jerusalem joka puzataan on oikeastaan Vatikaani siis. Tasson runoilin paras selitys on sen jaxoittainen mielisairaus. Kirjoittajaa voi tarkastella psihopaattina, sanoi Eino mitä tahansa. Pöpi mikä pöpi.
xxx/ellauri417.html on line 467: Aika paljon Tassolla on heruttavia neitokaisia, sixkai sitä jaxoi Goethen tyyppiset setämiehet tavata. Vähän se oli kuin Inti-Illimanin "Rispektiä" kirja: lukutaidottomienkin "kulli" kuvitusta kazellessa kangistui. Tuli kiire tarttua porkkanaan ja banaaniin.
116